Mitä Jehovan Todistajilla on sanottavaa?

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 30 พ.ค. 2023
  • -TLDR-
    Jehovan todistajat eivät ole kristittyjä.
    -------------
    Olen käynyt Jehovan Todistajien kanssa keskusteluita sekä debaatteja. Kyseisen nimeltä mainitsemattoman henkilön kanssa kävin viikottaisia puhelinkeskusteluita arviolta yli 40 tuntia. Viimeisimmässä puhelussa mainitsin hänelle, että tulen julkaisemaan puhelun julkisesti, mikäli hän vielä päättää soittaa minulle. Tämän jälkeen meillä olikin useamman kuukauden tauko kunnes hän nyt hiljattain päätti ottaa taas yhteyttä. Soitin hänelle takaisin, ja aloimme käymään samoja tuttuja asioita läpi. Tuttuun tapaan jäin hieman alakynteen keskustelussa ja mainitsin hänelle, että tämä menee enemmän monologiksi kuin dialogiksi.
    "Voiko yksityishenkilö nauhoittaa omia puheluitaan?
    Kansalainen saa nauhoittaa sellaiset puhelut, joihin itse osallistuu joko soittajana tai vastaajana. Oman viestinnän taltioiminen on Suomen perustuslain mukaan mahdollista, eikä sitä ole kriminalisoitu myöskään viestinnän suojaa koskevissa rikoslain säännöksissä.
    Eri asia on, miten nauhoitteita aikoo jatkossa käyttää. Jos nauhoitteita antaa toisten kuultavaksi, tulisi varmistaa, ettei samalla syyllisty esimerkiksi toisen kunnian loukkaamiseen, levitä yksityiselämää loukkaavaa tietoa tai paljasta esimerkiksi salassa pidettävää tietoa (esim. terveydentilaa koskevat tiedot). Tältä osin lainmukaisuutta ei voi arvioida ennen kuin tiedetään, mitä nauhoite sisältää, mihin tarkoitukseen sitä aiotaan käyttää ja kenen kuunneltavaksi se annetaan."
    tietosuoja.fi/usein-kysyttya-...
    Yllä olevasta syystä johtuen olen poistanut keskustelusta keskeltä yhden kohdan sekä lopusta noin 15 minuuttia. Tarkoitukseni ei ole loukata kenenkään kunniaa, levittää yksityiselämää loukkaavaa tietoa tai paljastaa salassa pidettävää tietoa. Tarkoitukseni on tuoda esille, minkälaista Raamatun vastaista opetusta Jehovan todistajat opettavat. Tätä samaa opetusta on täysin julkisesti julistettu kadunkulmissa ennenkuin koronapandemian vuoksi Jehovan Todistajat lopettivat "kärrytyön". Olen itsekin käynyt heidän kanssaan lukuisia keskusteluita julkisilla paikoilla eikä siinä mielessä puhelimessa käytävän keskustelun sisältöä voida katsottavan olevan salaista tietoa, vaan opetusta mitä opetetaan julkisesti.
    TÄMÄ PUHELU ON NAUHOITETTU MINUN OLLESSANI SOITTAVA OSAPUOLI JA SE JULKAISTAAN OPETUSTARKOITUKSESSA.
    0:36 Jotain uutta ja hienoa
    12:17 Kristitty haisee
    14:05 κύριος -sanan kääntäminen
    21:30 Enkeli-Jeesus?
    36:20 Tekeminen on tärkeä pointsi millä mennään Jumalan valtakuntaan
    54:33 Ehtoollinen
    1:03:21 Oletko syntynyt uudesti?

ความคิดเห็น • 9

  • @sirkkunykulla1907
    @sirkkunykulla1907 11 หลายเดือนก่อน +1

    Kylläpä tämä vanhus osasi puhua hyvin❣️🙏🙏💓

    • @rakkaudestatotuuteen
      @rakkaudestatotuuteen  11 หลายเดือนก่อน

      Oletko Jehovan Todistaja?

    • @sirkkunykulla1907
      @sirkkunykulla1907 11 หลายเดือนก่อน

      @@rakkaudestatotuuteen En ihan…

    • @tbhwy1969
      @tbhwy1969 9 หลายเดือนก่อน

      Joo, puhua osaa, mutta ei kuunnella tai keskustella...

  • @harrilahti-luopa5953
    @harrilahti-luopa5953 ปีที่แล้ว +1

    Ovat ihmisinä lämminhenkisiä toisinkuin monet muut kristityt.

    • @rakkaudestatotuuteen
      @rakkaudestatotuuteen  ปีที่แล้ว

      Yleensä siihen asti kuin et kyseenalaista heidän harhaoppejaan liikaa. Samoin kuin monilla muilla kristityillä, valitettavasti.