Naapurilla MG merkkinen auto. Lataus ei toimi ja auto makaa huoltoliikkeen pihassa odottamassa osaavaa mekaanikkoa. Ainut osaava kaveri kuulemma lomalla ja huoltoa ei voida suorittaa. Tämä mainittuna kun puhuit tuosta jälkimarkkinoinnista uusien toimijoiden kanssa.
BYD Atto3 ollut nyt joulukuusta saakka ja 40k mennyt jo ohi ja toka huolto parin päivän päästä. Mitään vikoja ei oo ollut ja eka huolto oli 260€. Ajoin pari viikkoa sitten Muotkatunturin kupeeseen ja ainut mikä hieman harmitti, ettei Teslan superchargeri tunnista autoa, mutta eihän ne kaikkia tunnista. Onneksi Inarissa oli pari Rechargen töpseliä. 5 pv tunturissa ja kun käynnistin vaivaiskoivun juurella puskaparkissa auton uudelleen, ei ollut 75% tipahtanut yhtään alas. Letkassa ajellessa nelostiellä alin kulutus oli 12.6 kWh, mutta talvella moottoritiellä oli kerran 26 kWh -20C. Jousitus ja penkit on tosi luksusta vaikka hiukan etuvetoisena ja korkealla maavaralla huojuu mutkissa. Aika korkea kynnys olisi vaihtaa Teslaan. Sealiin vaihtaisin mielellään lähivuosina, mutta talvella loskalumen kerääntyminen pyöräkoteloihin arveluttaa. Attossa myös huono radio, mutta Spotify ja Bookbeat kännykän kautta pelittää.
Tämän automallin tarkoitus on olla helppo siirtymä pois polttiksesta sähköön. Siksi näitä nappeja enempi ja start/stop -nappi. Myös pienoinen viive voimapolkimessa kun rullauksesta lähtee kiihdyttämään. Paikaltaan kuitenkin ei viivettä. Parhaiten lähtee kun iTac ON, Sport ja luistonesto pois päältä. Tasaisia 3.6s kiihdytyksiä tarjoilee. 11.xx varttimaileja sekä Sealille, että Tessun uudelle Perffille.
Taitaa kalliimpi sisusta tahiti blue tulla tuolla kiiltävällä kuvioidulla pinnalla. Musta sisusta matalla mustalla muovilla. Ellei sitten ole jokin muutos tullut lähiaikoina. Hinnastossa ainakin vielä kuvissa noin kuin kirjoitin.
@@Santeri.EAi se meneekin niin...jännä että lisämaksulliseen vaaleaan sisustaan on laitettu halvemman ja huonomman näköinen kiiltävä pinta. Oma valinta olisi sitten kyllä musta nahkasisusta jo tuon takia ja ehkä kyllä muutenkin.
@@Micco321 Meillä tuo tahiti blue. Aika mukan viileä sisusta tuo vs koeajettu musta nahkasisusta. Aika nopeasti kuumenee musta nahka auringossa lyhyelläkin kokemuksella. Tuohon keskikonsoliin voi ostaa vaikka minkä värisen coverin 55€ hintaan. On sinistä, mustaa, hiilikuitua ja kiiltävää hiilikuitua jne.. Jos siis se on ainua syy päätyä mustaan sisustaan. Musta toki itseniki mielestä sporttisempi, mutta juuri tuon mustan nahkan kuumenemisen takia valitsimme tahiti bluen. Molemmat hyviä varmasti.
@@Santeri.E Vaalea sisusta tuo lisää tilantunnetta vs musta...muuten pidän itse mustasta enemmän, eikä ole kuumuus ongelmia itsellä autoissa joissa ollut. Onnittelut hienosta autosta 👍
Tästä jos olisi farkkuversio, vois kiinnostaakin. Tuo sedanin takaluukku ei kyllä toimi perheellisen kuljetustarpeisiin. Tai ehkä sitten täytyisi katsastaa Seal U katumaasturiversio...
Suunnittelijana näköjään Saksalainen entinen Alfan, Audin ja Lambon pääsuunnittelija Wolfgang Egger. Noissakin merkeissä ollut onnistuneita designeja paljonkin eli ei ihme että tämäkin näyttää aika hyvälle. Ei ainakaan itselle tule 50k€ sähkäreistä montaa paremman näköistä mieleen tai ei yhtään.
Katsohan uudelleen. LR maksaa siihen saatavin valkoisten penkkien, 19" vanteiden ja värin kanssa 53590e ja oikea verrokki eli perffi 61090e. Silti jää iso liuta varusteita saamatta ja takuu vain 4v.
@@xaviart4727 Siis kun laittaa Teslaan lisävarusteita, niin siinä nousee hinta? Kukapa olisi uskonut. 😂 Olisit nyt laskelmaan vielä laittanu FSD:n niin olisit saanut entistä raflaavamman hassutteluhintavertailun. Tesla on kuitenkin kaupasta tilattuna/ostettuna 1000€ halvempi ja se on sitten jokaisen oma asia mitä lisävarusteita haluaa ostaa. Ei ole perffi millään mittarilla tälle oikea verrokki vaan LR: mahdollisesti Acceleration Boostilla varustettuna (jos uuteen LR saa tuon ostettua, en ole varma). Se ostettuna (jos mahdollista) näiden hinta aika lailla sama (Tesla 1000€ kalliimpi). Tosin Teslan huippunopeus on parempi "vakiona", mutta kiihtyvyys huonompi, niin aika 50/50 tarviiko ees ACC Boostia että on tasaväkinen vertailu nopeuden suhteen. Mitä varusteita Teslassa jää saamatta tähän verrattuna? Varmaan HUD ja V2L ainoat mitkä keksin, mutta toisaalta Teslassa Autopilot toimii, One Pedal Driving löytyy ja akun esilämmitys pikalatureille on olemassa. Pikalatausnopeus muutenkin parempi, 100km pidempi WLTP range, pienempi kulutus, toimiva radio & paremmat ajovalot. Päivityksiä ja uusia ominaisuuksia tulee tasaisesti, BYD:n osalta ei liene mitään tietoa onko edes OTA-päivityksiä saati kuinka usein ja millaisella sisällöllä niitä tulee. Onneksi jokainen voi toki näiden ja muidenkin väliltä valita just sellaisen auton mikä itselle sopii.
Mitä painaisi Tesla 82kWh LFP akun kanssa? Siinä suurin syy isoon painoeroon. Itselle LFP akku on iso plussa tälle autolle. Tesla saisi siirtyä samaan Long Rangessa myös
Less is more. Hämmentävä muotoilukokonaisuus. Mielipideasia, mutta omaan makuun ”premium” on jotain muuta. Kovia kilpailijoita kyllä eurooppalaisille autoille. Ehkä heidän kannattaisi hieman modata eurooppalaiseen makuun. Täällä ei luksus tarkoita kaikenlaista sekamelskaa ja ”näkyvyyttä”.
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin kun olin itse pari tuntia myöhässä? Onneksi on tuo tekstitys, ei tarvii kuunnella tuota ainasta teknojumputusta. Olisikohan jo aika ottaa selvää miksi se starttinappula siellä on, eikä vaan ihmetellä. Siihen voi olla ihan järkevä selitys. Sealia on odotettu niin kauan, että näyttää jo vanhalta mallilta, maasturiversio on tyylikkäämpi. Säännöllinen huolto on hyvä tekosyy myydä uusi auto samalla. Hienosti oli bongattu junankeula WV-bussi kuviin.
Noin tuhannen kilometrin verran tuollaisella ajellu suurimmaksi osaa motarilla. "Autopilot" mennyt aina päälle, ei ole aivan Teslan tasolla, mutta ei toisaalta yhtään haamujarrutusta ole ollut. Kaistan vaihdossa vilkulla ap poistuu ja tulee takaisin kun kaista vaihtunut. Vaikuttikohan videollasi nuo kamerat ap.n toimintaan?
@@xaviart4727 Eihän tuossa videossa noin sanota Volkkarin osalta. Tottakai Volkkari on yhteisessä negatiivisessa linjassa kun muutkin koska Kiina on VAGin isoin markkina. Euroopan omavarainen akkutuotanto on kuitenkin kiihtymään päin, osin pakostakin kun Kiina temppuilee. VAG on akkuvalmistuksen osalta vahvoilla Euroopan sisällä. Itelle tärkeintä ettei autoa itsessään valmisteta Kiinassa vaikka osa komponenteista sieltä tuleekin. Kiina on niin epäeettinen valtio ettei rajaa ole. Uskon ettei sähköautosota helpota ja että kommarivaltiot sekä länsimaat eriytyy pääosin omiksi markkinoiksi ajan kuluessa. Nyt on lähtölaukaus meneillään.
Ja hyvä muistaa että koko tämä nyt alkanut sähköautosota (EU:n ja Kiinan välillä) on Kiinan ja Xin synnyttämiä kun yrittivät tukahduttaa muut automerkit valtion tuilla.
Ihan onnistunut muotoilu. Ovilinja on taas turhan korkea mutta se on kaikissa sähköautoissa koska akut syö tilaa jolloin koko kabiini pitää nostaa pilviin (pl taycan). EU nyt onneksi vihdoin teki päätöksen tuontiveron nostosta joten epäreilu kilpailu kiinalaisten kanssa tasaantuu, ellei osa jopa lopu kokonaan. Pidän tätä erittäin hyvänä koska eurooppalaiset on menettäneet kilpailuetuaan kiinalaisten halpojen komponenttien, halpatyövoiman ja valtion tuen takia. Saadaan Eurooppa taas nousuun.
23:00 Yritä ottaa yhteyttä vaikka Teslan Suomen toimariin, ei yhteystietoja, ei esihenkilöitä ei ketään. Jos haluaa laittaa viestiä teslaan se on mahdotonta. Vois sanoo et teslalla on maahantuoja organisaation kannalta vielä paskempi tilanne 😂
Keulasta nätti, keulailmeen nenän nyrpistäminen tuo mieleen vähän formulaa tms. Eurooppalaisena olisi erittäin kiinnostava. Vaikka on visuaalisesti huonomman näköinen asetelma, niin kokeile kiihdytykset sen valkoisen viivan edestä?
Katsoin juuri BMW i5 Touring videon Ruotsista, ja siinä oli melkein pelkkä moottoritie ajo (Uppsala - Malmö ja takaisin), ja siinä kulutus (pari päivää sitten ajettu) oli 22 kWh/100 km. BMW on vielä isompi ja (paljon?) painavampi. Ehkä BYDn kulutus olisi pitänyt olla vähän alempi?
Toimii se radio. Tai ainakin meillä toimii. Ja jos se nyt on ongelma jossain päin suomea, niin apple carplaysta nettiradio päälle, niin kuulee kaiken ihan missä tahansa.
En voi olla vertaamatta Teslaan noissa ”huolloissa” muistaakseni sinun Teslassasi 2 vuoden ”huollot”maksoivat oliko 15€ näissä se huolto maksaa varmaan muutaman sata €.
Tuleekohan 17,4% lisätulli suoraan hintaan, äkkiä ostamaan niin arvokin saattaa nousta heinäkuussa. Toisaalta MG ja Polestar parempia sijoituksia korkeamman lisätullin myötä.
Eiköhän se tule, vaikkei suomella omaa henkilöautotuotantoa olekaan. Ausseissakaan ei ole ja siellä Seal maailman halvin, noin 30000 euroa. Antavat koko hintaedun ostajalle.
Mielenkiintoinen auto kyllä. Kiinnoistaisi tietää jos muutama vuoden päästä pitäisi tilata varaosat Alibabasta ja koska kiinalainen auto alkaa ruostumaan. Sitä tuskinpa kukaan tietää tässä vaiheessa niin taidan jättää väliin.
Itsekin katselin että oikein laadukkaasti tehdyn oloinen auto. Vähän käyttis sellainen jatkokehitystä vaativa, mutta ihan ok. Äppi vaikutti nopealle ja toimivalle. Tuota mittarin tarpettoman isoa kw mittaria en vaan ymmärrä, kaipa sen saa poiskin. Ulkoa ja sisältä ihan premiumin tuntuinen ja näköinen, mutta etenkin ulkoa vähän turhaa muotoa, lokasuojan ja helman himmelit aivan turhia liankerääjiä. Kamerat ihan välttävät, ei huikeat. Frunkki on kyllä pöljä, miksi pitää kannen alle laittaa toinen kansi ja sitten sen alla mitätön tila. Sama volvossa, ja sinänsä ihmeellistä että polestarissa se on toteutettu käyttökelpoisesti. Se vetokoukku ja vetopainot saa myyjän mukaan vain nelivetoiseen, ei takavetoon. Oudon kuuloista jos totta. Jälleenmyyjäverkosto ja huollot vähän kyseenalaista laskentaa, kun kaikki ei ole ns merkkareita ja eivät aina ole edes samassa firmassa. Mutta jos toimii, niin samapa se kai on. Huoltoväli on aika vanhanaikainen, kuulemma olisi muuttumassa pitemmäksi. Päivitysten suhteen kuulostaisi olevan hyvä tilanne, bugeihin ja kummallisuuksiin näköjään reagoidaan ja softaa päivitetään niiden suhteen.
Mikäs sen halvempaa liikkumista, kuin vapaa rullaus ilman eteenpäin vievää energiaa ja automaattisesti auton liikettä hidastavaa regenerointia? Jotkut tykkää ja jotkut ei. Koeajoilla toivoin kaikilla merkeillä, että sen olisi saanut kokonaan kytkettyä pois päältä. Onhan se toki joidenkin mielestä ajomukavuutta lisäävä tekijä. Hienosti regeneroi silti, kun tämä toteutettu Sealissa jarrun käytön yhteyteen. Meillä tuota normaalia radiota käytetty aika vähän, mutta aina se on toiminut täällä Turun ja Seinäjoen suunnilla. Voi toki olla sijaintiin liittyviä eroja. Radiota jos tarkoituksella kuuntelen, niin teen sen apple carplayn kautta nettiradiolla. Parempi äänenlaatu ainakin omasta mielestä ja kuulee kaikki kanavat sijainnista riippumatta.
Voitaisko käyttää sähköautojen tehosta puhuttaessa SI-järjestelmän mukaisesti kilowatteja noiden muinaisten heppojen sijaan? Helpottaa erilaisia laskutoimituksiakin kun ei tarvitse tehdä muunnoksia.
Autovalmistajatkin ovat jo aikaa sitten siirtyneet kilowatteihin ja mitoittavat autojen tehot tasakilowatteihin. Tässä Sealin kohdalla 390 kW. Helposti muistettava tasaluku.
Suomi on enää harvoja maita jossa sössittiin digitaaliradion käyttöönotto. Analogisten kanavien toiminta esim. Espanjassa on jo lähes käyttökelvotonta eli ei enää satsata analogiseen radioon ollenkaan
Todella kaunis auto on byd šeal 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years mies 💖 ja minä olen auto Mies koska tulee uusi auto koe ajon byd shar pickup cab Harrille Salo.
Et käynyt videolla takapenkillä. Etupenkit lähtee suoraan lattiasta ja edes varpaita ei saa penkin alle kun istuu takapenkillä. Tavaratila on niin matala että normaali kylmälaukku ei mahdu pystyssä peräkonttiin... Totesin tässä vaiheessa että perun varatun koeajon.
Kokeillaan...lataat autoasi pääasiassa AC:lla ja et koe tarvitsevasi +200kW lataustehoja DC:lla. Haluat että autossasi on mittaristo, Hud ja viikset. Pidät myös auton ulkonäöstä enemmän kuin Model 3:sta joka tulee vastaan joka kadun kulmassa. Pidempi takuu ja parempi huoltoverkosto jo nyt. Itsellä ei kumpaakaan mutta Seal olisi selvä valinta näistä itselle.
@@Micco321Siinäpä tulikin monta hyvää syytä. Itselle Teslan sisusta, tai oikeastaan sen täydellinen puuttuminen, on sellainen tekijä, ettei sen ratin takana viihdy. Olohuoneessakin on mukava olla jotain muitakin sisustuselementtejä ison telkkarin lisäksi, sama autojen kabiinissa. Mutta makuasioitahan nämä on.
@@Micco321 LFP akku ilman esilämmitystä on talvella matka-ajossa käyttökelvoton. Mittariston ja HUD:n ainakin taitaa saada jo halvalla 3. osapuolen tarvikkeena ja viikset myös pian.
Itse koeajoin Model 3:n ja tämän perättäisinä päivinä. BYD:ssä paremmat tilat, parempi ohjaus ja alusta, parempi ratti, HUD, penkkien ilmastointi puhalsi myös selkään viileää mitä Teslassa ei tapahtunut, näytti paremmalta eikä tule koko ajan samanlaisia autoja vastaan mitä itsellä on, sekä "vaihteen" että vilkun valitsin mekaanisesti. Teslassa parempaa kameramaailma ja stereot. Oma valinta näistä kahdesta oli aika selkeä. BYD.
Tuo akun esilämmitys.. hmmm mielenkiintoinen puutos.. ja tuo 150kw latausteho, hieman alakantissa , saa nähdä paljonko todellinen lataus nopeus kun -20… radio huonous, paree kytkee oma känny bthlla ja kuunnella mitä haluaa koko maailmalta, ei edes digi radio oo nii hyvä, ulkonäkö ihan cool… Olisi mukava tietää yleisestikkin millainen on autoissa vakkari, eli pysähtyykö sillä ja lähteekö liikkeelle automaattisesti, tekniikka on ollut olemassa kauan ja vielä hyvätkin ennen sähkö autoja, tuo autopilot.. suomen tiet ei aina ole ihan parhaat, säät aiheuttaa siihen liikaa haasteita, regenin puute tuon hintaluokan autossa, paljon sellaisia puutteita tässä autossa jotka kyllä laittaa etsimään toista autoa… ( ? Onko tää auto pelkkä kesä pirssi ?)
Kiva auto, tosin vähän nuoremmille ja notkeemmille😊 Ja talvimatkailu ei välttämättä kovin joutuisaa. th-cam.com/video/ypxWlzJCC2k/w-d-xo.htmlsi=18W74xzSHWGHNM1u
Itse asiassa tästä ovat kiinnostuneet nimenomaan vanhammat ihmiset ja joka ikinen päivä. Paras oli semmoinen yksinäinen vanha nais-ihminen, joka tuli varta vasten sanomaan, että onpas sulla hieno auto ja merkinkin kysyi. Jos viittaat latausnopeuteen, niin LFP-akku tykkää nimenomaan kylmästä. 😀Myös teslassa.
@@xaviart4727 No lähinnä tuolla iällä tarkoitin, että ainakin meikäläisen, 194/115/61, olis vaikee kömpiä ulos autosta. Ja ei kovin hääviä ollut blade-akkujen lataus omalla talvisella koeajolla eikä myöskään tuolla ruåtsalaisten testivideolla. Ihan eri juttu on sitten Teslan Y:ssä oleva BYD:n akku, aivan loistava.
Aikass hieno kokonaisuus sekä muotoilu ja asiallinen hinta toistaiseksi😊👍👌💫.
Kiitos hyvää analyysiä ja kivaa kuvaa kotikaupungistani Heinolasta! Akun lämmitys on mielestäni isoin puute. Taidan pysyä Teslassa.
dynaaminen ajaminen mainittu ❤jos puhelimesta on akku loppu se latautuu kätevästi ihan siitä autosta :)
Naapurilla MG merkkinen auto. Lataus ei toimi ja auto makaa huoltoliikkeen pihassa odottamassa osaavaa mekaanikkoa. Ainut osaava kaveri kuulemma lomalla ja huoltoa ei voida suorittaa. Tämä mainittuna kun puhuit tuosta jälkimarkkinoinnista uusien toimijoiden kanssa.
Erittäin mielenkiintoinen auto. On koeajosuunnitelmissani, kunhan ehdin. Jos nyt olisin ostamassa, niin olisi ehdottomasti kiinnostuksen kohde.
BYD Atto3 ollut nyt joulukuusta saakka ja 40k mennyt jo ohi ja toka huolto parin päivän päästä. Mitään vikoja ei oo ollut ja eka huolto oli 260€. Ajoin pari viikkoa sitten Muotkatunturin kupeeseen ja ainut mikä hieman harmitti, ettei Teslan superchargeri tunnista autoa, mutta eihän ne kaikkia tunnista. Onneksi Inarissa oli pari Rechargen töpseliä. 5 pv tunturissa ja kun käynnistin vaivaiskoivun juurella puskaparkissa auton uudelleen, ei ollut 75% tipahtanut yhtään alas. Letkassa ajellessa nelostiellä alin kulutus oli 12.6 kWh, mutta talvella moottoritiellä oli kerran 26 kWh -20C. Jousitus ja penkit on tosi luksusta vaikka hiukan etuvetoisena ja korkealla maavaralla huojuu mutkissa. Aika korkea kynnys olisi vaihtaa Teslaan. Sealiin vaihtaisin mielellään lähivuosina, mutta talvella loskalumen kerääntyminen pyöräkoteloihin arveluttaa. Attossa myös huono radio, mutta Spotify ja Bookbeat kännykän kautta pelittää.
Tämän automallin tarkoitus on olla helppo siirtymä pois polttiksesta sähköön. Siksi näitä nappeja enempi ja start/stop -nappi. Myös pienoinen viive voimapolkimessa kun rullauksesta lähtee kiihdyttämään. Paikaltaan kuitenkin ei viivettä. Parhaiten lähtee kun iTac ON, Sport ja luistonesto pois päältä. Tasaisia 3.6s kiihdytyksiä tarjoilee. 11.xx varttimaileja sekä Sealille, että Tessun uudelle Perffille.
Kiitos videosta! 🙏 Keskikonsolin kiiltäviä pintoja ei nykyään noissa enää ole vaan nätimpi mattapinta 👍
Taitaa kalliimpi sisusta tahiti blue tulla tuolla kiiltävällä kuvioidulla pinnalla. Musta sisusta matalla mustalla muovilla. Ellei sitten ole jokin muutos tullut lähiaikoina. Hinnastossa ainakin vielä kuvissa noin kuin kirjoitin.
@@Santeri.EAi se meneekin niin...jännä että lisämaksulliseen vaaleaan sisustaan on laitettu halvemman ja huonomman näköinen kiiltävä pinta. Oma valinta olisi sitten kyllä musta nahkasisusta jo tuon takia ja ehkä kyllä muutenkin.
@@Micco321 Meillä tuo tahiti blue. Aika mukan viileä sisusta tuo vs koeajettu musta nahkasisusta. Aika nopeasti kuumenee musta nahka auringossa lyhyelläkin kokemuksella. Tuohon keskikonsoliin voi ostaa vaikka minkä värisen coverin 55€ hintaan. On sinistä, mustaa, hiilikuitua ja kiiltävää hiilikuitua jne.. Jos siis se on ainua syy päätyä mustaan sisustaan. Musta toki itseniki mielestä sporttisempi, mutta juuri tuon mustan nahkan kuumenemisen takia valitsimme tahiti bluen. Molemmat hyviä varmasti.
@@Santeri.E Vaalea sisusta tuo lisää tilantunnetta vs musta...muuten pidän itse mustasta enemmän, eikä ole kuumuus ongelmia itsellä autoissa joissa ollut. Onnittelut hienosta autosta 👍
Käynyt kanssa tyypittämässä tien päällä, tykkäsin. Kysymysmerkki on tuleva rankaisutulli. Tosin, BYD avaa tehtaan Unkarissa 😊
Hei käypä koeajamassa KGM Torres EVX, niin mun ei tarvi. Paperilla ainakin kohtuulliset speksit, mm. miljoonan km akkutakuu ja kilpailukykyinen hinta.
Tästä jos olisi farkkuversio, vois kiinnostaakin. Tuo sedanin takaluukku ei kyllä toimi perheellisen kuljetustarpeisiin. Tai ehkä sitten täytyisi katsastaa Seal U katumaasturiversio...
Suunnittelijana näköjään Saksalainen entinen Alfan, Audin ja Lambon pääsuunnittelija Wolfgang Egger. Noissakin merkeissä ollut onnistuneita designeja paljonkin eli ei ihme että tämäkin näyttää aika hyvälle. Ei ainakaan itselle tule 50k€ sähkäreistä montaa paremman näköistä mieleen tai ei yhtään.
Model 3 LR alle 50k. Se olisi minun valintani noista kahdesta.
Katsohan uudelleen. LR maksaa siihen saatavin valkoisten penkkien, 19" vanteiden ja värin kanssa 53590e ja oikea verrokki eli perffi 61090e. Silti jää iso liuta varusteita saamatta ja takuu vain 4v.
@@xaviart4727 Siis kun laittaa Teslaan lisävarusteita, niin siinä nousee hinta? Kukapa olisi uskonut. 😂 Olisit nyt laskelmaan vielä laittanu FSD:n niin olisit saanut entistä raflaavamman hassutteluhintavertailun. Tesla on kuitenkin kaupasta tilattuna/ostettuna 1000€ halvempi ja se on sitten jokaisen oma asia mitä lisävarusteita haluaa ostaa.
Ei ole perffi millään mittarilla tälle oikea verrokki vaan LR: mahdollisesti Acceleration Boostilla varustettuna (jos uuteen LR saa tuon ostettua, en ole varma). Se ostettuna (jos mahdollista) näiden hinta aika lailla sama (Tesla 1000€ kalliimpi). Tosin Teslan huippunopeus on parempi "vakiona", mutta kiihtyvyys huonompi, niin aika 50/50 tarviiko ees ACC Boostia että on tasaväkinen vertailu nopeuden suhteen.
Mitä varusteita Teslassa jää saamatta tähän verrattuna? Varmaan HUD ja V2L ainoat mitkä keksin, mutta toisaalta Teslassa Autopilot toimii, One Pedal Driving löytyy ja akun esilämmitys pikalatureille on olemassa. Pikalatausnopeus muutenkin parempi, 100km pidempi WLTP range, pienempi kulutus, toimiva radio & paremmat ajovalot. Päivityksiä ja uusia ominaisuuksia tulee tasaisesti, BYD:n osalta ei liene mitään tietoa onko edes OTA-päivityksiä saati kuinka usein ja millaisella sisällöllä niitä tulee.
Onneksi jokainen voi toki näiden ja muidenkin väliltä valita just sellaisen auton mikä itselle sopii.
Mitenköhän tulli iskee Kiinassa tehtyyn Model3:een ?
@@pasisipilainen307 +20%
@@pasisipilainen307 siinäpä on hyvä kysymys. Tätähän ei ole vielä ilmoitettu. Teslahan on pyytänyt erillistä arviota.
Linjakas nätti auto, on hieno.
Mitä painaisi Tesla 82kWh LFP akun kanssa? Siinä suurin syy isoon painoeroon. Itselle LFP akku on iso plussa tälle autolle. Tesla saisi siirtyä samaan Long Rangessa myös
Less is more. Hämmentävä muotoilukokonaisuus. Mielipideasia, mutta omaan makuun ”premium” on jotain muuta. Kovia kilpailijoita kyllä eurooppalaisille autoille. Ehkä heidän kannattaisi hieman modata eurooppalaiseen makuun. Täällä ei luksus tarkoita kaikenlaista sekamelskaa ja ”näkyvyyttä”.
Kannattaa varman kokeilla niitä autopilotteja kans ilman noita kameratötteröitä(?) Vai kokeilitko(?)
Kyllä minä nyt mieleni pahoitin kun olin itse pari tuntia myöhässä? Onneksi on tuo tekstitys, ei tarvii kuunnella tuota ainasta teknojumputusta. Olisikohan jo aika ottaa selvää miksi se starttinappula siellä on, eikä vaan ihmetellä. Siihen voi olla ihan järkevä selitys. Sealia on odotettu niin kauan, että näyttää jo vanhalta mallilta, maasturiversio on tyylikkäämpi. Säännöllinen huolto on hyvä tekosyy myydä uusi auto samalla. Hienosti oli bongattu junankeula WV-bussi kuviin.
Noin tuhannen kilometrin verran tuollaisella ajellu suurimmaksi osaa motarilla. "Autopilot" mennyt aina päälle, ei ole aivan Teslan tasolla, mutta ei toisaalta yhtään haamujarrutusta ole ollut. Kaistan vaihdossa vilkulla ap poistuu ja tulee takaisin kun kaista vaihtunut. Vaikuttikohan videollasi nuo kamerat ap.n toimintaan?
Sama täällä, itse asissa kaikki toiminut toistaiseksi hienosti, vajaa 10000 lasissa. 👍
Ja tullit tulossa näillekin kommarivalmistajille. Ei taideta tulevaisuusessa paljoa kiinaomisteisesti valmistettu autoja nähdä ja hyvä niin👍
Olen samaa mieltä, ei tule joka paikassa samanlaista vastaan. 😁 Bemujen ja mersujen hintaa nousee samalla +20%. Samoin teslojen.
@@xaviart4727 Sähköset Audit ja Volkkarit tehään Euroopassa👌 juuri kaks omaa suosikkimerkkiä.
@@Wulf44445 Volkkarilla sama kohtalo kuin bemulla ja mersulla eli +20% lisätulli tämän videon mukaan. th-cam.com/video/V2Q9vlsJiVM/w-d-xo.html
@@xaviart4727 Eihän tuossa videossa noin sanota Volkkarin osalta. Tottakai Volkkari on yhteisessä negatiivisessa linjassa kun muutkin koska Kiina on VAGin isoin markkina. Euroopan omavarainen akkutuotanto on kuitenkin kiihtymään päin, osin pakostakin kun Kiina temppuilee. VAG on akkuvalmistuksen osalta vahvoilla Euroopan sisällä. Itelle tärkeintä ettei autoa itsessään valmisteta Kiinassa vaikka osa komponenteista sieltä tuleekin. Kiina on niin epäeettinen valtio ettei rajaa ole. Uskon ettei sähköautosota helpota ja että kommarivaltiot sekä länsimaat eriytyy pääosin omiksi markkinoiksi ajan kuluessa. Nyt on lähtölaukaus meneillään.
Ja hyvä muistaa että koko tämä nyt alkanut sähköautosota (EU:n ja Kiinan välillä) on Kiinan ja Xin synnyttämiä kun yrittivät tukahduttaa muut automerkit valtion tuilla.
Aika pitkälti samaa mieltä autosta. Omaan makuun ohjaus on turhan kevyt, mutta kait siihen tottuisi
Millos jatkat buzz retkeilyauto projektia?
Ihan onnistunut muotoilu. Ovilinja on taas turhan korkea mutta se on kaikissa sähköautoissa koska akut syö tilaa jolloin koko kabiini pitää nostaa pilviin (pl taycan). EU nyt onneksi vihdoin teki päätöksen tuontiveron nostosta joten epäreilu kilpailu kiinalaisten kanssa tasaantuu, ellei osa jopa lopu kokonaan. Pidän tätä erittäin hyvänä koska eurooppalaiset on menettäneet kilpailuetuaan kiinalaisten halpojen komponenttien, halpatyövoiman ja valtion tuen takia. Saadaan Eurooppa taas nousuun.
Olen ajanut kahdessa kuukaudessa 8000 km loistava peli
On teillä siellä huonot motarit ku pitää olla ihan neliveto.😊
23:00 Yritä ottaa yhteyttä vaikka Teslan Suomen toimariin, ei yhteystietoja, ei esihenkilöitä ei ketään. Jos haluaa laittaa viestiä teslaan se on mahdotonta. Vois sanoo et teslalla on maahantuoja organisaation kannalta vielä paskempi tilanne 😂
Tää on kyl hyvän näköinen peli! Oliko näissä joku häikkä ton nelikon kanssa 🤔
Takavalot ja perä on ikäänkuin sähkömersu
Ei kiinalaista. Kiitos.
Meen mielummin vaikka metrolla.
Keulasta nätti, keulailmeen nenän nyrpistäminen tuo mieleen vähän formulaa tms.
Eurooppalaisena olisi erittäin kiinnostava.
Vaikka on visuaalisesti huonomman näköinen asetelma, niin kokeile kiihdytykset sen valkoisen viivan edestä?
Testaa BYD Seal U malli?
th-cam.com/video/Qm9oqiLMPSw/w-d-xo.html
Ei akun esilämmitystä, ei toimivaa autopilottia, ei radioa. Ei kiinnosta!
Teslan omistajan turhaa kitinää
@@tomatuuri2284tervemenoa kokeilemaan pikalatauksia talvella ilman esilämmitystä.
@@tomatuuri2284 ei Teslassa toimi autopilotti. Tosin tänään toimi tunnin verran :D
Ei radiota!Ootko joku mummo?
Akun esilämmityksen puuttuminen mietityttää, muuten sopiva auto.
14:44 se autopilotti ei toimi yli 120 nopeuksilla kyllä se muuten toimii 🤌 böömies ei testannut kunnolla
Katsoin juuri BMW i5 Touring videon Ruotsista, ja siinä oli melkein pelkkä moottoritie ajo (Uppsala - Malmö ja takaisin), ja siinä kulutus (pari päivää sitten ajettu) oli 22 kWh/100 km. BMW on vielä isompi ja (paljon?) painavampi.
Ehkä BYDn kulutus olisi pitänyt olla vähän alempi?
Kiitokset 4k kuvanlaadusta!
Toimiiko Spotify ? Vois olla kiva jos kerta radio ei toimi?
Toimii se radio. Tai ainakin meillä toimii. Ja jos se nyt on ongelma jossain päin suomea, niin apple carplaysta nettiradio päälle, niin kuulee kaiken ihan missä tahansa.
Kyllä omaan silmään on komea auto
En voi olla vertaamatta Teslaan noissa ”huolloissa” muistaakseni sinun Teslassasi 2 vuoden ”huollot”maksoivat oliko 15€ näissä se huolto maksaa varmaan muutaman sata €.
Saattoi olla 150€, raitisilmasuodatin ja pyyhkijän sulat.
Nyt joutuu Teslat vaikeuksiin, on näyttöjä ja näyttävyyttä.
Tuleekohan 17,4% lisätulli suoraan hintaan, äkkiä ostamaan niin arvokin saattaa nousta heinäkuussa. Toisaalta MG ja Polestar parempia sijoituksia korkeamman lisätullin myötä.
Eiköhän se tule, vaikkei suomella omaa henkilöautotuotantoa olekaan. Ausseissakaan ei ole ja siellä Seal maailman halvin, noin 30000 euroa. Antavat koko hintaedun ostajalle.
Kannattaako ostaa kinkkiä jos tullien kautta kauppa loppuu ja arvo romahtaa?
@@TheJopemies miksi se romahtaisi? Päinvastoin arvo nousee. Mielenkiintoinen logiikka... 😁
Mielenkiintoinen auto kyllä. Kiinnoistaisi tietää jos muutama vuoden päästä pitäisi tilata varaosat Alibabasta ja koska kiinalainen auto alkaa ruostumaan. Sitä tuskinpa kukaan tietää tässä vaiheessa niin taidan jättää väliin.
Itsekin katselin että oikein laadukkaasti tehdyn oloinen auto. Vähän käyttis sellainen jatkokehitystä vaativa, mutta ihan ok. Äppi vaikutti nopealle ja toimivalle. Tuota mittarin tarpettoman isoa kw mittaria en vaan ymmärrä, kaipa sen saa poiskin. Ulkoa ja sisältä ihan premiumin tuntuinen ja näköinen, mutta etenkin ulkoa vähän turhaa muotoa, lokasuojan ja helman himmelit aivan turhia liankerääjiä. Kamerat ihan välttävät, ei huikeat. Frunkki on kyllä pöljä, miksi pitää kannen alle laittaa toinen kansi ja sitten sen alla mitätön tila. Sama volvossa, ja sinänsä ihmeellistä että polestarissa se on toteutettu käyttökelpoisesti. Se vetokoukku ja vetopainot saa myyjän mukaan vain nelivetoiseen, ei takavetoon. Oudon kuuloista jos totta. Jälleenmyyjäverkosto ja huollot vähän kyseenalaista laskentaa, kun kaikki ei ole ns merkkareita ja eivät aina ole edes samassa firmassa. Mutta jos toimii, niin samapa se kai on. Huoltoväli on aika vanhanaikainen, kuulemma olisi muuttumassa pitemmäksi. Päivitysten suhteen kuulostaisi olevan hyvä tilanne, bugeihin ja kummallisuuksiin näköjään reagoidaan ja softaa päivitetään niiden suhteen.
Kansi suojaa lialta ja pölyltä. Tietty jos saa muutenkin tiiviiksi, niin silloin turha.
Ei one pedalia eikä kuulu radio suomi aina, ei jatkoon :)
Mikäs sen halvempaa liikkumista, kuin vapaa rullaus ilman eteenpäin vievää energiaa ja automaattisesti auton liikettä hidastavaa regenerointia? Jotkut tykkää ja jotkut ei. Koeajoilla toivoin kaikilla merkeillä, että sen olisi saanut kokonaan kytkettyä pois päältä. Onhan se toki joidenkin mielestä ajomukavuutta lisäävä tekijä. Hienosti regeneroi silti, kun tämä toteutettu Sealissa jarrun käytön yhteyteen. Meillä tuota normaalia radiota käytetty aika vähän, mutta aina se on toiminut täällä Turun ja Seinäjoen suunnilla. Voi toki olla sijaintiin liittyviä eroja. Radiota jos tarkoituksella kuuntelen, niin teen sen apple carplayn kautta nettiradiolla. Parempi äänenlaatu ainakin omasta mielestä ja kuulee kaikki kanavat sijainnista riippumatta.
Voitaisko käyttää sähköautojen tehosta puhuttaessa SI-järjestelmän mukaisesti kilowatteja noiden muinaisten heppojen sijaan? Helpottaa erilaisia laskutoimituksiakin kun ei tarvitse tehdä muunnoksia.
Autovalmistajatkin ovat jo aikaa sitten siirtyneet kilowatteihin ja mitoittavat autojen tehot tasakilowatteihin. Tässä Sealin kohdalla 390 kW. Helposti muistettava tasaluku.
Suomi on enää harvoja maita jossa sössittiin digitaaliradion käyttöönotto. Analogisten kanavien toiminta esim. Espanjassa on jo lähes käyttökelvotonta eli ei enää satsata analogiseen radioon ollenkaan
MG4 radion kanssa ihan sama ongelma, taajuudet rätisee ja häviää kaupungittain vaikka RDS sun muut päällä.
Todella kaunis auto on byd šeal 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years mies 💖 ja minä olen auto Mies koska tulee uusi auto koe ajon byd shar pickup cab Harrille Salo.
Tyylikäs käyttöliittymä vai😂 laittoivat Android tabletin eikä.jaksanu hienoa käyttöliittymää tehä. Ei mitää hienoa tossa pelkkää laiskuutta
Komee laitos, viäku ois saanu Livenä lohikäärmee kommentit nii avot
Et käynyt videolla takapenkillä. Etupenkit lähtee suoraan lattiasta ja edes varpaita ei saa penkin alle kun istuu takapenkillä. Tavaratila on niin matala että normaali kylmälaukku ei mahdu pystyssä peräkonttiin... Totesin tässä vaiheessa että perun varatun koeajon.
Miksi kukaan ostaisi tämän eikä Model 3:sta? En vaan ymmärrä.
Kokeillaan...lataat autoasi pääasiassa AC:lla ja et koe tarvitsevasi +200kW lataustehoja DC:lla. Haluat että autossasi on mittaristo, Hud ja viikset. Pidät myös auton ulkonäöstä enemmän kuin Model 3:sta joka tulee vastaan joka kadun kulmassa. Pidempi takuu ja parempi huoltoverkosto jo nyt. Itsellä ei kumpaakaan mutta Seal olisi selvä valinta näistä itselle.
@@Micco321Siinäpä tulikin monta hyvää syytä. Itselle Teslan sisusta, tai oikeastaan sen täydellinen puuttuminen, on sellainen tekijä, ettei sen ratin takana viihdy. Olohuoneessakin on mukava olla jotain muitakin sisustuselementtejä ison telkkarin lisäksi, sama autojen kabiinissa. Mutta makuasioitahan nämä on.
@@Micco321 LFP akku ilman esilämmitystä on talvella matka-ajossa käyttökelvoton. Mittariston ja HUD:n ainakin taitaa saada jo halvalla 3. osapuolen tarvikkeena ja viikset myös pian.
Itse koeajoin Model 3:n ja tämän perättäisinä päivinä. BYD:ssä paremmat tilat, parempi ohjaus ja alusta, parempi ratti, HUD, penkkien ilmastointi puhalsi myös selkään viileää mitä Teslassa ei tapahtunut, näytti paremmalta eikä tule koko ajan samanlaisia autoja vastaan mitä itsellä on, sekä "vaihteen" että vilkun valitsin mekaanisesti. Teslassa parempaa kameramaailma ja stereot. Oma valinta näistä kahdesta oli aika selkeä. BYD.
Ei ole akun esilämmitystä. Ei jatkoon...
Ei tarvitse. Silti lataa talvella nopeammin.
Tuo akun esilämmitys.. hmmm mielenkiintoinen puutos.. ja tuo 150kw latausteho, hieman alakantissa , saa nähdä paljonko todellinen lataus nopeus kun -20… radio huonous, paree kytkee oma känny bthlla ja kuunnella mitä haluaa koko maailmalta, ei edes digi radio oo nii hyvä, ulkonäkö ihan cool…
Olisi mukava tietää yleisestikkin millainen on autoissa vakkari, eli pysähtyykö sillä ja lähteekö liikkeelle automaattisesti, tekniikka on ollut olemassa kauan ja vielä hyvätkin ennen sähkö autoja, tuo autopilot.. suomen tiet ei aina ole ihan parhaat, säät aiheuttaa siihen liikaa haasteita, regenin puute tuon hintaluokan autossa, paljon sellaisia puutteita tässä autossa jotka kyllä laittaa etsimään toista autoa… ( ? Onko tää auto pelkkä kesä pirssi ?)
DIGGAAN
Momia auto kyllä
Kiva auto, tosin vähän nuoremmille ja notkeemmille😊
Ja talvimatkailu ei välttämättä kovin joutuisaa.
th-cam.com/video/ypxWlzJCC2k/w-d-xo.htmlsi=18W74xzSHWGHNM1u
Itse asiassa tästä ovat kiinnostuneet nimenomaan vanhammat ihmiset ja joka ikinen päivä. Paras oli semmoinen yksinäinen vanha nais-ihminen, joka tuli varta vasten sanomaan, että onpas sulla hieno auto ja merkinkin kysyi. Jos viittaat latausnopeuteen, niin LFP-akku tykkää nimenomaan kylmästä. 😀Myös teslassa.
@@xaviart4727 No lähinnä tuolla iällä tarkoitin, että ainakin meikäläisen, 194/115/61, olis vaikee kömpiä ulos autosta. Ja ei kovin hääviä ollut blade-akkujen lataus omalla talvisella koeajolla eikä myöskään tuolla ruåtsalaisten testivideolla. Ihan eri juttu on sitten Teslan Y:ssä oleva BYD:n akku, aivan loistava.
Ja taas leviää kaikki tiedot ties minne.
Diggaan