Unohtu mainita, ettei tuo uusi Touch laturi käy vanhojen V1-V6 mallien kanssa yhteen, koska jostain syystä magneettien napaisuus on käännetty. Vanhoilla latureilla ei myöskään voi ladata tätä uutta V7-mallin lamppua. Ymmärrän, että kehitys kehittyy ja siinä mukana teidän tuotteet, mutta tuon olisi voinut suunnitella myös siten, että vanhat laturit ja lamput toimii uusien kanssa yhteen. Tämän pystyy tosin kiertämään, jos irrottaa akun ja lataa sen aina Lumonite Tube -latausputkella, joka toimii vielä vanhalla johdolla.
Henk koht halusin kerralla hyvän otsalampun ja onneksi sijoitin tähän. On kyllä ollut eri mukava käydä koiran kanssa metsässä kävelemässä pimeän aikaan hankien keskellä. Toki joku haluais vielä enemmän valotehoa, mutta niinku kävely/lenkkeily niin aivan hyvin riittää. Lisäksi minulle merkitsee paljon se, että kestää myös pakkasessa (tänää -22c ~ vajaa tunnin lenkki) isolla teholla ja kirkkaasti kyllä pystyi siihen, ei valittamista. Ainoo huono puoli näis compasseis on se, että työmaalla tuntuu olevan haluttua tavaraa, ei kestä kypärään jättää jos menee esim syömään....
Tuotetiedoista selvisi että ei toimi, joka on kyllä lampun ISO miinus. Varsinkin kun fenixiltä ja muilta valmistajilta tullur 4000mah akkuja. Tuntu että ennen lumonite oli kwhityksen kärjessä mut nyt ottavat takapakkia reippaasti….
Hintaa on vähintäänkin riittävästi, jos ~samoilla ominaisuuksilla olevan Armytek wizardin saa ~satasella ja erinomainen mutta suurempi Wurkkos HD20 38€ Kiinnostaisi oikeasti teknisestä näkökulmasta tietää että miten tässä hinta muodostuu? Voi olla että puusilmä, mutta en löytänyt edes mainintaa mitä emitteriä(lediä) tämä valo käyttää.
Miksi mainostatte juuri lumonitea? Olen kokeillut kyseistä tuotetta ja onhanse ihan hyvä mutta ei lähelläkään parasta.. esimerkiksi ledlencer h8r on moninkerroin parempi käyttää ja myös reilusti halvempi sekä 7vuoden takuu. Sitteku etitään oikeasti hyvää lamppua mikä ansaitsisi yhtä paljon mainontaa niin lupine piko tai blika. Lumonite on iso kokoinen painava ja ikävä päässä. Lisäksi ilman valokeilan säätöä lumenit loppuvat kesken verrattuna kilpailijoihin.
Unohtu mainita, ettei tuo uusi Touch laturi käy vanhojen V1-V6 mallien kanssa yhteen, koska jostain syystä magneettien napaisuus on käännetty. Vanhoilla latureilla ei myöskään voi ladata tätä uutta V7-mallin lamppua. Ymmärrän, että kehitys kehittyy ja siinä mukana teidän tuotteet, mutta tuon olisi voinut suunnitella myös siten, että vanhat laturit ja lamput toimii uusien kanssa yhteen. Tämän pystyy tosin kiertämään, jos irrottaa akun ja lataa sen aina Lumonite Tube -latausputkella, joka toimii vielä vanhalla johdolla.
Henk koht halusin kerralla hyvän otsalampun ja onneksi sijoitin tähän. On kyllä ollut eri mukava käydä koiran kanssa metsässä kävelemässä pimeän aikaan hankien keskellä. Toki joku haluais vielä enemmän valotehoa, mutta niinku kävely/lenkkeily niin aivan hyvin riittää. Lisäksi minulle merkitsee paljon se, että kestää myös pakkasessa (tänää -22c ~ vajaa tunnin lenkki) isolla teholla ja kirkkaasti kyllä pystyi siihen, ei valittamista.
Ainoo huono puoli näis compasseis on se, että työmaalla tuntuu olevan haluttua tavaraa, ei kestä kypärään jättää jos menee esim syömään....
Ei toimi normaalilla 18650 akulla?
Tuotetiedoista selvisi että ei toimi, joka on kyllä lampun ISO miinus. Varsinkin kun fenixiltä ja muilta valmistajilta tullur 4000mah akkuja.
Tuntu että ennen lumonite oli kwhityksen kärjessä mut nyt ottavat takapakkia reippaasti….
Mulla on liikaa 18650 akkuja että täytyy koettaa taistella näitä "uutuuksia" vastaan 😎
Onko Compass ja compass R eri asia
Vanhemmat mallit kulki nimellä compass r. Tämä on sama tuote.
@@serkka8 kiitos, tämä asia jotenkin mennyt ohi.
Hintaa on vähintäänkin riittävästi, jos ~samoilla ominaisuuksilla olevan Armytek wizardin saa ~satasella ja erinomainen mutta suurempi Wurkkos HD20 38€
Kiinnostaisi oikeasti teknisestä näkökulmasta tietää että miten tässä hinta muodostuu? Voi olla että puusilmä, mutta en löytänyt edes mainintaa mitä emitteriä(lediä) tämä valo käyttää.
Onko teillä tiedossa mitä emitteriä käytätte valossanne?
Captions please, for translation.
Miksi mainostatte juuri lumonitea? Olen kokeillut kyseistä tuotetta ja onhanse ihan hyvä mutta ei lähelläkään parasta.. esimerkiksi ledlencer h8r on moninkerroin parempi käyttää ja myös reilusti halvempi sekä 7vuoden takuu. Sitteku etitään oikeasti hyvää lamppua mikä ansaitsisi yhtä paljon mainontaa niin lupine piko tai blika. Lumonite on iso kokoinen painava ja ikävä päässä. Lisäksi ilman valokeilan säätöä lumenit loppuvat kesken verrattuna kilpailijoihin.
Itelle merkkaa kypäräkiinnitysvaihtoehdot jotka tässä on hyvät.
Kuinka pieni pää oikeen on että lumonite painaa liikaa? Omassa käytössä sitä tuskin huomaa että se on päässä