Varttuneen peltokuusikon kohtalo?

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 8 ก.ย. 2024
  • Isäni toi pikkupoikana 1940-luvulla lehmiä laitumelle tämän kuvion kohdalla sijainneelle pellolle. Sittemmin pelto metsitettiin kuuselle ja viimeisin harvennus on tehty vuonna 2019. Nyt paikalla on jo varttunut kuusikko, joka on paikoin lähellä uudistuskypsyyttä.
    Tulin tarkastamaan kuvion tilanteen ja havaitsin runsaasti pihkavuotoja. Videolla pohdiskelen asiaa ja tulevaisuutta kuvion osalta.

ความคิดเห็น • 18

  • @5msteeltape
    @5msteeltape ปีที่แล้ว +1

    Vähän vastaavaa oli aikoinaan 3ha, tehtiin harvennus. Saatiin harvennuksen hinta ja odoteltiin 10v ja kasvu ei virkistynyt. Siinä kuviolla roihahti harvennuksen jälkeen heinikko pohjalle pahemman kerran. 2019 aukoksi ja nyt tapeltu heinän/vatun kanssa nämä vuodet ja voiton puolella ollaan. Tulee kuusivoittoinen sekametsä istutettuna, mäntyä kylvetty korkeimmille kohdille ja alarinteisiin tammenterhoja jemmannut ja kohtuudella ovat lähteneet. Raudusta nyt tulee muutenkin sekaan. Jälkiviisaana olisi ehkä kannattanut uudistaa jo silloin harvennusvaiheessa, hinta olisi ollut silloin kovempi ja vähemmällä heinäämisellä olisi ehkä selvinnyt. Tosin silloin olisi tähdätty uudistuksessa puhtaaseen kuusikkoon eli oliko sittenkin parempi näinpäin..

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว +1

      On siinä ollut teillä puuhaa! Toivottavasti kohta alkaa helpottaa. Viimeisen lauseen osalta vain aika näyttää kävikö kuitenkin lopulta hyvin... Samaa olen itsekin miettinyt muutaman hyvin kasvuun lähteneen kuusikuvion osalta, että saapa nähdä missä ollaan muutaman vuosikymmenen kanssa niiden osalta!

  • @ramimaki-tulokas
    @ramimaki-tulokas ปีที่แล้ว +1

    Saman tyyppinen pieni kuusikko, jossa oli harvennukset jäänyt aivan liian myöhään. Sitten lopulta kun sitä harvennettiin (liikaa kerralla), iski kirjanpainajat. Se olisi kannattanut vetää aukoksi suoraan.
    Kuviosta puolet oli lannoitettu 60-70 luvulla jossain kokeilussa, mutta eroja ei vuosirenkaissa juuri näkynyt. Kyseessä oli lehtomainen kangas eli oikein rehevä muutenkin.
    Tuo sinun kuusikko näyttää kyllä kestäneen pahimman jakson eli harvennuksen jälkeisen pari kolme vuotta. Lihovat mukavasti mutta seurata pitää ettei kirput pistä ranttaliksi.

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว

      Kiitokset oman kokemuksen jakamisesta! 👍 Tuntuu, että tuolla kuviolla on jonkin verran eroja kuvion sisällä. Jotkut kuuset ovat jääneet alakynteen, mutta osa on pärjännyt todella hyvin. Harvennuksen jälkeen lumi oli katkonut muutamasta latvan. Täytyy kyllä seurata kuviota tarkkaan, koska olisi sääli, jos ötökät kuvion iskisivät eikä ehtisi reagoida!

  • @ripe9915
    @ripe9915 ปีที่แล้ว +1

    Ostin 1.3hehtaaria nyt kesällä.188kiintoa keilauksen mukaan kuusi istutettu pellolle 30v sitten.pellonlaitaa harvennettu siinä lähes tukkia.muuten hakkaamaton.koivu kuusten päällä lähtee 150kiintoa koivua harventamalla ja jää hyvä kuusikko pystyyn.

    • @ripe9915
      @ripe9915 ปีที่แล้ว

      Pohjois-pohjanmaa

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว

      Kaksivaiheisuus on kyllä hyvä tässä!

  • @kariklemetti368
    @kariklemetti368 ปีที่แล้ว +1

    Jos ei liian suuri ala ole kyseessä voisi kokeilla lehtikuustakin, ja jos oikein luovaksi heittäytyy niin myös jalot lehtipuut . tila ymmärtääkseni on niidenkin kasvualueella. tarkkaa seurantaa ja jos kuivumista alkaa tulemaan niin heti peli poikki, muuten olisi hyvä antaa vielä järeytyä 5-10 v

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว

      Hyviä ideoita! 👍 Tammia on tosiaan alkanut näkyä runsaasti ympäri tilaa. Lehtikuusia ei ole istutettu, mutta yhden taimen huomasin eräällä kuviolla. Tuo voisi olla kyllä potentiaalinen idea pohtia vaikka jalopuuvaihtoehtoja ns. erikoispuukuviona.

    • @timo7093
      @timo7093 ปีที่แล้ว

      Lehtikuusi vaatii paljon valoa, mikä on hyvä muistaa.

  • @timo7093
    @timo7093 ปีที่แล้ว +1

    Aika pieneksi on latvat kutistunut. Harvennus ilmeisesti myöhässä? Meillä hakattiin kirjanpainajan innoittamana 50v peltokuusikko nurin pari vuotta sitten. Oli ollut myös liian tihenä liian kauan. Harmaata hiesua/savea suurimmaksi osaksi eli liian hienojakoinen maa rauduskoivulle ja hirvillekin otollinen paikka. Kuusentaimet istutettiin laikkumättäisiin ja hoidetaan ajoissa, niin eiköhän sitä kirjanpainajan kanssa pärjätä.... Koivu tarvitsee valoa paljon. Jos tuo laskee etelään päin järvelle, niin hehtarille voi koivua ajatella. Jos hehtaarin aukko olisi metsän keskellä, niin aika paljon jäisi varjoalueita, joissa koivu ei pärjäisi.

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว

      Kiitos pohdiskeluista! 👍 Latvukset on osassa kyllä supistuneet. Näytti tosiaan vuosilustojen perusteella menneen jossain vaiheessa kovin tiheäksi.
      Nopeasti tähänkin tuli useampi kommentti ja löytyi kohtalotovereita vastaavien kuvioiden eli hieman turhan aikaisin uudistettu peltokuusikoita metsätuhojen takia.
      Tuon kuvion rinne laskee itäkaakkoon, joten ilmansuunta lienee ok. Täytyy vähän pohdiskella noita muitakin puulajivaihtoehtoja ja toivottavasti ei tarvitse tehdä päätöstä nopeasti! 🤞

  • @karimykkanen8119
    @karimykkanen8119 ปีที่แล้ว +1

    Koivuntaimet tulee ruiskuttaa latvat hirven ja jäniksen takia 3-vuotena, kokemusta on.....nyt on iso koivikko......

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว

      Oletko käyttänyt Tricoa tai jotain toista?

  • @HeJurm
    @HeJurm ปีที่แล้ว +2

    Entä sekapuusto? Ainakin se varmistaisi ettei mene pahasti pieleen, vai mitä mieltä olette? Ilmeisesti metsäyhtiötkin tätä jollain tasolla suosittelevat, esim istuttavat pienemmän määrän taimia kuin aikaisemmin ja sitten luontaisista taimista lisäystä.

    • @Metsanomistaja
      @Metsanomistaja  ปีที่แล้ว +1

      Nykytilanteessa tällä kuviolla on pääpuulajina kuusi, mutta sitten löytyy jonkin verran koivua, mäntyjä ylärinteestä ja joitain raitoja, haapoja, pihlajia ja vaahteroita.
      Jatkossa sekapuustoisuus varmasti korostuu entisestään suosituksissa ja oletus on, että se pienentää ötökkätuhojen riskiä.
      Jos tämä kuvio uudistettaisiin koivulle, niin sinne alkaisi syntyä myös kuusia alle ja muita lehtipuita täytteeksi. Saa nähdä mihin tässä jatkossa päätyy uudistamisen osalta!