Ensin vei 400 euron tavarat 15 eurolla ja sitten nappasi pihasta potkulaudan mukaansa, joka ei ollut edes myynnissä. Potkulaudan myi sitten 150 eurolla. Tosi kova kauppamies.
Ei muuta ku kertomaan kaikille kavereille ja kylänmiehille et tämmönen kanava on olemassa. Puskaradio on yllättävän hyvä tapa levittää tietoisuutta. Ja ollaan kanssasi täysin samaa mieltä :)
Mutta eihän silloin voi mitenkään huomata kuinka äärimmäisen lähellä nämä olivat verrattuna aitoon ohjelmaan? Paljon enemmän naurattaa kun on nähnyt että ketä ne matkii.
Nauratti hirveästi toi Akin tarjous 7€ tavaroista, joista myyjä olisi halunnut saada 400€. Ja jo pelkkä T-paita nauratti jossa luki Olokee hiljaa ja huutakee😂
Tämän tullessa vastaan, suhtauduin kuvioon alkuun hieman skeptisesti, että mitähän shittiä sitä nyt sitten on luvassa, mutta tämähän olikin oikein hyvä pätkä 😄
Näinhän se menee, viilataan kaikkia linssiin ja mennään sitten nurkan taakse naureskelemaan. Oliko, niin että tässä pätkässä Heli ei lähteny mukaan, kun jäi kotiin tekemään tukihakemuksia ?
Ensin vei 400 euron tavarat 15 eurolla ja sitten nappasi pihasta potkulaudan mukaansa, joka ei ollut edes myynnissä. Potkulaudan myi sitten 150 eurolla. Tosi kova kauppamies.
r/wooosh
@@jimig.688 siis sulle r/wooosh
🤣🤣🤣On se Aki kova kauppamies🤣🤣🤣
Sehän on totuus huutokauppa huijarista
Kukaan ei huomais eroa kun laittais tiistaina klo 21.00 tulemaan alkuperäisen sijaan :D
Huomaisi
Idiootti
Parasta ottaa tosissaan, nopeasti nyt
ihmiset vaan katsoisi että aki käyny lenkkeilemässä
Tää on juurikin tuosta syystä "huono sketsi/parodia", tää on liian yks yhteen alkuperäisen kanssa :)
Aivan mahtava! Markun näytteleminen varsinkin on point, en tietäs yhtään onko Markku vai näytelty versio😂
Ei vittu! Markku on aidonmpi kuin aito. :D
mä hieraisin silmiä et ei ne ny oikeeta markkuu oo saanu sinne xd alakulmasta kun on kuvattu niin on kyllä niin markku.
"tavarat ostettiin 600 eurolla ja myytiin 603 eurolla, joten voittoa tuli 1203 euroa??" Mitä vittua 😂😂
Laskupää
@@eveliinatakkinen3270 neljätuntiasitten
@@OgBiltemaMotorWorks kaksipäivääsitten
@@iiroing2479 kaksiminuuttiasitten
@@OgBiltemaMotorWorks kolme kuukautta sitten
KOLOMESATAA!! ::DDDDD
"Kaikkea se sinäki hullu huudat"
pohojois karajalan murretta
@@Taysidiootti Paskan vitut tuo ollunna Pohjois-Karjalan murretta... 🤦♂️
@@Taysidiootti Ja tuo kommenttisikin on pohjois-pohjalaista murretta.
@@jussieronen3707 oof oon kuitenki pohjois karjalasta mistä vitusta minä osaan sitä ku mummot vaa puhuu
Tää kanava ansaitsee niin paljon enemmän! Mahtava video 😂
Ei muuta ku kertomaan kaikille kavereille ja kylänmiehille et tämmönen kanava on olemassa. Puskaradio on yllättävän hyvä tapa levittää tietoisuutta. Ja ollaan kanssasi täysin samaa mieltä :)
Nimenomaan
jos näitä maistereita tulee lisää. täältä tulee uus tilaaja. tämähän oli hauska :D
Onkohan aki nähny tän? :D
Hope so
Ei
SUOMI ROOPE GAIMING onha
mist tiiät
@@m1rz135 kyd
Oisko 2 osa mitään?
Ois
täähä oli suorastaan loistava!
"Nehän ei pidä ollenkaan paikkaansa ne netin hinnat."
7:00 ja keskiyön repeäminen xD
Kukkosoosi jep
Kukkosoosi nimpä mäki repesin äske kunnolla
Kukkosoosi en ees hymyilly
repesin ku "markku" huusi ylihintaisena itse korjaamansa lasipurkin kaukana takana seisoen pöljän näkösenä. :'D
Wezzz Martti oli ihan tunari.
""MARKKU""
Wezzz madkku
aikakoodin voi laittaa näin 7:30
Mikki Hintikka oikeestikko
TIMANTTIA! Kuulostaa aivan Akilta!
Markku on todella kätevä käsistään: korjasi hillopurkista designlasipullon.
7:02 "Voi Vittu" Repesin 🤣🤣
Hyvin ootte ottanu hahmot haltuun! Peukkua tulee. Missä päin Suomea äijät vaikuttaa?
Tänks! Suomen Dallasissa eli Myrskylässä pidetään majapaikkaa.
Mistä johtuu yhtäkkinen iso edistys editoinnissa? Parhautta :D
Kuhan nyt vähä panostettiin.
KorroosioComedy ei perkele! Mahtava video😂 Ootte panostanut niistä alku ajoista! Hyvää työtä pojat!
@@ayevaboo Vai niin
pisteet Markun esittämisestä, on kyl menny kaikki aivan nappiin :-)
A-luokan parodiaa! Näitä lisää.
Tää oli aivan loistava! Nauroin paljon!!! Teijän pitäs olla Justimus Filmsin tasoa!!
Aivan huikeeta komediaa, ja aidon hakkaa mennen tullen 😂
Onneksi ei ole tullut sekuntiakaan nähtyä parodian kohdetta... tässä nimittäin tiiviissä paketissa pelkää asiaa.
Mutta eihän silloin voi mitenkään huomata kuinka äärimmäisen lähellä nämä olivat verrattuna aitoon ohjelmaan? Paljon enemmän naurattaa kun on nähnyt että ketä ne matkii.
ei vittu täytyy olla ihmisen tyhmä ollakseen tota mieltä
”Kylläse tällasen tavaran hinta meneen nyt niin että....7e”😂😂
Aivan mahtavaa komediaa! Voi jumalauta! 😂😂😂
Kiitos!
Tän tyyppistä lisää! :d
Mahtava imitaatio, pienistä yksityiskohdista lähtien, kuten tuo Akin silmän siristäminen :D
7:03 voi vittu 😂
Jatkakaa näitä nää on iha vitu hyviä! Saa aina koulu päivän jälkee nauroo näille vanhoille videoille :,D jatkakkaa sammaa mallii!
Varmaa parhaita parodioita mitä ikinä nähnyt😀👌 nauroin ihan sikana😁
Mahtavaa! Tää on kyllä meidänkin lemppariparodia 😁
Hyvin tehty parodia :D, todenmukanen, vois luulla ihan oikeeks ohjelmaks totetuksen puolelta.
"Voi Vittu!" Höhö hö :D
Nauratti hirveästi toi Akin tarjous 7€ tavaroista, joista myyjä olisi halunnut saada 400€. Ja jo pelkkä T-paita nauratti jossa luki Olokee hiljaa ja huutakee😂
Akilla on oikeesti semmonen 👍👍
8:04 kolomesataa😂😂😂
Iha huippu ,melkein parempi ku alkuperäinen 🤣
Tämän tullessa vastaan, suhtauduin kuvioon alkuun hieman skeptisesti, että mitähän shittiä sitä nyt sitten on luvassa, mutta tämähän olikin oikein hyvä pätkä 😄
voittoo tuli 1203 euroa, tyytyväinen täytyy kyllä olla :D
Aki laski vähän väärin se oli 603-600 ei 600+603
@@allucooper no hei ihanko tosi
@@allucooper onko näin
Täysin uskottavia! Aki vois mennä lomalle ja jättää pojat töihin!
Lisää näitä äijät!
Jäätävän hyvä :D
KUPARI PANNU KOHTA ON IHAN PARAS😂😂😂 Varsinki se reaktio siihe millä hinnalla se myytiin😂😂😂
2:33 korona-ajan ihmiset be like:
Tää on kyllä hyvin tiivistetty suomen huutokauppakeisarit loistavaa työtä
Ihan parasta taas, helvetin hyvin tehtyä kamaa. Kiitos!
Ensimmäinen toinen ja kolmas kerta! 2€ sinne... ”Voi vittu”
Tää meni kyllä ehdottomasti teidän parhaimpien sketsien kaartiin! 👍🏽 Ps. Jos joskus teette jatko-osan, niin voisko Markku kunnostaa siinä Heliä? 😂
Olis ennemmin tehty niin, että joku huusi sen kuparipannun 2000 eurolla, koska nehän hullut huutaa niitä pannuja nykyään siinä ohjelmassa satasilla.
Ihan sairaan hyvä!
On kyllä niin sama fiilis ku itse ohjelmassa, hämmentävää...
Juuri tältä joka helvetin Puuttorautamesseli jakso näyttää mun silmissä. 😂
Lisää näitä 👍
Tehkää tästä muumimuki-edition!!!
Akin imitaatio oli kyllä kohdillaan :D
markku on kyl hyvä täs :DD
1:21 😂
Tää on parempi ku suomen huutokauppa keisari
Tää on kyl teidän paras helposti :D
Ei helevetti 😂
OIJOI, LIKI KUOLIN NAURUUN. HUIKEAA HUUMORIA! KIITOS PALJON:)
Sakari on äijä! 🔥
Tälle saa aina nauraa :D
Tää on kyl paras sketsi mitä ootte tehnee 😂
Aivan loistava :DD
Pakko katsoa tämä helmi viidennen kerran jo 😅
Ihan pokerilla äijät vääntäny videoo! Onkohan nää tehneet jo tenavina videoita. Ois siisti nähdä kundien jotai ekojaki videoita.
9:43 🤣🤣🤣🤣🤣🤣
lisää näitä tää on vitun hauska\hyvä video :)
Loistavaa roolii eläytymistä👍
Välillä unohin että tää ei oikeesti ollu suomen huutokauppa keisari🤦♀️🤣
Nöyrät kiitoksemme 🙏
Aki on jo olohuoneessa ja kysyy: ”Olenko minä oikeassa paikassa?” 😅
Näinhän se menee, viilataan kaikkia linssiin ja mennään sitten nurkan taakse naureskelemaan. Oliko, niin että tässä pätkässä Heli ei lähteny mukaan, kun jäi kotiin tekemään tukihakemuksia ?
Voi vide, parempi ku alkuperänen 😅😂
Onhan se oikea vähintään yhtä kovaa kusetusta , varsinkin naisia vedätetään.
Tämä sketsi vain paranee vanhetessaan :D
"tuo tuotehan on sinänsä ihan asiallinen räpylä, mutta tänne on 640 kilometriä matkaa.."
Markku perkele. Kyllä repesin ku purkki hajos.:-)
Suu oli hymyssä koko videon, mutta loppu sai aikaa täyden huutonaurun😆
Aivan älyttömän tykki video.
Lisää!
Jumalauta niin hyvää settiä
Aivan helvetin loistava!
Tosi hauska😃
1:18 vitun Markku 😂😂
Paras ja hauskin kanava ikinä😂😂
Telkkari auki ja tulee Huutokauppakeisari = TH-camen heti kattoo videoo jolle oon nauranu vaikka kuinka monta kertaa. 😂
tääh on hyvä 😁👌👌
Tää oli mahtava
Aliarvostettu video!
Tää on mun lempivideo
Aika todenmukainen😂
Kiitos. Enpä oo alkuperäisessä nähnyt tappelua. Ties vaikka siellä onkin ollut 🤣
Näitä telkkariin alkuperäsen tilalle! Tilauksee meni kanava, loistava!
No mene siitä nyt! 😂
joka sekuntti on kattomisen arvonen . tupe me kaivataan sua :(
Ainakin kusetus on samaa luokkaa kuin alkuperäisessä
Tehkääpä osa 2!!!!!!!!!
8:05 Kolomesataa.Xd
8:11 nauroin viikon
Mahtava😁😅!!
Tää on niin kova!!!,