@Jari Varjosola Kyllä tuo ihan mahdollista on pienemmässä talossa ainakin jos ei käyttövettä lämmitetä sähköllä eikä ole lattialämmityksiä tai muita 3-vaiheisia laitteita. Monessa talossa vaan näitä on kuten sähköhella mm. Myös nykyinen sähkönkulutus ei montaa tuhatta kilowattituntia vuodessa voi olla tai tuo ei onnistu, ellei sitten huudata jotain aggregaattia aina välillä.
Olipa selkeä ja hyvä video! Kymmenessä minuutissa tuli enemmän selkeyttä tähän asiaan kuin mitä olen tuntikausien googlaamisella tähän mennessä saanut. Jatka samaa rataa!
5kWp järjestelmä itsellä käytössä. Takaisin maksua saat huomattavasti parannettua kun opettelette käyttämään ajastuksia hyväksi. Yksi tärkein on vesivaraajan ajastaminen klo: ~12:00- 15:00 välille. Toinen on pyykin- ja astian pesukoneen käyttäminen noihin aikoihin. Meillä esim. ILP toiminta ajastettu keväällä lämmitykseen ja kesällä jäähdytykseen tuohon parhaimpaan tuotto aikaan. Ulkomuistista ulos myytävän sähkön osuus on alle 20%. En tosin käynyt excelistä tarkistamassa. Tämän lisänä sitten sähköauton latausta jos ollaan kotona päivä aikana. Sillä saa sellaisen kivan peruskuorman 2,6kW
Täsmälleen samoja asioita, mitä pitää miettiä ns. pörssisähkön kanssa. äkkiä ajatellen saattaisi pörssisähkö toimia aurinkosähkön kanssa jossain määrin hyvin yhteen.
Sama mieltä. Siis suomalainen. Onhän niitä tuhansia youtubessa englannin tai saksankielellä, Aussit, Jenkit jne. Mutta täällä se menee kaikki vähän erin tavoin... Aurinko itse ja sähkönmyynti luvat jne
Morjes! Saulille iso kiitos tällaisen videon tekemisestä! Olen itse aurinkopaneelimyyjä ja tämä oli erittäin selkeä ja havainnollistava video varmasti niille ketkä ovat miettineet paneelien hankintaa, mutta tietoa niistä ei ole😊 Jos joku järjestelmää hankkiva näkee tämän kommentin, niin voin myös kertoa asiasta enemmänkin.
Kyllä, ja siis jos pörssihinnalla sekä myy, että ostaa, tai jopa halvalla kiinteällä sopimuksella ostaa ja nykypäivän korkealla pörssihinnalla myy, niin myyntisähköstä saa huomattavasti enemmän kuin ostosähköstä joutuu maksamaan. Paneeleita hankkiessa kannattaa varsinkin nykytilanteessa pistää niin iso järjestelmä kun katolle vaan sopii. Itsellä 6kW ollut vajaan vuoden, ja kesäajan laskut olleet miinuksella monta kymppiä, ja niillä saa sitten syksyn ensimmäisiä maksun puolelle jääviä laskujakin mukavasti makseltua.
@@Lumperi65 Kannattaa tarkistaa, paljonko invertteri sietää ylikuormaa. Joka tapauksessa huipputehon leikkautuminen on pieni paha jos muulloin saadaan reilusti lisää.
Ihan mielenkiintoinen video. Totuus, kuitenkin on ,että järjestelmä ei kestä 20 vuotta ilman korjauksia. Esim. inventteri hajoaa jossain vaiheessa. Säästö katoaa korjauksiin ja huoltoihin. Isossa mittakaavassa aurinkosähkö ei koskaan tule Suomessa kunnolla kannattamaan. aurinko sähkö on imagollinen kysymys.
Suurkiitos videosta! Teen harjoitustyönä aurinkovoimalaselvitystä ja -mitoitusta omakotitaloon. Tästä videosta löytyy hyviä ja selkeitä pointteja kumpaankin suuntaan joita ei tekstijulkaisuista ole löytynyt. Kiitos! :)
Säteilyn määrä vaikuttaa tuottoon. Kokkola kuuluu lähelle II- ja III-alueen välistä vyöhykerajaa. Etelä-suomessa tuotto olisi hieman parempi ja takaisinmaksuaika lyhempi varsinkin uuden lain takia. Mittausajankohtanasi sähköyhtiö hyvitti sinulle jokaiselta sekunnilta kulutuksen mukaan. Tästä vuodesta lähtien hyvitys lasketaan uuden lain perusteella yhden tunnin sisällä tapahtuvasta tuotosta ja kulutuksesta niin, että kulutus piikit tasataan tunnin ajalla. Se on edullisempaa kuluttajan kannalta. Hyvä video👍
Samaa mieltä,Sauli Nurilalle pitäisi myöntää tiedonjukistamispalkinto. Noiden huijarikoijariaurinkopaneelipuljujen käyttäjäkokemusvideot ovat harhaanjohtavia,raivostuttavia....
Mielestäni ainakin osa paneeleista tulisi sijoittaa pystyasentoon etelän tai lännenpuoleiselle seinälle Suomen olosuhteet huomioon ottaen. Silti sähkönsiirtomaksuista ei voi päästä eroon kuin katkaisemalla valtakunnan verkon kaapelin. Kesämökkikäytössä aurinkosähkö pitäisi tehdä pakolliseksi ja turhat johtolinjat pois.
Ei kannataa osittain vain jos on enemmän piiriä inverterissä jokaisen piirin voi laitaa erin suntaan .... syy on että paneelit on tyypilliseesti sarjassa kytketty, ja tarvii kaikki saman valomäärän. Yksikin paneeli varjossa vissin on aika pahaa. Sama siis jos toinen on täydessä auringossa ja toinen vain puolessa. Jos on jokaiselle paneelille erikseen inverteri tai apupiiri, silloin ei ole väliä., Mutta ainakin yksi inverteri/paneeli on aika kallista, ja voi mielellän ostaa sammalla hinnalla enemmän paneelia. Toi apupiiri (solar optimizer) voi olla ketsy jos käytät koko katon ja eri suuntiin. Silloin voi laitaa myös länteen tai itään. Mutta kantsi laskea läpi. Joka tapauksessa niin kuin täälläkin sanottu videossa Itään tai länteen silloin saa enemmän omaan käytöön ja se kannataa viimeistään silloin kun paneelit tulee halvemmaksi. Nyt ne on Saksassa jo niin halppaa ja sähkönhinta siellä ihan pilveissä että siellä ei enää tarvitse katto etälään että kannataa. Mä en tie miten noi kustannusluvut menee Suomessa kun sähkö täällä on kummiskin noin puolet halvempi (huom kokonaisuudessa, sähkön markkinahinta on about samaa)
@@sschmachtel8963 Kiitos asiallisesta kommentista, pitää varmaan paikkansa. Ainakin pohjoisemassa suomessa on vielä aika pitkiä lumisia talvia, ja aurinko ei nouse kovin ylös, sen tähden vaan.
Mietin 2017 paneelien ostamista, ja pyysin pari tarjoustakin. Mutta laitoin projektin jäihin. Nyt olen startannut projektin uudestaan, ja suurin muutos on se, että sillä hintaa mitä olisin maksanut vuonna 2017 saisi nyt järjestelmän jonka piikkiteho on noin 40% korkeampi. Paneelien teho on kasvanut noin 260 watista liki 400 wattiin. Niin ja sähkön hinta on noin 2-3 kertaa korkeampi…
Veikkaisin että paneelit paukahtaa ekana. Inverttereitä käytetäään jokapaikassa ja kestävät vuosikymmeniä..onko noissa niin huono jäähdytys vai miksi eivät kestä??
@@vihreelinja4743 Hei, ei lopu paneelit ekana. Niiden teho kyllä hiljolleen hiipuu, mutta kyllä se on invertteri mikä ensimmäisenä loppuu. Elektroniikan käyttöikä tulee vastaan.
Ja tuo sähkönhinta millä tuo säästö on laskettu on lisäksi korkea. Minulla yli tuplasti matalampi /kWh mikä taas laskee investoinnin kannattavuutta takaisinmaksuaikaa pidentämällä.
Nykyisillä sähkön hinnoilla kannattavuus varmasti parantunut! Paneelit ja asennukset kallistuvat inflaation myötä ja sähkön pelkkä myyntihinta alkaa olla 25 snt/kWh vuoden määräaikaisiin sopimuksiin.
Suomessa kun puolet vuodesta tuottaa huonosti niin aika kannattamatonta on. Varsinkin nyt kun asentajien ja valmistajien ahneus on tapissaan. Onneksi on 3.89c/kwh vielä 2024 syksyyn asti.
Tässä on myös laskettava paljollako tuo energiayöhtiö ostaa sähköä sulta. Jos ne maksaa 4c/kwh ja sä ostat 20c/kwh samaa sähköä, ei se kannatavuus paljoa parane. Melkeen kannattaa jo miettiä, että ottaako akuston tohon ylijäämälle sen sijaan, että myy halvalla sähköyhtiöille.
@@cristianseres1353 Juu. Sama se paljolla itte myyt jos joudut ostaa kalliimmalla kun myyt. Toistaseks osalla on vielä halpoja liittymiä ja saavat hyvän myyntihinnan. Eriasia sit kun kaikilla alkaa olla kalliimmat hinnat.
Olet väärässä tasavirta kaapeli ohjeen kanssa. Kaikki kaapelit kannattaa olla mahdollisimman lyhyet, mutta näissä verkkoon liitetyissä järjestelmissä, joissa paneeli jännitteet ovat tavallisesti n.400-800 V on järkevämpää vetää pitkät DC-kaapelit ja lyhyet AC-kaapelit. AC puolella liikkuu suuremmat virrat ja on näin ollen myös suuremmat häviöt.
Sauli, oikein informatiivinen ja selkeä video. Kunkahan laadukkaita nuo komponentit ovat ? Koko ikäni elektroniikan kanssa puuhastelleena tiedän että jatkuvassa käytössä olevan elektroniikan käyttöikä EI ole 25 saatikka 30 vuotta. Otetaan nyt esimerkiksi se laitetuuletin joka siellä kotelossa huristelee. Jos se on standardi laitetuuletin jossa ihan normaalit kuula/liukulaakerit niin sen keskimääräinen käyttöikä on täydellä varmuudella alle 10 vuotta. Ilmoitetut MTBF arvot ovat jossain 50 ja 70 kilotunnin välillä. On olemassa MagLev laitetuulettimia joissa ropeli kelluu magneettikentässä. Niillä on noin kaksinkertainen käyttöikä normaaliin tuulettimeen verrattuna mutta ei niilläkään päästä 20 vuotta pidemmälle. Ne hajoavat yleensä siihen että laite tukkeutuu pölystä. Lisäksi se invertteri on toisesta päästään sähköverkossa ja toisesta päästään, ainakin sinun tapauksessasi, peltikaton päällä. Tuommoinen asetelma tekee sen että jos jonnekin puolen kilometrin etäisyydelle iskee salama niin invertteri saa aikamoisen tällin. Jännitepiikki syntyy salaman tuottamasta EMP pulssista. Onhan ne ainakin yritetty suojata moiselta mutta kunnon suojaus saattaa maksaa paljon rahaa koska kätetyt komponentit ovat aika tyyriitä. Suoralta salamaniskulta ei sitten enää suojaa oikein mikään ja siinä tietty menee paskaksi paneelit, johdotus ja invertteri. Lisäksi jos asuu hala-asutusalueella niin myös sieltä sähköverkosta tupsahtelee kunnon paukkuja silloin tällöin. Mikäli siihen invertteriin tulee jokin vika niin sen korjaaminen tietty maksaa ja voi jopa olla niin että 10 vuoden kuluttua sitä ei enää voi korjata ja tilalle pitää laittaa uusi ... Mielestäni laskelmaan pitäisi laittaa korjauskulut. Niihin voi helposti upota useamman vuoden tuotto.
Informatiivinen video, kiitos. Sähköauton lataus lyhentäisi takaisinmaksuaikaa. Ei tarvitse hankkia akkujärjestelmää kun sellainen on jo, neljällä pyörällä.
Sähän itse myyt sähkön. Ja voit valita sen mukaan kuka antaa eniten. Toki moni myy omalle verkkoyhtyelle, täällä Caruna. Vähän aika sitten se oli vielä näin että Caruna vaatinut sähkösiirtomaksun myyjältä suoraan. Ja se jotenkuten vaikutii silloin siltä että ne halusi mielellään itse myydä kaiken. Nykyjään ne ei enää voi vaatia sitä, vaan must se menee ehkä niin että lopulinen ostaja maksaa niitä, ja sitten ne sopii keskenään kuka saa miten paljon siitä. Mutta ei sun tarvii enää välitää siitä. Se menee vissin automaatiseesti silloin kun oot löytännyt ostajan netissä. Ainakin niin must oli Carunan webbisivulla mainottu. Ja videossa sen webbiportaalin ehkä jopa näkee
sähkön tuotosta maksetaan aina sähkönmarkkina hinta, tuottajasta riippumatta. se on ollut suomessa 20-50 €/MW eli ei sille kilowatille paljoa hintaa jää
Eli kun laskee laitteen korjauskulut, joita varmasti tulee, niin takaisinmaksuaika voi olla yli 20 vuotta ja vasta sen jälkeen alkaa tienaamaan. Jos tuohon saisi ilmaiseksi ns. virtuaaliakun sähköyhtiöltä riittävästi, niin kävisi sitten sähköauto tai lataushybridi käyttöön.
En usko että niin pitkään menee. Se juju on kummiskin että paneelit on paljon halvempi kun mitä lulee jos niitä nähdään Motonetilla (300W maksaa uusina noin 150 Euroa Saksassa). Just yritin vähän vertaila ja funtsia miten paljon paneelit täällä maksaa kun katselin videota Säästät oikein kunnolla jos käytät omat sähköt, koska silloin ei mee lainkaan siirtomaksu, sähkövero, jne. Eli säästät täyden sähköhinnan. Muuten saat vain sähkön markkinahinta tai ehkä vähän alle Saksassa 1KWp tarkoittaa noin 1000 kWh/ vuosi, täällä ehkä vähän vähemmän. Toki, siellä päin kesällä paneelit kuumenee niin palon että alkukesä on parasta aika , ei silloin kuin on eniten aurinkoa. 3.3 Kwp: iin liityen 2800 kWh ei must kuulostaa lainkaan pahalta täällä pohjoisessa silail että odotin vähemmän kun aurinko käytäytyy niin erin tavoin. Mutta se on just toi kuumeneminen joka ei ehkä niin pahasti tuu Suomessa. Sitten nykyjään käytetään enemmän monokide aurinkopaneelia , ja se saataa olla täälläkin oikein hyvää, kun se kuulemaan toimii aika paljon paremmin kun on valo eri suunnasta tai "diffusiivinen"
Hei. Kiitos hyvästä videosta. Tuo sähkön käytön epätasaisuus verrattuna aurinkopaneelien tuottoon on varmastikkin juuri se ongelma miksi sähköä joutuu välillä myymään halvemmalla kuin mitä sitä joutuu toisinaan ostamaan. Ylimääräistä sähköä voi siis varata akkuun, esimerkiksi sähköauton akkuun. Mutta jos se ei ole mahdollista niin sähköä voisi varata myös lämpöön. 20% sähkölämmitteisen ok talon sähköstä kuluu käyttöveteen ja kesällä tuo lukema on oman arvion mukaan tuplasti suurempi. Joku ehdottikin jo että ajastaa käyttöveden lämmitys 12-15 välille. Mutta kysyn että saako tuosta ohjaus keskuksesta ulostulon tiedolle milloin aurinkopaneeli tuottaa sähköä yli oman tarpeen ja tuolla tiedolla ohjaisi lämminvesivaraajalle menevää virtaa?
Olen juuri hankkimassa ja todella hyvä video pureutuen niihin kohtiin, joista mainosvideot ei kerro. Tähän sähkönmyyntiin liittyen jatkossa pitäisi olla mahdollisuus netottaa käyttö, joten 3-vaihe systeemeissäkin (kuten yleensä) voi käyttää enemmän sähköä itse. Tämä lyhentää takaisinmaksuaikaa. Kaikki sähköyhtiöt eivät vielä tue netotusta.
Suosittelen lämpimästi asentamaan paneelit noin 1,5m. korkeudelle maanpintaan Jolloin paljonkaan satanut lumi ei sitä peitä ja siitä on helppo ne lumet sitten harjailla pois niin alkaa tulemaan sitä sähköä lumiseenkin aikaan paljon kun aurinko paistelee kuitenkin talvellakin usein.. 🙂
Hieno video. Just mietiskelen niitä tässä Lohjalla päin. Tuli myös vastaan että Suomessa Mittari laskee sähkö tunnin yli yhteen ja jos on negatiivinen tulos (eli meni enemmän ulos kun on tullut sisään) sitten se menee vastaan myyntiin. Kaikki muu on oma kulutus. 40% oma kulutus must ei vielä kulustaa pahalta. toki kannataa esim päivän aikana tehdä lämmintä vettä, ja käytää sitä silloin illalla, pestää pyykiä klo12 ja sellaiset. En tie onko semmosia älyboksia jotka voi liityä tohon ... kun se kuulostaa aika kallilta tekniikalta. Suomessa voi olla hyvin tyytyväinen että se on niin helppoa. Mittarit on jo vissin kaikki valmiina siihen. Saksassa se on esim hirveän sekasotku mitäs kaikki tartee tehdä, asenta erilliset mittarit, jne. Saa edellen 20v tuki (8 Centia/kWh) mutta sen jälkeen ei edes voi vaivatta myydä sähköä, tai siitä maksetaan niin vähän ettei enää kannataa. Ja nyt kaikki pelkää että aurinkokennojen määrä lopuksi vähenee. Samalla yritään kielettää oman sähkön käyttöä keinontekoiseesti, sillail että vaaditaan uudet mittarit uudet asennukset, Sähköauton latauksesta pitää maksaa extra jne. Onneeksi laki jota koskee asioihin ei oo siellä vielä valmiiksi, ja sitä muokataan järjen mukaan toivottavasti vähän. Täällä meillä se on must ihan hyvin hoidettu ja tosi yksinkertainen Siis itse Saksasta. Sen takia tiedän ...
Monet ovat laskeneet, että se virtuaaliakku ei ole kannattava juttu. Syy kuukausikuluissa ja monen kohdalla myös siinä, että on pitänyt ostaa ylihintainen aurinkojärjestelmä virtuaaliakun toimittavan yhtiön kautta. Laskelmissa pitää olla tarkkana ja varsinkin, jos myyjät tulee eteiseen asti kutsumatta.
Eikös näissä virtuaaliakuissa ole se ongelma, että kun myydystä saa sen n. 4snt niin ostettu maksaa kuitenkin n. 13snt kun kaikki kulut otetaan huomioon, eli se ei ole niin että jos tuotat 1000 kWh voit kuluttaa saman. Tai tällaiseen olen ainakin itse törmännyt tarjouksissa.
@@april7_ virtuaaliakkuliittymässä sitä sähköä ei myydä vaan oma ylituotanto menee pankkiin. Sitä sitten hyvitetään tulevissa laskuissa kun oma kulutus ylittää paneelien tuotannon. Ongelma noissa sopimuksissa on, että virtuaaliakun maksimikoko on luokkaa 3500kWh ja sen kuukausimaksu 15-20e/kk. Akulla voi siis satasen pari saada hyötyä teoriassa jos saa itse vuodessa hyödynnettyä koko akun sähkön.
Kyllä hyvin lataa keväisin ja kesällä..sitten onkin jo sään armoilla..ollut v.2011 paneelit.Mutta niinhän se on talviolot muutama kk.silllon vähän latausta jos lainkaan.Kiitos videosta👍
Jos vesikiertoinen lämmitys, niin ilman muuta ylimääräinen sähkö aina varaajaan. Varaaja kun on ainoa edullinen tapa varastoida energiaa. Ongelmana vain että silloin kun sitä talvella eniten tarvitsisi, niin paneelien tuotto on vähäisintä. Kesällä taas kun ei tarvitse lämmittää muuta kuin käyttövettä, niin tuottoa on liikaakin. Ellei sitten ole jotain sähköautoa johon sen ylimääräisen sähkön pukkaa, myynnistä kun näyttää saavan aika huonosti...
Hyvä video 👍 Jos on esim 3000w 3-vaihe invertteri niin siitä saa 1000w joka vaiheelta. Jos on tilanne että yksi vaihe ottaa tuon 3000w niin paneeleista saa 1000w ja joutuu ostamaan 2000w. Sitten kun tulee tuo "netotus" käyttöön niin alkaa todella aurinkosähkö kannattamaan ja takaisinmaksu ajat puolittuu. Eli sähköyhtiölle ei myydä sähköä vaan kaikki tuotto saadaan hyvityksenä sähkölaskulla. Näitä virtuaali akustojahan on jo käytössä, mutta niissä on kiinteät maksut mitkä syö järkevyyttä.
Juuri näin. Kolmasosan saa lisää hyötyä keskimäärin, kun mittaus tehdään netottamalla. Valitettavasti pari vuotta menee vielä että kaikki siirtoyhtiöt alkavat netottamaan.
Jep, mutta Kokkolassa mittaus tehdään netottamalla. Asun Pietarsaaressa ja minulla on ihan sama invertteri ja paneeleja, tuotanto herrforssille oli viime vuonna 1800kwh
Ei, Nettohän se oli koko ajan. En oo tiennyt mutta mittari laskee kaikki virrat tunnin yli yhteen ja sen jälkeen se on osto tai myynti. Sitäpäitsi typpilinen mittari ei pysty erotamaan faasit, vaikka menisikin toisesta ulos ja toisesta sisään. Ne menee kaikki yhdessä mittauspiirin läpi joten siitä syntyy niiden summa magneetikentässä jota mitataan. Tosi vanhailla mitarilla se oli jopa niin että ne sen takia pyörittänyt taaksepäin, jos summa oli miinus. Carunan webbisivulta sen takiakin lukee että XX mittausmenetelmä ja lasketaan yhteen. Ei ole väliä onko yksi vaihe syöttö vai kolme. Mittari laskee kaikki vaiheet yhteen, myös vanhalla mittarilla jos jollakulla vielä semmosta
Nykyjään näin ei enää saa olla että mittari laske kaikki yhteen, koska silloin et maksa veroa/muut maksut kaikki siihen mitä olet oikeasti saannut verkosta. Hollannissa ne on päätänyt näin että anna mennä laksu taaksetkinpäin, joten se voi olla että ne ei maksakaan mitään koko vuodesta. Toki ne ei vissin myöskään saa rahaa jos se menee nollaan toiselle puolelle
@@sschmachtel8963 Näin on, mutta jos olet saannut uus mittari viime 10 vuotta, sit sun mittari valitettavasti pystyy erottamaan faaseja, kuten mun :( Mutta laji tulossa, se laji pakottaa kaikki sähköyhtiötä alkaa mitata netottamalla, eli "mittari laskee kaikki virrat tunnin yli yhteen ja sen jälkeen se on osto tai myynti".
Tuntikohtaisestihan se sähkötase ja niin myös osto/myynti nykyään lasketaan, joten kuukausilukemista ei voi päätellä oikein mitään. Eli tuo teoriasi kulutuksen heilunnan aiheuttamasta oston ja myynnin vaihtelusta vuorokauden sisällä on oikea.
Kannattaisi olla järjestelmässä oma akku niin saisi paljon paremmin tuotannon omaan käyttöön. Eipä ihme, että puhuvat täyssähköautojen korkeäjänniteakkujen toisesta elämästä energiavarastoina. No, tämäkin pitää sitten laskea, kuinka kannatavaa se on, mutta luulisi jonkun vanhan Nissan Leafin akun lähtevän aika edullisesti uuteen verrattuna.
Hieno video. Olen myös pohtinut järjestelmän hankkimista hinnat ovat nyt 2x eli takaisin maksu aika myös kasvaa aikalailla vaikka sähkön myynnistä saa enemmän. Tuuli energiaa rakennetaan nyt erittäin paljon sähkön hinta tulee vaihtelemaan ja välillä ilmaista,. Taidan siirtää investointia,.
Erittäin hyvä video aurinkopaneeli järjestelmästä käyttäjän näkökulmasta. Kerro sitten jos vielä kehittelet jotain lisää tähän aurinkokenno järjestelmääsi, esimerkiksi jos laitat vaikkapa lisänä akut.
Pari juttua. Sulla näyttää olevan monikidepaneelit ja vanhalla tekniikalla. Uudet yksikide paneelit half cut tekniikalla tuottavat hieman paremmin, mutta ero ei ole suuri. Kannattaa ajastaa käyttöveden lämmityksen oletettuun huipputuottoon eli kesällä n. Klo 13. Froniuksessa ei ole mitään ongelmia ulkoasennuksessa. Vain etelä seinällä näitä saattaa esiintyä. Näitä asennetaan mm. Australiassa ulos ilman ongelmia. Takaisinmaksuaika on hieman hankala laskea ainakin Carunan alueella jossa hinnat tulevat nousemaan eli maksuaika lyhenee. Kuinka paljon ne nousevat niin sen aika näyttää. Hyvä video ja omasta mielestä kannattava hankinta!
Tähän taitaa päteä sanonta, että kurki kuolee, ennenku suo sulaa. 19 vuotta on aika pitkä maksuaika ja paneeleiden takuukin jo loppuu. Tuo puhdistus on älyttömän tärkeä juttu paneeleissa ja katolle se on aina vähän vaikea tehdä. Epäpuhtautta on niin paljon ilmoilla. Ylimääräsähkö viedään todennäköisesti aika halvalla kuluttajalta, joka paneeleilla virtaa tuottaa.
.. No oli hyvä ja selekee esitys, kiitos! .. Tulee mieleen, että mahtaa häipyä ne voitot ja säästöt jo kohinaan eli tilastovirheisiin ym, jos / kun takasimaksuajat on nuinki pitkiä.. .. Ja jos joku komponentti kopsahtaa rikki, nii siihen meni se säästö.. .. Hienoa, kun teit hyvän videon.. Tuosta voi miettiä kannattavuutta itse kukin, joka harkihtee panelijärjestelmän ostoa.. .. Ja juu, ei oo mikään ihme, että suomessa ei mee kauheen hyvin kaupaksi nuo järjestelmät..
ei mee kaupaksi lähinnä tietämättömuyyden eli tyhmyyden takia israelissa ja espanjassa esim on joka saamarin talon katolla nini sähkö kuin veden lämmitys paneeleita. aasiassakin jo usein nähnyt mutta siellä rajoittaa kasvua hinnat eli ihmisillä ei ole rahaa.
Kiitos hieno ja asialinen video. Minulla on 17kw paneeli etelä eestissä ja samanlainen nelipyöränen kinneri kuin teilläkin sähklö avulla . samat harrastukset.
Jos olisi lisää älyä lämpöpumpussa, kannattavuus paranisi reippaasti. Saisi varmaan maksuajasta mukavasti pois. Oletan, että lähivuosina sähkön hintavaihtelun lisääntyessä sekä "tyhmien" lämpöpumppujen etäohjaukseen tulee älykkäitä kaukosäätimiä että uusien lämpöpumppujen älykkääseen ohjaukseen tulee mahdollisuuksia.
Kiitoksia selkeästä esityksestä, joka vahvisti oman mielipiteeni. Tuo takaisinmaksuhan tarkoittaa sitä, että vasta sen ajan kuluttua järjestelmä oikeasti tuottaa rahaa - siihen asti (19 vuotta) olet miinuksella.
Lisäksi on huomioitava että panelien teho heikkenee ajan mittaan. Tuo laskelma (19 vuoden päästä maksanut itsensä takaisin) ei ole huomioinut panelien tehon heikkenemistä. Käytännössä nuo panelit maksavat itsensä EHKÄ takaisin pitkälti yli 19 vuoden jälkeen; jos edes koskaan.
Ymmärsin tämän nyt niin että aurinkopaneeli systeemi kannattaa, mutta se pitää mitoittaa juuri sen oman sähkönkulutuksen mukaan, ottamatta huomioon on/off laitteita. Koska ne aiheuttaa vaan turhia sähkönkulutus piikkejä joiden takia ei ole järkeä investoida liian isoa paneeli järjestelmää, joka sitten tuottas koko ajan liikaa sähköä josta iso osa menisi siis myyntiin mitätöntä korvausta vastaan. Ja jos oikein ymmärsin niin sulle olis piisannu puolet pienempi paneeli järjestelmä. ja täten se olis maksanu itsensä takaisin jo alle 10 vuodessa??? Ja sen jälkeen paneeleissa olis ollu vielä 15v käyttöikää jäljellä.
Kiitos videosta. Tämä oli hyvä esittely. Aika tärkeä pointti tässä tuntuu olevan noiden paneelien hinta ja se, että saisi varastoitua sähköa (akut). Tosin varastoinnissa voisi käyttää sähköautoa. Edullinenkin sellainen tuntuu olevan samoissa hinnoissa (saman kapasiteetin omaavien) pelkkien akkujen kanssa. Kiina kaupoista kun kerää saman tehoisen / kokoisen aurinkokenno paketin, niin hintaa tulee vain 2000-3000€, mutta sitten tulee kysymys laadusta, takuista jne..
Ei tahdo saada kannattaan, karkeasti laskien saman rahan jos sijoitat saat joka vuosi suuremman tuoton osingoista ja sijoituksen arvo voin nousta 2-3 kertaiseksi 19 vuodessa, sen jälkeen sulla on jo aika arvottomat aurinkopaneelit käsissä.
Terve Sauli, video ja laskelmat olivat vuodelta 2020. Saitko takaisinmaksuun parannusta vuoden 2022 aikana? Akua haaveilit videolla. Onko jo sähköauto ostettu talouteen? Kiitos videosta. Tilasin sen
Kun takuu on 20-30 vuotta ja akkuteknologiakin olemassa, niin kyseinen järjestelmä maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Typerää olla sijoittamatta jos on paikka mihin laittaa.
Sitten on eri juttu jos vaikka siellä pankkitilillä on paljonkin enemmän kun 10 tonni nollakorolla kaiken aikaa makaamassa niin aurinkosähköjärjestelmällä päästään helposti 4-15% tuottoihin! Velaksi en suosittele vaikka tuleehan sitä tuottoa näillä velan koroilla silloinkin hieman!
@@Niilo66666666666666 Pääoma on investointi voimalaan. Eurot jotka säästät sähkö, siirto ja veroissa on tuottosi. Omalla kohdalla se säästö on jotain 500-1000€ välillä vuodessa.
Hyvä video. Kannattavuus laskuri ei taida huomioida sähkön hinnan/verotuksen nousua, sekä sähkön tarpeen kasvua seuraavan 20v aikana. On ymmärrettävää ettei kukaan tiedä tarkkaan, kuinka paljon sähkön hinta nousee. Mutta on aivan varmaa että näin tapahtuu. Tarve kasvaa myös liikenteen muuttuessa sähköiseksi / osa sähköiseksi.
On muistettava, että sähkön siirtomaksu jopa seitsemän kertaa kalliimpi,kuin itse energiamaksu pienellä kulutuksella. Näin minulla kesäkuukaudet, ei aurinkosähköä. Pelkkkä siirron kk maksu kohta neljäkymppiä.(KiitosJärviSuomenenergia!) Se syö loputkin kannattavuuslaskelmista.
Olipa hyvä video kaikenkaikkiaan, joten eipä noista ole paljokaan hyötyä tänne pohjolaan. 20% taitaa olla maksimi , eli jos panelit tuottaa 1000w niin hyöty on 200w eli ei paljon mitään.
Noin 5% tuotto sijoitetulle pääomalle, jos kaikki menee hyvin. Samaan taloudelliseen tulokseen pääsee käytännössä helpommin ja varmemmin jos sijoittaa esim Fotumin osakkeisiin (tai jonkin muun ison kotimaisen yhtiön joka maksaa n 5% osinkoa, tai sitten indeksiin).
@@april7_ Eli osa vakuutusmaksuista pitäisi myös laskea mukaan aurinkosähkön kustannuksiin, jos vakuutus kattaa aurinkosähköjärjestelmän. Kun ostettavassakin sähkössä tämä sähköntuottajan laitteiden rikkoontumisriski sisältyy jo samaan hintaan.
Asiallinen video ja hyvin olet perillä asioista👍 Kannattaisi varmaan harkita invertteriltä kärkitiedon tuomista maalämpöpumpulle, jolloin maalämpö tekisi lämpöä täysillä silloi, kun ilmaista aurinkosähköä on tarjolla. Ja jos sinulla on vielä hyvän kokoinen varaaja, niin saat kyllä melkein kaiken sähkön omaan käyttöön.
@@jarkkoronkko8614 No ei kyllä puolitu ei sitten mitenkään. Takaisin maksuajan näkee sähkö laskusta miten paljon se on pienentynyt. Se kun tahtoo olla niin , että kun on ns ilmaista sähköä tarjolla sitä tulee kulutettuakin enemmän kuin on oikesti tarve. Eikä ne paneelit tuota sen enempää vaikka siinä olisi 7 sähköautoa latauksessa.
Olipa fixu, selkeä ja asiallinen tiivis tietopaketti. Juurikin pohdimme järjestelmää, erityisesti kun katon lappee etelään mäen päällä. Koko päivän porottaa aurinko keltainen. Niin ja Kuu öisin, ;)
Hyvä juttu!!! 👍 Akut on vielä kalliita mutta jos se akku tulee auton kylkiäisenä, eli sähköauto lataukseen mahdollisesti aina kun paistaa. Vesivaaraja kuumaksi ylim. sähköllä. Lisäksi on tulossa vuorokausi netotus, eli käytettyjä kilowattitunteja pienentää tuotetut kWh:t. .....joka ilmeisesti muuttuu tuntinetotuksesksi tulevaisuudessa.
Hieno video ja hyvin oot perehtynyt. Itekkii oon pitkää miettiny järjestelmän hankintaa. Paneelit ois hyvä olla pystymmäs joilloin saatas hyvi säteitä taltee myös talviaikaa. Katon kaltevuus estää tietyst siun katos pystymmä esenno
@@saukinkanava Juu. Sillo lumi ei oo ainakaa esteenä kulman säädölle. Itellä taloni katon lape jolle panelit tulisivat on jyrkkä, noin 1/2. Luulisin, et se ois aika sopiva talvee ajatelle. Kesäl säteilyy riittäs silti yllinkyllin.
Sun teoria kulutuspiikeistä oli vielä v. 2020 oikea, koska silloin siirtoyhtiöt tarkistivat ulos ja sisälle menevä sähkö 15 sekunnin välein, tarkoittainen että aiemmin samalle tunnille saattoi tulla monta kertaa sekä sähkön ostoa, että myyntiä. Caruna otti käyttöön tuntinetotus kesällä 2021, ja viimeistään 1.1.2023 jokaisella siirtoyhtiöllä pitää olla tuntinetotus käytössä. Tämä muuttaa merkittävästi aurinkopaneeleiden kannattavuutta parempaan koska saa enemmän sähköä käyttöön itse.
Hyvä selkeä päivitys aiheesta. Ei käynyt selville mikä on kulutuskohteen kokonais-sähkönkulutus ja mikä osuus tästä kompensoituu vuodessa. Mutta jos takaisinmaksuaika 19 v. niin ei kovin paljoa.
mikä oli paneelien tuotto watteina eli jos 12 paneelia jokaisessa tuotto 100W oli ostos halpa. kun siinä on vielä lataussäädin joka no se on halpa akuille 10-60€ akut sitten maksaakin hunajaa knu pitä olla li-ion ,lyijyakuillajhan siinä ei tee yhtään mitään. jos sisälsi vielä invertterinkin nini todella edullisen paketin olet ostanut eli ei ole huijattu vaan myyty persnettoon tuolla hinnalla, itse ostan paneelit nini 100W/80€ on hyvä normi hinta ja halvemmalakin jopa 50% halvemmalla eli 100W/50€ on jo halpaa.
Hyvä yhteenveto, täällä Itä-Savossa paneelit (18 kpl ) alkoi antaa sähköä pari viikkoa sitten, toivotaan aurinkoisia aikoja kaikille, joilla on paneelit katoilla.... kiitos paljon.
19 vuoden aikana tekniikalle vielä kohdistuu paljon riskejä. Sää ei ole vähimmäinen, lumi, ukkonen ja muut sääolot, puiden putoilevat oksat yms mahdolliset vikaantumisen aiheuttavat seikat joiden vuoksi voi joutua sijoittamaan järjestelmään lisää. Kattaako vakuutus, mikä on omavastuu jne? Hyvin mielenkiintoista ja harkitsemisen arvoista silti, jos on oikeasti mitoittanut järjestelmän hyvin ja pistänyt pysyvästi ankkurin yhteen paikkaan.
@@bar1ton1 No jos 19vuotta on maksuaika ja kuten sanoit niin lisää kustannuksia voi tulla. Kannattaa sijoittaa nuo rahat johonkin paremmin takaisin itsensä maksavaan kuten vaikka osakkeisiin tai itseensä. Pelkkää hömpötystä tuolla takaisinmaksuajalla.
Iso asia mikä täytyy tuossa kannattavuuslaskelmassa ottaa huomioon on sähkön hinnan nousu. Viimiset 6-7 vuotta on noussut ainakin sellaiset 8-10% vuodessa.
Joskus mietin hommata paneelit, mutta aina pohdinnan lopputulos on, että kannattaa mieluummin vaan koittaa säästää sitä sähköä eikä hommata kalliita kikottimia millä siitä sais halvempaa jolloin sitä luultavasti tulis vaan kulutettua sitten enemmän.
V 21 alussa on tullut käyttöön ns nettohinnoittelu joka tarkoittaa, että ylimenevä sähkö hyvitetään kokonaan itselle. Toisaalta siirtoaika v. 23 saakka. Mutta esim Caruna ilmoitti että siirtoyhtiö alkaa toteuttaa Espoossa nettoperiaatetta. Vieä energiayhtiöni ei ole ilmoittanut muutoksesta. Toisaalta Lammasten energia hyvittää ylimnevästä sähköstä virtuaaliakuuna §15 c kilowttitunti, ja usealla yhtiöllä on jo käytössään tuo virtuaali akku systeemi
19 v takaisinmaksua aika! Jos sijoittaa 4500 eur johonkin vakaaseen yhtiöön saa osinkoa helposti 5% + vielä arvonnousu päälle. Pelkkä osinko olisi n. 225 e/ vuosi. Lisäksi jos on öljy tai sähklämmitys, niin ei yhttän aurinkpaneelia ennkuin on laittanut ilmalämpöpumpun, sillä se säästää itsensä jo 3v aikana eli säästö investoinnille on yli 6x verrattuna aurinkopaneeleihin..
Kannattaa vielä tarkentaa kirjanpitoa! Nyt keväällä kalleimmat tunnit ovat olleet 10 snt/kWh, ja pääosa aurinkoisista keskipäivän tunneista hinta on ollut lähellä nollaa. Vaikka tuon kymmenen sentin mukaan laskisi, olisi säästö (2664kWh*10snt/kWh) ollut 266€/a, ja tuolla tuotolla ei kyllä takaisinmaksua tule ellei ole itse tukusta tilannut ja asentanut järjestelmää. Lisäksi päälle ylimääräiset huoltokustannukset, paneelien putsaukset ja inverttereiden elinikä. Useat firmat "takaavat" ettei paneeleiden tuotto laske eliniällä alle 80%:n, joten yksittäistenkin paneleiden tuottama käytännön teho uutena kannattaa kirjata tarkasti ylös ja kaikki kuitit säästää.
@@DiabloManiacz tarkennetaan vaan kirjanpitoa niin päästään lähemmäs totuutta. Tuon sähkön ostohinnan lisäksi ainakin meillä pitää maksaa lisäksi siirrosta, sähköveroa ja alvia. Lisäksi en maksa mitään kuluja ylijäämästä jonka verkkoon myyn. Silloin kokonaishinta on jo ihan muuta kun 10snt/kwh. Vielä ei ole huoltokuluja tullut järjestelmästä, vaan ainoastaan sähköä omaan käyttöön ja ylijäämä myyntiin.
Niinkuin tossa joku jo kommentoikin jo muutoksista energiamarkkinoilla, taitaa olla kannattavuus nyt pikkasen enemmän plussanpuolella kuin vuosi sitten👍👍 eli hankinta on ollut todella hyvä
Toi invertteri on jännä. Siinä on sellanen ominaisuus, että ulkotiloissa siihen aika-ajoin kondensoituu nestettä sen näytön eteen, niin että näyttöä ei pysty lukemaan. Ja tä mä on maahantuojan mukaan tosiaankin ominaisuus. Kyllä pistää vihaksi. Meillä on tarkoituksella ylimitoitettu tuo järjestelmä (20 paneelia) jos raaskiis joskus ne akut hankkia.
@@saukinkanava niin menee ja just koska sitä sähköä tulee eniten silloin kun sitä vähiten tarviit. Mutta kuten sanoin niin siinä on ajateltu sitä akku hommaa. Jos ne joskus halpenisivat. Sähkön käyttö on kyllä pyritty keskittämään valoisaan aikaan. Esim. Pyykkikone uuni, 3d-tulostin, lämminvesivaraaja jne. Ja nyt jopa minä raskiin viilentää kämppää kesällä.
eikun pieni lämpöelementti sinen boksiin nini kondensiot häipyy ilmaseksihan se elementti sen boksin ulkona lämmittää paljon käytetään uloksähkökaapeissa sun muissa laitteissakin ei maksa paljoa. tai laitat 60W hehkulampun sinen sekin lämmittää mukavasti umpinaisen boksin ja pysyy kuivana
No kokemusta on 100w paneelista, 2500w invertteristä ja isosta kuorma-auton akusta, jne Toimii kesäisin vallan mainiosti, ei myyä minnekkää koska sähköö muuta kautta ei ole, eikä tule :D Talvella sähkönsaanti tukeutuu agregaatin avulla..
Itse asensin 1475W paneelit ja edullinen invertteri. Paneelit lämmittää 1000W lämminvesivaraajan vastusta ja akku 24V, 100Ah. Ensin oli lyijyakkuja (turha ostos ja kustannus), mutta niillä ei tee mitään kun purkuvirta luokkaa 48A, joten vaihtoon ja tilalle 1kpl Lifepo 24V, 100Ah joka kestää isoja purkuvirtoja pitkään (kuten sähköauton akku). Akku oli kalliinpuoleinen, akku on vain siksi jos pilviä yms niin vastus toimii koko ajan. Akulla saisi myös muita laitteita toimimaan, mutta kytkennät taloon jälkeenpäin vaikeita ja ei jaksa nähdä vaivaa muutaman sadan watin takia. Valoja 24V löytyy, mutta on ihan turha kytkeä, ne ei kuluta juuri mitään. Tällä säästää kutakuinkin sen jos olisi 6kw sauna joka päivä päällä 45-60min. Ja tulee havainnoitua myös, että eteläsuomessakin on hiton pilvistä ja sataa usein. Aamut on monesti aurinkoisia, mutta sitten kun alkaisi tehoja tulee, tulee myös pilviä... Ja muuten kesähelteillä max. teho n.950W koska lämpötilan nousu vie oikeasti tehoja 30-35%, tämäkin oli yllätys. Aika leikkimistä on, täytyy sanoa.
Tuo invertteri jakaa sähköntuotannon 3 vaihelle. ellei ole 1 vaiheinvertteri. Jos 3 vaihe invertteri karkeasti tuottaa 3kw/h niin se on 1kw per vaihe. Jos tuolta vaiheelta menee enemmän sähköä niin loput kilowatit se ostaa sähköverkosta. Eli jos Tuotanto on 3kw/h ja kulutus on 3kw yhestä vaiheesta tunnilta niin vaihe 1 saa paneeleilta 1kw/h ja ostaa loput 2kw verkosta ja vaihe 2 myy tuotetun 1 kilowatin samoin vaihe 3.
Very good video (I understand Finnish). I've considered getting panels several times. I calculated the same that they pay back in 15 to 17 years. For me personally an investment that starts to pay me after that long is not so good. Put 4k€ in the stock market and you will see a better return for your money. Of course it's not all about money 🙂. Good video! Thanks
1:55 ite miettiny että suomessa noi paneelit ois varmaan ihan järkevää laittaa seinään eikä katolle just sen takia kun aurinko on matalalla ja sit ei muuten pysyis lumi niissä :D ja ois helpompi siivota kans :D edit:eiku jaa kävin laskemassa paljon sit tulis talvella sähköä ja oishan se siltikin tosi vähä :D
@@saukinkanava kattelin tossa semmosta sivua kun pvwatts.nrel.gov/pvwatts.php ja koitin miettiä miten sais suomessa talvella aurinkosähköä mut ei kyl mitenkään ilman että laittaa naurettavan ison määrän paneeleja tai sit usean sadan kwh akkuja :D varmaa parempi hoitaa talvi sähkö suomessa jotenkin muulla tavalla :D
suomessa paneelit kannattaa laittaa melkein vaakatasoon niin tuottaa aamusta iltaan, tosin piikkiteho jää matalammaksi, matalampi teho kompensoidaan suuremmalla määrällä paneeleja. paneelit noin metrin korkeudelle maasta niin on helppo harjata lumet pois
Hyvä ja mielenkiintoinen video! 👍 Yksi kysymys heräsi, eli kannattaisiko nuo paneelit olla pystymmässä? Kevättä ja syksyä ajatellen jolloin tarvetta lisäsähkölle eniten olisi. Tuolla nylyisellä toki varmaan saadaan maksimaalinen kilowattimäärä kesällä. Ihan näin täysin maallikkona pohdiskeltuna...
@@markosinkko6436 Trolls everywhere:) Just sama kysymys oli mielessä. ? Nyt on myös läpinäkyvät paneelit joita käytetään ikkunaksi joten ne on täysin pystysuorassa asennossa.
@@moya9450 voi olla, että mä oon +20 vuotta kehityksestä jäljessä, kun paneelin tuottama määrä muuttui ihan dramaattisesti sen mukaan oliko paneeli suunnattu ihan oikein vai sinne päin.
Ehkä vuosi sitten ei kannattanut. Mutta nykyään kun suomen korkealla pallila istuvat ovat päättäneet hienoja asioita, niin kannattaa ehdottomasti hankkia aapeet.
Moi! Onko inverterisi 1 vai 3 vaiheineen? Jos 1 niin voi olla vaikea kuluttaa itse koska kuluttajat eivät ole välttämättä kytketty tuohon vaiheseen. Myös nyt kun sähkön hinta on välillä korkeampi kannattaa syöttää niin paljon kuin mahdollista ja takaisinmaksu nopeutuu. Otitko huomioon että invertteri ei kestä 30 vaan hyvällä tuurilla 15 v? Sen uusiminen + työ on usein kerran elinkaaressa vastassa. Kertoohan se tuuletinääni jo siitä, jos jäähdytin on niin alimitoitettu että tarvitaan tuuletinta niin jossain vaiheessa se menee tukkoon tms. ja ylikuumenee. Tai joku muu sähkövika tulee. Ei tietokoneitäkään yleensä 30v kestä. Tosi hyvä video! Kiitos!
Käsittääkseni on 3 vaiheinen invertteri. Kannattavuuslaskuri ottaa huomioon invertterin vaihdon kerran järjestelmän elinkaaren aikana. Vaikka sähkön myyntihinta onkin nyt ollut korkealla ja sähkön myyminen on ollut kannattavempaa, kuin aiemmin. Niin sanoisin silti, että edelleen parhaan hyödyn saa, kun käyttää tuotetusta sähköstä mahdollisimman paljon itse. Nykyisillä sähkönhinnoilla tämä järjestelmä maksaa itsensä takaisin huomattavasti nopeammin, kuin mitä tässä videossa laskin.
Eihän tuo taloudellisena investointina tällä hetkellä mikään ihmeellinen ole jos luonto aspektia ei huomioida. Osakkeisiin sijoitettuna esim. 8% tuotolla 19 vuotta antaa tulokseksi n. 20 000€. Pitkän aikavälin tuotot on olleet n. 10% mutta kuitenkin. Sähkön hintahan on nytkin noussut, joten kuka tietää vaikka kuoletus aika saadaan lyhyemmäksi ja kannattavammaksi. Laitteet kehittyy ja hinnat muuttuu toivottavasti tulee niin kannattavaksi, että ihmiset innostuu koska luontohan kiittää.
Syy siihen, että sähköä ostetaan paljon vaikka sitä sähköä myös myydään, että keskellä päivää tulee paras paneelikeräys ja kulutus yleensä illalla ja esim. Keväällä yöllä mm. Lämmitys - laitteiden piikki käyttö on yleensä paljon pienemmässä roolissa.
Juuri näin, vuorokausirytmi lienee se suurin syy. Laitteiden omat virtapiikit on aika maltillisia, poisluettuna joku hitsauslaite tms. Akusto auttaisi asiaa.
Takaisinmaksuajasta sen verran, että 20v joudut invertterin uusimaan aivan varmasti ainakin kertaalleen, joka tekee noin tonnin miinuksen. Toki nyt sähkön hinta on kova, joten se vähän tasoittaa.
Olisi suoranainen ihme, jos tämänpäivän kulutuselektroniikka kestää yli 6-7 vuotta! Laitteen sisällä olevia tuulettimia pitäisi ainakin heti uutena ostaa varastoon 3-4 kpl, koska sitten sen hajotessa ei varaosana saa sopivia mistään. Loppulaskelman takaisintuotto aika menee kokonaan uusiksi, koska EI ole huomioitu invertterin korjauksia/uusimisia. Nykyisten laitteiden piirilevyn rikkoonnuttua ei sille löydy korjaajia eivätkä ne ole tarkoitettukaan korjattaviksi vaan pelkästään vaihdetaan UUSI laite joka maksaa ja vaihtotyökään ei ole ilmaista. Nämä ketjun heikoimmat lenkit syövät mahdollisen voiton takaisinmaksuaikaa laskettaessa. Miksi näitä ei haluta laskea mukaan?
Hmm. Sähkön tuotto pienessä mittakaavassa on aina kalliimpaa kuin sähköyhtiöiden isossa mittakaavassa. Siksi myytävän sähkön hinnan pitäisi olla SUUREMPI kuin ostettavan sähkön. Tässähän asiat ovat nyt aivan väärinpäin. Sähkön siirtoyhteyttä myyvä firma taas laskuttaa oman osuutensa pieniltä tuottajilta myös. Elektroniikka pitää invertterissä olla kyllä tosi laadukasta jos aiotaan selvitä edes sen 20 vuotta. Itse en lähtisi ilman 40 vuoden takuuaikaa, ja 60 vuoden varaosa toimitus takuuta ostamaan invertteriä.
Kesällä hellepäivinä kannattaa jäähdyttää kämppää ja makuutiloja ilmalämpöpumpulla. Keväämmällä ja syksymmällä voi lämmittää käyttöveden päivällä normaalia kuumemmaksi.
Kannattaako kevättalvella putsailla aurinkopaneeleja lumesta? Kokeilin, ja tässä tulos: th-cam.com/video/v2eqYI5GUss/w-d-xo.html
@Jari Varjosola Kyllä tuo ihan mahdollista on pienemmässä talossa ainakin jos ei käyttövettä lämmitetä sähköllä eikä ole lattialämmityksiä tai muita 3-vaiheisia laitteita. Monessa talossa vaan näitä on kuten sähköhella mm. Myös nykyinen sähkönkulutus ei montaa tuhatta kilowattituntia vuodessa voi olla tai tuo ei onnistu, ellei sitten huudata jotain aggregaattia aina välillä.
Alkaa tää sähkönhinta olee aika ajankohtainen aihe.
Voikko tehdä videon aggregaateista ja mitä tulee ottaa huomioon? 😁
Olipa selkeä ja hyvä video! Kymmenessä minuutissa tuli enemmän selkeyttä tähän asiaan kuin mitä olen tuntikausien googlaamisella tähän mennessä saanut. Jatka samaa rataa!
5kWp järjestelmä itsellä käytössä. Takaisin maksua saat huomattavasti parannettua kun opettelette käyttämään ajastuksia hyväksi. Yksi tärkein on vesivaraajan ajastaminen klo: ~12:00- 15:00 välille. Toinen on pyykin- ja astian pesukoneen käyttäminen noihin aikoihin. Meillä esim. ILP toiminta ajastettu keväällä lämmitykseen ja kesällä jäähdytykseen tuohon parhaimpaan tuotto aikaan. Ulkomuistista ulos myytävän sähkön osuus on alle 20%. En tosin käynyt excelistä tarkistamassa. Tämän lisänä sitten sähköauton latausta jos ollaan kotona päivä aikana. Sillä saa sellaisen kivan peruskuorman 2,6kW
Täsmälleen samoja asioita, mitä pitää miettiä ns. pörssisähkön kanssa. äkkiä ajatellen saattaisi pörssisähkö toimia aurinkosähkön kanssa jossain määrin hyvin yhteen.
Paras aurinkopaneelivideo tähän mennessä, jonka olen katsonut.
Kiitos!
Samaa mieltä! Nuo aurinkopaneeleita myyvien yritysten käyttäjäkokemusvideot raivostuttavia.
Sama mieltä. Siis suomalainen. Onhän niitä tuhansia youtubessa englannin tai saksankielellä, Aussit, Jenkit jne. Mutta täällä se menee kaikki vähän erin tavoin... Aurinko itse ja sähkönmyynti luvat jne
oli tosi hyvä!
@@sschmachtel8963 Sekin just, et nää muun maalaiset pukkaa järjestää elämään huomattavasti etelämpänä kuin meikäläiset...
Kiitos hyvin selkeästä ja informaatiivisesta videosta.
Jäbällä on hyvä artikulaatio, joka helpottaa tiedon omaksumista.
Kiitos!
juu itse en lähde investoimaan. hyvin selitetty, kiitos! myyjät myy ja puhuvat hienoa. todellisuus on eri.
Informatiivinen ja viihdyttävä video, hyvää sisältöä!
Morjes! Saulille iso kiitos tällaisen videon tekemisestä! Olen itse aurinkopaneelimyyjä ja tämä oli erittäin selkeä ja havainnollistava video varmasti niille ketkä ovat miettineet paneelien hankintaa, mutta tietoa niistä ei ole😊 Jos joku järjestelmää hankkiva näkee tämän kommentin, niin voin myös kertoa asiasta enemmänkin.
Nyt joutais tehdä päivitetyn videon kannattavuuslaskelmista. Yllättävän paljon on tapahtunut energiamarkkinoilla siitä kun tämä pätkä on julkaistu.
Kyllä, ja siis jos pörssihinnalla sekä myy, että ostaa, tai jopa halvalla kiinteällä sopimuksella ostaa ja nykypäivän korkealla pörssihinnalla myy, niin myyntisähköstä saa huomattavasti enemmän kuin ostosähköstä joutuu maksamaan. Paneeleita hankkiessa kannattaa varsinkin nykytilanteessa pistää niin iso järjestelmä kun katolle vaan sopii. Itsellä 6kW ollut vajaan vuoden, ja kesäajan laskut olleet miinuksella monta kymppiä, ja niillä saa sitten syksyn ensimmäisiä maksun puolelle jääviä laskujakin mukavasti makseltua.
Juu nyt tuplaus paneeleille. Meneekö se samalla inverterillä ?
@@Lumperi65 Kannattaa tarkistaa, paljonko invertteri sietää ylikuormaa. Joka tapauksessa huipputehon leikkautuminen on pieni paha jos muulloin saadaan reilusti lisää.
Jos haluaa itselleen valehdella, että sähkönhinta pysyy jatkossakin näin korkealla.
Perjantaina sai myydystä sähköstä +60c/kWh. 😋👍🏻 Itselle maksaa +6c/kWh.
Ihan mielenkiintoinen video. Totuus, kuitenkin on ,että järjestelmä ei kestä 20 vuotta ilman korjauksia. Esim. inventteri hajoaa jossain vaiheessa. Säästö katoaa korjauksiin ja huoltoihin. Isossa mittakaavassa aurinkosähkö ei koskaan tule Suomessa kunnolla kannattamaan. aurinko sähkö on imagollinen kysymys.
Suurkiitos videosta! Teen harjoitustyönä aurinkovoimalaselvitystä ja -mitoitusta omakotitaloon. Tästä videosta löytyy hyviä ja selkeitä pointteja kumpaankin suuntaan joita ei tekstijulkaisuista ole löytynyt. Kiitos! :)
Säteilyn määrä vaikuttaa tuottoon. Kokkola kuuluu lähelle II- ja III-alueen välistä vyöhykerajaa. Etelä-suomessa tuotto olisi hieman parempi ja takaisinmaksuaika lyhempi varsinkin uuden lain takia. Mittausajankohtanasi sähköyhtiö hyvitti sinulle jokaiselta sekunnilta kulutuksen mukaan. Tästä vuodesta lähtien hyvitys lasketaan uuden lain perusteella yhden tunnin sisällä tapahtuvasta tuotosta ja kulutuksesta niin, että kulutus piikit tasataan tunnin ajalla. Se on edullisempaa kuluttajan kannalta. Hyvä video👍
Todella hyvä, selkeä ja rehellinen esitys aiheesta. Aurinkopaneelijärjestelmien myyjien toivoisi ottavan tästä mallia.
Samaa mieltä,Sauli Nurilalle pitäisi myöntää tiedonjukistamispalkinto.
Noiden huijarikoijariaurinkopaneelipuljujen käyttäjäkokemusvideot ovat
harhaanjohtavia,raivostuttavia....
Mielestäni ainakin osa paneeleista tulisi sijoittaa pystyasentoon etelän tai lännenpuoleiselle seinälle Suomen olosuhteet huomioon ottaen. Silti sähkönsiirtomaksuista ei voi päästä eroon kuin katkaisemalla valtakunnan verkon kaapelin. Kesämökkikäytössä aurinkosähkö pitäisi tehdä pakolliseksi ja turhat johtolinjat pois.
Ei kannataa osittain vain jos on enemmän piiriä inverterissä jokaisen piirin voi laitaa erin suntaan
.... syy on että paneelit on tyypilliseesti sarjassa kytketty, ja tarvii kaikki saman valomäärän. Yksikin paneeli varjossa vissin on aika pahaa. Sama siis jos toinen on täydessä auringossa ja toinen vain puolessa.
Jos on jokaiselle paneelille erikseen inverteri tai apupiiri, silloin ei ole väliä., Mutta ainakin yksi inverteri/paneeli on aika kallista, ja voi mielellän ostaa sammalla hinnalla enemmän paneelia.
Toi apupiiri (solar optimizer) voi olla ketsy jos käytät koko katon ja eri suuntiin. Silloin voi laitaa myös länteen tai itään. Mutta kantsi laskea läpi. Joka tapauksessa niin kuin täälläkin sanottu videossa Itään tai länteen silloin saa enemmän omaan käytöön ja se kannataa viimeistään silloin kun paneelit tulee halvemmaksi.
Nyt ne on Saksassa jo niin halppaa ja sähkönhinta siellä ihan pilveissä että siellä ei enää tarvitse katto etälään että kannataa. Mä en tie miten noi kustannusluvut menee Suomessa kun sähkö täällä on kummiskin noin puolet halvempi (huom kokonaisuudessa, sähkön markkinahinta on about samaa)
@@sschmachtel8963 Kiitos asiallisesta kommentista, pitää varmaan paikkansa. Ainakin pohjoisemassa suomessa on vielä aika pitkiä lumisia talvia, ja aurinko ei nouse kovin ylös, sen tähden vaan.
Mietin 2017 paneelien ostamista, ja pyysin pari tarjoustakin. Mutta laitoin projektin jäihin. Nyt olen startannut projektin uudestaan, ja suurin muutos on se, että sillä hintaa mitä olisin maksanut vuonna 2017 saisi nyt järjestelmän jonka piikkiteho on noin 40% korkeampi. Paneelien teho on kasvanut noin 260 watista liki 400 wattiin. Niin ja sähkön hinta on noin 2-3 kertaa korkeampi…
Hyvä pätkä! Vielä kun huomioit, että invertteri pitää hyvin suurella todennäköisyydellä vaihtaa ennen kuin 19 vuotta täyttyy.
Juu ja panelitkin ovat kulutustavaraa. Naapurilla järjestelmä 5 vuotta vanha ja nyt jo panelit heikentyneet odotettua enemmän
Veikkaisin että paneelit paukahtaa ekana. Inverttereitä käytetäään jokapaikassa ja kestävät vuosikymmeniä..onko noissa niin huono jäähdytys vai miksi eivät kestä??
@@vihreelinja4743 Hei, ei lopu paneelit ekana. Niiden teho kyllä hiljolleen hiipuu, mutta kyllä se on invertteri mikä ensimmäisenä loppuu. Elektroniikan käyttöikä tulee vastaan.
Ja se taas tarkoittaa että järjestelmä ei ikinä edes maksa itseään takaisin.
Ja tuo sähkönhinta millä tuo säästö on laskettu on lisäksi korkea. Minulla yli tuplasti matalampi /kWh mikä taas laskee investoinnin kannattavuutta takaisinmaksuaikaa pidentämällä.
Nykyisillä sähkön hinnoilla kannattavuus varmasti parantunut! Paneelit ja asennukset kallistuvat inflaation myötä ja sähkön pelkkä myyntihinta alkaa olla 25 snt/kWh vuoden määräaikaisiin sopimuksiin.
Suomessa kun puolet vuodesta tuottaa huonosti niin aika kannattamatonta on. Varsinkin nyt kun asentajien ja valmistajien ahneus on tapissaan. Onneksi on 3.89c/kwh vielä 2024 syksyyn asti.
Tässä on myös laskettava paljollako tuo energiayöhtiö ostaa sähköä sulta. Jos ne maksaa 4c/kwh ja sä ostat 20c/kwh samaa sähköä, ei se kannatavuus paljoa parane. Melkeen kannattaa jo miettiä, että ottaako akuston tohon ylijäämälle sen sijaan, että myy halvalla sähköyhtiöille.
@@miukku111 Elokuulta sähköyhtiö maksoi tuottamastani sähköstä 21,14 snt/kWh. Sähköyhtiöt yleensä ostavat ylijäämän pörssisähköhinnalla.
@@cristianseres1353 Juu. Sama se paljolla itte myyt jos joudut ostaa kalliimmalla kun myyt. Toistaseks osalla on vielä halpoja liittymiä ja saavat hyvän myyntihinnan. Eriasia sit kun kaikilla alkaa olla kalliimmat hinnat.
Terves. Oli kyllä hyvin selkeästi esitetty analyysi aurinko paneeli järjestelmää harkitsevalle lisä vaihto ehroksi. Erinomainen vireo. Kiitos.👍🇫🇮👍
Olet väärässä tasavirta kaapeli ohjeen kanssa. Kaikki kaapelit kannattaa olla mahdollisimman lyhyet, mutta näissä verkkoon liitetyissä järjestelmissä, joissa paneeli jännitteet ovat tavallisesti n.400-800 V on järkevämpää vetää pitkät DC-kaapelit ja lyhyet AC-kaapelit. AC puolella liikkuu suuremmat virrat ja on näin ollen myös suuremmat häviöt.
Sauli, oikein informatiivinen ja selkeä video.
Kunkahan laadukkaita nuo komponentit ovat ?
Koko ikäni elektroniikan kanssa puuhastelleena tiedän että jatkuvassa käytössä olevan elektroniikan käyttöikä EI ole 25 saatikka 30 vuotta.
Otetaan nyt esimerkiksi se laitetuuletin joka siellä kotelossa huristelee. Jos se on standardi laitetuuletin jossa ihan normaalit kuula/liukulaakerit niin sen keskimääräinen käyttöikä on täydellä varmuudella alle 10 vuotta. Ilmoitetut MTBF arvot ovat jossain 50 ja 70 kilotunnin välillä. On olemassa MagLev laitetuulettimia joissa ropeli kelluu magneettikentässä. Niillä on noin kaksinkertainen käyttöikä normaaliin tuulettimeen verrattuna mutta ei niilläkään päästä 20 vuotta pidemmälle. Ne hajoavat yleensä siihen että laite tukkeutuu pölystä.
Lisäksi se invertteri on toisesta päästään sähköverkossa ja toisesta päästään, ainakin sinun tapauksessasi, peltikaton päällä. Tuommoinen asetelma tekee sen että jos jonnekin puolen kilometrin etäisyydelle iskee salama niin invertteri saa aikamoisen tällin. Jännitepiikki syntyy salaman tuottamasta EMP pulssista. Onhan ne ainakin yritetty suojata moiselta mutta kunnon suojaus saattaa maksaa paljon rahaa koska kätetyt komponentit ovat aika tyyriitä. Suoralta salamaniskulta ei sitten enää suojaa oikein mikään ja siinä tietty menee paskaksi paneelit, johdotus ja invertteri. Lisäksi jos asuu hala-asutusalueella niin myös sieltä sähköverkosta tupsahtelee kunnon paukkuja silloin tällöin.
Mikäli siihen invertteriin tulee jokin vika niin sen korjaaminen tietty maksaa ja voi jopa olla niin että 10 vuoden kuluttua sitä ei enää voi korjata ja tilalle pitää laittaa uusi ...
Mielestäni laskelmaan pitäisi laittaa korjauskulut. Niihin voi helposti upota useamman vuoden tuotto.
Informatiivinen video, kiitos. Sähköauton lataus lyhentäisi takaisinmaksuaikaa. Ei tarvitse hankkia akkujärjestelmää kun sellainen on jo, neljällä pyörällä.
Sähköyhtiö kiittää kun saavat lähes ilmaista sähköä ja sit ne myy sen takas kalliilla.
ryöstöä monopoliasemassa
Sähän itse myyt sähkön. Ja voit valita sen mukaan kuka antaa eniten.
Toki moni myy omalle verkkoyhtyelle, täällä Caruna.
Vähän aika sitten se oli vielä näin että Caruna vaatinut sähkösiirtomaksun myyjältä suoraan. Ja se jotenkuten vaikutii silloin siltä että ne halusi mielellään itse myydä kaiken.
Nykyjään ne ei enää voi vaatia sitä, vaan must se menee ehkä niin että lopulinen ostaja maksaa niitä, ja sitten ne sopii keskenään kuka saa miten paljon siitä.
Mutta ei sun tarvii enää välitää siitä. Se menee vissin automaatiseesti silloin kun oot löytännyt ostajan netissä. Ainakin niin must oli Carunan webbisivulla mainottu. Ja videossa sen webbiportaalin ehkä jopa näkee
@@esasaarinen2423 En tiedä. Kun sä myyt sähkö niin kuin kaikki muut. Ja Aurinkosähkö ei oo kallista siksi siitä ei makseta hirveästi enemmän
Ajattelin ihan samaa...ei ihme että esim PKS yrittää houkutella asiakkaita hankkimaan aurinkosähköjärjestelmiä....
sähkön tuotosta maksetaan aina sähkönmarkkina hinta, tuottajasta riippumatta. se on ollut suomessa 20-50 €/MW eli ei sille kilowatille paljoa hintaa jää
Todella hyvin tehty video. Mielenkiintoinen ja vastasi juuri niihin keskeisiin kysymyksiin mietitytti.
Eli kun laskee laitteen korjauskulut, joita varmasti tulee, niin takaisinmaksuaika voi olla yli 20 vuotta ja vasta sen jälkeen alkaa tienaamaan. Jos tuohon saisi ilmaiseksi ns. virtuaaliakun sähköyhtiöltä riittävästi, niin kävisi sitten sähköauto tai lataushybridi käyttöön.
En usko että niin pitkään menee. Se juju on kummiskin että paneelit on paljon halvempi kun mitä lulee jos niitä nähdään Motonetilla (300W maksaa uusina noin 150 Euroa Saksassa).
Just yritin vähän vertaila ja funtsia miten paljon paneelit täällä maksaa kun katselin videota
Säästät oikein kunnolla jos käytät omat sähköt, koska silloin ei mee lainkaan siirtomaksu, sähkövero, jne. Eli säästät täyden sähköhinnan. Muuten saat vain sähkön markkinahinta tai ehkä vähän alle
Saksassa 1KWp tarkoittaa noin 1000 kWh/ vuosi, täällä ehkä vähän vähemmän.
Toki, siellä päin kesällä paneelit kuumenee niin palon että alkukesä on parasta aika , ei silloin kuin on eniten aurinkoa.
3.3 Kwp: iin liityen 2800 kWh ei must kuulostaa lainkaan pahalta täällä pohjoisessa silail että odotin vähemmän kun aurinko käytäytyy niin erin tavoin. Mutta se on just toi kuumeneminen joka ei ehkä niin pahasti tuu Suomessa.
Sitten nykyjään käytetään enemmän monokide aurinkopaneelia , ja se saataa olla täälläkin oikein hyvää, kun se kuulemaan toimii aika paljon paremmin kun on valo eri suunnasta tai "diffusiivinen"
Hei. Kiitos hyvästä videosta. Tuo sähkön käytön epätasaisuus verrattuna aurinkopaneelien tuottoon on varmastikkin juuri se ongelma miksi sähköä joutuu välillä myymään halvemmalla kuin mitä sitä joutuu toisinaan ostamaan. Ylimääräistä sähköä voi siis varata akkuun, esimerkiksi sähköauton akkuun. Mutta jos se ei ole mahdollista niin sähköä voisi varata myös lämpöön. 20% sähkölämmitteisen ok talon sähköstä kuluu käyttöveteen ja kesällä tuo lukema on oman arvion mukaan tuplasti suurempi. Joku ehdottikin jo että ajastaa käyttöveden lämmitys 12-15 välille. Mutta kysyn että saako tuosta ohjaus keskuksesta ulostulon tiedolle milloin aurinkopaneeli tuottaa sähköä yli oman tarpeen ja tuolla tiedolla ohjaisi lämminvesivaraajalle menevää virtaa?
Olen juuri hankkimassa ja todella hyvä video pureutuen niihin kohtiin, joista mainosvideot ei kerro. Tähän sähkönmyyntiin liittyen jatkossa pitäisi olla mahdollisuus netottaa käyttö, joten 3-vaihe systeemeissäkin (kuten yleensä) voi käyttää enemmän sähköä itse. Tämä lyhentää takaisinmaksuaikaa. Kaikki sähköyhtiöt eivät vielä tue netotusta.
Suosittelen lämpimästi asentamaan paneelit noin 1,5m. korkeudelle maanpintaan Jolloin paljonkaan satanut lumi ei sitä peitä ja siitä on helppo ne lumet sitten harjailla pois niin alkaa tulemaan sitä sähköä lumiseenkin aikaan paljon kun aurinko paistelee kuitenkin talvellakin usein.. 🙂
Hieno video. Just mietiskelen niitä tässä Lohjalla päin. Tuli myös vastaan että Suomessa Mittari laskee sähkö tunnin yli yhteen ja jos on negatiivinen tulos (eli meni enemmän ulos kun on tullut sisään) sitten se menee vastaan myyntiin.
Kaikki muu on oma kulutus. 40% oma kulutus must ei vielä kulustaa pahalta. toki kannataa esim päivän aikana tehdä lämmintä vettä, ja käytää sitä silloin illalla, pestää pyykiä klo12 ja sellaiset. En tie onko semmosia älyboksia jotka voi liityä tohon ... kun se kuulostaa aika kallilta tekniikalta.
Suomessa voi olla hyvin tyytyväinen että se on niin helppoa. Mittarit on jo vissin kaikki valmiina siihen.
Saksassa se on esim hirveän sekasotku mitäs kaikki tartee tehdä, asenta erilliset mittarit, jne.
Saa edellen 20v tuki (8 Centia/kWh) mutta sen jälkeen ei edes voi vaivatta myydä sähköä, tai siitä maksetaan niin vähän ettei enää kannataa. Ja nyt kaikki pelkää että aurinkokennojen määrä lopuksi vähenee.
Samalla yritään kielettää oman sähkön käyttöä keinontekoiseesti, sillail että vaaditaan uudet mittarit uudet asennukset, Sähköauton latauksesta pitää maksaa extra jne. Onneeksi laki jota koskee asioihin ei oo siellä vielä valmiiksi, ja sitä muokataan järjen mukaan toivottavasti vähän. Täällä meillä se on must ihan hyvin hoidettu ja tosi yksinkertainen
Siis itse Saksasta. Sen takia tiedän ...
Olipa hieno video👍🏻🙏 hyvin kyllä.selitit ja kävit läpi! Kiitos
Hyvin selvästi kuvailtu kiitos siitä. Vaikka en ole sähköauto kannattaja niin ehkä sen lataamiseen jos ajoitus sopii.
Itselle uusi juttu oli ns. virtuaaliakku. Eli sopimuksessa ei periaatteessa myydä sähköä halvalla pois vaan se hyvitetään laskuissa myöhemmin.
Monet ovat laskeneet, että se virtuaaliakku ei ole kannattava juttu. Syy kuukausikuluissa ja monen kohdalla myös siinä, että on pitänyt ostaa ylihintainen aurinkojärjestelmä virtuaaliakun toimittavan yhtiön kautta. Laskelmissa pitää olla tarkkana ja varsinkin, jos myyjät tulee eteiseen asti kutsumatta.
Eikös näissä virtuaaliakuissa ole se ongelma, että kun myydystä saa sen n. 4snt niin ostettu maksaa kuitenkin n. 13snt kun kaikki kulut otetaan huomioon, eli se ei ole niin että jos tuotat 1000 kWh voit kuluttaa saman. Tai tällaiseen olen ainakin itse törmännyt tarjouksissa.
@@april7_ virtuaaliakkuliittymässä sitä sähköä ei myydä vaan oma ylituotanto menee pankkiin. Sitä sitten hyvitetään tulevissa laskuissa kun oma kulutus ylittää paneelien tuotannon. Ongelma noissa sopimuksissa on, että virtuaaliakun maksimikoko on luokkaa 3500kWh ja sen kuukausimaksu 15-20e/kk. Akulla voi siis satasen pari saada hyötyä teoriassa jos saa itse vuodessa hyödynnettyä koko akun sähkön.
Oli niin asiallinen tämä "pläjäys" - Kiitos
Kyllä hyvin lataa keväisin ja kesällä..sitten onkin jo sään armoilla..ollut v.2011 paneelit.Mutta niinhän se on talviolot muutama kk.silllon vähän latausta jos lainkaan.Kiitos videosta👍
Jos vesikiertoinen lämmitys, niin ilman muuta ylimääräinen sähkö aina varaajaan.
Varaaja kun on ainoa edullinen tapa varastoida energiaa.
Ongelmana vain että silloin kun sitä talvella eniten tarvitsisi, niin paneelien tuotto on vähäisintä.
Kesällä taas kun ei tarvitse lämmittää muuta kuin käyttövettä, niin tuottoa on liikaakin.
Ellei sitten ole jotain sähköautoa johon sen ylimääräisen sähkön pukkaa, myynnistä kun näyttää saavan aika huonosti...
Hyvä video 👍
Jos on esim 3000w 3-vaihe invertteri niin siitä saa 1000w joka vaiheelta. Jos on tilanne että yksi vaihe ottaa tuon 3000w niin paneeleista saa 1000w ja joutuu ostamaan 2000w.
Sitten kun tulee tuo "netotus" käyttöön niin alkaa todella aurinkosähkö kannattamaan ja takaisinmaksu ajat puolittuu. Eli sähköyhtiölle ei myydä sähköä vaan kaikki tuotto saadaan hyvityksenä sähkölaskulla.
Näitä virtuaali akustojahan on jo käytössä, mutta niissä on kiinteät maksut mitkä syö järkevyyttä.
Juuri näin. Kolmasosan saa lisää hyötyä keskimäärin, kun mittaus tehdään netottamalla. Valitettavasti pari vuotta menee vielä että kaikki siirtoyhtiöt alkavat netottamaan.
Jep, mutta Kokkolassa mittaus tehdään netottamalla. Asun Pietarsaaressa ja minulla on ihan sama invertteri ja paneeleja, tuotanto herrforssille oli viime vuonna 1800kwh
Ei, Nettohän se oli koko ajan. En oo tiennyt mutta mittari laskee kaikki virrat tunnin yli yhteen ja sen jälkeen se on osto tai myynti.
Sitäpäitsi typpilinen mittari ei pysty erotamaan faasit, vaikka menisikin toisesta ulos ja toisesta sisään. Ne menee kaikki yhdessä mittauspiirin läpi joten siitä syntyy niiden summa magneetikentässä jota mitataan.
Tosi vanhailla mitarilla se oli jopa niin että ne sen takia pyörittänyt taaksepäin, jos summa oli miinus.
Carunan webbisivulta sen takiakin lukee että XX mittausmenetelmä ja lasketaan yhteen.
Ei ole väliä onko yksi vaihe syöttö vai kolme. Mittari laskee kaikki vaiheet yhteen, myös vanhalla mittarilla jos jollakulla vielä semmosta
Nykyjään näin ei enää saa olla että mittari laske kaikki yhteen, koska silloin et maksa veroa/muut maksut kaikki siihen mitä olet oikeasti saannut verkosta. Hollannissa ne on päätänyt näin että anna mennä laksu taaksetkinpäin, joten se voi olla että ne ei maksakaan mitään koko vuodesta. Toki ne ei vissin myöskään saa rahaa jos se menee nollaan toiselle puolelle
@@sschmachtel8963 Näin on, mutta jos olet saannut uus mittari viime 10 vuotta, sit sun mittari valitettavasti pystyy erottamaan faaseja, kuten mun :( Mutta laji tulossa, se laji pakottaa kaikki sähköyhtiötä alkaa mitata netottamalla, eli "mittari laskee kaikki virrat tunnin yli yhteen ja sen jälkeen se on osto tai myynti".
Tuntikohtaisestihan se sähkötase ja niin myös osto/myynti nykyään lasketaan, joten kuukausilukemista ei voi päätellä oikein mitään. Eli tuo teoriasi kulutuksen heilunnan aiheuttamasta oston ja myynnin vaihtelusta vuorokauden sisällä on oikea.
Kannattaisi olla järjestelmässä oma akku niin saisi paljon paremmin tuotannon omaan käyttöön. Eipä ihme, että puhuvat täyssähköautojen korkeäjänniteakkujen toisesta elämästä energiavarastoina. No, tämäkin pitää sitten laskea, kuinka kannatavaa se on, mutta luulisi jonkun vanhan Nissan Leafin akun lähtevän aika edullisesti uuteen verrattuna.
Hieno video. Olen myös pohtinut järjestelmän hankkimista hinnat ovat nyt 2x eli takaisin maksu aika myös kasvaa aikalailla vaikka sähkön myynnistä saa enemmän. Tuuli energiaa rakennetaan nyt erittäin paljon sähkön hinta tulee vaihtelemaan ja välillä ilmaista,. Taidan siirtää investointia,.
Hyvä panostus Sauli! Tarkkaa tekemistä, akkuja odotellessa :)
Lyhyt ja ytimekäs video, joka keskittyi olennaiseen. Suurkiitos!
Hyvin havainnollistava video, sekä tarkkaan tehty kannattavuuslaskenta! Laitan kanavan tilaukseen. :)
Erittäin hyvä video aurinkopaneeli järjestelmästä käyttäjän näkökulmasta. Kerro sitten jos vielä kehittelet jotain lisää tähän aurinkokenno järjestelmääsi, esimerkiksi jos laitat vaikkapa lisänä akut.
Pari juttua.
Sulla näyttää olevan monikidepaneelit ja vanhalla tekniikalla. Uudet yksikide paneelit half cut tekniikalla tuottavat hieman paremmin, mutta ero ei ole suuri.
Kannattaa ajastaa käyttöveden lämmityksen oletettuun huipputuottoon eli kesällä n. Klo 13.
Froniuksessa ei ole mitään ongelmia ulkoasennuksessa. Vain etelä seinällä näitä saattaa esiintyä. Näitä asennetaan mm. Australiassa ulos ilman ongelmia.
Takaisinmaksuaika on hieman hankala laskea ainakin Carunan alueella jossa hinnat tulevat nousemaan eli maksuaika lyhenee. Kuinka paljon ne nousevat niin sen aika näyttää.
Hyvä video ja omasta mielestä kannattava hankinta!
Tähän taitaa päteä sanonta, että kurki kuolee, ennenku suo sulaa. 19 vuotta on aika pitkä maksuaika ja paneeleiden takuukin jo loppuu. Tuo puhdistus on älyttömän tärkeä juttu paneeleissa ja katolle se on aina vähän vaikea tehdä. Epäpuhtautta on niin paljon ilmoilla. Ylimääräsähkö viedään todennäköisesti aika halvalla kuluttajalta, joka paneeleilla virtaa tuottaa.
.. No oli hyvä ja selekee esitys, kiitos!
.. Tulee mieleen, että mahtaa häipyä ne voitot ja säästöt jo kohinaan eli tilastovirheisiin ym, jos / kun takasimaksuajat on nuinki pitkiä..
.. Ja jos joku komponentti kopsahtaa rikki, nii siihen meni se säästö..
.. Hienoa, kun teit hyvän videon.. Tuosta voi miettiä kannattavuutta itse kukin, joka harkihtee panelijärjestelmän ostoa..
.. Ja juu, ei oo mikään ihme, että suomessa ei mee kauheen hyvin kaupaksi nuo järjestelmät..
ei mee kaupaksi lähinnä tietämättömuyyden eli tyhmyyden takia israelissa ja espanjassa esim on joka saamarin talon katolla nini sähkö kuin veden lämmitys paneeleita. aasiassakin jo usein nähnyt mutta siellä rajoittaa kasvua hinnat eli ihmisillä ei ole rahaa.
Hyvä ja selkeä video! Niin ne ajat muuttuu, että nyt sähkön myyminen tuottaa parasta voittoa. Ei kannata itse käyttää vaan myydä kaikki. :D
Olipa loistavan selkeä ja asiallinen video
Kiitos hieno ja asialinen video. Minulla on 17kw paneeli etelä eestissä ja samanlainen nelipyöränen kinneri kuin teilläkin sähklö avulla . samat harrastukset.
👍👍👍
Jos olisi lisää älyä lämpöpumpussa, kannattavuus paranisi reippaasti. Saisi varmaan maksuajasta mukavasti pois. Oletan, että lähivuosina sähkön hintavaihtelun lisääntyessä sekä "tyhmien" lämpöpumppujen etäohjaukseen tulee älykkäitä kaukosäätimiä että uusien lämpöpumppujen älykkääseen ohjaukseen tulee mahdollisuuksia.
Kiitoksia selkeästä esityksestä, joka vahvisti oman mielipiteeni. Tuo takaisinmaksuhan tarkoittaa sitä, että vasta sen ajan kuluttua järjestelmä oikeasti tuottaa rahaa - siihen asti (19 vuotta) olet miinuksella.
Lisäksi on huomioitava että panelien teho heikkenee ajan mittaan. Tuo laskelma (19 vuoden päästä maksanut itsensä takaisin) ei ole huomioinut panelien tehon heikkenemistä. Käytännössä nuo panelit maksavat itsensä EHKÄ takaisin pitkälti yli 19 vuoden jälkeen; jos edes koskaan.
@@artrider9866 veikkaan todellisen takaisknmaksuajan olevan lyhyempi. Kaavassa ei huomioitu energian eskalaatiota, mikä on hyvin todennäköistä.
@@artrider9866 Olihan siinä kassavirran lasku huomioitu paneelien ikääntyessä th-cam.com/video/MeJFCGZmhn8/w-d-xo.html
@@heksi7740 Invertterin uusiminen yms. korjauskustannukset?? En luottaisi että 19 vuodessa maksaa itsensä takaisin. Mutta hei ! Kukin tyylillään ...
Hienot grafiikat vääntäny viteolle... Subscribed ihan jo pelkästään kannatuksen vuoksi! ;)
Asiallinen ja valaiseva video, näin hankintaa harkitsevalle!
Ymmärsin tämän nyt niin että aurinkopaneeli systeemi kannattaa, mutta se pitää mitoittaa juuri sen oman sähkönkulutuksen mukaan, ottamatta huomioon on/off laitteita. Koska ne aiheuttaa vaan turhia sähkönkulutus piikkejä joiden takia ei ole järkeä investoida liian isoa paneeli järjestelmää, joka sitten tuottas koko ajan liikaa sähköä josta iso osa menisi siis myyntiin mitätöntä korvausta vastaan. Ja jos oikein ymmärsin niin sulle olis piisannu puolet pienempi paneeli järjestelmä. ja täten se olis maksanu itsensä takaisin jo alle 10 vuodessa??? Ja sen jälkeen paneeleissa olis ollu vielä 15v käyttöikää jäljellä.
Kiitos videosta. Tämä oli hyvä esittely. Aika tärkeä pointti tässä tuntuu olevan noiden paneelien hinta ja se, että saisi varastoitua sähköa (akut). Tosin varastoinnissa voisi käyttää sähköautoa. Edullinenkin sellainen tuntuu olevan samoissa hinnoissa (saman kapasiteetin omaavien) pelkkien akkujen kanssa. Kiina kaupoista kun kerää saman tehoisen / kokoisen aurinkokenno paketin, niin hintaa tulee vain 2000-3000€, mutta sitten tulee kysymys laadusta, takuista jne..
Ei tahdo saada kannattaan, karkeasti laskien saman rahan jos sijoitat saat joka vuosi suuremman tuoton osingoista ja sijoituksen arvo voin nousta 2-3 kertaiseksi 19 vuodessa, sen jälkeen sulla on jo aika arvottomat aurinkopaneelit käsissä.
Terve Sauli, video ja laskelmat olivat vuodelta 2020. Saitko takaisinmaksuun parannusta vuoden 2022 aikana? Akua haaveilit videolla. Onko jo sähköauto ostettu talouteen? Kiitos videosta. Tilasin sen
Kun takuu on 20-30 vuotta ja akkuteknologiakin olemassa, niin kyseinen järjestelmä maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa. Typerää olla sijoittamatta jos on paikka mihin laittaa.
Taas suunnittelin paneelien hankkimista,mutta kun katsoin videon,en taidakaan hankkia ainakaan vielä.
hehe
Sitten on eri juttu jos vaikka siellä pankkitilillä on paljonkin enemmän kun 10 tonni nollakorolla kaiken aikaa makaamassa niin aurinkosähköjärjestelmällä päästään helposti 4-15% tuottoihin! Velaksi en suosittele vaikka tuleehan sitä tuottoa näillä velan koroilla silloinkin hieman!
@@april7_ Eli miten pääsee helposti 4-15% tuottoon, jos takaisinmaksuaika on 19-vuotta??
@@Niilo66666666666666 Pääoma on investointi voimalaan. Eurot jotka säästät sähkö, siirto ja veroissa on tuottosi. Omalla kohdalla se säästö on jotain 500-1000€ välillä vuodessa.
Hyvä video.
Kannattavuus laskuri ei taida huomioida sähkön hinnan/verotuksen nousua, sekä sähkön tarpeen kasvua seuraavan 20v aikana.
On ymmärrettävää ettei kukaan tiedä tarkkaan, kuinka paljon sähkön hinta nousee. Mutta on aivan varmaa että näin tapahtuu. Tarve kasvaa myös liikenteen muuttuessa sähköiseksi / osa sähköiseksi.
On muistettava, että sähkön siirtomaksu jopa seitsemän kertaa kalliimpi,kuin itse energiamaksu pienellä kulutuksella. Näin minulla kesäkuukaudet, ei aurinkosähköä. Pelkkkä siirron kk maksu kohta neljäkymppiä.(KiitosJärviSuomenenergia!) Se syö loputkin kannattavuuslaskelmista.
Olipa hyvä video kaikenkaikkiaan, joten eipä noista ole paljokaan hyötyä tänne pohjolaan. 20% taitaa olla maksimi , eli jos panelit tuottaa 1000w niin hyöty on 200w eli ei paljon mitään.
Noin 5% tuotto sijoitetulle pääomalle, jos kaikki menee hyvin. Samaan taloudelliseen tulokseen pääsee käytännössä helpommin ja varmemmin jos sijoittaa esim Fotumin osakkeisiin (tai jonkin muun ison kotimaisen yhtiön joka maksaa n 5% osinkoa, tai sitten indeksiin).
Tuohon jos lisää vielä arvon nousun, niin fortumin osakkeilla saa helposti 10% tuoton.
Unohdit yhden pienen asian, aurinkosähkössä ei ole käytännössä mitään riskiä, osakesijoittamisessa on aina riski!
@@april7_ Osakesijoitukset voi vakuuttaa mahdollisen kurssilaskun varalta johdannaisilla. Jos myrsky tuhoaa aurinkopaneelit ei sitä vakuutus korvaa.
@@sirwilhelm2648 Kotivakuutus korvaa, on kysytty vakuutusyhtiöltä jopa ukkosvahingot!
@@april7_ Eli osa vakuutusmaksuista pitäisi myös laskea mukaan aurinkosähkön kustannuksiin, jos vakuutus kattaa aurinkosähköjärjestelmän. Kun ostettavassakin sähkössä tämä sähköntuottajan laitteiden rikkoontumisriski sisältyy jo samaan hintaan.
Asiallinen video ja hyvin olet perillä asioista👍 Kannattaisi varmaan harkita invertteriltä kärkitiedon tuomista maalämpöpumpulle, jolloin maalämpö tekisi lämpöä täysillä silloi, kun ilmaista aurinkosähköä on tarjolla. Ja jos sinulla on vielä hyvän kokoinen varaaja, niin saat kyllä melkein kaiken sähkön omaan käyttöön.
Tai esim. Sähköautoon tai poreammeeseen yms. Tällöin takaisinmaksu aikasi puolittuu
@@jarkkoronkko8614 No ei kyllä puolitu ei sitten mitenkään. Takaisin maksuajan näkee sähkö laskusta miten paljon se on pienentynyt. Se kun tahtoo olla niin , että kun on ns ilmaista sähköä tarjolla sitä tulee kulutettuakin enemmän kuin on oikesti tarve. Eikä ne paneelit tuota sen enempää vaikka siinä olisi 7 sähköautoa latauksessa.
@@wesulius Nyt on tainnut puolittua, kun sähkön hinta noussut moninkertaiseksi.
Olipa fixu, selkeä ja asiallinen tiivis tietopaketti. Juurikin pohdimme järjestelmää, erityisesti kun katon lappee etelään mäen päällä. Koko päivän porottaa aurinko keltainen. Niin ja Kuu öisin, ;)
kiitos Sauli tästä videosta.. oli mielenkiintoista..
Hyvä juttu!!! 👍
Akut on vielä kalliita mutta jos se akku tulee auton kylkiäisenä, eli sähköauto lataukseen mahdollisesti aina kun paistaa. Vesivaaraja kuumaksi ylim. sähköllä. Lisäksi on tulossa vuorokausi netotus, eli käytettyjä kilowattitunteja pienentää tuotetut kWh:t. .....joka ilmeisesti muuttuu tuntinetotuksesksi tulevaisuudessa.
Hieno video ja hyvin oot perehtynyt. Itekkii oon pitkää miettiny järjestelmän hankintaa. Paneelit ois hyvä olla pystymmäs joilloin saatas hyvi säteitä taltee myös talviaikaa. Katon kaltevuus estää tietyst siun katos pystymmä esenno
Jollakin maatilalla olen nähnyt, että paneelit oli asennettu ison ladon seinään.
@@saukinkanava Juu. Sillo lumi ei oo ainakaa esteenä kulman säädölle. Itellä taloni katon lape jolle panelit tulisivat on jyrkkä, noin 1/2. Luulisin, et se ois aika sopiva talvee ajatelle. Kesäl säteilyy riittäs silti yllinkyllin.
Sun teoria kulutuspiikeistä oli vielä v. 2020 oikea, koska silloin siirtoyhtiöt tarkistivat ulos ja sisälle menevä sähkö 15 sekunnin välein, tarkoittainen että aiemmin samalle tunnille saattoi tulla monta kertaa sekä sähkön ostoa, että myyntiä.
Caruna otti käyttöön tuntinetotus kesällä 2021, ja viimeistään 1.1.2023 jokaisella siirtoyhtiöllä pitää olla tuntinetotus käytössä.
Tämä muuttaa merkittävästi aurinkopaneeleiden kannattavuutta parempaan koska saa enemmän sähköä käyttöön itse.
Hyvä selkeä päivitys aiheesta. Ei käynyt selville mikä on kulutuskohteen kokonais-sähkönkulutus ja mikä osuus tästä kompensoituu vuodessa. Mutta jos takaisinmaksuaika 19 v. niin ei kovin paljoa.
Meillä maksoi työn kanssa 12 panelia 10600€.oli huijausfirma Kokkolasta.
mikä oli paneelien tuotto watteina eli jos 12 paneelia jokaisessa tuotto 100W oli ostos halpa. kun siinä on vielä lataussäädin joka no se on halpa akuille 10-60€ akut sitten maksaakin hunajaa knu pitä olla li-ion ,lyijyakuillajhan siinä ei tee yhtään mitään. jos sisälsi vielä invertterinkin nini todella edullisen paketin olet ostanut eli ei ole huijattu vaan myyty persnettoon tuolla hinnalla, itse ostan paneelit nini 100W/80€ on hyvä normi hinta ja halvemmalakin jopa 50% halvemmalla eli 100W/50€ on jo halpaa.
Kiitos videosta, oli hyvä yhteenveto asiasta kiinnostuneille.
Hyvä yhteenveto, täällä Itä-Savossa paneelit (18 kpl ) alkoi antaa sähköä pari viikkoa sitten, toivotaan aurinkoisia aikoja kaikille, joilla on paneelit katoilla.... kiitos paljon.
19 vuotta takaisinmaksuaika. Aika heikosti kannattaa.
19 vuoden aikana tekniikalle vielä kohdistuu paljon riskejä. Sää ei ole vähimmäinen, lumi, ukkonen ja muut sääolot, puiden putoilevat oksat yms mahdolliset vikaantumisen aiheuttavat seikat joiden vuoksi voi joutua sijoittamaan järjestelmään lisää. Kattaako vakuutus, mikä on omavastuu jne?
Hyvin mielenkiintoista ja harkitsemisen arvoista silti, jos on oikeasti mitoittanut järjestelmän hyvin ja pistänyt pysyvästi ankkurin yhteen paikkaan.
@@bar1ton1 No jos 19vuotta on maksuaika ja kuten sanoit niin lisää kustannuksia voi tulla. Kannattaa sijoittaa nuo rahat johonkin paremmin takaisin itsensä maksavaan kuten vaikka osakkeisiin tai itseensä. Pelkkää hömpötystä tuolla takaisinmaksuajalla.
@@bar1ton1 Paneelit tulee peltikaton kera alas - suomalainen voittaa aina. ;-)
Olihan tuo suht kallis hankintahinnaltaan
Iso asia mikä täytyy tuossa kannattavuuslaskelmassa ottaa huomioon on sähkön hinnan nousu. Viimiset 6-7 vuotta on noussut ainakin sellaiset 8-10% vuodessa.
Tämä oli oikeasti hyvä ja analyyttinen video.
Miten meni vuosi 2021? Ja parhaillaan ylim'äräisestä maksetaan tosi hyvin!
Joskus mietin hommata paneelit, mutta aina pohdinnan lopputulos on, että kannattaa mieluummin vaan koittaa säästää sitä sähköä eikä hommata kalliita kikottimia millä siitä sais halvempaa jolloin sitä luultavasti tulis vaan kulutettua sitten enemmän.
V 21 alussa on tullut käyttöön ns nettohinnoittelu joka tarkoittaa, että ylimenevä sähkö hyvitetään kokonaan itselle. Toisaalta siirtoaika v. 23 saakka. Mutta esim Caruna ilmoitti että siirtoyhtiö alkaa toteuttaa Espoossa nettoperiaatetta. Vieä energiayhtiöni ei ole ilmoittanut muutoksesta. Toisaalta Lammasten energia hyvittää ylimnevästä sähköstä virtuaaliakuuna §15 c kilowttitunti, ja usealla yhtiöllä on jo käytössään tuo virtuaali akku systeemi
19 v takaisinmaksua aika! Jos sijoittaa 4500 eur johonkin vakaaseen yhtiöön saa osinkoa helposti 5% + vielä arvonnousu päälle. Pelkkä osinko olisi n. 225 e/ vuosi. Lisäksi jos on öljy tai sähklämmitys, niin ei yhttän aurinkpaneelia ennkuin on laittanut ilmalämpöpumpun, sillä se säästää itsensä jo 3v aikana eli säästö investoinnille on yli 6x verrattuna aurinkopaneeleihin..
Kyllä kannattaa meillä on 2,96 kwp voimala, 8 paneelia. 2022 voimala tuotti 2664 kwh oman laskurin mukaan. Paneelit on suunnattu lounaaseen.
Kannattaa vielä tarkentaa kirjanpitoa! Nyt keväällä kalleimmat tunnit ovat olleet 10 snt/kWh, ja pääosa aurinkoisista keskipäivän tunneista hinta on ollut lähellä nollaa. Vaikka tuon kymmenen sentin mukaan laskisi, olisi säästö (2664kWh*10snt/kWh) ollut 266€/a, ja tuolla tuotolla ei kyllä takaisinmaksua tule ellei ole itse tukusta tilannut ja asentanut järjestelmää. Lisäksi päälle ylimääräiset huoltokustannukset, paneelien putsaukset ja inverttereiden elinikä. Useat firmat "takaavat" ettei paneeleiden tuotto laske eliniällä alle 80%:n, joten yksittäistenkin paneleiden tuottama käytännön teho uutena kannattaa kirjata tarkasti ylös ja kaikki kuitit säästää.
@@DiabloManiacz tarkennetaan vaan kirjanpitoa niin päästään lähemmäs totuutta. Tuon sähkön ostohinnan lisäksi ainakin meillä pitää maksaa lisäksi siirrosta, sähköveroa ja alvia. Lisäksi en maksa mitään kuluja ylijäämästä jonka verkkoon myyn. Silloin kokonaishinta on jo ihan muuta kun 10snt/kwh. Vielä ei ole huoltokuluja tullut järjestelmästä, vaan ainoastaan sähköä omaan käyttöön ja ylijäämä myyntiin.
Niinkuin tossa joku jo kommentoikin jo muutoksista energiamarkkinoilla, taitaa olla kannattavuus nyt pikkasen enemmän plussanpuolella kuin vuosi sitten👍👍 eli hankinta on ollut todella hyvä
Toi invertteri on jännä. Siinä on sellanen ominaisuus, että ulkotiloissa siihen aika-ajoin kondensoituu nestettä sen näytön eteen, niin että näyttöä ei pysty lukemaan. Ja tä mä on maahantuojan mukaan tosiaankin ominaisuus. Kyllä pistää vihaksi. Meillä on tarkoituksella ylimitoitettu tuo järjestelmä (20 paneelia) jos raaskiis joskus ne akut hankkia.
Onpa erikoinen ominaisuus 🤔
No sulla menee sitten varmaan melko suuri osa tuotannosta myyntiin ilman akkuja?
@@saukinkanava niin menee ja just koska sitä sähköä tulee eniten silloin kun sitä vähiten tarviit. Mutta kuten sanoin niin siinä on ajateltu sitä akku hommaa. Jos ne joskus halpenisivat. Sähkön käyttö on kyllä pyritty keskittämään valoisaan aikaan. Esim. Pyykkikone uuni, 3d-tulostin, lämminvesivaraaja jne. Ja nyt jopa minä raskiin viilentää kämppää kesällä.
@@Lazywatchsmith Kohta sähköautojen vaihtoakkuja saa pikkahintaan. Tällaisessa käytössä ne toimivat vielä hyvin!
Kunpe
@@pekkakunnas9331 toi on hyvä uutinen. Ehkä toi mun prius voi kuollessaan luovuttaa omansa.
eikun pieni lämpöelementti sinen boksiin nini kondensiot häipyy ilmaseksihan se elementti sen boksin ulkona lämmittää paljon käytetään uloksähkökaapeissa sun muissa laitteissakin ei maksa paljoa. tai laitat 60W hehkulampun sinen sekin lämmittää mukavasti umpinaisen boksin ja pysyy kuivana
Morjens tekisitkö uuden jakson paljonko nyt on keränyt sähköä. minua kiinostaa
Jos olisi akkupankki talossa vois jemmata, mutta sähköyhtiö perii kovan kk maksun ja sähkönhinta kova.Jos on asennusfirmana sama kuinyhtiö.
No kokemusta on 100w paneelista, 2500w invertteristä ja isosta kuorma-auton akusta, jne Toimii kesäisin vallan mainiosti, ei myyä minnekkää koska sähköö muuta kautta ei ole, eikä tule :D Talvella sähkönsaanti tukeutuu agregaatin avulla..
Kiitos, hyvä ja informatiivinen video.
Oli yhtäkkiä suosituksissa, onko nykyinen maailman tilanne muuttanut asioita? :D
Itse asensin 1475W paneelit ja edullinen invertteri. Paneelit lämmittää 1000W lämminvesivaraajan vastusta ja akku 24V, 100Ah. Ensin oli lyijyakkuja (turha ostos ja kustannus), mutta niillä ei tee mitään kun purkuvirta luokkaa 48A, joten vaihtoon ja tilalle 1kpl Lifepo 24V, 100Ah joka kestää isoja purkuvirtoja pitkään (kuten sähköauton akku). Akku oli kalliinpuoleinen, akku on vain siksi jos pilviä yms niin vastus toimii koko ajan. Akulla saisi myös muita laitteita toimimaan, mutta kytkennät taloon jälkeenpäin vaikeita ja ei jaksa nähdä vaivaa muutaman sadan watin takia. Valoja 24V löytyy, mutta on ihan turha kytkeä, ne ei kuluta juuri mitään. Tällä säästää kutakuinkin sen jos olisi 6kw sauna joka päivä päällä 45-60min.
Ja tulee havainnoitua myös, että eteläsuomessakin on hiton pilvistä ja sataa usein.
Aamut on monesti aurinkoisia, mutta sitten kun alkaisi tehoja tulee, tulee myös pilviä...
Ja muuten kesähelteillä max. teho n.950W koska lämpötilan nousu vie oikeasti tehoja 30-35%, tämäkin oli yllätys.
Aika leikkimistä on, täytyy sanoa.
meillä 4 paneelia niin tullu noin vähä vajaa tuhanne kwh vuodessa ... noita paneeleitä voi asennella aamu päivä ja ehtoo aurinkonsuuntiin
Tuo invertteri jakaa sähköntuotannon 3 vaihelle. ellei ole 1 vaiheinvertteri. Jos 3 vaihe invertteri karkeasti tuottaa 3kw/h niin se on 1kw per vaihe. Jos tuolta vaiheelta menee enemmän sähköä niin loput kilowatit se ostaa sähköverkosta. Eli jos Tuotanto on 3kw/h ja kulutus on 3kw yhestä vaiheesta tunnilta niin vaihe 1 saa paneeleilta 1kw/h ja ostaa loput 2kw verkosta ja vaihe 2 myy tuotetun 1 kilowatin samoin vaihe 3.
Very good video (I understand Finnish). I've considered getting panels several times. I calculated the same that they pay back in 15 to 17 years.
For me personally an investment that starts to pay me after that long is not so good. Put 4k€ in the stock market and you will see a better return for your money.
Of course it's not all about money 🙂. Good video! Thanks
1:55 ite miettiny että suomessa noi paneelit ois varmaan ihan järkevää laittaa seinään eikä katolle just sen takia kun aurinko on matalalla ja sit ei muuten pysyis lumi niissä :D ja ois helpompi siivota kans :D edit:eiku jaa kävin laskemassa paljon sit tulis talvella sähköä ja oishan se siltikin tosi vähä :D
Oon itseasiassa nähnyt jollain maatilalla ladon seinässä aurinkopaneeleja. Toimii varmaan jos on iso seinä 🤔
@@saukinkanava kattelin tossa semmosta sivua kun pvwatts.nrel.gov/pvwatts.php ja koitin miettiä miten sais suomessa talvella aurinkosähköä mut ei kyl mitenkään ilman että laittaa naurettavan ison määrän paneeleja tai sit usean sadan kwh akkuja :D varmaa parempi hoitaa talvi sähkö suomessa jotenkin muulla tavalla :D
Näinhän se on. Talvella ei paljon aurinko paista 😄
suomessa paneelit kannattaa laittaa melkein vaakatasoon niin tuottaa aamusta iltaan, tosin piikkiteho jää matalammaksi, matalampi teho kompensoidaan suuremmalla määrällä paneeleja. paneelit noin metrin korkeudelle maasta niin on helppo harjata lumet pois
Hyvä ja mielenkiintoinen video! 👍 Yksi kysymys heräsi, eli kannattaisiko nuo paneelit olla pystymmässä? Kevättä ja syksyä ajatellen jolloin tarvetta lisäsähkölle eniten olisi. Tuolla nylyisellä toki varmaan saadaan maksimaalinen kilowattimäärä kesällä. Ihan näin täysin maallikkona pohdiskeltuna...
Luuletko että sulle vastataan?
@@imonoke7903 Ei se ainakaan kysymättä vastaa.
@@imonoke7903 mitäs se sua stressaa. Vastaa tai ei.
@@markosinkko6436 Trolls everywhere:) Just sama kysymys oli mielessä. ? Nyt on myös läpinäkyvät paneelit joita käytetään ikkunaksi joten ne on täysin pystysuorassa asennossa.
@@moya9450 voi olla, että mä oon +20 vuotta kehityksestä jäljessä, kun paneelin tuottama määrä muuttui ihan dramaattisesti sen mukaan oliko paneeli suunnattu ihan oikein vai sinne päin.
Ehkä vuosi sitten ei kannattanut. Mutta nykyään kun suomen korkealla pallila istuvat ovat päättäneet hienoja asioita, niin kannattaa ehdottomasti hankkia aapeet.
Moi! Onko inverterisi 1 vai 3 vaiheineen? Jos 1 niin voi olla vaikea kuluttaa itse koska kuluttajat eivät ole välttämättä kytketty tuohon vaiheseen. Myös nyt kun sähkön hinta on välillä korkeampi kannattaa syöttää niin paljon kuin mahdollista ja takaisinmaksu nopeutuu. Otitko huomioon että invertteri ei kestä 30 vaan hyvällä tuurilla 15 v? Sen uusiminen + työ on usein kerran elinkaaressa vastassa. Kertoohan se tuuletinääni jo siitä, jos jäähdytin on niin alimitoitettu että tarvitaan tuuletinta niin jossain vaiheessa se menee tukkoon tms. ja ylikuumenee. Tai joku muu sähkövika tulee. Ei tietokoneitäkään yleensä 30v kestä. Tosi hyvä video! Kiitos!
Käsittääkseni on 3 vaiheinen invertteri. Kannattavuuslaskuri ottaa huomioon invertterin vaihdon kerran järjestelmän elinkaaren aikana.
Vaikka sähkön myyntihinta onkin nyt ollut korkealla ja sähkön myyminen on ollut kannattavempaa, kuin aiemmin. Niin sanoisin silti, että edelleen parhaan hyödyn saa, kun käyttää tuotetusta sähköstä mahdollisimman paljon itse. Nykyisillä sähkönhinnoilla tämä järjestelmä maksaa itsensä takaisin huomattavasti nopeammin, kuin mitä tässä videossa laskin.
@@saukinkanava Kiitos Sauli vastauksesta!
Eihän tuo taloudellisena investointina tällä hetkellä mikään ihmeellinen ole jos luonto aspektia ei huomioida.
Osakkeisiin sijoitettuna esim. 8% tuotolla 19 vuotta antaa tulokseksi n. 20 000€.
Pitkän aikavälin tuotot on olleet n. 10% mutta kuitenkin.
Sähkön hintahan on nytkin noussut, joten kuka tietää vaikka kuoletus aika saadaan lyhyemmäksi ja kannattavammaksi. Laitteet kehittyy ja hinnat muuttuu toivottavasti
tulee niin kannattavaksi, että ihmiset innostuu koska luontohan kiittää.
Syy siihen, että sähköä ostetaan paljon vaikka sitä sähköä myös myydään, että keskellä päivää tulee paras paneelikeräys ja kulutus yleensä illalla ja esim. Keväällä yöllä mm. Lämmitys - laitteiden piikki käyttö on yleensä paljon pienemmässä roolissa.
Juuri näin, vuorokausirytmi lienee se suurin syy. Laitteiden omat virtapiikit on aika maltillisia, poisluettuna joku hitsauslaite tms. Akusto auttaisi asiaa.
Takaisinmaksuajasta sen verran, että 20v joudut invertterin uusimaan aivan varmasti ainakin kertaalleen, joka tekee noin tonnin miinuksen. Toki nyt sähkön hinta on kova, joten se vähän tasoittaa.
Olisi suoranainen ihme, jos tämänpäivän kulutuselektroniikka kestää yli 6-7 vuotta!
Laitteen sisällä olevia tuulettimia pitäisi ainakin heti uutena ostaa varastoon 3-4 kpl, koska sitten sen hajotessa ei varaosana saa sopivia mistään.
Loppulaskelman takaisintuotto aika menee kokonaan uusiksi, koska EI ole huomioitu invertterin korjauksia/uusimisia.
Nykyisten laitteiden piirilevyn rikkoonnuttua ei sille löydy korjaajia eivätkä ne ole tarkoitettukaan korjattaviksi vaan pelkästään vaihdetaan UUSI laite joka maksaa ja vaihtotyökään ei ole ilmaista.
Nämä ketjun heikoimmat lenkit syövät mahdollisen voiton takaisinmaksuaikaa laskettaessa.
Miksi näitä ei haluta laskea mukaan?
Ei tuota itseään. Jos investoinnin laittaa pörssiin 7-10% vuotuisella tuotolla.
Ylijäämäsähkö veden lämmitykseen, niin ei tarvii myydä niin paljoa.
Hmm. Sähkön tuotto pienessä mittakaavassa on aina kalliimpaa kuin sähköyhtiöiden isossa mittakaavassa. Siksi myytävän sähkön hinnan pitäisi olla SUUREMPI kuin ostettavan sähkön. Tässähän asiat ovat nyt aivan väärinpäin. Sähkön siirtoyhteyttä myyvä firma taas laskuttaa oman osuutensa pieniltä tuottajilta myös. Elektroniikka pitää invertterissä olla kyllä tosi laadukasta jos aiotaan selvitä edes sen 20 vuotta. Itse en lähtisi ilman 40 vuoden takuuaikaa, ja 60 vuoden varaosa toimitus takuuta ostamaan invertteriä.
Mikä tämän päivän sähkölaite kestää 19vuotta? Hyvä video, mutta toivossa on hyvä elää :)
Tuo puhallin jäähdytetty Invertteri kun kosahtaa tulee muutama vuosi lisää maksuaikaa.