Sandlerin Click oli yllättävän hauska ja jopa koskettava leffa, jossa kyllä on näitä Sandlerin huumorille ominaista paskuutta, mutta jotenkin upposi minuun. Muita leffoja nähnyt sieltä täältä ja olleet todella meh -kamaa.
Hyvä Ville! Ihan oikea käsittely tuolle paskakasalle videon lopussa! Tämä tuli nähtyä muutama vuosi sitten ja oli kyllä aika vaikeaa istua sohvalla, kun siinä vääntelehti myötähäpeästä vähän väliä ja kyseenalaistin mielenterveyteni katsomalla tämän ison haisevan kasan paskaa.
Kyllä meni mun lahjoitus oikeaan osoitteeseen, kun näinkin viihdyttävän videon siitä sai aikaiseksi. Sun selittämänä leffa kuulosti paljon hauskemmalta kuin se oikeasti onkaan ja yhtään kenellekään tuota ei kyllä voi suositella. Käsittämättömän surkea "komedia", jossa ei edes ole mitään kalkkuna-arvoja ja pitkään elin siinä luulossa, että Grown Ups olisi Adam Sandlerin surkein tekele, mutta kyllä tämä vei voiton. Sandlerilla onnistumisprosentti on muutenkin aika minimaalinen ainakin komedioiden puolella, mutta juurikin Uncut Gems osoittaa, että halutessaan hän pystyy vetämään kovatasoisiakin rooleja ja kyseistä leffaa onkin helppo suositella, jos synkemmät rikosdraamat yhtään nappaa. Myöskin Paul Thomas Andersonin ohjaamassa Punch-Drunk Lovessa Sandler on kovassa iskussa.
Se on varmaan domestic marketilla tienannu ton summan. Kun jos kattoo kuka näytelijä tienaa jenkeissä hyvin niin esille nousee näyttelijä tyler perry joka tekee just saman tyylistä skeidaa kuin jack and jill, mutta sen leffoja ei kuitenkaan julkaista jenkkien ulkopuolella eikä kukaan tiedä sen nimeä.
Oikeasti huonoista elokuvista tuli mieleen The American Poop Movie. Paska ja kusi eri konteksteissa on ilmeisesti "hauskaa". Tuosta on ihan Universalin suomikantinen DVD.
Movie 43 on kaikkien paskuuden Citizen Kane, joka on voittanut kolme Razzie-palkintoa huonosta tekeleestä, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Sen katottuasi, alat mieluummin kattoa uudelleen Jack and Jilliä.
Tuollaset leffat on tehty naisille ja pariskunnille jolla on tylsä huumori ja eivät tajua leffoista hevonhelvettiä. Katoin tänään mitkä leffat on menestyny parhaiten Syltyn osastolla, nii Guardian of the galaxy 2 oli tietenkin parhaiten menestyny 820miljoonalla about ku joku Rambo tai Rocky max 300milj. En tajua!
En ole Jack & Jilliä nähnyt mutta kaikki arvostelut ovat onnistuneesti vakuttaneet meikämannea myös olemaan katsomatta sitä. Toisaalta taas saman ohjaajan "You don't mess with Zohan" on itselleni mahdollisesti suosikki adam sandleri leffa. Olen tainnut sen kolme kertaa nähdä ja kyllä se on onnistunut naurattaa joka kerta överillä typeryydellään. Filmi on etenkin nykyään ajankohtainen kiitos viimeaikaisten israel ja palestinaa konfliktien. Huonoin leffa itselleni jonka olen katsonut, vain puoliksi on Takashi Miken "Yakuza Apocalypse". Ei objektiivisesti välttis huono, ja saatoin katsella sitä väärissä fiiliksissä. Elokuva alkoi mielenkintoisesti mutta vitutti miten typeräksi paskaksi se meni alun jälkeen että piti katselu oikein lopettaa kun suututti niin paljon.
Mulle Adam Sandler on ehdottomasti musta lippu koko leffalle. Ihan vitun ärsyttävä näyttelijä enkä ole ikinä nauranu millekään sen esittämän hahmon jutulle. Tollanen nolo paska ei muutenkin kolahda, joten varmasti on hyvä jos semmosesta tykkää, mutta myötähäpeä on yks niistä fiiliksistä mitä en tykkää leffaa katsoessa kokea.
Tämä pitää nähdä!! Itse siedän Adam Sandleria paremmin kuin keskiverto tervejärkinen ihminen. Click on minusta hyvä mutta ei ehkä paskasaavi kamaa. Uncut Gems puolestaan on oikeasti upea elokuva ja sitä suosittelenkin!
Adam Sandlerilla on mielestäni ihan hauska leffa "The Wedding Singer". The Rockilta en ole nähnyt yhtään hyvää vielä, joten hänen 💩-saavi vol. 2:sta odotellen.
Joskus katoin semmosen "komedialeffan" ku Wendellin Stoori, joka oli niinki tylsää paskaa, että mä en muista siitä mitään. Bernie oli niinkin paska, että jätin kesken ja heitin leffan roskikseen.
Anger management (2003) on hauska komedia, ainoa hauska mitä oon sandlerilta nähny, ja Reign over me (2007) on hyvä draama. Sanoisin kuitenkin että nää on hyviä leffoja sandlerista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Elokuvan historiassa ei oo toista tähteä joka olis hämmentänyt mua niin paljon. Käsittämättömän paska, ärsyttävä ja lahjaton koomikko. Ei mielestäni näyttelijäksi oikein voi edes sanoa 😂
Sandlerin Click oli yllättävän hauska ja jopa koskettava leffa, jossa kyllä on näitä Sandlerin huumorille ominaista paskuutta, mutta jotenkin upposi minuun. Muita leffoja nähnyt sieltä täältä ja olleet todella meh -kamaa.
Seuraavaksi kaikki Adamin leffat? Sandler maratooni?
Hyvä Ville! Ihan oikea käsittely tuolle paskakasalle videon lopussa! Tämä tuli nähtyä muutama vuosi sitten ja oli kyllä aika vaikeaa istua sohvalla, kun siinä vääntelehti myötähäpeästä vähän väliä ja kyseenalaistin mielenterveyteni katsomalla tämän ison haisevan kasan paskaa.
Kyllä meni mun lahjoitus oikeaan osoitteeseen, kun näinkin viihdyttävän videon siitä sai aikaiseksi. Sun selittämänä leffa kuulosti paljon hauskemmalta kuin se oikeasti onkaan ja yhtään kenellekään tuota ei kyllä voi suositella. Käsittämättömän surkea "komedia", jossa ei edes ole mitään kalkkuna-arvoja ja pitkään elin siinä luulossa, että Grown Ups olisi Adam Sandlerin surkein tekele, mutta kyllä tämä vei voiton. Sandlerilla onnistumisprosentti on muutenkin aika minimaalinen ainakin komedioiden puolella, mutta juurikin Uncut Gems osoittaa, että halutessaan hän pystyy vetämään kovatasoisiakin rooleja ja kyseistä leffaa onkin helppo suositella, jos synkemmät rikosdraamat yhtään nappaa. Myöskin Paul Thomas Andersonin ohjaamassa Punch-Drunk Lovessa Sandler on kovassa iskussa.
Hyvä kun ilmottauduit! En tainnut videolla erikseen mainita lahjoittajaa! Kiitos tästä elämyksestä ❤
helvetin hyvä pätkä! Jos tykkää ns viihdyttävistä paskoista leffoista niin tää on todella kova
Ihan kuuma muijahan tuo Jill on!🥰
Se on varmaan domestic marketilla tienannu ton summan. Kun jos kattoo kuka näytelijä tienaa jenkeissä hyvin niin esille nousee näyttelijä tyler perry joka tekee just saman tyylistä skeidaa kuin jack and jill, mutta sen leffoja ei kuitenkaan julkaista jenkkien ulkopuolella eikä kukaan tiedä sen nimeä.
5:40 kohdilla voisi väittää, että leffa kosketti kyllä kaikessa paskuudessaan todella syvältä ja arpia jättäen.
Oikeasti huonoista elokuvista tuli mieleen The American Poop Movie. Paska ja kusi eri konteksteissa on ilmeisesti "hauskaa". Tuosta on ihan Universalin suomikantinen DVD.
Movie 43 on kaikkien paskuuden Citizen Kane, joka on voittanut kolme Razzie-palkintoa huonosta tekeleestä, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Sen katottuasi, alat mieluummin kattoa uudelleen Jack and Jilliä.
Muistaakseni jonkun videon tästä joskus katsoinkin. Tämä oli jonkunsorttinen komediallinen episodielokuva?
Tuollaset leffat on tehty naisille ja pariskunnille jolla on tylsä huumori ja eivät tajua leffoista hevonhelvettiä. Katoin tänään mitkä leffat on menestyny parhaiten Syltyn osastolla, nii Guardian of the galaxy 2 oli tietenkin parhaiten menestyny 820miljoonalla about ku joku Rambo tai Rocky max 300milj. En tajua!
Ootin että oisit hakannu sen vasaralla paskaks lopussa mut nyrkkikin oli hyvä 😄
Eikö se American psyko 2 oo vielä huonompi? vai kumman Ville kattos uudelleen jos ois pakko valita?
HEVONPASKAA
Haluatko vaihtaa päikseen DVD julkaisuun? Tuo leffa ei ansaitse HD kuvanlaatua.
En ole Jack & Jilliä nähnyt mutta kaikki arvostelut ovat onnistuneesti vakuttaneet meikämannea myös olemaan katsomatta sitä. Toisaalta taas saman ohjaajan "You don't mess with Zohan" on itselleni mahdollisesti suosikki adam sandleri leffa. Olen tainnut sen kolme kertaa nähdä ja kyllä se on onnistunut naurattaa joka kerta överillä typeryydellään. Filmi on etenkin nykyään ajankohtainen kiitos viimeaikaisten israel ja palestinaa konfliktien.
Huonoin leffa itselleni jonka olen katsonut, vain puoliksi on Takashi Miken "Yakuza Apocalypse". Ei objektiivisesti välttis huono, ja saatoin katsella sitä väärissä fiiliksissä. Elokuva alkoi mielenkintoisesti mutta vitutti miten typeräksi paskaksi se meni alun jälkeen että piti katselu oikein lopettaa kun suututti niin paljon.
Onko suunnitelmissa ulostesaavin parhaat ja huonoimmat erikoislähetystä?
Gigli sit seuraavaks, jos uskallat.
Joo!!! En oo nähnyt mutta haluan nähdä Villen arvostelun 😂 Pitäisi ymmärtääkseni olla eeppisen paska
79 miljoonaa eroa mitä helvetin perkelettä! :DDD jollain on ollu ylimäärästä taskurahaa
En oo yhtään Sandlerin lehvaa pystynyt kahtomaan, toivottavasti ei ikinä tarvii/oo pakko.
Gotti (2018), Battlefield Earth (2000) ja Movie 43 (2013) saaviin
Battlefield olikin jo th-cam.com/video/XiIDcQB62m4/w-d-xo.html
Melko turhautuneen olonen juontaja, varmaankin ihan aiheesta😂
South park elokuva jos joskus kerkeät 😊
?? Sehän on loistava
Mulle Adam Sandler on ehdottomasti musta lippu koko leffalle. Ihan vitun ärsyttävä näyttelijä enkä ole ikinä nauranu millekään sen esittämän hahmon jutulle. Tollanen nolo paska ei muutenkin kolahda, joten varmasti on hyvä jos semmosesta tykkää, mutta myötähäpeä on yks niistä fiiliksistä mitä en tykkää leffaa katsoessa kokea.
Mikään ei avaan paremmin työpäivää kuin työpisteen siivous Paskasaavin siivittämänä.
Ei sitten mikään
5:15 Tee Ville ja Vella video! Ehdottomasti
Kahden tunnin komedia!
Tämä pitää nähdä!!
Itse siedän Adam Sandleria paremmin kuin keskiverto tervejärkinen ihminen. Click on minusta hyvä mutta ei ehkä paskasaavi kamaa. Uncut Gems puolestaan on oikeasti upea elokuva ja sitä suosittelenkin!
90-luvulla jo ihmettelin Adam Sandlerin suurta suosiota...no mies voi edelleen nauraa matkalla pankkiin 🤑🤑🤑
Adam Sandlerilla on mielestäni ihan hauska leffa "The Wedding Singer". The Rockilta en ole nähnyt yhtään hyvää vielä, joten hänen 💩-saavi vol. 2:sta odotellen.
Vitun Tom rider :D
Onko Adam Sandler ja Will Ferrell missään samassa elokuvassa? Siinä olisi kakkaa saavitolkulla.
En tiedä mutta niin olisi
joskus pitäs saada kyllä paskasaavi livelähetys ilta :D
Onks toi paskasaavin tarra Burial groundista?
Juurikin siitä :D
Hautaholvi Helvettiin.
Joskus katoin semmosen "komedialeffan" ku Wendellin Stoori, joka oli niinki tylsää paskaa, että mä en muista siitä mitään. Bernie oli niinkin paska, että jätin kesken ja heitin leffan roskikseen.
Kaikki muu Sandlerilta on paskaa paitsi Uncut Gems ja Punch drunk love. No ne onkin oikeiden elokuvantekijöiden tuotoksia.
Hustle oli myös ihan kelvollinen.
Anger management (2003) on hauska komedia, ainoa hauska mitä oon sandlerilta nähny, ja Reign over me (2007) on hyvä draama.
Sanoisin kuitenkin että nää on hyviä leffoja sandlerista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Elokuvan historiassa ei oo toista tähteä joka olis hämmentänyt mua niin paljon. Käsittämättömän paska, ärsyttävä ja lahjaton koomikko. Ei mielestäni näyttelijäksi oikein voi edes sanoa 😂
Toi miten toi tienannut noin paljon, muistettava et naiset tykkää monesti (mies esittää naista) komedioista. Ei kyllä kiinnosta itteä...
Entäs Lehmän paska