Kun brevet-kauden avaus venähti
ฝัง
- เผยแพร่เมื่อ 27 ก.ย. 2024
- Vuoden 2024 Espoo 200 brevet oli odotettu kauden avaus monelle, mutta todella moni, myös allekirjoittanut, teki päätöksen olla ajamatta sään ollessa todella vaikea. Kausi kuitenkin saatiin avattua, viikkoa myöhemmin soolobrevetin merkeissä. Eiköhän tästä vielä super randonneur -mitalin arvoinen kausi saada aikaiseksi.
"Onneksi on tubeless" ❤
👍
Viikon päästä tosta kärvisteltiin helteessä 😅
Kyllä brevetille hyvä aina valita sellainen sää, että tulee ajamisen tuntua. Oli se kolmesatanen helteessäkin omanlaisensa kokemus sitten.
Pyöräillessä on hyvä ajatella. Monta vaikeaa asiaa on pyöräillessä mennyt jengalleen.
Jo ihan fysiologisestikin aivot toimivat paremmin kun on sopivan matalatehoista kestävyysliikuntaa meneillään tai juuri tehtynä. Ja toki pyöräillessä, varsinkin pitkään pyöräillessä, on aikaa ja tilaa ajatuksille.
Sehän meni nätisti. Mitä seuraavaksi?
Kolmesatanenhan tuossa tuli pari viikkoa sitten kesäisissä lämmöissä tempaistua 15 tuntiin. Kesäkuulle b400 ja heinäkuussa b600 ja ehkä syssymmällä b1000. Mutta siis superihan se tässä mielessä ja tavoitteena tälle kaudelle on.
Hassua kuinka erilaiselta keli näytti vielä hetki sitten - tuntuu niin etäiseltä näin helteiden keskellä. Pidemmät polkaisut vielä odottelee, pitää tiivistää ajatuksia että ehtii kelailemaan ne läpi lyhyemmälläk matkalla 🙂
Tuntui kevät lopulta kaikkien niiden takatalvien jälkeen aika pikakelaukselta kyllä ennen kuin lähti ihan kesämeiningiksi. Odotan kyllä että pääsee kesälomalla ajamaan läpi yön.