Olen itse asunut Litkun kotikunnassa Kuhmossa noin 10 vuotta ja joudun sanomaan, että hän ei todellakaan ole saanut tällä suunnalla arvostusta, joka hänelle kuuluu. Onhan tästä kunnasta muitakin taiteilijoita tullut, mutta omakohtaisesti annan pisteet Litkulle. Upea Nainen.
En ole kirjallisuuden tai runouden tai lyriikan asiantuntija, mutta olen ajatellut, että lyriikkaa voi ajatella assosiatiivisena sanamatkana, joka kuljettaa sut tunteista toiseen, samalla tietynlaisen kokonaisen luoden. Tällöin "sekavammat lyriikat" voivat olla parempi vaihtoehtona siinä mielessä, että sitä kautta kykenet hyppimään useammissa paikoissa kuluttamatta aikaa turhiin muodollisuuksiin, turhaan realismiin tai formaaliin korrektiuteen.
Ei tarviikkaan vaan ymmärtää mistä tässä on kyse! Siis Litkulla on ihan oma "linja" näissä jutuissa ;)Rivienvälistä lukuoppia tutkimaan niin aukee monellekkin! Mä olen onnellisessa asemassa kun omista ton Sannan ekat levyt ensipainoksina (Horror 15 100kpl. ja Juna Kainuuseen 500kpl. , vinyylien värit mustia huom. kun tulevaisuudessa läträätte laareja!)
Biisin alotusmelodia on aivan VITUN KOVA!
siis toDDella siistiä SUOMI Progea!!! LiTku is cOOoL
Olen itse asunut Litkun kotikunnassa Kuhmossa noin 10 vuotta ja joudun sanomaan, että hän ei todellakaan ole saanut tällä suunnalla arvostusta, joka hänelle kuuluu. Onhan tästä kunnasta muitakin taiteilijoita tullut, mutta omakohtaisesti annan pisteet Litkulle. Upea Nainen.
Litku on pikkuserkkuni, siis serkun tyttö! Taitava muusikko mutta musiikki ei ihan omaa makuani.
Hyvät lyriikat! Paitti eten tajunnu vittuakaan! :D
En ole kirjallisuuden tai runouden tai lyriikan asiantuntija, mutta olen ajatellut, että lyriikkaa voi ajatella assosiatiivisena sanamatkana, joka kuljettaa sut tunteista toiseen, samalla tietynlaisen kokonaisen luoden. Tällöin "sekavammat lyriikat" voivat olla parempi vaihtoehtona siinä mielessä, että sitä kautta kykenet hyppimään useammissa paikoissa kuluttamatta aikaa turhiin muodollisuuksiin, turhaan realismiin tai formaaliin korrektiuteen.
I don't understand a word but this is great stuff!
Ei paha, aika hyvä oikiastansa👍
Ei tarviikkaan vaan ymmärtää mistä tässä on kyse! Siis Litkulla on ihan oma "linja" näissä jutuissa ;)Rivienvälistä lukuoppia tutkimaan niin aukee monellekkin! Mä olen onnellisessa asemassa kun omista ton Sannan ekat levyt ensipainoksina (Horror 15 100kpl. ja Juna Kainuuseen 500kpl. , vinyylien värit mustia huom. kun tulevaisuudessa läträätte laareja!)
aitoa, jesss
Jee Litkut Jee!
3:14 saako joku selvää 😂
Ne katkaiskoon sielun, Papillon!? 😂😂