Leikkaa hallin pressusta patalapun kokoisia paloja. Kirjoita niihin parhaita iskulauseitasi ja myy halavalla matkamuistoksi, niinku saksalaiset möivät Berliinin muuria aikoinaan🤑
Kyllä me halutaan tukea👍 justiinsa yhen raktori miehen kanssa puhuttiin, että sinulla on käyny vahinko jonka tiesin sillä sekunilla kun ive tuli mutta nyt paitoja. 😉
Tuo tuotteitten osto verkkokaupasta hyvä idea.Lisäksi vois olla hyvä idea talkooapu,esim nyt ensialkuun tuon romahtaneen hallin pois siivous,siis jos metsa mani sen hyväksyy.
@@MetsaMan Tee/ teetä ensin rauhassa loppuun harkittu suunnitelma hallista. Sen jälkeen tavaraa tilaamaan, mistä niitä pellin pituuksia jne tietää etukätteen. Rakennustarvikkeet ei maailmasta lopu enkä usko hintojenkaan siitään kallistuvan.
Ei ne kaikki tiedä ei metsä ole mikään kultakaivos, puun hinta on heikko, tukkipuusta jotakin saa, metsän hoito maksaa.Ei siinä rikastu, pitäisi olla tuhat hehtaari metsää, jota vois hoitaa siinä voisi jotakin saada, verot niistä joutuu maksamaan.
@@juhanis8730 No juuri niitä. Henkilöitä jotka löytäisivät jotain irvittävää vaikka lahjoittaisi kultaharkon orpokodille. He ovat ihmisiä, jotka nauttivat eripurasta. Perin surullisia tapauksia. Niitä on jonkin verran, eikä heitä kuuluu huomioida mitenkään.
Olisiko verkkokauppaan mahdollista laittaa ihan "Kannatustuote" tjms? Siis tuote ilman materiaa ja hinta vaikka 5€. Niitä voisi sitten tilata useamman, jos haluaa lahjoittaa vähän enemmän.
Ostin itsekin aivan hiljan erään jääkiekkoseuran "virtuaalilipun", joka on siis nimenomaan pienimuotoinen lahjoitus ilman mitään sen kummempaa vastinetta.
@@MetsaMan Ehkä voisi tehdä tarran tai postikortin lysähtäneestä hallista. Hinnaksi vaikkapa 5 - 10 € ja myyntiin verkkokauppaan. Voisiko olla mahdollista?
Ei vaan kiinnostuneita tunnu olevan, yhteistyö tuon kaarihallin valmistajan kanssa olis sitä että liki täyden hinnan ois pitänyt maksaa eli liki 50 tuhatta euroo..
Minä olen ostana usemman paidan.mukia olen harkinnut ostaa.joku ehdotti tuolla fb metsäman ryhmässä järjestää rahakeräyksen 10e per henkilö metsämanille.hyvä idea.vaatii keräysluvan
@@MetsaMan Rahaa saa kyllä lahjoittaakin ihan laillisesti. Siinä lienee jokin raja jonka jälkeen pitää maksaa lahjavero. Itseasiassa ohessa ihan lakimiehen vastaus. Ihan hyvä jokaisen tietää tästä asiasta riippumatta. www.taloustaito.fi/Vero/mita-voi-lahjoittaa-verotta-verojuristi-vastaa
@@MetsaMan monet ei älyä sitä mitä ne hyötyisi yhteistyöstä. Tolloja kauppiaita, naureskelevat kun eivät ymmärrä että kaupan ovi käy, jos lähtisivät mukaan...
Ilmeisesti liki 1,4 miljoonaa katselukertaa kuukaudessa ei ole tarpeeksi näkyvyyttä.. paljonkohan maksais joku saman näkyvyyden tarjoava tv mainoskamppanja..
@@MetsaMan Suomessa ei ymmärretä tätä. Mullakin on vasta nyt alkanut tulla yhtiöitä jotka ymmärtää tämän makkinojnnin idean mutta niiden juuret ei ole Suomessa. Täällä vaan tollotetaan suu auki, että meinaakko muka että tuo kannattaa. Kansaiväliset yhtiöt on heti mukana kun näkevät youtubesta minun videot. Ja tukea tulee eri tavalla. Tai siis Suomalaisilta yhtiöiltä ei ole tullut mitään tukea.
Talkooväkeä myös varmasti saatavissa jos on tarvis tehdä raivaus-, yms. hommia. Kun jaksamisessa on jo ennestään ongelmia ja lisämurheet saa ihmisen lukkoon niin ettei kykene oikein mihinkään. Kun saa onnettomuuspaikan raivatuksi ja tavarat väliaikaissuojaan, niin siitä on helpompi jatkaa ja suunnitella uutta.
@@MetsaMan ei kai tuollasen kehikon purkamiseen kauaa mene. Tavaroiden siiro on ärsyttävin homma. Jos metalli päätyy kierrätykseen, on aivan sama miten sitä käsittelee. PUUKOLLA pressua kappaleiksi, puukkosaha ja rälläkkä joilla pultit ja tarvittaessa rautoja poikki. Sullahan on metsäkuormaaja millä saa kaaret turvallisesti alas pilkottavaksi. Ilmeisesti juoksupuut on tarkoitus jättää tulevan hallin rakenteeksi.
@@handsaw4017 Juu kävi mielessä kun on esimerkiksi isoja veneitä, joiden talvisäilytys on syksyllä monelle ongelmallinen.Sitten piensatamissa naputellaan kehikoita ja pienillä ressuilla,jotka järvituuli repii kohta vappuviuhkaksi.
@@arvoisoaho7483 Mä luulen että Pankkeja ei ole koskaan haitannut että niihin tulee rahaa ;) Ps. Jokainen kirjoittaa tili siirtoon (taika) sanan "velka"
@@arvoisoaho7483 Pitää esim. Konemanin kanssa kesällä(loman) Euroopan kiertueen lavamersulla, ja kuvaa koko seikkailun. Reitti: Ruotsi, Tanska, Saksa ja siitä Sveitsiin pankkiin ja sitten matkalta halpoja koneitten osia ja (kaljaa, viinaa, röökiä lavatäyteen ja takaisin Suomeen ;) . Niin minä tekisin :) . . Se ois hyvää pisneettiä . Ja sitä kuuluisaa "kontenttia"
Niin. Siis se pelihalli tms. Puurakenteinen. Täälläkin Nummelassa tuli meidän kaarihalli alas. Kaikki rojut alla, ei joutanu nii nopeesti lunta lykkimään. Teen nyt puusta hallin ja kylläste valopylväät runkona.
.....epäreilua....sitävartenhan nuo peukut on, että saa peukuttaa ylös tai alas. Mikä pakko se kenenkään on ylöspäin peukuttaa jollei taho.....itse kyllä olen peukutellut yleensä ylös 😀
Arpajais lupa, piäpalakinto metsä män nimikirjoitus paita. Tällöin voi vaikka 10 000 suaha kun yks. Aroa on 20e vaikka. Joo on se hankala Suomessa, verottajakkii niin saatanan kateellinen 😄
Leikkaa hallin pressusta patalapun kokoisia paloja. Kirjoita niihin parhaita iskulauseitasi ja myy halavalla matkamuistoksi, niinku saksalaiset möivät Berliinin muuria aikoinaan🤑
Niin miten muuten olisi. Tulisiko pian verottajan lumivahingotkin maksettavaksi
Kyllä me halutaan tukea👍 justiinsa yhen raktori miehen kanssa puhuttiin, että sinulla on käyny vahinko jonka tiesin sillä sekunilla kun ive tuli mutta nyt paitoja. 😉
Tuo tuotteitten osto verkkokaupasta hyvä idea.Lisäksi vois olla hyvä idea talkooapu,esim nyt ensialkuun tuon romahtaneen hallin pois siivous,siis jos metsa mani sen hyväksyy.
Lupaudun vähän jelppaamaan talkootyönä halliiprojektissa, jos kelpaa,
Esim. Kattoristikoiden nosto konetyönä.
Ai niin sulla on se metsäkone pitkällä nosturilla, katotaan kun aika tulee. Kiitoksia
@@MetsaMan Tee/ teetä ensin rauhassa loppuun harkittu suunnitelma hallista.
Sen jälkeen tavaraa tilaamaan, mistä niitä pellin pituuksia jne tietää etukätteen.
Rakennustarvikkeet ei maailmasta lopu enkä usko hintojenkaan siitään kallistuvan.
Koneman on piirrellyt suunnitelmia
Vois yhen seiväskangen tilata. Vai onko siellä semmoista jolla vois vähän hutkia?
Kävisikö että käyt paikanpäällä hutkittavana😂? Vaikka 10€ hutkaisu🤣? Maski pitää olla tietysti😷, eikä saa huutaa.
@@Jansku78 Oishan se kokemus sekin kun sais vähän seiväskangesta paikan päällä ja vielä maksaakin saisi siitä😄
Herranen aika, miten levisvote kun hutkasin.
@@Natomies 😆💪
Ranekin tarvii tuohta
Ei ne kaikki tiedä ei metsä ole mikään kultakaivos, puun hinta on heikko, tukkipuusta jotakin saa, metsän hoito maksaa.Ei siinä rikastu, pitäisi olla tuhat hehtaari metsää, jota vois hoitaa siinä voisi jotakin saada, verot niistä joutuu maksamaan.
Pieniä on tommoset murheet
Se pittää teiän laittoo keräys pystyyn nuapurin kanssa yhessä. Sitten järjestättä ens kesänä metsaman/koneman päivän. Hernerokkaa lettu kahvit ja vappaata seurustelua. eikö?
valitettavasti sääntösuomessa keräykset vaatii luvan joita ei yksityiset saa.
Niin sulla on kolme traktoria, kolme vai neljä autoa, pyöräkuormaaja, kaivuri, metsää, asut omalla tilalla, eikä edes saikulla tulot ole tippuneet.
Niin ja vanhoja vehkeitä kaikki
@@MetsaMan Niin että keskity siihen, mitä sinulla vielä on.
Aivan ihme hommaa. Miksi kaikki viestini poistetaan, vaikka ne ovat asiallisia?
@@MetsaMan Tähän en ole kommentoinut lainkaan. Nyt se näyttää siltä, lukijoille, koska viestini välistä poistettiin.
@@timo_m2773 EN OLE POISTANUT, TUBE POISTELEE OMIAKIN KOMMENTTEJA, OLIN LUOMASSA PASKAA KUN TAAS YKSI RAKENNUS VAURIOITUI
Kyllä täällä on monia, jotka on halunneet käsittää asian tahallaan väärin !
Eipä sinänsä yllätä yhtään.
@@MetsaMan Ei yllätä, mutta ihmetyttää kovasti!
Nettirolleja! Ei pijä mennä lankaa!
@@juhanis8730 No juuri niitä. Henkilöitä jotka löytäisivät jotain irvittävää vaikka lahjoittaisi kultaharkon orpokodille. He ovat ihmisiä, jotka nauttivat eripurasta. Perin surullisia tapauksia. Niitä on jonkin verran, eikä heitä kuuluu huomioida mitenkään.
Heipsis.. Tee tosi pitkä video Murusta ja Misusta!! Kertoisit vaikka mikä on heidän tarina jne...
Imeke paskoo paita lähtee huomenna tilluuseen👍
Kiitoksia
Käy kattomassa Ali Leiniön viimeisin video. Siinä ois metsamanille paras ratkaisu
Olisiko verkkokauppaan mahdollista laittaa ihan "Kannatustuote" tjms? Siis tuote ilman materiaa ja hinta vaikka 5€. Niitä voisi sitten tilata useamman, jos haluaa lahjoittaa vähän enemmän.
Ostin itsekin aivan hiljan erään jääkiekkoseuran "virtuaalilipun", joka on siis nimenomaan pienimuotoinen lahjoitus ilman mitään sen kummempaa vastinetta.
En tiedä
@@MetsaMan Eikös tuon saa äkkiä Ranen kanssa selväksi. Pistän rahani kiinni puheisiini ja tilaan heti, jos tämä malli saadaan toimimaan.
@@MetsaMan Ehkä voisi tehdä tarran tai postikortin lysähtäneestä hallista. Hinnaksi vaikkapa 5 - 10 € ja myyntiin verkkokauppaan. Voisiko olla mahdollista?
Ei taida juuri tuosta jäädä katetta kaikkinensa
Olisko yhteistyö kaarihalli valmistajan kanssa mitään ?
Ei vaan kiinnostuneita tunnu olevan, yhteistyö tuon kaarihallin valmistajan kanssa olis sitä että liki täyden hinnan ois pitänyt maksaa eli liki 50 tuhatta euroo..
@@MetsaMan jaa no voi vittu
Kiitoksia, liian kallis oli.. ei pirussa tuommoisiin ole varaa.. Ei tainnut hintaa juuri laskea se että sanoin some näkyvyyttä tulevan..
Kiitoksia
Minä olen ostana usemman paidan.mukia olen harkinnut ostaa.joku ehdotti tuolla fb metsäman ryhmässä järjestää rahakeräyksen 10e per henkilö metsämanille.hyvä idea.vaatii keräysluvan
Eikö muuten pysty ku vain tilata toisilla on niitä tollarin kuva jolla voi laittaa 1e ylös päin$
Eikö tukeminen olis helpointa superchat/liven kautta?
Tuo on hyvä idea, menee verot ja asiat oikein. Joku niitä kyttää jossain joka tapauksessa.
TH-cam vie törkeän paljon superchat rahoista ja verottajakin siitä vie vielä. Paljon käyttävät streamlabsia, menee vain verottajalle.
@@Jansku78 Ok
Kuuluuko tuotevalikoimaan käkikelloja,Sellaiselle olisi tarvetta!?
Mimmosen hallin teet koneille? Varmaankin puurunko ja punaiset pellit seiniin.? Tämmöistä tämä on savolaisuus, en kysyy ja sitten ite vastaa. : )
Jää nähtäväksi
Ressuhallihan se tukea tarvitsisi,ettei visva paina kokonaan kasaan... ;=P
Kiitos vinkistä! Hyvä juttu tukea näin !
Ja laillisesti niin ei tule jälkipuheita
@@MetsaMan Sitäpä aattelin just minäkin!
@@MetsaMan Rahaa saa kyllä lahjoittaakin ihan laillisesti. Siinä lienee jokin raja jonka jälkeen pitää maksaa lahjavero.
Itseasiassa ohessa ihan lakimiehen vastaus. Ihan hyvä jokaisen tietää tästä asiasta riippumatta.
www.taloustaito.fi/Vero/mita-voi-lahjoittaa-verotta-verojuristi-vastaa
Laita nyt vaan se tukijäsenyys mahdollisuus tähän TH-camen. Saa osallistua kuka haluaa. Tässä ainakin yksi tilaaja heti!
Pitäis olla tarjota jotain extraa jäsenyydestä..
@@MetsaMan teet vaikka 1videon kuukaudessa tukijäsenille. En itse halua ostaa tuotteita vaan tukea sinua suoraan!
Jos laittaa yöksi pyörimään kanavan kaikki videot niin mainostulot tuottaa roposia.
Muutaman kymmenen senttiä ehkä..
Ensin kysyy ja sitten itse vastaa. ( korjaus)
mie pari kelloa tilasin ja maksoin het, pittää tukea metsamania, sie oot hyvä äijä
Kiitoksia, niin näköjään teit. : )
Minäkin tilaan perjantaina kun saa rahhoo :)
Mites se super chat? Tubekeijollekkin sitä kautta voi lahjoittaa...
Kannattaisi varmaan olla tarroja myynnissä, jos ei oo.. :-/
Nyt ois hallinvalmistajilla oiva tilaisuus tehdä lahjoitusta samalla firma sais laajaa mainosta
Ei tunnu juuri kiinnostavan
On ollut puhe että some näkyvyyttä tulee mutta eipä se juuri hinnassa näy..
@@MetsaMan monet ei älyä sitä mitä ne hyötyisi yhteistyöstä. Tolloja kauppiaita, naureskelevat kun eivät ymmärrä että kaupan ovi käy, jos lähtisivät mukaan...
Ilmeisesti liki 1,4 miljoonaa katselukertaa kuukaudessa ei ole tarpeeksi näkyvyyttä.. paljonkohan maksais joku saman näkyvyyden tarjoava tv mainoskamppanja..
@@MetsaMan Suomessa ei ymmärretä tätä. Mullakin on vasta nyt alkanut tulla yhtiöitä jotka ymmärtää tämän makkinojnnin idean mutta niiden juuret ei ole Suomessa. Täällä vaan tollotetaan suu auki, että meinaakko muka että tuo kannattaa. Kansaiväliset yhtiöt on heti mukana kun näkevät youtubesta minun videot. Ja tukea tulee eri tavalla. Tai siis Suomalaisilta yhtiöiltä ei ole tullut mitään tukea.
Talkooväkeä myös varmasti saatavissa jos on tarvis tehdä raivaus-, yms. hommia. Kun jaksamisessa on jo ennestään ongelmia ja lisämurheet saa ihmisen lukkoon niin ettei kykene oikein mihinkään. Kun saa onnettomuuspaikan raivatuksi ja tavarat väliaikaissuojaan, niin siitä on helpompi jatkaa ja suunnitella uutta.
Purku on kyllä aika homma ihan alkuun
@@MetsaMan ei kai tuollasen kehikon purkamiseen kauaa mene. Tavaroiden siiro on ärsyttävin homma. Jos metalli päätyy kierrätykseen, on aivan sama miten sitä käsittelee. PUUKOLLA pressua kappaleiksi, puukkosaha ja rälläkkä joilla pultit ja tarvittaessa rautoja poikki. Sullahan on metsäkuormaaja millä saa kaaret turvallisesti alas pilkottavaksi.
Ilmeisesti juoksupuut on tarkoitus jättää tulevan hallin rakenteeksi.
@@handsaw4017 Ei kannata rikkoa, joku voi olla kiinnostunut ja maksaakin jotain.
@@jorejahtis8833 voi olla näin, mutta isoja rahoja noista ei saa. Ehkä tyyliin pura ja vie pois, aikaa kuukausi.
@@handsaw4017 Juu kävi mielessä kun on esimerkiksi isoja veneitä, joiden talvisäilytys on syksyllä monelle ongelmallinen.Sitten piensatamissa naputellaan kehikoita ja pienillä ressuilla,jotka järvituuli repii kohta vappuviuhkaksi.
Pitääkin tilata jotakin. 👍🏻👍🏻
Tsemppiä Man 👍
Kyllä.
Miestä autettava mäissä,
eikä mäen alla 👷⚒️⚙️👍👍
Millaisen osuuden vakuutus korvaa tuollaisesta vahingosta?
Ei taida mitään
Pitäs olla muutaman euron tuotteita, että köyhäki vois tilata😅
Onhan siellä, esim. kyniä.
@@ilkkaliesjarvi 25e postikuluineen...
Tilasin tuotteen.
Kiitoksia
Hienoa. Kiitos tiedosta. Ei kun metsaman.fi.
No ilmanmuuta pitää jotakin tilata :)
Semmonen valmet kello vois olla ihan yes..
Kiesus mitä porukkaa tänne on ryöminy kommentoimaan. Tsemppiä!
Kiitoksia, on kyllä koko viikonlopun ajan tullut outoja kommentteja ja tarkoituksella väännettyjä juonimisia..
Se on oikeeta peliä.....jos semmosia t-paitoja olisi niin tilaisin 🤔
Hienoja tuotteita
Kaikki katsojat kun heittäis 10 € metsamanille suoraan siviilitilille ois kaikkiviisainta.
Piste.
@@arvoisoaho7483
Mä luulen että Pankkeja ei ole koskaan haitannut että niihin tulee rahaa ;)
Ps. Jokainen kirjoittaa tili siirtoon (taika) sanan "velka"
@@arvoisoaho7483
Avaa Sveitsiin tilin
-eikai nyt kukaan luullut että mä tarkoin jotain ossuuspankkia.
🤨
@@arvoisoaho7483
Pitää esim. Konemanin kanssa kesällä(loman) Euroopan kiertueen lavamersulla, ja kuvaa koko seikkailun.
Reitti:
Ruotsi, Tanska, Saksa ja siitä Sveitsiin pankkiin ja sitten matkalta halpoja koneitten osia ja (kaljaa, viinaa, röökiä lavatäyteen ja takaisin Suomeen ;)
.
Niin minä tekisin :)
.
.
Se ois hyvää pisneettiä
.
Ja sitä kuuluisaa "kontenttia"
@@henriaho2271 🤣🤣🤣
@@arvoisoaho7483 😜
Kyllä, Timo laita live video kuarihallin kassuusta niin varmaan joku Savon firma alen antaa mikä välittää näitä halleja. Säästö se on piennii
Ei taida kaarihallia enää siihen tulla
Niin. Siis se pelihalli tms. Puurakenteinen. Täälläkin Nummelassa tuli meidän kaarihalli alas. Kaikki rojut alla, ei joutanu nii nopeesti lunta lykkimään. Teen nyt puusta hallin ja kylläste valopylväät runkona.
🤔 1€/ seurooja ku lahjottais ja alapeukuttajat 2€ niin kyllois perkeleen kommee halli kohta manilla😎
.....epäreilua....sitävartenhan nuo peukut on, että saa peukuttaa ylös tai alas. Mikä pakko se kenenkään on ylöspäin peukuttaa jollei taho.....itse kyllä olen peukutellut yleensä ylös 😀
@@Leijona1984 .....no tämähän onkin jo huonompi juttu.....pitäisiköhän tästä tehdä POLIIIISI ASIA!😂
@@Leijona1984 Sulle maksu sitten 3 € :D
@@Leijona1984 Eduskunnassakin on 3 mahdollisuutta äänestyksissä. Jaa, ei ja tyhjää, eli ei ota kantaa 😊
Laita tilin numero näkyviin. 👍
Niin kai tilinumeron suap jakkoo , pistää viiteksi vaikka kirpputori osto. Pistän heti kun tilinumero lävähtää. Mänin videoita tulloo seurattuu
Kannattaa tutustua rahankeräyslakiin, saattaa tarvita luvan. Joku viisaampi joka tuntee pykälät vois selevittää.
Arpajais lupa, piäpalakinto metsä män nimikirjoitus paita. Tällöin voi vaikka 10 000 suaha kun yks. Aroa on 20e vaikka. Joo on se hankala Suomessa, verottajakkii niin saatanan kateellinen 😄
huutokaupat . com huudattaa isoja telttatyökonehalleja 2 kpl tällä hetkellä, hinta oli äsken 8000.
Eipä se kannate uutta riesaa huutaa. Siis pressuhallia..
🙂👍🏻👍🏻🐧
🤣🤣🤣🤣🤣🤩🤩🤩🤩✌
Eka