Onko sulla suositella jotain kirjaa jolla voisi työstää positiivista ajattelua/asennetta? Mun ongelma on se että ajattelen tulevaisuudesta negatiivisesti ja pelkään etukäteen mitä tulevaisuudessa tapahtuu... Haluisin ajatella itsestäni ja tulevaisuudesta positiivisemmin.
Paljon hyvää ja tärkeää lyhyessä ajassa kerrottuna. Kiitos videosta! PS. Itse olen omalla kohdallani huomannut, että iän mukana oppii uusia taitoja elämässä (mm. erilaisiin ihmisiin suhtautumisessa) kun antaa niille vain tilaa. Elinikäistä oppimista.
Mielenkiintonen. 🙏 otetaan käyttöön. Tulkitten kyllä paljon asioita oman filtterin mukaan ja tiedostan sen, mutta silti ne meinaa joskus mielessä muuttua todellisuudeksi esim tulkitsen toisten ilmeen perusteella mitä se ajattelee ja uskin sen. Olis kiva joku video tunteiden käsittelystä ja hallinnasta. Ite huomaan, että joskus tunteet vie ja möyrin niissä, hankala päästä neg tunteista eteenpäin. Olisi kiva löytää keinoja, että ei olisi niin tunteiden vietävissä ja katkaista ne vyöryt ettei jäisi päälle vellomaan. 🤔
Lukion psykologiaa lukiessa kattelin tätä ja oli todella mielenkiintoinen ja ihan tositärkeestä pointista kyse! Kiinnostavasti ja selkeesti vieläpä kerrottuna. Kaikki uudet teoriat psykologiasta, mitä kuulen, innostavat mua aina vaan enemmän ja enemmän psykologian opintoihin!
Itse olen myös lukiossa! Olen jatkamassa opintoja Biomedical sciences BSc suuntaan, mutta aion kirjoittaa perus bilsa,kemma,matikan lisäksi psykan, enkun ja Suomenkielen.
Tuli ihan vanhat psykan tunnit mieleen :) kiitos videosta! Tuon kokonaisuuden ymmärtäminen oli silloin minusta melkeimpä tajunnan räjäyttävää 😄 Ihmettelin silloin, että miksei näistä asioista kerrota jo peruskoulussa eikä vasta lukiossa. Onneksi sä oot tehnyt videoita jotka auttaa kehittämään itseään ja jota kaikki saa katsoa. Ovat varmasti monelle arvokkaita :)
Hei onpa siulla ihana kanava! 😍 Oon itse uskonnon, psykan ja terveystiedon opettaja, ja olipa virkistävää ja mahtavaa löytää näiden videoiden pariin! 💖 Näitä vois vinkata myös omille oppilaille!
Vaikka asia kuullostaa fiksulta ja käy järkeen niin tuntuu että tämä on enemmän sellanen "helpommin sanottu kun tehty" asia. Uskoisin että lähes mahoton juttu oppia niin että osais aina ottaa huomioon. Huomasinko muuten äänessä ja kasvoissa jotain herkistymistät kun puhuit alkoholismista..kenties omissa läheisissä tätä sairautta?
Harmi että olet lopettanut videoiden tekemisen, vaikka tämä viesti itsessään oli jo kanavan perustamisen arvoista. Olen tosin itse huomannut, että usein siinä omassa kuplassa eläviä ihmisiä, on vaikea hyvin saada ajattelemaan toisen motiiveja. Tämä käytös toimiikin itselleni nykyään lähinnä filtterinä ihmisille joihin en haluan tutustua.
* Milloin Karoliina kertoo OIKEASTA Olkiluoto-3 mokaamisen ydinfysiikasta Arto Laurin tyyliin? * Arto Lauri TH-cam kanavilta löytyy faktat ja totuus. Joka pitää laittaa tilaukseen itselleen ja kaikille tutuille.
todella mielenkiintoinen video! 💛
Löysin paljon yhteneväisyyksiä omaan elämään. Mul olis monessa käyttäytymismallissa muutettavaa. Kiitos tästä videosta. 💓
Todella mielenkiitoinen video!
Selkeä, mielenkiintoinen ja hyvä video! Lisää samanlaista !😊 Aihetoiveita esimerkiksi yliajattelu, herkkyys, paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus
Tosi mielenkiintoinen ja opettava video💜💜
Todella ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen video! Kiitos tästä :)
Todella mielenkiintoinen video 😊
Mielenkiintoinen video!
Suomitube tarvii niin paljon lisää tällasia videoita 👌👌😍
Roni back on kaikkialla 😄😁😁
Todella ihana video 💕 kiitos. Täytynee jatkossa opetella kysymään jos joku loukannut omasta mielestäni, eikä aina tulkita 🙈
En tiedä miten päädyin niilo22:n videoista tänne
Mulle kävi samoin. 😊
Todella selkeästi ja hyvin tiivistit tän asian! Joskus oon opiskellut näitä asioita, mutta hyvänä muistutuksena tuli - ja mukavan konkreettisesti! :)
Onko sulla suositella jotain kirjaa jolla voisi työstää positiivista ajattelua/asennetta? Mun ongelma on se että ajattelen tulevaisuudesta negatiivisesti ja pelkään etukäteen mitä tulevaisuudessa tapahtuu... Haluisin ajatella itsestäni ja tulevaisuudesta positiivisemmin.
5/5 Silmät (◑‿◐)
Heterokromia. Erittäin kaunis ja harvinainen..kissoilla näkee kai useammin ;)
Paljon hyvää ja tärkeää lyhyessä ajassa kerrottuna. Kiitos videosta! PS. Itse olen omalla kohdallani huomannut, että iän mukana oppii uusia taitoja elämässä (mm. erilaisiin ihmisiin suhtautumisessa) kun antaa niille vain tilaa. Elinikäistä oppimista.
Mielenkiintonen. 🙏 otetaan käyttöön. Tulkitten kyllä paljon asioita oman filtterin mukaan ja tiedostan sen, mutta silti ne meinaa joskus mielessä muuttua todellisuudeksi esim tulkitsen toisten ilmeen perusteella mitä se ajattelee ja uskin sen.
Olis kiva joku video tunteiden käsittelystä ja hallinnasta. Ite huomaan, että joskus tunteet vie ja möyrin niissä, hankala päästä neg tunteista eteenpäin. Olisi kiva löytää keinoja, että ei olisi niin tunteiden vietävissä ja katkaista ne vyöryt ettei jäisi päälle vellomaan. 🤔
Lukion psykologiaa lukiessa kattelin tätä ja oli todella mielenkiintoinen ja ihan tositärkeestä pointista kyse! Kiinnostavasti ja selkeesti vieläpä kerrottuna. Kaikki uudet teoriat psykologiasta, mitä kuulen, innostavat mua aina vaan enemmän ja enemmän psykologian opintoihin!
Itse olen myös lukiossa! Olen jatkamassa opintoja Biomedical sciences BSc suuntaan, mutta aion kirjoittaa perus bilsa,kemma,matikan lisäksi psykan, enkun ja Suomenkielen.
Tosi hyvä video! 👍🏼
Olipa hyvä video näin psykologiasta mitään tietämättömänä! Ja lopun viestikin meni melkein perille kun aloin prokrastinoimaan heti :D
Ihana ja hyödyllinen video👍🏼
Tosi selvä video! Hyvin mietitty läpi. :)
Tuli ihan vanhat psykan tunnit mieleen :) kiitos videosta! Tuon kokonaisuuden ymmärtäminen oli silloin minusta melkeimpä tajunnan räjäyttävää 😄 Ihmettelin silloin, että miksei näistä asioista kerrota jo peruskoulussa eikä vasta lukiossa. Onneksi sä oot tehnyt videoita jotka auttaa kehittämään itseään ja jota kaikki saa katsoa. Ovat varmasti monelle arvokkaita :)
Hei onpa siulla ihana kanava! 😍 Oon itse uskonnon, psykan ja terveystiedon opettaja, ja olipa virkistävää ja mahtavaa löytää näiden videoiden pariin! 💖 Näitä vois vinkata myös omille oppilaille!
Kaunis vedio❤❤
roni back on ärsyke? auts, roni roustattii.. :D
Hyvä aihe.
Roni backin suhde tähän videoo jäi mysteeriksi
Mitä Roni sanoi kun palasi julkisuuteen?
"I'm Back."
Anteeksi että häiritten ehkä kysymys.....Onko psykologiala vaikia löytää kaveri kun hän alakaa vertaamaan hänen koulutusta......💯💯💯🇫🇮🇫🇮
👌😁👌
Oliko erikalkad pääsykokeissa 90 ku un alussa oli nuistaktako
Vaikka asia kuullostaa fiksulta ja käy järkeen niin tuntuu että tämä on enemmän sellanen "helpommin sanottu kun tehty" asia. Uskoisin että lähes mahoton juttu oppia niin että osais aina ottaa huomioon. Huomasinko muuten äänessä ja kasvoissa jotain herkistymistät kun puhuit alkoholismista..kenties omissa läheisissä tätä sairautta?
I not understand.
just learn finnish real quick and you'll get it :DDD
Mä rakastan psykologiaa.
Harmi että olet lopettanut videoiden tekemisen, vaikka tämä viesti itsessään oli jo kanavan perustamisen arvoista.
Olen tosin itse huomannut, että usein siinä omassa kuplassa eläviä ihmisiä, on vaikea hyvin saada ajattelemaan toisen motiiveja. Tämä käytös toimiikin itselleni nykyään lähinnä filtterinä ihmisille joihin en haluan tutustua.
Heti meni vinkit käytäntöön, meinasin jo ammuttaa tän videon kun rupesi tulemaan ahdistunut olo, mutta sitten ajattelin noita sun vinkkejä :D
allergia
Hei hoi, olen odottanut sun videoita hirveästi, mutta et tee enää ollenkaanko 😕😱
* Milloin Karoliina kertoo OIKEASTA Olkiluoto-3 mokaamisen ydinfysiikasta Arto Laurin tyyliin? * Arto Lauri TH-cam kanavilta löytyy faktat ja totuus. Joka pitää laittaa tilaukseen itselleen ja kaikille tutuille.
Arto Lauri tilaukseen ja ydinfysiikan salat aukenee