Syvien suhteiden luominen ja ihmisen muurien läpi pääseminen tuntuu olevan vaikeampaa mitä vanhemmaksi tulee. Joka vuosi ihminen rakentaa kerroksen kuorta ympärilleen, kuin joku puu. Pääasia kuitenkin, että olet sinut itsesi kanssa ja elämä on kivaa.
Tämä voi olla mahdollista. Itse olen nyt ensimmäistä kertaa huomannut vaikeuksia ystävyyssuhteiden luomisessa. Olen aina ollut ujo ja sisäänpäinsuuntautuneempi, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähentyessä ja monien suurien elämän muutosten jälkeen ystävyyssuhteiden rakentaminen on oikeasti alkanut tuntumaan vaikealta.
Toisille käy näin, toisille voi käydä eri päin. Oma kokemukseni on päinvastainen, olin todella ahdistunut nuorempana, kolmenkympin jälkeen alkoi homma avautua kun olin jo vuosikymmenen työstänyt ja pohtinut omia ongelmiani sosiaalisissa tilanteissa. Välillä pakotin itseni kokeilemaan uutta ja huomaamaan että selviän tilanteista. Luin paljon ja tutustuin itseeni lisää ja siihen mitä haluan ja mikä hinta sillä on, että jättää tekemättä asioita häpeän tunteen pelossa. Tajusin että en pidä monista ihmisistä, mutta jos yrittää silti vähän tutustua ja treffailla niin välillä löytää jonkun timantin. Oo oma itsesi, selvitä mitä haluat ja etsi sitä. Kun keskustelet ihmiselle, kuuntele aidosti mistä se tulee ja yritä ymmärtää sitä, ei tarvitse olla samaa mieltä ja sen saa sanoa. Kehitä itsetuntoa, käyttäydy niin että voit olla ylpeä itsestäsi, mutta älä oo ylimielinen. Mitä ootte mieltä?
30 mittarissa, ei muistikuvia montako ihmistä oon haudannu, montaako rakastanu, mutta se että muistaa sisällön ja eläneensä riittää. 35 tai 36 voi pukata ikäkriisiä, kun tulee se keski-ikä elämän ihanin vaihe :D nuoruudessa ja keski-iän välissä toivois olevansa koko ikänsä
@@Testohorho-eb7yv ei hemmetissä ikuisesti täällä jaksaisi, toivon ainoastaan arvokasta ikääntymistä ja paljon elinvoimaisia vuosia, se että elää viimeiset 30v sairaana ei hirveästi lohduta mutta jos pysyy toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään niin se olisi hyvä
Kuulostat ihan multa😄 35v nainen. Oon omassa maailmassani, eläimet on mukavampia kuin ihmiset, mutta silti tykkään niistä mun harvoista ystävistä ja niiden kanssa ajan viettämisestä paljon. En näe mielenkiintoa tutustua jatkuvasti uusiin ihmisiin. Moni ei ymmärrä. Ainoa mikä erona on ettei löydy elämänkumppania mikä oiskin ehkä ainoa mitä toivoisin elämääni lisää. Mut onneks on mukava elämä, lemmikit, matkailu ja kaikkia erilaisia projekteja niin ei suurempia ongelmia😄
Hei! Olen Mr Etätyömies ja olen 45 vuotta. Minulla ei ole ollut kavereita 10 vuoteen koska työskentelen etänä kotonta enkä poistu tontiltani. Eipä tuo haittaa koska en oikeasti tykkää ihmisistä koska sosiaalinen väsymys iskee jos on lähikontakti. ADHD ja autisminkirjolla kun on niin "yksinolo" helpottaa elämää. Kameran ja ruudun välityksellä jaksaa katsella ja keskustella koska heti kun alkaa väsyttämään voi pistää linjan kiinni. Ollaan samalla linjalla siis
Kannattaa välillä kävellä ilman kuulokkeita. Tulee ihan uusia juttuja mieleen kun sitä ei ohjaa mikään podcasti. Tietysti pitkästyy mutta se johtaa siihen että aivot herää
Ylipäätään kannattaa pitää teknologiasta ja turhasta dopamiini reseptorien stimuloinnista taukoa. Kummasti kaikki masennus, ahdistus ja ujous katoaa jo viikossa.
Sillä viihteellä helposti haluaa peittää oman sisintänsä ääntä. Vailla kuunneltavaa ja viihdettä voi tulla myös ahdistavia juttuja mieleen. Mutta se on välillä tärkeää, käsitellä niitä.
@@yksityinenoma7821 Oikeaa terapiaa olisi mennä sähköttömään mökkiin hyvien eväitten kanssa ja siellä sitten kävelee ja kalastaa jos osaa. Sitten menee saunaan ja uimaan, niin kummasti löytyy hetkiä mielelle käsitellä ahdistavia ongelmia mitä elämässä kohtaa ja alkaa kummasti löytämään ratkaisuja. Sillon kun ei oo mahdollista käydä mökillä olemassa ilman mitään teknologiaa, niin voi aina mennä rannalle katsomaan merta ilman älypuhelinta, niin mieleen muistuu oma sisäinen ääni.
Täytän 39 ensi kuussa. Hieno video. Ymmärrän hyvin ja samaistun paljon. Oon ns sosiaalinen erakko, mulla myös adhd ja masennuskausia ollu aikoinaan nuorempana ja välillä ahdistuksen kanssa omat haasteeni. Oon myös intohimoinen terveys edellä treenaava naturaalivoimailija, jolla adhd ja oon aina ollu vahvasti omantien kulkija ja outo persoona ja hulluna videopeleihin. Varsinkin retro rpg pelit. 🙂
Mulla on aika lailla sama tilanne. Itselläni on vaikeaa pitää yhteyttä ystäviin ja kavereihin. Oikein hävettää, mutta en jaksa, en pysty. Tsemppiä sulle😚
About 60v ja ei kavereita, kun on Jeesus ja oma vaimo. Kaverittomuuteni on ollut aivan oma valintani, ja olen siihen hyvin tyytyväinen, enkä halua tilanteeseen muutosta. Minusta tämä on aivan normaalia. Siis minulle. Sinä olet varmaan erilainen ja se on ok.
Hankalinta on se että jos on erakko luonne niin pelkästään se jos käy töissä niin se vie kaiken temmon pois. Silloin ole energiaa tavata muita ihmisiä eikä siinä ole mitään väärää
Olet introvertti, luettelet täsmälleen ne piirteet. Minä olen myös introvertti. Olisin valmis vaikka yksin Mars-lennolle ilman ongelmaa. Meillä on erilainen aivojen rakenne, ei muuta eroa.
Oliko se tilastoissa joka kolmas tai joka toinen kun kokee yksinäisyyttä. Aikakaudellamme entiset yhteisölliset asumismuodot on vaihtunut yksilö-keskeisiin yksiköihin. Parempi olla yksin kun huonojen ystävien kanssa, mutta jaettu ilo ON moninkertainen.
Muistan vielä sen päivän elävästi, kun menetin tyttöystäväni 19 vuotaana. Mun tyttis halus erota, kun kasvettiin kuulemma erilleen ja hänen mielestä mun ois pitäny mennä opiskelemaan kasvatustieteen maisteriksi tai sosionomiksi, mutta kieltäydyin erittäin jyrkästi. Päätin jatkaa mun rakasta työtä S marketin kauppiaana, olenhan ahkera ja tunnollinen työntekijä joka saa aina kehuja, mutta kotona tajusin ettei mulla ole enää mitään eikä ketään ilman mun omaa rakasta kultaa ja sain pahan mielenterveysongelman. Heitin tavaroita pitkiin asuntoa ja rikoin jonkun lasipöydän. Sitten tyttöystävä yhtäkkiä tuli tuomaan avainta mulle (ilmeisesti jäähyväis tarkoituksessa) niin osuin häntä paksulla kirjalla päähän. Hän taintui maahan ja taju meni. Vertakin vuosi aika runsaasti. En pystynyt muuta kun huutamaan apua täysillä ja sain pahan paniikkikohtauksen. Naapuri tuli soittamaan ovikelloaja kysyi pitääkö soittaa lanssi. Huusin hysteerisenä ÄKKIÄ! ÄKKIÄ! häntä elvytettin ja olin helpottunut, kun ensiapu hoitajat kertoi tilanteen olevan vakaa. 2 tunnin päästä sain kuulla tilanteen olevan kriittinen. Elämäni rakkaus menehtyi 2h ja 14 min päästä tapahtuneesta massiviseen aivoverenvuotoon 21 vuotiaana. Tunnustin poliiseille, että minä olen syyllinen ja kuulun vankilaan, jos en olis raivonnut ja heitellyt kirjoja ja muita esineitä pitkin kämppää niin elämäni tärkein ihminen ei ois kuollut. Ei ne halunneet laittaa minua vankilaan, koska se tilanne oli vissiin puhdas vahinko kun en ois voinut tietää että osun hänen päähän. Sitten menin juoksemaan ulos niin kauan etten pystyny enää hengittää. Heti seuraavana päivänä psykiatriselle osastolle, jossa sain ruokailut ja lääkkeet säännölliisesti (Vaikkei se ruoka moneen kuukauteen maistunut loppuun). No mä olin vakavasti masentunut siellä ja vasta 6 kuukauden päästä tilanne alkoi helpottaa, ja minulle tehtiin viikossa kotiutumissuunnitelma. Sieltä sitten lähdin kotiin yrittämään elämään normaalia elämää ja 7kk tyttiksen, rakkaan Auroran kuoleman jälkeen löysin parhaan kaverini lempikahvilastani Starbucksista. Hänen hymy ja aivan valtava empatia + avuliaisuus sen järkyttävän surun keskellä veti mut maanpäällisestä helvetistä takas maanpinnalle ja uskoin taas todella pitkästä aikaa elämään ja siihen, että elämä on elämisen arvoista. Älä koskaan hukkaa toivoa! Sydämelliset kiitokset, jos jaksoit lukea loppuun asti! 💜
Oon pian 46 eikä mullakaan ole kavereita saati ystäviä ellei perhettä lasketa. Tämä on oma valinta koska olen introvertti ja aistiherkkä. Jaksan tietyn aikaa olla sosiaalinen ja ihmisten parissa,sitten väsyn totaalisesti. Nuorena jaksoin paremmin mutta ihmiset väsytti silloinkin.
Mulla myös aika pieni sosiaalinen ympyrä,koen että mitä enemmän ihmisiä ympärillä,sitä enemmän ongelmia.Yksin olo koetaan yhteiskunnassa jotenki vääräksi tavaksi ja se nähdään aina negatiivisena,vaikka sillon ihminen itestään parhaiten oppii.
@@Joel-co1pr Tässä on yksilökohtaisia eroja. Tottakai me kaikki kaipaamme muiden ihmisten seuraa mutta missä määrin, se riippuu täysin ihmisestä. Toiset on sosiaalisempia ja saa energiaa muista ihmisistä, toiset taas viihtyvät paljonkin omissa oloissaan ja eivät enegisoidu samalla tavalla sosiaalisista kontakteista. Itseasiassa tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat ihmiset usein kuormittuvat jos joutuvat useisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Tässä asiassa ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla, jokainen on yksilö. Silti tämä yhteiskunta on sellainen että se pyrkii laittamaan kaikki ihmiset siihen yhteen ja samaan laatikkoon.
Hyvin samankaltaisia kokemuksia itellä. Opiskelen kaukaa kotipaikkakunnaltani enkä oo oikein onnistunut löytämään kaveriporukkaa tai tosiystäviä täältä. Mut se johtuu mun omista haasteista eli osittain huonosta itsetunnosta ja mielenterveyden haasteista, moni ihminen on kyllä parhaansa mukaan pyrkinyt osoittamaan tykkäävänsä musta ja haluavansa tutustuu paremmin. Onneks löytyy yks lapsuudenystävä, joka kulkee matkassa aina mukana.
Hyvä konna, tärkeä aihe😊 Sulla on siellä paras ystävä ja kaveri, lisäksi eläimiä, tuo riittäisi useimmille, tosin siinä on riskejä, toivotaan että parisuhteesi kestää. Ihmisten kohtaamisen uuvuttavuus vähenee säännöllisellä harjoittelulla, halutessa tai tarpeen vaatiessa siinäkin voit tulla mestariksi 💪🤸♂️🤸♂️
Hän on saanut jo paljon tärkeitä asioita elämäänsä, ehkäpä kaikkea mitä haluaa ei voi saada. Tai sitten se vaan vie oman aikansa, että löytääkin jostain kaverin/kavereita joko sattuman tai kohtalon kautta.
Sosialisoinnin uuvuttavuus ei kyl harjoittelulla vähene valitettavasti jos on introvertti ja etenkään jos on autistinen. En tiedä onko Konna autistinen mut introvertti ainakin.
Kokemukseni mukaan molemmissa tapauksissa vähenee, ja etenkin parantaa elämän laatua jos vaihtoehtona on eristäytyminen, mistä tässä Konnan kohdalla ei ole kysymys tällä hetkellä
Kuvaat tuossa täysin introvertin piirteet ja usein introt tykkää eläimistä. Kavereiden saaminen ja ihmissuhteiden luominen näin 30 vuotiaana on todella vaikeaa. 10 vuotta sitten oli paljon kavereita mutta ihmiset saa lapsia ja muuttaa muualle opiskelemaan ja muuten yhteydenpito jää😢😢. Kusipäitä ja hyväksikäyttäjäkavereita sen sijaan on sattunu kohdalle. Itse olen adhd, introvertti ja hieman autistinen ja kärsin ahdistushäiriöstä
Nään sun kanssa paljon yhtäläisyyksiä. Mutta tytsy puuttuu. Oon 36 ja eläköitymässä ja suunnitelmissa lähtee kiertää maailmaa, kavereita on lapsuudesta mutta niillä perheet ja yhteyden pito lähinnä whatsupissa. Oon itekki omallainen persoona. Yksin maailmalle lähteminen ois parempi ku joku mukava tyyppi löytys kaveriksi. Lähinnä Aasian läpikäyminen kiinnostaa sekä Intia. Itekki reenaan, tosin mökillä luonnon välineillä, kiviä nostellen ja tukkeja mehtästä kantaen. Keihäs kalastusta tulee tehtyä vapaa sukeltaen. Eläimet on kans lähellä "sydäntä" ollu kasvatteina luonnon lintuja, käärmeitä, päästäisiä, orava veljekset, korppi, minkki ym
Mukava kuulla äijästä ja erittäin hyvää pohdintaa 👍 Pystyn samaistumaan todella hyvin, vaikka itsellä tämä kehitys alkanut vasta teikäläisen jälkeen, siinä mielessä oot ollut suunnan näyttäjä 😁Jos huomaa että omat mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ei ole samanlaiset kuin niiden ihmisten kanssa joiden kanssa viettää paljon aikaa, huomaa jatkuvasti tekevänsä liikaa kompromisseja ja tavoittelevansa omien unelmien sijaan jonkun toisen unelmia. Myöskin se jatkuva yhteensovittaminen on uuvuttavaa.. Mulla on nyt mahtava tilanne kun olen oppinut viettämään aikaa yksin. Se on antanut mahdollisuuden kehittää itselle tärkeää harrastusta (retkeily ja vaellus) täysin riippumatta muista. Toki edelleen vanhoja ystäviä on mukava tavata esim. pari kertaa vuodessa, mutta koen tärkeäksi osata ensin elää täysin itsellensä. Meillä on Pirkanmaalla maatilalla myös introvertille sopivat vierastilat (oma kerros, oma vessa) joten jos joskus tulet Suomeen niin aina ootte tervetulleita vierailemaan täällä 👍
Yleisenä elämänohjeena kannustaisin kaikkia kyllä pyrkimään luomaan muitakin suhteita elämään kuin parisuhteen. Sitten kun se parisuhde kaatuu, niin voi tuntua et koko elämältä lähtee pohja. Elämässä olisi hyvä olla tasapaino ja vähän kuin pöydässä jossa on 4 jalkaa niin jos yksi katkeaa, ei koko pöytä heti romahda.
Tutun kuuloista settiä, itellä jotenkin tuntuu et tapaa paljon ihmisiä niin sit sieltä löytää sellaiset ihmiset joiden kanssa on hyvä olla ja joista saa hyvää energiaa. Ulkomail asuminen on rankkaa kyl ton takia. itekkin asunu ulkomail. Ei oo nii paljoo suomalaisia ja ulkomaalaisii tutustumises vähän kynnystä ku kulttuurierot ja pien kielimuuri, mut jos espanjas asut nii siel ainki ihmiset o yleensä aika iloisia, että voi löytyy hyvii kavereit.
Minulla on vähän sama tilanne elämässä. Monessa aspektissa samoja asioita. Minua ei ole diagnosoitu, mutta epäilen että jonkinlaista kirjolla (ADHD +/- Autismi?) oloa minullakin on. Junnuna paljon ystäviä 15-19 vuotiaana. Monesti alkoholilla pystyi ylläpitämään suhteita. Minusta ei monet uskonut että olen todella ujo, saatoin mennä ihan lukkoon pelkästään jos joku vaikkapa lenkillä moikkasi ohimennen, yleensä olen harrastanut lenkkeilyä iltaisin ja talvella, koska silloin sopivan vähän ihmisiä liikkeellä (ja asuin haja-asutusalueella, pienellä paikkakunnalla). Muutin 19-vuotiaana toiselle puolelle suomea, paikkakunnalle, missä minulla ei ole yhtään suhteita, mikä on varmaan ollut parhaita päätöksiä näin jälkeenpäin ajatellen. En oikein osaa selittää, mutta se vapauden tunne on ihan uskomaton, ja se, että energiaa piisaa omiin juttuihin ihan oikeasti, eikä tarvitse kuluttaa omia voimavaroja arjesta selviytymiseen. Ainoa, mitä nyt jälkikäteen muuttaisin, olisi muuttaminen vielä johonkin syrjempään, ei ainoastaan kauas. Kuitenkin eniten täyttymystä on tuottanut elämäntyyli, jossa pari kertaa päivässä kävin juoksemassa 5-12 km, kuuntelin aina podcasteja ja harrastin paria lajia lopun ajan päivästä, ja yleensä off-timen pelasin, luin tai opiskelin. Nykyään, 29-vuotiaana, saan aivan tarpeeksi (liikaa) sosialisointia töistä, välillä tulee ihan liikaa lisäksi kotona, kun perhe haluaa osansa päivän energiatasoista. Discordissa pari kanavaa, joissa pari kk vuodessa käyn porisemassa, yleensä muutaman viestin päivässä. Olen myös huomannut, että minulle ei oikein sovi normaali elämäntyyli, minulla voimavarat kuluu melko nopeasti siinä, sillä se tuntuu sekä liian hitaalta, että liian vähän palauttavalta. Tuntuu, että nimenomaan kyllästyminen on minulle se oikea ongelma, mikä minut polttaa loppuun. Siitä on helppo aloittaa päihteet, roskaruoan syöminen, jne.
Tuo kyllästyminen juurikin kuluttaa ja sen takia olenkin huomannut, että on erityisen tärkeä tehdä asioita mistä oikeasti tykkää. Vaikeuksia toki se tuottaa elämän aikana kun täytyisi myös se leipä saada tienattua 👍 Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet löytämässä sitä omaa juttuasi
Yksinolo on parasta ^_^ ei tarvi miettii mitä toinen ajattelee... riittää ku menee minne ite haluaa, ostaa mitä ite haluaa, tekee mitä ite haluaa... on vain yks ihmine jota voi syyttää ku asiat välil menee pieleen. Se on hyvin pitkälti asenteesta kiinni... sellane laajenettu 'ei tartte auttaa' ajatus :D
Sama homma täällä, ennen oli paljon kavereita, liittyy myös paljon ikään ja kasvamiseen sen lisäksi että persoonallisuudeltani pärjään loistavasti yksin, nykyään tietää mitä haluaa ja siihen menee kaikki aika ja sitten ku on aikaa niin haluaa vaan ottaa rennosti, yksin olo on niin paljon vähemmän kuormittavaa.
Samaistun täysin! Kun itselläkin aikoinaan peruskoulu päättyi, kaikki muuttui. Ne kaverit, joiden kanssa olin viettänyt niin monta vuotta, lähtivät omille teilleen, ja tuntui, että jäin yksin. Siirryin ammattikouluun, mutta en löytänyt sieltä sellaista yhteyttä ihmisiin kuin ennen. Vaikka olin mukana kaikessa, tunsin olevani ulkopuolinen. En enää löytänyt sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat kestäneet. Yritin sopeutua ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta se ei enää tullut yhtä luonnostaan kuin ennen. Se on jättänyt tyhjiön, ja välillä mietin, miten asiat olisivat voineet mennä toisin.. Nykyään pidän yhteyttä vain isään ja siskoon, mutta muut ovat kadonneet elämästäni täysin..
Pystyn vahvasti samaistumaan sun ajatuksiin. Viihdyn itseni kanssa, enkä kaipaa siihen muita. Kumppanin kanssa on helppo olla, mutta yleisesti ottaen muiden ihmisten kanssa uuvun nopeasti. Muistan pitää kavereihin yhteyttä vain silloin, kun he ensin pitävät yhteyttä minuun.
23 ja samassa veneessä. Oon vaan niin sosiaalisesti jälkeenjäänyt, että en usko, että joku voisi pitää minua kaverinaan. Poikaystävänä puhumattakaan. Sen siitä saa kun ei nuorena kehittänyt sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa vaan pysyi kotona ja pelasi yksikseen. Oon muuten huomannut, että näistä miesten ongelmista ei ikinä puhuta mediassa...
Just oli itseasiassa joku uutinen mediassa tästä miesten kokemasta yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Se meni jotenkin näin ”joka toisessa talossa asuu kotiin linnoittautunut”
Itse myös 23 ja ei kavereita eikä sosiaalisia taitoja juurikaan. Koulussa kiusattu ja sitä myötä ahdistunut ja etääntynyt ihmisistä aina enemmän vuosien mittaan.
Tahtoo olla niin nykymaailmasa että ne jotka tahtoo olla omassa rauhassa, ei saa. Ja ne jotka ovat yksin ei saa kaveria. Ite kanssa oisin mielellään omassa rauhassa ollu ikäni ja varsinkin töissä. Mutta elämän ajamana pakkososiaalisiin tilanteisiin on tehnyt persoonastani sellaisen että ihmiset luulevat minunkin olevan sosiaalinen ja väkisin hakeutuvat seuraan😅 ulkoanti sosiaalinen vaikka sisäisesti erakko
Apua siis meillä on ihan sama tarina. Tavallaan ihan tosi sosiaalinen ihminen mut silti välillä niin erakko - ja se on tosi jees. Maltalla ja vaikka missä maailmalla asunut. Toki aina kannattaa luoda sosiaalisia ystävyyssuhteita, mutta ei niitä tarvitse olla jos ei ole. Ei sitä tarvii. Sitä voi olla yksin. Toi on kiva, et avaudut tosta.
Mä oon 34 enkä ole koskaan kuulunut porukkaan, tuskin koskaan kuulunkaan. Tietty mussa on paljon näitä juttuja, mitä kaikki ei diggaa/ymmärrä. Mä oon viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt varmaan 40 ihmisen kanssa niin, että en ole missään tekemisissä niiden kanssa saati ala enää mihinkään.
🏡💚Hyvä video, Konna. Hyvä kun puhut aiheesta. 🌅 Jos joskus saat lapsia tai hommaatte koiran niin niiden mukana tulee herkästi uusia tuttavuuksia. Tsemppiä !
Paljon samaa löysin itsestäni. Minulla on ADHD tai ADD. Eläimet myös minulle ollut koko elämäni ajan todella tärkeitä, enkä varmaan olisi jaksanut elää ilman niitä. Tärkein tietenkin on uskoni Jeesukseen ja minulla on ollut onni saada pitää lapsen uskoni koko elämäni ajan. Vaikka olen juonnut ja käyttänyt kannabista paljonkin nuoruudessa. Minä olen muuttanut Suomessa useita kertoja, joten ystävät senkin takia jäännyt. Uskomatonta miten paljon meillä on samoja juttuja 😊
Täytyy sanoo et vaikket haluu laittaa ittees mihinkään boksiin ni oon saman ikänen ja mul on ADHD ja lähes joka asia sun toiminnassa täsmää muhun 😅 ihan ku ois omast elämästä kuunnellu. Oon asunu ulkomailla ison osan elämästä, eristäydyn helposti pitkiks ajoiks jne. Erotuksena se et itellä on toinen puoli joka on aika ekstrovertti ja tosi itsevarma ja tarviin sosiaalista elämää mut pienissä annoksissa ja sit palaan taas keräämään voimia. Oon kyl huomannu et pitkät yksinolot masennuksen jne johdosta on pahentanu mun oloa et koitan pakottaa itteeni ulos ja näkemään ihmisiä niin paljon ku jaksan ja sit aina ottaa omaa aikaa välissä. Kiitos kun jaoit tarinas 🙏
Ja pitää lisätä että olen aina kokenut samoin kuin sinä vaikka olen ollut opettajana ja portsarina eli duunissa jossa ollaan yleisön edessä paljon niin sillä ei ole merkitystä. Aloin joskus epäillä autismia ja kävin kunnon tutkimukset psykiatrilla niin ei ollutkaan viitteitä autismista vaan adhd diagnosoitiin vielä erittäin selkeä sellainen
YT-seinällä tuli tää video vastaan. Oot kyllä positiivisessa mielessä mielenkiintoinen kaveri :) Laitoin tuon sun Twitch-kanavan seurantaan kun itsekin striimailen. Osaan kyllä samaistua moniin asioihin joita nostit tällä videolla esille. Itse asun maaseudulla yksin, lähin naapuri asuu kilometrin päässä, johon tulee törmättyä erittäin harvoin. Kaikenlaiset eläimet aina linnuista peuroihin ja hämähäkeistä oraviin ovat mun ystäviä täällä, seuraavat mun touhujani kun teen pihalla hommia :D Sulla on hyvä asenne, diggaan paljon! Tuun kyl moikkaamaan ja tutustumaan kun sulla on striimi auki. 🙂
Heippa. En tunne sinua. Video tuli vastaan:) Ymmärrän ettet halua laittaa mitään labelia vai miten se sanotaan. Mutta aivan varuilta heitän Asperger kortin tähän. Kun itsellä tutkitaan nyt Aspergerin oireyhtymää/ autismia ja kaikki natsas mitä puhuit. Olen näin saanut selityksen miksi olen tällainen ja rakastan itteäni koko ajan enemmän. Kaikkea parasta sinulle. Siunaten. 😊🤍🌻
Olen lähes 60v. Minulla on ollut aina paljon kavereita, joskus puhelimessa oli 70 nuneroa. Viimeisen parin vuoden aikana olen vähentänyt yhteydenpitoa ja viimeisimmän 5kk aikana en ole pitänyt enää mitään yhteyttä kavereihin. Olen jo vuosia pohtinut tätä ja päätin toteuttaa ennen kuin täytän 60. Miksi, no siksi että kun on vuosikymmenet puhutta samat asiat alkaa se tuntua puulle ja tarpeettomalle. Minua ei ole koskaan kiinnostanut muiden ongelmat, varsinkaan kun siitä ei makseta, en ole koskaan kavereille kertonut omia ongelmia, olen selvittänyt ne itse. Lisäksi olen huomannut että olen niin erilainen nuori kavereihin verrattuna että eihän meillä ole oikein mitään yhteistä nykyisin, minä en enää halua asua kaupungissakaan, olen hieman erakoitunut tänne maaseudulle. Näin on hyvä, emäntä ja lapset, koira ja naapuri.... Teetin talonkin tänne maaseudulle 9v sitten ja "unohdin" kertoa kavereille, osoite salainen ja vaihdoin puhelinnron tuossa 5kk sitten joten ei tarvitse odotella yhteydenottoja, enkä kuulu someen.
Tavallaan olen samanlainen, tarvitsen omaa tilaa ja paljon. On mul muutama ystävä, osaan olen lähes päivittäin yhteydessä Whatsapp viestein osaan vähemmän. Yhdellä kädellä pystyy heidätkin laskemaan. Olen kyllä nyt ollu kauan sinkku, mut en kyllä miellä kumppania millään tasolla ystäväksi. Ystäville kirotaan jos menee hermot kumppaniin😂
Mä oon vasta 19v nuori aikuinen, mut mullakaan ei oo ihan hirveesti ollu ikinä kavereita. Ne on vaihtunu lähes aina, kun on siirrytty alakoulusta yläkouluun ja lukioon, joka on toki varmasti normaalia. Tällä hetkellä mulla on ehkä 6 tai 7 kaveria joiden kaa oon yhteyksissä sillee suht aktiivisesti, mut vaikka toi määrä voi tuntua isolta ihmisille joilla ei oo yhtään kaveria nii silti tunnen oloni usein yksinäiseksi, koska en näe heitä joka päivä. Voi mennä jopa kuukausia et näen jotakin heistä. Toki voi sit miettiä, et voiks sellasta ihmistä kutsua enää kaveriks, jonka kanssa ei näe pitkään aikaan 🤷🏻♀️ Mut loppujen lopuks ihminen on aina yksin, joten kannattaa oppia olemaan myös oman itsensä kaveri. Aina ei tarvitse muita ihmisiä että voi pitää hauskaa. Ps. Susta tulee vahvasti mieleen nuori Kirka Babitzin 😄 ja tää on siis todellakin kehu!
Samaistun tähän erittäin vahvasti. Olen yrittänyt tässä kolmekymppisenä herätellä vanhoja kaverisuhteita ja joo hetken aikaa alkuun se on toiminut ihan ok mutta kuitenkin vähitellen jäänyt yhteydenpito tosi vähälle oman erittäin kiireisen arjen vuoksi. Itsellä kun on kaksi lasta, heillä harrastukset ja omat harrastukset sekä omakotitalon puuhat niin eipä siinä paljoa ehdi panostamaan kaverisuhteisiin 😕 Toisaalta tämä ei ole minua haitannut, koska viihdyn hyvin yksin ja perheeni kanssa. Uusien ystävyyssuhteiden luominen on kyllä todella hankalaa, kun ei ole sitä aikaa panostaa asiaan. Tuttavia kyllä löytyy lähinnä työn ja harrastuksien kautta mutta eipä niiden kanssa ehdi vapaa-ajalla olemaan. Mukava siis kuulla, että täällä monella muulla sama setti ja on sinut asian kanssa 😊
mullakin on paljon ihmisiä ympärillä ja kuvailen itseäni sosiaaliseksi erakoksi, kun mietin niin yhtä voin kutsua ystäväksi , ystävällä ja kaverilla on suuri ero minun arvomailmassa ; ) nyky yhteiskunta ei tue kaveri suhteiden muodostamista mikä on todella karmiva suunta, tarkoitan tällä kaikkea etä-toimintaa se markkinoitiin tällä koronasululla ; )
samaistun videoon, mulla kaverit lähinnä netissä ja se on mulle täysin ok! niiden kans jutellaan ja pelaillaan yhdessä 👌🏼 muutamaa kaveria nään livenä myös mut aika harvoin. uudet ihmiset ja uudet tilanteet on tosi kuormittavia 😮💨 mä kans kotona selviin hyvin tekemällä omia juttuja, mm. pelaaminen ja urheilu. harvoin koen, et olis pakko päästä jonkun ihmisen luokse tai johonki seuraan 🤷🏼♂️
38 eikä yhtään ystäviä tais aikoinaan Pyhimyskin sanoa :) Sama juttu siis täällä. Pystyn samaistumaan tähän oikein hyvin, itse asiassa tää on melkein suoraan omasta elämästäni! Itsellä kanssa tyttöystävä ja kissat tuo iloa päivään. Vaikka onhan se myönnettävä ettei ne kuitenkaan omanhenkisiä kavereita korvaa. Mutta on pyrittävä olemaan tyytyväinen siihen mitä on. Itsellä on myös sama juttu että olen ihan lapsesta asti viihtynyt oman pään sisällä ja myöhemmin on diagnosoitu neuropsykiatrisia haasteita mikä ehkä selittää osaltaan tilannetta sekä auttaa ymmärtämään miks tää on niin uuvuttavaa tutustua uusiin ihmisiin ja vaikeaa nimenomaan ylläpitää niitä. Tästä aiheesta vois keskustella vaikka kuinka paljon :’D
Heitin vuosii sitten mun top 3 keskeisintä ihmistä helevettiin ku piti ”löytää ne mun omat ihmiset” eikä tyytyä sattumalta kohalle osuneisiin. No yksin oon jääny. Toki paljon muita sekoiluja vaikuttamassa asioihin. Mutta jos ootte löytäny ihmisiä nii pitäkää niist kiinni ja olkaa todella kriittisiä sen suhteen kuinka todennäköstä on löytää uusia. Ei oo iisii estyneellä autistisella välttelevällä ahdistushäiriöisellä introvertaalilla 🥴
Samanlaisia tuntemuksia. Itsekin adhd-kaveri. Rakastan esiintymistä, soitan bändeissä, teen podcastia jne. Olen päätynyt että miksi satojen ihmisten edessä oleminen on helpompaa kuin ns. normaali ihmisten kanssa asiointi on että esiintyessä olen selkeässä roolissa jonka tiedän. Voisin kuvitella että myös sosialisoituminen striimin kautta on helppoa, sillä on selvää että kyseessä on sinun striimi jossa mennään sinun ehdoilla.
Samoin,vaikka olenkin jo 57-vuotias,en ole ollut kavereitteni kanssa kovin usein,ovat vielä töissä,itse olen jo eläkkeellä terveyssyistäni 26.2.2019 lähtien,yli 5 vuotta,oma tieni kulkija itsekin olen👍😎♥️🤩,sinähän Timo Juhani Haltsonen,täytät 35 vuotta vasta 17.5.2025,olet jo tänä vuonna 2024 mennyt vieläpä naimisiinkin👍😎♥️♥️🤩!
On aikamoinen riippakivi elämässä olla joku ihmeellinen porukka ympärillä. Kannattaa mieluummin miettiä.että mitä itse haluaa,kuin yrittää sopeutua johonkin yhteusöön
49 täällä.... Minulla ei ole yhtäkään kaveria. Elän isän kanssa joka 86 . Sinun elämä on aika mukavaa. Käyn töissä ja se siinä . En ymmärrä miksi sä valitat.
![⭐ฮิตในTikTok!! ( หมูเด้ง MooDeng ) Ver. แดนซ์โจ๊ะๆ ReMix BY [ ดีเจกิต รีมิกซ์ ]](http://i.ytimg.com/vi/3krsyfWUeHU/mqdefault.jpg)
Syvien suhteiden luominen ja ihmisen muurien läpi pääseminen tuntuu olevan vaikeampaa mitä vanhemmaksi tulee. Joka vuosi ihminen rakentaa kerroksen kuorta ympärilleen, kuin joku puu. Pääasia kuitenkin, että olet sinut itsesi kanssa ja elämä on kivaa.
Olipa hyvin puettu sanoiksi.
No ei se niin oo.
Tämä voi olla mahdollista. Itse olen nyt ensimmäistä kertaa huomannut vaikeuksia ystävyyssuhteiden luomisessa. Olen aina ollut ujo ja sisäänpäinsuuntautuneempi, mutta nyt täysi-ikäisyyden lähentyessä ja monien suurien elämän muutosten jälkeen ystävyyssuhteiden rakentaminen on oikeasti alkanut tuntumaan vaikealta.
Kyllä tämä on ihan tosi väittämä
Toisille käy näin, toisille voi käydä eri päin. Oma kokemukseni on päinvastainen, olin todella ahdistunut nuorempana, kolmenkympin jälkeen alkoi homma avautua kun olin jo vuosikymmenen työstänyt ja pohtinut omia ongelmiani sosiaalisissa tilanteissa. Välillä pakotin itseni kokeilemaan uutta ja huomaamaan että selviän tilanteista. Luin paljon ja tutustuin itseeni lisää ja siihen mitä haluan ja mikä hinta sillä on, että jättää tekemättä asioita häpeän tunteen pelossa. Tajusin että en pidä monista ihmisistä, mutta jos yrittää silti vähän tutustua ja treffailla niin välillä löytää jonkun timantin. Oo oma itsesi, selvitä mitä haluat ja etsi sitä. Kun keskustelet ihmiselle, kuuntele aidosti mistä se tulee ja yritä ymmärtää sitä, ei tarvitse olla samaa mieltä ja sen saa sanoa. Kehitä itsetuntoa, käyttäydy niin että voit olla ylpeä itsestäsi, mutta älä oo ylimielinen. Mitä ootte mieltä?
Täytän juuri 36 viikon päästä ja minulla on yksi kaveri, mutta se on sellainen tosi ystävä joka korvaa 20 normi frendiä
30 mittarissa, ei muistikuvia montako ihmistä oon haudannu, montaako rakastanu, mutta se että muistaa sisällön ja eläneensä riittää. 35 tai 36 voi pukata ikäkriisiä, kun tulee se keski-ikä elämän ihanin vaihe :D nuoruudessa ja keski-iän välissä toivois olevansa koko ikänsä
@@Testohorho-eb7yv ei hemmetissä ikuisesti täällä jaksaisi, toivon ainoastaan arvokasta ikääntymistä ja paljon elinvoimaisia vuosia, se että elää viimeiset 30v sairaana ei hirveästi lohduta mutta jos pysyy toimintakykyisenä mahdollisimman pitkään niin se olisi hyvä
Yksi ystävä on paljon enemmän kuin 300 "kaveria" :)
@@HeikkiGrönberg niin mäkin olen kelannut
Kuulostat ihan multa😄 35v nainen. Oon omassa maailmassani, eläimet on mukavampia kuin ihmiset, mutta silti tykkään niistä mun harvoista ystävistä ja niiden kanssa ajan viettämisestä paljon. En näe mielenkiintoa tutustua jatkuvasti uusiin ihmisiin. Moni ei ymmärrä.
Ainoa mikä erona on ettei löydy elämänkumppania mikä oiskin ehkä ainoa mitä toivoisin elämääni lisää.
Mut onneks on mukava elämä, lemmikit, matkailu ja kaikkia erilaisia projekteja niin ei suurempia ongelmia😄
Joo kaikki hyvin niin pitkään kun saa pidettyä itseni kiirellisenä 😅
Hei! Olen Mr Etätyömies ja olen 45 vuotta. Minulla ei ole ollut kavereita 10 vuoteen koska työskentelen etänä kotonta enkä poistu tontiltani. Eipä tuo haittaa koska en oikeasti tykkää ihmisistä koska sosiaalinen väsymys iskee jos on lähikontakti. ADHD ja autisminkirjolla kun on niin "yksinolo" helpottaa elämää. Kameran ja ruudun välityksellä jaksaa katsella ja keskustella koska heti kun alkaa väsyttämään voi pistää linjan kiinni. Ollaan samalla linjalla siis
Saanko kysyä mitä töitä teet?
@@jarkkojukkola9790 olen lvi-suunnittelija. nykyään yksityisyrittäjänä
Samaistun paljon. Yksin viihdyn työpäivien jälkeen niin hyvin etten osaa kaivata siihen ketään seuraksi. Yksi hyvä frendi riittää.
Ihminen voi olla yksin, vaikkein ole yksinäinen.. 🐈☀️
Kannattaa välillä kävellä ilman kuulokkeita. Tulee ihan uusia juttuja mieleen kun sitä ei ohjaa mikään podcasti. Tietysti pitkästyy mutta se johtaa siihen että aivot herää
Ylipäätään kannattaa pitää teknologiasta ja turhasta dopamiini reseptorien stimuloinnista taukoa. Kummasti kaikki masennus, ahdistus ja ujous katoaa jo viikossa.
Juurikin näin 👍🏻
fax
Sillä viihteellä helposti haluaa peittää oman sisintänsä ääntä. Vailla kuunneltavaa ja viihdettä voi tulla myös ahdistavia juttuja mieleen. Mutta se on välillä tärkeää, käsitellä niitä.
@@yksityinenoma7821 Oikeaa terapiaa olisi mennä sähköttömään mökkiin hyvien eväitten kanssa ja siellä sitten kävelee ja kalastaa jos osaa. Sitten menee saunaan ja uimaan, niin kummasti löytyy hetkiä mielelle käsitellä ahdistavia ongelmia mitä elämässä kohtaa ja alkaa kummasti löytämään ratkaisuja. Sillon kun ei oo mahdollista käydä mökillä olemassa ilman mitään teknologiaa, niin voi aina mennä rannalle katsomaan merta ilman älypuhelinta, niin mieleen muistuu oma sisäinen ääni.
Ei hätää, oon sun kaveri😎🤝
Sama tarina täälläkin. Viihdyn omissa oloissa. Mä koen sen vahvuudeks. Hyvä video. Tsemppiä👍
Täytän 39 ensi kuussa. Hieno video. Ymmärrän hyvin ja samaistun paljon. Oon ns sosiaalinen erakko, mulla myös adhd ja masennuskausia ollu aikoinaan nuorempana ja välillä ahdistuksen kanssa omat haasteeni.
Oon myös intohimoinen terveys edellä treenaava naturaalivoimailija, jolla adhd ja oon aina ollu vahvasti omantien kulkija ja outo persoona ja hulluna videopeleihin. Varsinkin retro rpg pelit. 🙂
Mulla on aika lailla sama tilanne. Itselläni on vaikeaa pitää yhteyttä ystäviin ja kavereihin. Oikein hävettää, mutta en jaksa, en pysty. Tsemppiä sulle😚
About 60v ja ei kavereita, kun on Jeesus ja oma vaimo. Kaverittomuuteni on ollut aivan oma valintani, ja olen siihen hyvin tyytyväinen, enkä halua tilanteeseen muutosta. Minusta tämä on aivan normaalia. Siis minulle. Sinä olet varmaan erilainen ja se on ok.
Hankalinta on se että jos on erakko luonne niin pelkästään se jos käy töissä niin se vie kaiken temmon pois. Silloin ole energiaa tavata muita ihmisiä eikä siinä ole mitään väärää
Olet introvertti, luettelet täsmälleen ne piirteet. Minä olen myös introvertti. Olisin valmis vaikka yksin Mars-lennolle ilman ongelmaa. Meillä on erilainen aivojen rakenne, ei muuta eroa.
No niinhän hän itse kertoi olevansa 😅
Oliko se tilastoissa joka kolmas tai joka toinen kun kokee yksinäisyyttä. Aikakaudellamme entiset yhteisölliset asumismuodot on vaihtunut yksilö-keskeisiin yksiköihin. Parempi olla yksin kun huonojen ystävien kanssa, mutta jaettu ilo ON moninkertainen.
Sulla on sentään se tyttöystävä, joka on kyllä paljon... Monilla kun ei ole.
Ystävä se on tyttöystäväkin 🙂
Muistan vielä sen päivän elävästi, kun menetin tyttöystäväni 19 vuotaana. Mun tyttis halus erota, kun kasvettiin kuulemma erilleen ja hänen mielestä mun ois pitäny mennä opiskelemaan kasvatustieteen maisteriksi tai sosionomiksi, mutta kieltäydyin erittäin jyrkästi. Päätin jatkaa mun rakasta työtä S marketin kauppiaana, olenhan ahkera ja tunnollinen työntekijä joka saa aina kehuja, mutta kotona tajusin ettei mulla ole enää mitään eikä ketään ilman mun omaa rakasta kultaa ja sain pahan mielenterveysongelman. Heitin tavaroita pitkiin asuntoa ja rikoin jonkun lasipöydän. Sitten tyttöystävä yhtäkkiä tuli tuomaan avainta mulle (ilmeisesti jäähyväis tarkoituksessa) niin osuin häntä paksulla kirjalla päähän. Hän taintui maahan ja taju meni. Vertakin vuosi aika runsaasti. En pystynyt muuta kun huutamaan apua täysillä ja sain pahan paniikkikohtauksen. Naapuri tuli soittamaan ovikelloaja kysyi pitääkö soittaa lanssi. Huusin hysteerisenä ÄKKIÄ! ÄKKIÄ! häntä elvytettin ja olin helpottunut, kun ensiapu hoitajat kertoi tilanteen olevan vakaa. 2 tunnin päästä sain kuulla tilanteen olevan kriittinen. Elämäni rakkaus menehtyi 2h ja 14 min päästä tapahtuneesta massiviseen aivoverenvuotoon 21 vuotiaana. Tunnustin poliiseille, että minä olen syyllinen ja kuulun vankilaan, jos en olis raivonnut ja heitellyt kirjoja ja muita esineitä pitkin kämppää niin elämäni tärkein ihminen ei ois kuollut. Ei ne halunneet laittaa minua vankilaan, koska se tilanne oli vissiin puhdas vahinko kun en ois voinut tietää että osun hänen päähän. Sitten menin juoksemaan ulos niin kauan etten pystyny enää hengittää. Heti seuraavana päivänä psykiatriselle osastolle, jossa sain ruokailut ja lääkkeet säännölliisesti (Vaikkei se ruoka moneen kuukauteen maistunut loppuun). No mä olin vakavasti masentunut siellä ja vasta 6 kuukauden päästä tilanne alkoi helpottaa, ja minulle tehtiin viikossa kotiutumissuunnitelma. Sieltä sitten lähdin kotiin yrittämään elämään normaalia elämää ja 7kk tyttiksen, rakkaan Auroran kuoleman jälkeen löysin parhaan kaverini lempikahvilastani Starbucksista. Hänen hymy ja aivan valtava empatia + avuliaisuus sen järkyttävän surun keskellä veti mut maanpäällisestä helvetistä takas maanpinnalle ja uskoin taas todella pitkästä aikaa elämään ja siihen, että elämä on elämisen arvoista. Älä koskaan hukkaa toivoa! Sydämelliset kiitokset, jos jaksoit lukea loppuun asti! 💜
Oon pian 46 eikä mullakaan ole kavereita saati ystäviä ellei perhettä lasketa. Tämä on oma valinta koska olen introvertti ja aistiherkkä. Jaksan tietyn aikaa olla sosiaalinen ja ihmisten parissa,sitten väsyn totaalisesti. Nuorena jaksoin paremmin mutta ihmiset väsytti silloinkin.
Mulla myös aika pieni sosiaalinen ympyrä,koen että mitä enemmän ihmisiä ympärillä,sitä enemmän ongelmia.Yksin olo koetaan yhteiskunnassa jotenki vääräksi tavaksi ja se nähdään aina negatiivisena,vaikka sillon ihminen itestään parhaiten oppii.
Varmaankin siksi että ihminen on sosiaalinen eläin, jolle ei tee hyvää olla pidentyneitä ajanjaksoa pelkästään yksinään.
@@Joel-co1pr Riippuu ihmisestä
@@Joel-co1prsosiaalinen eläin 😂
@@Joel-co1pr Tässä on yksilökohtaisia eroja. Tottakai me kaikki kaipaamme muiden ihmisten seuraa mutta missä määrin, se riippuu täysin ihmisestä. Toiset on sosiaalisempia ja saa energiaa muista ihmisistä, toiset taas viihtyvät paljonkin omissa oloissaan ja eivät enegisoidu samalla tavalla sosiaalisista kontakteista. Itseasiassa tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvat ihmiset usein kuormittuvat jos joutuvat useisiin sosiaalisiin tilanteisiin. Tässä asiassa ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla, jokainen on yksilö. Silti tämä yhteiskunta on sellainen että se pyrkii laittamaan kaikki ihmiset siihen yhteen ja samaan laatikkoon.
Hyvin samankaltaisia kokemuksia itellä. Opiskelen kaukaa kotipaikkakunnaltani enkä oo oikein onnistunut löytämään kaveriporukkaa tai tosiystäviä täältä. Mut se johtuu mun omista haasteista eli osittain huonosta itsetunnosta ja mielenterveyden haasteista, moni ihminen on kyllä parhaansa mukaan pyrkinyt osoittamaan tykkäävänsä musta ja haluavansa tutustuu paremmin. Onneks löytyy yks lapsuudenystävä, joka kulkee matkassa aina mukana.
Hyvä konna, tärkeä aihe😊 Sulla on siellä paras ystävä ja kaveri, lisäksi eläimiä, tuo riittäisi useimmille, tosin siinä on riskejä, toivotaan että parisuhteesi kestää. Ihmisten kohtaamisen uuvuttavuus vähenee säännöllisellä harjoittelulla, halutessa tai tarpeen vaatiessa siinäkin voit tulla mestariksi 💪🤸♂️🤸♂️
Hän on saanut jo paljon tärkeitä asioita elämäänsä, ehkäpä kaikkea mitä haluaa ei voi saada. Tai sitten se vaan vie oman aikansa, että löytääkin jostain kaverin/kavereita joko sattuman tai kohtalon kautta.
Sosialisoinnin uuvuttavuus ei kyl harjoittelulla vähene valitettavasti jos on introvertti ja etenkään jos on autistinen. En tiedä onko Konna autistinen mut introvertti ainakin.
Kokemukseni mukaan molemmissa tapauksissa vähenee, ja etenkin parantaa elämän laatua jos vaihtoehtona on eristäytyminen, mistä tässä Konnan kohdalla ei ole kysymys tällä hetkellä
Kuvaat tuossa täysin introvertin piirteet ja usein introt tykkää eläimistä. Kavereiden saaminen ja ihmissuhteiden luominen näin 30 vuotiaana on todella vaikeaa. 10 vuotta sitten oli paljon kavereita mutta ihmiset saa lapsia ja muuttaa muualle opiskelemaan ja muuten yhteydenpito jää😢😢. Kusipäitä ja hyväksikäyttäjäkavereita sen sijaan on sattunu kohdalle. Itse olen adhd, introvertti ja hieman autistinen ja kärsin ahdistushäiriöstä
Kuulostaa täysin samaistuttavalta koko tarina👍
Itse 45, ei juurikaan kavereita. Pari ystävää lukion ajoilta ja ne asuu 400 kisan päässä🤷🏻♂️
Nään sun kanssa paljon yhtäläisyyksiä. Mutta tytsy puuttuu. Oon 36 ja eläköitymässä ja suunnitelmissa lähtee kiertää maailmaa, kavereita on lapsuudesta mutta niillä perheet ja yhteyden pito lähinnä whatsupissa. Oon itekki omallainen persoona. Yksin maailmalle lähteminen ois parempi ku joku mukava tyyppi löytys kaveriksi. Lähinnä Aasian läpikäyminen kiinnostaa sekä Intia. Itekki reenaan, tosin mökillä luonnon välineillä, kiviä nostellen ja tukkeja mehtästä kantaen. Keihäs kalastusta tulee tehtyä vapaa sukeltaen. Eläimet on kans lähellä "sydäntä" ollu kasvatteina luonnon lintuja, käärmeitä, päästäisiä, orava veljekset, korppi, minkki ym
Kuulostaa aivan mainolta ympäristöltä harjoitella 🙏
Voin samaistua! Kiitos videosta
Mukava kuulla äijästä ja erittäin hyvää pohdintaa 👍 Pystyn samaistumaan todella hyvin, vaikka itsellä tämä kehitys alkanut vasta teikäläisen jälkeen, siinä mielessä oot ollut suunnan näyttäjä 😁Jos huomaa että omat mielenkiinnon kohteet ja tavoitteet ei ole samanlaiset kuin niiden ihmisten kanssa joiden kanssa viettää paljon aikaa, huomaa jatkuvasti tekevänsä liikaa kompromisseja ja tavoittelevansa omien unelmien sijaan jonkun toisen unelmia. Myöskin se jatkuva yhteensovittaminen on uuvuttavaa.. Mulla on nyt mahtava tilanne kun olen oppinut viettämään aikaa yksin. Se on antanut mahdollisuuden kehittää itselle tärkeää harrastusta (retkeily ja vaellus) täysin riippumatta muista. Toki edelleen vanhoja ystäviä on mukava tavata esim. pari kertaa vuodessa, mutta koen tärkeäksi osata ensin elää täysin itsellensä. Meillä on Pirkanmaalla maatilalla myös introvertille sopivat vierastilat (oma kerros, oma vessa) joten jos joskus tulet Suomeen niin aina ootte tervetulleita vierailemaan täällä 👍
ps. leikkaa letti 😆
Ei oo kellään enää muuta ku katsojia ja vihaajii.. Säd moderni maailma.
Yleisenä elämänohjeena kannustaisin kaikkia kyllä pyrkimään luomaan muitakin suhteita elämään kuin parisuhteen. Sitten kun se parisuhde kaatuu, niin voi tuntua et koko elämältä lähtee pohja. Elämässä olisi hyvä olla tasapaino ja vähän kuin pöydässä jossa on 4 jalkaa niin jos yksi katkeaa, ei koko pöytä heti romahda.
Viisaasti pohdittu
Hyvä pointti, mutta itse en elä "sitten kun" elämää.
Tutun kuuloista settiä, itellä jotenkin tuntuu et tapaa paljon ihmisiä niin sit sieltä löytää sellaiset ihmiset joiden kanssa on hyvä olla ja joista saa hyvää energiaa. Ulkomail asuminen on rankkaa kyl ton takia. itekkin asunu ulkomail. Ei oo nii paljoo suomalaisia ja ulkomaalaisii tutustumises vähän kynnystä ku kulttuurierot ja pien kielimuuri, mut jos espanjas asut nii siel ainki ihmiset o yleensä aika iloisia, että voi löytyy hyvii kavereit.
Sama juttu veli!
Minulla on vähän sama tilanne elämässä. Monessa aspektissa samoja asioita. Minua ei ole diagnosoitu, mutta epäilen että jonkinlaista kirjolla (ADHD +/- Autismi?) oloa minullakin on.
Junnuna paljon ystäviä 15-19 vuotiaana. Monesti alkoholilla pystyi ylläpitämään suhteita. Minusta ei monet uskonut että olen todella ujo, saatoin mennä ihan lukkoon pelkästään jos joku vaikkapa lenkillä moikkasi ohimennen, yleensä olen harrastanut lenkkeilyä iltaisin ja talvella, koska silloin sopivan vähän ihmisiä liikkeellä (ja asuin haja-asutusalueella, pienellä paikkakunnalla).
Muutin 19-vuotiaana toiselle puolelle suomea, paikkakunnalle, missä minulla ei ole yhtään suhteita, mikä on varmaan ollut parhaita päätöksiä näin jälkeenpäin ajatellen. En oikein osaa selittää, mutta se vapauden tunne on ihan uskomaton, ja se, että energiaa piisaa omiin juttuihin ihan oikeasti, eikä tarvitse kuluttaa omia voimavaroja arjesta selviytymiseen. Ainoa, mitä nyt jälkikäteen muuttaisin, olisi muuttaminen vielä johonkin syrjempään, ei ainoastaan kauas.
Kuitenkin eniten täyttymystä on tuottanut elämäntyyli, jossa pari kertaa päivässä kävin juoksemassa 5-12 km, kuuntelin aina podcasteja ja harrastin paria lajia lopun ajan päivästä, ja yleensä off-timen pelasin, luin tai opiskelin. Nykyään, 29-vuotiaana, saan aivan tarpeeksi (liikaa) sosialisointia töistä, välillä tulee ihan liikaa lisäksi kotona, kun perhe haluaa osansa päivän energiatasoista.
Discordissa pari kanavaa, joissa pari kk vuodessa käyn porisemassa, yleensä muutaman viestin päivässä.
Olen myös huomannut, että minulle ei oikein sovi normaali elämäntyyli, minulla voimavarat kuluu melko nopeasti siinä, sillä se tuntuu sekä liian hitaalta, että liian vähän palauttavalta. Tuntuu, että nimenomaan kyllästyminen on minulle se oikea ongelma, mikä minut polttaa loppuun. Siitä on helppo aloittaa päihteet, roskaruoan syöminen, jne.
Tuo kyllästyminen juurikin kuluttaa ja sen takia olenkin huomannut, että on erityisen tärkeä tehdä asioita mistä oikeasti tykkää. Vaikeuksia toki se tuottaa elämän aikana kun täytyisi myös se leipä saada tienattua 👍 Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet löytämässä sitä omaa juttuasi
Yksinolo on parasta ^_^ ei tarvi miettii mitä toinen ajattelee... riittää ku menee minne ite haluaa, ostaa mitä ite haluaa, tekee mitä ite haluaa... on vain yks ihmine jota voi syyttää ku asiat välil menee pieleen. Se on hyvin pitkälti asenteesta kiinni... sellane laajenettu 'ei tartte auttaa' ajatus :D
Samaistuin todella paljon!
Olen 17 eikä minullakaan ole. Pelkään et joudun elämään koko elämäni yksin.😔🙏🏽🙏🏽
Terveisiä Gozolle 🙏 Asuin siellä 17-20 vuodet. Ihan mahtava paikka kyllä.
Kyllä täällä kelpaa olla 🙂
@@AntonJirout Xlendi on itelle se paras sillä saarella 👍🏻
Hyvä video! Samaistuin paljonkin.👋
Sama homma täällä, ennen oli paljon kavereita, liittyy myös paljon ikään ja kasvamiseen sen lisäksi että persoonallisuudeltani pärjään loistavasti yksin, nykyään tietää mitä haluaa ja siihen menee kaikki aika ja sitten ku on aikaa niin haluaa vaan ottaa rennosti, yksin olo on niin paljon vähemmän kuormittavaa.
Ymmärrän, kuulostaa niin tutulta 😊
Samaistun täysin!
Kun itselläkin aikoinaan peruskoulu päättyi, kaikki muuttui. Ne kaverit, joiden kanssa olin viettänyt niin monta vuotta, lähtivät omille teilleen, ja tuntui, että jäin yksin. Siirryin ammattikouluun, mutta en löytänyt sieltä sellaista yhteyttä ihmisiin kuin ennen. Vaikka olin mukana kaikessa, tunsin olevani ulkopuolinen. En enää löytänyt sellaisia ystävyyksiä, jotka olisivat kestäneet. Yritin sopeutua ja tutustua uusiin ihmisiin, mutta se ei enää tullut yhtä luonnostaan kuin ennen. Se on jättänyt tyhjiön, ja välillä mietin, miten asiat olisivat voineet mennä toisin.. Nykyään pidän yhteyttä vain isään ja siskoon, mutta muut ovat kadonneet elämästäni täysin..
Pystyn vahvasti samaistumaan sun ajatuksiin. Viihdyn itseni kanssa, enkä kaipaa siihen muita. Kumppanin kanssa on helppo olla, mutta yleisesti ottaen muiden ihmisten kanssa uuvun nopeasti. Muistan pitää kavereihin yhteyttä vain silloin, kun he ensin pitävät yhteyttä minuun.
Nytt sulla om kaveri!
23 ja samassa veneessä. Oon vaan niin sosiaalisesti jälkeenjäänyt, että en usko, että joku voisi pitää minua kaverinaan. Poikaystävänä puhumattakaan. Sen siitä saa kun ei nuorena kehittänyt sosiaalisia taitoja muiden lasten kanssa vaan pysyi kotona ja pelasi yksikseen. Oon muuten huomannut, että näistä miesten ongelmista ei ikinä puhuta mediassa...
Just oli itseasiassa joku uutinen mediassa tästä miesten kokemasta yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Se meni jotenkin näin ”joka toisessa talossa asuu kotiin linnoittautunut”
koko aikahan näistä on mediassa jotain juttua
Joo ei oo helppoa, itekki 24 ja sosiaalista ahistusta kun kiusaamisen myötä eristäyty. Nyt vanhempana siitä saa kärsiä.
Itse myös 23 ja ei kavereita eikä sosiaalisia taitoja juurikaan. Koulussa kiusattu ja sitä myötä ahdistunut ja etääntynyt ihmisistä aina enemmän vuosien mittaan.
Kiitos paljon🙏
Tahtoo olla niin nykymaailmasa että ne jotka tahtoo olla omassa rauhassa, ei saa. Ja ne jotka ovat yksin ei saa kaveria. Ite kanssa oisin mielellään omassa rauhassa ollu ikäni ja varsinkin töissä. Mutta elämän ajamana pakkososiaalisiin tilanteisiin on tehnyt persoonastani sellaisen että ihmiset luulevat minunkin olevan sosiaalinen ja väkisin hakeutuvat seuraan😅 ulkoanti sosiaalinen vaikka sisäisesti erakko
Apua siis meillä on ihan sama tarina. Tavallaan ihan tosi sosiaalinen ihminen mut silti välillä niin erakko - ja se on tosi jees.
Maltalla ja vaikka missä maailmalla asunut. Toki aina kannattaa luoda sosiaalisia ystävyyssuhteita, mutta ei niitä tarvitse olla jos ei ole. Ei sitä tarvii. Sitä voi olla yksin.
Toi on kiva, et avaudut tosta.
mitä vittua, katoin viimeks sua ku olit kalju, kaikkee hyvää
Kiitos videosta 😊 Täällä myös saman henkinen nainen 💥👌
Ja itse olen 32 vuotias 😊
Mä oon 34 enkä ole koskaan kuulunut porukkaan, tuskin koskaan kuulunkaan. Tietty mussa on paljon näitä juttuja, mitä kaikki ei diggaa/ymmärrä. Mä oon viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt varmaan 40 ihmisen kanssa niin, että en ole missään tekemisissä niiden kanssa saati ala enää mihinkään.
🏡💚Hyvä video, Konna. Hyvä kun puhut aiheesta. 🌅 Jos joskus saat lapsia tai hommaatte koiran niin niiden mukana tulee herkästi uusia tuttavuuksia. Tsemppiä !
Paljon samaa löysin itsestäni. Minulla on ADHD tai ADD. Eläimet myös minulle ollut koko elämäni ajan todella tärkeitä, enkä varmaan olisi jaksanut elää ilman niitä. Tärkein tietenkin on uskoni Jeesukseen ja minulla on ollut onni saada pitää lapsen uskoni koko elämäni ajan. Vaikka olen juonnut ja käyttänyt kannabista paljonkin nuoruudessa. Minä olen muuttanut Suomessa useita kertoja, joten ystävät senkin takia jäännyt. Uskomatonta miten paljon meillä on samoja juttuja 😊
Jeesus on tie, totuus ja elämä. Siinä kunnon ystävä sekä Pyhä Henki ja Jumala. Näihin voi luottaa ja sitten on eläimet myös joista saa hyviä ystäviä.
❤️🙏🏽
Täytyy sanoo et vaikket haluu laittaa ittees mihinkään boksiin ni oon saman ikänen ja mul on ADHD ja lähes joka asia sun toiminnassa täsmää muhun 😅 ihan ku ois omast elämästä kuunnellu. Oon asunu ulkomailla ison osan elämästä, eristäydyn helposti pitkiks ajoiks jne. Erotuksena se et itellä on toinen puoli joka on aika ekstrovertti ja tosi itsevarma ja tarviin sosiaalista elämää mut pienissä annoksissa ja sit palaan taas keräämään voimia. Oon kyl huomannu et pitkät yksinolot masennuksen jne johdosta on pahentanu mun oloa et koitan pakottaa itteeni ulos ja näkemään ihmisiä niin paljon ku jaksan ja sit aina ottaa omaa aikaa välissä. Kiitos kun jaoit tarinas 🙏
💪💪kiitos samoin !
Ihmeellisesti tulee kavereita, ku lopettaa lenkkitossujen vetämisen🤔
Samaistun hyvin
Hyvä video 🫶🏼
Ihmisten kanssa oleminen tuntuu näytelmältä jossa ei ole järkeä eikä pointtia
Älä näyttele.
@@NightsideOfParadise sillon on parempi olla yksin kun osallistua siihen näytelmään jota kanssakäymiseksi kutsutaan
Tsemppii sinne. Konna 👍🏡☀️
Ja pitää lisätä että olen aina kokenut samoin kuin sinä vaikka olen ollut opettajana ja portsarina eli duunissa jossa ollaan yleisön edessä paljon niin sillä ei ole merkitystä. Aloin joskus epäillä autismia ja kävin kunnon tutkimukset psykiatrilla niin ei ollutkaan viitteitä autismista vaan adhd diagnosoitiin vielä erittäin selkeä sellainen
Suffering from success
YT-seinällä tuli tää video vastaan. Oot kyllä positiivisessa mielessä mielenkiintoinen kaveri :) Laitoin tuon sun Twitch-kanavan seurantaan kun itsekin striimailen. Osaan kyllä samaistua moniin asioihin joita nostit tällä videolla esille. Itse asun maaseudulla yksin, lähin naapuri asuu kilometrin päässä, johon tulee törmättyä erittäin harvoin. Kaikenlaiset eläimet aina linnuista peuroihin ja hämähäkeistä oraviin ovat mun ystäviä täällä, seuraavat mun touhujani kun teen pihalla hommia :D
Sulla on hyvä asenne, diggaan paljon! Tuun kyl moikkaamaan ja tutustumaan kun sulla on striimi auki. 🙂
Oon 43 ja ei oikeestaan enää kavereita, eikä ees kiinosta. Viihdyn vain yksin. Ps. Hieno paita, GN'R!
Samaistun suhun❤️
Heippa. En tunne sinua. Video tuli vastaan:) Ymmärrän ettet halua laittaa mitään labelia vai miten se sanotaan. Mutta aivan varuilta heitän Asperger kortin tähän. Kun itsellä tutkitaan nyt Aspergerin oireyhtymää/ autismia ja kaikki natsas mitä puhuit. Olen näin saanut selityksen miksi olen tällainen ja rakastan itteäni koko ajan enemmän. Kaikkea parasta sinulle. Siunaten. 😊🤍🌻
Kiitos! Joo kyllä varmasti olisi nuoremapa auttanut ymmärtämään itseäni paremmin kun olisi asia tutkittu 🙂
Taidat olla erityisherkkä tai/ ja ehkä myös introvertti?
Jotain sellaista 😅
Olen lähes 60v. Minulla on ollut aina paljon kavereita, joskus puhelimessa oli 70 nuneroa. Viimeisen parin vuoden aikana olen vähentänyt yhteydenpitoa ja viimeisimmän 5kk aikana en ole pitänyt enää mitään yhteyttä kavereihin. Olen jo vuosia pohtinut tätä ja päätin toteuttaa ennen kuin täytän 60. Miksi, no siksi että kun on vuosikymmenet puhutta samat asiat alkaa se tuntua puulle ja tarpeettomalle. Minua ei ole koskaan kiinnostanut muiden ongelmat, varsinkaan kun siitä ei makseta, en ole koskaan kavereille kertonut omia ongelmia, olen selvittänyt ne itse. Lisäksi olen huomannut että olen niin erilainen nuori kavereihin verrattuna että eihän meillä ole oikein mitään yhteistä nykyisin, minä en enää halua asua kaupungissakaan, olen hieman erakoitunut tänne maaseudulle. Näin on hyvä, emäntä ja lapset, koira ja naapuri....
Teetin talonkin tänne maaseudulle 9v sitten ja "unohdin" kertoa kavereille, osoite salainen ja vaihdoin puhelinnron tuossa 5kk sitten joten ei tarvitse odotella yhteydenottoja, enkä kuulu someen.
Mulla on vain netissä. 😀
Mullakaan ei ole kavereita. Että ei sillä
vitun hieno paita
Ilo tulee ongelmista
Me ollaan samikset 😊
Tavallaan olen samanlainen, tarvitsen omaa tilaa ja paljon. On mul muutama ystävä, osaan olen lähes päivittäin yhteydessä Whatsapp viestein osaan vähemmän. Yhdellä kädellä pystyy heidätkin laskemaan. Olen kyllä nyt ollu kauan sinkku, mut en kyllä miellä kumppania millään tasolla ystäväksi. Ystäville kirotaan jos menee hermot kumppaniin😂
Mä oon vasta 19v nuori aikuinen, mut mullakaan ei oo ihan hirveesti ollu ikinä kavereita. Ne on vaihtunu lähes aina, kun on siirrytty alakoulusta yläkouluun ja lukioon, joka on toki varmasti normaalia. Tällä hetkellä mulla on ehkä 6 tai 7 kaveria joiden kaa oon yhteyksissä sillee suht aktiivisesti, mut vaikka toi määrä voi tuntua isolta ihmisille joilla ei oo yhtään kaveria nii silti tunnen oloni usein yksinäiseksi, koska en näe heitä joka päivä. Voi mennä jopa kuukausia et näen jotakin heistä. Toki voi sit miettiä, et voiks sellasta ihmistä kutsua enää kaveriks, jonka kanssa ei näe pitkään aikaan 🤷🏻♀️ Mut loppujen lopuks ihminen on aina yksin, joten kannattaa oppia olemaan myös oman itsensä kaveri. Aina ei tarvitse muita ihmisiä että voi pitää hauskaa. Ps. Susta tulee vahvasti mieleen nuori Kirka Babitzin 😄 ja tää on siis todellakin kehu!
Ensimmäistä kertaa kuulen verrattavan Kirkaan, mutta kiitos 🙏
Samaistun tähän erittäin vahvasti. Olen yrittänyt tässä kolmekymppisenä herätellä vanhoja kaverisuhteita ja joo hetken aikaa alkuun se on toiminut ihan ok mutta kuitenkin vähitellen jäänyt yhteydenpito tosi vähälle oman erittäin kiireisen arjen vuoksi. Itsellä kun on kaksi lasta, heillä harrastukset ja omat harrastukset sekä omakotitalon puuhat niin eipä siinä paljoa ehdi panostamaan kaverisuhteisiin 😕 Toisaalta tämä ei ole minua haitannut, koska viihdyn hyvin yksin ja perheeni kanssa. Uusien ystävyyssuhteiden luominen on kyllä todella hankalaa, kun ei ole sitä aikaa panostaa asiaan. Tuttavia kyllä löytyy lähinnä työn ja harrastuksien kautta mutta eipä niiden kanssa ehdi vapaa-ajalla olemaan. Mukava siis kuulla, että täällä monella muulla sama setti ja on sinut asian kanssa 😊
Ootkohan sä HSP. Minä olen ja moni asia täsmää kanssasi. Sanot ettet halua kategorisoida itseäsi, mutta toisaalta itsetuntemus lisää hyvinvointia.
Luultavimmin kyllä tai ainakin nuo kuvaukset täsmää
mullakin on paljon ihmisiä ympärillä ja kuvailen itseäni sosiaaliseksi erakoksi, kun mietin niin yhtä voin kutsua ystäväksi , ystävällä ja kaverilla on suuri ero minun arvomailmassa ; ) nyky yhteiskunta ei tue kaveri suhteiden muodostamista mikä on todella karmiva suunta, tarkoitan tällä kaikkea etä-toimintaa se markkinoitiin tällä koronasululla ; )
Olen kohta 60v ja ihan samat fiilikset. En vaan ole " kaveri ihminen". Vaatii työtä ottaa yhteyttä niihin kivoihin kavereihin varsinkin iän myötä
oletko uskovainen johonki isompaan voimaan?
Uskon että elämä ei ole vain pieni välähdys kahden ikuisen pimeyden välillä
Reissaaminen aiheuttaa tuota, itsekkin kiertänyt paljon ja huomasin tuon.
Yksi parhaista asioista mitä itselleni tapahtunut juurikin reissaaminen
Mitä mieltä, että tekis eka pyyheleuat sitten hauikset ja lopuksi roikuntaa?
Riippuu sun tavotteista
@@jaajaajuhani5159 tavoite parantaa puristusvoimaa
Tavoite parantaa puristusvoimaa@@jaajaajuhani5159
Kuulostaa toimivalta jos puristusvoima päätavoitteena 👍
mä voin olla sun kaveri
samaistun videoon, mulla kaverit lähinnä netissä ja se on mulle täysin ok! niiden kans jutellaan ja pelaillaan yhdessä 👌🏼 muutamaa kaveria nään livenä myös mut aika harvoin. uudet ihmiset ja uudet tilanteet on tosi kuormittavia 😮💨
mä kans kotona selviin hyvin tekemällä omia juttuja, mm. pelaaminen ja urheilu.
harvoin koen, et olis pakko päästä jonkun ihmisen luokse tai johonki seuraan 🤷🏼♂️
38 eikä yhtään ystäviä tais aikoinaan Pyhimyskin sanoa :) Sama juttu siis täällä. Pystyn samaistumaan tähän oikein hyvin, itse asiassa tää on melkein suoraan omasta elämästäni! Itsellä kanssa tyttöystävä ja kissat tuo iloa päivään. Vaikka onhan se myönnettävä ettei ne kuitenkaan omanhenkisiä kavereita korvaa. Mutta on pyrittävä olemaan tyytyväinen siihen mitä on.
Itsellä on myös sama juttu että olen ihan lapsesta asti viihtynyt oman pään sisällä ja myöhemmin on diagnosoitu neuropsykiatrisia haasteita mikä ehkä selittää osaltaan tilannetta sekä auttaa ymmärtämään miks tää on niin uuvuttavaa tutustua uusiin ihmisiin ja vaikeaa nimenomaan ylläpitää niitä.
Tästä aiheesta vois keskustella vaikka kuinka paljon :’D
Tuli hieman yllätyksenä mitenkä moni ihminen pystyy samaistumaan. Ehkä aiheesta voisi livestriimissäkin jauhaa 👍
Ei mullakaan. Oikeestaan. Oma valintainen yksinäisyys
Oon aina sun kaveri.
Kiitos 🙏
Pääasia että on affituloja kasinohommista, hyvin menee!
No joo mutta oletko edes kireämpi kuin Nyyssölä koskaan lavalla?
Joka puolelta
Piu pau tietokonepelejä - mahtavaa elämää!
Jokaisella on omat ilonsa 👍
Ite 34 ja kaks kaveria, se riittää
Heitin vuosii sitten mun top 3 keskeisintä ihmistä helevettiin ku piti ”löytää ne mun omat ihmiset” eikä tyytyä sattumalta kohalle osuneisiin. No yksin oon jääny. Toki paljon muita sekoiluja vaikuttamassa asioihin. Mutta jos ootte löytäny ihmisiä nii pitäkää niist kiinni ja olkaa todella kriittisiä sen suhteen kuinka todennäköstä on löytää uusia. Ei oo iisii estyneellä autistisella välttelevällä ahdistushäiriöisellä introvertaalilla 🥴
Tilannetta varmaan muuttaisi olennaisesti se, jos jostain syystä tulisi ero tai ei alunperinkään olisi edes sitä parisuhdetta
Tämä. Jos on kumppani ei ole niin yksinäinen
Varmasti, mutta onneksi olen löytänyt elämänkumppanin 🙏
Samanlaisia tuntemuksia. Itsekin adhd-kaveri. Rakastan esiintymistä, soitan bändeissä, teen podcastia jne. Olen päätynyt että miksi satojen ihmisten edessä oleminen on helpompaa kuin ns. normaali ihmisten kanssa asiointi on että esiintyessä olen selkeässä roolissa jonka tiedän. Voisin kuvitella että myös sosialisoituminen striimin kautta on helppoa, sillä on selvää että kyseessä on sinun striimi jossa mennään sinun ehdoilla.
Esiintyminen ns. "luvan kanssa" on ihanaa ja vapauttavaa ja selkeää. Vaikeampi sosiaalisissa tilanteissa esiintyä.
Suurimman osan ajasta se on näin onneksi. Jossain kohtaa tuli jopa tarve "paeta" striimiltä, mutta onneksi pääsin siitä.
Samoin,vaikka olenkin jo 57-vuotias,en ole ollut kavereitteni kanssa kovin usein,ovat vielä töissä,itse olen jo eläkkeellä terveyssyistäni 26.2.2019 lähtien,yli 5 vuotta,oma tieni kulkija itsekin olen👍😎♥️🤩,sinähän Timo Juhani Haltsonen,täytät 35 vuotta vasta 17.5.2025,olet jo tänä vuonna 2024 mennyt vieläpä naimisiinkin👍😎♥️♥️🤩!
Ihmistä joka puhuu nopeasti mutta selkeästi, kutsutaan "moottoriturvaksi".....😏
On aikamoinen riippakivi elämässä olla joku ihmeellinen porukka ympärillä. Kannattaa mieluummin miettiä.että mitä itse haluaa,kuin yrittää sopeutua johonkin yhteusöön
Söpö mirri tota noin
ei mullakaan, joku koulukaveri puoliksi, nou hätä lapsi tehty eli kai täää oli tässä.
34v ja sama homma
vaikka sama
49 täällä.... Minulla ei ole yhtäkään kaveria. Elän isän kanssa joka 86 . Sinun elämä on aika mukavaa. Käyn töissä ja se siinä . En ymmärrä miksi sä valitat.
Joo mulla oli sama vielä kun olin sinkkuna. Välillä oli pakko päästä ulos hetheksi, mutta sitten myös pakko päästä lataamaan akkuja. 😅
Miks et tee englanniks videoita?
Olen miettinyt asiaa, mutta vaikkakin puhun nykyisin enemmän englantia kuin suomea niin monet asiat saan paremmin selitettyä vielä suomeksi