Jos ne lähtee kiertymään, niin se saattaa pitkässä juoksussa kuristaa kasvin hengiltä. Jos kasvattaa vain yksivuotisia kasveja, niin tuskin ne siihen ehtii kuolla, mutta monivuotisilla alkaa jo todennäkösemmin tulemaan ongelmia.
Kaupan yrttien kanssa on omassa kokemuksessani parempi koulia ne kuin ottaa pistokkaita. Eli kippaa vain ruukun sisältö esim. sanomalehden päälle ja erottele juurisotkua kunnes kaikki kasvit on saatu erilleen. Sitten istuta juurien kanssa, 1 kasvi/ruukku. Lähtee kasvamaan nopeammin ja varmemmin kun ei tarvitse luoda uusia juuria. Kannattaako kouliessakin leikata lehtiä pois?
Tulee nyt kysymys aika myöhässä, mutta toivon että näät tän ja vastaat. Mulla on kotona viirivehkan joka on istutettu n. 11v sitten. Istutimme sen äitienpäivätapahtumassa koulussa äidin kanssa ja siks on todella tärkeä kasvi mulle ja hänelle. Nyt joululoman aikana se oli kerennyt nuupahtaa (ehkä jopa lopullisesti) mutta oli siis todella huonossa kunnossa. Kastelin sitä, ehkä jopa liikaakin. Nyt on mennyt ehkä se 24h kun kasvia aloin hoitaa eikä mitään muutosta. Onko peli nyt menetetty, vai voiko viirivehkasta ottaa pistokkaan, onko nuupahtaneessa (kuolleessa luultavasti) viirivehkassa edes mitään mistä ottaa pistokas ja uudelleen kasvattaa. Tää kyseinen viirivehkahan on kerran aikaisemmin ”kuollu” ja äitini otti sillon pistokkaan ja kasvatti siitä uudestaan tuon. Kasvi oli sitä ennen käynyt jo roskiksessakin kun sen oli perheestä sinne joku heittänyt. Eli on selvinnyt aiemminkin tälläisestä. Nyt vaan tarvisin vinkkiä et miten pistokas otetaan jos ylipäätään voi ottaa, mitä voin tehdä kasvin elvyttämiseks. Oon nyt tän 24h täällä vaan stressannu yötä päivää mitä voin enää tehä, kun tosiaan tuo viirivehka on mulle ja äidilleni tunnearvoltaan todella suuri😭😭 Jos mitenkään pystyt, nii kerro kaikki, kaikki mitä vaan voin tehä ja vielä yrittää!
Terve penskaa, Onpa kyllä ikävä tilanne. En juurikaan ole huonekasveja kasvattanut, enkä ikinä nimenomaan viirivehkaa, joten kaikki tämä on vaan arvelua. Käsittääkseni viirivehkasta ei oteta pistokkaita vaan sitä lisätään jakamalla. Eli siitä multapaakusta irroitetaan osa kasvia juurineen päivineen ja siirretään uuteen ruukkuun. Tarkemmat ohjeet löytyy googlettamalla "viirivehkan jakaminen". En tiedä mikä siellä on tällä hetkellä tilanne ja on muutenkin vähän vaikea sanoa näkemättä palautuuko kasvi ennalleen. Itse ehkä jakaisin tuota kasvia vielä uuteen ruukkuun ellei sitten ole täysin lötkönä kaikki lehdet. Ja tuon siirron jälkeen se siirretty kasvi saattaa näyttää jonkin aikaa nuupahtaneelta ennen kuin juuret toipuvat. Silloin kannattaa sumutella kasvia useamman kerran päivässä, jotta kasvi saa sitten lehtien kautta imettyä kosteutta. Viestistäsi ei käynyt ilmi, että miten usein kastelit kasvia. Jos siis viirivehka oli nuupahtanut kun palasit lomilta ja annoit sille vettä sitten useamman kerran, niin voi olla, että vahingossa ylikastelit sen. Ja tämän seurauksena se ei sitten palautunut. Toivottavasti näistä ajatuksista on apua ja saat tärkeän kasvisi vielä palautumaan ennalleen. Onnea matkaan!
En ole onnistunu pelkällä vedellä vielä kertaakaan juuria saamaan.. Lannotevedellä juuret ilmestyy joka kerta.. Enkä kyllä "hifistele" noiden leikkaus(ajan)kohtien kanssakaan. Sillon ko kasvissa on vihreää jossain kohtaa, niin oon leikannnu siitä mistä se sattuu hyvältä tuntumaan.
Kiitos kommentista. Itsellä on chilit monesti juurtunut pelkällä vedelläkin, mutta muistaakseni silloin on ollut Baccatumit kyseessä. Ja yleensä mullan kanssa on onnistunut melko hyvin suurimmalla osalla kasveista. Saattaapi olla, etten tällä kertaa kovin vakavasti ottanut noiden pistokkaiden juurruttamista...saatto päästä tuo multa kuivahtamaan vähän liikaa. Tuosta lannotevedestä olen ennenkin kuullut, täytyy kokeilla sitä joskus. Silleinhän se just pitää tehä miten itellä parhaiten toimii :)
Onnistuu, mutta ne kaupan chilit on monesti hybridilajikkeita tai niistä ei tiedä onko ne pölyttyneet ristiin. Käytännössä lopputuloksesta ei ole silloin takuita ja niistä siemenistä voi siis kasvaa vaikka semmonen chili, jossa ei ole tulisuutta ollenkaan tms. Voi sitä kokeilla, mutta osta mieluummin oikeat siemenet netistä tai isommasta kaupasta. Jos maltat oottaa huomiseen, niin silloin on tulossa video sopivan chili-lajikkeen valinnasta ja ohjeet onnistuneeseen kylvämiseen. 🙂 Edit: Tässä suora linkki videoon: th-cam.com/video/sOB9jTuvmZ4/w-d-xo.html
Kiitos kommentista, Ile. Kivivillaa oonkin joskus vuosia sitten kokeillut ja se kyllä toimi hyvin. Enää en käytä sitä, koska se on tietääkseni roskiskamaa ja koitan tuottaa mahdollisimman vähän jätettä näissä kasvatushommissa. Juurrutusgeeleistä ei ole kokemuksia, mutta jos haluaisi kokeilla teinitsejasäästin-tyyliä, niin pajusta voisi kuulemma sitä tehdä. 🙂
@@valkeakirahvi Kyllä, hyvä lisäys. 🙂Ehkä itse näkisin tämän muodostuvan ongelmaksi enemmän silloin kun pistokkaat laitetaan suoraan auringonpaisteeseen. Toki esim. suurpainenatrium-lamput myös porottaa aika kivasti, mutta ilman kokemusta väitän, että kasvivalojen kanssa ei tule ongelmia kunhan vaan laittaa kasvit tarpeeksi kauaksi valonlähteestä. 🤔
@@Olli.Leppisaari Joo voi olla, mulla ei oo käytännön kokemusta et mikä on lopulta sopiva valotaso kun oon ottanut pistokkaita vain pari kertaa. Viimeisimmät nakkasin just roskiin kun eivät tehneet juuria ja kasveja on muutenkin liikaa...
@@valkeakirahvi Niin juuri. Pitäisi joskus kokeilla voimakkaampia valojen alla ja katsoa mitä käy. 🙂 Juups, aina ei juuret lähde kasvamaan ja aina on kasveja liikaa. 😄 Välillä kuulee neuvottavan, että kannattaisi laittaa ihan vähän lannoitetta sekaan, jos vedessä juurruttaa...sen pitäisi auttaa. Olen kokeillut, mutta en tiedä nopeuttaako se oikeasti juurtumista.
Kannattaa joo, niin usein kuin vaan jaksaa. Paras vielä on käyttää klooritonta vettä, jota saa kun jättää vesilasin yön yli pöydälle. Vedessä alkaa kasvamaan mikrobeja jotka voi haitata kasvin kasvua. Jos vesi samenee, kannattaa vaihtaa. Auringonvalo nopeuttaa niiden kasvua, niin jos mahdollista kannattaa käyttää läpinäkymätöntä astiaa juurrutukseen.
Terve. Hyvä kysymys! Ei mitään tietoa, eikä kokemusta asiasta. Ainakin pensasmustikkaa voi lisätä niin, että hautaa osan oksasta mullan alle ja siihen kasvaa juuret. Ehkäpä kokeilet ja palaat kertomaan miten kävi? 🙂
Kyllä onnistuu! Otin juuri viime vuonna pensasmustikasta pistokkaita ja pistin multaan. Kannattaa käyttää hapanta multaa, esim. alppiruusuille/havuille suunniteltua. Mutta huomioi että et tule näkemään satoa moneen vuoteen, ja mustikoiden kanssa parhaan sadon saa kun istuttaa useampaa lajiketta, koska pensasmustikat tykkää ristipölytyksestä. Jos hedelmää samana vuonna tuottavan taimen saa kaupasta kympillä, kannattaako ruveta juurruttamaan... Mutta jos on hauska projekti.
Juu, jos haluaa tehdä viimesen päälle...saksethan litistää sitä leikkauskohtaa. Mutta enpä ole käytännössä huomannut eroa saksilla ja vaikkapa partaterällä tehdyissä leikkauksissa. 🙂 Ja multa on hyvä pitää tosiaan "sopivan" kosteena. 😀
Ehkä taas tyhmä kysymys mutta mistähän mahtaa johtua että pistokkaan varren juuret nousee päivä päivältä vesitason yläpuolelle.....varsi on melkein 90 asteen kulmassa?
Valitettavasti en tiedä. Itelle on kanssa käynyt noin. Voisikohan se johtua siitä, että pistokas ei saa kunnolla vettä imupinnan kautta ja lähtee kuivumaan sen takia? 🤔
Pistokkaista en osaa sanoa, mutta monet kasvit tykkää pitää juuriaan maan yläpuolella. Esimerkiksi appelsiinia siemenestä kasvattaessa ihmettelin kun pääjuuri oli koko ajan nousemassa maan pinnalta vaikka yritin peittää sitä mullalla, mutta kuulemma ne tekee niin tarkoituksella kun juuret haluaa happea. Kumma että kasvikin pystyy jotenkin sellaista tekemään.
Istutin eilen kaupasta ostetut basilikat kokonaisina (ilman muovista ruukkua tietenkin) tavalliseen parvekekasvimultaan. Tänään ne on jo mennyttä, vaikka siinä oli juuret... Miksi? Kokeilen sit sinun kuvaamalla tavalla, kiitoksia!
Aijaa, höh. Istutitko basilikat suoraan parvekkeelle? Jos joo, niin olosuhteet muuttuu liian rajusti kerta rysäyksellä. Öisin saattaa olla vielä varsin viileää ja kasvit pitää hiljalleen totuttaa ulos. Eli tässä vaiheessa kannattaa istuttaa sisälle ruukkuun. Ole hyvä! Toivottavasti sujuu tällä kertaa paremmin. Aina nuo kaupan yrtit ei lähde kasvamaan kun eihän ne ole tarkoitettu mihinkään jatkokasvatukseen. Jos haluat onnistua varmemmin, niin haeppa puutarhamyymälästä ihan oikeat mullassa kasvavat basilikan taimet. 🙂
@@Olli.Leppisaari ahaa, no tuo olosuhteiden muutos todennäköisemmin se kohtalokas seikka olikin. Kiitos täydellisestä vastauksesta, kokeilen vielä sun kuvaamia konsteja, kiitos
Kiitos paljon! Selkeä ohje, menenkin kokeilemaan.
Ole hyvä ja kiitos, Laura! Toivotaan, että onnistuu. 🤠
5:50 Miksi juuret pitää leikata? Mitä haittaa siitä siis on jos ne kiertyvät?
Jos ne lähtee kiertymään, niin se saattaa pitkässä juoksussa kuristaa kasvin hengiltä. Jos kasvattaa vain yksivuotisia kasveja, niin tuskin ne siihen ehtii kuolla, mutta monivuotisilla alkaa jo todennäkösemmin tulemaan ongelmia.
Ensimmäiset selkeät ohjeet jotka tulleet vastaa! Kiitos.
Ole hyvä ja kiitos kommentista, Niki! Kiva kuulla...yritän aina vääntää niin hyvin rautalangasta kuin osaan. 🙂
Tämä ohje on riemastuttava 👍🤩. Lisäksi se oli erinomaisesti jäsennelty ja selkeä. Oppi meni perille ihan kerta katsomisella😄. Ex-ope👍
Kiitos paljon, Salme! Mukava kuulla, että tämä on jopa ex-open mielestä hyvin tehty. 😊
Kiitos, uusii tieto minulle
Ole hyvä, Kaija! 😊
Kaupan yrttien kanssa on omassa kokemuksessani parempi koulia ne kuin ottaa pistokkaita. Eli kippaa vain ruukun sisältö esim. sanomalehden päälle ja erottele juurisotkua kunnes kaikki kasvit on saatu erilleen. Sitten istuta juurien kanssa, 1 kasvi/ruukku. Lähtee kasvamaan nopeammin ja varmemmin kun ei tarvitse luoda uusia juuria. Kannattaako kouliessakin leikata lehtiä pois?
Tulee nyt kysymys aika myöhässä, mutta toivon että näät tän ja vastaat. Mulla on kotona viirivehkan joka on istutettu n. 11v sitten. Istutimme sen äitienpäivätapahtumassa koulussa äidin kanssa ja siks on todella tärkeä kasvi mulle ja hänelle. Nyt joululoman aikana se oli kerennyt nuupahtaa (ehkä jopa lopullisesti) mutta oli siis todella huonossa kunnossa. Kastelin sitä, ehkä jopa liikaakin. Nyt on mennyt ehkä se 24h kun kasvia aloin hoitaa eikä mitään muutosta. Onko peli nyt menetetty, vai voiko viirivehkasta ottaa pistokkaan, onko nuupahtaneessa (kuolleessa luultavasti) viirivehkassa edes mitään mistä ottaa pistokas ja uudelleen kasvattaa. Tää kyseinen viirivehkahan on kerran aikaisemmin ”kuollu” ja äitini otti sillon pistokkaan ja kasvatti siitä uudestaan tuon. Kasvi oli sitä ennen käynyt jo roskiksessakin kun sen oli perheestä sinne joku heittänyt. Eli on selvinnyt aiemminkin tälläisestä. Nyt vaan tarvisin vinkkiä et miten pistokas otetaan jos ylipäätään voi ottaa, mitä voin tehdä kasvin elvyttämiseks. Oon nyt tän 24h täällä vaan stressannu yötä päivää mitä voin enää tehä, kun tosiaan tuo viirivehka on mulle ja äidilleni tunnearvoltaan todella suuri😭😭 Jos mitenkään pystyt, nii kerro kaikki, kaikki mitä vaan voin tehä ja vielä yrittää!
Terve penskaa,
Onpa kyllä ikävä tilanne. En juurikaan ole huonekasveja kasvattanut, enkä ikinä nimenomaan viirivehkaa, joten kaikki tämä on vaan arvelua.
Käsittääkseni viirivehkasta ei oteta pistokkaita vaan sitä lisätään jakamalla. Eli siitä multapaakusta irroitetaan osa kasvia juurineen päivineen ja siirretään uuteen ruukkuun. Tarkemmat ohjeet löytyy googlettamalla "viirivehkan jakaminen".
En tiedä mikä siellä on tällä hetkellä tilanne ja on muutenkin vähän vaikea sanoa näkemättä palautuuko kasvi ennalleen. Itse ehkä jakaisin tuota kasvia vielä uuteen ruukkuun ellei sitten ole täysin lötkönä kaikki lehdet. Ja tuon siirron jälkeen se siirretty kasvi saattaa näyttää jonkin aikaa nuupahtaneelta ennen kuin juuret toipuvat. Silloin kannattaa sumutella kasvia useamman kerran päivässä, jotta kasvi saa sitten lehtien kautta imettyä kosteutta.
Viestistäsi ei käynyt ilmi, että miten usein kastelit kasvia. Jos siis viirivehka oli nuupahtanut kun palasit lomilta ja annoit sille vettä sitten useamman kerran, niin voi olla, että vahingossa ylikastelit sen. Ja tämän seurauksena se ei sitten palautunut.
Toivottavasti näistä ajatuksista on apua ja saat tärkeän kasvisi vielä palautumaan ennalleen. Onnea matkaan!
Aika pitkään vie juurtuminen.Mut hyvää kannattaapi uotella😊👍🍀
Välillä menee pitkään, välillä käy aika nopsaan. Riippuu paljon kasvista ja olosuhteista minkälaiset jaksaa luoda. :)
En ole onnistunu pelkällä vedellä vielä kertaakaan juuria saamaan.. Lannotevedellä juuret ilmestyy joka kerta.. Enkä kyllä "hifistele" noiden leikkaus(ajan)kohtien kanssakaan. Sillon ko kasvissa on vihreää jossain kohtaa, niin oon leikannnu siitä mistä se sattuu hyvältä tuntumaan.
Kiitos kommentista. Itsellä on chilit monesti juurtunut pelkällä vedelläkin, mutta muistaakseni silloin on ollut Baccatumit kyseessä. Ja yleensä mullan kanssa on onnistunut melko hyvin suurimmalla osalla kasveista. Saattaapi olla, etten tällä kertaa kovin vakavasti ottanut noiden pistokkaiden juurruttamista...saatto päästä tuo multa kuivahtamaan vähän liikaa. Tuosta lannotevedestä olen ennenkin kuullut, täytyy kokeilla sitä joskus. Silleinhän se just pitää tehä miten itellä parhaiten toimii :)
Onnistuisiko chilin kasvatus kaupasta ostetun chilin siemenestä vai onko ne jo liian vanhoja tai jotain ?
Onnistuu, mutta ne kaupan chilit on monesti hybridilajikkeita tai niistä ei tiedä onko ne pölyttyneet ristiin. Käytännössä lopputuloksesta ei ole silloin takuita ja niistä siemenistä voi siis kasvaa vaikka semmonen chili, jossa ei ole tulisuutta ollenkaan tms.
Voi sitä kokeilla, mutta osta mieluummin oikeat siemenet netistä tai isommasta kaupasta. Jos maltat oottaa huomiseen, niin silloin on tulossa video sopivan chili-lajikkeen valinnasta ja ohjeet onnistuneeseen kylvämiseen. 🙂
Edit: Tässä suora linkki videoon: th-cam.com/video/sOB9jTuvmZ4/w-d-xo.html
Kivivilla ja juurrutusgeeli on myös toimiva keino :)
Kiitos kommentista, Ile. Kivivillaa oonkin joskus vuosia sitten kokeillut ja se kyllä toimi hyvin. Enää en käytä sitä, koska se on tietääkseni roskiskamaa ja koitan tuottaa mahdollisimman vähän jätettä näissä kasvatushommissa. Juurrutusgeeleistä ei ole kokemuksia, mutta jos haluaisi kokeilla teinitsejasäästin-tyyliä, niin pajusta voisi kuulemma sitä tehdä. 🙂
Hyvä 😊
Kiitos. Toivottavasti videosta on hyötyä! 😊
Onko suuresta valomäärästä haittaa pistokkaalle joka on vesilasissa? Mietin kannattaako missään nimessä laittaa esim telttaan muiden kasvien sekaan?
Ainakaan pistokkaat ei vaadi paljoa valoa, mutta en osaa sanoa onko reilusta valosta haittaa. Kyllä mä laittaisin telttaan ja katsoisin miten käy. 🙂
Kun kasvilla ei ole vielä juuria, liika valo voi aiheuttaa että kasvi haihduttaa liikaa suhteessa saamaansa veteen ja siksi kuihtuu.
@@valkeakirahvi Kyllä, hyvä lisäys. 🙂Ehkä itse näkisin tämän muodostuvan ongelmaksi enemmän silloin kun pistokkaat laitetaan suoraan auringonpaisteeseen. Toki esim. suurpainenatrium-lamput myös porottaa aika kivasti, mutta ilman kokemusta väitän, että kasvivalojen kanssa ei tule ongelmia kunhan vaan laittaa kasvit tarpeeksi kauaksi valonlähteestä. 🤔
@@Olli.Leppisaari Joo voi olla, mulla ei oo käytännön kokemusta et mikä on lopulta sopiva valotaso kun oon ottanut pistokkaita vain pari kertaa. Viimeisimmät nakkasin just roskiin kun eivät tehneet juuria ja kasveja on muutenkin liikaa...
@@valkeakirahvi Niin juuri. Pitäisi joskus kokeilla voimakkaampia valojen alla ja katsoa mitä käy. 🙂 Juups, aina ei juuret lähde kasvamaan ja aina on kasveja liikaa. 😄
Välillä kuulee neuvottavan, että kannattaisi laittaa ihan vähän lannoitetta sekaan, jos vedessä juurruttaa...sen pitäisi auttaa. Olen kokeillut, mutta en tiedä nopeuttaako se oikeasti juurtumista.
Pitääkö vesi vaihtaa?
Ainakaan itse en ole vaihtanut. 🙂
Kannattaa joo, niin usein kuin vaan jaksaa. Paras vielä on käyttää klooritonta vettä, jota saa kun jättää vesilasin yön yli pöydälle. Vedessä alkaa kasvamaan mikrobeja jotka voi haitata kasvin kasvua. Jos vesi samenee, kannattaa vaihtaa. Auringonvalo nopeuttaa niiden kasvua, niin jos mahdollista kannattaa käyttää läpinäkymätöntä astiaa juurrutukseen.
Moi.just löysin kanavan ni heti olis kysymys....onnistuuko mustikan/hunajamarjan pistokkaan ottaminen ja juurruttaminen samalla tavalla 🙂
Terve. Hyvä kysymys! Ei mitään tietoa, eikä kokemusta asiasta. Ainakin pensasmustikkaa voi lisätä niin, että hautaa osan oksasta mullan alle ja siihen kasvaa juuret. Ehkäpä kokeilet ja palaat kertomaan miten kävi? 🙂
Kyllä onnistuu! Otin juuri viime vuonna pensasmustikasta pistokkaita ja pistin multaan. Kannattaa käyttää hapanta multaa, esim. alppiruusuille/havuille suunniteltua. Mutta huomioi että et tule näkemään satoa moneen vuoteen, ja mustikoiden kanssa parhaan sadon saa kun istuttaa useampaa lajiketta, koska pensasmustikat tykkää ristipölytyksestä. Jos hedelmää samana vuonna tuottavan taimen saa kaupasta kympillä, kannattaako ruveta juurruttamaan... Mutta jos on hauska projekti.
Imupinta kannattaa leikata terävällä veitsellä, eikä saksilla. Multa kannattaa pitää niin märkänä kuin mahdollista, kunnes juuret ilmestyvät.
Juu, jos haluaa tehdä viimesen päälle...saksethan litistää sitä leikkauskohtaa. Mutta enpä ole käytännössä huomannut eroa saksilla ja vaikkapa partaterällä tehdyissä leikkauksissa. 🙂 Ja multa on hyvä pitää tosiaan "sopivan" kosteena. 😀
Ehkä taas tyhmä kysymys mutta mistähän mahtaa johtua että pistokkaan varren juuret nousee päivä päivältä vesitason yläpuolelle.....varsi on melkein 90 asteen kulmassa?
Valitettavasti en tiedä. Itelle on kanssa käynyt noin. Voisikohan se johtua siitä, että pistokas ei saa kunnolla vettä imupinnan kautta ja lähtee kuivumaan sen takia? 🤔
Pistokkaista en osaa sanoa, mutta monet kasvit tykkää pitää juuriaan maan yläpuolella. Esimerkiksi appelsiinia siemenestä kasvattaessa ihmettelin kun pääjuuri oli koko ajan nousemassa maan pinnalta vaikka yritin peittää sitä mullalla, mutta kuulemma ne tekee niin tarkoituksella kun juuret haluaa happea. Kumma että kasvikin pystyy jotenkin sellaista tekemään.
Istutin eilen kaupasta ostetut basilikat kokonaisina (ilman muovista ruukkua tietenkin) tavalliseen parvekekasvimultaan. Tänään ne on jo mennyttä, vaikka siinä oli juuret... Miksi?
Kokeilen sit sinun kuvaamalla tavalla, kiitoksia!
Aijaa, höh. Istutitko basilikat suoraan parvekkeelle? Jos joo, niin olosuhteet muuttuu liian rajusti kerta rysäyksellä. Öisin saattaa olla vielä varsin viileää ja kasvit pitää hiljalleen totuttaa ulos. Eli tässä vaiheessa kannattaa istuttaa sisälle ruukkuun.
Ole hyvä! Toivottavasti sujuu tällä kertaa paremmin.
Aina nuo kaupan yrtit ei lähde kasvamaan kun eihän ne ole tarkoitettu mihinkään jatkokasvatukseen. Jos haluat onnistua varmemmin, niin haeppa puutarhamyymälästä ihan oikeat mullassa kasvavat basilikan taimet. 🙂
@@Olli.Leppisaari ahaa, no tuo olosuhteiden muutos todennäköisemmin se kohtalokas seikka olikin. Kiitos täydellisestä vastauksesta, kokeilen vielä sun kuvaamia konsteja, kiitos
Oleppa hyvä! Hienoa, että syy todennäköisesti löytyi. 😊
Luulin että jotakin oikeaa vinkkiä = laitas oksa vesilasiin.. Oho uutta tietoa :O
Oksa vesilasiin on yksi tapa, eikä sekään huono tyyli ole. Mutta on myös muita. 🤓 Kiva joka tapauksessa, jos opit uutta!
🎶🧚💫🌱🌺🌿🎶🙂
😎👽🤖🤠👣🧠🎩🧠😊
Toimiiko palmuvehkan kanssa
En osaa sanoa kun en ole kokeillut. Testaappa ja palaa kertomaan kuinka kävi. 🙂
@@Olli.Leppisaari Ok
:D
🙃