Hei, kiva kuulla, että joku toinenkin on kiinnostunut silakoista. Ohje on lapsuudestani tuttu. Isä oli kova kalamies ja meille ostettiin usein myös silakoita, joita ei sisämaassa ollut muuten saatavana. Eräs katsoja oli kerran järkyttynyt siitä, että perkaan silakoita kello ja sormukset käsissä. Mutta jos teen saman tien syötävän ja läpikypsennetyn annoksen kahdelle ihmiselle, niin hygieniataso on mielestäni riittävä. Näin meillä ennen kotonakin tehtiin ja hengissä ollaan.
"Kuolonkankeus tulee kaikille eläimille, myös kaloille. Sillä on merkitystä varsinkin, kun lihaa ja kalaa valmistetaan ihmisravinnoksi. Teurastettuja ruhoja riiputetaan, kunnes kuolonkankeus on ohi." Wikipediasta kopsattu
Paistan aina silakat ruotoineen joissa on hyviä lisäravinteita ja ne menee sulavan pehmeiksi paistinpannulla. Pyörittelen kananmunan keltuaisessa ja sitten korppujauhoissa joissa vähän vehnäjauhoja joukossa. Paistan voissa kullankeltaisiksi kuumalla pannulla.
Useimmilla kaloilla munuaiset eivät ole saman näköisiä kuin esim. ihmisellä, joilla munuaiset ovat selvästi havaittavat erilliset elimet vatsaontelossa. Silakan munuaiset ovat vatsaontelon selkäpuolella laakeana juosteena selkäruodon mahapuolella. Munuaisen voi vallan hyvin syödä, mutta fileitä tehdessä se väistämättä lähtee irti.
Maukas kala ja hyvä ohje. Oli mukava kuunnella sun jutustelua ruoan valmistelun lomassa. Paistettu silakka on aivan loistavaa evästä!
Hei, kiva kuulla, että joku toinenkin on kiinnostunut silakoista. Ohje on lapsuudestani tuttu. Isä oli kova kalamies ja meille ostettiin usein myös silakoita, joita ei sisämaassa ollut muuten saatavana. Eräs katsoja oli kerran järkyttynyt siitä, että perkaan silakoita kello ja sormukset käsissä. Mutta jos teen saman tien syötävän ja läpikypsennetyn annoksen kahdelle ihmiselle, niin hygieniataso on mielestäni riittävä. Näin meillä ennen kotonakin tehtiin ja hengissä ollaan.
Hieno video, kiitos opastuksesta, nyt rohkenen tehdä itsekin kun näin miten se oikein tehdään.
Komian näköstä. Aina pitäis maistaa ja kehua 😉
Ruodot lähtee parhaiten kun ei Kalat ole aivan tuoreita?
mitään en mistään tiä mut kuolonkankeus ku on jättäny ni vois hyvinki aatella nii
"Kuolonkankeus tulee kaikille eläimille, myös kaloille. Sillä on merkitystä varsinkin, kun lihaa ja kalaa valmistetaan ihmisravinnoksi. Teurastettuja ruhoja riiputetaan, kunnes kuolonkankeus on ohi." Wikipediasta kopsattu
Onpa sinullakin herkkuja!
Silakkapihvit olivat suosikkini jo lapsena ja murkkuikäisenä osasin niitä jo itse tehdäkin.
kivoja videoita. millon lisää ruokavideoo?
Kyllä on oikein hyviä ruoka vinkkejä .hyvää ruokahalua sinne.
Paistan aina silakat ruotoineen joissa on hyviä lisäravinteita ja ne menee sulavan pehmeiksi paistinpannulla. Pyörittelen kananmunan keltuaisessa ja sitten korppujauhoissa joissa vähän vehnäjauhoja joukossa. Paistan voissa kullankeltaisiksi kuumalla pannulla.
Hyvä ruoka sekin. Meillä usein paistetaan pienempiä silakoita kokonaisina ja syödään ruotoineen, nahkoineen ja pyrstöineen.
Ensimmäisen kerran näen kalan ruodon poiston näin.
Hienosti meni.
On sitä harjoiteltu yli puoli vuosisataa.
On kauniit pihvit kyllä
Muuten 10/10, mutta miksi käytetään teflonpannulla metallista paistinlastaa
Pannu on muistaakseni Hackmanin ns. kovanaama, jolla lastan materiaalilla ei ole väliä. Nykytiedon valossa en ehkä käyttäisi teflonpannua.
Mikä toi munuaisjuttu on
Useimmilla kaloilla munuaiset eivät ole saman näköisiä kuin esim. ihmisellä, joilla munuaiset ovat selvästi havaittavat erilliset elimet vatsaontelossa. Silakan munuaiset
ovat vatsaontelon selkäpuolella laakeana juosteena selkäruodon mahapuolella. Munuaisen voi vallan hyvin syödä, mutta fileitä tehdessä se väistämättä lähtee irti.
Det finns.. Dom som ingen.. Mat har 😪🐑
hyvä ohje
on herkkuja kyllä