Oikea toimenpide poistaa huonolaatuiset viljelymetsät ja kylvää laatupuiden luomusiemenillä uudelleen. jalostetuista taimista ja siemenistä ei tule tyveltä latvaanasti suoraa puuta. Mikäli tahdotaan kasvattaa nopeasti kuitupuuta sitten jalostetuilla taimilla uudistus.
Mutta mikä järki tuollaista huonolaatuista metsää on ollut kasvattaakkaan kun on tiedossa koko ajan ollut ettei siitä ikipäivänä tukkimetsää tule? Jotenkin tuntuu, että meidän yhteistä metsäomaisuutta on hoidettu huonosti kun vuosikymmenien metsänhoidon tuloksena on vain halpaa sellupuuta.
@@jussikettu Ei ollut vielä noiden metsien uudistuksen aikaan tiedossa ettei siemenet ja taimet saa olla 100 kilometriä kauempaa sinänsä uudistus on onnistunut erittäin hyvin tuonikäseksi metsäksi on hehtaaripuusto erittäin hyvä pohjosen metsäksi ainut huonopuoli on puiden laatu.
@@jonnekostiainen273 Tuplishan oli avohakkaamassa Viherahon kanssa reissatessa kaikki puskatkin pois. Mitäs se maa sitten tuottaa kun vain Tuplakakulle avaraa sielunmaisemaa? ;D
@@videoharvesteri4883 Ja kun pohjoisen pitkällä kiertoajalla lasketaan kustannukset uudistamisesta parin kolmen prossan korolla, ei sieltä seuraavaan avohakkuuseen mennessä omiaan saa. Poimintahakkuin ja suojuspuuasennolla saataisiin parempi tulos eikä luontokaan kärsisi niin. Nythän tuo eteläinen kanta voi olla jo melko käypääkin ilmaston lämmetessä. Vielä parempaa on näiden ja paikallisten risteymä. 23-24cm halkaisija on alamittainen...

Mielenkiintoinen video aiheesta.
Tulitikkuja hakataan nykyään jo aukeaksi. Sääli.
Vastaamatta jäi miksi puu huonolaatuista
Noin 3:25 Jorma Kouva sanoo,että viljelymateriaali eli siemenet ja taimet olivat Etelä-Suomesta...
Taitaa olla viimeiset hetket hakata uudelleen aukeaksi ennen kuin avohakkuukielto tulee.
Onneksi sitä ei tuu koskaa.
@@ejt3469 toivottavasti ei
@@jonnekostiainen273 Tuplishan oli avohakkaamassa Viherahon kanssa reissatessa kaikki puskatkin pois. Mitäs se maa sitten tuottaa kun vain Tuplakakulle avaraa sielunmaisemaa? ;D
@@videoharvesteri4883 Ja kun pohjoisen pitkällä kiertoajalla lasketaan kustannukset uudistamisesta parin kolmen prossan korolla, ei sieltä seuraavaan avohakkuuseen mennessä omiaan saa. Poimintahakkuin ja suojuspuuasennolla saataisiin parempi tulos eikä luontokaan kärsisi niin. Nythän tuo eteläinen kanta voi olla jo melko käypääkin ilmaston lämmetessä. Vielä parempaa on näiden ja paikallisten risteymä. 23-24cm halkaisija on alamittainen...
Можно хотя бы на русском