Kiitos jaksosta. Hame lähtee puikoille jouluneuleena ja testilapaset ainakin. Mahdollisesti jotain muutakin, kun viimeiset pari kuukautta olen tehnyt joululahjalapasia. 😊🧶
Joulunpyhinä luultavasti neulon loppuun Sarah Schiran tämän vuoden mysteeritontun ja Susanna Winterin joulukalenterilapaset. Molemmat jäivät jpululahjaneuleiden (joita ei pitänyt neuloa) jalkoihin.
Haa, sullakin kanava! Mennyt ihan ohi! Siitä tää neulepodcastaajien joulukalenteri on mainio et bongaa uutta katottavaa ❤ Oli hauska kun alussa näky tota raitapaitaista neuleassaria ja meitsi meinas repiä kaulassa olevan kaulurin atomeiksi innostuksesta 😂 kerro olevasi kissaihminen ilman kissaa jne 😅 Toinen tossa alkupuolella ollut juttu oli mihin samaistuin (ja melkein unohdin 😂) oli se kun kerroit unohtaneesi alkuperäisen idean. Mulle kans käynyt tänä vuonna näin yhden langan suhteen jota harkitsin ostavani ja nyt kimallehullaannuksessa haluaisin tietää mikä se oli 😅 ei sen puoleen keksin kyllä vaikka 100 uutta projektia helposti 🤭 oli myös ihana kun sanoit TIETYSTI itse suunnitelleesi mallin 💖💖 Leppoisaa joulua ❤
Kiitos jaksosta ja tämä kuusi pitää kyllä kokeilla. Saa nähdä miten jää neuleaikaa, mutta jos Tapanina muutamat silmukat johonkin työhön (paita tai villa housu tai mekon aloitu).
Kiitos kivasta jouluvideosta 🥰🥰 Itse kanssa tuota podcast-sanaa pitkään ihmettelin ja en ihan täysin vielä oo sitä sisäistänyt. Itse mieluummin omalla kohdalla puhun vloggaamisesta, vaikka ei sekään kauhean selkeää suomea oo. Mut podcasteista tulee mieleen pelkkä ääniformaatti (googletin ilmeisesti podcast voi olla ööni- tai videopodcast???) ja siten ehkä Kässäkaffit mielestäni tyylipuhtain _podcast_, jota voi kuunnella ilman videota. 😁 videobloggaaja! Videontekijä. Jeps! Ihanat kuuset ja ihanin toi villapaita❣️ Hyvää joulua 🎄
No samoilla ajatuksilla! Olen jumiutunut viime vuosituhannen viestintäopintoihini, jotka nimenomaan oli videoaiheisia. Ja radiota - aikaa ennen podcastia!
Mulla on puikoilla yhdet lahjasukat. Ei puutu enää montaa senttiä ennen kuin pääsen kärkikavennuksiin. Miten sukat tässä vaiheessa tuntuu joka mittauskerralla pysyvän samoissa senteissä.
Hei, löytyykö tuota videolla näytettyä kuusen ohjetta kirjallisena (tai kuvina) kokonaisena ohjeena? Ohjevideoiden seuraaminen on minulle hahmottamishäiriön takia hankalaa. Voin kyllä myös poimia videolla näkyvät lauseet itselleni yksitellen talteen.
Kiitos neuleseurasta ja lempeää joulua!❤
Samoin 🫶🏻
Kiitos jouluvideosta ja vihjeistä ❤.
Kiitos kun poikkesit!
Kiitos jaksosta. Hame lähtee puikoille jouluneuleena ja testilapaset ainakin. Mahdollisesti jotain muutakin, kun viimeiset pari kuukautta olen tehnyt joululahjalapasia. 😊🧶
Ihanaa, omat neuleet 🫶🏻
Kiitos videosta ja rauhallista Joulua. Puikoilla peruspaita kirjavasta langasta, jos sen saisi joulunaikaan valmiiksi.
Oi ihanuus! Se fiilis kun sen sitten saa vetää päälle 🫶🏻
Joulunpyhinä luultavasti neulon loppuun Sarah Schiran tämän vuoden mysteeritontun ja Susanna Winterin joulukalenterilapaset. Molemmat jäivät jpululahjaneuleiden (joita ei pitänyt neuloa) jalkoihin.
Ihanaa neuleaikaa luvassa!
Haa, sullakin kanava! Mennyt ihan ohi! Siitä tää neulepodcastaajien joulukalenteri on mainio et bongaa uutta katottavaa ❤ Oli hauska kun alussa näky tota raitapaitaista neuleassaria ja meitsi meinas repiä kaulassa olevan kaulurin atomeiksi innostuksesta 😂 kerro olevasi kissaihminen ilman kissaa jne 😅 Toinen tossa alkupuolella ollut juttu oli mihin samaistuin (ja melkein unohdin 😂) oli se kun kerroit unohtaneesi alkuperäisen idean. Mulle kans käynyt tänä vuonna näin yhden langan suhteen jota harkitsin ostavani ja nyt kimallehullaannuksessa haluaisin tietää mikä se oli 😅 ei sen puoleen keksin kyllä vaikka 100 uutta projektia helposti 🤭 oli myös ihana kun sanoit TIETYSTI itse suunnitelleesi mallin 💖💖 Leppoisaa joulua ❤
Ai ihana kun oot täällä ja SUPERihana kun jätit terkkuja 🫶🏻 Muistini on hyvä mutta hieman toisinaan lyhyt 😅 kuva kuulla että muillekin käy niin!
Kiitos jaksosta ja tämä kuusi pitää kyllä kokeilla. Saa nähdä miten jää neuleaikaa, mutta jos Tapanina muutamat silmukat johonkin työhön (paita tai villa housu tai mekon aloitu).
Johonkin väliin vähän 🫶🏻
Kiitos kivasta jouluvideosta 🥰🥰 Itse kanssa tuota podcast-sanaa pitkään ihmettelin ja en ihan täysin vielä oo sitä sisäistänyt. Itse mieluummin omalla kohdalla puhun vloggaamisesta, vaikka ei sekään kauhean selkeää suomea oo. Mut podcasteista tulee mieleen pelkkä ääniformaatti (googletin ilmeisesti podcast voi olla ööni- tai videopodcast???) ja siten ehkä Kässäkaffit mielestäni tyylipuhtain _podcast_, jota voi kuunnella ilman videota. 😁 videobloggaaja! Videontekijä. Jeps! Ihanat kuuset ja ihanin toi villapaita❣️ Hyvää joulua 🎄
No samoilla ajatuksilla! Olen jumiutunut viime vuosituhannen viestintäopintoihini, jotka nimenomaan oli videoaiheisia. Ja radiota - aikaa ennen podcastia!
Aion luultavasti neuloa toisen Slipping Up Toque -pipon, josta aloitin juuri yhteisneulonnan (kanava Väriloikka).
Hyvä suunnitelma!
Kiitos😍 Täytypäs tutustua neuleklubiin. Ihana huppukauluri niin hyvin istuva löytyykö siihen jo ohjetta?
On! Täältä löytyy :)
www.neulojankarkkikauppa.fi/tuote/minskun-huppukauluri/
Mulla on puikoilla yhdet lahjasukat. Ei puutu enää montaa senttiä ennen kuin pääsen kärkikavennuksiin. Miten sukat tässä vaiheessa tuntuu joka mittauskerralla pysyvän samoissa senteissä.
Tää on NIIN TOTTA! Sama on muuten hameessa 🙈
Hei, löytyykö tuota videolla näytettyä kuusen ohjetta kirjallisena (tai kuvina) kokonaisena ohjeena? Ohjevideoiden seuraaminen on minulle hahmottamishäiriön takia hankalaa. Voin kyllä myös poimia videolla näkyvät lauseet itselleni yksitellen talteen.
Tulossa! En tähän ehtinyt tehdä mutta kuvallinen ohje on matkalla ✨