En ole käyttänyt enää vuoteen rauhoittavia lääkkeitä. Fysioterapeutin ohjauksen avulla tutustuin myös tähän hoitotekniikkaan. Kiitos paljon. Minä käytän tätä yhtenä muiden hoitojen kanssa. Mm. Rentoutus, yoga jne. Kiitos.
Moi! Kiitos videosta! 🥰🙏 löysin täppingin eli Eft:n 2018 maaliskuussa. Huomasin heti että toimii. Tein sitä yötä päivää koska oli vaikeita tunteita niin paljon ja koska tuo tuntui toimivan niin mikäs siinä. Helppo ja ilmainen ja työvälineet eli sormet aina mukana. 😊 edelleen käytän mutta en tarvitse enää edes joka päivä.
Kiitoksia videosta! Olen viime päivinä tutustunut eft:hen, kokeillut naputtelua ja hämmästynyt sen aikaansaamista reaktioista. Minussa se nostaa ahdistusta ja jonkinlaista hädän tunnetta ja tulee melkein itku. En ole ollut tästä kuitenkaan huolissaan, koska olen viime aikoina etsinyt juurikin kehollisia menetelmiä purkaa vaikeita tunteita ja ajatuksia. Minulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö diagnoosit ja tiedän että purettavaa on. Olen puhunut ja puhunut asioista läheisten ja terapeutin kanssa ja jokin aika sitten sain neuvon, että olisi hyvä kehittää kehoyhteyttä ja koittaa sitä kautta purkaa pahaa oloa. Ehkä haluan kysyä, josko olet törmännyt tällaisiin reaktioihin aiemmin? Mainitset videolla rauhan ja rentouden ja lämmön, mutta entä tällaiset negatiiviset reaktiot? Voisiko tämä olla juurikin hyvä juttu, että minulla nousee tällaisia? Suurkiitokset jos viitsit vastata ❤️
Hei Mira, kiitos kommentistasi! Kyllä, usein kun kehoon jumittuneet tunteet kohdataan, on olennaista juurikin antaa itselle lupa kokea ne. Silti on erittäin tärkeää se, että tunteet eivät purkaudu hallitsemattomasti ja niin, että se itsessään pelottaisi tai ahdistaisi. On ihan normaalia esim. itkeä EFT:tä tehdessä. Eli se, mikä on tärkeää, on että pysyt ns. maadoittuneena ja turvallisuuden tunteessa kun tunteita nousee koettavaksi. Jos tämä ei onnistuisi vaan ennemminkin pelottaa, tällöin olisi hyvä ottaa yhteyttä terapeuttiin, joka käyttää EFT:tä työssään, tai sitten vähentää selkeästi EFT:n käyttöä itsehoitona. Se ei siis ole joka tilanteessa ensisijainen keino hoitaa itseä, mikäli nousisi esim. sellaisia traumaperäisiä oireita käsittelyyn, joita olisi hyvä hoitaa terapiassa. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi
@@karitapalomaki4090 suurkiitos vastauksesta! ❤️ Se huojensi oloa. Varmaan sen takia mietityttää, kun niin kovasti ohjeistuksissa neuvotaan alkuun arvioimaan tunne asteikolla 1-10 ja lopussa miettimään kuinka paljon tunne on laskenut. Ja jos tosiaan tilanne on se, että tunne onkin kasvanut, niin onko syytä olla huolissaan.
@@mirametsalehto7079 Joskus todellakin käy myös niin, että se SUD numero aluksi jopa nousee. Tähän on syynä useimmiten se, että nyt vasta pääsit kiinni siihen syvempään tunteeseen ja kehoreaktioon, joka sinussa on ollutkin sen pintatunteen alla. Siitä sitten lähdetään prosessia viemään eteenpäin ihan tutulla tavalla. Turvallisuus kuitenkin ensin, se kannattaa muistaa ❤
Tapping tosiaan auttaa monia esim. nukahtamisvaikeuksissa! Jos päivällä tekee, kannattaa tehdä vähän lyhyemmän aikaa kerrallaan, mikäli tuntuu, että naputtelu väsyttää liikaa :)
Toimii kiitos🥰
En ole käyttänyt enää vuoteen rauhoittavia lääkkeitä. Fysioterapeutin ohjauksen avulla tutustuin myös tähän hoitotekniikkaan. Kiitos paljon. Minä käytän tätä yhtenä muiden hoitojen kanssa. Mm. Rentoutus, yoga jne. Kiitos.
Kiitos paljon ❤ Todella toimiva harjoitus ❤
Kiitos ❤️ = trauma, tressi, ahdistus, pelko, sosionaalinen fopia, nämä on todella hyvät, 6-7 vuotta ja lääkkeitä käyty läpi, viimeistä vähennän ❤️👍
Kiitos palyon 🎉🎉🎉🎉
Wautsi, tää kyllä todellakin toimi, löysin vasta videosi, toivottavasti aiheesta olet jo tehnyt lisää videoita, kiitos kovasti tästä ❣️
Kiitos Anniina! Kannattaa kokeilla muitakin tämän kanavan harjoituksia 💚
Mulla tuli jo rauhallinen olo, kun kuuntelin sinun ääntäsi. Kiitos hyödyllisestä videosta. :-)
Kiitokset ja kiva kun harjoitus antoi juuri sen rauhoittumisvasteen minkä pitkin :)
Moi! Kiitos videosta! 🥰🙏 löysin täppingin eli Eft:n 2018 maaliskuussa. Huomasin heti että toimii. Tein sitä yötä päivää koska oli vaikeita tunteita niin paljon ja koska tuo tuntui toimivan niin mikäs siinä. Helppo ja ilmainen ja työvälineet eli sormet aina mukana. 😊 edelleen käytän mutta en tarvitse enää edes joka päivä.
Tämä todellakin toimii ylivireyttä rauhoittavasti ja sopii lähes kaikille itsehoitoon!
Kiitos tästä videosta. Voimme asiakkaiden kanssa katsoa tätä ja kokeilla :)
Kiitos, ja hienoa kun opastat asiakkaillekin tätä!
Upeaa , ihanan rento olo Kiitos paljon ❤
Kiitos 💛
Kiitos Sinulle.
Kiitos 🙏
Kiitoksia videosta! Olen viime päivinä tutustunut eft:hen, kokeillut naputtelua ja hämmästynyt sen aikaansaamista reaktioista. Minussa se nostaa ahdistusta ja jonkinlaista hädän tunnetta ja tulee melkein itku. En ole ollut tästä kuitenkaan huolissaan, koska olen viime aikoina etsinyt juurikin kehollisia menetelmiä purkaa vaikeita tunteita ja ajatuksia. Minulla on masennus ja ahdistuneisuushäiriö diagnoosit ja tiedän että purettavaa on. Olen puhunut ja puhunut asioista läheisten ja terapeutin kanssa ja jokin aika sitten sain neuvon, että olisi hyvä kehittää kehoyhteyttä ja koittaa sitä kautta purkaa pahaa oloa. Ehkä haluan kysyä, josko olet törmännyt tällaisiin reaktioihin aiemmin? Mainitset videolla rauhan ja rentouden ja lämmön, mutta entä tällaiset negatiiviset reaktiot? Voisiko tämä olla juurikin hyvä juttu, että minulla nousee tällaisia?
Suurkiitokset jos viitsit vastata ❤️
Hei Mira, kiitos kommentistasi! Kyllä, usein kun kehoon jumittuneet tunteet kohdataan, on olennaista juurikin antaa itselle lupa kokea ne. Silti on erittäin tärkeää se, että tunteet eivät purkaudu hallitsemattomasti ja niin, että se itsessään pelottaisi tai ahdistaisi. On ihan normaalia esim. itkeä EFT:tä tehdessä. Eli se, mikä on tärkeää, on että pysyt ns. maadoittuneena ja turvallisuuden tunteessa kun tunteita nousee koettavaksi. Jos tämä ei onnistuisi vaan ennemminkin pelottaa, tällöin olisi hyvä ottaa yhteyttä terapeuttiin, joka käyttää EFT:tä työssään, tai sitten vähentää selkeästi EFT:n käyttöä itsehoitona. Se ei siis ole joka tilanteessa ensisijainen keino hoitaa itseä, mikäli nousisi esim. sellaisia traumaperäisiä oireita käsittelyyn, joita olisi hyvä hoitaa terapiassa. Toivottavasti tämä vastasi kysymykseesi
@@karitapalomaki4090 suurkiitos vastauksesta! ❤️ Se huojensi oloa. Varmaan sen takia mietityttää, kun niin kovasti ohjeistuksissa neuvotaan alkuun arvioimaan tunne asteikolla 1-10 ja lopussa miettimään kuinka paljon tunne on laskenut. Ja jos tosiaan tilanne on se, että tunne onkin kasvanut, niin onko syytä olla huolissaan.
@@mirametsalehto7079 Joskus todellakin käy myös niin, että se SUD numero aluksi jopa nousee. Tähän on syynä useimmiten se, että nyt vasta pääsit kiinni siihen syvempään tunteeseen ja kehoreaktioon, joka sinussa on ollutkin sen pintatunteen alla. Siitä sitten lähdetään prosessia viemään eteenpäin ihan tutulla tavalla. Turvallisuus kuitenkin ensin, se kannattaa muistaa ❤
KIITOS
5:34
Väsytävää mää meinasin nukahtaa 😴😴