Ylen rahoitus veroilla pitää lopettaa kokonaan. Ylen budjettina 100 miljoonaakin olisi jo riittävä rahoitus. Mutta ennen kaikkea Mediapooli pitää lakkauttaa. Demokratiaan ei mitenkään kuulu että joku valtiollinen taho määrää mistä ja mitä kerrotaan.
@@IsmoKnuutila Eivät pystyisi aivopesemään ilman oikeistolaisten rahoja. On kyllä röyhkeyden huippu käyttää oikeistolaisten rahat vasemmisto- ja woke-propagandaan. Sairasta. Pomot vaihtoon ja sassiin.😡
Kerrankin oikea analyysi Israel-Palestiina kriisistä. Kuuntelen teitä marjoja poimiessa ja iloitsen kun taskustani kuuluu tolkun ääni. Ja olen se juntti maalta. Kiitos teille❤
Miksi ei nähdä Ylen kanavilla? Koska Demari vetoinen vihervasemmisto Mafia on saanut vallattua Ylen, mutta myös muun median Hesari keulalla julistamaan omaa vasemmisto agendaa, wokea ja harhaista haluaan nähdä rasismia siellä missä rasismia ei ole. Tämä on Suomelle erittäin vaarallista.
YLE on vassarimedia, siitä ei ole kahta kysymystä. Sen takia tolkunkeskustelut eivät päädy sinne. Oula Silvennoisen tyyliset vihervassarit mellastavat YLELLÄ. He ovat sinne enemmän kuin tervetulleita.
Aivan mahtavaa, että tällainen kanava! Hyvä haastattelu ja odotan että Ylen johto vaihtuu, tekee jotain tai poliitikot tekevät tälle tilanteelle jotain! Avoimuus, totuus ja kansan edustaminen tasapuolisesti kunniaan. Naisena minusta on loukkaavaa ja holhoavaa, että kiintiönä pitäisi ottaa mukaan artikkeleihin, ei faktat tai tarve edellä.
Nyt olisi hyvä aika lakkauttaa YLE:n rahoitus. Ei muutenkaan mitään mediaa pitäisi rahoittaa verorahoilla, vaikka sisältö olisi hyvää. YLE:n tapauksessa sisältö on vieläpä propagandaa. En tosin usko että meidän päättäjillä on rohkeutta muuhun kuin pieneen leikkaukseen, jos siihenkään.
@@tuomassuokas Milloin ylellä tulee jotain positiivista Trumpista tai negatiivista Harrisista tai edes Bidenista? Milloin Israelista tulee jotain positiivista. Eipä ollut mainintaakaan Israeli-myöteisistä mielenosoituksista toisin kuin palestiina-mielenosoituksista. Itsekin osallistuin yhteen, jossa oli 600 marssijaa. Tämä ei ylittänyt uutiskynnystä. Sen sijaan, jos vaikka yksi wokettaja-mielenosoittaja makaa tiellä, niin se uutisoidaan. Käytetään vasemmiston lähteitä (esim. cnn), joita kopioidaan sanatarkasti. Ei koskaan käytetä Fox Newsin lähdettä, vaikka on paljon suositumpi usa:ssa. FoxNewsillä haastatellaan sekä repuplikaaneja että demokraatteja. Cnn:lle ei kukaan republikaani anna haastatteluja. Israelin ja Casan sodan lähteinä käytetään Hamasin terroristijärjestön propagandakanavaa. Ei ole kertaakaan haastateltu esim. Israelin suurlähettilästä. Esimerkkejä riittää vaikka kuinka paljon.
Katsokaapa IRR-TV,n tarjontaa niin ymmärrätte kuinka meitä viedään ja on viety pitkään. Siksi en koskaan, koskaan ää estä keskusta-vasemmistolaista puoluetta !!
Nuoret toimittajat haluavat olla aktivisteja eikä heitä kiinnosta objektiivinen tiedonvälitys. Okei. Sitten vaan sellainen pikkujuttu, että kuka heidän "ammattitaidostaan" haluaa maksaa. Veronmaksajia ei ainakaan saa pakottaa yhden suunnan propagandan kustantamiseen.
Ylessähän on se hieno homma, että sinne voi laittaa myös omaa väkeä. Ei muuta kuin hallituksella omistajanohjaus toimimaan niin saadaan parempaa propagandaa myös ylellä, ja sitä ´´rehellistä uutisointia´´.
Hyvin sanottu, "sokea Reettakin näkee, mitä puoluetta toimittajat on..." Tosiaankin, tarviiko toimittajia kouluttaa käyttäytymään oikein ja korrektisti?
Kiitos tästä uutisvidrosta. Nyt tilanne on jo paljon edistynyt. Ei koskaan ylen uutisissa kerrota mitä oikeasti siellä tapahtuu. Seuraan muita uutiskanavia joita onneksi on. Siunausta työhön jota teet Sanna.🎉❤
Olen tehnyt Kansalaisaloitteen aiheesta "Puolueettoman ja monipuolisen journalismin edistäminen poliittisen aatteen tukemisen estämiseksi mediassa" Käy ihmeessä antamassa ääni ni saa kansa oikeutta
Jos näitä ohjelmia ei olisi olisimme Ylen dis informaation varassa.Yle on täysin ääriliikkeiden ja aktivistien käsissä.Uskomatonta että näin voi olla "demokraattisessa"suomessa.
Vasemmisto on varmistanut, että ylen budjetti kasvaa vuosi vuodelta eikä ylestä voi säästää ellei myös vasemmisto ole hyväksymässä säästöjä. Hallitus ei enemmistöllään voi tehdä muutoksia. Varsinainen kelmien kerho tuo vasemmisto, joka on turvannut sen, että oli hallitus minkälainen tahansa, niin propaganda raikuu.
Miksei keskustella Ylen toimitusjohtajan erottamisesta, joka hän sallii yhtiössään Dei-koulutusta. Nykyinen oikeistohallitus voisi hyvin erottaa toimitusjohtajan ja valita toisen vetämään yhtiötä. Yksityisessä yrityksessä on vähemmästäkin vaihdettu tj.
Ei nyky-kokoomus halua tehdä tarvittavaa siivoista, sillä puolueessa toimii aika voimalkas puna-vihreä siipi, eli nuoret ja nuorehkot naiset! Kirsi pihakin oli erikoisen huolissaan muka Helsingin katuja tallaavat natseista, mikä on suorastaan mieletön väite!
Vasemmisto on tehnyt ylen muutokset äärimäisen vaikeiksi, jonka vihervasemmisto voi edelleenkin torpata. Tätä propagandakanavaa ei edes oikeistohallitus yksin voi muuttaa.
Ongelmana on, että sinä ja me kaikki edelleen rahoitamme Yleä. Ylen katsominen ja sen rahoittaminen tulisi molemmat olla vapaasti valittavia asioita yhtälailla.
Olen itsekin jonkin verran vähentänyt Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien katsomista niiden yksipuolisen sisällön vuoksi. Elän kuitenkin vielä toivossa, että politiikot ryhtyvät toimiin tilanteen korjaamiseksi. Ihmettelen, ettei asia ole kiinnostanut tähän mennessä muita kuin perussuomalaisia. Missä viipyvät kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja keskustan kannanotot?
Kiitos , on hieno kuulla, kun asioista puhutaan totta, kiertelemättä ja ilman reporadion häntää kainalossa. Punavihreä paise, valtio valtiossa pitäisi hajoittaa. Yle pitäisi jakaa tuotannollisesti vihervasemmisto / oikeisto -akselille. Huoltovarmuusasiat 1/3, vasen siipi 1/3, oikea siipi 1/3.
Hyvä Sanna! Onneksi on sisältöjä ylen ylkopuolellakin. Yleltä rahat pois. Uutiset ja sää vois jäädä... Vihervasemmisto voi alkaa ylläpitämään omilla rahoilla omia kanaviaan...ei veronmaksajien rahoilla.👍🇫🇮
Tutkikaa myös elokapina. Keitä he ovat taustoiltaan ja ketkä niitä tukee. Selvää on että nuoria lapsellisia ihmisiä joilla on tekemisen puutetta, mutta olis kiva tietää mistä lähtökohdista tämä typeryys kumpuaa.
70-luvulla palestiinalaisia otettiin erittäin runsaasti Jordaniaan, mutta nämä "vieraat" alkoivat kehittämään vallankumousta ja sisällissotaa. Onneksi kuningas Hussein sai verenvuodatuksen hillittyä ja karkoitti heidät pois! Husseein oli hashemiitti, ja samaa heimoa on saudi-Arabiassa ja muuallakin, eli asiat muistetaan! Palestiinalaisilla on aina ollut erityisen huonot johtajat!
@@mauril811Irakin sodan aikana Kuwait karkotti kaikki palestiinalaiset koska nämä olivat Saddam Hussein kannattajia. Kuka tällaisia ottaa omaan maahan aiheuttamaan epäjärjestystä ,??
Jordania karkoitti ongelmia aiheuttaneet palestiinalaiset ja Arafatin PLO ohjasi ne Libanoniin. Sen jälkeen Libanonista ajettiin kristityt Iranin ja Syyrian avustamana maanpakoon. Libanon oli Lähi-idän kukoistava talous ennen islamistien vallankaappausta.
Näin se menee. Kiitos Ukkola ja Tontti. On hämmentävää, että yksinkertainen filosofinen pohdinta ei onnistu woke-puolelta. Se, että nostetaan vähemmistörotua tai seksuaalivähemmistöä tai vaikkapa sukupuoli-identiteettikummajaisia yli valtaväestön on ihan yhtälailla rasistista ja syrjivää kuin valkoinen ylivalta. Väitän, että tässä ollaan osin typerän arvovaltakysymyksen äärellä: Joku jossain ei voi myöntää mokanneensa. Tämä koskee kaikkia muitakin "inklusiivisuudesta" saarnaavia instansseja.
@@hartyewh1 Tuo on kyllä kommunistien oppikirjasta tuo "syytä vihollistasi siitä, mitä teet itse", ja kommarit on aika vasemmalla. Neuvostoliiton propagandaosaston periaate, tarkemmin sanottuna. (Kummasti nämä viestit katoavat täältä taivaan tuuliin, vaikka suomea puhuu eikä kiroile.)
@@helenaheino2334 No jos katsot vaikka Ylen omia sarjoja, niihin on piilotettu propagandaa ja manipuloidaan ihmisten ajatuksia. Ainut hyvä asia mitä olen nähnyt, Amskin tuottamat videot Ylelle missä kerrotaan rehellisesti maataloudesta. Valitettavasti vaan maataloutta ohjataan EU:sta, ei Suomesta.
Omista sarjoista A-Studio, A- Talk ainakin kutsuvat keskusteluihinsa kaikista puolueista. Sekö on sinusta propagandaa? Vai mitä Ylen omia ohjelmia tarkoitit?
On tietysti ihan oikein että pyritään moniäänisyyteen. Ja pitäähän asiaa ajaa, kouluttamalla. Se kuitenkin jurpii, että vihervasemmistolaiset määrittelevät, mitä moniäänisyys tarkoittaa. Vuosikymmeniä näitä heitä seurattuani, en lainkaan usko, että tuo porukka pystyy tekemään mitään totuuteen pyrkien, maltillisesti harkiten ja reiluutta noudattaen. Porukka tuntuu jakautuvat tietämättömiin, typeriin ja moraalittomiin ja kaikkia ryhmiä luonnehtii ylimielisyys. Toki heillekin kuuluu sananvapaus mutta ei missään nimessä oikeus ohjailla muiden sanomisia.
On käsittämätöntä ettei selvitetä kuka tämän kaiken maksaa ylen lisäksi....Venäjä? Rahasiirrot selvitettävä ja avattava puolueiden rahoitus, mistä rahat tulevat vassareille!
Jos avataan yhden laidan puolue rahoitus, niin perataan nyt sitten kaikkien. Nähdäämpä sitten kuka laulaa ja kenen lauluja, ei mitenkää olisi yllätys huomata että hallitus on EK:n juoksupoika..
Kuka sen rahoittaa nyt, kun Venäjä ei siihen enää kykene? No, tietenkin Yhdysvaltojen demokaatit. Ylellä tuleekin nykyään sanasta sanaan Yhdysvaltojen demokraattikanavien propagandaa, kuten woke-villitys, Trump-fobia, Bidenin ja Harrisin-jumalointi...
@@Sirppis eivät kaikki yrittäjät välttämättä tuota. Se riippuu niin paljon yrityksen tilanteesta ja johdosta. On yrityksiä jotka ovat sijainnin tai johdon takia pystyyn kuolleita. Sitten on yrityksiä joissa tehokkuuden ja tuottavuuden sijasta pyritään maksimoimaan voitto, koska se vaatii vähemmän työtä ja resursseja, esim ylipaisuneet jätti yritykset. Välissä on oikeasti ne kasvavat ja kehittyvät yritykset jotka tuottavat juuri niitä innovaatioita joita markkinat ja itse kaipaavat. Jos tarkoituksena on pelkän voiton maksimointi ei tietyn ajan jälkeen ole enää kannattavaa investoida valtavasti resursseja kun paikallinen tai alueellinen monopoli on tavoitettu. Ainoastaan rehellinen kilpailu minimoi kuluja ja maksimoi palveluita rehellisesti.Että eiköhän siellä luukulla ole jo nyt porukkaa jos jonkinlaisessa "tekevästä" luokasta.
Laulettiin suomessa "Free free palestine, from the river to the sea" ennen Metallican molempia keikkoja siinä ihan stadikan lähellä olevalla aukiolla. Osanottajia 100-150.
Ei kai Yle nyt ole ainut valtamedian edustaja/tuottaja jossa puurot, vellit ja kiisselit menee aina välillä tosi sekaisin..🤔Median tuottaminen ja sen toimittaminen on kokenut pahan inflaation nykypäivänä..🫣
Kokemusasintuntijoiksi itsensä mieltävät voivat toki jonkun yksittäisen kokemuksen osalta olla itselleen asiantuntijoita, mutta laajassa viitekehykseen tai kontekstiin yhdistettäessä jää kokemus hyvin ohueksi tai olemattomaksi sulaen muiden samoissa yhteyksissä elämäänsä hyvinkin eritavoin kokeneiden kokeneiden kanssa loppujen lopuksi. Kokemusasiantuntija käsite tulee sulamaan joidenkin vuosien kuluttua ja yhteiskunnissa tullaan ymmärtämään minkälainen rahasampo koko käsite joidenkin vuosien ajan oli. Eräänlainen narratiivi keisarin uudet vaatteet kuvauksesta...
Kaikista Suomen julkkiksista Jarkko Tontti on yksi parhaista ellei paras! Hän on viisas ja avarakatseinen mies. Sanna Ukkola on Suomen parhaita toimittajia, siitä huolimatta että on äkkiväärä feministi 🙂
24:23 korjatkaa jos olen väärässä, joku sanoi että "woke" "olla hereillä" tarkoittaa loppuun vietynä ymmärrystä siitä että valkoinen kristitty heteromies on valtapelissä sortaja. ( niin tyhmältä kuin tämä kuulostaakin kuten kaikki valheet ääneen sanottuna ) Tässä taustalla postmodernismi ( ja se yksi jota ei voi mainita tai viimeistään kommentti katoaa )lopputuleman sillä perusteella ettei ole totuutta vaan kaikki perustuu valtaan. esim logos logiikka , länsi fallogos sentrinen mikä juontaa miehestä, patriarkaalisuudesta ja käytänössä Kristinuskon ydinkeskitteestä että totuus on 1 pysyvä todellisuus jota kohti voidaan pyrkiä. ( Juontaa Kristuksesta joka on Logos kaiken syy mutta myös Kreikan filosofit kuten tässä mainittu viisauden rakastaminen tulee totuuden rakastamisesta ) valtapelissä hyveellisyyden saavuttamiseksi aina vähemistöä pitää tukea ja näitä voi jakaa osiin loputtomasti jokaisesta uhrista tulee jossain kohtaa sortaja. Jopa valkoisella miehellä joku pakene uhrikategoriaan kortti > esim autisminkirjo. Käytännössa haetaan syntipukkia, syyllistä luokkaa jota voidaan syyttää maailman vääryyksistä. Se että on paha olla on aina jostakin sortavista rakenteista kiinni ( jos ei uskota lankeamus oppiin )
Woke tarkoittaa sitä, että on ajantasalla yhteiskunnan vähemmistöasioista. Sitä se tarkoitti vuosikymmeniä kunnes medialukutaidottomat oikeiston edustajat sekosivat täysin ja alkoivat elää omissa painajaisfantasioissaan. Kuten jokainen aate ja ideologia kautta historian jotkut kiihkovassarit lässyttää tyhmiä tavalla, joka herättää 99%:ssa progressiivisistä ihmisistä lähinnä myötähäpeää. Kuitenkin jokaista heitä kohtaan löytyy tuhatkunta konservatiivia, joilla on mittasuhteet päässään väärin päin.
Itse pääsääntöisesti arvostan Ylen olemassa oloa, ja journalisteja, eniten dokumentteja ja areenaa. Mutta johtotason ihan palkkausta ja mistä se koostuu, mikä sen määrittää, oikeuttaa, en ymmärrä yhtään. Oletan, että sielläkin duunarit tekevät parhaansa, eikä ne suuret rahat heille menee. Voiko tätä avata, mihin ne rahat menevät? Millä tavalla, pätevyydellä, osaamisella, tulokellisuudella esim. Johtoportaan palkat palkkiot bonukset määrittyvät. Joku sanoi että ovat salaisia, miten voi olla, jos rahoitetaan verolla. Rahoitetaanko kokonaan verovaroin vai myös muulla valtion varoilla, ja mitä ne olisivat. Seuraan keskustelua, mutta en saa kokonaisuudesta riittävän selvää kuvaa.
Kyllä tästä haastateltavasta paistaa läpi hänen puolueellisuus, vaikka muuta yrittää esittää. Ukkola on kyllä lempitoimittajiani, koska hänellä ei ole puolia, vaan aina osaa kritisoida joka puolta sekä suhtautua asioita kriittisesti.
Tää koko juttu ei ole ihmismielen täysin käsitettävissä, vaan pitää tuoda raamaitulliset tosiasiat, johon sitten kuuluukin yliluonnolliset tahot, joita tämä maailma taas ei suostu tunnustamaan vaikuttavaksi tekijäksi. Mutta silti saatetaan uskoa kaikkeen muuhun yliluonnolliseen. Ei ole kuitenkaan olemassa kuin yksi yliluonnollisuuskäsitys.
Jos haluttaisiin olla yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia niin pitäisi siirtyä uskontojen palvomisesta puhtaaseen talousajatteluun. Uskontojen kautta ei koskaan saavuteta ihmisten välistä oikeudenmukaisuutta tai tasa-arvoisuutta. Uskonnot edustaa loppujenlopuksi harvainvaltaa, diktatuuria ja monopoliasemaa päättää asioista yhden johtajan(jumalien) kautta.
Minä en arvosta moniakaan Tontin mielipiteistä mitä olen niihin törmännyt vuosien aikana, mutta kuinka ihmeessä haastateltava voi olla "liian vasemmalla"? Ei kai ideana ole luoda jotain samanhenkisten ruispalarinkiä jossa kaikki vain hymistelevät ja kehuvat toistensa samoja mielipiteitä? Henkistä kehitystä voi tapahtua vain haastamalla itsensä ja kuuntelemalla myös erimielisten ajatuksia ja ideoita ja näkemyksiä. Aivan vastaavalla tavalla kuin että fyysiset lihakset kasvavat vain kun ne haastaa vastusta vasten. Siinä vaiheessa ollaan syvällä jumissa jos kuvitellaan että itse on kaikessa täysin oikeassa. En ole vielä sellaista ihmistä tavannut jonka menneisyys ja ansioluettelo vahvistaisi että tyyppi on ollut joka asiassa oikeassa. Paitsi Kummeli -sketsissä.
Olet maailman kaunein seksikäs nainen on Sanna Ukkola 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years aikuinen mies sanalle Ukkola 💋 ja isoo suudella sulle sinua sylissä sanalle Ukkola 💜 ja olen sinun tukenasi Sanna Ukkola.💖 ja minä seura sinua You tubessa sannale Ukkola.
Millähän perusteella Tontti väittää, että suurin osa kokee ylen vieraaksi? Kaikki tosiasiat taitavat puhua toista. Melko kärjistävä puhetta. Kun katsoo tai kuuntelee Yleä, kyllä siellä kantasuomalainen vitivalkoinen ääni on voimakkain.
Se kantasuomalainen, vitivalkoinen ääni jota YLE äänekkäimmin ulos tuuttaa, on äärivasemmistoprogressiivinen ääni, ja sen äänen kuulumista julkisrahoitteisesti kannattaa kansasta selvä vähemmistö. Samalla konservatiivista vitivalkoista ääntä ei YLEn kanavilla kuulu, ja itseasiassa nyt on käynyt ilmi että YLEn toimittajia suoraan kielletään sellaista ääntä pitämästä johdon puolelta, tai lähtee duunit alta. Samalla sellaiset asiat, joka sotisi faktojen puolesta punavihreää unelmaa vastaan, jätetään uutisoimatta kokonaan. Bidenin perheen korruptioskandaalit, Iso-Britannian terrori- ja groomaustapaukset jne. Sillä perusteella.
Se on tämä neuroottinen oikeistovähemmistö, joka huutaa kommenttipalstoilla ja kokee Ylen vieraaksi kun siellä kerran oli joku lesbo sanomassa jotain. Ihmiset jakautuu luontaisesti kahteen ryhmään, joista oikeistoa vastaava pitää ensisijaisena sisäryhmän harmoniaa ja oman jäsenyytensä vahvuutta. Kun lgbt-väkeä tms tuetaan erityisesti niin syntyy kateus ja kun siitä auotaan heille päätä niin syntyy vaistomainen pelko ja katkeruus kun se esihistoriallinen elinehto, tervetulleena oleminen heimossaan, koetaan uhatuksi. Pitäähän sitä myös ymmärtää, mutta aika raskastahan se on aikuisia ihmisiä pitää kädestä.
@@hartyewh1 _"Kun lgbt-väkeä tms tuetaan erityisesti niin syntyy kateus"_ LGB-väki kun on vain yksi ryhmä kaikkien muiden joukossa eikä tosiaan edes ainoita tahi pienimpiä vähemmistöjä tässä maassa, niin miksikäs niitä pitäisi erityisesti tukea? Vai eikö kyseessä olekaan aikuiset ihmiset, vaan jonkun täytyy uhrautua heitä kädestä pitämään kun eivät raasut ilman selviä?
@@tubetorpedo No tuon tason käsitys asiasta ainakin alleviivaa, ettet itse ole minkään mittarin aikuinen. Ei ole erityisen vaikea ymmärtää, että ihmisryhmät, jotka on historiallisesti tai kulttuurisesti eroteltu muista kokevat jos ei edes syrjintää niin ulkopuolisuutta yhteiskunnasta kun ei ole esimerkkejä heidän kaltaisistaan ihmisistä roolimalleina ja menestyjinä. Vaikea asia meille valkoisille miehille joskus ymmärtää kun meillä ei sillä tasolla ole mitään ongelmaa koskaan ennen ollut. Ottaen huomioon kuinka konservatiivishenkiset nyt uhriutuvat aamusta iltaan siitä, miten valkoisia heteromiehiä nyt syrjitään niin luulisi ymmärryksen vähän kasvavan kun se syntyy naurettavan pienestä vaikutuksesta suhteessa siihen mitä monet prosentit väestöstä ovat tottuneet. Se on joskus kömpelöä ja pinnallista, mutta panostus tasavertaisuuteen on koko kansan etu kun vähemmistöt eivät jää jumiin sosioekonomisen pyramidin pohjalle.
On parempi että Israel käyttää ensin ydinaseita. Israelilla on kuitenkin joku harkinta niitä käyttäessä. Iranilla on mitä todennäköisemmin myös ydinase, mutta sen ongelma on se ettei sillä ole tarpeeksi varmaa ohjusta viemään ase maaliin.
"Olen totuuden ja faktojen puolella, kiistän olevani israelmyönteinen". Tontti on sokea omalle yksisilmäisyydelleen. Ukkola esitti hyviä kysymyksiä ja paljasti tämän.
Mitä israelmyönteistä siinä on, että haluaa vaatia panttivankien vapauttamista? Eikö sen pitäisi olla kaikkien agendalla? Mitä israelmyönteistä siinä on, että haluaa eliminoida terroristit? Eikö sen pitäisi olla kaikkien agendalla?
Väittääkö Tontti ettei duunareille ole ohjelmia Ylessä, hän voisi laskeutua norsunluutornista ja tarkistaa ohjelmaoppaasta. Itse duunarina nautiskelin mm. Latelasta, Metsä manin seikkailuista, tehtaan sankareista... jne.
Olisi hyvä jos tämä ohjelma näytettäisiin Ylen kanavilla, vaikkapa klo 20.00, eli parhaaseen katseluaikaan. Tiedän. Turha toive.
Mahtavaa, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä, toisin, kun meidän valtamedioissa.
Kiitos hyvästä ohjelmasta ja asiallisesta keskustelusta.
Ylen uutisointi antaa väärän kuvan Israelin tilanteesta.
Ylen rahoitus veroilla pitää lopettaa kokonaan. Ylen budjettina 100 miljoonaakin olisi jo riittävä rahoitus. Mutta ennen kaikkea Mediapooli pitää lakkauttaa. Demokratiaan ei mitenkään kuulu että joku valtiollinen taho määrää mistä ja mitä kerrotaan.
Yle on kallis aivopesula.
@@IsmoKnuutila Eivät pystyisi aivopesemään ilman oikeistolaisten rahoja. On kyllä röyhkeyden huippu käyttää oikeistolaisten rahat vasemmisto- ja woke-propagandaan. Sairasta. Pomot vaihtoon ja sassiin.😡
Jarkko on harvinaisen terävä huomioitsija, jolla järkevät, totuudenmukaiset näkemykset asioista, kiitos😊❤
Ylen henkilöstöremontti on välttämätön. Se alkaa nykyisen johdon vaihtamisesta, nykyinen ei voi jatkaa Ylellä missään tehtävässä.
@@juusohamalainen7507 ,ja päälliköitä ,johtajia jne.vähennettävä kovalla kädellä.
Jarkkoa on aina mukava kuulla. Kiitos molemmille tästä lähetyksestä!
Kerrankin oikea analyysi Israel-Palestiina kriisistä. Kuuntelen teitä marjoja poimiessa ja iloitsen kun taskustani kuuluu tolkun ääni. Ja olen se juntti maalta. Kiitos teille❤
Todella hyvää asiaa Jarkko Tontilta Israelin tilanteesta. Ja myös Ylestä. Kiitos!
Kiitos hyvästä ohjelmasta ja hyvästä haastateltavasta!!! ❤️❤️❤️
Hyvä jakso. Kiitos että annoitte tilaa rationaaliselle ja 'virallisesta' narratiivista poikkeavalle näkemykselle.
Loisto ohjelma ja todella hyvää pohdintaa👍Tätä ei Ylellä näy😥👎
Miksi tätä asiaa ja faktaa ei koskaan nähdä YLE:n kanavilla.Herättäisi ihmisiä näkemään asioita eri puolilta.Kiitos Tontti ja Ukkola.
Miksi ei nähdä Ylen kanavilla? Koska Demari vetoinen vihervasemmisto Mafia
on saanut vallattua Ylen, mutta myös muun median Hesari keulalla julistamaan
omaa vasemmisto agendaa, wokea ja harhaista haluaan nähdä rasismia siellä missä rasismia ei ole. Tämä on Suomelle erittäin vaarallista.
YLE on vassarimedia, siitä ei ole kahta kysymystä. Sen takia tolkunkeskustelut eivät päädy sinne. Oula Silvennoisen tyyliset vihervassarit mellastavat YLELLÄ. He ovat sinne enemmän kuin tervetulleita.
@@JPH921 ,nehän on niitä "asiantuntijoita ja johtavia asiantuntijoita"Ylellä, 😂
Kysymyksesi sisältää vastauksen: se herättäisi ihmisiä näkemään asioita eri puolilta.
Ylen pomoille tulisi turvaton olo.
Onpa mukava kuunnella kerrankin järkevien ihmisten keskustelua.
Aivan mahtavaa, että tällainen kanava! Hyvä haastattelu ja odotan että Ylen johto vaihtuu, tekee jotain tai poliitikot tekevät tälle tilanteelle jotain! Avoimuus, totuus ja kansan edustaminen tasapuolisesti kunniaan. Naisena minusta on loukkaavaa ja holhoavaa, että kiintiönä pitäisi ottaa mukaan artikkeleihin, ei faktat tai tarve edellä.
Nyt olisi hyvä aika lakkauttaa YLE:n rahoitus. Ei muutenkaan mitään mediaa pitäisi rahoittaa verorahoilla, vaikka sisältö olisi hyvää. YLE:n tapauksessa sisältö on vieläpä propagandaa. En tosin usko että meidän päättäjillä on rohkeutta muuhun kuin pieneen leikkaukseen, jos siihenkään.
Olisi hyvä aika jos meiltä kysytään, kuitenkin vasemmiston valta Suomessa on ennenkuulumaton. Ei valitettavasti tule tapahtumaan.
Ja mikä siinä sisällössä on propagandaa? Kun et perustellut. Rahotusta ei kyllä tulla lakkauttaa, vaikka jotkut oikeisto populistit sitä toivois
@@tuomassuokas Milloin ylellä tulee jotain positiivista Trumpista tai negatiivista Harrisista tai edes Bidenista? Milloin Israelista tulee jotain positiivista. Eipä ollut mainintaakaan Israeli-myöteisistä mielenosoituksista toisin kuin palestiina-mielenosoituksista. Itsekin osallistuin yhteen, jossa oli 600 marssijaa. Tämä ei ylittänyt uutiskynnystä. Sen sijaan, jos vaikka yksi wokettaja-mielenosoittaja makaa tiellä, niin se uutisoidaan. Käytetään vasemmiston lähteitä (esim. cnn), joita kopioidaan sanatarkasti. Ei koskaan käytetä Fox Newsin lähdettä, vaikka on paljon suositumpi usa:ssa. FoxNewsillä haastatellaan sekä repuplikaaneja että demokraatteja. Cnn:lle ei kukaan republikaani anna haastatteluja. Israelin ja Casan sodan lähteinä käytetään Hamasin terroristijärjestön propagandakanavaa. Ei ole kertaakaan haastateltu esim. Israelin suurlähettilästä. Esimerkkejä riittää vaikka kuinka paljon.
Olet tainnut ymmärtää sanan populismi väärin.
@@tng9318 ja sinun mielestäsi persut ei ole oikeisto populisti puolue ? Aika erikoinen väite sinulta
Ai, ai ja vielä kerran ai miten hyvä jakso oli tällä kertaa👍 Oikea helmi. Hyviä ovat aina, mutta nyt niin täyttä asiaa kuin olla voi👌
Ei yleen oikeasti taidamuu vaikuttaa kuin ihan kunnon leikkaukset ja tehtävien karsiminen. Yle vero puoleen
Jarkko Tontti YLEN viisas mies.
Sanna Ukkola, YLEN hyvä toimittaja! 🙏
Kaikki tällaiset keskustelut on hyviä mutta tämä oli mielenkiintoisin aikoihin👍
Pysäyttävä haastattelu. Suomen korjaus on syytä aloittaa korjaamalla Yle. Vasta sen jälkeen valtiontalous.
Katsokaapa IRR-TV,n tarjontaa niin ymmärrätte kuinka meitä viedään ja on viety pitkään.
Siksi en koskaan, koskaan ää estä keskusta-vasemmistolaista puoluetta !!
Nuoret toimittajat haluavat olla aktivisteja eikä heitä kiinnosta objektiivinen tiedonvälitys. Okei. Sitten vaan sellainen pikkujuttu, että kuka heidän "ammattitaidostaan" haluaa maksaa. Veronmaksajia ei ainakaan saa pakottaa yhden suunnan propagandan kustantamiseen.
Ylessähän on se hieno homma, että sinne voi laittaa myös omaa väkeä. Ei muuta kuin hallituksella omistajanohjaus toimimaan niin saadaan parempaa propagandaa myös ylellä, ja sitä ´´rehellistä uutisointia´´.
Hyvin sanottu, "sokea Reettakin näkee, mitä puoluetta toimittajat on..."
Tosiaankin, tarviiko toimittajia kouluttaa käyttäytymään oikein ja korrektisti?
Viikon fraasirikos "sokea Reetta"
Kiitos tästä uutisvidrosta. Nyt tilanne on jo paljon edistynyt. Ei koskaan ylen uutisissa kerrota mitä oikeasti siellä tapahtuu. Seuraan muita uutiskanavia joita onneksi on. Siunausta työhön jota teet Sanna.🎉❤
Hyvä Ukkola ja Tontti! ❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Sydämet ovat hyvälle artikkelille tarkoitetut, ei rotuopille! 😉
Olen tehnyt Kansalaisaloitteen aiheesta
"Puolueettoman ja monipuolisen journalismin edistäminen poliittisen aatteen tukemisen estämiseksi mediassa" Käy ihmeessä antamassa ääni ni saa kansa oikeutta
Kävin tukemassa aloitetta.👍
@@Sirppis Kiitän!
Jos näitä ohjelmia ei olisi olisimme Ylen dis informaation varassa.Yle on täysin ääriliikkeiden ja aktivistien käsissä.Uskomatonta että näin voi olla "demokraattisessa"suomessa.
Jaan tuskasi. Valitettavasti.
Pitääkö paikkansa, että ensi vuonna ylen rahoitus on semmoiset 700 miljoonaa euroa? Uskomatonta. Ja siitä ei voida leikata? Mitä helvettiä?
Suomesta ei löydy sellaisia poliitikkoja jotka uskaltaisivat vastustaa YLE:n diktatuuria.
Vasemmisto on varmistanut, että ylen budjetti kasvaa vuosi vuodelta eikä ylestä voi säästää ellei myös vasemmisto ole hyväksymässä säästöjä. Hallitus ei enemmistöllään voi tehdä muutoksia. Varsinainen kelmien kerho tuo vasemmisto, joka on turvannut sen, että oli hallitus minkälainen tahansa, niin propaganda raikuu.
Kiitos Yle kun joudut paljastamaan mihin ne veronmaksajien rahat oikein menevät.
Jarkko puhuu niin asiaa YLE:stä. Miksi tämä on nykyään harvinainen ääni..?
Miksei keskustella Ylen toimitusjohtajan erottamisesta, joka hän sallii yhtiössään Dei-koulutusta. Nykyinen oikeistohallitus voisi hyvin erottaa toimitusjohtajan ja valita toisen vetämään yhtiötä. Yksityisessä yrityksessä on vähemmästäkin vaihdettu tj.
Ei nyky-kokoomus halua tehdä tarvittavaa siivoista, sillä puolueessa toimii aika voimalkas puna-vihreä siipi, eli nuoret ja nuorehkot naiset! Kirsi pihakin oli erikoisen huolissaan muka Helsingin katuja tallaavat natseista, mikä on suorastaan mieletön väite!
Vasemmisto on tehnyt ylen muutokset äärimäisen vaikeiksi, jonka vihervasemmisto voi edelleenkin torpata. Tätä propagandakanavaa ei edes oikeistohallitus yksin voi muuttaa.
Yle maksukortin taakse !
Kun Hamas iski Israeliin, se tapahtui Putinin syntymäpäivänä, mutta YLE ei sitä tietenkään maininnut!
Tästä ollaan oltu hissukseen.
Vain sekopäät vouhkoaa yhteensattumista ilman todisteita, että olisi muusta kyse.
@@hartyewh1 Eikö Hamasin johtajat olleet käyneet Venäjällä ennen isku? Joka tapauksessa isku tapahtui juuri Putinin syntymäpäivänä 7.10. Sattumaako?
Itse olen ratkaissut asian niin, että en seuraa wokettavaa Yleä. Yksinkertaista ja tehokasta.
Ongelmana on, että sinä ja me kaikki edelleen rahoitamme Yleä.
Ylen katsominen ja sen rahoittaminen tulisi molemmat olla vapaasti valittavia asioita yhtälailla.
@@Keskitalo1 toki näin. Mutta niin kauan kun meidän pitää rahoittaa tätä propaganda laitosta, kukaan ei voi pakottaa katsomaan sitä.
Olen itsekin jonkin verran vähentänyt Ylen uutisten ja ajankohtaisohjelmien katsomista niiden yksipuolisen sisällön vuoksi. Elän kuitenkin vielä toivossa, että politiikot ryhtyvät toimiin tilanteen korjaamiseksi. Ihmettelen, ettei asia ole kiinnostanut tähän mennessä muita kuin perussuomalaisia. Missä viipyvät kokoomuksen, kristillisdemokraattien ja keskustan kannanotot?
Silti maksat siitä.
@@mikamikkola4483 Muuten hyvä ratkaisu, mutta joutuu silti maksamaan YLE-veron!
Kiitos! Mahtava jakso!
Kiitos , on hieno kuulla, kun asioista puhutaan totta, kiertelemättä ja ilman reporadion häntää kainalossa. Punavihreä paise, valtio valtiossa pitäisi hajoittaa.
Yle pitäisi jakaa tuotannollisesti vihervasemmisto / oikeisto -akselille. Huoltovarmuusasiat 1/3, vasen siipi 1/3, oikea siipi 1/3.
Mediatalot pitää dei koulutuksia mutta vain yle tekee sen verovaroin.😠.
Hyvä Sanna! Onneksi on sisältöjä ylen ylkopuolellakin. Yleltä rahat pois. Uutiset ja sää vois jäädä... Vihervasemmisto voi alkaa ylläpitämään omilla rahoilla omia kanaviaan...ei veronmaksajien rahoilla.👍🇫🇮
Vihervasemmistolaisen käsi on aina toisen taskulla, ei omalla.
En toisaalta olisi uskonut sitäkään että Ukkola on ilmeisen juutalaismyöteinen. No, maailma on pieni 😅
Ylen uutiset ovat täyttä propagandaa. Sään vois jättää, vaikka senkin näkee helpommin netistä.
Olipas piristävää kuunneltavaa kummastakin aiheesta!
Nyt oli hyvä veto kyllä.👍
Hyvä jakso, tärkeää asiaa hyvin pohdittu. 👍
Tontti sanoi molemmat osiot, Gaza ja YLE, aivan oikein. HYVÄ.
Tutkikaa myös elokapina. Keitä he ovat taustoiltaan ja ketkä niitä tukee.
Selvää on että nuoria lapsellisia ihmisiä joilla on tekemisen puutetta, mutta olis kiva tietää mistä lähtökohdista tämä typeryys kumpuaa.
Täyttä asiaa 👍
Ehkä Matti Apunen pelkää omia aktivistejaan ja jos näin tosiaan on, niin silloin Ylellä häntä heiluttaa koiraa.
Loistavaa, tosiasiat esdiin
Dei koulutus = katsojien manipulointikoulutus
Miksei arabimaat ota pakolaisia?nehän kuulluu siihen kulttuuriin,ei eurooppaan?egypti vois avata rajansa jä päästää palestiinalaiset sinne.puhuvat samaa kieltäkin
70-luvulla palestiinalaisia otettiin erittäin runsaasti Jordaniaan, mutta nämä "vieraat" alkoivat kehittämään vallankumousta ja sisällissotaa. Onneksi kuningas Hussein sai verenvuodatuksen hillittyä ja karkoitti heidät pois! Husseein oli hashemiitti, ja samaa heimoa on saudi-Arabiassa ja muuallakin, eli asiat muistetaan! Palestiinalaisilla on aina ollut erityisen huonot johtajat!
@@mauril811Irakin sodan aikana Kuwait karkotti kaikki palestiinalaiset koska nämä olivat Saddam Hussein kannattajia. Kuka tällaisia ottaa omaan maahan aiheuttamaan epäjärjestystä ,??
Jordania karkoitti ongelmia aiheuttaneet palestiinalaiset ja Arafatin PLO ohjasi ne Libanoniin. Sen jälkeen Libanonista ajettiin kristityt Iranin ja Syyrian avustamana maanpakoon. Libanon oli Lähi-idän kukoistava talous ennen islamistien vallankaappausta.
Israel has a right to exist
Näin se menee. Kiitos Ukkola ja Tontti. On hämmentävää, että yksinkertainen filosofinen pohdinta ei onnistu woke-puolelta. Se, että nostetaan vähemmistörotua tai seksuaalivähemmistöä tai vaikkapa sukupuoli-identiteettikummajaisia yli valtaväestön on ihan yhtälailla rasistista ja syrjivää kuin valkoinen ylivalta. Väitän, että tässä ollaan osin typerän arvovaltakysymyksen äärellä: Joku jossain ei voi myöntää mokanneensa.
Tämä koskee kaikkia muitakin "inklusiivisuudesta" saarnaavia instansseja.
😊😊😊
_"Kaikki mistä syytämme teitä, on ihan ok silloin, kun me tehdään sitä."_
Woke-vasemmisto pähkinän kuoressa.
@@NiVoldiza"Kaikki mistä syytämme teitä on mitä me teemme" on myös oikeiston sanomaton motto vuosikymmenien ajan.
@@hartyewh1 Kommunistit ei ole oikeistoa.
@@hartyewh1 Tuo on kyllä kommunistien oppikirjasta tuo "syytä vihollistasi siitä, mitä teet itse", ja kommarit on aika vasemmalla. Neuvostoliiton propagandaosaston periaate, tarkemmin sanottuna.
(Kummasti nämä viestit katoavat täältä taivaan tuuliin, vaikka suomea puhuu eikä kiroile.)
Erinomainen vieras ja puhuu rohkeasti ja vapaasti.
Kyllä Tontti puhuu asiaa, kiitos ❤
Toivottavasti kukaan ei enää seuraa Ylen juttuja. Pelkkää propagandaa.
samaa mieltä!
Ihanko kaikki Ylellä on propagandaa... !?
@@helenaheino2334 No jos katsot vaikka Ylen omia sarjoja, niihin on piilotettu propagandaa ja manipuloidaan ihmisten ajatuksia. Ainut hyvä asia mitä olen nähnyt, Amskin tuottamat videot Ylelle missä kerrotaan rehellisesti maataloudesta. Valitettavasti vaan maataloutta ohjataan EU:sta, ei Suomesta.
Omista sarjoista A-Studio, A- Talk ainakin kutsuvat keskusteluihinsa kaikista puolueista. Sekö on sinusta propagandaa? Vai mitä Ylen omia ohjelmia tarkoitit?
Totuudelle ei ole arvoa valtamediassa. Sehän huomataan koko ajan. Halutaan leikkiä tietävää, vaikka ei oikeesti edes haluta tietää.
Yle = Pravda
On tietysti ihan oikein että pyritään moniäänisyyteen. Ja pitäähän asiaa ajaa, kouluttamalla. Se kuitenkin jurpii, että vihervasemmistolaiset määrittelevät, mitä moniäänisyys tarkoittaa. Vuosikymmeniä näitä heitä seurattuani, en lainkaan usko, että tuo porukka pystyy tekemään mitään totuuteen pyrkien, maltillisesti harkiten ja reiluutta noudattaen. Porukka tuntuu jakautuvat tietämättömiin, typeriin ja moraalittomiin ja kaikkia ryhmiä luonnehtii ylimielisyys. Toki heillekin kuuluu sananvapaus mutta ei missään nimessä oikeus ohjailla muiden sanomisia.
"Rakastamme kuolemaa enemmän kuin te rakastatte elämää." Thanatofilinen islam on hävitettävä.
On käsittämätöntä ettei selvitetä kuka tämän kaiken maksaa ylen lisäksi....Venäjä? Rahasiirrot selvitettävä ja avattava puolueiden rahoitus, mistä rahat tulevat vassareille!
Jos avataan yhden laidan puolue rahoitus, niin perataan nyt sitten kaikkien. Nähdäämpä sitten kuka laulaa ja kenen lauluja, ei mitenkää olisi yllätys huomata että hallitus on EK:n juoksupoika..
@@apyllyon Eikö yrittäjät tuota myös työpaikkoja? Sanotaan toisin päin. Jos ei yrittäjiä, ei myöskään työpaikkoja, joten kaikki vaan luukulle.
Kuka sen rahoittaa nyt, kun Venäjä ei siihen enää kykene? No, tietenkin Yhdysvaltojen demokaatit. Ylellä tuleekin nykyään sanasta sanaan Yhdysvaltojen demokraattikanavien propagandaa, kuten woke-villitys, Trump-fobia, Bidenin ja Harrisin-jumalointi...
@@Sirppis eivät kaikki yrittäjät välttämättä tuota. Se riippuu niin paljon yrityksen tilanteesta ja johdosta. On yrityksiä jotka ovat sijainnin tai johdon takia pystyyn kuolleita. Sitten on yrityksiä joissa tehokkuuden ja tuottavuuden sijasta pyritään maksimoimaan voitto, koska se vaatii vähemmän työtä ja resursseja, esim ylipaisuneet jätti yritykset. Välissä on oikeasti ne kasvavat ja kehittyvät yritykset jotka tuottavat juuri niitä innovaatioita joita markkinat ja itse kaipaavat. Jos tarkoituksena on pelkän voiton maksimointi ei tietyn ajan jälkeen ole enää kannattavaa investoida valtavasti resursseja kun paikallinen tai alueellinen monopoli on tavoitettu. Ainoastaan rehellinen kilpailu minimoi kuluja ja maksimoi palveluita rehellisesti.Että eiköhän siellä luukulla ole jo nyt porukkaa jos jonkinlaisessa "tekevästä" luokasta.
Erinomainen haastattelu
Missähän ne YLEn kouluttajat on koulutettu???
palestiina-opistossa Tampereella
Hyvä
"Viisaan sydän vetää oikealle, tyhmän vasemmalle".(Saarnaaja10:2)
Siis mitäh yritätkö sä sanoa että ihmiset on lähtökohtaisesti fiksuja jos ne on oikeistolaisia. Vasemmalle jos tyhmiä?
@@ilkkamiinalainen7116 Ei minun sanoja vaan sitaatti!
@@kakizukakuarame no okei, miksi nostat esille tämän sitaatin
@@ilkkamiinalainen7116 sopii aiheeseen. Onko sitä vaikea ymmärtää.
@@kakizukakuarame uskotko henkilökohtaisesti tähän ajatukseen
Timanttinen haastattelu.
Kristillinen arvopohja vapautta vasemmistolaiseta aivopesusta ja laittaa ihmisten ajatusmaailman ja asenteet oikeaan, totuudelliseen mittasuhteeseen.
Joo, lisää uskontoa aivopesun hillitsemiseksi. Mahtava idea.
Noissa koulutuksissa kyse on luoda työpaikkoja tutuille. Riittää, että käy höpisemässä mitä sattuu.
Haastatellaan kaikkia kunnon tovereita, niin kuin Neuvostoliitossa aikoinaan. Yle on suomettumisen jäänne, josta pitäisi päästä eroon.
Oi oi , miten hyvä haastattelu!. Itsekin pidän totuudesta ja viisaudesta!😅😅
Tontti puhuu täyttä asiaa😮😊
Yleläiset käyny alapeukuttaa😂😂
Onko ylen suunta muuttunut uuden toimarin aikana,vai onko meille pakkosyötetty tätä jo vuosia?
Eiköhän tuo ole aina vähän propagandaa ollut, nyt vaan alkanut törkeämmäksi.
Sanna Ukkola on yksi harvoista journalisteista tänään.❤
Tämä oli hyvä juttu.
Laulettiin suomessa "Free free palestine, from the river to the sea" ennen Metallican molempia keikkoja siinä ihan stadikan lähellä olevalla aukiolla. Osanottajia 100-150.
Ei kai Yle nyt ole ainut valtamedian edustaja/tuottaja jossa puurot, vellit ja kiisselit menee aina välillä tosi sekaisin..🤔Median tuottaminen ja sen toimittaminen on kokenut pahan inflaation nykypäivänä..🫣
Media, joka rahoittaa itse itsensä on eri juttu kuin yle, jota sinä ja minä rahoitetaan.
Kokemusasintuntijoiksi itsensä mieltävät voivat toki jonkun yksittäisen kokemuksen osalta olla itselleen asiantuntijoita, mutta laajassa viitekehykseen tai kontekstiin yhdistettäessä jää kokemus hyvin ohueksi tai olemattomaksi sulaen muiden samoissa yhteyksissä elämäänsä hyvinkin eritavoin kokeneiden kokeneiden kanssa loppujen lopuksi.
Kokemusasiantuntija käsite tulee sulamaan joidenkin vuosien kuluttua ja yhteiskunnissa tullaan ymmärtämään minkälainen rahasampo koko käsite joidenkin vuosien ajan oli.
Eräänlainen narratiivi keisarin uudet vaatteet kuvauksesta...
Kokemusasiantuntija Tontin mielestä se on ihan ok että tuhansia gazalaisia siviilejä tuhotaan surutta koska natsihallinnon saksalaisiakin sai tappaa.
Kaikista Suomen julkkiksista Jarkko Tontti on yksi parhaista ellei paras! Hän on viisas ja avarakatseinen mies.
Sanna Ukkola on Suomen parhaita toimittajia, siitä huolimatta että on äkkiväärä feministi 🙂
👏👏👏👏👏👏👏
26:14 tässä ollaan ytimessä
Yle harjoittaa mitä usa ja demograatit käskee 😒 törkeää ihmisten harhaanjohtamista
Joo, ja USA ei missään nimessä koskaan ole terroristivaltio
10/23 jää historiaan ystäviemme murhaamisen päivämääränä
Kyllä sitä kaikkeen mahdolliseen First world tuhruuteen sitä verovaroja käytetäänkin.
fatkat edellä ja tuli sitten opittua kuka on konfliktin aloittanut ;) samoin että u-raina on demokraattinen valtio :)))))
Tuleeko kristittyjen ääni esille, enempää kuin sen metsurin?
niin, olihan se niin ettei palestiinan valtiota ole olemassa.
24:23 korjatkaa jos olen väärässä, joku sanoi että "woke" "olla hereillä" tarkoittaa loppuun vietynä ymmärrystä siitä että valkoinen kristitty heteromies on valtapelissä sortaja. ( niin tyhmältä kuin tämä kuulostaakin kuten kaikki valheet ääneen sanottuna )
Tässä taustalla postmodernismi ( ja se yksi jota ei voi mainita tai viimeistään kommentti katoaa )lopputuleman sillä perusteella ettei ole totuutta vaan kaikki perustuu valtaan. esim logos logiikka , länsi fallogos sentrinen mikä juontaa miehestä, patriarkaalisuudesta ja käytänössä Kristinuskon ydinkeskitteestä että totuus on 1 pysyvä todellisuus jota kohti voidaan pyrkiä. ( Juontaa Kristuksesta joka on Logos kaiken syy mutta myös Kreikan filosofit kuten tässä mainittu viisauden rakastaminen tulee totuuden rakastamisesta ) valtapelissä hyveellisyyden saavuttamiseksi aina vähemistöä pitää tukea ja näitä voi jakaa osiin loputtomasti jokaisesta uhrista tulee jossain kohtaa sortaja. Jopa valkoisella miehellä joku pakene uhrikategoriaan kortti > esim autisminkirjo. Käytännössa haetaan syntipukkia, syyllistä luokkaa jota voidaan syyttää maailman vääryyksistä. Se että on paha olla on aina jostakin sortavista rakenteista kiinni ( jos ei uskota lankeamus oppiin )
Olet väärässä
Kyllä se ainut oikea sortaja on musta kiinalainen muslimi naismies
Woke tarkoittaa sitä, että on ajantasalla yhteiskunnan vähemmistöasioista. Sitä se tarkoitti vuosikymmeniä kunnes medialukutaidottomat oikeiston edustajat sekosivat täysin ja alkoivat elää omissa painajaisfantasioissaan. Kuten jokainen aate ja ideologia kautta historian jotkut kiihkovassarit lässyttää tyhmiä tavalla, joka herättää 99%:ssa progressiivisistä ihmisistä lähinnä myötähäpeää. Kuitenkin jokaista heitä kohtaan löytyy tuhatkunta konservatiivia, joilla on mittasuhteet päässään väärin päin.
Itse pääsääntöisesti arvostan Ylen olemassa oloa, ja journalisteja, eniten dokumentteja ja areenaa. Mutta johtotason ihan palkkausta ja mistä se koostuu, mikä sen määrittää, oikeuttaa, en ymmärrä yhtään. Oletan, että sielläkin duunarit tekevät parhaansa, eikä ne suuret rahat heille menee. Voiko tätä avata, mihin ne rahat menevät? Millä tavalla, pätevyydellä, osaamisella, tulokellisuudella esim. Johtoportaan palkat palkkiot bonukset määrittyvät. Joku sanoi että ovat salaisia, miten voi olla, jos rahoitetaan verolla. Rahoitetaanko kokonaan verovaroin vai myös muulla valtion varoilla, ja mitä ne olisivat. Seuraan keskustelua, mutta en saa kokonaisuudesta riittävän selvää kuvaa.
Eräs dosentti tulee mieleen ,se tykkäisi Suomen liittyvän emämaahansa
Kyllä tästä haastateltavasta paistaa läpi hänen puolueellisuus, vaikka muuta yrittää esittää. Ukkola on kyllä lempitoimittajiani, koska hänellä ei ole puolia, vaan aina osaa kritisoida joka puolta sekä suhtautua asioita kriittisesti.
Minusta taas harvinaisen neutraali.
Tää koko juttu ei ole ihmismielen täysin käsitettävissä, vaan pitää tuoda raamaitulliset tosiasiat, johon sitten kuuluukin yliluonnolliset tahot, joita tämä maailma taas ei suostu tunnustamaan vaikuttavaksi tekijäksi. Mutta silti saatetaan uskoa kaikkeen muuhun yliluonnolliseen. Ei ole kuitenkaan olemassa kuin yksi yliluonnollisuuskäsitys.
Jos haluttaisiin olla yhdenmukaisia ja oikeudenmukaisia niin pitäisi siirtyä uskontojen palvomisesta puhtaaseen talousajatteluun. Uskontojen kautta ei koskaan saavuteta ihmisten välistä oikeudenmukaisuutta tai tasa-arvoisuutta. Uskonnot edustaa loppujenlopuksi harvainvaltaa, diktatuuria ja monopoliasemaa päättää asioista yhden johtajan(jumalien) kautta.
Todista, että Raamatun sana on tosiasia
@@Joni-qr5kbTodista itse, että ei ole.
@@Esa-PetriTuomolaUskonnolla on eroa. Kristinuskon pohjalta Euroopassakin ollaan aika tasa-arvoisia.
Ihan hyvä, haastateltava hiukan liikaa kuitenkin vasemmalla.
Toinen täällä kommenteissa taas piti äärikoikestolaisena... Eli on aina kyse siitä mistä kulmasta sanoja huutelee.
Minä en arvosta moniakaan Tontin mielipiteistä mitä olen niihin törmännyt vuosien aikana, mutta kuinka ihmeessä haastateltava voi olla "liian vasemmalla"?
Ei kai ideana ole luoda jotain samanhenkisten ruispalarinkiä jossa kaikki vain hymistelevät ja kehuvat toistensa samoja mielipiteitä?
Henkistä kehitystä voi tapahtua vain haastamalla itsensä ja kuuntelemalla myös erimielisten ajatuksia ja ideoita ja näkemyksiä.
Aivan vastaavalla tavalla kuin että fyysiset lihakset kasvavat vain kun ne haastaa vastusta vasten.
Siinä vaiheessa ollaan syvällä jumissa jos kuvitellaan että itse on kaikessa täysin oikeassa. En ole vielä sellaista ihmistä tavannut jonka menneisyys ja ansioluettelo vahvistaisi että tyyppi on ollut joka asiassa oikeassa. Paitsi Kummeli -sketsissä.
Olet maailman kaunein seksikäs nainen on Sanna Ukkola 💎 ja tv Petri Juhani saarvio 💙 ja minä olen 51 years aikuinen mies sanalle Ukkola 💋 ja isoo suudella sulle sinua sylissä sanalle Ukkola 💜 ja olen sinun tukenasi Sanna Ukkola.💖 ja minä seura sinua You tubessa sannale Ukkola.
Tätä se sionismi aiheuttaa ympäri maailmaa. Rahottavat eniten kulttuurimarxismia.
Millähän perusteella Tontti väittää, että suurin osa kokee ylen vieraaksi? Kaikki tosiasiat taitavat puhua toista. Melko kärjistävä puhetta. Kun katsoo tai kuuntelee Yleä, kyllä siellä kantasuomalainen vitivalkoinen ääni on voimakkain.
Se kantasuomalainen, vitivalkoinen ääni jota YLE äänekkäimmin ulos tuuttaa, on äärivasemmistoprogressiivinen ääni, ja sen äänen kuulumista julkisrahoitteisesti kannattaa kansasta selvä vähemmistö. Samalla konservatiivista vitivalkoista ääntä ei YLEn kanavilla kuulu, ja itseasiassa nyt on käynyt ilmi että YLEn toimittajia suoraan kielletään sellaista ääntä pitämästä johdon puolelta, tai lähtee duunit alta. Samalla sellaiset asiat, joka sotisi faktojen puolesta punavihreää unelmaa vastaan, jätetään uutisoimatta kokonaan. Bidenin perheen korruptioskandaalit, Iso-Britannian terrori- ja groomaustapaukset jne.
Sillä perusteella.
Se on tämä neuroottinen oikeistovähemmistö, joka huutaa kommenttipalstoilla ja kokee Ylen vieraaksi kun siellä kerran oli joku lesbo sanomassa jotain.
Ihmiset jakautuu luontaisesti kahteen ryhmään, joista oikeistoa vastaava pitää ensisijaisena sisäryhmän harmoniaa ja oman jäsenyytensä vahvuutta. Kun lgbt-väkeä tms tuetaan erityisesti niin syntyy kateus ja kun siitä auotaan heille päätä niin syntyy vaistomainen pelko ja katkeruus kun se esihistoriallinen elinehto, tervetulleena oleminen heimossaan, koetaan uhatuksi. Pitäähän sitä myös ymmärtää, mutta aika raskastahan se on aikuisia ihmisiä pitää kädestä.
@@hartyewh1 _"Kun lgbt-väkeä tms tuetaan erityisesti niin syntyy kateus"_
LGB-väki kun on vain yksi ryhmä kaikkien muiden joukossa eikä tosiaan edes ainoita tahi pienimpiä vähemmistöjä tässä maassa, niin miksikäs niitä pitäisi erityisesti tukea?
Vai eikö kyseessä olekaan aikuiset ihmiset, vaan jonkun täytyy uhrautua heitä kädestä pitämään kun eivät raasut ilman selviä?
@@tubetorpedo No tuon tason käsitys asiasta ainakin alleviivaa, ettet itse ole minkään mittarin aikuinen. Ei ole erityisen vaikea ymmärtää, että ihmisryhmät, jotka on historiallisesti tai kulttuurisesti eroteltu muista kokevat jos ei edes syrjintää niin ulkopuolisuutta yhteiskunnasta kun ei ole esimerkkejä heidän kaltaisistaan ihmisistä roolimalleina ja menestyjinä. Vaikea asia meille valkoisille miehille joskus ymmärtää kun meillä ei sillä tasolla ole mitään ongelmaa koskaan ennen ollut. Ottaen huomioon kuinka konservatiivishenkiset nyt uhriutuvat aamusta iltaan siitä, miten valkoisia heteromiehiä nyt syrjitään niin luulisi ymmärryksen vähän kasvavan kun se syntyy naurettavan pienestä vaikutuksesta suhteessa siihen mitä monet prosentit väestöstä ovat tottuneet. Se on joskus kömpelöä ja pinnallista, mutta panostus tasavertaisuuteen on koko kansan etu kun vähemmistöt eivät jää jumiin sosioekonomisen pyramidin pohjalle.
On parempi että Israel käyttää ensin ydinaseita. Israelilla on kuitenkin joku harkinta niitä käyttäessä. Iranilla on mitä todennäköisemmin myös ydinase, mutta sen ongelma on se ettei sillä ole tarpeeksi varmaa ohjusta viemään ase maaliin.
"Olen totuuden ja faktojen puolella, kiistän olevani israelmyönteinen". Tontti on sokea omalle yksisilmäisyydelleen. Ukkola esitti hyviä kysymyksiä ja paljasti tämän.
Mitä israelmyönteistä siinä on, että haluaa vaatia panttivankien vapauttamista? Eikö sen pitäisi olla kaikkien agendalla? Mitä israelmyönteistä siinä on, että haluaa eliminoida terroristit? Eikö sen pitäisi olla kaikkien agendalla?
Yksinkertainen äijä.
Joo hyvää asiaa mutta Tontti saisi opetella kuuntelemaan loppuun päälle puhumisen sijaan
Häntähän tässä yksin haastateltiin eli kenen päälle hän muka voisi puhua?
@@mikkosimonen5595 itse itseäänkö haastatteli? Näitkö videossa myös toisen ihmisen, joka puhui, tai yritti puhua? Haastattelijan?
Väittääkö Tontti ettei duunareille ole ohjelmia Ylessä, hän voisi laskeutua norsunluutornista ja tarkistaa ohjelmaoppaasta. Itse duunarina nautiskelin mm. Latelasta, Metsä manin seikkailuista, tehtaan sankareista... jne.
Latelan uusia kausia ei ole ylellä
@@Silverspeed11 Juu, mutta vanhoja löytyy 50 kpl. Tubettavia konemiehiä 16 kpl. Tehtaansankareita 8 kpl. jne.
Minä en duunarina nauti tuollaisesta skeidasta lainkaan.
Wanna be juude