Kuuntelin eilen illalla maan ja taivaan väliltä ohjelmaa jossa kysyttiin että mikä on Suomen kohtalo Suomen allekirjoittamasta YK:n päätös lauselmasta päätöksestä karkottaa Juutalaiset Palestiinanasta. Täytyy myöntää että kun kuulin uutisen en voinut uskoa korviani Leo Meller sekä Patmos lähetys lääkäri Marja Rantanen ei voinut muutakuin rukoilla Suomen kohtalon puolesta pyytämällä sen syntiä anteeksi sillä Sana sanoo joka siunaa Israelia häntä siunataan mutta joka kiroaa Israelin saa periä kirouksen. Jumala meitä armahtakoon ettei tämän ihmiskunnan päälle langeteta kirousta tuon päätös lauselman tähden täytyy sanoa niin kuin Pasi Turunen sanoi että hävettää olla Suomalainen tuon päätöslauselman tähden!!! Jumala armahda niitä jotka tekivät hirveän synnin sillä he eivät tiedä mitä tekivät!! I❤you Israel 🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala suojelkoon, varjelkoon ja siunatkoon kansaansa Israelia näinä vaikeina aikoina! Kiitoksia hienosta haastattelusta! 👍👍🤝🇮🇱🙏
Toivotaan onnea sinne hulinan keskelle, Usvan perheelle.
Kuuntelin eilen illalla maan ja taivaan väliltä ohjelmaa jossa kysyttiin että mikä on Suomen kohtalo Suomen allekirjoittamasta YK:n päätös lauselmasta päätöksestä karkottaa Juutalaiset Palestiinanasta. Täytyy myöntää että kun kuulin uutisen en voinut uskoa korviani Leo Meller sekä Patmos lähetys lääkäri Marja Rantanen ei voinut muutakuin rukoilla Suomen kohtalon puolesta pyytämällä sen syntiä anteeksi sillä Sana sanoo joka siunaa Israelia häntä siunataan mutta joka kiroaa Israelin saa periä kirouksen. Jumala meitä armahtakoon ettei tämän ihmiskunnan päälle langeteta kirousta tuon päätös lauselman tähden täytyy sanoa niin kuin Pasi Turunen sanoi että hävettää olla Suomalainen tuon päätöslauselman tähden!!!
Jumala armahda niitä jotka tekivät hirveän synnin sillä he eivät tiedä mitä tekivät!!
I❤you Israel 🇮🇱🇮🇱🇮🇱🇮🇱
Ensimmäisellä Israelin matkallani 90-luvun puolivälissä kävimme Shilossa ja yövyimme Arielissa 🕎