Muistan itellä ainakinnoli niin että ekat videot mitä oon kuvannut ei koskaan ole tullut julkisuuteen. Eli itsekin huomasin että on hyvä ensin vain kuvata videoita ennen kuin alkaa niitä julkaisemaan. Itsellä oli myös pitkään ongelmana ajatusmaailma "mitä jos julkaisen videon ja joku tuttu näkee sen ja pitää mua ihan tyhmänä" :D
Erittäin hyviä vinkkejä tässä! Tosin tästä saa kuvan, että videot voivat olla vain vlogityylisiä videoita tai muita joissa itse esiinnyt kameralle. Ymmärrän kyllä tulokulmasi tähän, koska sellaisia videoidentekijöitä on paljon, mutta loistavia videoita löytyy myös joissa fyysistä kamerankäyttöä ei ole.
Tein aikanaan toiselle kanavalleni ekan jäynävideon ja kyllähä me suoraan Tubeen ladattiin. Menestyikin ihan mukavasti ja siitä lähti. Tää onkin kyllä erinomaisen hyvä vinkki kannustaa tekemään se eka video. Kynnys voi tosiaan olla korkea!
Videoita on tullut jo paljon tehtyä, mutta vieläkään en ole uskaltanut avata suutani videoilla. Sitten kun olen vielä kaiken lisäksi valinnut videoideni kieleksi englannin, niin kynnys rueta sönköttämään vieraalla kielellä on vielä suurempi.
Ite teen kans englanniks. Alussa on selkeesti vaikeampaa, mutta jos saa setit rullaamaan, nii potentiaali kasvaa huimasti, koska kuten +videoneuvos sanoikin, niin koko maailma on saavutettavissa. Tsemppiä!
Ekan videon suurin kynnys oli kännykän kiinnittäminen kameranjalkaan toinen oli sitten itse editointi joka oli todella kömpelöä. Karmeeta kattoo, mutta pois en ota. Mutta tämän uusimman saatan poistaakkin. oli niin hätäisesti tehty päin helvettiä.
Juu joka vaiheessa prosessia on aina opittavaa. Mutta äläs ny - sopivan rento vertaan esittelyhän se uusin oli - hattukin vaihtui riittävän monta kertaa :-D
Ite pelkäsin leikkausta, kuvan laatuu ja äänen laatuu. Nyt kaks videoita tehneenä sanon että eka selostettu video oli äänien puolesta tosi huono. Taustalla hiplaan kuulokkeiden johtoon, puhelin piippaa ja sössötän aivan liikaa.
Hei. Satuin katsomaan tätä neuvoasi ensimmäisen videon suhteen. Samalla kiitos vastauksestasi kysymykseeni website sivusta. Tilanne on se, että itse en osaa, siksi olen ulkoistanut töitä 3:lle eri henkilölle (kaukana Suomesta) . Yksi tekee thumbnailkuvia, toinen parasta-aikaa rustaa kahta videota ja kolmas photoshoppaa valokuvia. Olen lievästi kauhuissani eräästä asiasta. Kun ne valmistuvat, minne ne pistän/sijoitan ??? Minulla on täysin tyhjä YT-tili ja eipä muuta. Eikö pitäisi olla joku website ja minkälainen? Ja eikö YT-lla ole joku sääntö, ettei heti saa näytää videoita, vaan on haalittava kasaan määrätty määrä noita seuraajia ? Neuvoasi seuraten hain tietoa ja kysymys tuntuu olevan se, mihin tarkoitukseen. Haluan tehdä videoita, myydä tavaraa print-on-demand sivuilla ja hankkia muutamia sidelineyrityksiä. Keneltä saisin tietoa nyt ajoissa ? Olisiko Sinulla aikaa tehdä asiasta video? En takuulla ole ainoa uusi henkilö bisneksen alkutaipaleella. KIITOS.
Voithan sä ladata ne videot tube-kanavallesi yksityisenä vaikka et heti julkaisekaan. Mutta voit toki julkaista koska tykkäät - ei siihen ole mitään rajoitteita. Vain kaupallistaminen edellyttää tuhat tilaajaa ja 4000h katsonta aikaa /12 kk , eli kyllä niitä videoitakin pitää julkaista jos kaupallistamista meinaa. Yhden domainin voit parittaa tubekanavan kanssa ja sen linkkejä jakaa esim. korteissa tai päätösruudussa.
Kyllähän se kameralle puhuminen on alkuun hyvin tönkköstä ja juuri sitä robotti puhetta :D Mutta kun ne virheet itseltään hyväksyy ja antaa sen ekan ollakkin sellainen tönkkönen ja jännittävä niin siitä on ainakin helppo lähtee parantaan :D Oma eka video on juuri sellainen. Nyt on jo tuotannossa pieni video sarja. Sen kuvaamisessa menee tämä vuosi kokonaan kun projekti käsittää koko kellarin remontoinnin. :) Tehdään tässä nyt muutama pläjäys ensiks kovalevylle ja aletaan sitten julkaiseen niitä tasaiseen tahtiin :)
En taida olla kohderyhmää, mutta kysyn kuiteskin. :-) Olemme tehnyt TH-camen muutaman videon. Lähinnä omaksi iloksemme, mutta kuitenkin julkiseen jakeluun. Kaupallista yhteistyötä ei ole edes harkinnassa, ja ainoa edes sinne päin, on TH-camn yhden videon alkuun tuuppaamat pari mainosta. Nyt on auennut mahdollisuus luoda kuvia Bingin image creatorilla. Voiko niiden käytöstä tulla ongelmia? Bingin tekoäly neuvoi: ”Mainitse kuvan lähde ja tekijä videon kuvauksessa tai lopputeksteissä. Esimerkiksi: “Kuva luotu Bingin image creatorilla”. Älä muokkaa, jäljittele tai myy kuvaa ilman image creatorin lupaa. Älä käytä kuvaa laittomiin, loukkaaviin tai harhaanjohtaviin tarkoituksiin. Kunnioita kuvan tekijän oikeuksia ja toiveita.” Sama hiukan toisin sanoin välittyy palvelun käyttöehdoistakin. Eli, miten käytännössä? Kun lähteen mainitsee, kuvaa saa käyttää? Saako kuvasta leikata hahmoja, ja liittää niitä toiseen taustaan tai kuvaan, vai meneekö se jo kielletyn muokkauksen piiriin? Olisiko Videoneuvoksella käsitystä asiasta?
Kiitos vastauksesta. Tuohon tulkintaan itsekin päädyin. Nyt pitäisi kuitenkin käydä sumentamassa pari hahmoa. Ei ole aiempaa kokemusta, mutta onnistuukohan se TH-camn editorilla niin, ettei videota tarvitse poistaa ja korvata? Viimeisimpään videoonkin teetin pari kuvaa. En leikkonut, enkä muokannut, ja mainitsin joka välissä kuvan tekijän. Ei kaupallisia kytkentöjä, joten ehkä menee sääntöjen mukaan. On muuten mielenkiintoinen tuttavuus tuo BIC. Kun ei takerru yksityiskohtiin, niin vaikutelmat ja tunnelmat osuvat usein ihan kohdalleen.@@Videoneuvos
Kyllä nimellä on merkitystä, siihen ja kanavakuvakkeeseen pohjautuu yleensä ensimmäinen mielikuva kanavasta. Tuostahan voisi vaikka tehdä oman videonsa!
Mun profiili kuva on sen verran hullu, Että en ihan enää uskalla pitää keskisormi kuvaa. Koska youtube on täynnä 10 vuotiaita lapsia, jotka katsovat / tekevät videoita vielä hirveän pieninä. ymmärrän, että lapset tekevät videoita tilaajien takia. Eikä tee sitä ilon takia. Sitten jotkut 18 vuotiaat tekevät rahan takia. En ihmettele, että radiosta kuuluu "RAHAN TAKII"
Oon kattonu sun videoita paljon ja nää on tosi hyviä ja auttaa alottavaa tubettajaa!
Kiva kuulla että tykkäät!
Mun 10 senttiseni tähän asiaan: Panosta äänenlaatuun. Kuvanlaatu on toissijainen seikka. Huonoa kuvaa katsoo, mutta huonoa ääntä ei kuuntele.
Tämä on täysin totta!
Muistan itellä ainakinnoli niin että ekat videot mitä oon kuvannut ei koskaan ole tullut julkisuuteen. Eli itsekin huomasin että on hyvä ensin vain kuvata videoita ennen kuin alkaa niitä julkaisemaan. Itsellä oli myös pitkään ongelmana ajatusmaailma "mitä jos julkaisen videon ja joku tuttu näkee sen ja pitää mua ihan tyhmänä" :D
Kyllä siinä vaiheessa on itsekritiikki ja kynnys helposti turhankin korkealla.
Slinkon omg
Omg slinkki oot joka paikas xDD
Heeeeeeei Zavast sorsa:D
Erittäin hyviä vinkkejä tässä! Tosin tästä saa kuvan, että videot voivat olla vain vlogityylisiä videoita tai muita joissa itse esiinnyt kameralle. Ymmärrän kyllä tulokulmasi tähän, koska sellaisia videoidentekijöitä on paljon, mutta loistavia videoita löytyy myös joissa fyysistä kamerankäyttöä ei ole.
mulla oli varmaan 10 videota ennen ensimmäistä vlogi videota.
Mun kanavalle tulee joka päivä videoita ja varastossa on kymmeniä videoita
Tein aikanaan toiselle kanavalleni ekan jäynävideon ja kyllähä me suoraan Tubeen ladattiin. Menestyikin ihan mukavasti ja siitä lähti.
Tää onkin kyllä erinomaisen hyvä vinkki kannustaa tekemään se eka video. Kynnys voi tosiaan olla korkea!
Se jos mikä on rohkaisevaa kun ensimmäinen video saa heti positiivisen vastaanoton!
Mun eka video kanavalla on jonkinlainen näytevideo mutta tein ekan vlogin omalla nimelläni viime vuonna
Videoita on tullut jo paljon tehtyä, mutta vieläkään en ole uskaltanut avata suutani videoilla. Sitten kun olen vielä kaiken lisäksi valinnut videoideni kieleksi englannin, niin kynnys rueta sönköttämään vieraalla kielellä on vielä suurempi.
Saukkico Toi on niin tuttu tunne.
Näinkin voi käydä. Mutta tuohan se englanti melkein koko maailman ulottuville.
Ite teen kans englanniks. Alussa on selkeesti vaikeampaa, mutta jos saa setit rullaamaan, nii potentiaali kasvaa huimasti, koska kuten +videoneuvos sanoikin, niin koko maailma on saavutettavissa. Tsemppiä!
Ekan videon suurin kynnys oli kännykän kiinnittäminen kameranjalkaan toinen oli sitten itse editointi joka oli todella kömpelöä. Karmeeta kattoo, mutta pois en ota. Mutta tämän uusimman saatan poistaakkin. oli niin hätäisesti tehty päin helvettiä.
Juu joka vaiheessa prosessia on aina opittavaa. Mutta äläs ny - sopivan rento vertaan esittelyhän se uusin oli - hattukin vaihtui riittävän monta kertaa :-D
Nyt ei voi sanoa että kiitos tuhannesti. Pitää sanoa vähintään kiitos miljoonasti.
Ite pelkäsin leikkausta, kuvan laatuu ja äänen laatuu. Nyt kaks videoita tehneenä sanon että eka selostettu video oli äänien puolesta tosi huono. Taustalla hiplaan kuulokkeiden johtoon, puhelin piippaa ja sössötän aivan liikaa.
Hei. Satuin katsomaan tätä neuvoasi ensimmäisen videon suhteen. Samalla kiitos vastauksestasi kysymykseeni website sivusta. Tilanne on se, että itse en osaa, siksi olen ulkoistanut töitä 3:lle eri henkilölle (kaukana Suomesta) . Yksi tekee thumbnailkuvia, toinen parasta-aikaa rustaa kahta videota ja kolmas photoshoppaa valokuvia. Olen lievästi kauhuissani eräästä asiasta. Kun ne valmistuvat, minne ne pistän/sijoitan ??? Minulla on täysin tyhjä YT-tili ja eipä muuta. Eikö pitäisi olla joku website ja minkälainen? Ja eikö YT-lla ole joku sääntö, ettei heti saa näytää videoita, vaan on haalittava kasaan määrätty määrä noita seuraajia ?
Neuvoasi seuraten hain tietoa ja kysymys tuntuu olevan se, mihin tarkoitukseen. Haluan tehdä videoita, myydä tavaraa print-on-demand sivuilla ja hankkia muutamia sidelineyrityksiä. Keneltä saisin tietoa nyt ajoissa ? Olisiko Sinulla aikaa tehdä asiasta video? En takuulla ole ainoa uusi henkilö bisneksen alkutaipaleella. KIITOS.
Voithan sä ladata ne videot tube-kanavallesi yksityisenä vaikka et heti julkaisekaan. Mutta voit toki julkaista koska tykkäät - ei siihen ole mitään rajoitteita. Vain kaupallistaminen edellyttää tuhat tilaajaa ja 4000h katsonta aikaa /12 kk , eli kyllä niitä videoitakin pitää julkaista jos kaupallistamista meinaa. Yhden domainin voit parittaa tubekanavan kanssa ja sen linkkejä jakaa esim. korteissa tai päätösruudussa.
Kyllähän se kameralle puhuminen on alkuun hyvin tönkköstä ja juuri sitä robotti puhetta :D Mutta kun ne virheet itseltään hyväksyy ja antaa sen ekan ollakkin sellainen tönkkönen ja jännittävä niin siitä on ainakin helppo lähtee parantaan :D Oma eka video on juuri sellainen. Nyt on jo tuotannossa pieni video sarja. Sen kuvaamisessa menee tämä vuosi kokonaan kun projekti käsittää koko kellarin remontoinnin. :) Tehdään tässä nyt muutama pläjäys ensiks kovalevylle ja aletaan sitten julkaiseen niitä tasaiseen tahtiin :)
Näin se juuri menee!
Se että jos teen peli video niin osaanko selittää asioita siitä pelistä mitä pelaan.
En taida olla kohderyhmää, mutta kysyn kuiteskin. :-)
Olemme tehnyt TH-camen muutaman videon. Lähinnä omaksi iloksemme, mutta kuitenkin julkiseen jakeluun. Kaupallista yhteistyötä ei ole edes harkinnassa, ja ainoa edes sinne päin, on TH-camn yhden videon alkuun tuuppaamat pari mainosta.
Nyt on auennut mahdollisuus luoda kuvia Bingin image creatorilla. Voiko niiden käytöstä tulla ongelmia?
Bingin tekoäly neuvoi: ”Mainitse kuvan lähde ja tekijä videon kuvauksessa tai lopputeksteissä. Esimerkiksi: “Kuva luotu Bingin image creatorilla”.
Älä muokkaa, jäljittele tai myy kuvaa ilman image creatorin lupaa.
Älä käytä kuvaa laittomiin, loukkaaviin tai harhaanjohtaviin tarkoituksiin.
Kunnioita kuvan tekijän oikeuksia ja toiveita.”
Sama hiukan toisin sanoin välittyy palvelun käyttöehdoistakin.
Eli, miten käytännössä? Kun lähteen mainitsee, kuvaa saa käyttää? Saako kuvasta leikata hahmoja, ja liittää niitä toiseen taustaan tai kuvaan, vai meneekö se jo kielletyn muokkauksen piiriin?
Olisiko Videoneuvoksella käsitystä asiasta?
Kyllä tuo leikkaus ja liittäminen tulkitaan jo muokkaukseksi joka noissa ehdoissa on kielletty.
Kiitos vastauksesta. Tuohon tulkintaan itsekin päädyin. Nyt pitäisi kuitenkin käydä sumentamassa pari hahmoa. Ei ole aiempaa kokemusta, mutta onnistuukohan se TH-camn editorilla niin, ettei videota tarvitse poistaa ja korvata?
Viimeisimpään videoonkin teetin pari kuvaa. En leikkonut, enkä muokannut, ja mainitsin joka välissä kuvan tekijän. Ei kaupallisia kytkentöjä, joten ehkä menee sääntöjen mukaan.
On muuten mielenkiintoinen tuttavuus tuo BIC. Kun ei takerru yksityiskohtiin, niin vaikutelmat ja tunnelmat osuvat usein ihan kohdalleen.@@Videoneuvos
voiko nimi houkutella tilaajia lisää vai ei? Ois kiva tietää.
Kyllä nimellä on merkitystä, siihen ja kanavakuvakkeeseen pohjautuu yleensä ensimmäinen mielikuva kanavasta. Tuostahan voisi vaikka tehdä oman videonsa!
Mun profiili kuva on sen verran hullu, Että en ihan enää uskalla pitää keskisormi kuvaa. Koska youtube on täynnä 10 vuotiaita lapsia, jotka katsovat / tekevät videoita vielä hirveän pieninä. ymmärrän, että lapset tekevät videoita tilaajien takia. Eikä tee sitä ilon takia. Sitten jotkut 18 vuotiaat tekevät rahan takia. En ihmettele, että radiosta kuuluu "RAHAN TAKII"
Ensimmäinen videoni suurin vaikeus oli leikkaaminen... Siitä tuli tönkköä. Niin ja editoimisessakin oli vähän niin ja näin.
Koko ajan oppii jotakin uutta!
Kiitoksia hyvistä vinkeistä. Ensimmäisen videoni kynnys oli ujous, mutta pikkuhiljaa on lähtenyt sujumaan.
Juu, luontevuus tulee vain tekemällä.
@@Videoneuvos Pikkuhiljaa pyrin tässä tekemään ja julkaisemaan 2 kertaa kuussa. Kiitoksia vinkki ideoistasi 👍
ei hän niitä ekoja videota piä julkasta laittaa yksityikseks
Näinkin voi tehdä.
Ei kynnystä kuvaamiseen mut tekstityksiä vaan en osaa pistää videoille...!
Valitset vain Kanavan sisältö -> ko. videon tiedot -> tekstitykset -> kirjoita itse
voiks tilaa mun kanavan?
Tää näyttää vähän velogilta
Älä ny!
Tein jo ;/
Sullahan on siellä jo hyvä alku! Noista peleistä saa kyllä komeita screenshotteja kuvakkeiksi!
Juuh :D