10 ASIAA JOTKA OLISIMME HALUNNEET TIETÄÄ ENNEN VANHEMMUUTTA

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 1 ธ.ค. 2024

ความคิดเห็น • 74

  • @anjakisko3682
    @anjakisko3682 2 ปีที่แล้ว +38

    Kiitos videosta. Vaikka olen jo 70 v täyttänyt kuuden lapsenlapsen mummeli. Aloitin seuraamisen jo kun olitte matkaamassa maailmalla ja nyt teidän ihanaa perhe- elämää. Teillä on niin terveet ja viisaat, rakkaudelliset tavat kasvattaa lapsianne. Otatte selvää asioista ja kyselette muidenkin vanhempien mielipiteitä. Ei ole läheskään näin kaikissa perheissä, että näin yhteisymmärryksessä olette kaikissa kodin asioissa, remonttia myöten.
    Tosta imetyksestä omalla kohdalla koettua kaksi vanhempaa lasta syntyivät v. 1969 ja 1970. Silloin ei mitenkään kannustettu imettämiseen vaan heti jo piti antaa lisämaitoa, joka oli puolimaitoa, ei toinen puoli vettä ja siksihän se maito itseltäkin loppui lyhyeen. Mulla kolmas kun syntyi v.84, silloin jo toinen juttu. Olin jo melkein 39v. Otin selvää imetyksestä ja sain käsiini kirjan Imetä oikein. Minä päätin, että nyt imetän, ei se maito lopu. Mitä useimmin imetät, maito vaan alkaa herumaan. Ja näin kävikin. En yhtään antanut vastiketta, vaan imetin 2v 1kk. Lopetin kuin seinään, kun piti mennä sairaalaan yöksi. Tuli pitkä tarina. Olette ihania ja Thomas on tosi herkkä, hyvä että olette rehellisiä. Kaikkea hyvää elämäänne ja suloisille tytöille. Nyt hoidan miestäni. Hyvää Joulua ja lomaa. 🌲❤️😇

  • @venlapaananen2399
    @venlapaananen2399 ปีที่แล้ว +5

    Vitsi ootte ihania! Niin aitoja!Tosi ihana video. ❤️Täällä suunnitellaan perheen perustamista ja varmasti tulee näistä vinkeistä olemaan apua! Ainakin vauvan nukkumaan laittamisen ja löysemmät aikataulut pistän korvan taakse!🤩

  • @taijarutanen
    @taijarutanen 2 ปีที่แล้ว +2

    Aivan ihana video. 😍 Sanon niin kuin joku muukin: nauttikaa tuosta ajasta, se on niin ainutlaatuinen aika elämässä. En olisi uskonut tätä sanovani, mutta tosiaan pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isommat murheet. Meillä tosiaan nyt ihan pian 15v poika ja 11v tyttö ja vaikka elämä on lasten kasvun myötä muuttunut, niin tämä lasten itsenäistymisen aika on todella haikeaa. Ihanaa, kun lapset osaavat paljon kaikkea, heidän kanssaan on helppo touhuta ja lähteä eri paikkoihin, mutta samaan aikaan he ovat niin isoja ja itsenäisiä, että siinä tajuaa, että ihan kohta me ollaan taas puolison kanssa kahdestaan. Ja sitten, kun on murheita, niin ne on sellaisia murheita, joissa joutuu laittamaan itsensä ihan erilailla peliin. Toisinaan tarvitaan diplomaatin taitoja jne. Ja jos mietin aikaa ennen esikoista, niin tunnistan monet teidän kokemuksista ihan täysin. Tuo tuplavaippakikka olisi kyllä ollut kiva tietää silloin 😁
    Oikein ihanaa Joulun aikaa ja onnellista vuotta 2023 teidän koko perheelle 💖

  • @miiakoskela6774
    @miiakoskela6774 2 ปีที่แล้ว +8

    Voi kuinka ihana video, kiitos.! Paljon samoja asioita mitä on koettu silloin kun Esikoinen oli suntynyt. (9v sitten.) Itkin Thomaksen kanssa kilpaa täällä 😆 Ihanaa joulun odotusta teille koko perheelle ❤️

  • @sade3527
    @sade3527 2 ปีที่แล้ว +4

    Aivan ihana, liikuttava video!💛 Juuri 2 kk sitten esikoisen synnyttäneenä moneen juttuun pystyin samaistumaan mutta tulihan sieltä monta uuttakin pointtia, kiitos 😄 Oikein kaunista joulun aikaa koko teidän perheelle!🌟

  • @Anna-LiisaKari
    @Anna-LiisaKari 2 หลายเดือนก่อน

    Olette ihania ihmisiä! Thomas on yhtä hymyä ja Titta on niin organisaattori. ❤

  • @finli1974
    @finli1974 2 ปีที่แล้ว +6

    Ihana tunteellinen Thomas 😊🥰 Teille myös rauhallista joulua ja kaikkea hyvää, ennen kaikkea terveyttä, uudelle tulevalle vuodelle 😘👋👋

  • @ninasuominen5228
    @ninasuominen5228 2 ปีที่แล้ว +6

    Kukaan ei kertonut kuinka tyhjä koti on sen jälkeen, kun lapset muuttaa pois. Sitä tekee kaikkia hulluntemppuja, että saa heidät käymään lapsuudenkodissa. Sitä, miten oma identiteetti taas muuttuu. Ei enää ole se, jota tarvitaan koko ajan. Tarvitaan vaan joskus ja jouluna ja sitten, kun on rahapula 😂
    Mut jos ihan vauva-ajasta puhutaan, niin olisin kyllä halunnut tietää paremmin siitä, miten hormonit saa mielen sekaisin ja itkemään vaikka siitä, et joku sanoo päivää ja siitä, että tunne-elämä ja herkkyys tasot muuttuu lopullisesti.

  • @ritvasinijarvi6842
    @ritvasinijarvi6842 2 ปีที่แล้ว +3

    Ootte ihania! ❤️ Nauroin ja liikutuin, kun katsoin teitä! Vaikka oon mummu ja 6 lastenlasta niin teitä on kiva seurata! Kiitos, kun jaatte hyvää mieltä! 🥰
    Ihanaa Joulun aikaa ja lomaa koko perheelle! 🎅 💖🎄

  • @chomwijala1
    @chomwijala1 ปีที่แล้ว

    Ihanaa video teistä. Asiaa on niin totta :) juuri puhuttiin, että jos tietäisin ennen kun meidän vauva syntyy varmasti osamme paremmin hoitaa meidän vauvaa tai siis olisi vähemmän turhia stressiä 🥰

  • @juulisilvala
    @juulisilvala ปีที่แล้ว

    Ihana video. Ihanasti kerrotte myös omista kokemuksista ja mitä "virheitä" teitte ja huomasitte et jollain toisella tavalla olis menny paremmin esim. toi nukkumis homma😅 sika hyviä vinkkejä tulevaisuuteen kun toivottavasti tulee omii lapsii🥰

  • @lillitorres9354
    @lillitorres9354 2 ปีที่แล้ว +3

    No ei se imetystee ole mikään hyvän imetyksen edellytys. En juonut kuppiakaan imetysteetä ennen raskautta tai sen jälkeen ja nyt 6 kk onnistunutta täysimetystä takana. Ekat viikot oli todells vaikeita, koska vauvan imuote oli väärä ja siitä syystä tuli tiehyttukoksia (ei tulehduksia tosin, koska osasin käsin lypsää ne auki). Yksi youtube video pelasti meidän imuotteen ja sen jälkeen alkoi sujua.
    Mun mielestä tärkeintä imetyksessä on oppia käsinlypsäminen. Itse en ole käyttänyt yhtään kertaa rintapumppua, käsin lypsänyt kaiken ja pelastanut monesta tilanteesta kun rinnat yhtäkkiä täyttyneet. Pumppu ei ole aina saatavilla (esim julkisella paikalla ilman vauvaa) mutta kädet ja vessan lavuaari löytyy aina johon paineita voi päästää.

  • @mappe2773
    @mappe2773 ปีที่แล้ว +1

    Tuohon teidän käsilläselittämiseen lumoutuu😂😂
    Olipa hyvä tietää nuita univinkkejä!! Meillä viime illat ensimmäisen kanssa ollu ongelmia nukahtamisessa, kun tehty just samanlain ku te esikoisen kanssa😂😵
    Nyt otan neuvon vastaan ja laitan aijemmin nukkumaan!

  • @nadi33308
    @nadi33308 ปีที่แล้ว +1

    Aivan ihana video! Olette huippuja. Sai nauraa näille kuvauksille 😂😍 Tää video olis hyvä näyttää jossain neuvolan perhevalmennuksessa😂😇 Koska nää pitää niin paikkansa jota ei esikoisen kohdalla tajua edes ajatella.

  • @janinajokinen7696
    @janinajokinen7696 2 ปีที่แล้ว

    Ihana Thomas tuossa videon lopussa.😊 Ja itsekin herkistyn niin kuin Titta, kaikille synnytys kohtauksille ja Thomaksenkin kanssa yhtäaikaa vaikka ei vielä ole lapsia kuin suunnitelmissa.😄
    Ja oli hauska ja vinkki rikas video, vaikka osan jo tiedänkin kahden hyvän ystävän vauvan kautta.❤️💙
    Ja oikein ihanaa ensimmäistä joulua ja joululomaa koko viisihenkisen perheenne kanssa.😍

  • @annelaitinen9960
    @annelaitinen9960 2 ปีที่แล้ว +2

    Imetys ja että vauvan vatsavaivat voi johtua siitä mitä syöt ku imetät 😊 mutta ihana video 😂❣️ja joo ei ole niin nopeaa se lähteminen

  • @niina2727
    @niina2727 2 ปีที่แล้ว +1

    Jälkisupistukset tuli täytenä yllätyksenä. Etenkin kun imetystä aloitettiin aina kun vauva rinnalla tuli kamalat jälkisupistukset. Onneksi oltiin perhehuoneessa en olisi yksin pystynyt hoitamaan vauvaa. Tenssin vuokra kannatti, koska oli kovassa käytössä vielä jälkisupistuksissakin. Imetys oli kyllä tosi vaikeaa itselle ja siihen olisi kaivannut tukea. Imetystukiklinikalle tajuttiin mennä vasta kun vauva 3kk vanha. Seuraavan kanssa mennään kyllä heti jos ongelmia tulee. Hormonien heittelyt ja niiden aiheuttamat pelkotilat. Vasta kun kuuntelin jotain podcastiä tajusin että epäloogiset pelkotunteet voi johtua imetyshormoneista.
    Meillä ihan sama juttu vauvan nukkumaan laittamisen kanssa 🙈 Myöhemmin katsonut valokuvia esim. uudestavuodesta jossa vauva olkapäällä valetaan tinaa keskellä yötä😄 Kuukauden vanha vauva aivan silmät sirrillään ihan loppu ja väsyneenä mutta ei osattu "laittaa" nukkumaan. Kun opittiin että 2h sisällä heräämisestä tulee hoitaa syöminen,vaipat ja seurustelu ja sitten takaisin nukkumaan alkoi homma luistamaan 😄 Päivällä valoa ja normaalia melua, yöllä pimeää ja hiljaisuutta niin lapsi oppi vuorokausirytmit.
    Refluksi oli myös oma koulunsa ja lukuisat kikat joilla lapsen oloa sai helpotettua opittiin pikkuhiljaa. Onneksi tänä päivänä internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy tietoa ja apua moneen asiaan. Hatun nosto edeltäville sukupolville joilla tieto ei ihan yhtä helposti ole ollut saatavilla.

  • @tamautriainen
    @tamautriainen 2 ปีที่แล้ว +2

    Minulle ei ainakaan annettu minkäänlaista neuvontaa sairaalassa mitä imettämiseen tulee, nuori sairaanhoitaja oli aivan avuton, olisin mielellään saannut neuvoja ja tukea.

  • @anniperasuo2442
    @anniperasuo2442 ปีที่แล้ว

    Super hyvä video!🤩 Olen raskausviikolla 37 odottamassa esikoistani ja tämä video toi paljon tsemppiä tulevaan arkeeni 🥰💖 ps: itku tulee aina kun Thomas liikuttuu, olette ihanan aitoja 💜

  • @katariinakuronen944
    @katariinakuronen944 2 ปีที่แล้ว

    Ihana video ❤️ hyvää joulua ja lomaa! ❤️

  • @HelekenPikk
    @HelekenPikk 2 ปีที่แล้ว +3

    Oote ihania!Hyvää joulua ja onnellista uuta vuotta koko perheelle!🎄👍

  • @millimenninkainen4825
    @millimenninkainen4825 ปีที่แล้ว +1

    Housuvaippojen pukemiseen vinkki: ei tarvi ottaa kun toinen jalka housujen punteista pois, ja sit pukee vaipan! Nopeuttaa etenkin jos on sukkikset

  • @oilimisikangas1254
    @oilimisikangas1254 ปีที่แล้ว

    Kiitän kuluneesta vuodesta .
    Onnea ja menestystä edelleen,vaikutatte niin onnellisilta .🌠🌠❤❤

  • @nooraemiliaaa
    @nooraemiliaaa ปีที่แล้ว +1

    Ihanaa joulun ja uuden vuoden odotusta teille🥰🎄🎅🎁❄️🎆🎇

  • @iinapirhonen5963
    @iinapirhonen5963 ปีที่แล้ว

    Kivsu video😊

  • @hopeakoru9585
    @hopeakoru9585 2 ปีที่แล้ว +23

    Muistakaanauttia nyt kun lapset ovat pieniä, sillä pienet lapset, pienet murheet, isot lapset isot murheet.

    • @sirkkaseppanen1063
      @sirkkaseppanen1063 2 ปีที่แล้ว +3

      Vanha sanonta,pieni lapsi polkee syliä,iso lapsi (lienee teinistä lähtien) polkee sydäntä!

    • @ninasuominen5228
      @ninasuominen5228 2 ปีที่แล้ว +1

      Toi on niin totta. Pienten lasten elämään pääsee vaikuttamaan, mutta kun lapsi kasvaa nuoreksi ja aikuiseksi, niin joutuu vain ehkä sivusta seuraamaan sydän syrjällään. Ja kun lapsi kasvaa, elämänpiiri laajenee moneen suuntaan, tulee niitä murheita sieltäkin.

  • @lg7429
    @lg7429 ปีที่แล้ว

    Kiva video👍🏻 Mitä neuvoja 2 lapsen saapumiselle ja taaperon + vauva-arjen yhdistämiselle? Onko sellainen video jo teillä olemassa? 🙏🏻❤

  • @undefined5100
    @undefined5100 6 หลายเดือนก่อน

    Itselläni ei tullut maitoa lainkaan ja söi tuttipullosta öisin, meillä mies heräsi herkemmin vauvan tarpeisiin öisin ja hoiti syöttämisen lähes joka yö, minä olin sitten nukkuneena pirteämpi päivisin olemaan vauvan kanssa jos mies halusi levätä. Kaipaan kovasti noita vauva aikoja..

  • @minnukka7395
    @minnukka7395 2 ปีที่แล้ว +4

    30 v sitten ekan lapsemme kohdalla toi imetys niksi, että kiinni nännistä, oli tiedossa tuolloinkin.
    Ja jos vauva oli levoton vaunussa, kokeiltiin niskaa. Hikinen, merkki et liikaa päällä. Ennen ei googlailtu, kysyttiin esim. omilta vanhemmilta vinkkejä ( jos mahdollista) Pätee varmasti tänäkin päivänä 😊

  • @emiliauotila1568
    @emiliauotila1568 2 ปีที่แล้ว +4

    1.hormoonit siitä johtuvat tunne myrskyt.
    2.Minkä kokoisia vaateita ostaa ja kuinka monta tarvii aluksi (toisen kohdalla se oli pikkasen paremin halussa)
    3.Kirpareilta löytyy myös hyvä kuntoisia vaateita yms.
    4.miks vauva itkee ,lähinnä ku on tehny kaikkensa ja silti itkee et se voi johtuu väsymyksestä yms.
    Nää tuli ekana mieleen.
    Tästä oppi uutta.

    • @Ikilomalla
      @Ikilomalla  2 ปีที่แล้ว +2

      Joo noi hormoonit 😁😁 me molemmat itkettiin ja naurettiin ja oltiin vaan sydämet pakahtumaisillaan ne ekat viikot. Ei sitä tunnemyrskyä olis osannut yhtään aavistaa etukäteen. 😁😁
      Me saatiin vauvan vaatteet kaverilta ja ei ostettu oikeastaan mitään itse alussa. Yllättävän vähillä vaatteilla pärjää ellei vauva puklaile paljon 🤔 Mekin ollaan hankittu melkein kaikki vaatteet kirppikseltä, kun löytyy niin hyväkuntoista ja edullisesti ☺️🥈

  • @JULIASENNIEMMI
    @JULIASENNIEMMI 2 ปีที่แล้ว

    Ihana, liikuttava ja hauska video jälleen😍🤎

  • @maijukallio8872
    @maijukallio8872 ปีที่แล้ว +1

    Hyvää joulua

  • @mimi1225
    @mimi1225 2 ปีที่แล้ว +1

    Eipäs me täältä minnekään kadota. Lomat on hyvä asia ja niitä tuleekin pitää säännöllisesti😊 joulu on yhdessäolon ja perheen aikaa, ei siihen someja sotkemaan tarvita. 😊 olis mukava nähdä kuitenkin loman jälkeen teidän joulusta ja joulufiiliksestä pieni kooste jos nappailette kuvia tms. 😊 rauhallista joulunaikaa teille ja tyttötriolle😍 vietättekö joulun kotona?

  • @liisamakkonen382
    @liisamakkonen382 2 ปีที่แล้ว +5

    Tärkeysjärjestys muuttui. Asiat joita piti ennen tärkeänä muuttuivat vähemmän tärkeiksi. Esim. Enää ei niin tarkkaa jos kotitöitä ei ehdi heti tekemään kunhan lapsetkin on hoidettu ja ruokittu. Myös oma ulkonäkö ei enää niin tärkeää.
    Myötätunto ja arvostus omaa äitiä ja kaikkia äitejä kohtaan kasvoi kun tuli itse äidiksi. Myös toisten synnytyksen näkeminen esim. telkkarista saa liikuttumaan, kun tietää itse miten hieno hetki se on kun saa vauvan syliin ja tuttavien synnytyksiäkin osaa jännittää heidän puolestaan.
    Tuli käsitys minkä ikäinen lapsi osaa mitäkin missäkin vaiheessa. Ja just se pukeminen oli syksyisin ja keväisin erityisesti hankalaa aluksi kun ilmat kylmeni/lämpeni.
    Sekin yllätti kuinka luontevalta oman vauvan hoitaminen tuntui kun ennen synnytystä mietti vielä kuinka niin pientä lasta osaa hoitaa. Ja tietysti rakkauden määrää omaa lasta kohtaan ei voinut etukäteen käsittääkään. Sitä vain toivoo omille lapsille kaikkea hyvää.

  • @eijanyyssola1194
    @eijanyyssola1194 2 ปีที่แล้ว +3

    Kyllä ootte ihania❤️Hyvää lomaa❤️

    • @Ikilomalla
      @Ikilomalla  2 ปีที่แล้ว +1

      Kiitos! Ja hyvää joulun aikaa 😊

  • @LosCasanova5
    @LosCasanova5 ปีที่แล้ว +1

    Kunpa vaan olis tienny ja tajunnu jo ekan kanssa miten nopeasti se varhaislapsuus menee 😭❤ olis suorittanu vähemmän ja ollu läsnä enemmän.

  • @oonalehto8525
    @oonalehto8525 2 ปีที่แล้ว

    Mahtava video. Olis kyllä helpottanu elämää osa näistä🤣 tällee kahen lapsen äitinä yksin. ( 5v ja 2v)❤️

  • @kaamos6586
    @kaamos6586 ปีที่แล้ว

    Missään ei oikein puhuta suoraan niistä ikävistä tunteista mitä voi olla. Raskaus on ihanaa ja vauva aika on ihanaa vaan

  • @mayragang1890
    @mayragang1890 2 ปีที่แล้ว

    tehkää ensi viikolla lasten kaa jotai, mäyräpennut oottaa kivaa tekemistä. Ja muutes, mitä kivaa kolmas ihmislapsi on tuonu teidän perhedynamiikkaan

  • @tomiantinoja
    @tomiantinoja ปีที่แล้ว

    Mielenkiintoista

  • @Nuppu_79
    @Nuppu_79 ปีที่แล้ว

    Hyvää ja rauhallista joulua & onnellista uutta vuotta 2023 💖🌲✨

  • @mimosasaarimaki4572
    @mimosasaarimaki4572 2 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä video

    • @Ikilomalla
      @Ikilomalla  2 ปีที่แล้ว +1

      Kiitos Mimosa 😍❤️🥇

  • @safroini5108
    @safroini5108 ปีที่แล้ว

    Whaaaaaat toi kaks vaippaa päällekkäin oli ihan sika hyvä neuvo! Aivot räjähti 😆

    • @safroini5108
      @safroini5108 ปีที่แล้ว

      Hahahaha tää on niin samaistuttava 😂 allekirjotan 100% ton lasten nukuttamisen 😆

    • @safroini5108
      @safroini5108 ปีที่แล้ว

      Vitsi tää oli ihana video. Yks mikä mut yllätti niin ajan rajallisuus. Ennen lapsia pysty venymään ja tekee juttuja kellonajasta riippumatta, mut lasten rutiinit raamittaa päivän niin et aikaa ylimääräsille askareille on vaan hetki aamupäivästä ja sit illasta.
      Toinen asia mihin oisin halunnu treenata psyykettä on SOTKUN MÄÄRÄ. Nykyään kun ystävät käy meillä, usein sanovat että onpas täällä kodikasta, itelle on ollut yllättävän rankkaa laskea rimaa 🤯

  • @karoliinalilja3798
    @karoliinalilja3798 2 ปีที่แล้ว

    Minkä ikäsiä asla isla on❤ en koskaa muistaa hyvää viikonloppua ja mikä kolmanne lapsen nimi olikaa toivottavasti vastetta ihanaa joulun odotusta❤

  • @bansku9661
    @bansku9661 2 ปีที่แล้ว

    Hyvä video 😋

  • @niinaperlinen5142
    @niinaperlinen5142 2 ปีที่แล้ว

    kiva video

  • @snania2002
    @snania2002 2 ปีที่แล้ว

    Eihän tää oikeesti ole mitään naurettavaa mutta Thomaksen selitykset ovat niin mainioita että aloin nauraan niin et oli hyvä etten pyörtynyt kun verenpaine vaihteli äkisti, kohdassa jos sinne vaippaa tulee jokin yllätys ettei sitä tarvi vetää pitkin naamaa.... 😂😂
    Isäntä sanoi että vaarallisia videoita vanhalle mammalle
    Olette te #ihania ja videot ovat monipuolisia ja kuten sanottu hauskoja ja oikein Thomas, Oskarin veroinen video
    ihanaa joulunalusaikaa teidän perheelle

  • @tiinamaarittikkanen4835
    @tiinamaarittikkanen4835 ปีที่แล้ว

    Ootte kyllä niin ihania❤️

  • @Mix_em_all
    @Mix_em_all 2 ปีที่แล้ว

    Wuhuu unohin kattoo videon 🎊JEE🎉

  • @sirkkaseppanen1063
    @sirkkaseppanen1063 2 ปีที่แล้ว +1

    Joillakin rankkoja jälkisupistuksia.Itsellä ei pahoja,mutta tiedän monta ,joilla tuskalliset kerta kaikkiaan.Ja usein pahenevat kuta useampi lapsi tulee.

  • @keltavuokko
    @keltavuokko ปีที่แล้ว

    Jos aikuisilla housun koko on esim. 30, niin se on mitta tuumissa. Loogista, eikö? :D (Lienee peruja jenkkiläisittäin farkkujen mitoista.)

  • @ameliagift4376
    @ameliagift4376 ปีที่แล้ว

    tuo kahden vaipan juttu oli uusi. toki hoitaja maailmassa tuttu juttu.

  • @mariheinonen7984
    @mariheinonen7984 2 ปีที่แล้ว +4

    Tehkää päivitetty aamu ja iltarutiinit videon

    • @Ikilomalla
      @Ikilomalla  2 ปีที่แล้ว +2

      Se olis kyl kiva idea 😍 rutiinit on tällä hetkellä hyvinkin erilaiset mitä ennen 😄

    • @tanssijatytto
      @tanssijatytto 2 ปีที่แล้ว

      Joo!

  • @ninapatila6117
    @ninapatila6117 2 ปีที่แล้ว

    ❤️

  • @mischa857
    @mischa857 2 ปีที่แล้ว

    Ihana video. Vaikken ole vielä äiti. :')🧡🙏 Siunattua joulun aikaa teille.

  • @hennakervinen
    @hennakervinen 2 ปีที่แล้ว +1

    Hyvinhän te muskariin ehditte. 😉 Mut miettikää mitä lähdöt olisi olleet kaksosten kanssa 😅 16vuotta eikä edelleenkään ehditä mihinkään ajoissa 🤣🤣🤣

  • @ainooaikku
    @ainooaikku 2 ปีที่แล้ว

    THOMAS! Onks sulla iPhone 3?!?! 😂

  • @meamakelainen747
    @meamakelainen747 2 ปีที่แล้ว

    Mielenkiintoinen video, myös näin varhaiskasvatuksessa työskentelevän näkökulmasta, olin ollut yli 2kk töissä kunnes älysin tuon housuvaippakikan 😂 Opin töissä, että jos lapsella on body, sen voi niillä alaneppareilla kiinnittää toisen olkapään päälle vaipan vaihdon ajaksi. Helpotti kummasti sitäkin hommaa! Katsoin muuten vaikka kuinka monta kertaa tuon "nipa"-kohdan, sen miten Titta loppujen lopuksi sen koko sanan sanoi, olette hauskoja😂 Ihanaa ja rentouttavaa joululomaa teille ❤️

  • @Truebatman.
    @Truebatman. 2 ปีที่แล้ว

    se että imetys sattuu

  • @soilekoskela
    @soilekoskela 2 ปีที่แล้ว

    ♥️