Ahaa, Patrick kuuluu myös näihin hysteerikkoihin, jotka vannovat maahanmuuton nimeen täysin perustelematta. Iso joukko suomalaisia nuoria jää joka vuosi vaille opiskelupaikkaa yliopistossa. Nyt sitäkin niukkuutta pitäisi jakaa ulkomaalaisille löhes vastikkeetta. Hieman aivoja käyttöön, kiitos. 🤗
@Kuuntelijapodcast No se on juuri näin. Suomessa on tainnutettu kansa ekstaasiin "maahanmuutto ratkaisee kaiken". Miksei positiivisesta vaikutuksesta näy vielä pienintäkään merkkiä? Samaan aikaan kun maahantulo on kasvanut valtavasti, julkinen velka on paisunut ja talouskasvua ei ole. Julkiset palvelut kuormittuvat ja ruuhkautuvat monella sektorilla. Pilvessä leijuessa tätä ei huomata eikä tunnusteta.
Ulkomaalaisille kalliit yliopistomaksut. Jos ovat tosissaan niin maksavat. Emme tarvitse lisää ulkomaalaisia pummeja, niitä on tarpeeksi jo omasta takaa.
@@maurituomisto8007 Kai olet tietoinen että demareista on tullut paljon porukkaa persuihin? Eli valuvat taas takaisinpäin kun se sopii paremmin niiden ideologiaan. Millä tavoin ei haluta lopettaa? Oletko ollenkaan lukenut Purran tai muiden PS vaikuttajien kommentteja?
Jos puhutaan taloudesta niin silloin vieraaksi pitää pyytää tuleva elinkeinoministeri eli PS.n kansanedustaja Sakari Puisto. Myös nykyinen elinkeinoministeri Wille Rydman olisi kova sana.
Minusta lapsiperheiden verotuksen lasku tulisi olla ensisijainen keino, se onnistuu parhaiten perheverotuksella tai kunnollisella lapsivähennyksellä verotuksessa. Sen lisäksi voidaan ottaa töihin maahanmuuttajia, mutta nämä pitää rankata kunnolla ja kansalaisuus tai pysyvä oleskelulupa ei saa olla itsestäänselvyys. Sen pitää olla palkinto, mitä kauemmin meillä on oikeus karkoittaa huonosti käyttäytyvät, sen paremmin ihmiset hyväksyvät maahanmuuton. Lisäksi pitää panostaa automaatioon, emme me halua tuoda halpatyövoimaa töihin, jotka katoavat tulevaisuudessa.
Erittäin hyvä pointti. Samaa mieltä. Miten rakentaisit perheverotuksen käytännössä? Paljonko olisi mielestäsi kunnollinen lapsiperhevähennys? Onni Rostila jaksossa 6 sanoi, että esim. 5.000 e olisi hyvä. Jatkan ajatustasi, jos sallit: harva puhuu niin ikään siitä, että esimerkiksi 40-vuotias maahanmuuttaja tulee Suomeen ja jää n. 20 työvuoden jälkeen eläkkeelle, joka kestää esimerkiksi 25 vuotta. Maahanmuuttajat tulevat tulevaisuudessa kuormittamaan eläkejärjestelmää merkittävissä määrin riippumatta siitä, mistä maahanmuuttajien eläkekassavirta otetaan. Valtava tulevaisuuden taloudellinen ongelma tämäkin
@@Kuuntelijapodcast 10%-yksikön lasku kokonaisansiotuloveroasteeseen jokaiselta lapselta ensimmäisen jälkeen, ja sama soveltuu pääomatuloon, kunnes lapset 18v. Eli jos maksat veroja 50% marginaalilla ja 5 lasta niin 10% marginaali enää.
Pienyrittäjyys Suomessa ei tule kasvamaan (vaan päinvastoin) tällä nykyisellä YEL-kuviolla, jossa ulkopuolinen taho määrittää paljonko tulisi ansaita ja siitä kuvitteellisesta summasta on maksettava neljännes (tehottomaan) järjestelmään. Ei kiitos. Eipä sillä, neljännes todellisistakin tuloista on vähintäänkin kolmanneksen liikaa 🤷♀️
Hyvä pointti, ja suurilta osin samaa mieltä. Tarkoitan sitä, että sen sijaan että firmat palkkaaavat täysveriseen työsuhteeseen lomarahoineen ja työterveyksineen, firmat haluavat ostaa työpanosta erinäisistä kevytyrittäjämalleista, mikä tekee palkallisista työntekijöistä toiminimiyrittäjiä.
Koko 2000-luku on vähennetty palkkatulo veroa. Tulos ei ole ollut työnteon lisääntyminen, vaan kun ihmiset ovat tyytyväsiä tuloihinsa he lisäävät vapaa-aikaansa. Matkustavat toiselle lomalle vuoden aikana Espanjaan ja kuluttavat rahansa siellä, kun suomessa kaikki maksaa enemmän kuin Espanjassa välillisten verojen takia (esim.alv). Tämän seurauksena valtio jää nuolemaan näppejään.🙃
En kyllä löydä itsestäni "sisäistä demaria" sitten millään.Ehkä vielä nuorempana sitä olisi hivenen voinut löytynyt, mutta ei enää. Patrick on kyllä ihan ajan hermolla monestakin asiasta ja nuoreksi mieheksi paljon jo ehtinytkin.Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos.👍
Kyllä se sitten löytyy kun makaat sairaana ja hoitoa pitäs saada koska siitä siinä on enimmäkseen kyse. Kaikki muu on jotain suhteellisen merkityksetöntä höpötystä millä julkinen sairaanhoito halutaan ajaa alas kalliin yksityisen hoidon tieltä koska suomalainen ei osaa yhteenlaskua.
Lapsien tekemiseen: mikäli lapsen tekemisestä ja kasvattamisesta seuraisi merkittävä verohyöty. Ei siis vain sellainen, että lapsen kulut saa peitettyä. Väitän, että ne joilla on jo yksi tai kaksi lasta tekisivät lisää. Tässä valtio ei häviäisi yhtään mitään jos tällainen verohuojennus tulisi. Mikäli kukaan ei käyttäisi tätä verohyötyä, niin mikään ei muutu. Lisäksi hyvä puoli tässä on se, että hyöty tulee niille, jotka tekevät jo työtä.
Huono asenne Patrickilta kun väittää että ei voi tehdä poliittisia päätöksiä siihen että saisimme lasten syntyvyys kasvuun. 1. Patrick on väärässä. Unkari on onnistunut. 2. Jos joku ei ole onnistunut miksi sillon Suomi ei voisi olla ensimmäinen onnistuja. Miksi Suomen täytyy ottaa esimerkkiä muilta. Eikö Suomella olisi nyt kreivin aikaa näyttää esimerkkiä muille?
Asiaa. Tästä toivottavasti haastoin Patrickia sopivasti. Kuten Onni Rostila sanoi, vapaasti lainaten: "Tehdäänhän politiikassa muitakin päätöksiä ilman 100 %:n varmuutta, niin miksi yht'äkkiä tässä asiassa vaaditaan 100 %:n onnistumisastetta?" Mitä verotetaan vähemmän, saadaan enemmän eli saadaanko lapisperheitä enemmän, kun niitä verotetaan vähemmän? Näkemykseni mukaan: KYLLÄ
En oikein ymmärrä tätä YEL:n haukkumisen määrää. 1. Maksat eläkemaksuja 2. Sitä kautta sinulle muodostuu X-eläke 3. Jos eläkevakuutusyhtiöillä ei ole kassavaroja maksaa eläkkeitä, tulee valtio apuun. Siinä tilanteessa systeemin valvonta olisi pettänyt ja vastuun kantaa valtio.
YEL:n haukkumisen määrä on käytännössä suorassa suhteessa siihen, maksaako ko. henkilö YEL-maksuja vai seuraako YEL:iä sivusta. Luultavasti sinä et maksa YEL?
@ maksan. Omistan lakiasiaintoimiston ja muutoksen myötä minimityötuloni nousi 38 000 euroon. Ei palkansaajatkaan saa sijoittaa omaa eläkekertymäänsä, joten miksi minun pitäisi? Maksan nykyään YEL:iä mielelläni enemmän, koska tiedän, että myös muut maksavat. Nämä veronmaksajien rahoja kupanneet takuueläke+sijoitussalkku -vapaamatkustajat laitettiin vihdoin kuriin. Toiseksi enää ei onnistu myöskään YEL-asumistukikikkailut. Nekin loppui. Älä esitä puhuvasi kaikkien yrittäjien suulla. Tälle systeemille on myös kannatusta. YEL-tuottojen rahastoinnin vähyys ei eroa palkansaajien eläkejärjestelmästä mitenkään. Valtio takaa YEL-maksuille saman kohtelun kuin palkansaajien eläkemaksuille. X-eläkemaksu oikeuttaa aina Y-eläketasoon ihan sama oliko se palkansaajan ominaisuudessa maksettu vai yrittäjänä. Eli jos uusia YEL-maksajia tulee niin vähän, ettei kassa saa yrittäjille eläkkeitä maksettua niin verovaroista subventoidaan kassaa. Annat (tahallaan tai tietämättäsi) sen kuvan, että riskin yrittäjien eläkejärjestelmän toimivuudesta kantaa yrittäjät itse. Näin se ei ole, vaan koko valtio ja kaikki veronmaksajat hajautetusti.
@ eihän tänne voi edes vastata ilman että viestit poistetaan. Kyllä maksan YEL:iä ja omistan lakiasiaintoimiston. YEL-työtulo pakkonostettiin 38 000 euroon vuodessa. Vihdoinkin loppui tämä joidenkin vapaamatkustajien takuueläke+sijoitussalkku -kikkailu. Lisäksi loppui yrittäjien alivakuuttamisen kautta nostamat asumistuet. Ei palkansaajatkaan pääse sijoittamaan TyEl:iään, niin miksi yrittäjien pitäisi päästä? Pitäisikö meille luoda jotain erivapauksia? YEL-maksut vs. maksetut yrittäjien eläkkeet ei ole mikään erillinen laskelma. Valtio takaa X-suuruiselle eläkemaksulle Y-suuruisen eläkkeen riippumatta siitä mikä on eläkelaitoksen maksuvalmius. Jokainen saa Suomessa samalla maksutasolla saman eläkkeen riippumatta onko YEL vai TyEl -alainen. Viime kädessä veronmaksajien kukkarosta katetaan erotus jos uudet maksajat ei riitä. Samankaltaiset yrittäjien eläkejärjestelmät on käytössä kaikissa niissä maissa joissa on käytössä effektiivinen takuueläke. Meinaatko, että on ok, ettei me osallistuta systeemin rahoittamiseen ollenkaan ja vedetään sen jälkeen 920€/kk muiden maksamaa eläkettä?
Johtamista pitäisi opettaa jokaiselle esimies asemaan päätyvälle, varsinkin niille jotka luulevat etteivät opetusta kaipaa. Johtaminen ei ole vain käskyjen ja tavoitteiden jakamista organisaatiolle toteutettavaksi. Kokemuksella on tärkeä rooli johtajaksi kasvamisessa, mutta koulutus antaa sille hyvän pohjan.
Juuri näin. Kyllä johtamisessa on tiettyjä lainalaisuuksia mitä pitää osata oli sitten firman toimiala mikä tahansa. Oikeasti hyvät johtajat on harvassa.
Olen samaa mieltä, monesti kouluissa käydyt johtajaopinnot voidaan kokea itsestään selvyyksiksi mutta uisen huomaa, että monella itseoppineella johtajalla nämä itsestään selvyydet eivät ole tiedossa.
Eilen suomi.fi palvelu lähetti jotain viestiä, niin palvelua tutkiessa katsoin mitä apua sieltä löytyisi yrityksen aloittamiseen. Oman alan yrityksen perustamiseen tuli ohje hakea 50 kpl lupia valtiolta. Onneksi itse perustanut yrityksen yli 10vuotta sitten ja saanut tehdä nämä hommat ajan kanssa, kun määräyksiä on tullut. Uudelle yrittäjälle varmaan läpipääsemätön seinä, kun kaikille pitää muutama satanen maksaa rahaa…
Mahtavaa saada kuunnella podcastia omalla äidinkielellä oman maan talouspoliitiikasta! Ihan superia, että jatkat kommenteissa vastavuoroista keskustelua. Jatka samaan malliin🎉🌞
@@Lara-eh7cx Pyrin puhumaan suomea ilman yhtä ainutta vierassanaa. Niin ikään vastaan jokaiseen kommenttiin, jos ja kun kommentti on vähänkin asiallinen, kuten n. 99 % kommenteista on! Kiitos, kun katsoit videon ja kommentoit - arvostan!
Hyvä jakso. Olisi kuitenkin jees, jos välillä saataisiin vieraaksi myös porukkaa vasemmalta laidalta - se tois lisää mielenkiintoista debattia tämän peesailun sijaan, jota monissa jaksoissa on ollut. Tässäkin jaksossa toki Patrickille esitettiin ihan ok haastoja.
Kiitos! Toki, ekassa jaksossa oli vieraana SDP:n Maria Guzenina. Podini on pitkän formaatin ohjelma, johon kokemukseni mukaan vasemmistolaiset suhtautuvat kovin vastentahtoisesti. Viimeksi viikonloppuna olen edistänyt podiini erästä vasemmistolaista kärkiajattelijaa eli toive kuultu ja toteutukseen parhaani mukaan! Voit halutessasi ehdottaa vieraita minulle tähän kommenttikenttään tai roni@kuuntelija.com
@@jounijohannestahvanainen9 juuri näin. Tämä on ollut kantava talouspoliittinen aate viimeiset 17 nollakasvun vuotta. Olisiko aika jo testata jotakin muuta tapaa?
@@Kuuntelijapodcast EK ei ole työmarkkinaosapuoli, mutta olet jäljillä.. Jos työnantajapuolen edustajien liitosta, sanotaan esimerkiksi Energiateollisuus ry, eroaisi riittävän moni, niin työehtosopimukset, jos sellaisia vielä tehtäisíinkin, lakkaisi olemasta yleissitova. niin helppoa se olisi, ja silti niin ei tehdä, joten tosiasiallisen käyttäytymisen perusteella voidaan päätellä, että todellisuudessa työnantajapuolikaan ei halua poistaa yleissitovuutta.
@@KuuntelijapodcastTosin tuo pätee lähinnä teoriassa kahdellakin eri tavalla, ei ole takeita siitä, että jos tuloveroa lasketaan, että rahaa kohdistettaisiin kasvuun vaan että se siirrettäisiin ulkomaille pysyvästi pois verotuksen piiristä.
Pieniä yrittäjiä on ainakin 200 000. Mitä jos 50 000 yrittäjää lopettaa, vaikka YELin vuoksi (tai muuttaa muualle)? Suomessa oli kohtuu helppoa yrittää v. 2008, kun yritykseni aloitin. Nyt jopa yrittäjillä on kannustusloukkuja 😅 Onneksi on vapaus liikkua Suomesta pois. Ainakin toistaiseksi 😅
Tuo olisi katastrofi. Ja muistaakseni n. 8000 yritystä loppuu nettona per vuosi. Tästä ei seuraa mitään muuta kuin hyvinvoinnin pieneneminen - kaikille
Hyvät tutkinnot ja myös intti on hyödyksi jos lähtee mukaan politiikkaan. Politiikassa tarvitaan monipuolista osaamista joten kaikki koulutus on siinä hyödyksi. Ja uskoisin että korkeasti koulutettu osaa viedä asioita paljon tehokkaammin eri keinoin byrokratian läpi kuin vaikkapa minä kokin koulutuksella. Korkeasti koulutetulla on jo kova rutiini tietotekniikan käyttämisestä ja sen avulla eri asioiden hoitamisesta.
Kyllä. Varusmiespalveluksen johtajakokemus ja surkeissa sääoloissa oleminen harjoituksissa tekevät höpöä, kun mies on päättävässä asemassa. Toivotaan, että Patrick pääsee inttiin ja menee pitkälle!
Rikkaat vanhemmat ovat lapsen paras tuki tulevaisuutta ajatellen. Patrick saa olla kiitollinen niistä lähtökohdista mistä tulee. En pidä tästä kaverista yleisolemuksensa perusteella, mutta puhuu erittäin järkeviä talouden suhteen. (y)
@@johannesvaasalainen7075 helposti: mitä verotat vähemmän, sitä saat enemmän. Jos verotat firmojen liikevaihtoa vähemmän, saat sitä enemmän. BKT kun on kaikkien firmojen liikevaihdot laskettuna yhteen
@@Kuuntelijapodcast Täytyy kyllä myöntää, että tämä oli erittäin uniikki "vastaus" kysymykseeni. Mitään muuta hyvää siinä on vaikea nähdä. Ensinnäkään se ei edes ole vastaus siihen mitä kysyttiin, kyseessähän on vain saman väitteen toistaminen. Jonkinlainen kuvaus siitä mekanismista vähintään pitäisi olla, mitään sellaista ei siis vastauksena tullut. Toiseksi BKT:n määritelmäsi on täysin pielessä! BKT ei todellakaan ole kaikkien firmojen liikevaihdot laskettuna yhteen! Etkö sanonut videolla, että ainakin jokin johdantokurssi kansantaloustieteestä olisi suoritettuna? Jätän toistaiseksi kotitehtäväksi selvittää, mikä on BKTn määritelmä. Kun tämä, makrotalousteorian ehkä tärkein käsite, on selvillä, niin voidaan alkaa keskustella sen kasvamisesta...
"Anteeksi, mutta väitteesi on sekä vanhentunut että uskomattoman tietämätön. Naiset ovat olleet ja ovat edelleen olennainen osa armeijaa lukuisissa tehtävissä. Olen itse työskennellyt armeijassa naisten kanssa, ja he ovat osoittaneet poikkeuksellisia taitoja, älykkyyttä ja johtajuutta. Esimerkiksi se, että kenraalit luottavat naisten hoitamaan armeijan talouteen, kertoo heidän tärkeästä panoksestaan. Ehdotus siitä, että armeijan tehokkuus johtuu naisten poissulkemisesta, on paitsi loukkaava myös täysin väärä. Todellisuudessa tehokas organisaatio menestyy monimuotoisuuden ansiosta-eri näkökulmat ja asiantuntemus tekevät siitä vahvemman. Naisten roolin vähätteleminen puolustuksessa tai millä tahansa muulla alalla tarkoittaa heidän vahvuutensa, omistautumisensa ja kyvykkyytensä sivuuttamista, mikä on suorastaan naurettavaa. Ellet siis perusta väitettäsi johonkin kestävämpään kuin vanhentuneisiin stereotypioihin, suosittelen miettimään kantasi uudelleen. Elämme kuitenkin 2000-lukua."
Ahaa, Patrick kuuluu myös näihin hysteerikkoihin, jotka vannovat maahanmuuton nimeen täysin perustelematta. Iso joukko suomalaisia nuoria jää joka vuosi vaille opiskelupaikkaa yliopistossa. Nyt sitäkin niukkuutta pitäisi jakaa ulkomaalaisille löhes vastikkeetta. Hieman aivoja käyttöön, kiitos. 🤗
Maahanmuuton kanssa pitää olla kyllä erityisen tarkkana. Maahanmuuttajien käyttämät palvelut ovat usein, elleivät aina, pois suomalaisilta
@Kuuntelijapodcast No se on juuri näin. Suomessa on tainnutettu kansa ekstaasiin "maahanmuutto ratkaisee kaiken". Miksei positiivisesta vaikutuksesta näy vielä pienintäkään merkkiä? Samaan aikaan kun maahantulo on kasvanut valtavasti, julkinen velka on paisunut ja talouskasvua ei ole. Julkiset palvelut kuormittuvat ja ruuhkautuvat monella sektorilla. Pilvessä leijuessa tätä ei huomata eikä tunnusteta.
Ulkomaalaisille kalliit yliopistomaksut. Jos ovat tosissaan niin maksavat. Emme tarvitse lisää ulkomaalaisia pummeja, niitä on tarpeeksi jo omasta takaa.
Jokainen suomalainen EI ole demari, mutta kaikki eduskuntapuolueet ovat.
Millä tavoin PS on demari?
@ACorpseWithoutSoul Suhteet ay-liikkeeseen, julkiseen sektoriin.
@@maurituomisto8007 Mitkäs nämä suhteet on kun ne on mennyt multa ohi?
@@ACorpseWithoutSoul Ps vuotaa demareihin kun ay-liikkeen etuihin kosketaan. Verorahojen kaatamista julkisen sektorin polttouuniin ei haluta lopettaa.
@@maurituomisto8007 Kai olet tietoinen että demareista on tullut paljon porukkaa persuihin? Eli valuvat taas takaisinpäin kun se sopii paremmin niiden ideologiaan. Millä tavoin ei haluta lopettaa? Oletko ollenkaan lukenut Purran tai muiden PS vaikuttajien kommentteja?
Jos puhutaan taloudesta niin silloin vieraaksi pitää pyytää tuleva elinkeinoministeri eli PS.n kansanedustaja Sakari Puisto. Myös nykyinen elinkeinoministeri Wille Rydman olisi kova sana.
Kiitos ehdotuksesta! Pyysin äsken näistä henkilöistä toisen ja laitoin kuvakaappauksen kommentistasi mukaan meiliin!
Rydis olis kova!
Sakke on pätevä ukko ja ehdottomasti vieraaksi👍
Mahtavaa kuunnella fiksua keskustelua🍀🍀
Kiitos Simo - arvostan!
Kiitos Roni jaksosta, Patrickista tulee varmasti ammattipoliitikko.
Kiitos Jupetuning - arvostan. Kyllä, jos pitäisi veikata Patrickin tulevaa uraa, laittaisin rahat tuohon vaihtoehtoon!
Tekoäly korvaa Patrickin
Minusta lapsiperheiden verotuksen lasku tulisi olla ensisijainen keino, se onnistuu parhaiten perheverotuksella tai kunnollisella lapsivähennyksellä verotuksessa. Sen lisäksi voidaan ottaa töihin maahanmuuttajia, mutta nämä pitää rankata kunnolla ja kansalaisuus tai pysyvä oleskelulupa ei saa olla itsestäänselvyys. Sen pitää olla palkinto, mitä kauemmin meillä on oikeus karkoittaa huonosti käyttäytyvät, sen paremmin ihmiset hyväksyvät maahanmuuton. Lisäksi pitää panostaa automaatioon, emme me halua tuoda halpatyövoimaa töihin, jotka katoavat tulevaisuudessa.
Erittäin hyvä pointti. Samaa mieltä. Miten rakentaisit perheverotuksen käytännössä? Paljonko olisi mielestäsi kunnollinen lapsiperhevähennys? Onni Rostila jaksossa 6 sanoi, että esim. 5.000 e olisi hyvä.
Jatkan ajatustasi, jos sallit: harva puhuu niin ikään siitä, että esimerkiksi 40-vuotias maahanmuuttaja tulee Suomeen ja jää n. 20 työvuoden jälkeen eläkkeelle, joka kestää esimerkiksi 25 vuotta. Maahanmuuttajat tulevat tulevaisuudessa kuormittamaan eläkejärjestelmää merkittävissä määrin riippumatta siitä, mistä maahanmuuttajien eläkekassavirta otetaan. Valtava tulevaisuuden taloudellinen ongelma tämäkin
@@Kuuntelijapodcast 10%-yksikön lasku kokonaisansiotuloveroasteeseen jokaiselta lapselta ensimmäisen jälkeen, ja sama soveltuu pääomatuloon, kunnes lapset 18v. Eli jos maksat veroja 50% marginaalilla ja 5 lasta niin 10% marginaali enää.
Tää Patrik on kova jätkä arvostan arvostan todella paljon tällaisia nuoria miehiä me tarvitsemme
@@MJ6805 ehdottomasti kyllä!
Pienyrittäjyys Suomessa ei tule kasvamaan (vaan päinvastoin) tällä nykyisellä YEL-kuviolla, jossa ulkopuolinen taho määrittää paljonko tulisi ansaita ja siitä kuvitteellisesta summasta on maksettava neljännes (tehottomaan) järjestelmään.
Ei kiitos.
Eipä sillä, neljännes todellisistakin tuloista on vähintäänkin kolmanneksen liikaa 🤷♀️
Hyvä pointti, ja suurilta osin samaa mieltä. Tarkoitan sitä, että sen sijaan että firmat palkkaaavat täysveriseen työsuhteeseen lomarahoineen ja työterveyksineen, firmat haluavat ostaa työpanosta erinäisistä kevytyrittäjämalleista, mikä tekee palkallisista työntekijöistä toiminimiyrittäjiä.
Olet oikeassa, Suomen nykyinen järjestelmä ei kannusta kasvattamaan yritystä. Myös työntekijän palkkaaminen on tehty liian kalliiksi.
@@us-tuontilohja6146 Kyllä. Ja virherekry voi helposti ajaa pienen kassajännitteisen firman nurin
Koko 2000-luku on vähennetty palkkatulo veroa. Tulos ei ole ollut työnteon lisääntyminen, vaan kun ihmiset ovat tyytyväsiä tuloihinsa he lisäävät vapaa-aikaansa. Matkustavat toiselle lomalle vuoden aikana Espanjaan ja kuluttavat rahansa siellä, kun suomessa kaikki maksaa enemmän kuin Espanjassa välillisten verojen takia (esim.alv). Tämän seurauksena valtio jää nuolemaan näppejään.🙃
En kyllä löydä itsestäni "sisäistä demaria" sitten millään.Ehkä vielä nuorempana sitä olisi hivenen voinut löytynyt, mutta ei enää. Patrick on kyllä ihan ajan hermolla monestakin asiasta ja nuoreksi mieheksi paljon jo ehtinytkin.Mielenkiintoinen keskustelu, kiitos.👍
Kyllä se sitten löytyy kun makaat sairaana ja hoitoa pitäs saada koska siitä siinä on enimmäkseen kyse. Kaikki muu on jotain suhteellisen merkityksetöntä höpötystä millä julkinen sairaanhoito halutaan ajaa alas kalliin yksityisen hoidon tieltä koska suomalainen ei osaa yhteenlaskua.
Kiitos Anne kun kuuntelit! Kyllä, Patrick on etenkin nuoreksi mieheksi talouden asioista tosi hyvin perillä
Johtaminen ja henkilöstöpolitiikka eivät ole matematiikkaa.
Joo ei ,suomalaisia oli vajaa neljämiljoonaa.tärkeintä oli että kaikki oli töissä.
Johtaminen on jossain määrin vain psykologiaa.
Totta
Lapsien tekemiseen: mikäli lapsen tekemisestä ja kasvattamisesta seuraisi merkittävä verohyöty. Ei siis vain sellainen, että lapsen kulut saa peitettyä. Väitän, että ne joilla on jo yksi tai kaksi lasta tekisivät lisää. Tässä valtio ei häviäisi yhtään mitään jos tällainen verohuojennus tulisi. Mikäli kukaan ei käyttäisi tätä verohyötyä, niin mikään ei muutu. Lisäksi hyvä puoli tässä on se, että hyöty tulee niille, jotka tekevät jo työtä.
Huono asenne Patrickilta kun väittää että ei voi tehdä poliittisia päätöksiä siihen että saisimme lasten syntyvyys kasvuun.
1. Patrick on väärässä. Unkari on onnistunut.
2. Jos joku ei ole onnistunut miksi sillon Suomi ei voisi olla ensimmäinen onnistuja. Miksi Suomen täytyy ottaa esimerkkiä muilta. Eikö Suomella olisi nyt kreivin aikaa näyttää esimerkkiä muille?
Asiaa. Tästä toivottavasti haastoin Patrickia sopivasti. Kuten Onni Rostila sanoi, vapaasti lainaten: "Tehdäänhän politiikassa muitakin päätöksiä ilman 100 %:n varmuutta, niin miksi yht'äkkiä tässä asiassa vaaditaan 100 %:n onnistumisastetta?"
Mitä verotetaan vähemmän, saadaan enemmän eli saadaanko lapisperheitä enemmän, kun niitä verotetaan vähemmän? Näkemykseni mukaan: KYLLÄ
En oikein ymmärrä tätä YEL:n haukkumisen määrää.
1. Maksat eläkemaksuja
2. Sitä kautta sinulle muodostuu X-eläke
3. Jos eläkevakuutusyhtiöillä ei ole kassavaroja maksaa eläkkeitä, tulee valtio apuun. Siinä tilanteessa systeemin valvonta olisi pettänyt ja vastuun kantaa valtio.
YEL:n haukkumisen määrä on käytännössä suorassa suhteessa siihen, maksaako ko. henkilö YEL-maksuja vai seuraako YEL:iä sivusta. Luultavasti sinä et maksa YEL?
@ maksan. Omistan lakiasiaintoimiston ja muutoksen myötä minimityötuloni nousi 38 000 euroon. Ei palkansaajatkaan saa sijoittaa omaa eläkekertymäänsä, joten miksi minun pitäisi? Maksan nykyään YEL:iä mielelläni enemmän, koska tiedän, että myös muut maksavat. Nämä veronmaksajien rahoja kupanneet takuueläke+sijoitussalkku -vapaamatkustajat laitettiin vihdoin kuriin. Toiseksi enää ei onnistu myöskään YEL-asumistukikikkailut. Nekin loppui.
Älä esitä puhuvasi kaikkien yrittäjien suulla. Tälle systeemille on myös kannatusta. YEL-tuottojen rahastoinnin vähyys ei eroa palkansaajien eläkejärjestelmästä mitenkään. Valtio takaa YEL-maksuille saman kohtelun kuin palkansaajien eläkemaksuille. X-eläkemaksu oikeuttaa aina Y-eläketasoon ihan sama oliko se palkansaajan ominaisuudessa maksettu vai yrittäjänä. Eli jos uusia YEL-maksajia tulee niin vähän, ettei kassa saa yrittäjille eläkkeitä maksettua niin verovaroista subventoidaan kassaa.
Annat (tahallaan tai tietämättäsi) sen kuvan, että riskin yrittäjien eläkejärjestelmän toimivuudesta kantaa yrittäjät itse. Näin se ei ole, vaan koko valtio ja kaikki veronmaksajat hajautetusti.
@ eihän tänne voi edes vastata ilman että viestit poistetaan. Kyllä maksan YEL:iä ja omistan lakiasiaintoimiston. YEL-työtulo pakkonostettiin 38 000 euroon vuodessa. Vihdoinkin loppui tämä joidenkin vapaamatkustajien takuueläke+sijoitussalkku -kikkailu. Lisäksi loppui yrittäjien alivakuuttamisen kautta nostamat asumistuet.
Ei palkansaajatkaan pääse sijoittamaan TyEl:iään, niin miksi yrittäjien pitäisi päästä? Pitäisikö meille luoda jotain erivapauksia?
YEL-maksut vs. maksetut yrittäjien eläkkeet ei ole mikään erillinen laskelma. Valtio takaa X-suuruiselle eläkemaksulle Y-suuruisen eläkkeen riippumatta siitä mikä on eläkelaitoksen maksuvalmius. Jokainen saa Suomessa samalla maksutasolla saman eläkkeen riippumatta onko YEL vai TyEl -alainen. Viime kädessä veronmaksajien kukkarosta katetaan erotus jos uudet maksajat ei riitä.
Samankaltaiset yrittäjien eläkejärjestelmät on käytössä kaikissa niissä maissa joissa on käytössä effektiivinen takuueläke. Meinaatko, että on ok, ettei me osallistuta systeemin rahoittamiseen ollenkaan ja vedetään sen jälkeen 920€/kk muiden maksamaa eläkettä?
Wille Rydman vieraaksi kiitos!
Olisi erittäin hyvä vieras! Kiitos vierasehdotuksesta, arvostan!
Johtamista pitäisi opettaa jokaiselle esimies asemaan päätyvälle, varsinkin niille jotka luulevat etteivät opetusta kaipaa. Johtaminen ei ole vain käskyjen ja tavoitteiden jakamista organisaatiolle toteutettavaksi. Kokemuksella on tärkeä rooli johtajaksi kasvamisessa, mutta koulutus antaa sille hyvän pohjan.
Juuri näin. Kyllä johtamisessa on tiettyjä lainalaisuuksia mitä pitää osata oli sitten firman toimiala mikä tahansa. Oikeasti hyvät johtajat on harvassa.
Kyllä!
Olen samaa mieltä, monesti kouluissa käydyt johtajaopinnot voidaan kokea itsestään selvyyksiksi mutta uisen huomaa, että monella itseoppineella johtajalla nämä itsestään selvyydet eivät ole tiedossa.
Espanjassa ja kreikassa korkeampi työttömyysaste
Kiitos paljon kun kerroit. Kun tämä sama meno jatkuu Suomessa, olemme tässäkin pian ykkösiä.
Eilen suomi.fi palvelu lähetti jotain viestiä, niin palvelua tutkiessa katsoin mitä apua sieltä löytyisi yrityksen aloittamiseen. Oman alan yrityksen perustamiseen tuli ohje hakea 50 kpl lupia valtiolta. Onneksi itse perustanut yrityksen yli 10vuotta sitten ja saanut tehdä nämä hommat ajan kanssa, kun määräyksiä on tullut. Uudelle yrittäjälle varmaan läpipääsemätön seinä, kun kaikille pitää muutama satanen maksaa rahaa…
50 kpl - aika monta! Mikä toimiala?
Yksityinen turvallisuusala
Mahtavaa saada kuunnella podcastia omalla äidinkielellä oman maan talouspoliitiikasta! Ihan superia, että jatkat kommenteissa vastavuoroista keskustelua. Jatka samaan malliin🎉🌞
@@Lara-eh7cx Pyrin puhumaan suomea ilman yhtä ainutta vierassanaa. Niin ikään vastaan jokaiseen kommenttiin, jos ja kun kommentti on vähänkin asiallinen, kuten n. 99 % kommenteista on! Kiitos, kun katsoit videon ja kommentoit - arvostan!
Hyvä jakso. Olisi kuitenkin jees, jos välillä saataisiin vieraaksi myös porukkaa vasemmalta laidalta - se tois lisää mielenkiintoista debattia tämän peesailun sijaan, jota monissa jaksoissa on ollut. Tässäkin jaksossa toki Patrickille esitettiin ihan ok haastoja.
Kiitos! Toki, ekassa jaksossa oli vieraana SDP:n Maria Guzenina. Podini on pitkän formaatin ohjelma, johon kokemukseni mukaan vasemmistolaiset suhtautuvat kovin vastentahtoisesti. Viimeksi viikonloppuna olen edistänyt podiini erästä vasemmistolaista kärkiajattelijaa eli toive kuultu ja toteutukseen parhaani mukaan! Voit halutessasi ehdottaa vieraita minulle tähän kommenttikenttään tai roni@kuuntelija.com
Suomessa korkeaa verotusta, kompensoidaan tulonsiiroilla. Tämä yhtälö ei enää toimi, valtiota olisi pienennettävä.
@@jounijohannestahvanainen9 juuri näin. Tämä on ollut kantava talouspoliittinen aate viimeiset 17 nollakasvun vuotta. Olisiko aika jo testata jotakin muuta tapaa?
Onko Itäniemellä selitystä siihen, että miksi työnantajat eivät sitten lakkauta yleissitovuutta?
@@johannesvaasalainen7075 Olen pohtinut: jos EK lakkautettaisiin, kenen kanssa ammattiliitot neuvottelisivat?
@@Kuuntelijapodcast EK ei ole työmarkkinaosapuoli, mutta olet jäljillä.. Jos työnantajapuolen edustajien liitosta, sanotaan esimerkiksi Energiateollisuus ry, eroaisi riittävän moni, niin työehtosopimukset, jos sellaisia vielä tehtäisíinkin, lakkaisi olemasta yleissitova. niin helppoa se olisi, ja silti niin ei tehdä, joten tosiasiallisen käyttäytymisen perusteella voidaan päätellä, että todellisuudessa työnantajapuolikaan ei halua poistaa yleissitovuutta.
Venäjällä hyllyt osin tyhjät ja korko21% EKP tosinpäin.Kumpi palauttaa hinnat tehokkaammin alas?
Kun markkinakorot nousevat, yleensä se taittaa inflaatiota ceteris paribus
Tulovero ei ole vain "vero muiden joukossa". Päinvastoin kaiken muun kutsuminen veroksi on se harhautus.
Kyllä. Tulovero on absoluuttisesti yksi kaikkein haitallisimmista veroista, sillä se laskee toimeliaisuutta
@@KuuntelijapodcastTosin tuo pätee lähinnä teoriassa kahdellakin eri tavalla, ei ole takeita siitä, että jos tuloveroa lasketaan, että rahaa kohdistettaisiin kasvuun vaan että se siirrettäisiin ulkomaille pysyvästi pois verotuksen piiristä.
Pieniä yrittäjiä on ainakin 200 000. Mitä jos 50 000 yrittäjää lopettaa, vaikka YELin vuoksi (tai muuttaa muualle)? Suomessa oli kohtuu helppoa yrittää v. 2008, kun yritykseni aloitin. Nyt jopa yrittäjillä on kannustusloukkuja 😅 Onneksi on vapaus liikkua Suomesta pois. Ainakin toistaiseksi 😅
Tuo olisi katastrofi. Ja muistaakseni n. 8000 yritystä loppuu nettona per vuosi. Tästä ei seuraa mitään muuta kuin hyvinvoinnin pieneneminen - kaikille
Hei kysy joltain poliitikolta miksi suomessa ei peritä tienkäyttömaksua ulkomaisilta autoilijoilta/kuljetusyrityksiltä.
Laitetaan kysymysvarastoon. Kiitos!
Hyvät tutkinnot ja myös intti on hyödyksi jos lähtee mukaan politiikkaan. Politiikassa tarvitaan monipuolista osaamista joten kaikki koulutus on siinä hyödyksi. Ja uskoisin että korkeasti koulutettu osaa viedä asioita paljon tehokkaammin eri keinoin byrokratian läpi kuin vaikkapa minä kokin koulutuksella. Korkeasti koulutetulla on jo kova rutiini tietotekniikan käyttämisestä ja sen avulla eri asioiden hoitamisesta.
Kyllä. Varusmiespalveluksen johtajakokemus ja surkeissa sääoloissa oleminen harjoituksissa tekevät höpöä, kun mies on päättävässä asemassa. Toivotaan, että Patrick pääsee inttiin ja menee pitkälle!
40:00 alkaa paras kohta
Olen erittäin jäävi sanomaan, mutta silläkin uhalla: kyllä!
Kannustimia on monenlaisia. Verokannustimet eivät ole ainoita.
Totta!
Tää oli timanttinen!
Kiitos Aleksi, arvostan! Saa laittaa kanavaa tilaukseen ja kertoa kavereille + peukkua ylös. 100 % vapaaehtoista!
Rikkaat vanhemmat ovat lapsen paras tuki tulevaisuutta ajatellen. Patrick saa olla kiitollinen niistä lähtökohdista mistä tulee.
En pidä tästä kaverista yleisolemuksensa perusteella, mutta puhuu erittäin järkeviä talouden suhteen. (y)
Samaa mieltä taloudesta - Patrickin näkemykset kestävät rankankin taloustieteellisen tarkastelun ja debatin
Onhan tää putous-hahmo ja vitsi?
Ei
Miten talouskasvua syntyy veroja pienentämällä, kuten juontaja ehdottaa?
@@johannesvaasalainen7075 helposti: mitä verotat vähemmän, sitä saat enemmän. Jos verotat firmojen liikevaihtoa vähemmän, saat sitä enemmän. BKT kun on kaikkien firmojen liikevaihdot laskettuna yhteen
@@Kuuntelijapodcast Täytyy kyllä myöntää, että tämä oli erittäin uniikki "vastaus" kysymykseeni. Mitään muuta hyvää siinä on vaikea nähdä.
Ensinnäkään se ei edes ole vastaus siihen mitä kysyttiin, kyseessähän on vain saman väitteen toistaminen. Jonkinlainen kuvaus siitä mekanismista vähintään pitäisi olla, mitään sellaista ei siis vastauksena tullut.
Toiseksi BKT:n määritelmäsi on täysin pielessä! BKT ei todellakaan ole kaikkien firmojen liikevaihdot laskettuna yhteen!
Etkö sanonut videolla, että ainakin jokin johdantokurssi kansantaloustieteestä olisi suoritettuna? Jätän toistaiseksi kotitehtäväksi selvittää, mikä on BKTn määritelmä. Kun tämä, makrotalousteorian ehkä tärkein käsite, on selvillä, niin voidaan alkaa keskustella sen kasvamisesta...
Meillä työperäiset maahanmuuttajat asuvat soluissa ja lähettävät rahat kotimaahan. Ne ne kuluta rahaa tai osta autoja/taloja.
@@lokki874 paikkapaikoin ehdottoman totta
Jos kansantalous hyötyy tiehankkeista, niin miksei asfaltoida koko Uuttamaata?
Niin! Tässäpä kysymys!
En osta mitää
Hyvä
Fiksu jätkä ja osaa asiansa taloustieteessä, mutta valitettavan ek-broileri vibat jo noin nuoreksi.
Patrick on taloustieteessä nuoresta iästään huolimatta erinomaisessa vedossa
Puolustusvoimat on sen takia tehokkaimmista organisaatioista Suomessa koska siellä ei ole naisia töissä.
"Anteeksi, mutta väitteesi on sekä vanhentunut että uskomattoman tietämätön. Naiset ovat olleet ja ovat edelleen olennainen osa armeijaa lukuisissa tehtävissä. Olen itse työskennellyt armeijassa naisten kanssa, ja he ovat osoittaneet poikkeuksellisia taitoja, älykkyyttä ja johtajuutta. Esimerkiksi se, että kenraalit luottavat naisten hoitamaan armeijan talouteen, kertoo heidän tärkeästä panoksestaan.
Ehdotus siitä, että armeijan tehokkuus johtuu naisten poissulkemisesta, on paitsi loukkaava myös täysin väärä. Todellisuudessa tehokas organisaatio menestyy monimuotoisuuden ansiosta-eri näkökulmat ja asiantuntemus tekevät siitä vahvemman. Naisten roolin vähätteleminen puolustuksessa tai millä tahansa muulla alalla tarkoittaa heidän vahvuutensa, omistautumisensa ja kyvykkyytensä sivuuttamista, mikä on suorastaan naurettavaa.
Ellet siis perusta väitettäsi johonkin kestävämpään kuin vanhentuneisiin stereotypioihin, suosittelen miettimään kantasi uudelleen. Elämme kuitenkin 2000-lukua."
Ei se ole vanhentunt. Meidän DNA on sama kun 200.000 sitten
@@turbourpocooper4078Ihmisten DNA 🧬 ei ole muuttunut mihinkään sitten 200.000 sitten.