Ilmaisen koulutuksen maa: Yliopiston hinta Suomessa

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 9 ม.ค. 2025

ความคิดเห็น • 6

  • @cheekibreeki3607
    @cheekibreeki3607 3 วันที่ผ่านมา +9

    Vaikka ihan kaikki asiat eivät aina toteudu yhteiskunnassa optimaalisesti, on mukavaa todeta ettei koulutus pahemmin kärsi tästä. Koska valtiolla on velvollisuus käyttää järkevästi veronmaksajien antamat rahat, koulutuksia toteutetaan työllisyysodotuksien mukaisesti, jolloin sisäänpääsyrajat pidetään niiden mukaisina. Tilanteessa, jossa yliopistojen kannattaisi rahan takia ottaa mahdollisimman paljon opiskelijoita sisään, valmistuisi todennäköisesti nykyistä enemmän työttömiä aloille, jossa heitä ei kaivata. Vaikka intuitiivisesti esimerkiksi sukupuolen tutkimus vaikuttaakin aika turhalta alalta, se yleensä kuuluu yhdeksi pääaineeksi yhteiskuntatutkimuksesta, jonka työllisyysmahdollisuudet ovat esimerkiksi HR-tehtävissä yhtiöissä, eli työmarkkinoilla riittää kysyntää. Lisäksi valtiolla on parempi tieto työllisyysluvuista, joten on järkevämpää antaa valtion ja yliopistojen säännöstellä opiskelupaikkoja työkysynnän mukaan kuin antaa yksittäisten ihmisten yrittää arvata minkäkin koulutuksen työllistymismahdollisuuksia.
    Olisi myös hyvä tarkastella paljonko korkeakoulutetut tuottavat bruttokansantuotteelle, sillä yhteiskunnallisella tasolla korkeakoulutetut ovat kriittisiä sekä yhteiskunnan kehitykselle, että talouskasvulle. Näiden myötä koko yhteiskunnan hyvinvointi kasvaa, parantaen myös korkeakoulun käymättömien oloja. Tämähän kuitenkin tapahtuu myös maissa, joissa korkeakoulut veloittavat lukukausimaksuja. Tässä vaiheessa kysymys onkin jokseenkin arvokysymys; omasta mielestä ilmaisen korkeakoulun antama mahdollisuus opiskeluun myös vähävaraisille on hyvä asia, sillä siten yliopistoon voi hakea kuka vain. Kun yliopistoon hakevat lukukausimaksuihin kykenevien lisäksi myös vähävaraiset, voimme valikoida isommasta joukosta parhaat opiskelemaan, ja täten parantaa korkeakouluopiskelijoiden tasoa paremmaksi kuin sellaisissa maissa, joissa vähävaraiset eivät pääse opiskelemaan. Tämä taas parantaisi suomalaisten korkeakoulutettujen osaamista ja tätä kautta myös yhteiskunnan saamaa hyötyä heistä.

  • @XmXStuka2
    @XmXStuka2 3 วันที่ผ่านมา

    Harvalla opiskelijalla varaa tollasia summia. En ois itekkään saabu AMK tehtyä jos ois pitäny ite maksaa

  • @LaserVortex
    @LaserVortex 2 วันที่ผ่านมา

    Oletko siis sitä mieltä, että yhteiskunnan ei pitäisi maksaa korkeakouluopintoja? Ja miksi et käy tässä duunariopintojen hintaa läpi, kuitenkin viittaat heidän maksavan korkeakoulun viulut ja ammattikoulujen kulut on noissa taulukoissa?
    PS. 2017 ja 2018 ero selittyy opintotuella, jota ei ole 2018 taulukkoon sisällytetty, se lukee taulukossa.

    • @smugkid7497
      @smugkid7497 2 วันที่ผ่านมา

      Siis siinähän lukee yliopistot, ammattikorkeakoulut ja opintotuki. Eli eihän se ero siitä johdu? Voi olla että ovat laskeneet jonkun muun tuen tuossa 2017 taulukossa jota eivät maininneet