@@iivohamalainen8103 Niin, eihän tämä iän ikuinen kottero ole kuin ainoa maailmassa jäljellä oleva klassikkoauto jonka kilpa-autoversio saavutti paljon. Et taida ymmärtää paskaakaan klassikkojen päälle?
Tosi kiinnostava aihe, en tiedä miten oon missannut tän videon sillon kun tää on tullut mutta meneehän tämä näin jälkeenpäinkin katsottuna aivan yhtä hyvin! :)
Vesa Keskisellä on edelleen 40-vuotislahjakseen itselleen ostama huippukuntoinen Ferrari F40. Näiden hinnat maailmalla reilusti päälle miljoonan. Saattaa olla suomen arvokkain auto tällä hetkellä.
Tää oli hyvä video ja voin kertoa että sitten kun mä oon joskus käyny autokoulun, saanu ajokortin, toivon mukaan vielä hyvin, hyvin nuorena, niin mä aion hankkia jonkun sellaisen auton joka on sekä uusi ja 4-5 hengen istuinpaikkainen, (vaikka aionkin toistaiseksi ajaa sillä ihan yksin) ja on melko lailla sellainen, sen mallinen kuin se olisi urheiluauto eli sen tapainen kuten esimerkiksi Lamborghini Huracan, Bentley, Lamborghini Aventador, ja ehkä myös Porsche 918 Spyder, eli ei siis mikään aito urheiluauto mutta jonkin verran siihen suuntaan että se ehkä muistuttaa sellaista ja on hyväkuntoinen- ja toimintoinen, moderni, kaunis ja tehokas henkilöauto. Ja mun Tulevaisuuden kaupungissa, "Marsin El Doradossa" ajellaan juuri tämän videon autojen kaltaisilla ja näköisillä futuristisilla, huippumoderneilla, kauniilla ja tehokkailla, moderni-rakenteisilla, loistavaa aerodynamikkaa olevilla, puhdas-energisillä, ( mahdollisesti myös lento-ominaisuudella varustetuilla) urheiluautoja muistuttavilla tulevaisuuden tekno-automobiileilla. Seuraavaksi video: 10 peruttua elokuvaa!!!
Miksei ykkosenä ollu alkuperäistä Merseedes Bends Waksembergeriä. Se on uniikki maailmassa ja se on suomesta. Siitä on yli miljoona tarjottu joskus muttei menny kaupaks. Teknavi on testannu sitä kannattaa tsekat.
kiitos Ville tästä auto videosta lissää näitä auto videoita kyllä tuo Ferrari on mun makkuun sillä mä voisin hakkee mun tyttöystän mä ottaisin mun tyttöystävän kyytiin ja lähetä siin käymään mun koti kaupungissa Oulussa tee seuraavaksi 2 osa Suomen kallainta autoa osa 2 kiitos
Hieno video, mutta pysytteli pääosin moderneissa. Itselle tulee mieleen ainakin Suomessa olevat Ferrari 250 TDF, Toyota GT 2000, Ferrari F40 ja mersun Waxenberger näiden lisäksi
Mb 300sel 6.3 waxenberg taitaa myös olla listan kärki sijoilla. Mutta arvoa ei ole varmaan edes mitattu/tiedossa kun muistaakseni ei ole kuin yks maailmassa ja se on täällä suomessa
Tänään tuli Rolls Royce vastaan Tohlopissa Tampereella kun tein pyörälenkin. Uskoo ken tahtoo mut kyllä siinä pää käänty! Rolls Royce on yks haaveautoista jonka joskus elämässäni aion ostaa.
Näitä ei luultavammin Suomeen ole eksynyt, mutta mun suosikkini on; Eadon Green Black Cuillin V12. Rehellisesti voin sanoa että kauniimpaa ja sulava linjaisempaa autoa saa hakea.. Lotto voittoa odotellessa, jos napsuu kohdalle - sellainen tilataan suomeen 👌
Hei! Ville tämä video oli taas niin kiinnostava, että oli pakko katsoa. paras auto videolla oli joko Rolls Royce Dawn tai Lamborghini Huracan EVO. Mutta ehdottomasti minun lempi autoni on ehkä vähän piiloon, mutta aina niin mahtava Hennessey Venom F5 2017 auto on S-sarjaa se on 2 ovinen coupe, siinä on 6.6 tupla turbo V8, se painaa vain 1,338kg ja tämä kyseinen auto laitoi Koenigseggin ja Bugatin maahan lähes 500km/h tunti nopeudella se kiihtyy 200 km/h 5.6s ja 0/100 lähes 1,87s joten jos kiinnostaa käy ottamassa lisää selvää linkistä www.hennessy.com/en-int Ja olisi mahtavaa jos tekisit top 10 maailman kallenta ja nopeinta autoa.kiitos vielä.
Oma unelma autot on Maserati Levante S 2017 3L V6 Bi-Turbo 430h. Buick Riviera 1968 7.1L 360hv. Aston Martin DB9 2006 6.0L V12 Touchtronic 476hv. Mercedes-benz 190E 2,5 W201 EVO II 235hv 1990. BMW 435 F36 Gran coupe 435d Xdrive msport 3.0L 2017 313hv.
Pitäisiköhän Mercedes benz 300sel 6.3 waxenberger yltää listalle? Ei se ole omistuksessa yksityisellä henkilöllä (käsittääkseni) mutta jos sen myis niin varmaan siitä rahaa sais. Korjatkaa jos oon väärässä.
senhä omistaa se Urpo Lahtisen poika, vaik se auto onki mobiliassa näytillä nykyää. kuulma auton arvo on mittaamaton, joten se tuskin tulee ikinä myyntiin.
niin ja eräs auto jota jopa mersun tehdas on yrittänyt museoon ostaa on suomessa 4 kappaletta koskaan tehty Waxenberger mersuja jotka olivat siis kilpureiksi tehtyjä, kolme niistä on tuhoutunu radalla jo sillon aikoinaan mutta eräs suomalainen (jonka nimeä just nyt en muista) sai kyseisen auton kilpailuhistorian/uran tälle autolle loputtua jonka jälkeen se tuotiin suomeen ja se on liikennekäyttöön rekisteröity, mailman ainut siis. muistaakseen mercedes tarjos siitä useemmankin miljoonan mutta omistaja ei oo lämmennyt asialle.. tämä auto on myös testiajettu Puskuri tai tai jossain muussa ohjelmassa markku alenin käsissä :)
Veikkaan että jos vain hinta voitaisiin määritellä jollain tavalla niin Suomen kallein auto olisi Urpo Lahtisen entinen MB 300 SEL waxenberger, joita on maailmassa jäljellä tasan yksi.
No katos vaan, tähän en törmännyt. Jonkun yli kymmenen vuotta vanhan uutisen mukaan se olis Sveitsin rekisterissä. Mutta enpä tiedä, mikä on tilanne nykyään :)
Tosiaa se jäi sanomatta että saattaa olla vanhaa tietoa mutta joskus Helsingissä "törmäsin" sini valkoiseen bugattiin ja se vissii ainaki joskus ollut herliinien auto
yks kyl mikä itel mieleen tulee et puuttui on ferrari 488 pista, niitä on suomessa about viis ja hintalappu uutena alkaen 750 tonnia about jos autoverot mukaan lasketaan jos haluut kattoa netistä. kans sellanen kun ferrari f8 spider on tosi kallis malli ja niitä on suomes yks ja lisää tulossa kun niin uusi malli. ja tosta 918 spyder porschesta vaan et sen hinta suomen verot lukien taitaa olla jonkin verran kalliimpi, vaikka onkin hybridi eli vähän pienemmät verot
Onko nää top 10 Suomeen rekisteröityjä. Koska jos top 10 suomessa asuvan suomalaisen omistamasta autosta puhutaan niin Ford GT 2017 hinta Suomen veroilla 1.2 miljoonaa mutta on rekisteröity Viroon ettei verot olis niin kovat (omistaa suomalainen ja Suomessa asuva). Myös suomalainen yksityisomistaja omistaa Ferrari 260gt tour de francen jonka hinta hipoo 27miljoonaa.
Ferrareita TOP-4 nettiautossa ja kallein reippaasti yli miljoonan euron. Uusia nimeonomaan eikä mitää vanhoja romuja toiselta vuosisadalta, kun saahan vanhasta romusta aina pyytää mitä haluaa ja etenkin jos montaa ole saatavilla. :D
Oisko seuraavaks 10 harvinaisinta kuolinsyytä?
Sehän se on
Oikeen hyvä idea, kiitos! 😁
K
@@TrYhE okk
@@vmakipelto Ei midii Ville
Pitää tehä 10 kalleinta autoa maailmassa!!
Nii
Koko video täynnä jotain dubailaista timanttiroskaa... timantti sitä timantti tätä sielläpäin 😆
@@TT-wr7tr Probably.
Dumb BELL No tämä🤣🤣
@@nipafilms236 ok boomer
Nonniin! Autoja autoja. Nyt on oikeasti kiinnostavaa!
No tämä
🙂
tämä!
Oisko 10 suomen kalleinta asuntoa/rakennusta
Seuraavana: 10 suomen halvinta autoa. Top 1 Ville Mäkipellon intro auto.
Se oli kyllä halpa 😄
- Hirwilja - Sijnähän olis tosiaan kasa ilmasia autoja :D
@@nipafilms236 Maailman halvin auto on noin 6 000, joten miten vois olla ilmaisia autoja?!
Suomessa on maailman ainoa jäljellä oleva Mercedes 300 SEL Waxenberger. Jos auto kaupattaisiin, niin lähtöhinta olisi monta miljoonaa.
Kyllä.auto on vehoniemessä museossa.
montakohan muumitikkaria auton kauppahinnalla sais?
@@FlashVibes394 Vanhassa Kummelien tekemässä Pastirol-mainoksessa se auto vaihettais yhteen ainoaan Pastiroliin. ☺
Jos joku tyhymä haluu iän ikuisesta vanhasta kotterosta niin paljo maksaa niin mikäs siinä. Ite voisin maksimissaan moisesta maksaa 500€.
@@iivohamalainen8103 Niin, eihän tämä iän ikuinen kottero ole kuin ainoa maailmassa jäljellä oleva klassikkoauto jonka kilpa-autoversio saavutti paljon. Et taida ymmärtää paskaakaan klassikkojen päälle?
Seuraavaksi suomen kalleimmat veneet. Sä teet todella hyviä videoita.
Oli kyllä mahtava aloitus. Repesin ihan täysin. Oli sen verran tyylikästä. 😂😎👏
Mielenkiintoista tietoa taas tuossa ohessa. Mahtavaa 😎👍
Oon tällä hetkellä kävelemässä kotiin ja sulta tuli video🤩 Ps: Sun aloitukset on parhaita ja sun videoilla on aina hyvät ja mielenkiintoiset aiheet!👍👍
Jee kiitos! 🤩👍👍
Tosi kiinnostava aihe, en tiedä miten oon missannut tän videon sillon kun tää on tullut mutta meneehän tämä näin jälkeenpäinkin katsottuna aivan yhtä hyvin! :)
Vesa Keskisellä on edelleen 40-vuotislahjakseen itselleen ostama huippukuntoinen Ferrari F40. Näiden hinnat maailmalla reilusti päälle miljoonan. Saattaa olla suomen arvokkain auto tällä hetkellä.
Jess, nyt on tosi hyvä aihe! Kiitoksia tästä videosta!!!
Jeah, tätä aika moni on toivonut 😄
Yksi sun kanavan parhaimmista videoista!❤️ Jatkaa samaan malliin.
Onnea 100 000 tilaajast! Oot kyl ansainnu ne kaikki! Been here since 3000 subs!
🎉🎉 Kiitos sulle, ku oot ollu noin kauan mukana 🙏
Tää oli hyvä video ja voin kertoa että sitten kun mä oon joskus käyny autokoulun, saanu ajokortin, toivon mukaan vielä hyvin, hyvin nuorena, niin mä aion hankkia jonkun sellaisen auton joka on sekä uusi ja 4-5 hengen istuinpaikkainen, (vaikka aionkin toistaiseksi ajaa sillä ihan yksin) ja on melko lailla sellainen, sen mallinen kuin se olisi urheiluauto eli sen tapainen kuten esimerkiksi Lamborghini Huracan, Bentley, Lamborghini Aventador, ja ehkä myös Porsche 918 Spyder, eli ei siis mikään aito urheiluauto mutta jonkin verran siihen suuntaan että se ehkä muistuttaa sellaista ja on hyväkuntoinen- ja toimintoinen, moderni, kaunis ja tehokas henkilöauto.
Ja mun Tulevaisuuden kaupungissa, "Marsin El Doradossa" ajellaan juuri tämän videon autojen kaltaisilla ja näköisillä futuristisilla, huippumoderneilla, kauniilla ja tehokkailla, moderni-rakenteisilla, loistavaa aerodynamikkaa olevilla, puhdas-energisillä, ( mahdollisesti myös lento-ominaisuudella varustetuilla) urheiluautoja muistuttavilla tulevaisuuden tekno-automobiileilla.
Seuraavaksi video: 10 peruttua elokuvaa!!!
Aika odottamaton videoidea muihin verrattuna, mutta oikeen toimiva 😀👍 ja toki parempi mitä enemmän erilaisista aiheista näitä tulee.
😄 Välillä pitää kokeilla jotain uutta!
Miksei ykkosenä ollu alkuperäistä Merseedes Bends Waksembergeriä. Se on uniikki maailmassa ja se on suomesta. Siitä on yli miljoona tarjottu joskus muttei menny kaupaks. Teknavi on testannu sitä kannattaa tsekat.
Waxenberger*
Hyvä video👍
Tee nyt 10 maailman kalleinta autoa lista. 😊🤟
onnee 100k🥳 sun kanava nousee nopeesti ja se johtuu siit että sun kanava on kyll yksinkertasesti vaa loistava
Kiitos!! 😊😊🎉🎉
aivan älyttömän hyvä video ja rakastin noita faktoja ja ite hypetin noita lamboja koko videon
Tämä on eeppinen video ~ ❤❤ mahtavaa ❤❤
kiitos Ville tästä auto videosta lissää näitä auto videoita kyllä tuo Ferrari on mun makkuun sillä mä voisin hakkee mun tyttöystän mä ottaisin mun tyttöystävän kyytiin ja lähetä siin käymään mun koti kaupungissa Oulussa tee seuraavaksi 2 osa Suomen kallainta autoa osa 2 kiitos
Hieno video, mutta pysytteli pääosin moderneissa. Itselle tulee mieleen ainakin Suomessa olevat Ferrari 250 TDF, Toyota GT 2000, Ferrari F40 ja mersun Waxenberger näiden lisäksi
Mb 300sel 6.3 waxenberg taitaa myös olla listan kärki sijoilla. Mutta arvoa ei ole varmaan edes mitattu/tiedossa kun muistaakseni ei ole kuin yks maailmassa ja se on täällä suomessa
Hyvä video ja erittäin muelenkiintoinen! Yks auto tosta kyllä puuttu, nimittäin vihreä Mazda 2 😃
No niinpä, se on kaikista paras 😄💪
Seuraava video suomen 10 yleisintä automallia.
Se ois kova
1 skod octavia
2 skoda octavia
3skod octavia
4skod octavia
5..
6..
7...
8..
9...
10...
@@tunturimies84 toyota avensis
@@viqqe7318 ja korolla
@@tunturimies84 Nissan Qashqai
Seuraavaksi 10 suomen kalleinta asuntoa.
Hyvä video! Listaan voisi vielä lisätä Pohojanmaan omanpoijan Vesa Keskisen Ferrari F40:n jonka hinta taitaa olla jo reilusti yli miljoonan :)
Joo! Varmasti kuuluu Suomen arvokkaimpiin autoihin se 😄👍
0:00 mikäs auto sulla on
Mulla on vaimon kanssa yli kymmenen vuotta vanha pieni Mazda kakkonen 😁
@@vmakipelto sentään japsi👍
@@vmakipelto Miten ois auton esittely video?
Loistava video jälleen 😎👍👌 kohta 100k tilaajia (nyt 99.9k) 😁
Iski autokuume viimeviikolla ja ostin auton. Hyvä että videota katsellessa ei alkanut himottaa. 👍🏻🤣
Mielenkiintoinen video. Itse en ymmärrä miksi Ferrareita valmistetaan myös muunvärisinä kuin punaisina?
Nojuu, punanen on kyllä klassikkoväri!
100 000 tilaajaa rikki !! Onnea Ville ! 🥳💕 Sun kanava ansaitsee paljon enemmän tilaajia !
❤️❤️😊
Olisiko se 4000 tuhatta tilaajaa enää.
Nyt kaikki tykätkää Ville Mäkipellon videosta, kanava haltuun ja kello päälle.🙃😄
4000 tuhatta=4miljoonaa
4 miljoonaa 😳
Neljä miljoonaa ois kyllä kova 😄 Ehkä mä tyydyn nyt toistaseks tähän tulevaan 100k:n.
@@vmakipelto ansaitsisit kyllä 4miljoonaa😄
Tänään tuli Rolls Royce vastaan Tohlopissa Tampereella kun tein pyörälenkin. Uskoo ken tahtoo mut kyllä siinä pää käänty! Rolls Royce on yks haaveautoista jonka joskus elämässäni aion ostaa.
Näitä ei luultavammin Suomeen ole eksynyt, mutta mun suosikkini on; Eadon Green Black Cuillin V12. Rehellisesti voin sanoa että kauniimpaa ja sulava linjaisempaa autoa saa hakea.. Lotto voittoa odotellessa, jos napsuu kohdalle - sellainen tilataan suomeen 👌
Onneeeeee 100k!!!!
Hyvä video jälleen kerran👌👍 itse ottaisin varmaan ton Audin noista 😀.
Hei! Ville tämä video oli taas niin kiinnostava, että oli pakko katsoa.
paras auto videolla oli joko Rolls Royce Dawn tai Lamborghini Huracan EVO.
Mutta ehdottomasti minun lempi autoni on ehkä vähän piiloon, mutta aina niin mahtava Hennessey Venom F5 2017
auto on S-sarjaa se on 2 ovinen coupe, siinä on 6.6 tupla turbo V8, se painaa vain 1,338kg ja tämä kyseinen auto laitoi Koenigseggin ja Bugatin maahan lähes 500km/h tunti nopeudella se kiihtyy 200 km/h 5.6s ja 0/100 lähes 1,87s
joten jos kiinnostaa käy ottamassa lisää selvää linkistä www.hennessy.com/en-int
Ja olisi mahtavaa jos tekisit top 10 maailman kallenta ja nopeinta autoa.kiitos vielä.
Oma unelma autot on Maserati Levante S 2017 3L V6 Bi-Turbo 430h.
Buick Riviera 1968 7.1L 360hv.
Aston Martin DB9 2006 6.0L V12 Touchtronic 476hv.
Mercedes-benz 190E 2,5 W201 EVO II
235hv 1990.
BMW 435 F36 Gran coupe 435d Xdrive msport 3.0L 2017 313hv.
Lisää tämmösiä oon tosi iso autojen fani niin lisää näitä
Ja ONNEKS OLKOON VILLE 100K TILAAJASTA!! 🤗🤯👏👏👏
Hyvä vidi
Villen video TH-camssa!
Minä: painan videota.
Keep it simple
Pitäisiköhän Mercedes benz 300sel 6.3 waxenberger yltää listalle? Ei se ole omistuksessa yksityisellä henkilöllä (käsittääkseni) mutta jos sen myis niin varmaan siitä rahaa sais. Korjatkaa jos oon väärässä.
Joo hyvä lisäys! Täytyypä sitä vielä tutkia 👍👍
senhä omistaa se Urpo Lahtisen poika, vaik se auto onki mobiliassa näytillä nykyää. kuulma auton arvo on mittaamaton, joten se tuskin tulee ikinä myyntiin.
@@slow-tj Olisi kiva vaan tietää hypoteettinen arvo, jos joku osaisi tehdä siitä arvion
Onnea 100k! Spessua odotellessa!!
Ville tee joskus video Top 10 kaikkien aikojen suosituinta peliä
Sama video mutta auton siasta moottoripyörä!
Isot onnittelut 100k 🤗 Ansaitut 👍
Kukahohan noita viitsii ostaa kun on noin kalliita😂 hyvä video ville
niin ja eräs auto jota jopa mersun tehdas on yrittänyt museoon ostaa on suomessa 4 kappaletta koskaan tehty Waxenberger mersuja jotka olivat siis kilpureiksi tehtyjä, kolme niistä on tuhoutunu radalla jo sillon aikoinaan mutta eräs suomalainen (jonka nimeä just nyt en muista) sai kyseisen auton kilpailuhistorian/uran tälle autolle loputtua jonka jälkeen se tuotiin suomeen ja se on liikennekäyttöön rekisteröity, mailman ainut siis. muistaakseen mercedes tarjos siitä useemmankin miljoonan mutta omistaja ei oo lämmennyt asialle.. tämä auto on myös testiajettu Puskuri tai tai jossain muussa ohjelmassa markku alenin käsissä :)
Toni Vilander asuu melkein omassa naapurissa:D
Täs videos oli mun lempi "alkuhassuttelu"
Jooel Vatanen voi sit kattella tätä videoo kun miettii auton vaihtoo joskus:DD
Paljon onnea 100 tuhatta tilaajaa! 😊🙌
💖💝💞💗Pakko katsoa pois mun video-maratoonin alta tämäkin video💖💘💞💓
Oli pakko tulla kurkistamaan saitko 100k täyteen. Ja kyllä! Hyvä meininki, teet kyllä asiallisia videoita.
Aiettä, oli mahtava aamuyllätys 😄 Kiitos 👍
ON! kiinnostavia lisää autoista!
Veikkaan että jos vain hinta voitaisiin määritellä jollain tavalla niin Suomen kallein auto olisi Urpo Lahtisen entinen MB 300 SEL waxenberger, joita on maailmassa jäljellä tasan yksi.
ei tarvii veikata ku tää on fakta. mersuha yritti joskus aikoja sitten ostaa sen Urpo Lahtisen pojalta ties kuinka kalliilla
Vihdoin autoja, toisaalta nuo uudet autot ei paljoa kiinnosta
100k onnee ville🥰🥳🥳
Ville mites herlineiden bugatti veyron? Maksaa reippaasti yli miljoonan euron
No katos vaan, tähän en törmännyt. Jonkun yli kymmenen vuotta vanhan uutisen mukaan se olis Sveitsin rekisterissä. Mutta enpä tiedä, mikä on tilanne nykyään :)
Tosiaa se jäi sanomatta että saattaa olla vanhaa tietoa mutta joskus Helsingissä "törmäsin" sini valkoiseen bugattiin ja se vissii ainaki joskus ollut herliinien auto
Hyvä video jälleen kerran👍
Missä jare tiihosen rolls royce wraith coupé?
VILLE MÄKIPELTO 100K ON TÄÄLLÄ 🤩JEE JEE JEE JEE JEE
Onnittelut kohta 100k 👏👏
Kiitos! Ei enää mee kauan 🤩
yks kyl mikä itel mieleen tulee et puuttui on ferrari 488 pista, niitä on suomessa about viis ja hintalappu uutena alkaen 750 tonnia about jos autoverot mukaan lasketaan jos haluut kattoa netistä. kans sellanen kun ferrari f8 spider on tosi kallis malli ja niitä on suomes yks ja lisää tulossa kun niin uusi malli. ja tosta 918 spyder porschesta vaan et sen hinta suomen verot lukien taitaa olla jonkin verran kalliimpi, vaikka onkin hybridi eli vähän pienemmät verot
En tiedä oletko tehnyt videota top 10 kalleinta kulkuneuvoa maailmassa
Onnee 100k🎖️🎉
Olishan se näky ku joku lyö rolssin käyntiin pakkasella ja alkaa raappaamaan laseja 😆
Jos olisin hyvin toimeen tuleva tai peräti varakas ostaisin sellaisen " Lontoon taksin. Muuten Lontoossa niiden nimi on Hackney carriage.
Onnee 100k🎉🎉🎉🎉🎉
siis what mähän ehotin tätä vähä aikaa sitte kiitti ku teit😁
kiitokseks tilasin kanavan!
Olepas hyvä ja kiitos hyvästä ehdotuksesta sekä tilauksesta 😁 Tätä aihetta toivoi myös muutama muu 👍
200 tilaajaa niin 100k! 🎉🎉
100t tilaajaa!!! Onnea! T. Eikka
Mun ja mun kaverin yörutiiniin kuuluu sun vidoiden kattominen klo 2.00:D
Hyvät rutiinit siis teillä 😄👍
Lisää auto aiheisia videoita👍
Seuraavaksi 10 maailman kalleinta autoa. 🧐☕
Huippu video! 😍😍 Musta Lamborghini avendator on mun unelma-auto 😍
Olis kyllä upee 🤩
Sulle koht 100k ja ville voikko tehdä top 5 armoroitu auto
Onko nää top 10 Suomeen rekisteröityjä. Koska jos top 10 suomessa asuvan suomalaisen omistamasta autosta puhutaan niin Ford GT 2017 hinta Suomen veroilla 1.2 miljoonaa mutta on rekisteröity Viroon ettei verot olis niin kovat (omistaa suomalainen ja Suomessa asuva). Myös suomalainen yksityisomistaja omistaa Ferrari 260gt tour de francen jonka hinta hipoo 27miljoonaa.
Joo Suomeen rekisteröityjä ja Suomessa myynnissä olevia. Kiitos, hyviä lisäyksiä! 😊👍
onnea 100k 🎉🎉🎉🎉🎉🎉🎉🎉
Seuraavaksi suomen ainoat harvinaiset autot. Mercedes benz 190 evolution II on suomen ainut ja niitä on valmistettu 500kpl
10 tehokkainta tehdasvalmisteista autoa ois kiva
Tietäjät tietää että se on dodge challenger srt demon tehokkain jenkki muskeli auto
@@miko4249 Eli sulla on ainaki hyvä automaku
@@S.Niemi34 no joo Hyvä automaku ja auto tietämys
Miten se härän käivi? Tapettiinko se areenalla?
Hyvä kysymys, sitä en selvittänyt 🤔
@@vmakipelto 😶
paljon onnea 100K♥
Mites toi mersun waxenberger kun omistaja sanonut että semmosta hintaa ei ole millä sitä myydään
Onneks olkoo 100k ville! 🥳😋
Ei mainittu yhtään Ladaa? Eikö nekin ala olla jo harvinaisia Suomessa ja hinnat noussu
Äänestyn pystyyn Ferrari vs Lamborghini
Ferrareita TOP-4 nettiautossa ja kallein reippaasti yli miljoonan euron. Uusia nimeonomaan eikä mitää vanhoja romuja toiselta vuosisadalta, kun saahan vanhasta romusta aina pyytää mitä haluaa ja etenkin jos montaa ole saatavilla. :D
Oisko seuraavaks top10 kalleimmat lentokoneet?
@@ghowen1947 joo
Onnnee 100k 🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳🥳
Like, jos haluut supran
Hyi
Oisko joskus top 10 hienointa/kalleinta bemaria
Hyvä että Suomi lahjoittaa Italialle rahaa, niin saavat tehdä, ostaa ja ajaa hyviä autoja.
Nettiauton top10 kalleinta, ja yksi arvattu Audi. Itseasiassa vieläpä väärässä järjestyksessä...
Se lusso tarkoittaa muuten luksusta
100k täynnä🎉🎉🎉🎉👍💪
olisko seuraavaksi top10maailman kalleinta eläintä