Pirun mahtavaa kuvaamista, selostamista, äänitystä ja leikkaamista jälleen kerran. Jatkakaa samaan malliin jätkät, ehdottomasti Suomen paras fribakanava!
Täytyy kyllä sanoa, että mie tykkään tästä Karjalaisesta selostuksesta ja kuivasta huumorista, kanavan löösin vahingossa ja nyt katotaanki sit tämä turnaussarja käytännön bingewatchilla läpi
Eipä oikeastaan, kulut on katettu ja siitä yli menevä on mennyt laitteistohankintoihin. Yhteistyökumppanien avulla voidaan tulevaisuudessa päästä jo palkoille.
Oisko ylämäkeen puttaamisessa sekin miten fysiikan lakien takia sitä pääsee kierroksilla harjottelemaan huomattavasti useammin kuin alaspäin puttaamista, ainakin jos puttaa usein ohi? 🤔
@@Pappaws joo en kai mä muuta väittänytkään? Sano vaan siinä lopussa että "nyt varmaan alkaa kaikki menemään päin metsää" niin sille naureskelin, vaikka on kai se ihan kelpo tasolla puttaillut.
@@stidudiiduri Joo siis oli kyllä kehnohkoa puttausta tällä videolla ainakin, mutta siitä syystä hän siis silloin itsensä parhaaksi puttaajaksi laittoi.
Korona-aikaan pelaajien on haastavaa matkustaa, joten ei nähty tänä vuonna. Ensi vuonna toivottavasti taas Albert "Bazooka" Tamm mukana pro tourilla. :)
Pirun mahtavaa kuvaamista, selostamista, äänitystä ja leikkaamista jälleen kerran. Jatkakaa samaan malliin jätkät, ehdottomasti Suomen paras fribakanava!
Nää introt on kyl niin helvetin hyviä💯
Rokkasen Luukas laitto skipillä ja hetki sen jälkeen Pajun Seppo laitto melkeen identtisen mutta skippas vaa vähän ohi
Tässä on Raulin ja Artun taika selostuksessa:
Väyläkuvauksen hoitaa Arttu ja Rauli täydentää perään: "Joo".
Sitten lisäksi iskävitsit mukaa.
5:48 Luukas Rokkanen veti ei Kristian Kuoksa
Pääsispä itekki kattomaan niinku nuo junnut. Hienoa että pääsee nuoret seuraamaan esikuviaan
Kuusamolaisilta Randylle terveisiä @arttu hiltunen
tää o paras aamun avaus
Täytyy kyllä sanoa, että mie tykkään tästä Karjalaisesta selostuksesta ja kuivasta huumorista, kanavan löösin vahingossa ja nyt katotaanki sit tämä turnaussarja käytännön bingewatchilla läpi
Onpa huonotasosta peliä
Etuysillä sanoit, että meet mieluummin katsomaan jenkkivideoita. Tervetuloa takaisin!
@@DiscGolfFinland aina pitää antaa second chance
Sinusissa ja Spikessä friction padit, ei thumtrackiä. Thumtrack löytyy ainakin Innovan Rhynosta, Lattarin Caltropissa ja Dynamic Discsin Slammerissa.
Thumtrack on myös innovan Birdiessä
Ja eikö myös jossakin discraftin kiekossa.
@@niilokohtala2261 joo banger gt ja ringer gt vissii
Artun housuvitsi oli paras housuvitsi jonka oon kuullu Arttu nimiseltä henkilöltä sitte vuoden 94
10:56 MeEE PönttöÖÖNN
paljon parempia nää teijän videot kun nbdg
Veetille bogifree kierros. :)
odotan kyllä innolla tuota Piirosen Leoa
Oonko ainoo joka vibailee näit alkumusoja?
18:37 olipa hauska
Maksetaako teille näistä tai siis saatteko palkkaa?
Eipä oikeastaan, kulut on katettu ja siitä yli menevä on mennyt laitteistohankintoihin. Yhteistyökumppanien avulla voidaan tulevaisuudessa päästä jo palkoille.
27:33 latitudel on myös spike mis on semmoset
Taas hyvä vidi🔥
Just tulin fripaa ja laitoin holarin. Hyvä video😉
Kiva aamun avaus
Väinön se ylivakaa on A2
Tuleeko sm kisoja virpiniemestä tälle kanavalle?
Elokuun alkupuolella tulee tietoa tästä.
Toivottavasti sm-kisat tulisi tälle kanavalle Artun ja Raulin takia
Oisko ylämäkeen puttaamisessa sekin miten fysiikan lakien takia sitä pääsee kierroksilla harjottelemaan huomattavasti useammin kuin alaspäin puttaamista, ainakin jos puttaa usein ohi? 🤔
Onko iha Riku Rantala ollu 12kk Patreon- jäsen. 29:11
Sähköpostis on joku 94, joten ei välttämättä oo Madventures-Riku. Mutta kiitos ja yläfemmat Rikulle!
Veikkaan että suomenkielisessä videossa noi Fahrenheit-lukemat lämpötilana on melko turhia
Kyl näitä jotku jenkitki kattoo
Luukas Rokkanen oli se joka heitti holarin
rokkasen luukas pisti holarin 11 väylälle skipillä
Tämä väinön kyseinen sininen ylivakaa putteri taitaa olla A2 tai PA1
Paras tapa alottaa aamu
Mikä ton intro biisin nimi on oon koittanu ettiä sitä ihan saakelin kauvan
Egozi - Jell-O
Noni voitteko kertoa mikä on samanlainen kiekko kuin F2
Mikä on intro musan nimi?
Egozi - Jell-o
Patreon tuet laitettu!
Hyvä hikipalli!
Kiitti!
näyttää vähän siltä että väinöllä ei ole ykkösbägin kiekkoja messissä
Miten ihmeessä tuohon Veetin draiviin lähtee niin törkeänä spiniä😅😅
Itse teen ton patreon jutun huomenna
Intron musiikki?
Egozi - Jell-O
Oisko tuo vänen "sininen ylivakaa kiekko" pa1
Huomenta
Sen jälkeen ku Väinö teki videon, jossa laitto ittensä Suomen parhaaksi puttaajaksi niin ei sitä todellakaan ole ollut.
Siinä videossa tais käyttää ja vertailla viime kesän tilastoja, joiden mukaan kyllä oli paras.
@@Pappaws joo en kai mä muuta väittänytkään? Sano vaan siinä lopussa että "nyt varmaan alkaa kaikki menemään päin metsää" niin sille naureskelin, vaikka on kai se ihan kelpo tasolla puttaillut.
@@stidudiiduri Joo siis oli kyllä kehnohkoa puttausta tällä videolla ainakin, mutta siitä syystä hän siis silloin itsensä parhaaksi puttaajaksi laittoi.
@@Pappaws juu juuri näin✌🏼
miks veetillä hanska
Kuulin sivukorvalla stoorin koiran puremasta vuosia sitten, mut en oo varma liittyykö hanskaan.
Veetin housuissa kyllä harmittas.. 😅😅😅👌🤦♂️💪
Missä Albert tamm
Korona-aikaan pelaajien on haastavaa matkustaa, joten ei nähty tänä vuonna. Ensi vuonna toivottavasti taas Albert "Bazooka" Tamm mukana pro tourilla. :)
Eiks Tamm vaikuta tällä hetkellä jenkeissä? Lähtivät virolaiset sinne.
@@juhaj7734 tjoo. Team kiertää jenkkien kisoja. Ainakin kiersi alkukauden.
Mee pönttöö! 😂
Joo luukas laitto sen holarin
Anyone know beginning song?
Egozi - Jell-o
heo
Pitää syyvä rusiinooita
Terve
Terveppä terve :)
@@DiscGolfFinland Oikea vastaus olisi ollut "ja heipä hei" ;)