Minun tarkoitus on mennä Seilin saarelle. Kuvat näyttivätkin oudoilta verraten tarinaan. Aika harhaanjohtava video tosiaan verraten matkaoppaiden videoihin
Sivistys lasketaan siitä miten huonompiosaisia kohdellaan,ei ollut ennen eikä valitettavasti nytkään mikään muuttunut,nykyinen hallitus ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta,monelta on viety ilo,toivo ja merkitys.😢
Minusta mielisairaita täytyy kohdella lempeästi Rukoillen Jeesukselta apua, eikä eristää ja hylätä, Samoin spitaalisia pitää hoitaa kunnioituksella rukoillen. Nähtiin mieheni kanssa spitaalisia Intiassa. Raili❤
Nykyään ei puhuta sanalla mielisairaat ! Sana on leimaava ja tuottaa sanktioita. Sitäpaitsi ennen mielenterveydenhäiriönä pidettiin niin monia asioita jotka eivät kuulu siihen kategoriaan ollenkaan. Esim muistisairaus jäi diagnosoimatta- sekava vanhus on nykyisin muistisairas, yh äidit tai oristituutioidut jotka hankki rahansa myymällä itseänsä katsottiin sairaudeksi … hmmm ihminen ja tietoisuus kasvaa mutta mikään ei selitä julmuutta eri aikona joka kohdistui noihin ihmisiin.
Hyvä video, mutta sen verran korjaan että Seilin hautausmaalle ei haudattu spitaalisia. Olen käynyt Seilin saarella kahdesti ja siellä oppaat kertoivat ettei saarelta ole löydetty spitaalisten hautoja. Tämä löytyy myös muista lähteistä. Spitaalia pidettiin Jumalan rangaistuksena synneistä, jolloin heitä ei haudattu kirkkomaahan. Heidät vietiin siis jonnekin muualle. Hautausmaalla on mielisairaalan potilaita, Seilin työntekijöitä, sekä saaren asukkaiden hautoja. Seilin kirkossa on myös tosiaan oma puoli spitaalisille, puisten kaltereiden takana ja sinne on ihan oma ovensa. Kannattaa ihmeessä käydä Seilin saarella ja ottaa opastettu kierros, jos vielä ei ole siellä vieraillut. Kaunis paikka, jolla on todella mielenkiintoinen ja surullinen historia. Olisi myös kiva, jos videossa käytettäisi oikeita kuvia Seilistä, eikä kuvituskuvia.
Yhdessä podcastissa sanottiin että spitaaliset laitettiin veneellä saareen ja jätettiin sinne selviämään. Yhdellä sukuni jäsenellä oli elefanttitauti, mutta hän sai kunnon hautajaiset mantereella. Lienee raha joka puhuu myös spitaalisten hoidossa. Nykyisinkin pääsee ja saa asianmukaista hoitoa vain jos on rahaa (Kiitos hallitus)
Tämä oli muuten hyvä ja mielenkiintoinen, mutta vaikea ymmärtää, mitä on mielessä tekijällä liikkunut kun on otettu mukaan kuvamateriaalia, millä ei ole mitään tekemistä Seilin saaren kanssa. Varsinkin lopussa tuli sellainen "VÄÄRENNETTY" olo. Jos tekee kuvissa näin, niin on syytä kyseenalaistaa myös kerrottu sisältö tai suhtautua siihen erityisen kriittisesti.
@@faktasnacks Tuo ei ole mikään puolustus lainkaan ja niitä kuvia ei olisi pitänyt käyttää, eikä vastaisuudessakaan. Katsojien aliarvioiminen on loukkaavaa, eikä johda mihinkään rakentavaan, Vaihda asennettasi rehellisyyteen, sillä pääsee hyvin eteenpäin. Toivottavasti opit virheistäsi.
Kyllä saaren tapahtumat ovat olleet täynnä yksinäisiä ihmisiä jotka vain on odottanut kuolemaansa. Seuraava saari josta voisi tehdä videon on Suomenlinna Helsingin edustalla ei varmasti ole ollut aina armeijan käytössä ollut saari jossa on ja kirkko kukkulan päällä niin jotain vastaavaa siellä on ollut kuin mitä Turun kaupungin saarella josta tämä video kertoo.👍🏻
Videolla käytetyt kuvat ja videot ovat kuvituskuvia eivätkä aitoja maisemia Seilin saarelta!
Minun tarkoitus on mennä Seilin saarelle. Kuvat näyttivätkin oudoilta verraten tarinaan. Aika harhaanjohtava video tosiaan verraten matkaoppaiden videoihin
Muutaman kerran joskus Seilissä vierailleena voin sanoa että oli hyvä video. kiitos tästä.
Järkyttävää miten sairaita ihmisiä on kohdeltu😭💔
Mut Kiitos mielenkiintoisesta videosta 🎉
Musiikki häiritsi todella paljon, mulla kuulonalenema niin kaikki taustamelu häiritsee. Muuten oli oikein mielenkiintoinen video, kiitos siitä
olen käynyt seilissä yhden kerran . 😉😊❤ seilistä tuli minun lempi saareni ja unelmieni hauta paikka 😭🖤
Sivistys lasketaan siitä miten huonompiosaisia kohdellaan,ei ollut ennen eikä valitettavasti nytkään mikään muuttunut,nykyinen hallitus ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta,monelta on viety ilo,toivo ja merkitys.😢
Minusta mielisairaita täytyy kohdella lempeästi Rukoillen Jeesukselta apua, eikä eristää ja hylätä, Samoin spitaalisia pitää hoitaa kunnioituksella rukoillen. Nähtiin mieheni kanssa spitaalisia Intiassa. Raili❤
Eipä paljon Jeesus auta..Hyvä lääkitys ja hoito ja oma tahto niin kaikesta voi toipua/parantua.
Oma tahto /rukous. Mitä eroa?
@@pirjosaarimaki6925 Miten niin mitä ero mitä samaa..Rukous on pelkkää turhaa muminaa mitä ei kukaan kuule..
Nykyään ei puhuta sanalla mielisairaat ! Sana on leimaava ja tuottaa sanktioita. Sitäpaitsi ennen mielenterveydenhäiriönä pidettiin niin monia asioita jotka eivät kuulu siihen kategoriaan ollenkaan. Esim muistisairaus jäi diagnosoimatta- sekava vanhus on nykyisin muistisairas, yh äidit tai oristituutioidut jotka hankki rahansa myymällä itseänsä katsottiin sairaudeksi … hmmm ihminen ja tietoisuus kasvaa mutta mikään ei selitä julmuutta eri aikona joka kohdistui noihin ihmisiin.
Olen käynyt Seilin saarella, videolla näytetyt kuvat eivät täysin vastaa todellisuutta tekstin tai kuvituksenkaan osalta.
Hyvä video, mutta sen verran korjaan että Seilin hautausmaalle ei haudattu spitaalisia. Olen käynyt Seilin saarella kahdesti ja siellä oppaat kertoivat ettei saarelta ole löydetty spitaalisten hautoja. Tämä löytyy myös muista lähteistä.
Spitaalia pidettiin Jumalan rangaistuksena synneistä, jolloin heitä ei haudattu kirkkomaahan. Heidät vietiin siis jonnekin muualle. Hautausmaalla on mielisairaalan potilaita, Seilin työntekijöitä, sekä saaren asukkaiden hautoja.
Seilin kirkossa on myös tosiaan oma puoli spitaalisille, puisten kaltereiden takana ja sinne on ihan oma ovensa.
Kannattaa ihmeessä käydä Seilin saarella ja ottaa opastettu kierros, jos vielä ei ole siellä vieraillut. Kaunis paikka, jolla on todella mielenkiintoinen ja surullinen historia.
Olisi myös kiva, jos videossa käytettäisi oikeita kuvia Seilistä, eikä kuvituskuvia.
Kiitos kommentista! ❤️
Yhdessä podcastissa sanottiin että spitaaliset laitettiin veneellä saareen ja jätettiin sinne selviämään. Yhdellä sukuni jäsenellä oli elefanttitauti, mutta hän sai kunnon hautajaiset mantereella. Lienee raha joka puhuu myös spitaalisten hoidossa. Nykyisinkin pääsee ja saa asianmukaista hoitoa vain jos on rahaa (Kiitos hallitus)
Kyllä aihe on hyvä, mutta mukana on videota Auschwitzista ja muualta, mitkä eivät ole edes Suomesta, saatikka liity tarinaan millään tavalla.
Videolla käytetään kuvituskuvia...
Tämä oli muuten hyvä ja mielenkiintoinen, mutta vaikea ymmärtää, mitä on mielessä tekijällä liikkunut kun on otettu mukaan kuvamateriaalia, millä ei ole mitään tekemistä Seilin saaren kanssa. Varsinkin lopussa tuli sellainen "VÄÄRENNETTY" olo.
Jos tekee kuvissa näin, niin on syytä kyseenalaistaa myös kerrottu sisältö tai suhtautua siihen erityisen kriittisesti.
Videolla käytetään kuvituskuvia...
@@faktasnacks Tuo ei ole mikään puolustus lainkaan ja niitä kuvia ei olisi pitänyt käyttää, eikä vastaisuudessakaan. Katsojien aliarvioiminen on loukkaavaa, eikä johda mihinkään rakentavaan,
Vaihda asennettasi rehellisyyteen, sillä pääsee hyvin eteenpäin.
Toivottavasti opit virheistäsi.
👍
😰
Sanat toistavat itseään kokoajan.
👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹👹
Kyllä saaren tapahtumat ovat olleet täynnä yksinäisiä ihmisiä jotka vain on odottanut kuolemaansa.
Seuraava saari josta voisi tehdä videon on Suomenlinna Helsingin edustalla ei varmasti ole ollut aina armeijan käytössä ollut saari jossa on ja kirkko kukkulan päällä niin jotain vastaavaa siellä on ollut kuin mitä Turun kaupungin saarella josta tämä video kertoo.👍🏻
Kiitos vinkistä! Ideat ovat tervetulleita! 🙂