Kiitos. Jumala rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme. Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Tunteet on eri asia kuin Totuus. Liika kiire on aina pahasta. Meillä on jo Kaikkein Rakkain. ❤❤❤
Iki sinkku, uskon kuitenkin että, meille jokaiselle on se jokin en ole vaan saanut vielä sitä kohdata ja pääasia on kuitenkin että, välitän ja rakastan itseäni. Voima hali kaikille sinkuille. 🙂🤗❤🙏
Loistava esitys, mutta minäkin roikkunut jo ainakin parikymmentä vuotta, mutta kun se aina vaan pysyy elossa, siis minä, kukaan juuri ei edes viitti puhua kanssani, sitten ei viitti edes mennä juttelee, kun joku ryntää väliin
Hei! Ajatuksia herättäviä juttua. Jo pappa-iässä olevana, totean, että ihmissuhteet ei tunnu tulevan koskaan valmiiksi. Ne muuttuvat alati. Toki rakkaus, tunteet on aina vahva tekijä ihmisen elämässä. Ne pitää ihmisen ELOSSA❤
En osannut itsessäni koskaan löytää sitä oikeaa. Onneksi sain löytää Jeesuksen hoitovirheen jälkeen 2019. Olen ollut nyt 5v yksin, ja löytänyt viimein Jumalassa itseni. Kasvanut niin paljon. Ja olen viimein onnellinen yksinkin. Mutta Jumala on puhunut. Hän näytti tulevan puoliskoni vuosia sitten. Olen nyt rukoillen kysynyt, tuleeko minun mennä vielä yhden kerran sähkö hoitoon (trauma oireet). Meidän tarina lähti sairaalasta silloin vuosia sitten ja olen saanut Jumalalta puhetta, että siellä tulemme kohtaamaan vielä. No, tuossa kun puhut rakkauden löytämisestä ja päälläsi nuo salamat. Salamat ovat Herran tapa puhua mulle ⚡sähkö hoidosta. ;) Joten Kiitos Jumalalle että Hän vahvisti kauttasi asiaa. Menen ect hoitoihin. 🙏🙏🙏 Olen sitä niiin kauan kuulostellut. Oikea, tarkoitettu rakkaus tulee Jumalan kautta. Muistetaan se. Koin kertoa sinulle tarinani. :') Kaikkea hyvää! 🤍 P.s En siis tunne/ tiedä sinua mitenkään - tämä video tuli nyt vastaan.
P.s Sain tästä ect hoito asiasta muutoinkin tänä iltana eli ei pelkkä tämä video. Mutta tämä vahvisti asian melko kattavasti. Jumala puhuu Niin monin tavoin, se on upeaa!
Kaikille on joku jossain ollaan liian vaativia ite arvostan peruselämää että osaa arvostaa toista hyvinä ja huonoina aikoina eikä keksiä riitaa tyhjästä ei raha myöskään tuo onnea
🙂🙏❤🔥✨ Eka video minkä näin sinulta ja jo nyt voin sanoa että samat sanat ittelles, oot huipputyyppi ja vielä todella kauniskin niin vientiä on varmasti.
Vielä 5v sitten, melkein 30v, vahvaa ulkopuolisuutta tuntevana, en uskonut, että löytäisin rakkautta koskaan. Nyt oon 3 v ollut onnellisesti parisuhteessa ❤ Ja sit toi armollisuus itseä kohtaan on tarvinnut aika vahvasti opetella, varmaankin koska nuorena tullut koettua syrjintää niin paljon. Anyways, tulevaisuus näyttää suht kirkkaalta nyt❤
Koskaan ei saisi menettää toivorikkauttaan, se rakkaus voi tulla luoksesi vaikka lähikaupassa. Ole silloin valppaana kun se tulee kohdallesi ja luota intuitioosi / sisäiseen ääneesi / ajatukseesi ja kysy häntä vaikka kahville jos siltä tuntuu. Woimia! Itsekkin elänyt erakkona yksin jo liian kauan.
Olet hieno ihminen ja rakastettava. Kiitos!
Kiitos❤
👌😎👌😎👌
Kiitos. Jumala rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme. Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Tunteet on eri asia kuin Totuus. Liika kiire on aina pahasta. Meillä on jo Kaikkein Rakkain. ❤❤❤
Kiitos, ihana Näistä sanoista. sinussa on Tullut monta ihanaa puolta esiin mihin oon Vähän ihastunut.
Iki sinkku, uskon kuitenkin että, meille jokaiselle on se jokin en ole vaan saanut vielä sitä kohdata ja pääasia on kuitenkin että, välitän ja rakastan itseäni. Voima hali kaikille sinkuille.
🙂🤗❤🙏
kyllä se siitä päivä kerrallaan ,, mukavaa päivää KAUNOTAR
let's go :D vuosi vuodelta paremmaksi ... onneks kohta uus vuas ^_^
Loistava esitys, mutta minäkin roikkunut jo ainakin parikymmentä vuotta, mutta kun se aina vaan pysyy elossa, siis minä, kukaan juuri ei edes viitti puhua kanssani, sitten ei viitti edes mennä juttelee, kun joku ryntää väliin
Naiset vaan on nyk julmii ja niille ei hyvä tyyppi ei kelpaa ja ottaavat toisen ja kun olen nähnyt millasen ni ei sit minusta kummemman...
Rakkaus on hellyyttä sitä pitää hoivata😊
Hei! Ajatuksia herättäviä juttua.
Jo pappa-iässä olevana, totean, että ihmissuhteet ei tunnu tulevan koskaan valmiiksi. Ne muuttuvat alati.
Toki rakkaus, tunteet on aina vahva tekijä ihmisen elämässä.
Ne pitää ihmisen ELOSSA❤
En osannut itsessäni koskaan löytää sitä oikeaa. Onneksi sain löytää Jeesuksen hoitovirheen jälkeen 2019. Olen ollut nyt 5v yksin, ja löytänyt viimein Jumalassa itseni. Kasvanut niin paljon. Ja olen viimein onnellinen yksinkin. Mutta Jumala on puhunut. Hän näytti tulevan puoliskoni vuosia sitten. Olen nyt rukoillen kysynyt, tuleeko minun mennä vielä yhden kerran sähkö hoitoon (trauma oireet). Meidän tarina lähti sairaalasta silloin vuosia sitten ja olen saanut Jumalalta puhetta, että siellä tulemme kohtaamaan vielä. No, tuossa kun puhut rakkauden löytämisestä ja päälläsi nuo salamat. Salamat ovat Herran tapa puhua mulle ⚡sähkö hoidosta. ;) Joten Kiitos Jumalalle että Hän vahvisti kauttasi asiaa. Menen ect hoitoihin. 🙏🙏🙏 Olen sitä niiin kauan kuulostellut. Oikea, tarkoitettu rakkaus tulee Jumalan kautta. Muistetaan se. Koin kertoa sinulle tarinani. :') Kaikkea hyvää! 🤍 P.s En siis tunne/ tiedä sinua mitenkään - tämä video tuli nyt vastaan.
P.s Sain tästä ect hoito asiasta muutoinkin tänä iltana eli ei pelkkä tämä video. Mutta tämä vahvisti asian melko kattavasti. Jumala puhuu Niin monin tavoin, se on upeaa!
Kaikille on joku jossain ollaan liian vaativia ite arvostan peruselämää että osaa arvostaa toista hyvinä ja huonoina aikoina eikä keksiä riitaa tyhjästä ei raha myöskään tuo onnea
🙂🙏❤🔥✨ Eka video minkä näin sinulta ja jo nyt voin sanoa että samat sanat ittelles, oot huipputyyppi ja vielä todella kauniskin niin vientiä on varmasti.
Ei kai tässä muuta virkaa ole kuin valtionosuuksien Tuominen noin pahasti sanottuna, kun kolmas maailmansota kun alkaa
Vielä 5v sitten, melkein 30v, vahvaa ulkopuolisuutta tuntevana, en uskonut, että löytäisin rakkautta koskaan. Nyt oon 3 v ollut onnellisesti parisuhteessa ❤ Ja sit toi armollisuus itseä kohtaan on tarvinnut aika vahvasti opetella, varmaankin koska nuorena tullut koettua syrjintää niin paljon. Anyways, tulevaisuus näyttää suht kirkkaalta nyt❤
Olen jo menettänyt toivoni asian suhteen. 😞
@@hannu8755 älä menetä toivoa😇
@@Sussul Kiitos. 🌹Minä yritän.
Koskaan ei saisi menettää toivorikkauttaan, se rakkaus voi tulla luoksesi vaikka lähikaupassa. Ole silloin valppaana kun se tulee kohdallesi ja luota intuitioosi / sisäiseen ääneesi / ajatukseesi ja kysy häntä vaikka kahville jos siltä tuntuu. Woimia! Itsekkin elänyt erakkona yksin jo liian kauan.
@@janiutter Kiitos ja tsemppiä sinulle myös!! 👍
@@hannu8755 Kiitos 🙂🙏✨