Minä katsoin parhaimmaksi lopettaa raivauksen kesäkuun alusta. Juhannuksen jälkeen tarkoitus jatkaa. Löytyi hautovia lintuja eri kohteista niin sammutin sahan ja poistuin palstalta.
Miten meinaat ensiharvennuksessa priorisoida, jos kuusi vs. tammi molemmat komeita/hyviä yksilöitä kumman jätät? Ei kuitenkaa kovin monella tammea hirveemmin metissä ole. Itse varmaan jättäisin tammen vaikka siitä pieni tappio 60v päästä tulisikin.
Terve Aatu! Kyllä varmasti tulee jätettyä tammia, jos ovat hyväkuntoisia ja päässet mukavasti kasvussa vauhtiin. Olisihan se hieno nähdä sellaista kuusi- ja tammisekametsää, jossa tammet voivat jäädä tuleviksi säästöpuiksi. Tuo videon kuvio on aika vaihteleva kasvupaikan ja vesitalouden osalta. Pelkään, että kuivemmilla kohdilla kuuset voivat joutua koville ja tulevaisuus voi olla haastava niiden osalta.
Tammi on jalopuu! Oravat ja närhet ovat niihen perään. Oravat vie varastoon ja närhet kanssa syö ne. Lähi metissä voi tavata kyllä tammia ja aukoilla tammen taimia!
Olen samaa mieltä, että hyvä niitä on merkata, niin välttää vahingossa raivauksen. Yhden jo hieman isomman tammen joskus vahingossa raivasin nurin ja se harmitti. Ajattelin, että siinä on joku raita tai pihlaja, mutta liian myöhään tajusin virheen. Sen jälkeen olen paikoin niitä krepittänyt.
Homma on sinulla hanskassa. Pärjäisit metsänhoitajanakin. Metsätalo oli lähellä meterologian laitosta aikanaan, kun Helsingissä kuljeskelin, mutta taitavat olla paikat nykyään Viikissä.
Kiitos mukavasta palautteesta! Isä tekikin pitkän uran metsäteknologian parissa. Omien meteorologian opintojen aloitus oli vuosituhannen alussa Porthaniassa, mutta varsinaiset opinnot olivat juuri valmistuneella Kumpulan kampuksella.
Tänään 5 tuntia paskapuuta joka isoimmillaan 3m /40mm.. Itikkaa oli eli ei tarvinnut olla yksin.. 2ha alalta vielä 0,5ha perkata.. Hyvin on suojannut tuo lehtipuu kuusentaimia.. Parempaa laadullisesti kuin avoimella.. (oli yllätys)..
Minä katsoin parhaimmaksi lopettaa raivauksen kesäkuun alusta. Juhannuksen jälkeen tarkoitus jatkaa. Löytyi hautovia lintuja eri kohteista niin sammutin sahan ja poistuin palstalta.
Hyvin tehty! 👍 Paljon tuntuu vaihtelevan palstojen välillä minne ovat pesäpaikkoja tehneet.
tuota itsekkin mietin... En huomannut kuin kirjosieppoja .. Jatkoin..
Miten meinaat ensiharvennuksessa priorisoida, jos kuusi vs. tammi molemmat komeita/hyviä yksilöitä kumman jätät? Ei kuitenkaa kovin monella tammea hirveemmin metissä ole. Itse varmaan jättäisin tammen vaikka siitä pieni tappio 60v päästä tulisikin.
Terve Aatu! Kyllä varmasti tulee jätettyä tammia, jos ovat hyväkuntoisia ja päässet mukavasti kasvussa vauhtiin. Olisihan se hieno nähdä sellaista kuusi- ja tammisekametsää, jossa tammet voivat jäädä tuleviksi säästöpuiksi.
Tuo videon kuvio on aika vaihteleva kasvupaikan ja vesitalouden osalta. Pelkään, että kuivemmilla kohdilla kuuset voivat joutua koville ja tulevaisuus voi olla haastava niiden osalta.
Tammi on jalopuu! Oravat ja närhet ovat niihen perään. Oravat vie varastoon ja närhet kanssa syö ne. Lähi metissä voi tavata kyllä tammia ja aukoilla tammen taimia!
Näin on! 👍 Mielenkiinnolla seuraan miten jalopuut pärjäävät.
Tammen taimet kannattaa merkitä jotenkin, vaikka kuitunauhalla, ettei vahingossa lehdettömänä aikana raivaa niitä nurin.
Olen samaa mieltä, että hyvä niitä on merkata, niin välttää vahingossa raivauksen. Yhden jo hieman isomman tammen joskus vahingossa raivasin nurin ja se harmitti. Ajattelin, että siinä on joku raita tai pihlaja, mutta liian myöhään tajusin virheen. Sen jälkeen olen paikoin niitä krepittänyt.
Homma on sinulla hanskassa. Pärjäisit metsänhoitajanakin. Metsätalo oli lähellä meterologian laitosta aikanaan, kun Helsingissä kuljeskelin, mutta taitavat olla paikat nykyään Viikissä.
Kiitos mukavasta palautteesta! Isä tekikin pitkän uran metsäteknologian parissa. Omien meteorologian opintojen aloitus oli vuosituhannen alussa Porthaniassa, mutta varsinaiset opinnot olivat juuri valmistuneella Kumpulan kampuksella.
Tänään 5 tuntia paskapuuta joka isoimmillaan 3m /40mm.. Itikkaa oli eli ei tarvinnut olla yksin.. 2ha alalta vielä 0,5ha perkata.. Hyvin on suojannut tuo lehtipuu kuusentaimia.. Parempaa laadullisesti kuin avoimella.. (oli yllätys)..
On kyllä palkitsevaa hommaa jokaisen tankillisen jälkeen. 👍 Itikat kyllä nyt pitää seuraa!
Sen huomasin että avoimella paikalla oli kaksihaaraisuutta mutta puskista pelastetut oli hyviä..
Jännä havainto tuo. Liittyyköhän myyriin vai mikä tuota kaksihaaraisuushavaintoa avoimella paikalla selittäisi?