Kyllä näitä videoita mielellään katselee, hyvin kerrottu ja aina jotain uutta. Itselle juurikin toi käsien kulma tangossa oleellinen, siksi olisi helpointa ottaa tuo apinaote.
Kiitoksia palautteesta, hyvä että videoista löytyy jotain uutta! Juu, kyllä sitä apinaotteella syyllistyy nostamaan usein, kyynerpäiden liikerata helpottuu niin paljon. On pitänyt kokeilla moniotetangolla penkkiä, omalta salilta kun sellainen löytyy jossa juuri merkkien kohdalla 90° kulmassa kahvat. En usko, että se nyt maata mullistaa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä miten nosto muuttuu kun kyynerpäiden liike on suhteellisen vapaa.
Jalkojen saaminen mukaan nostoon ei ole välttämättä ihan naks''poks -juttu. Helpoin tapa saada jalat mukaan nostoon, on muodostaa nosto siten, että tukipisteet muodostuu jalkojen ja hartijoiden varaan. Käytännössä siis takapuoli voi olla täysin ilmassa. Seuraavaksi liikuttelee jalkoja siten, että tuntee takapuolen osuvan penkkiin.. Tällöin nosto on jalkojen ja hartioiden varasssa, samalla väkisin jaloista syntyy jännitys ja juuri noston aikana tulee keskittyä jaloilla ponnistamiseen, joka kohdistuu tankoon päin. Homma on sellainen, että se vaatii alkuun sitä omaa tunnustelua ja fiilistelyä. Jonkun nostamisen jälkeen rytmi löytyy ja sitä alkaa huomaamaan hyödyn. Toki hyödyn jo pelkastään jännittyneistä jaloista voi löytää nopeasti verrattuna velttoon alakroppan nähden.
Hyvä video taas kerran, kiitos 🙂
👍
Kyllä näitä videoita mielellään katselee, hyvin kerrottu ja aina jotain uutta. Itselle juurikin toi käsien kulma tangossa oleellinen, siksi olisi helpointa ottaa tuo apinaote.
Kiitoksia palautteesta, hyvä että videoista löytyy jotain uutta!
Juu, kyllä sitä apinaotteella syyllistyy nostamaan usein, kyynerpäiden liikerata helpottuu niin paljon.
On pitänyt kokeilla moniotetangolla penkkiä, omalta salilta kun sellainen löytyy jossa juuri merkkien kohdalla 90° kulmassa kahvat. En usko, että se nyt maata mullistaa, mutta olisi mielenkiintoista nähdä miten nosto muuttuu kun kyynerpäiden liike on suhteellisen vapaa.
Erittäin laadukkaita ja hyvin toteutettuja videoita!
Kiitos positiivisesta palautteesta!
Vähän nihkeesti nää videot saavuttaa katselijoita, mutta ajan kanssa asiat kehittyy.
👍
👍
Hei onko vinkkejä miten saisi jalkoja otettua tuohon penkkiin mukaan.Kun ei tunnu millään oppivan että niistä saisi hyödyn.
Jalkojen saaminen mukaan nostoon ei ole välttämättä ihan naks''poks -juttu. Helpoin tapa saada jalat mukaan nostoon, on muodostaa nosto siten, että tukipisteet muodostuu jalkojen ja hartijoiden varaan. Käytännössä siis takapuoli voi olla täysin ilmassa. Seuraavaksi liikuttelee jalkoja siten, että tuntee takapuolen osuvan penkkiin.. Tällöin nosto on jalkojen ja hartioiden varasssa, samalla väkisin jaloista syntyy jännitys ja juuri noston aikana tulee keskittyä jaloilla ponnistamiseen, joka kohdistuu tankoon päin.
Homma on sellainen, että se vaatii alkuun sitä omaa tunnustelua ja fiilistelyä. Jonkun nostamisen jälkeen rytmi löytyy ja sitä alkaa huomaamaan hyödyn. Toki hyödyn jo pelkastään jännittyneistä jaloista voi löytää nopeasti verrattuna velttoon alakroppan nähden.