Muistaakseni tuon viimeisen tarinan asuntovaunusta löytyneen miehen kohdalla oli myös se outo yksityiskohta että vaunussa oli ollut paljon ruokaa ja muita selviytymistarvikkeita joihin ei oltu koskettu ollenkaan ja jonka avulla useampikin ihminen olisi voinut selvitä pidemmän aikaa. Tästä tapauksesta löytää paljon muitakin epäloogisuuksia ja omituisuuksia joista saisi tehtyä ihan oman videonsa.
Luin tosta viimeisestä tarinasta Eedspeaksin Eetu Pesosen kirjassa Mysteeritarinoiden Parhaat 2, tää todella on erittäin outo keissi mikä tekee tapauksesta pelottavankin mut myös kiehtovan ja toi yksityiskohta et vaunussa olisi ollut ruokaa ja muita selviytymiseen tarvittavaa materiaalia monelle ihmiselle eikä niitä käytetty tekee jutusta vieläkin omituisemman ja se et yhtä näistä henkilöistä ei löydetty se vasta pelottavaa onkin varsinkin jos tämä kadonnut henkilö on se jolla oli skitzofrenia. Näin lievästi kehityisvammaisena parikymppisenä nuorena toi tapahtuma tuntuu ISOMMALTA ja PAHEMMALTA kuin muut koska itsekin oon kehitysvammainen nuori mutta pärjään ilman jatkuvaa apuakin... 😮
mahtavaa, että tarinoiden välille on saatu selkeämpi tauko,kiitos siitä! 8) olisko vielä mahdollista sanoa samalla myös ääneen uuden tarinan nimi/otsikko, palvelis vielä enemmän niitä jotka vaan kuuntelee? kiitos hienoista videoista!!
Tuo mysteerinainen, jolta oli kaikki maholliset laput jne leikattu vaatteista muistuttaa todella paljon sitä hotellimysteeriä, joka tapahtu Norjassa(?). Naiselta oli samalla lailla leikattu/poistettu kaikki mahollinen ja kuolemakin on edelleen mysteeri. Nainen käytti myös salanimeä.
Mitä? Vähän lähti mielikuvitus laukalle, koska tuon Norjassa kadonneen naisen tarina on toistunut toisenkin naisen kohdalla? En muista tämän henkilön/tapauksen nimeä, mutta tää toinen nainen löytyi jostain hotellihuoneesta nainen, joka oli tehnyt "itsemurhan". Ja yhtäläisyyksiä oli ainakin, puhelut Belgiaan, leikatut vaatteiden laput, sekä hänen päältään löytyneestä aseesta oltiin "jollain" keinolla poistettu sarjanumero. Hän käytti myöskin valenimeä, ja hänen uskottiin olevan vakooja, eikä hänen hautajaisissa ollut ketään. Tämä tapahtui muistaakseni joskus 90 luvulla. Huhhuh!
Tarkoitatko tapausta, jota tutkijat kutsuvat "Plaza-naiseksi"? Tästä on unsolved mysteries tehnyt myös jakson, joka löytyy netflixistä. 🙂 Kumpikin todella omituisia tapauksia, olisipa kiva saada joskus vastaus näihin.
@@marskiss-9787 Juu! Jennifer Fairgate nimellä kirjautui hotelliin silloin. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko norjan poliisi tutkinut tapausten yhtäläisyyttä, tai varmaan ovatkin, mutta jotain outoa näissä tapauksissa kyllä on :D
Kaikista parasta on netistä löytyneet videot, kuvat ja äänitteet. Pelkät tarinat omaan skeptikon makuun yhtä tyhjän kanssa. Skifijutut taas ovat näin tyhmälle liian vaikeita, että osaisi hämmästellä. "Ihminen on ihmiselle susi", joten todisteet siitä, että ihminen on tehnyt / ollut tekemässä jotain pahaa ovat kaikista antoisimpia. Ne kuumottavat aina.
Tuo lappujen leikkaaminen ja tuotemerkkien poisto esiintyi myös somertonin miehen mysteerissä. Häntäkään ei ole voitu tunnistaa tähän päivään mennessä.
Hei itseasiassa! Somertonin miehen mysteeri ratkesi ainakin jossain määrin jonkin aikaa sitten. Miehen henkilöllisyys saatiin ainakin selville. Kannattaa googlata asiasta enemmän, en ite muista kaikkea. En tiedä löytyykö suomeksi vielä paljon tietoa mutta ainakin englanniksi löytyy paljonkin!
Brian shafferin kohtalo, isdalenin nainen ja ”Jennifer feirgate” sekä tämä yuba county five ainakin ovat kyllä aina minulle ollut sellaisia mysteerejä, joiden pariin aina aika ajoin palaa. Ei vaan keksi mitään järkeviä selityksiä näille tapauksille.🤯
Toi keskimmäinen tarina kuulosti yhdeltä, jonka vasta kuulin, mutta jossa nainen oli tehnyt (?) Hotelliin itsemurhan.. vai sotkenko nyt jotain 😅..? Mut tuli mieleen paljon yhtäläisyyksiä ja sitten tarinan edetessä, mietin et eikai se näin mennyt...
Tuossa Isdalenin naisessa on samoja piirteitä, kun Oslosta, hotellista löytyneestä murhatusta naisesta, joka kirjautui hotelliin valenimellä Jennifer Fergate.
Itse en tykkää tuosta tarinoiden välisestä äänestä. En tarkoita että se pitäisi poistaa mutta korvata jollain toisella äänellä. Esimerkiksi joku arkistojen selailu ääni tai paperinipun nopea sivun vaihto peukalolla tai edes jokin mysteerin tunnelmaa tuovampi ääni. Ehkäpäs joku simmppeli kuten kameran suljinkin toimisi.
Tulipa deja vu -fiilis. Mä luulin että just pari viikkoo sit julkasit videon tosta viimisestä Yuba Coynty 5'sta ?? 😅 Kenenköhä videon oon oikein kattonu 😂
faktaa: yuotube sensuroi suosituimmat kommentit-sivulta automaattisesti kaikki vähääkään valtavirralle tai "yhdelle totuudelle" kriittiset kommentit. tämä vielä ennestään korostuu kommenttien vastausosiossa, jossa on vielä moninkertaisesti tiukempi avainsanojen sekä mielipiteiden lista, jotka shadowbannautuvat automaattisesti suosituimmat kommentit-sivulta. vain murto-osa näistä avainsanoista on kirosanoja tai mitään paheksuttavaa - suurin osa avainsanoista ja -aiheista on tavalla tai toisella yhteiskuntaa sekä valtavirta-ajattelua ja "yhtä totuutta" kritisoivia. kerro minulle yksikin ei-dystopinen skenaario, jossa monikansallinen koko maapallon digitaalisesta kommunikaatiosta vastaava suuryritys sensuroi ihmisten käymää keskustelua suojellakseen yhteiskuntaa sekä "yhtä totuutta" kritiikiltä.
Onko tapahtunut aikahyppy, olenko siirtynyt mandelaefektin tavoin toiselle aikajanalle, vai muistaanko vain väärin, tuon viimeisen tapauksen olleen jo tällä kanavalla käsittelyn kohteena. Onko ideat loppu vai muuten vain motivaatiovajarit
Hei, sulla on tosi hyviä videoita. Luin viime aikoina netissä mielenkiintoisesta aiheesta kun "Shapeshifters" eli käytännössä "ihmiset" jotka pystyvät muuttamaan muotoaan. Liittyy kai myös ilmeisesti tähän liskoihmiset conspiracy theoryyn. Tässä vois olla sulla mielenkiintoinen aihe videolle.
Eikös tuo Brian Shaffer lähtenyt omasta päätöksestään. Ois tahtonut olla muusikko, mutta vanhemmat vaativat opiskelemaan lääkäriksi. Äiti kuoli syöpään ja silloin Brian päätti kadota sen kaverihan oli kieltäytynyt kertomasta sitä missä Brian on. Myöhemmin tuli vielä se sähke Neitsytsaarilta isänsä hautajaisiin, allekirjoituksena Brian. Hänet on sittemmin nähtykin Karibialla.
Tuo viimeinen tarina on tosi monimutkainen ja siitä sais helposti oman videon. Mm. Tuohon josephiin on vaikea luottaa sillä oli tunnettu kylän juoppo eikä häneen kovin paljon luotettu. Hyvä video taas kerran. Bravo👏
Huomioitavaa tuohon kolmanneteen tarinaan liittyen jonka unohdit kertoa on että jokainen noista viidestä miehestä oli enemmän tai vähemmän "onnellinen"
Terrminaaleihinkin katoaa ihmisiä ja tulevat 'vaihdokkeina' takaisin. Matkustaminen työnsäkin puolesta on vaarallista, sillä yksin ei vartijoiden kanssa voi -sivistyneesti- tapella.
Voitko jookos tehdä vähän tiheään tahtiin lisää näitä mahtavia videoita, (joudun kattomaan vanhoja vuosien takaa koska oon kattonu kaikki) niitä voi kattoo koska vaan ja varsinki ku menee valmistautuu nukkumaa?🙏
voisiko tuolla isdalenin naisella olla jokin yhteys oslossa kuolleeseen mysteeri naiseen jennifer fairgateen? Jennifer fairgate ku0li saman kaltaisissa oudoissa olosuhteissa? Tosin jennifer kuoli as€ tiukasti kädessä hotellissa, mutta molemmissa tapauksissa on paljon samantapaisia seikkoja
Atlantin takana yhdysvallois tapahtuu enemmän outoja asioita kuin Suomessa mutta ostaisitko tehdä videon tekoälystä ja miten se voisi mahdollisesti kääntyä ihmistä vastaan.
Etkös tehnyt ihan vasta kesällä pätkän _Yuba Cityn_ viisikosta, vai onko meno sangen _Mandela Effect_ ? EDIT: en löytänyt videota arkistostasi. Onpa jännä, muistan väärin.
Muistaakseni tuon viimeisen tarinan asuntovaunusta löytyneen miehen kohdalla oli myös se outo yksityiskohta että vaunussa oli ollut paljon ruokaa ja muita selviytymistarvikkeita joihin ei oltu koskettu ollenkaan ja jonka avulla useampikin ihminen olisi voinut selvitä pidemmän aikaa. Tästä tapauksesta löytää paljon muitakin epäloogisuuksia ja omituisuuksia joista saisi tehtyä ihan oman videonsa.
Jos kiinnostaa kannattaa tsekata Lemminon video aiheesta 👍
@@mstriforcefan1176millä nimellä se video on?
Kyllä. Siihen liittyy paljon myös median laiminlyöntiä sillä aika oli mitä oli ja kehitysvammaisia kohdeltiin huonosti
Luin tosta viimeisestä tarinasta Eedspeaksin Eetu Pesosen kirjassa Mysteeritarinoiden Parhaat 2, tää todella on erittäin outo keissi mikä tekee tapauksesta pelottavankin mut myös kiehtovan ja toi yksityiskohta et vaunussa olisi ollut ruokaa ja muita selviytymiseen tarvittavaa materiaalia monelle ihmiselle eikä niitä käytetty tekee jutusta vieläkin omituisemman ja se et yhtä näistä henkilöistä ei löydetty se vasta pelottavaa onkin varsinkin jos tämä kadonnut henkilö on se jolla oli skitzofrenia. Näin lievästi kehityisvammaisena parikymppisenä nuorena toi tapahtuma tuntuu ISOMMALTA ja PAHEMMALTA kuin muut koska itsekin oon kehitysvammainen nuori mutta pärjään ilman jatkuvaa apuakin... 😮
Totta, olisi oikeastaan ansainnut oman videonsa.
Aaaah lisää mysteeri-videoita , nää on aina ollu ihan mahtavia 5/5 , thänks sinne ku teette näitä ja viikonloput kaikkialle🤜🤛🤜🤛
Voitko tehdä videon suomen mytologiasta ja kohtaamisista
Metsänpeitosta on jo ainakin video 👍
@@minuby123 nii on
Deja vu keskustelu
@@KOLVARi11 ok
Kysyin samaa joskus
Olipas pikaisen lyhyt loppu! Mielenkiintoinen video silti jälleen, kiitos siitä!
”Seuraavan päivän maanantaina” on aika mielenkiintoinen ilmaus 🙂 No, mitäs noista, taisi taas käydä ”tuberlukoosit” 🤭
Moi. Mikä kielipoliisi sinä oikein olet?🤔
Kiitos kiitos kiitos❤️ Parempaa kanavaa saa kyllä ettiä ja sellasta ei tule vastaan.
mahtavaa, että tarinoiden välille on saatu selkeämpi tauko,kiitos siitä! 8) olisko vielä mahdollista sanoa samalla myös ääneen uuden tarinan nimi/otsikko, palvelis vielä enemmän niitä jotka vaan kuuntelee? kiitos hienoista videoista!!
Suomen mytologiasta video! :)
Jos to Yuba County Five kiinnostaa niin sellaisella tyypill kuin Wendigoon on hyvä ja erittäin tarkka video aiheesta.
Kivaa huomata, että katsojien kehitysideat menevät käyttöön!
edgeän sinulle
@@skeems1111 ja minä sinulle
oli kiva kuunnella videoo samalla ku pelas oli aika mielenkiintosia aiheitaki keep it going!
Jes, mahtava ku kehitysidea meni läpi 😊 heti oli kivempi kuunnella, ku osas asennoitua tarinan vaihtuvan. 🙏
Kiiiiiitos taas uudesta videosta🖤 mun elämän parhaimpia kohokohtia nää lauantait kun julkaset🖤
Tuo mysteerinainen, jolta oli kaikki maholliset laput jne leikattu vaatteista muistuttaa todella paljon sitä hotellimysteeriä, joka tapahtu Norjassa(?). Naiselta oli samalla lailla leikattu/poistettu kaikki mahollinen ja kuolemakin on edelleen mysteeri. Nainen käytti myös salanimeä.
Toivottavasti en muutu mysteeriksi, kun oon yksin töissä. Täällä on pimeää ja hiljasta 😱
Yuba County 5 on niin mielenkiintoinen ja traaginen. Poikaparat😢
Tästä tietää että lauantai on paras päivä🥰
Aina hyvä lauantai finntopin parissa.😌👌
Ai hitto lisää tälläsiä kyllä❤❤
oompas ajoissa, mahtava video niinku aina!
Onkohan tossa kolmannessa tarinassa toi yks jäbä seonnu skitsofernian takia ja saanu ajamaan heidät tuonne metsään? 🤔
Mitä? Vähän lähti mielikuvitus laukalle, koska tuon Norjassa kadonneen naisen tarina on toistunut toisenkin naisen kohdalla? En muista tämän henkilön/tapauksen nimeä, mutta tää toinen nainen löytyi jostain hotellihuoneesta nainen, joka oli tehnyt "itsemurhan". Ja yhtäläisyyksiä oli ainakin, puhelut Belgiaan, leikatut vaatteiden laput, sekä hänen päältään löytyneestä aseesta oltiin "jollain" keinolla poistettu sarjanumero. Hän käytti myöskin valenimeä, ja hänen uskottiin olevan vakooja, eikä hänen hautajaisissa ollut ketään. Tämä tapahtui muistaakseni joskus 90 luvulla. Huhhuh!
Tarkoitatko tapausta, jota tutkijat kutsuvat "Plaza-naiseksi"? Tästä on unsolved mysteries tehnyt myös jakson, joka löytyy netflixistä. 🙂 Kumpikin todella omituisia tapauksia, olisipa kiva saada joskus vastaus näihin.
@@marskiss-9787 Juu! Jennifer Fairgate nimellä kirjautui hotelliin silloin. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, onko norjan poliisi tutkinut tapausten yhtäläisyyttä, tai varmaan ovatkin, mutta jotain outoa näissä tapauksissa kyllä on :D
Taas aivan erinomainen video! Milloin podcastiin tulee uusia jaksoja?
Tomaksen podcastissa käsitellää aika hyvin tuo vika tapaus ja kerrottu aika looginen ratkaisu😁
Viikonlopun pelastus😄
Kiitos Mestari👏
Mukava suoraan herätyksen jälkee hypätä taas uuteen videoon. Kiitos!
Sama! 😂
Kiitoksia olipa taas mysteeri tapaus finntop5
Kiitos❤
Maailman SUURIN mysteeri on se et miten teet PARASTA contenttia koko youtubessa! 😮😊
Yhteistyöllä se onnistuu ja hienolla motivaatiolla ja huolellisuudella. :)
@@MikaHalonen1974 Yhteistyö on kaiken A JA O
Jee heräsin just ja finntop5 uus video❤️
Ei oo parempaa tapaa ku alottaa päivä kattoen sun video😊
2:52 "seuraavan päivän maanantaina "
Nää on hupaisia lipsahduksia.
Jäi kaivelemaan ensimmäisen tarinan loppu... se jäi jotenkin kesken. Mut mysteerihän se olikin :)
Kaikista parasta on netistä löytyneet videot, kuvat ja äänitteet. Pelkät tarinat omaan skeptikon makuun yhtä tyhjän kanssa. Skifijutut taas ovat näin tyhmälle liian vaikeita, että osaisi hämmästellä.
"Ihminen on ihmiselle susi", joten todisteet siitä, että ihminen on tehnyt / ollut tekemässä jotain pahaa ovat kaikista antoisimpia. Ne kuumottavat aina.
Jos porukkaa kiinnostaa nii tost vikasta tapauksesta löytyy tunnin mittanen rikospodcast jakso spotifysta!!!!
Tuo lappujen leikkaaminen ja tuotemerkkien poisto esiintyi myös somertonin miehen mysteerissä. Häntäkään ei ole voitu tunnistaa tähän päivään mennessä.
Hei itseasiassa! Somertonin miehen mysteeri ratkesi ainakin jossain määrin jonkin aikaa sitten. Miehen henkilöllisyys saatiin ainakin selville. Kannattaa googlata asiasta enemmän, en ite muista kaikkea. En tiedä löytyykö suomeksi vielä paljon tietoa mutta ainakin englanniksi löytyy paljonkin!
@@walterbutgay Minusta tuo henkilöllisyyden varmuus ei ole aivan 100%. Itselle jää enemmän spekulaation maku kun luin MTV:n artikkelin siitä äsken.
Brian shafferin kohtalo, isdalenin nainen ja ”Jennifer feirgate” sekä tämä yuba county five ainakin ovat kyllä aina minulle ollut sellaisia mysteerejä, joiden pariin aina aika ajoin palaa. Ei vaan keksi mitään järkeviä selityksiä näille tapauksille.🤯
Ammattitappajat nin jälki on siistiä. Nääin.
Tuo on kyllä omituinen tuo jennifer feirgate case..
Mysteeri on se miten finntop osaa tehdä näin hyvää taustamusiikkia.
Lahjakas kaveri :)
Uutta videoo!😍
Toi keskimmäinen tarina kuulosti yhdeltä, jonka vasta kuulin, mutta jossa nainen oli tehnyt (?) Hotelliin itsemurhan.. vai sotkenko nyt jotain 😅..? Mut tuli mieleen paljon yhtäläisyyksiä ja sitten tarinan edetessä, mietin et eikai se näin mennyt...
Jennifer Fairgate tapaus
Oisko jossain vaiheessa nankingin verilöyly, mielestäni aika kiinnostava, vaikkakin synkkä aihe 😊
mahtava video taas mestarilta
Voisitko päivitellä näitä spotifyhyn kiitos!
Mysteerit, ja salaisuudet kiehtovat ihmisiä.
*let’s not meet* tarinoita seuraavaan kertaan?
Jospa oli ulkoavaruuden olevaiset asialla,eipä olisi ensimmäinen kerta,eikä viimeinenkään,kyllä näitä on sattunut ennenkin!
Mielenkiintonen video pitkästä aikaa🤩🤩🤩🤩🤩👍👍😎 tee ihmeessä lisää näitäkin
Tuo Yuba county 5:n tapaus on käsiteltävänä Netflix:n uudessa Selvittämättömiä Ilmiöitä-sarjassa, jakso 3.
Seuraavan päivän maanantaina
Kyllähän sitä puhutaan että "hukkaa itsensä baariin" mutta tyyppi teki sen kirjaimellisesti.
Vihdoin,oottanu 8 asti😂
Lets go uus video
Tuossa Isdalenin naisessa on samoja piirteitä, kun Oslosta, hotellista löytyneestä murhatusta naisesta, joka kirjautui hotelliin valenimellä Jennifer Fergate.
hyvä vidi
Itse en tykkää tuosta tarinoiden välisestä äänestä. En tarkoita että se pitäisi poistaa mutta korvata jollain toisella äänellä. Esimerkiksi joku arkistojen selailu ääni tai paperinipun nopea sivun vaihto peukalolla tai edes jokin mysteerin tunnelmaa tuovampi ääni. Ehkäpäs joku simmppeli kuten kameran suljinkin toimisi.
hyvä vidi👌👍
Tulipa deja vu -fiilis. Mä luulin että just pari viikkoo sit julkasit videon tosta viimisestä Yuba Coynty 5'sta ?? 😅 Kenenköhä videon oon oikein kattonu 😂
Puurojengi Tomaksen😂 Siinä tais olla myös samantapainen tarina kuin tuo eka
@@joakim8686 Totta, Tomashan sen tarinan kerto, kiitos!!! Mietinki et oonko sekoomassa vai mitä ihmettä 😂😂
faktaa: yuotube sensuroi suosituimmat kommentit-sivulta automaattisesti kaikki vähääkään valtavirralle tai "yhdelle totuudelle" kriittiset kommentit. tämä vielä ennestään korostuu kommenttien vastausosiossa, jossa on vielä moninkertaisesti tiukempi avainsanojen sekä mielipiteiden lista, jotka shadowbannautuvat automaattisesti suosituimmat kommentit-sivulta. vain murto-osa näistä avainsanoista on kirosanoja tai mitään paheksuttavaa - suurin osa avainsanoista ja -aiheista on tavalla tai toisella yhteiskuntaa sekä valtavirta-ajattelua ja "yhtä totuutta" kritisoivia. kerro minulle yksikin ei-dystopinen skenaario, jossa monikansallinen koko maapallon digitaalisesta kommunikaatiosta vastaava suuryritys sensuroi ihmisten käymää keskustelua suojellakseen yhteiskuntaa sekä "yhtä totuutta" kritiikiltä.
Onko tapahtunut aikahyppy, olenko siirtynyt mandelaefektin tavoin toiselle aikajanalle, vai muistaanko vain väärin, tuon viimeisen tapauksen olleen jo tällä kanavalla käsittelyn kohteena. Onko ideat loppu vai muuten vain motivaatiovajarit
Seuraavan päivän maanantaina? 2:52
Hei, sulla on tosi hyviä videoita. Luin viime aikoina netissä mielenkiintoisesta aiheesta kun "Shapeshifters" eli käytännössä "ihmiset" jotka pystyvät muuttamaan muotoaan. Liittyy kai myös ilmeisesti tähän liskoihmiset conspiracy theoryyn. Tässä vois olla sulla mielenkiintoinen aihe videolle.
Jos 2. Tapaus oli vakooja, taisi olla tärkeä työmatka sillä tekijä,tekijät olivat he jotka olivat tarkkailun alla
Eikös tuo Brian Shaffer lähtenyt omasta päätöksestään. Ois tahtonut olla muusikko, mutta vanhemmat vaativat opiskelemaan lääkäriksi. Äiti kuoli syöpään ja silloin Brian päätti kadota sen kaverihan oli kieltäytynyt kertomasta sitä missä Brian on. Myöhemmin tuli vielä se sähke Neitsytsaarilta isänsä hautajaisiin, allekirjoituksena Brian. Hänet on sittemmin nähtykin Karibialla.
Aliens...
Työpäivän pelastus😅
Olin minä nuorena aika Jeppe.
2.51 seuraavan päivän maanantaina😅
Huomenta pojat!
Tuo viimeinen tarina on tosi monimutkainen ja siitä sais helposti oman videon. Mm. Tuohon josephiin on vaikea luottaa sillä oli tunnettu kylän juoppo eikä häneen kovin paljon luotettu. Hyvä video taas kerran. Bravo👏
Huomioitavaa tuohon kolmanneteen tarinaan liittyen jonka unohdit kertoa on että jokainen noista viidestä miehestä oli enemmän tai vähemmän "onnellinen"
Kyllä se mainittiin mutta hieno varaisemmin
Päivän pelastus
❤
Nexpolla oli pari vuotta sitten mainio video tuosta Yuba fivesta.
Jes uus video
Iwao Hakamada.
On kyllä tiivistetysti tehty nämä. Mutta kiva kun kuitenkin teit
En tiiä mietä mutta oon kuulu nää tarinat jostai jotenki
Mysteeri videot 5/5
Terrminaaleihinkin katoaa ihmisiä ja tulevat 'vaihdokkeina' takaisin.
Matkustaminen työnsäkin puolesta on vaarallista, sillä yksin ei vartijoiden kanssa voi -sivistyneesti- tapella.
Kävi mielessä et oonko jo ehdottanu et tekisiks joskus videon wendigosta/wendigoista?
Ensimmäinen juttu jäi kesken? 😄
Voitko jookos tehdä vähän tiheään tahtiin lisää näitä mahtavia videoita, (joudun kattomaan vanhoja vuosien takaa koska oon kattonu kaikki) niitä voi kattoo koska vaan ja varsinki ku menee valmistautuu nukkumaa?🙏
Hyvä video katsonut jo viidesti putkeen
Miks
Et oo pystyny
Mitä et oo pystyny
@@Shcnozultra en vastannu sulle mut ei toi ollu pystyny kattoo videsti tota
Kiitoksia viikonlopun viihteestä👌
voisiko tuolla isdalenin naisella olla jokin yhteys oslossa kuolleeseen mysteeri naiseen jennifer fairgateen? Jennifer fairgate ku0li saman kaltaisissa oudoissa olosuhteissa? Tosin jennifer kuoli as€ tiukasti kädessä hotellissa, mutta molemmissa tapauksissa on paljon samantapaisia seikkoja
vaikka aika voi sekoittaa hiukan pakkaa, niin itse uskon että ainakin jollain tasolla molemmat ihmiset olisi linkitettävissä toisiinsa..
Jep
Tehkää KAAMOS tubettajan kans joskus yhteis video 🎉 tulis varmasti hyvä 🎉🎉
Se olisi huippua 😊
KONA
Atlantin takana yhdysvallois tapahtuu enemmän outoja asioita kuin Suomessa mutta ostaisitko tehdä videon tekoälystä ja miten se voisi mahdollisesti kääntyä ihmistä vastaan.
se on tehny jo
Yarg
sun entinen mikki oli parempi
Video :)
Mikääh ei ooh parempaa ku herätä uuden videon tuloon
Parasta herätä, katsoa kelloa ja huomata ilmoituksen finntopin uudesta videosta. Parasta!!!
😱
Miten ne voi saada naisesta sormenjäljet jos se oli palanut?
Varmaanki hänen tavaroistaan
Tee video riina mäkisen katoamisesta
Dille dong
Miks toi eka tarina pitu jättää noi hyvään kohtaan😢😢
Moi finntop
Somertonin mies
Cia
Etkös tehnyt ihan vasta kesällä pätkän _Yuba Cityn_ viisikosta, vai onko meno sangen _Mandela Effect_ ?
EDIT: en löytänyt videota arkistostasi. Onpa jännä, muistan väärin.
Siis mä mietin ihan samaa🫣