Teijän videot piristää päivää. 🥰 Ootte niin empaattisia ja hauskoja. Ihanat äidit. Harmi kun meijän lasten ollessa pieniä, ei ollut pinnalla tuo imuriin liitettävä nenäimuri. Olis varmasti auttanut. Yks ohje uusille vanhemmille olis tuo, mitä lopussa tuli esille, että molemmat antaisi toistensa hoitaa vauvaa omalla tavallaan. Hyvä, että teillä Ella ei ole suostunut siihen. ☺️
Se on hauska ajatella, kun itse herää öisin vauvan 7kk kanssa, joka huutaa eikä lopeta ja väsy painaa ja pelottaa, että 2v esikoinen herää ja toivoo vain, että pääsisi nukkumaan. Niin ympäri maailmaa toisetkin vanhemmat valvovat samaan aikaan yöllä ja kamppailevat täysin samanlaisessa tilanteessa. Emme ole kukaan yksin ja tekee pikkiriikkisen helpompaa asiasta❤️
Ootte tosi ihanat vanhemmat - ja jaksaneet vanhemmuuden todella urheasti yhdessä, vaikka helppoa ei joka hetki varmasti ole ollut. 💗 Teitä hyväsydämisimpiä ja epäitsekkäämpiä äitejä on vaikea kuvitella. 😊 Toivon koko teidän poppoolle kaikkea hyvää! 🥰 Muhun ootte tehneet lähtemättömän vaikutuksen - sekä sillä, miten hyvin hoidatte äitiyden - että sillä, millaista tukea teiltä saa seksuaalivähemmistöasioiden suhteen teidän monien videoiden kautta. 😊 Älkää KOSKAAN unohtako sitä, miten arvokkaita äitejä, vaimoja, ihmisiä, ystäviä, kavereita, sukulaisia, tuttavia, vertaistukijoita - ja kaikkia mahdollista, olette! 💗😊 Tarkoitan tuolla nyt siis teidän erilaisia rooleja eri ihmisille. 😊 Kaikkea parasta teille! 💕😊
Sunnuntain piristys! Ootte ihanii! Löysin teidät vasta tänä kesänä, mut oon jo kattonu lähes kaikki videot, ja toivon salaa välil et oisitte mun äidit. Ootte parhaita!
mun neuvo perheelle joka saa vauvan on : että ottakaa aikaa itsellenne, puoliso vahtii vauvaa mm. ja myös treffi aikaa puolison kanssa 🥰 Mulla ei ole lapsia, mutta siinä on mun neuvo 🙌🏻 Muistan katsoneeni youtubesta sellasen videon missä vauvat rauhoiteltiin sekunneissa, en vaan löydä sitä video enää 🙄☺️ se oli sellanen heijaus asento 🤔
On tuo jännä miten muuttuu vauvojen kiinteiden syömiset :) Mun esikoinen oli 1,5kk kun neuvolan täti suositteli kiinteitä :) Näin tein ja terve tuo poika on nyt 27v. Mä tein itse aina kaikille mun lapsille ruoat kun he oli vauvoja :) Mulla on sama sauvasekotin vieläkin se on 28v ollut ahkerassa käytössä :) Ketsuppia tein viikko sitten viimeksi :D
Me vedettiin se liian ”lempeästi” eli vauva oppi siihen, että kun x minuuttia pitää ääntä niin äidit saapuu paikalle. Kun oikeasti ideana olisi, että vahva oppisi rauhoittumaan itse. Eli ihan oma mokamme 😬
Teijän videot piristää päivää. 🥰 Ootte niin empaattisia ja hauskoja. Ihanat äidit. Harmi kun meijän lasten ollessa pieniä, ei ollut pinnalla tuo imuriin liitettävä nenäimuri. Olis varmasti auttanut.
Yks ohje uusille vanhemmille olis tuo, mitä lopussa tuli esille, että molemmat antaisi toistensa hoitaa vauvaa omalla tavallaan. Hyvä, että teillä Ella ei ole suostunut siihen. ☺️
Se on hauska ajatella, kun itse herää öisin vauvan 7kk kanssa, joka huutaa eikä lopeta ja väsy painaa ja pelottaa, että 2v esikoinen herää ja toivoo vain, että pääsisi nukkumaan. Niin ympäri maailmaa toisetkin vanhemmat valvovat samaan aikaan yöllä ja kamppailevat täysin samanlaisessa tilanteessa. Emme ole kukaan yksin ja tekee pikkiriikkisen helpompaa asiasta❤️
Hei kiitos että jaoit tän ajatuksen! Itsellä ei ole edes vauvaa, mutta sai kyyneleet silmiin!!
Ihanaa, että teiltä tulee podcast, koska teitä on niin kiva kuunnella 😍😍😍 kiva video!!
Jee 🙏❤️❤️❤️
Ootte tosi ihanat vanhemmat - ja jaksaneet vanhemmuuden todella urheasti yhdessä, vaikka helppoa ei joka hetki varmasti ole ollut. 💗 Teitä hyväsydämisimpiä ja epäitsekkäämpiä äitejä on vaikea kuvitella. 😊 Toivon koko teidän poppoolle kaikkea hyvää! 🥰 Muhun ootte tehneet lähtemättömän vaikutuksen - sekä sillä, miten hyvin hoidatte äitiyden - että sillä, millaista tukea teiltä saa seksuaalivähemmistöasioiden suhteen teidän monien videoiden kautta. 😊 Älkää KOSKAAN unohtako sitä, miten arvokkaita äitejä, vaimoja, ihmisiä, ystäviä, kavereita, sukulaisia, tuttavia, vertaistukijoita - ja kaikkia mahdollista, olette! 💗😊 Tarkoitan tuolla nyt siis teidän erilaisia rooleja eri ihmisille. 😊 Kaikkea parasta teille! 💕😊
Sunnuntain piristys! Ootte ihanii! Löysin teidät vasta tänä kesänä, mut oon jo kattonu lähes kaikki videot, ja toivon salaa välil et oisitte mun äidit. Ootte parhaita!
Ihana oot, kiitos 🥰❤️
mun neuvo perheelle joka saa vauvan on : että ottakaa aikaa itsellenne, puoliso vahtii vauvaa mm. ja myös treffi aikaa puolison kanssa 🥰
Mulla ei ole lapsia, mutta siinä on mun neuvo 🙌🏻
Muistan katsoneeni youtubesta sellasen videon missä vauvat rauhoiteltiin sekunneissa, en vaan löydä sitä video enää 🙄☺️ se oli sellanen heijaus asento 🤔
eikä, podcast!! aivan ihanaa, en malta odottaa!
❤️❤️❤️❤️
Kan inte barnen vara med ? Då o Dååå? Ni är sååååå fina MAMMOR båda två älskar er❤❤
Ootte nlln ihania äitejä.Täydennätte niin ihanasti toisianne.Sussu on "enkeli" ja Ellan huumori niin parasta!
Kiitos 😍🥰🥰
Samma här skulle vara roligt om Mesku, Elsi, o Sullo få' vara med❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤😂😂😂❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
On tuo jännä miten muuttuu vauvojen kiinteiden syömiset :) Mun esikoinen oli 1,5kk kun neuvolan täti suositteli kiinteitä :) Näin tein ja terve tuo poika on nyt 27v. Mä tein itse aina kaikille mun lapsille ruoat kun he oli vauvoja :) Mulla on sama sauvasekotin vieläkin se on 28v ollut ahkerassa käytössä :) Ketsuppia tein viikko sitten viimeksi :D
Ihana video ja hyvää lokakuuta teille ja ihana mesu on ihana Elsi Susanna sulo ja tsemppiä arken ♥️♥️♥️😊
Todella ihania maailman viedo tudettaja oot paras lemppari seuraavaa alussa tykkään katos Arki päivää kaksi Äitiä ❤❤
Ihana video! ❤️
❤️🙏
Teidän perhettä on niin❤ihana seurata🙏
Kiva video😊
Ihana❤
Hyvää video
Minulla ei ole botme MUTTA JÄÄN TÄNNE TH-camEN ❤❤
Ihana video ja toivottavasti pysyte terveenä ☀️☺️ ja tsemppiä teille arkeen.
Kiitos! 🥰❤️
@@KAKSIAITIA olkaa hyvät
Voiteko tehä Messun syntäri videon☺
Ihana tuo kaksosten ja Mesun suhde❤
🥰🥰🥰
Ihanat te ja teidän perhe❤
❤️❤️❤️
Mitäää kohta jo 1v😩must tuntuu et Mauno on vast joku 3kk😂❤️Ihanat te ja kaikki lapset😘
Ootte aivan ihania ❤❤😊😊
❤️
Yrittääkö isoveli nostaa mesun ilmaan?
Siis pakko kysyä, että mistä tuo Suskin maailman ihanin laventelin värinen panta on? 😍💜 ps. Ootte super ihania 😘
Mietin juuri samaa ja tuo liivi 😍
Kiinnostaisi kovasti miten itsetehty unikoulu meni pieleen verrattuna ammattilaiseen ohjaamaan? 😊
Me vedettiin se liian ”lempeästi” eli vauva oppi siihen, että kun x minuuttia pitää ääntä niin äidit saapuu paikalle. Kun oikeasti ideana olisi, että vahva oppisi rauhoittumaan itse. Eli ihan oma mokamme 😬
Voisiko tehdä joulukalenteri
❤️❤️❤️❤️❤️
❤️❤️❤️❤️
VOISITEKO tehhdä vauva vuoden kohokohdat videon 😊
Ootte ihanii
🥰🥰🥰
Hitsi, ku toi teidän podi on maksullinen. Ei varmaan oo varaa siihen😭
Tejänvibeotprisäätvääootteninempaaa
Tuleeko teille neljäs lapsi vauva neljänne lapsi vauvan perheelle
Eka
Edit rakastan teidän videoita
❤️❤️❤️❤️
Lesbot on kuningattaria!
🙌❤️
Kaikki naiset ovat🙂👑
@@hannatorronen8879 totta tuokin