Kuuntelin äsken yön luennan. Pirun hyvin meni tavalliseksi mieheksi, hienosti suorastaan. Saa olla vanhemmat pojastaan ylpeitä. Meni koko porukalta hyvin, varsin hieno tempaus.
Joo neljä oli aina ja lukunsa tehnyt siirtyi pois, takaa uusi siirtyi eteen ja taakse tuli taas yksi odotukseen, multa toivottiin savon murteen käyttöä
Juu Timo onnistut lukemisessa erittäin hyvin, jopa minä sain selevee iänestäs. Vuan ihmettelen miksi ne toiset jonnii joutavat lukijat oli varmaankin lennätetty tai ainakkii taksilla ruahattu perille, miks siun piti ajjoo omalla Sokotalla eess ja taas.
Kiitoksia, onhan tämä iso henkilökohtainen kasvutarina jossa itsensä joutunut ylittämään monet kerrat kuten tässäkin.. en ois itsestä arvannut aikoinaan että pystyisin..
@@MetsaMan Ajelin viimeksi Helsingissä Katjanokalla muistaakseni 2013. Joku kehno kännykkäkartturi oli jo silloinkin, mutta silti ajelin siellä ihan päin honkia. Kai olin niin hermona, kun kävin hakemassa jotain papereita häitä varten.
Se oli hyvin luettu, heti aamusta herätessä Areenasta keilailin sinun osuuden esiin. Savon murre kun tuli esiin niin mietin että on rohkea kun noin omana ittenään antaa palaa. 👍 Menneenä kesänä törmättiin Teuvalla ja muutamat sanat vaihdettiin ja kuvakin tuli otettua, muistatkohan 🙂 Olet kyllä esimerkillinen tubettaja ja arvostan että puhut vaikeista asioista kuten koulukiusaamisen kokemukset. Pidä vaan tämä oma linja tässä touhussa niin hyvä on 👍
Minäki nukuin 3 tuntia viimeyönä, rankkaa oli tuo lukumaratooni. Keskityin kuuntelemiseen ja ilmeisiin intensiivisesti. Seelan sellakin purskahti itkuun loppuluvssa😢 Pääasia että kaikki meni hyvin ja pihassa ehjänä.👍
Terve vaan! Opin lukemaan nelivuotiaana. (oltiin vuodessa 1960!) Hyllystä löytyi pari Huovisen kirjaa ja Tuntematon Sotilas. Aloitin Tuntemattomalla, ja kun olin lukenut kolmanneksen, kysyin isältäni, että koskas se tuntematon tulee esiin? Isäni sanoi, että kaikki nuo kirjan henkilöt ovat niitä tuntemattomia aluksi, mutta tutustut niihin lukiessasi. Tuo kirja on niin tuttu, että kuuntelin Niinistön ja pari muuta lukijaa alkuun. Sitten poimin muutamia mielenkiintoisia lukijoita, myös Sinut. Murteen käyttäminen (hillitysti) oli hyvä ajatus, onnistuit todella hyvin. Kiitos, sinusta löytyy yllättäviä puolia, mihin vielä yllätkään! Terveiä Pohjois-Pohjanmaalta, Sakari
Sun pitäisi hommata kakkoskämppä Helsingistä, kun sinähän ramppaat täällä harva se päivä 😀. Tänne vain, kaikkien houkutusten keskelle! Eihän sitä koskaan tiedä, minne elämä vie. Kuka mistäkin itsensä löytää 😂.
Ai kiljun teosta pääsit lukemaan. Se oli Mannerheimin 75-v. syntymäpäivä kesäkuussa 1942 kun miehille jaettiin leikattua konjakkia, jäikö siitä reilu desi per ukko. Mutta otetaanpa poeka esille! Pitää mennä kuuntelemaan yle areenaan, ihan alkua kuuntelin pätkän kun joku noheva poika luki hyvin ja eläytyen.
Tosi hyvin pienellä murteella luettu, paljon parempi kuin edelläsi lukenut Jarkko Tamminen joka vähän ylieläytyi varsinkin repliikeissä. Pitääkin kuunella tästä loppuun ja sit alku perään. Aloitin Alina Tomnikovista kai noin 1h ennen sinua Metsaman.
Todella hienosti luit osuutesi . Eläydyit paikkapaikoin hienosti tekstiin . Kohta minkä luit oli mielenkiintoinen kaikille rankin tekiöille ja muillekin . Nyt hankkimaan paineastia M29 "poika" ja sokerit ja hiiva lämpimään veteen niin voidaan toteuttaa lukemasi kohta . Mukava huomata että sinut on huomioitu yhteiskunnassa monin tavoin . Sinä "tavallinen" suomalainen et olekaan tavallinen vaan itse olet tehnyt oman polun tähän huomioon . Hyvä hermoinen olet , kun jaksat sitä naaman soittoa jota on jatkuvasti joka videon alla . Mutta yli 65 tuhatta seuraajaa kertoo kanavan suuresta suosiota . Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Timo
Kyllä harmittaa, kun minä mänin veikkaamaan Metsa Manin olevan linnanjuhlissa. Onneksi en etsinyt vastaveikkaajaa, jolloin olisin menettänyt kenties vaikka 100 Bitkoinia jos minulla olisi niitä ollut, no eipä mittään kun ei ollut en menettänyt yhtään, vuan ne joilla on menettäät kaikki, sillä Bitkoinia ei käytännössä voi muuttoo euroiksi takaisinpäin.
Hienosti meni lukumaratooni!!!! Katsottiin aamulla heti sinun osuus. Näytit niin rennolta. Toivottavasti sait nukuttua ennen ja jälkeen. Ois ollu kiva nähdä linnanjuhlissa!
Minua olisi jo jännittänyt tuo ajomatka, lukemisesta puhumattakaan! Kylläpä on rakennettu Pasila täyteen sitten viimekäynnin (1987) Käpylässä on sellainen kun "Toimiva koti", missä on kaikki mahdolliset apuvälineet ja teknologia esillä, mitä kotona esteettömään asumiseen voi saada. Työn puolesta käynyt siellä monta kertaa!
Niin se kasvaa tässä Päijät Hämessäkin alueet,kunta se ottaa tänkin paikan ja tekee mitä tekee,naapurin pellolle jo kaavaa suunnittelevat,taloja tulee ja toisaalle teollisuutta,pientilat kaikki kohta täältäkin jo purettu.
Hyvin meni matkas,ja lukumaraton katottu,ei tarvinnu nousta eikä ootella sinun lukua kun laitoin tallenteen nauhottamaan katoin aamulla kun heräsin,siitä ne on hyviä nuo tallennushommat saa katella sillon kun itelle soppii 😂❤hyvvää lauantai päivää sinulle,hyvin män ja klaarasit hyvin kaikki🥰♥️🏡🎄🇫🇮🕯️🕯️🚙📖🙏
ilmaiseksi en ylelle Lukis itse yhtään sanaa. sanosin että se on 500e ainahi kappaleesta lukua maksua suoraan minun tilille. koko kirja olis sitte jo ihan eri lukuja. 20 000 e Puolikirjaa.
Mukavasti matka sujui Helsinkiin ja takaisin kotiin.Pasilassakaan ei ollut ruuhkaa ,olisiko itsenäisyyspäivällä osuutensa ja pitkällä viikonlopulla ,ihmiset suuntaavat maalle.
Illatsua! 😊 En kyllä valita yhdestä ylimääräisestä vapaapäivästä näin viikonlopun yhteyteen 😊👍 Ihan kiva näin välillä.. Aika mytyrä keli oli tosiaan ajellessa Hesaa ja takas pihhaan. Ja näin sai samalla kotimatkalla Skoda puhdistuksen Varkaudessa Hesan loskista 👍 Näköpiirissä loppu häämöttää Hesan seikkailusta pitkällä reissulla kottiin pihhaan.. Kiitokset videosta ja hyvää yötä! 😴💤🥱
Minä ajoin Mikkelissä 5-tietä traktorilla mennen tullen kun kävin siivoamassa yhden rakennustyömaan. Ajattelin että hyvällä tuurilla Metsaman ohittaa minut.
Olen sinänsä samaa mieltä, mutta voi jumalauta sitä huutoa ja parkua mikä siitä olisi sekä täällä kommenteissa että paskapalstoilla seurannut, jos oikeasti olisi verorahoilla MM:n reissu kustannettu 🤣
Ensiluokkainen suoritus oli Metsamanin osuus lukumaratonissa 👍
Kiitoksia
Todella hyvin meni luku ja pääsit aloittaa kaksi mahtavaa lukua. Pojan varastaminen😅 ja asemasota.
Hyvää itsenäisyyspäivää.
Kuuntelin äsken yön luennan. Pirun hyvin meni tavalliseksi mieheksi, hienosti suorastaan. Saa olla vanhemmat pojastaan ylpeitä. Meni koko porukalta hyvin, varsin hieno tempaus.
Ihan ok vaikka jännitti alkuun, ekojen rivien jälkeen pääsi vauhtiin
@@MetsaMan
Pitää jännittääkin. Aivan normaalia, etkä ollut ainut.
Varmaan jopa ammattinäyttelijöitä jännittää.. kuuluu tavallaan kuvaan..
Oikeassa olet jos ei jännitä ei tuu mitää.
Kyllä saahaan olla ylpeitä sinusta, niin hyvin vedit osuutesi 👌 Kiitos!
Perkele hyvin luvit Tuntematonta! Lakki, piästä!🇫🇮💪🏼
Kyllä ja kiitos siitä!
Melkoinen suoritus kun Kosulan paskakylästä mennään vetämään valtakunnan mielenkiintoisin lukuelämys eetteriin.
Kiitoksia
Kiitos Timo,oli ilo kuunnella lupsakkaa savon murretta
Kiitoksia
Hyvin vedetty lukuosuus 👍. Joko on tullut kyselyjä äänikirjoja lukemaan? Ensivuonna sitten Stubbia moikkaamaan.
Kiitos, ei nyt mennä asioiden edelle eikä kiitellä..
57:11 Ei kysellyt PIN-koodia eikä mitään! Paljonko mahtoi olla loppusumma?
Lähimaksulla saa nykyään alle 50 € ostamiset korttia näyttämällä, yli 50 € tarvii lisäksi pin koodin, olikohan joku hieman yli 30 € tuo pesu
@@MetsaMan Suomessa ollaan aika edistyksellisiä. Meilläpäin käteinen jyllää edelleen.
Kunnialla suoritettu Timo! Ja hienoa kuulla savonnii murretta lukiessa! 👍
Kosulaan Timolle pisteet lukuhetkestä...
No joo, 🔥 olitteko neljä kerrallaan aina lukemassa ja sit pois? Kerro vähän siittä? Hyvin meni, kukin tyylillään,? Murteet on rikkaus🎩🇫🇮
Joo neljä oli aina ja lukunsa tehnyt siirtyi pois, takaa uusi siirtyi eteen ja taakse tuli taas yksi odotukseen, multa toivottiin savon murteen käyttöä
Juu Timo onnistut lukemisessa erittäin hyvin, jopa minä sain selevee iänestäs. Vuan ihmettelen miksi ne toiset jonnii joutavat lukijat oli varmaankin lennätetty tai ainakkii taksilla ruahattu perille, miks siun piti ajjoo omalla Sokotalla eess ja taas.
Kiitoksia, jokainen tuli kyydillä millä taisi.
Hyvä Timo!! Just katoin Areenasta👍🇫🇮
Saa olla Otto-isä ylpeä! Ja moni..... moni muu tuhat💪
Ajattele mistä "lähdit" julkisuuteen🤔👍
Kiitoksia, onhan tämä iso henkilökohtainen kasvutarina jossa itsensä joutunut ylittämään monet kerrat kuten tässäkin.. en ois itsestä arvannut aikoinaan että pystyisin..
@@MetsaMan Sinusta on moneen, rikastutat meidän katsojien elämää paljon. Olet monta minun päivää pelastanut.
Kiitoksia
Mä katsoin. Meni oikein hyvin. Yleensä en mielistele ketään, mutta nyt kehuin. Nättei flikoi oli lukemassa samoihin aikoihin. Tuoksuivatko hyvälle?
....kyllä täytyy myöntää, että metsa mannista on moneksi...kiitos että oot olemassa.
No Kiitoksia vuan
Olemme kaikki täällä Jumalan armosta.
Onko sydämessä Herran rauha? Sen Hän lupasi omilleen🙏
Kyllä statissa hyvin ajaa kaurahattu perusjuntti tuo Timo lande pöpö, on se melkoinen "Kosulan soturi"
40:06 Tuo oli paha paikka. Itse olisin varmaan ajanut kiellettyyn ajosuuntaan, ja ihmetellyt vaan, että miksi se liikennemerkki oli väärässä paikassa.
Aika omituinen risteys, ei vielä etempää oikein saanut selvää minne pitäis mennä.
@@MetsaMan Ajelin viimeksi Helsingissä Katjanokalla muistaakseni 2013. Joku kehno kännykkäkartturi oli jo silloinkin, mutta silti ajelin siellä ihan päin honkia. Kai olin niin hermona, kun kävin hakemassa jotain papereita häitä varten.
Kiitos kyydistä! Hyvin mäni reissu, nyt voipi vähän kiitellä...ehjänä pihassa porukalla! 👍😊
Ole hyvä, ajokeli ei ihan paras mahdollinen ollut
@MetsaMan Sepä ei ollu siun vika. Hitto kun jäi kahvit tarjoomatta! 😒
Kissat outtaa iskee. Alahan joutua, ota vaikka peltipolliisilta sakot, pienet kisulit on tärkeimmät, vai mitä??
Pitää sanoa kun lahtelaiset työkaverit: "Susiraja kulkee Mäntsälässä, sen eteläpuolelle ei terveellä ihmisellä ole asiaa!"
😄👍
Helkkarin hienosti luit ja omalla murteella vielä. Olet myös tavallaan "tuntematonsotilas" . Hieno mies🇫🇮👍. Terkut Salosta
Kiitoksia, murteen käyttöä multa toivottiin ennakkoon
Se oli hyvin luettu, heti aamusta herätessä Areenasta keilailin sinun osuuden esiin. Savon murre kun tuli esiin niin mietin että on rohkea kun noin omana ittenään antaa palaa. 👍 Menneenä kesänä törmättiin Teuvalla ja muutamat sanat vaihdettiin ja kuvakin tuli otettua, muistatkohan 🙂 Olet kyllä esimerkillinen tubettaja ja arvostan että puhut vaikeista asioista kuten koulukiusaamisen kokemukset. Pidä vaan tämä oma linja tässä touhussa niin hyvä on 👍
Kiitoksia, minulta toki järjestäjän puolesta toivottiin savon murteen käyttöä. Samalla linjalla jatketaan kun muutakaan ei osata.. 😉
Minäki nukuin 3 tuntia viimeyönä, rankkaa oli tuo lukumaratooni. Keskityin kuuntelemiseen ja ilmeisiin intensiivisesti. Seelan sellakin purskahti itkuun loppuluvssa😢 Pääasia että kaikki meni hyvin ja pihassa ehjänä.👍
Paljonko tuli kilometrejä mukin Helsingin reissulla?
Lie joku 800 km tullut
Terve vaan! Opin lukemaan nelivuotiaana. (oltiin vuodessa 1960!) Hyllystä löytyi pari Huovisen kirjaa ja Tuntematon Sotilas. Aloitin Tuntemattomalla, ja kun olin lukenut kolmanneksen, kysyin isältäni, että koskas se tuntematon tulee esiin? Isäni sanoi, että kaikki nuo kirjan henkilöt ovat niitä tuntemattomia aluksi, mutta tutustut niihin lukiessasi. Tuo kirja on niin tuttu, että kuuntelin Niinistön ja pari muuta lukijaa alkuun. Sitten poimin muutamia mielenkiintoisia lukijoita, myös Sinut. Murteen käyttäminen (hillitysti) oli hyvä ajatus, onnistuit todella hyvin. Kiitos, sinusta löytyy yllättäviä puolia, mihin vielä yllätkään! Terveiä Pohjois-Pohjanmaalta, Sakari
Kiitoksia, minulta toivottiin savon murteen käyttöä ja sillä sitten vedettiin sopivissa määrin.
Sun pitäisi hommata kakkoskämppä Helsingistä, kun sinähän ramppaat täällä harva se päivä 😀.
Tänne vain, kaikkien houkutusten keskelle!
Eihän sitä koskaan tiedä, minne elämä vie. Kuka mistäkin itsensä löytää 😂.
Parempi kun ei kiittele etukäteen minne tie vie...
Hyvin reissu meni. Eikös kotiintulo olekkin parasta näissä keikkahommissa? 👍👍
Kyllä se on etenkin kun nyt väsynyt valvotun yön jälkeen
Hienosti män lukupiiri!
Ai kiljun teosta pääsit lukemaan. Se oli Mannerheimin 75-v. syntymäpäivä kesäkuussa 1942 kun miehille jaettiin leikattua konjakkia, jäikö siitä reilu desi per ukko. Mutta otetaanpa poeka esille!
Pitää mennä kuuntelemaan yle areenaan, ihan alkua kuuntelin pätkän kun joku noheva poika luki hyvin ja eläytyen.
Tosi hyvin pienellä murteella luettu, paljon parempi kuin edelläsi lukenut Jarkko Tamminen joka vähän ylieläytyi varsinkin repliikeissä. Pitääkin kuunella tästä loppuun ja sit alku perään. Aloitin Alina Tomnikovista kai noin 1h ennen sinua Metsaman.
Jarkolla oli paljon luettavaa ja vaikeita kohtia, oikea valinta kyllä niihin
Hyvin ja luontevasti meni luku savoksi👍
Löytyykö se sinun lukema osuus jostain jälkitallenteena? Linkkikin kelpaa! 😎
Löytyy YLE areenasta koko lukumaraton ja vielä joka kirjanluku omassa pätkässään. Minä luen lukujen 10 ja 11 alut
@@MetsaMan OK. Yritän löytää sen. Eri asia sitten on, näkyykö se ohjelma täällä meillä. Katson vaan vielä ensin paluumatkan loppuun.
Hyvin vedit ja murre tulee luonnostaan mikä oli kiva kuunnella .Olet kyllä ihmemies 😮
Kiitos, koko ikänsä puhunut savoa niin tulee pakottomasti vääntämättä
Metsa Manni, ei oo Urpo, oot Turbo. Tämä mies laitetaan eduskuntaan on ettäältä viisas mies ja järkee kuitenkin "kuali" täynnä
Hyvin meni lukuvuorot👍olin justiin töihin lähdössä kun aloittelit lukemisen.Kyllä sulta moni homma onnistuu hienosti💪
Kiitoksia, ihan ok meni vaikka jännitti
Hienosti vedit - kiitos. Moni ammattinäyttelijä jäi aivan taakse.
Kiitoksia, ihan ok se sitten meni vaikka jännitti
No kun niiltä puuttui ohjaus😂. Mani ohjaa ite itteään👍🌲
Hyvin vedetty Savon murteella. Hieman yllätyin kun aloit lasketella murteella, mutta lopputulos loistava.🌹😆😆😆
Kiitoksia, multa toivottiin savon murteen käyttöä.
Aina hieno tulla omaan kotiin ja oma sänky on aina oma näin vaarinikin sanoi kun maailmalta tuli.
Niin se on, aika rankkoja nämä reissut välillä
Komiasti meni lukumaratoni, rento ja luonteva veto. Savon murre passas hyvin tarinaan.
Toivoivat että käyttäisin savon murretta, olivat valinneet pätkän johon se soveltui
57:52 Et sitten raskinut ottaa itse pesutapahtumaa nauhalle. 🙂
Oon niin monta kertaa jo ajanu tuon linjan läpi että ajattelin jättää pois
@@MetsaMan OK. Mutta jos kone olisi sattumoisin juuri tälllä kerralla riuhtaissut peilin irti, niin evidenssi olisi jäänyt puuttumaan. 🙂
Joo se ettei jäänyt videolle harmittais vielä peilin irtoamista enemmän..
Metsaman on varmasti jo koko tuusniemen kuuluisin henkilö👋🤔
Surullisen kuuluisa ainakin. : D
Hienosti meni. Katsottiin arenasta. Paljon tuttuja näyttelijöitä. Osasivat eläytyä hyvin🎉
Kyllä ne ammattilaiset vetää hyvin
Linkkiä rakennettiin samaan aikaan kun asuin vieressä Käpylässä -82 - -83, kipinäsuihkut ryöppysivät pimeään kun laikat "lauloivat" ...
On sellainen maamerkki tuo
Hieno Veto Helsingissä. 👍Valvoin että sain nähdä Sinun lukuvuorosi.
Kiitoksia, oishan se Areenassa nähtävissä jälkeenpäinkin, ei ois tarvinnut valvoa
Todella hienosti luit osuutesi . Eläydyit paikkapaikoin hienosti tekstiin . Kohta minkä luit oli mielenkiintoinen kaikille rankin tekiöille ja muillekin . Nyt hankkimaan paineastia M29 "poika" ja sokerit ja hiiva lämpimään veteen niin voidaan toteuttaa lukemasi kohta .
Mukava huomata että sinut on huomioitu yhteiskunnassa monin tavoin . Sinä "tavallinen" suomalainen et olekaan tavallinen vaan itse olet tehnyt oman polun tähän huomioon .
Hyvä hermoinen olet , kun jaksat sitä naaman soittoa jota on jatkuvasti joka videon alla .
Mutta yli 65 tuhatta seuraajaa kertoo kanavan suuresta suosiota .
Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle Timo
Kiitoksia, ihan ok meni vaikka kohtuu jännitys oli päällä, omillaan tässä mennään, kuka tykkää ja kuka ei niin se on sitten sen ajan murhe
5/5 oli suoritus!
Valvoiko isäsi yöllä,kun olit lukemassa.
Olise noussut katsomaan jo kolmen aikaan
@MetsaMan isällesi pisteet 10.
Hyvin luit pätkän siitä kirjasta. Mukava olj kuunella
Kiitoksia
Kyllä harmittaa, kun minä mänin veikkaamaan Metsa Manin olevan linnanjuhlissa. Onneksi en etsinyt vastaveikkaajaa, jolloin olisin menettänyt kenties vaikka 100 Bitkoinia jos minulla olisi niitä ollut, no eipä mittään kun ei ollut en menettänyt yhtään, vuan ne joilla on menettäät kaikki, sillä Bitkoinia ei käytännössä voi muuttoo euroiksi takaisinpäin.
Kyllä hienosti män, kiitos videosta.
Kiitoksia
Eikö helpoin olis Kuopiosta lennellä Helsinkiin ja takaisin.
Pitkä matka lukemaan (vain)
Hienosti meni lukumaratooni!!!! Katsottiin aamulla heti sinun osuus. Näytit niin rennolta. Toivottavasti sait nukuttua ennen ja jälkeen. Ois ollu kiva nähdä linnanjuhlissa!
Kiitoksia, jännitti mutta ei paljoa näkynyt ulospäin, ihan ok veto. Aika vähillä unilla meni koko reissu..
@MetsaMan on varmasti raskasta ajaa pitkä matka mutta ihana ajaa kotipihaan takaisin
@@PirkkoVornanen-ee1ci Kyllä ens yönä uni maistuu omassa sängyssä
👍. 🪖 🇫🇮 🪖
Sehän meni hyvin eikä ees laattakaan lentänyt 😁😁
Taisin jännätä enenpi kuin lukija, katsojana,koska istuin unessa oottamassa paikan päällä kun Mani menee lukemaan...
Porukkaa istui paljon odottamassa.sen näin että.menit ohi lukemaan...tottakai uni päättyi,kun kättelyä ohimennen olisi ollut...
Kuvasitko lukemisen
Ei saanut kuvata koska kirjan esitysoikeudet vain Ylellä.
Minua olisi jo jännittänyt tuo ajomatka, lukemisesta puhumattakaan! Kylläpä on rakennettu Pasila täyteen sitten viimekäynnin (1987) Käpylässä on sellainen kun "Toimiva koti", missä on kaikki mahdolliset apuvälineet ja teknologia esillä, mitä kotona esteettömään asumiseen voi saada. Työn puolesta käynyt siellä monta kertaa!
Ajo ei niinkään jännittänyt mutta kyllä syke oli korkeella lukemista aloittaessa.. vauhdilla taitaa Helsinki vieläkin kasvaa..
Niin se kasvaa tässä Päijät Hämessäkin alueet,kunta se ottaa tänkin paikan ja tekee mitä tekee,naapurin pellolle jo kaavaa suunnittelevat,taloja tulee ja toisaalle teollisuutta,pientilat kaikki kohta täältäkin jo purettu.
Hyvin meni .
Et käynt ponsseman sumpil mun tonteil??!
Ei kerkiä juuri mihinkään ylimääräiseen näillä keikoilla etenkin kun yö töitä tiedossa
No nyt kävin kuuntelemassa Timpan osuudet. Hyvin meni, eikä haukotellut yhtään, vaikka minulla epäilys kävi. Hyvä Timppa! 👍
Kiitos, jännitti sen verran että vaikka yö oli niin eipä nukuttanut ennen eikä vähän jälkeenkään..
Sähköpostilla 😊😊❤❤
Käänsitkö lonkalta kirjan tekstin savoksi. Jos teit niin suorituksesi, ei kun korostuu loistavuudessaan.👌👍
Joo alkuperäisen tekstin tulkitsin savoksi, joskin harjoittelin etukäteen koska se mitä piti lukea oli tiedossa ennalta.
Ei nähty missä vaiheessa luvit ei nähty areenassa,T äki terveisinTapsa
Kyllä se siellä on, katsokaapa lukujen 10 ja 11 alut
Hyvin meni matkas,ja lukumaraton katottu,ei tarvinnu nousta eikä ootella sinun lukua kun laitoin tallenteen nauhottamaan katoin aamulla kun heräsin,siitä ne on hyviä nuo tallennushommat saa katella sillon kun itelle soppii 😂❤hyvvää lauantai päivää sinulle,hyvin män ja klaarasit hyvin kaikki🥰♥️🏡🎄🇫🇮🕯️🕯️🚙📖🙏
Kiitos ja lauantakkia, toki se jatkossa löytyy areenasta kokonaisuudessaan
@@MetsaMan kyllä,kiitos niin löytyy♥️
ilmaiseksi en ylelle Lukis itse yhtään sanaa. sanosin että se on 500e ainahi kappaleesta lukua maksua suoraan minun tilille. koko kirja olis sitte jo ihan eri lukuja. 20 000 e Puolikirjaa.
Noilla taksoilla ei kyllä mitään ainakaan tarviis olla lukemassa...
@@MetsaMan Ei varmasti. minulla oli tuossa vähän mukana hupia ja huumoria.
Kyllä MM on parempi lukija kuin kirvesmies 🤭
Osaan jotakin sitten sentään edes sinnepäin..
Mukavasti matka sujui Helsinkiin ja takaisin kotiin.Pasilassakaan ei ollut ruuhkaa ,olisiko itsenäisyyspäivällä osuutensa ja pitkällä viikonlopulla ,ihmiset suuntaavat maalle.
Työmatkalaiset puuttui kuvasta kun pyhäpäivä, rauhallisempi ajella
@@MetsaManTotta ,mukavampi ajella .
Illatsua! 😊 En kyllä valita yhdestä ylimääräisestä vapaapäivästä näin viikonlopun yhteyteen 😊👍 Ihan kiva näin välillä..
Aika mytyrä keli oli tosiaan ajellessa Hesaa ja takas pihhaan. Ja näin sai samalla kotimatkalla Skoda puhdistuksen Varkaudessa Hesan loskista 👍 Näköpiirissä loppu häämöttää Hesan seikkailusta pitkällä reissulla kottiin pihhaan..
Kiitokset videosta ja hyvää yötä! 😴💤🥱
Illatsut, aika loskainen keli oli etelä suomessa mutta kotiin selvittiin. Öitä vuan
@MetsaMan Niinpä ja Hesassa oli näköjään lunta enemmän, kuin mitä täällä. Välillä niin.. Kiitokset vuan 😴💤🤗
@@MetsaMan Ja tottakai Skoda tuo kotiin.. 😊
Minä ajoin Mikkelissä 5-tietä traktorilla mennen tullen kun kävin siivoamassa yhden rakennustyömaan. Ajattelin että hyvällä tuurilla Metsaman ohittaa minut.
@@Daniel90169 No sattuiko menemään ohi? 🤔
Ois saanu YLE taksilla ajattaa kosulasta hesaan😅
Olen sinänsä samaa mieltä, mutta voi jumalauta sitä huutoa ja parkua mikä siitä olisi sekä täällä kommenteissa että paskapalstoilla seurannut, jos oikeasti olisi verorahoilla MM:n reissu kustannettu 🤣
@RaimoHeikkila332 Hah..minua ei ois haitannu vaikka presidentin virka-autolla olisvat Manin hakeneet..mites Sinua,"Vaimo"?