PILKILLÄ HYVÄLLÄ AHVENPAIKALLA KAINUUN KORVESSA - AHVENTA PYSTYPILKEILLÄ

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 4 ต.ค. 2024
  • Kävimme kalalla jälleen uusilla kalapaikoilla Kainuun korvessa, Puolangan Suolijärvellä, eli HiltusenLauran kotijärvellä. Niinpä siinä sitten vihdoin kävi, että päädyttiin pilkille hyvälle ahvenpaikalle. Ahvenpilkillä olikin tällä kertaa lopulta vauhdikasta! Pääsimme keräämään ahvenet pitkään riviin, pienimmästä suurimpaan. :) Nyt on sitten rospuuttoajalle, jolloin ei kalalle järvelle pääse, ahventa pakkasessakin!
    Ahventa pilkittiin pystypilkeillä. Eskolla ja siskon pojalla oli siimanpäässä Jasun luottovehkeet eli värikkäät papukaijat ja minulla Kuusamon Uistimen kupari Siipi-Leija. Hetken jo ajattelin, että en minä mitään saa, kun tällä kertaa värikkäät pilkit olivat ahventen mieleen. Kuitenkin sain minäkin sitten muutaman kalan! Oli mukava kalastaa nyt, melko lämmin keli ja kalan syöntikin osoittautui lopulta hyväksi.
    Tällä kertaa ahvenen ottipaikkana oli noin 2-3 metrin syvyys ja karikkoinen ranta, jossa syvyys tuntui ihan muutaman metrin välein vaihtelevan tosi matalasta (1,5 metristä) maksimissaan 3 metriin. Kalat tuntuvat pikkuhiljaa hakeutuvan matalampiin rantavesiin ainakin täällä päin. Aluksihan me olimme pilkillä paljon syvemmällä, mutta siellä ei ainakaan sillä hetkellä tullut kuin yksi erikoinen tärppi HiltusenLauralle. Paikanvaihdos osoittautui oikeaksi ratkaisuksi, ja niin se hyvä ahvenpaikka on nyt löytynyt!
    Jottei ihan pelekäksi kalastukseksi mee, niin pitihän sitä ihan pikkusie rassinkihommiehi tehä. Äidin autoon nyt moottorin ilmansuodatin laiteltiin paikoilleen ja lyhyt valo. Sitten aateltiin testata, olisiko Lynx Forest Fox -moottorikelkkamme vielä parempi käynnistymään, kun vaihdetaan siihen sytytystulpat. Tulpanvaihto moottorikelkkaan oli helppo homma ja virkisti kelkan käynnistymistä sekä käyntiä. Kyllä se oli paikallaan.
    Mites muualla nyt kalahommat: Onko saanut syötäväksi asti kallaa? Kommenttia saapi heittää! Kiitos kun katsoit videon. Seuraavaan kertaan siis! :)

ความคิดเห็น • 41

  • @hiltusenlaura
    @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน +2

    Miten muilla kalahommat: Onko tullu syyäksi asti saalista? Heitä kommenttia! 😊

  • @irjaviitala9584
    @irjaviitala9584 6 หลายเดือนก่อน +2

    Kova homma nylykee . Meillä on miehet saaneet ahvenia ja särkiä .Haukikoukkuja on pyynnissä. Pakasteessa on haukia ja muillekkin annettu. Purkkikalaa tehty ja haukikin on hyvää kylmäsavustettuna. Mukava, että saitte kalaa. 🐺🐰😄♥️👍🙋

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      No joo menihän siinä vähän aikaa nylkiessä. 😁 Mukavasti teilläkin pysytään kalan maussa! 👍🏻

  • @irmavalkeapaa5928
    @irmavalkeapaa5928 6 หลายเดือนก่อน +2

    Kiitti paljon Laura,mukava kalasaalis sieltä evääksi tuli.🐟🐟😋

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Kiitti katsomisesta. Van hyvinni hyvä saalis, ainakin tuosta järvestä, joka usein haastava pilkkijälle.👍🏻 Eikä oo minun suusta tämä, vaan ihan yleisesti puheena, ettei Suolijärvi paras oo pilkkimiseen.

  • @dersu46
    @dersu46 6 หลายเดือนก่อน

    Kiitos videosta. Ulkoilu tähän aikaan vuodesta mukavaa.

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Joo on ollu kyllä mahtavia kelejä viime ajat! 😍

  • @veli-mattihameenniemi8933
    @veli-mattihameenniemi8933 6 หลายเดือนก่อน +3

    Eilen posion suolijärvestä 500gr appuraa ja 8 haukea koukuilla

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Kyllä sielläkin vain hyvin pysytään kalassa kii! 😁👍🏻

  • @esko208
    @esko208 6 หลายเดือนก่อน +1

    Sielähän oli hyvän kokosia ahveneita.👍

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน +2

      Enemmän ehkä pienempää mutta samaa kokoluokkaa paljon, semmosta keskikokoista. Hyviä paistinkaloja! :)

    • @esko208
      @esko208 6 หลายเดือนก่อน

      Kyllä voisa paistaa nam!@@hiltusenlaura

  • @kilpipekka
    @kilpipekka 6 หลายเดือนก่อน

    Puruvedestä on tullut ahventa tänä talvena itselle vaihtelevasti. Viikko sitten viikonloppuna ja eilen onkisyvyys oli 20 metriä, sieltä paras kerta reilu viisi kiloa fileahvenia.

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Oho! Onpa syvällä ollu ahvenet. Saapi olla siimaahi riittävästi. 😁👍🏻

  • @maku8313
    @maku8313 6 หลายเดือนก่อน

    Hieno saalis.👍

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Kiitos, mukavastihan se meni! :)

  • @_hoikkapoika_6278
    @_hoikkapoika_6278 6 หลายเดือนก่อน

    hyvät kalat tuli😊👍

  • @aarnerepo
    @aarnerepo 6 หลายเดือนก่อน

    eihän tuo polttimon citikaan hirviän ollu raitisilma suodatinkin nopeesti paikalleen🐬🐬🐬🐟🐟🐟🤠🤠🤠👍👍👍👍 kiitti laura hyvä video

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Polttimo oli melkein vaikeampi kuin moottorin ilmansuodatin 😂 Kun ei meinannut mennä kohilleen eka. Kiitti. 🤩🤩

  • @juhanauto
    @juhanauto 6 หลายเดือนก่อน

    On se vaan mukavaa touhua kun tulee saalistakin. Pääsiäiselle toivotaan hyviä pilkkikelejä☀️. Kireitä siimoja kaikille!

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Pääsiäisenä sitten taas koklaamaan 👍🏻😊

  • @eelihyttinen654
    @eelihyttinen654 6 หลายเดือนก่อน +1

    Hyvä saalis👍

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      No joo, olihan tuo kerranni jo vähän isompi. Pitäs ehtiä käyä joku reissu Siikajärvelläkin ennen ku jäät lähtöö. 😁 ei oo vielä tälle talavea koppeonu

  • @railiposio2329
    @railiposio2329 6 หลายเดือนก่อน +2

    Komiat affenet🐟👍

  • @Silttu
    @Silttu 6 หลายเดือนก่อน

    Mahtava saalis🐟🐟🐟🐟

  • @markkumoilanen9950
    @markkumoilanen9950 6 หลายเดือนก่อน +1

    En tiiä, vuan onko tuolla käen liikkeessä jokin taeka....😊😊

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน +1

      Saattaahan se olla pikku vivahde-ero. 😁 Van tosiaan selkeästi tuolloin kelpasi papukaija, joka oli Eskolla ja siskon pojalla, minulla kupari. Tiedä häntä! Se on miten sattuu. 😁 Moni asia vaikuttaa. Hyvä, että kalaa tuli, oli se kenen pilkissä vaen!

  • @jaritorvinen6140
    @jaritorvinen6140 6 หลายเดือนก่อน

    Jätä meillekkin ahvenia😂

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน +1

      Van niitähän onneksi Suolijärvessä riittää! :D

  • @irjaturunen267
    @irjaturunen267 6 หลายเดือนก่อน

    Ok

  • @tuomaskorteslahti844
    @tuomaskorteslahti844 6 หลายเดือนก่อน

    Jos ei kestä nuo br9es tulpat niin laittakaa br9ecs tulpat niin pelaa

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Okei, hyvä tietää!

  • @hannuwallin9440
    @hannuwallin9440 6 หลายเดือนก่อน +1

    Please, please, LUE TÄMÄ. Muut saavat kaloja, mutta sinä harvemmin. Kerroin jo kerran aikaisemmin mistä se voi johtua. Jäällä kävely karkottaa kalat, mutta et varmaan kiireiltäsi ennättänyt katsoa suosittelemaani videota.
    Tässä Sopulin tekemässä videossa näkyy kalat Live-luotaimen kuvaruudulla. Hän näyttää miten kalat kaikkoavat heti kun hän aloittaa kävelyn jäällä. Ihmisten korvissa jään ääni ei paljon tunnu mutta vedessä äänet tuntuvat kaloille kovilta. Katso siis video kohdasta 7:05 eteenpäin.
    th-cam.com/video/3AzSxYBdzSs/w-d-xo.html
    ​J​a nyt vain toivotaan, että jo ensi kerralla päihität Eskon ja siskon pojan kalojen määrässä 🙂

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน +1

      Kiitos vinkistä ja pohdinnasta. Varmasti siinä on perääkin. Mutta tällä kyseisellä kerralla pilkin värillä taisi olla enemmän väliä, kun Eskolla ja siskon pojalla oli samanlaiset ja minulla erilainen pilkki, kuten videolla kerron. Toisekseen kaikki kävelivät ja kairailivat, minä myös kävin poikien luona kävelemässä välillä, eikä se vaikuttanut heidän kalansaantiin, vaan he saivat kaloja edelleen hyvin. Minulla sen sijaan ei syönyt niin hyvin, vaikka kauankin aikaa olisin kalaa odotellut. En siis ihan allekirjoittaisi tuota kävelyasiaa absoluuttiseksi totuudeksi. Kalojen syöntiin vaikuttaa moni asia. Uskoisin myös, että hyvällä syönnillä kalat tulevat takaisin ottipaikalle säikähdettyään. Viime kerralla taisin myöskin minä saada eniten pilkillä kaloja, eikä siinä meidän kävelyillä näyttänyt olevan väliä. Minulle ei myöskään iske kateus eikä haittaa, jos muut saavat enemmän kalaa. Sehän on vain hyvä juttu. Muutenkin saanee miettiä, miten siellä jäällä täysin äänettömästi voisi edes liikkua, kun paikkaa on varsinkin huonolla syönnillä vaihdettava usein. Tätähän voi pohtia kaikki. :)

    • @markettahiltunen9056
      @markettahiltunen9056 6 หลายเดือนก่อน

      Kiitos, oli taas kiva katsella. Kyllä nyt oli ahven syönnillä. 😊

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      @@markettahiltunen9056 Van olihan se! 🤩

  • @juhapirinen551
    @juhapirinen551 6 หลายเดือนก่อน

    Se on mukavaa touhua kun kala syö.😅

    • @hiltusenlaura
      @hiltusenlaura  6 หลายเดือนก่อน

      Kyllähän se piristää, ja tärkeintä, että jollakin syö. :D