Ensimmäisen sijoituskämpän saattaa saada kikkailtua jopa 5-10% käsirahalla halutessaan, jos ostaa ensin omaksi ja sitten muuttaa lainan tyypin. Se on toki toinen kysymys, onko näin iso vipu järkevä, mutta näitä muutama on tehnyt lähipiirissä.
Eräässä tapauksessa 2 vuoden periodin aikana siirryttiin nolla tilanteesta vähä parempaan tilanteeseen, jossa oli omakotitalo plus 3 sijoitusasuntoa. Alueena Hki plus kehyskunnat. Omaa rahaa käytettiin 0 euroa. Ainoat vakuudet oli ne asunnot jotka siinä hankittiin. Myöskään henkilötakaajia ei käytetty. Kahta eri pankkia käytettiin. Sijoitusasunnot pyöri myöhemminkin pelkillä vuokratuloilla lyhennysten, vastikkeiden sekä korkojen osalta. Kohtuullisen onnistunut kuvio. Sijoitetulle omalle pääomalle vaan oli hankala laskea tuotto% kun sitä ei ollut. Se vähän harmitti. Myönnettäköön että outoa kuukausittaista varallisuuden kerryttämistä oli tuo, ja pidemmän päälle se usein on tuon kaltaista asuntosijoittamisessa, varsinkin jos surffataan pidempään jatkuvaa nousukautta eteenpäin, jolloin asuntojen arvot sekä vuokrat nousee kokoajan ja aina vaan nopeammin muodostuu uutta vakuusarvoa ja ostotahti vaan kiihtyy.