Onko Raamattu sensuroitu? Osa 1(Miten Raamatun muutoksia tutkitaan? Miten olemme saaneet Raamatun?)

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 29 ก.ย. 2024
  • Kustannusosakeyhtiö Otava on julkaissut Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin kirja ”Sensuroitu” - Raamatun muutosten vaiettu historia.
    Otsikko esittää siis, että 1) Raamattua on sensuroitu ja että nämä 2) Raamattuun sensuurin seurauksena tulleet muutokset olisivat jotain josta on vaiettu, jotka eivät olisi yleisesti tiedossa. Aika salamyhkäistä!
    Kirjoittajat kertovat olevansa akateemisen tekstikriittisen tutkimuksen harjoittajia ja esittävät, että kirjan sisältä kumpuaa suurelta osin tästä tutkimuksesta. Tutkijalta voisi siis odottaa neutraalia lähestymistapaa aiheeseen, mutta jo kirjan esittelyteksti osoittaa, että kirja on kaikkea muuta kuin neutraali.
    Kirjan esittelytekstissä sanotaan näin: ”Raamatun teksteissä alun perin ilmennyttä monijumalaisuutta on sensuroitu ja naisten asemaa toimijoina on häivytetty. Kuningas Daavidista tehtiin uskonnollisesta näkökulmasta katsoen sankari, jonka väärinkäytöksiä vähäteltiin. Sotien oikeuttaminen Jumalan tahtona on ollut politiikan ja propagandan työkalu kautta aikojen. Jeesuksen erikoinen elämä on myös käsikirjoitettu uskonnon oppeja silmällä pitäen.”
    Siinä oli nyt väitettä kerrakseen.
    Lähdetään nyt yhdessä tutkimaan tämän kirjan keskeisiä väittämiä ja sitä miten meidän tulisi suhtautua tämän kaltaiseen kirjallisuuteen.
    Raamatun opetus on kristinuskon perusta. Siksi jokaisen kristityn on tärkeää ymmärtää kuinka luotettava kirja Raamattu on. Tässä ensimmäisessä osassa käyn ensin läpi sitä mikä Raamattu on ja miten olemme saaneet Raamatun, sekä miten Raamatun muutoksia tutkitaan.
    Toisessa osassa käymme läpi Sensuroitu-kirjassa esitettyjä väitteitä.
    Opetus Veli-Pekka Joki-Erkkilä
    info(at)precept.fi
    ....
    Musiikki Pixabay Eyes of Glory

ความคิดเห็น • 125

  • @marskapal
    @marskapal ปีที่แล้ว +25

    Vihollisella on monentasoisia konsteja Raamattua vastaan. Toiset on hyvin hienovaraisia, joissa 99% on oikeaa Jumalan sanaa, mutta sekaan kylvetään pieni epäilyksen siemen. Toiset hyökkäykset taas on täyslaidallisia, joissa kaikki Raamatun pääkohdat pyritään romuttamaan kerralla. Tuo käsiteltävä kirja näyttäisi olevan tuota jälkimmäistä laatua ja se on uskovan oikeastaan helpompi tunnistaa vääräksi kuin hienovarainen, salakavala menetelmä.
    Näinhän se on oikeassakin sodassa. Vihollinen, joka hyökkää ja tulittaa kaikkea, on helppo tunnistaa, mutta omaan joukkoon soluttautunut vakoilija voi tehdä pahempaa jälkeä.

    • @pasimajuri1209
      @pasimajuri1209 ปีที่แล้ว

      Tässä on jumalasi >th-cam.com/video/C9AOuedvOnI/w-d-xo.html

  • @harrilahti-luopa5953
    @harrilahti-luopa5953 ปีที่แล้ว +28

    Minä en Ville Mäkipellon kirjaa osta menee rahat hukkaan.

    • @Sirppis
      @Sirppis 3 หลายเดือนก่อน

      Ville Mäkipeltoa on haastateltu mm. Futucast- ja Puheenaihe-podcasteissa, joissa podcastien pitäjät innolla haastattelevat Mäkipeltoa. Alkuun Mäkipelto kertookin, että kaikki papit Suomessa saavat yliopistossa kriittisen tieteellisen koulutuksen. Opetus näyttää kolahtaneen täysillä Mäkipeltoon.🤪

  • @elisabeth3622
    @elisabeth3622 ปีที่แล้ว +14

    Olet tosi symppiksen oloinen! Voitko tehdä lisää noita videoita "Lepoa Jumalan sanassa" rentouttavaa ja levollista!

    • @pasimajuri1209
      @pasimajuri1209 ปีที่แล้ว

      Tässä on jumalasi >th-cam.com/video/C9AOuedvOnI/w-d-xo.html

  • @karihyvarinen5707
    @karihyvarinen5707 ปีที่แล้ว +18

    On tuon Ville Mäkipellon näkemyksistä paljon juttua kuultu, hänhän on ateisti, joka jättänyt koko Uskon koska ei omien sanojensa mukaan usko Jumalan sanaan, monien saarnaajien mielestä Villen väitteissä on paljon väärin ymmärrystä, Raamattu kehoittaa Uskomaan vain Herra sinun Jumalaasi, muut "Jumalat" on epäJumalia, 🙏Herran armoa vaan myös Mäkipellolle🙏

    • @aholanjuha
      @aholanjuha ปีที่แล้ว +1

      Ville Mäkipelto otti pedon merkin :)

    • @Ami2000
      @Ami2000 ปีที่แล้ว +1

      @@aholanjuha Pedon merkkiä ei ole vielä.

    • @Topsiekku
      @Topsiekku ปีที่แล้ว +3

      Se on iha hukassa. Jumalaton. Luopuneet pahimpia.

    • @Sirppis
      @Sirppis 3 หลายเดือนก่อน

      Raamatun kritisoiminen, ja Mäkipellon mukaan "sensuroitujen totuuksien esilletuominen", lisää kiinnostavuutta. Ei ihme, että Mäkipellon kanava on suosittu ja häntä mielellään haastatellaan.

  • @DanielKolsi
    @DanielKolsi 10 หลายเดือนก่อน +3

    Enpä ole kyseistä kirjaa (Sensuroitu) lukenut, mutta kun uskoo yliluonnolliseen Jumalaan, joka kykenee nousemaan kuolleista, syntymään neitseestä, luomaan maailman tyhjästä, pelastamaan iankaikkiseen elämään ja paljon muuta, niin ei silloin ole kovinkaan kummallista uskoa siihen, että Jumala on myös kyennyt varjelemaan sanansa autenttisuuden - siitä huolimatta, että huonojakin käännöksiä ja väännöksiä on. Itse olen lukenut ja luen Raamattua aktiivisesti useammalla eri kielellä ja pikemminkin olen hämmästynyt siitä, kuinka yhteneväisiä käännökset ovat.

  • @ismokeskitapio4367
    @ismokeskitapio4367 ปีที่แล้ว +9

    Herra antaa viisautta hänen suustaan lähtee tieto ja taito (san.2:6) 👍

  • @artonkanava
    @artonkanava ปีที่แล้ว +5

    1992 käännös ei ole kristittyjen tekemä, jos tuo kirja ei keskity siihen tosiasiaan, on tuo kirja harhaanjohtava teos.

    • @tiinajuntunen4457
      @tiinajuntunen4457 ปีที่แล้ว +5

      Risto Santala ruotii 1992-käännöstä kirjassaan Suudelma hunnun läpi.
      Santalaa ei hyväksytty mukaan Raamatun 1992 käännösryhmään. Eipä tietenkään, sillä hän olisi laittanut puihin menneisiin käännöskohtiin vastustusta.
      Santala hallitsi erinomaisesti heprean kielen, myös muita kieliä, tunsi juutalaista kulttuuria ja oli erittäin perehtynyt juutalaisiin kirjoituksiin, onhan kristinuskolla umpijuutalaiset juuret. Mitä parhain asiantuntija ja pastori, vieläpä Jerusalemissa vuosia asunut Herran palvelija jätettiin pois.

  • @maijakoivula7166
    @maijakoivula7166 ปีที่แล้ว +9

    Hieno opetusjakso! Kiitos siitä! 🌿

  • @Samuel0809
    @Samuel0809 ปีที่แล้ว +8

    Kiitos tästä hyvästä opetuksesta. Kiitos Jeesus tästä opettajasta.

    • @pasimajuri1209
      @pasimajuri1209 ปีที่แล้ว

      Tässä on jumalasi >th-cam.com/video/C9AOuedvOnI/w-d-xo.html

  • @OutiLee
    @OutiLee ปีที่แล้ว +5

    Kiitos Veli-Pekka! Tämä on tosi sympaattisen akateemikon tekemä video! Siunausta teille sinne Kotopohjolan myllerryksiin! Rakkaat terveiset vaimollesi Minnalle!

  • @anttivarumo1305
    @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

    Lukeeko sana raamattu todellakin raamatussa? Yritin sitä etsiä Paavalin toisesta kirjeestä Timoteukselle, mutta en löytänyt ainakaan vuoden 2020 käännöksestä. Eikä löytynyt myöskään Pietarin kirjeestä.

  • @SuwaDirector
    @SuwaDirector 4 หลายเดือนก่อน

    Mäkipelto näyttää olevan uskossa rahaan. Hän tekee videoita: "mikä mistäkin on kymmenen parasta", onhan niitä joskus kiva katsella mutta, kun ei tästä masiinasta muuta tahdo enää löytyä. Ville on lukenut kaveri ja näin hänen satunsa käy eksytyksestä ja putoaa monen kaaliin helposti, jotka eivät tunne Raamattua ja sen sanomaa. Kiitos

  • @Sirppis
    @Sirppis 3 หลายเดือนก่อน

    Julkaisisikohan Otava vastineeksi kirjan: Onko Raamattu sensuroitu?

  • @raimoleskinen
    @raimoleskinen ปีที่แล้ว +2

    Tämä video olisi kannattanut jättää tekemättä.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว

      No mistäs kenkä puristaa?

    • @raimoleskinen
      @raimoleskinen ปีที่แล้ว

      Kiikastaa siitä, että yrität halventaa omien näkemystesi mukaan kahden muun tunnetun raamatuntuntijan erittäin huolellista työtä. Kannattaisiko antaa arvo muillekin mielipiteille? Olen katsonut muutamia nettivideoitasi. Vaarana on että olet "hurahtanut" tutkiessasi tuota pyhää kirjaa sen jälkeen kun menetit lapsesi. Osanottoni sinulle ja puolisollesi tuosta ikävästä tapahtumasta.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว

      Kiitos osanotosta ja kommentista.
      Kritisoin todella tutkimusta siitä, että se oli niin heikkotasoista. Tutkimuksen maailmaan kuuluu, että sitä saa kritisoida. Se, että jotakin sanotaan tutkimukseksi, ei tee siitä vielä hyvää. Tutkijan ensisijainen tavoite on pyrkiä totuuteen. Tämä kirja oli tarkoitushakuinen.
      Tästä olisi voinut sanoa paljon lisää, mutta yksinkertaisuuden vuoksi otin muutaman esimerkin jotka selvensivät miksi tutkijat olivat täysin epäonnistuneet. Pidän tällaisia julkaisuja erittäin haitallisina ja totuutta vääristelevinä.
      Esimerkiksi tutkijat käsittelivät Jeesuksen elämänkertakirjallisuutta esittämällä sille modernin elämänkertakirjallisuuden vaatimuksia. Oikea tapa olisi ollut tukia tätä elämänkertakirjallisuutta antiikin aikaisena elämänkertakirjallisuutena.
      Raamattu on todella ihmeellinen kirja. Raamattu on osoittanut kerta toisensa jälkeen erityisyytensä. Oletko mahtanut katsoa tämän?: th-cam.com/video/zCdFedHDphY/w-d-xo.html
      Ihminen ei hurahda tutkimalla Raamattua. Päinvastoin lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että Raamattua säännöllisesti lukevat voivat henkisesti paremmin kuin verrokkiryhmä. Se johtuu siitä, että Raamattu on tietoa todellisuudesta ja kun ihminen asettuu samaan linjaan todellisuuden kanssa hänen on hyvä olla.
      Hyvää syksyn jatkoa ja kiitos mielenkiinnosta tämän kanavan opetuksia kohtaan.

  •  8 หลายเดือนก่อน +1

    Tiedemiehiltä edellytetään neutraalia suhtautumista, mutta itse luet Raamatun tekstiä täysin kritiikittä totena asiana. Et taida ihan hahmottaa tieteenteon ja uskonharjoittamisen eroa.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  8 หลายเดือนก่อน

      Kristisoin jälkimmäisessä osassa sitä, että tutkimus on lähtökohtaisesti vinoutunut jos ennakko-olettamus on, että Raamatun tekstiin ei voi luottaa ja sen jälkeen yritetään kaikella tavalla perustella se epäluotettavaksi. Tällöin Raamattuun suhtaudutaan eri tavalla kuin mihin tahansa muuhun muinaiseen tekstiin.

  • @samiteus9070
    @samiteus9070 9 หลายเดือนก่อน +1

    Sä nyt et vastaa suuntaan tai toiseen, kaikki on Jumalan sanaa eli aivopesu toimut... :D

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  9 หลายเดือนก่อน

      Kiitos kommentista. Aivopesua on nimenomaan väittää, ettei Raamattu ole Jumalan Sanaa. Tämä on sitä mitä toitotetaan joka tuutista. Valitettavasti ihmiset uskovat tämän perehtymättä tarkemmin Raamattuun.

  • @tomkarlsson5417
    @tomkarlsson5417 3 หลายเดือนก่อน

    Mitä olin ennen syntymääni tänne, miksi minut pakotettiin syntymään tänne? Miksi syntymäni jälkeen elämäni on ollut sellaista paskaa mitä se on ollut, ja mitä olen kuolemani jälkeen? Mitä olen syntymäni ja kuoleman välissä, ja miksi? Miksi ylipäätään synnyin tänne, ai siksikö että jumala haluaa näyttää suvereennisen valtansa olla hyvä ja rakkauden jumala?

    • @tomkarlsson5417
      @tomkarlsson5417 3 หลายเดือนก่อน

      Jumala on yllättävä olento, jos häntä ylipäätään on olemassa, olen etsinyt häntä yli 50 vuotta.

    • @tomkarlsson5417
      @tomkarlsson5417 3 หลายเดือนก่อน

      Pitääkö minun tappaa joku, tai tehdä paljon vääryksiä, että hän vaivautuu kääntymään puoleeni? Näinkö se menee?

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  3 หลายเดือนก่อน

      Hei Tom! Meidän ihmisten suurin ongelma on, että ajattelemme Jumalasta väärin.
      Sinä synnyit tänne koska äitisi ja isäsi laittoivat sinut alulle. Elämäsi vaikeudet, mistä sitten johtuvatkin, ovat merkityksettömiä ilman Jumalaa. Mutta Jumala tuo aivan toisenlaisen perspektiivin kaikkiin elämän asioihin. Kun lähestyt Jumalaa, kannattaa lähteä liikkeelle kysymyksestä: "Mitä Jumalan Poika tekee ristillä."

  • @v1rleks
    @v1rleks 14 วันที่ผ่านมา

    5:00 Missä raamatussa noin lukee?

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  14 วันที่ผ่านมา

      @@v1rleks opetuksessa mainitaan se + kuva RK-käännös

  • @EXJW-ACTIVIST
    @EXJW-ACTIVIST ปีที่แล้ว

    Tein vastineen Ville Mäkipellon videoon ’Sensuroitu’-kirjasta:
    th-cam.com/video/aqg5EF44eLU/w-d-xo.html

  • @oh2388
    @oh2388 ปีที่แล้ว +5

    Kiitos!

  • @anttivarumo1305
    @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

    Bart Ehrmann tuskin luopui uskostaan pelkästään raamatun nimivirheen takia, vaikka se on ehkä ollut yksi monista syistä. Seuraava lainaus on Ehrmannin blogista 19.7.2017.
    "But I had come very much to doubt that any such God existed. And it was the problem of suffering that had created these doubts and that eventually led me to doubt it so much that I simply no longer believed it. If God helps his people - why doesn’t he help his people? If he answers prayer, why doesn’t he answer prayer? If he intervenes, why doesn’t he intervene?

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  3 หลายเดือนก่อน

      Kiitos kommentista. Varmasti perusongelma oli, että hän ajatteli ylipäätään väärin Jumalasta. Hänen mielessään oli yhteensovittamatonta hänen jumalaluvansa kanssa,
      että Raamatussa voisi olla virheitä tai kuten yllä - elämässä tulee vastaan paljon vastoinkäymisiä. Tämä on sikäli yllättävää sillä hän ”tunsi” Raamatun. Tässä kävi juuri niin kuin Jeesus sanoo: ”kuulemalla kuulkaa, älkääkä käsittäkö”

    • @anttivarumo1305
      @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

      @@preceptsuomi Mielenkiintoinen tuo peruste "ajatteli väärin Jumalasta". Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka uskovat jumalaan tai johonkin korkeampaan voimaan. Kuka voi varmuudella sanoa, miten jumalasta pitää ajatella oikein? Ymmärtääkseni nekin ihmiset, jotka eivät usko jumalaan, voivat ajatella jumalaa, eikä siihen välttämättä liity mitään negatiivistä. Minulla ei ole mitään sitä vastaan eikä harmita tippaakaan, että sinulla on vahva näkemys tai usko. Mutta tekeekö se sinusta sellaisen auktoriteetin, joka voi sanoa, miten jumalaa ajatellaan oikein. Kaikki ajattelu kun ei aina liity fundamentalismiin, vaan voi ihan neutraalisti pohtia jumalan roolia ja merkitystä eri yhteiskunnissa ilman, että pohtija on uskovainen.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  3 หลายเดือนก่อน

      ​@@anttivarumo1305 Tämä on oikein hyvä kysymys. Ensinnäkin Jumala ei ole teoria vaan Hän on persoona. Hän on tarkoittanut meidät läheiseen rakkaussuhteeseen kanssaan.
      Jos nyt sitten ajattelet maailman uskontoja, niin ihmiset toimivat järjettömästi Jumalaa kohtaan: esimerkiksi hindut uhraavat ruokauhreja ja ajattelevat, että saavat tällä tavalla onnea omaan elämäänsä. Muslimien täytyy rukoilla viisi kertaa päivässä. Muuten Jumala ei ole tyytyväinen.
      Eihän tällainen toiminta sovi lainkaan persoonien välisen rakkaussuhteen perustaksi.
      Mitä tulee B.E:n ongelmaan, niin hän oli Raamatun tulkinnassa niin fundamentalistinen, että yksi "virhe" (joka ei sitten ollutkaan virhe) sai hänet luopumaan uskosta. Kun Jumala on antanut ihmiskunnalle Raamatun, niin vaikka siinä olisi jokin pieni virhe, niin mitä tekemistä sillä on persoonien välisen suhteen kanssa. Tai Raamatun luotettavuuden kanssa siinä mielessä, että vaikka Raamatussa olisi pieni virhe, se on silti Jumalan opetusta meille.
      Itse en usko, että Raamatussa (alkutekstissä) on virheitä, mutta vaikka tällainen löytyisi, ei sillä olisi merkitystä, koska uskoni perustuu henkilökohtaiseen, läheiseen suhteeseen Jeesuksen kanssa. Kaiken lisäksi kristinuskon perusta on Jeesuksen ylösnousemus (ei Raamatun virheettömyys) - ja Raamattu selvästi opettaa, että Jeesus nousi kuolleista ja tähän on olemassa selvät historialliset perusteet.
      Edelleen B.E. ja kärsimyksen ongelma: Raamattuhan juuri selittää miksi me joudumme kärsimään (tällä kanavalla on kaksi opetusta tästä) ja mikä on kärsimyksen ongelman ratkaisu. B.E. hylkäsi Jumalan koska hänen mielestään Jumalan tehtävänä oli huolehtia että ihmisillä on kivaa eikä Jumala hänen mielestään hoitanut hommaansa niin kuin olisi pitänyt. Tämä on todella naivi kuva Jumalasta.
      Evankeliumin hämmästyttävä sanoma on, että Jumala tuli itse ihmiseksi ja kärsi hirvittävästi ristillä, että meillä olisi mahdollisuus päästä Hänen yhteyteensä - hän ei ole välinpitämätön ihmiskunnan kärsimykselle. Minulle on käsittämätöntä, että B.E ei ajatellut asiaa tältä kantilta. Ymmärrän, jos kristinuskon ulkopuolelta oleva ihminen ei käsitä tätä, mutta B.E. ainakin väitti olleensa kristitty.

    • @anttivarumo1305
      @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

      @@preceptsuomi Ei me näistä päästä yksimielisyyteen, mutta yhden kysymyksen vielä tekisin. Viittaus tuossa, että Jumala muutti itsensä ihmiseksi kärsiäkseen meidän puolestamme ja antaakseen meille mahdollisuuden ikuiseen elämään. Kysymys kuuluu: miten me voimme tietää, että jumala oikeasti kärsi tai teki uhrauksen, jos hän oli hetken aikaa (jumalan ajassa vain silmänräpäys) ristillä tietäen, että palaa taas jumalaksi muutaman päivän kuluttua? Jos minä olisin jumala, ei se minua paljon hetkauttaisi, jos muuttaisin itseni ihmiseksi tunteakseni ihmisen kärsimystä. Voisin kuitenkin milloin tahansa taas palata jumalaksi. Ja toiseksi, oliko Jeesus jumala jo eläessään vai tuliko hänestä jumala vasta kuoltuaan? Näitä ovat kyllä pohtineet sekä uskovaiset että ateistit maailman sivu, mutta oma käsitykseni on, ettei Jeesuksen kärsimys ristillä ollut poikkeuksellinen, monet hänen aikalaisensa kärsivät roomalaisten käsissä paljon karmeammin ja pidempään.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  3 หลายเดือนก่อน

      ​@@anttivarumo1305 Hei Antti. Sinulla on hyviä kysymyksiä ja upeaa, että olet pohtinut/pohdit näitä asioita. Se osoittaa hienoa luonteen laatua.
      Klassinen kristillinen käsitys Jeesuksesta on, että Jeesus on ollut aina olemassa ikuisena kaikkivaltiaana Jumalana (Jumala on henki). Kun Jeesus syntyi ihmiseksi, tämän jälkeen Jeesus on ikuisesti Jumala-ihminen. Se tarkoittaa, että Jeesus on sekä todellinen Jumala, että todellinen ihminen olemukseltaan. Nämä Jumalan ja ihmisen luonnot eivät ole sekaisin (Jeesus ei ole puoliksi Jumala ja puoliksi ihminen), mutta yhdistyvät yhdessä persoonassa.
      Tätä voi olla vaikea käsittää, mutta tämä on Raamatun selkeä opetus. Tällä kanavalla on opetuksia aiheesta jossa selitetään tätä hämmästyttävää asiaa tarkemmin (opetussarja Jumalan salaisuus).
      Kun Jeesus tuli ihmiseksi, Hän tuli todelliseksi ihmiseksi: Hän syntyi ihmisen syntymän, Hän kasvoi niin kuin ihminen kasvaa, Hän oppi asioita. Hän eli inhimillisten rajoitusten varassa: Hän ei ollut kaikkitietävä, Hän koki nälkää, janoa, väsymystä, kärsimystä, kiusauksia. Hän kuoli niin kuin ihminen kuolee. Hänen kärsimyksensä oli siis todellista kärsimystä. Tällä on valtava merkitys meille (Ks. esim. Heprealaiskirje luku 2 jakeet 14-18).
      Mutta samalla Raamattu opettaa selvästi, että Jeesus on kaikkivaltias Jumala.
      Juuri koska Jeesus väitti olevansa Jumala hänet ristiinaulittiin.
      CS Lewis on sanonut, että Jeesuksesta ei voi ajatella, että Hän on vain hyvä moraaliopettaja, koska Jeesus väitti olevansa Jumala. Lewisin mukaan on vain kolme vaihtoehtoa: joko Jeesus oli hullu, huijari tai Hän on se mikä Hän väitti olevansa: Jumala.
      Edelleen voimme hämmästellä sitä, että Hänen palvelutyönsä kesti vain 3,5 vuotta ja kuitenkin Hän on maailmanhistorian vaikutusvaltaisin henkilö. Tämä ei sovi yhteen huijarin tai hullun kanssa. Siksi, Lewis päätteli, Jeesuksen täytyy olla Jumala..
      Lopuksi haluan korostaa sitä kuinka suuri merkitys tällä on jos tämä kaikki on totta. Maailmankaikkeus on hyvin erilainen paikka, jos Jeesus on noussut kuolleista. Se merkitsee, että jokainen ihminen voi kohdata Hänet, elävän ihmeellisen Jumalan - mikäli ihminen todella haluaa. Se merkitsee, että on olemassa todellinen toivo. Ja se merkitsee, että rakkaus ja oikeudenmukaisuus tulee lopulta voittamaan.

  • @pikkuli1
    @pikkuli1 ปีที่แล้ว +4

    Siis Raamattu on kokonaan muovailtu ja siihen on lisätty vanhaa tarustoa.
    Nicean kirkolliskokouksessa äänestettiin, että oliko Jeesus fyysisesti Jumalan Poika, vai hengellisesti.
    Jumalan poikuus voitti yhdellä äänellä.
    Raamattu on ihmisten kirjoittama. Paavalinkin kirjeet olivat alunperin tarkoitettu vain kirjeiksi joko seurakunnille tai yksityishenkilöille.
    En ymmärrä miten joku voi ottaa Raamatun ihan tosissaan Jumalan sanana!
    Voiko ihminen todistaa itsestään? Ei voi. Voiko siis Raamatun kirjoittajat ja kokoojat todistaa itsestään? Ei voi.
    Ja Raamatun alkuperäisiä kirjoituksia ON mutta ne ovat ortodoksien hallussa Kreikassa Patmos saarella.

    • @Ami2000
      @Ami2000 ปีที่แล้ว +1

      Raamattu: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on."
      Osaat kieltää oman olemassaolosi.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +1

      Hei Satu-Maarit, Raamattu on tosi mahtava, hengästyttävän hieno kirja. Minulla tulee usein kyyneleet silmiin kun luen Raamattua ja sydämeni tulvii iloa. Harmi kun olet saanut väärän käsityksen Elämän kirjasta. Jos tämä aihe kiinnostaa, niin kannattaa katsoa tältä kanavalta ”Kolme asiaa mitä jokaisen kristityn tulisi tietää Raamatusta”. Oikein hyvää kevättä!

    • @helvisaastamoinen8655
      @helvisaastamoinen8655 ปีที่แล้ว

      Pitäisikö epäilijän joutua tilanteeseen, että Jumala lähettää pahatahtoisen naapurin ylittämään rajan sotajoukkonsa kanssa jotta Hän voisi näyttää epäilijöille että Jumala on ja kuulee rukoukset,jotka on hädässä lähetetty.Itse uskon, Jeesukseen, on hän niin usein ollut apuna konkreettisesti, joten elämä on mielenkiintoista, kun on tietty turva aina olemassa. Kun uskot, et menetä mitään, päinvastoin. Kun hylkäät uskon ,jäät ikuisen elämän ulkopuolelle. En kehota tekemään niin!0

  • @maritarasila2405
    @maritarasila2405 ปีที่แล้ว +8

    Kiitos että avaat tätä kirjan tekstiä, kyllä saatana on ovela hän ehä laittaa tälläiseen oppineen miehen, (hän on on mys pappi) kirjoutamaan tälläiseen eksyttävän teoksen moni joka ei ole uskossaan vahva uskomaan näin lukeneen miehen kirjoituksiin. Sanoohan Raamatussa jossain kohti jotenkin näin, te tulette tietämään onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani. Vielä en missään nimessä tarkoita että Mäkipelto olisi saatana mutta hän pystyy vaikuttamaan myös tahtomista ja tekemistä että hänen paha tahtonsa tapahtuisi.

  • @metaphysic3548
    @metaphysic3548 ปีที่แล้ว

    Sanoit että Jumala käytti ihmisiä, ei tarkoitta että ihmiset kirjoittavat Jumalan sanelun mukaan, vaan olivat pyhän hengen innoittamina. Jumala on kaikki tiettävä .eli kaikki virheet ja ristiriidat ovat ihmisten tekemiä eli Raamattu ei ole Jumalan sanaa. Sanoit myös että Jumala antaa tilaa alistua Raamattua alle tai vastaan, eikö tämä ole ristiriidassa keskenään koska ihmisenä joka tietää Jumalan olevan kaikki tiettävä en halua uskoa Raamatun virheet olisi Jumalan virheitä, enkä halua alistua ihmis virheille. Ja miksi Jumala käyttää sellaisia ihmisiä jotka eivät kirjoita sanasta sanaan mitä Jumala haluaa sanoa ihmisille kertoa, vaan antaa ihmisen itse keksiä omia tarinoita raamatun vielä pyhän hengen innoittamina. Ristiriitainen video.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว

      Kiitos kommentista! Olet ymmärtänyt väärin videon opetuksen. Kannattaa, ehkä kuunnella ajatuksella vielä uudelleen.
      Raamatun synty on hämmästyttävä juuri siinä, että Jumala käytti "vapaita agentteja" (kirjoittajien kokemusmaailmaa, kirjallista tapaa ilmaista asioita, heidän sen hetkistä tilannettaan) Raamatun synnyttämiseen niin, että Jumala pystyi ilmaisemaan tahtonsa ihmiskunnalle Raamatun kautta. Jumalalle olisi ollut paljon helpompi tapa tiputtaa valmis kirja taivaasta, mutta Jumala käytti ihmisiä.
      Pyhän Hengen innoittamana oleminen tarkoittaa, että Pyhä Henki auttoi ihmisiä ajattelemaan oikein ja tuottamaan tämän tekstin kirjallisessa muodossa, mutta se ei tarkoita sitä, että kirjoittajat olivat robotteja. Raamatussa on mm. erilaisia kirjallisia tyylejä - esim. historiankerrontaa, runoutta, viisauskirjallisuutta, elämänkertakirjallisuutta jne, eli Jumala käytti hyvin rikkaasti erilaisia kirjallisuuden lajeja Raamatun synnyttämiseen. Kirjoittajat kirjoittivat omalla tyylillään Raamatun tekstin (samalla tavalla kuin nyt jos luemme eri kirjoittajien kirjoittamaa vaikkapa kaunokirjallisuutta, on ne kirjoitettu kunkin kirjoittajan omalla tyylillä - tavalla ilmaista asioita.)
      Kuten videolla tulee ilmi, Raamatun opetus on erehtymätöntä Jumalan Sanaa jokaiselle ihmiselle joka haluaa löytää totuuden, mutta Raamattu ei pakota ihmisiä ottamaan vastaan totuutta. Jumala antaa ihmisille tilaa elää valheessa, jos ihminen ei halua ottaa vastaan totuutta. Ihminen voi aina sanoa Raamattua lukiessaan: "tämä on vain ihmisten tuotos", "tämä on 2000 v vanha kirja, se ei päde enää tänä päivänä" jne. Näin ihminen saa pysyä pimeydessä jos haluaa, mutta Jumala haluaisi, että jokainen ihminen pääsisi valoon ja saisi rikkaan, iankaikkisen elämän. Koska tämä tulee rakkaudesta käsin, ei siihen liity pakkoa.
      Jokainen "joka haluaa tietää onko oppi Jumalasta" saa tietää sen, kun lähtee noudattamaan Raamatun opetusta.

  • @annh1291
    @annh1291 ปีที่แล้ว

    En pystynyt lukemaan

  • @redsun5681
    @redsun5681 ปีที่แล้ว +1

    suosittelen lämpimästi lukemaan Koraanin englanniksi selko kielellä, tai käymään moskeijassa kysymässä islamin uskonnosta.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +2

      Kiitos kommentista. Oletko muslimi?

    • @redsun5681
      @redsun5681 ปีที่แล้ว +2

      Hei kyllä olen Muslimi,

    • @redsun5681
      @redsun5681 ปีที่แล้ว +2

      ​@@preceptsuomimielenkiintoinen video.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos vastauksesta. Olisi kiva kuulla, että mikä sinun mielestäsi islamin uskossa on parasta?

    • @redsun5681
      @redsun5681 ปีที่แล้ว +3

      ​@@preceptsuomi kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä.
      Puhtaan uskon suura (112.)
      Allah rajattoman myötätuntoisen ,aina armollisen nimeen.
      (1)(Kunnioitettu profeetta) sano:" Hän on Allah,yksi
      (2) Allah on kaikesta riippumaton, kaikkien turva ja kaikken yläpuolella.
      (3)Hänellä ei ole koskaan ollut jälkeläisiä, eikä Hän ole syntynyt.
      (4) eikä Hänellä ole ketään vertaista.

  • @mrnordkk
    @mrnordkk ปีที่แล้ว +1

    Raamattu on ihmisten kirjoittama kokoelma tarinoita. Nuorimmatkin tapahtumat kyseisessä teoksessa on noin 2000 vuoden takaa. Selvää on, ettei Raamattuun pidä, eikä voi luottaa totuudellisena teoksena. Se on kokoelma tarinoita, perimätietoa ja osaksi historiallisia faktoja. Siinä on hyviä elämänohjeita, mutta osa on vanhentunut jo satoja vuosia sitten. On aivan järjetön ja lapsellinen teoria väittää Raamattua Jumalan sanaksi. Se on pötyä. Samaa väittävät muslimit Koraanista. Mitään konkreettista Jumalaa ei ole, eikä Saatanaa myöskään. Ne elävät vain ihmisen mielikuvituksessa.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +2

      Kiitos kommentista. Kiva jos olet katsonut videon.
      Olet varmaan samaa mieltä siitä, että on tärkeää että meidän ajattelu on loogista ja perustuu tosiasioihin. Olisikin kiinnostavaa kuulla a) mitä todisteita sinulla on siitä, että Jumalaa ei ole olemassa ja b) mitä hyötyä sinulle on siitä, että kuvittelet ettei Jumalaa olisi olemassa?

    • @sepporiikonen7083
      @sepporiikonen7083 5 หลายเดือนก่อน

      Jumala on ja Raamattu on korkea hyvän elämän ja korkean moraalin ohjaaja meidän elämässä. Pyhän Hengen ja sisäisen uudistumisen kautta Jeesuksen Kristuksen sovitukseen turvaten voimme elää yltäkylläistä elämää, seurakunnan yhteydessä. Rukoile Pyhää Henkeä uudistamaan sinut sisältä päin. Maailma kyllä pettää ja ajaa epätoivoon. Rauha sinulle.
      .

    • @anttivarumo1305
      @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

      ​Eikö todistamisen taakka kuulu niille, jotka sanovat että jumala on olemassa?​@@preceptsuomi

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  3 หลายเดือนก่อน

      @@anttivarumo1305 Jos sanoo, ettei Jumalaa ole olemassa, niin se on totuusväittämä. Jos esitetään totuusväittämiä tulee niillä olla jokin peruste. Muutenhan se on vain mielipide, millä ei ole mitään arvoa.

    • @anttivarumo1305
      @anttivarumo1305 3 หลายเดือนก่อน

      Miten voi todistaa, että jumalaa ei ole olemassa, jos jumalaa ei ole olemassa? Jos jumalan olemassaolon voi empiirisesti todistaa niin, ettei sitä perustella uskolla, niin silloin kyseessä on jumalan olemassaolon todistaminen tieteellisesti. Jos se on mahdollista, silloin ei vissiin ole enää kysymys uskosta. Jos jumalan olemassaolo on jo todistettu tieteellisesti, niin minulta se uutinen on kyllä mennyt ohi. @@preceptsuomi

  • @JussiKeskinen
    @JussiKeskinen ปีที่แล้ว +1

    Kiitos,

  • @JK-gn5jr
    @JK-gn5jr ปีที่แล้ว +1

    Kohdassa 2:46 meni toivo siitä, että tämä video olisi neutraalia tarkastelua aiheeseen. Jatkan kuuntelua.

    • @askoruotsalainen2235
      @askoruotsalainen2235 ปีที่แล้ว +2

      On sinänsä ihan neutraalia todeta, että kristitylle Raamattu on Jumalan sanaa. Aivan yhtä neutraalia kuin on todeta, että ateistille ja muslimille Raamattu ei ole Jumalan sanaa.

    • @JK-gn5jr
      @JK-gn5jr ปีที่แล้ว +2

      Ymmärtääkseni tässä on tarkoitus tarkastella onko Raamatun sisältö muuttunut kirjurien toimesta tahattomasti tai tarkoituksella. Mielestäni silloin uskonnolliset näkemykset ovat täysin epärelevantteja ottaa edes esille. Jos otetaan lähtöasetelma, että se on Jumalan sanaa (tämä saattaa joillekin jo implikoida muuttumattomuutta), niin sen jälkeen voi olla mahdotonta nähdä kirjassa esitettyjä tutkimustuloksia muutoksista. En ole vielä itse lukenut kirjaa, mutta aion varsinkin tämän videosarjan jälkeen.😆

    • @askoruotsalainen2235
      @askoruotsalainen2235 ปีที่แล้ว +2

      @@JK-gn5jr
      Ok.
      Minusta on silti rehellistä jos tutkijanakin kertoo oman vakaumuksensa.
      Useimmilla sellainen kuitenkin on...
      Silti voi pyrkiä avoimeen tutkimusasenteeseen, kuten ammattilaiset.

    • @Ami2000
      @Ami2000 ปีที่แล้ว +6

      @@JK-gn5jr Ville lähti liikkeelle syvästi ateistiuskonnollisesta näkökulmasta.

  • @tapiovalikangas7085
    @tapiovalikangas7085 ปีที่แล้ว +1

    Moi. Mitä ajattelette... Apokryfiset kirjoitukset.
    "Hallitsijat halusivat pettää ihmisen, sillä he huomasivat hänen olevan sukua niille, jotka todella ovat hyviä. Hallitsijat ottivat hyvien nimen ja antoivat sen niille, jotka eivät ole hyviä, voidakseen nimillä pettää ihmisen liittämällä nimet niihin, jotka eivät ole hyviä. Minkä palveluksen hallitsijat lopuita tekevätkään nimille! Heidän ansiostaan nimet pääsevät pois niiden joukosta, jotka eivät ole hyviä, ja saavat paikan hyvien keskellä. Hallitsijat tunsivat nämä nimet, sillä he halusivat vangita vapaan ihmisen ja tehdä hänet orjakseen ikuisiksi ajoiksi."
    Kaikki muistaa Juudaan. Luin kirjoituksen missä sanotaan, että pahat ihmiset ei pääse herran lepoon. Käsittääkseni tämä tarkoittaa uudelleen syntymistä ja ehkä näin onkin, kun ajatellaan lopun aikoja. Osahan oli syntynyt isästään .... Joo taidatte tietää.
    Mielenkiintoista oli myös se, että itse asiassa tässä vahvistettiin kolminaisuus. Kun ymmärtää, että miksi Jeesus sanoi isä. Sillä Maria oli äiti.
    Puhuttiin myös, että jalosukuiset on olleet murhaajia ja aviorikkojia aina ja homot ja lesbot on tuomittuja olemaan eri ruumiissa saastaisen hengen vuoksi. Jotenkin minäkin olen ymmärtänyt asioiden olevan tähän suuntaan.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +2

      Tämä ote on gnostilaisesta "Filippoksen evankeliumista" joka on hyvin myöhäinen kirjoitus. Ajoitettu toisen vuosisadan lopulle - kolmannelle vuosisadalle. Teksti on hyvin sekavaa, ei-kristillistä.

    • @tapiovalikangas7085
      @tapiovalikangas7085 ปีที่แล้ว

      @@preceptsuomi kiitos vastauksesta, mutta minusta siinä on Raamattua täydentäviä kohtia, kuten Eenokin kirjassa. Siinä selittään tämä isä, sillä Maria on äiti ja silloin Jeesus on Jumala ja sen persoona. Sitten se Juudaksen tuomio, että hän ei kuolisi. Eli ei pääse Herran lepoon. Hautojen aukeneminen ja sanottiin, että he nukkuivat vielä silloin kuolemassa. Jeesus oli ensimmäinen joka nousi taivaisiin. Sitten, kun ihminen on sielu ja henki ja ruumis on saviruukku. Niin tuntuisi jotenkin luontevalta, että pahat ihmiset ja ne joiden paratiisi on ollut jo maanpäällä jäisivät tänne. Ja siunataan myös, että saisit elää pitkään maanpäällä. Viittaa vahvasti lopunajan ihmisiin, koska ihmisiä on ollut maanpäällä jo tuhansia vuosia. Toki Israelin kansa on asetettu todisteeksi jumalan tahdosta ja todisteeksi maan päällä.
      Myös se, että kaikki ei ole syntyneet Jumalasta, vaan siitä toisesta isästä. Raamatussa Peto on toki Valtio. Luvulla 666 toki pyritään vaikuttamaan ihmisten sieluun ja henkeen, joten sen luvun tarkoitus on manipuloida ihmisiä. Pedon merkki otetaan myös sydämeen ja käteen, jolloin tehdään pedon pahuutta ja ajatellaan rodullisesti sun muuta. Toki valtio pyrkii sitomaan ihmisiä alaisuuteen pois vapaudesta ja sekin tukee tätä Filippuksen evankeliumia. Siinä sanottiin myös, että jalosukuiset on murhaajia ja aviorikkojia. Näin varmasti onkin monella tapaa. Jos kerran jo ajatteleminen toisen vaimosta on aviorikos. Luulen kyllä, että siinä on jotain tottakin.

    • @Ami2000
      @Ami2000 ปีที่แล้ว

      @@tapiovalikangas7085 Sielunvihollinen toimii salakavalasti. Eihän mikään kirjoitus ole uskottava jo se on täyttä valhetta. Eenokin kirjan jättiläiset olivat muka kilometrien pituisia ym.

    • @tapiovalikangas7085
      @tapiovalikangas7085 ปีที่แล้ว

      @@Ami2000 Minä olen sanonut, että ne täydentävät Raamattua. Kyllä Israelilaiset näkivät jättiläisiä luvatussa maassa. Myös se, että pyhien haudat avautuivat. Mutta ei kaikki. Juudas sanottiin että hän jäi tänne. Uudelleen syntymistä antaa sieluille ja hengelle toisen merkityksen. Jostakin ne sielut ja henget tulevat, aina kun lapsi syntyy. Raamatussa on monta kohtaa, jossa kerrotaan ruumiin olevan saviruukku. kun ihmiset ylösnousemuksessa on myös enkelin kaltaisia eikä heitä naiteta. Herra pyyhkii kaikki surut ja parantaa rammat ja vajaat. Niin, et todellakaan voi nähdä lapsiasi ja vanhepiasi taivasten valtakunnassa. Filippus vahvistaa tämän myös evankeliumissaan. Vahvistaa myös, uudelleen syntymistä myös maallista. Valtakunnat mitkä näytettiin Jeesukselle, niin vahvistaa, keitä on jalosukuiset. Mielenkiintoista eikö. Myös tasapuolisuus lopun aikoihin täyttyisi näin.

    • @Ami2000
      @Ami2000 ปีที่แล้ว

      @@tapiovalikangas7085 Ei täydennä. Muumikirjatkaan ei täydennä. Ohitit kokonaan kohdan 'kilometrien pituisia jättiläisiä'. Sellaisia ei ole kukaan nähnyt. Raamattu kertoo jättiläisistä.

  • @joakimfagerlund9841
    @joakimfagerlund9841 ปีที่แล้ว +4

    No ihan varmasti on sensuroitu ja käytetty mielikuvitusta jo sen alkuperäsessä kirjoityamisessa.
    Ville on ihan oikeassa ja on tutkinut sitä perusteellisesti..
    No jos joku uskoo satukirjaan on se jokaisen oma asia.

    • @salariasfaciatus136
      @salariasfaciatus136 ปีที่แล้ว +2

      Erittäin moni on tutkinut raamatun syntyhistoriaa perusteellisesti ja päätynyt toisenlaiseen tulokseen kuin Mäkipelto eli jopa vahvistunut uskossaan. En itse ole lainkaan vakuuttunut Mäkipellon "tutkimuksesta" vaan näyttää vahvasti siltä, että ennakkoasenne on ohjannut Mäkipeltoa enemmän kuin objektiivisuus.

    • @joakimfagerlund9841
      @joakimfagerlund9841 ปีที่แล้ว +1

      @@salariasfaciatus136 Niin se on, että jos jo on uskossa saa tutkimuksista vahvistusta sille.
      Sellaista kutsutaan myös ennalta oletetun vahvistamisesta.
      Tai myös puolueellisuus on melko sopiva kuvaus näistä kavereista jotka hakevat vahvistusta uskolleen.

    • @dontkickout
      @dontkickout ปีที่แล้ว +1

      ​@@salariasfaciatus136Syy miksi ihmiset lähtevät Kristin uskosta pois on nämä uskottomat selitykset Raamatun ristiriidoista. Ei ihmiset ole tyhmiä, ihmiset osaavat lukea tutkia ja käytää omia aivojaan.
      En sano että Raamattu on satu kirja kokonaan vaan osittain aika selvästi vielä enemmän tänä päivänä, kirkkot muuttuneet esim paavi hyväksyi homo pappeuden ja homo vihkimisen vaikka Raamattu selvästi kieltää ja tuomitsee myöskin atteistit pääsevät taivaaseen kunhan ovat hyviä ihmisiä, vaikka eivät uskoisi Jumalan. Ei ihme että ihmiset eroavat kirkosta.

    • @sepporiikonen7083
      @sepporiikonen7083 5 หลายเดือนก่อน

      Raamattu on hengellisen elämän perusta ja lähde. Seurakunta on toinen kivijalka ja pyhään ehtoolliseen osallistuminen kolmas. Usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta. Tuon tiedostan, silti en väheksy Villen tutkimusta. Näihin ei voi oikein ottaa kantaa jos ei pysty lukemaan Raamatun alkukieliä sekä ajan kulttuuria alkukielillä.Ville on opinnut ja pystyy siihen. Arvostan Villen teosta eikä se mitenkään vähennä Raamatun auktoriteettia ekämässäni, ei millään tavoin. Siunausta kaikille, usko pelastaa iankaikkiseen elämään.

    • @joakimfagerlund9841
      @joakimfagerlund9841 5 หลายเดือนก่อน

      @@sepporiikonen7083 Tai sitten ei ole.
      Näma tarinat Jeesukseata kijoitettiin sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen (Markuksen jutut noin 50 vuotta) ja kääntäjät höysteli sanomaa niin, että te uskovat saatte enemmän ponnetta taruun.
      Vähän samaa tasoa, luin jutut ufoista. Aina jotain salaperäistä liittyy niihin tarinoihin.
      Ihan elämän perusta ja onni on jotain ihan muuta, kuin usko tai seurakunta, ehtii nauttimaan elämästa ilman noita ikeitä.

  • @Naskalin
    @Naskalin ปีที่แล้ว +6

    Tarvitaanko ylipäänsä tämäntapaisia videoita tai edes kirjoja mihinkään? Kristinuskohan on ollut kusetusta alusta asti

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +11

      Tuohan kuulostaa entisen ateistisen Neuvostoliiton propagandalta.

    • @Naskalin
      @Naskalin ปีที่แล้ว

      @@preceptsuomi No vainoharhansa kullakin.

    • @preceptsuomi
      @preceptsuomi  ปีที่แล้ว +8

      @@Naskalin näin toki, vaikutat kuitenkin huumorintajuiselta henkilöltä