Monissa salaliittoteorioissa on jotain pohjaa kuitenkin mihin ne perustuvat ja jotkut niistä jopa osuvatkin oikeaan. Ei pidä niputtaa kaikkia kriittisesti ajattelevia ihmisiä samaan laariin ja leimata heitä hörhöiksi. Esim. monien yhteiskunnallisisten päätösten takana on taloudellisia voimia (suuryritykset, korporaatiot) ja ne harvoin tulevat ilmi. Näitä "varjodiilejä" tehdään maailmalla päivittäin. Suomessa onneksi vähemmän. Mun mielesta tuollainen ylimielinen mentaliteetti mitä tässä jaksossa esiintyi on aika perseestä. Se ei auta ketään.
Jep, olen samaa mieltä, että osa salaliittoteorioista on totta. Toisaalta välillä menee epäluulot ylikin. Itse seuraan kaikenlaista, mutta kyllästyn nopeasti, jos kaikki laitetaan jonkin salaliittoteorian piikkiin. Olemme erilaisia ihmisiä. Jotkut niputtavat sen salaliitoksi, kun ihmiset oikeasti ovat eri mieltä ja toimivat sen oman mielipiteensä mukaisesti. Itse niputin Vapan veljekset hörhöiksi ja naureskelin heidän jutuilleen, kunnes heidät pidätettiin. Ehkä he jossain asiassa olivat oikeassa.
David Icke oli ensimmäinen mainstream "salaliittoteoreetikko" ysärin alussa. Hän veti ne teoriat ihan tappiin ja selitteli ufoista, jättiläisistä, liskoihmisistä ym. Miksi näin? No totta kai siksi että hän oli CIA operaatio ja hänen tehtävänsä oli tehdä koko salaliitto- scenestä ihan spedeilyä.. eli että siis ne oikeat, todelliset salaliitot pysyisivät salassa. ELI, kun ihminen kuulee sanan "salaliitto" niin he rupeavat naureskelemaan sitä hörhöilyksi mikä liittyy jättiläisiin, liskoihmisiin, alieneisiin ym. Todella älykäs psyoppi.
Salaliitot ja salaliittoteoriat on täysi totta ja osa niistä teorioista on huonompia ja toiset parempia. Se että media nostaa kaikkin älyttömimmät teoriat julkisuuteen johtuu siitä että sellainen myy paremmin
Kiireestä hyvä esimerkki on ilmastonmuutokseen liittyvä aktivismi. Siinä onvielä poliitikoille edullinen ja riskitön tarttumapinta, koska vaikka mitä muutoksia tehtäisiin seuraavien vuosien aikana niin tuloksia ei nähdä poliitikon elinaikana.
Näin se on. Ilmastonmuutos on täysin abstrakti asia. Siihen liittyvä todellinen keskustelu on täysin poissuljettu asia julkisuudesta. Yksinkertaisempia kriittisiä väitteitä ei käsitellä mitenkään. Esimerkiksi vaikka mitkä tarvitsevat hiilidioksidia.... Mikä on ihmisen osuus hiilidioksidin tuotannosta ja mikä kaasu aiheuttaa eniten ilmastonmuutosta. Pidän varsin todennäköisenä, että syy nykyiselle pelottelulle johtuu siitä, että fossiilisten polttoaineiden käyttö loppuu joka tapauksessa. Kehitystä on haluttu nopeuttaa tästä syystä. Kiireellä voidaan saada aikaan tietysti kaikenlaista sellaista, jota ei olisi järkevää toteuttaa.
Kiirettä käytetään hyvin usein huijauksissa. Ilmastonmuutoksen kohdalla tilanne on saanut hieman huvittavia puolia, kun välillä on äärimmäinen kiire rajuille toimille ja kaikki kuolee muuten, mutta toisinaan koko asia unohtuu täysin. Nykyisessä hallituspolitiikassa asioita käsitellään myös kiireellä, mutta valikoidaan varsin tarkasti mistä asioista voidaan leikata ja mistä ei. Eikä välttämättä mietitä pidempiaikaisia seurauksia. Kokonaisvaikutukset ovat myös varsin hämärän peitossa.
Ottamatta kantaa juuri ilmastonmuutokseen ja sen hoitoon niin kyllä politiikassa varmasti kiirettä käytetään usein hyväksi, koska onhan selvää noin yleisestikin elämässä, että jos harkinta-aikaa annetaan vähemmän niin päätös perustuu heikommalle harkinnalle. Myyjät mm. pyrkivät juuri tästä syystä klousaamaan kaupan nopeasti, koska aika moni heistä tietää, että jos päästät asiakkaan kotiin miettimään asiaa niin harva heistä palaa. Tämäkin toki riippuu mitä ja miten arvokasta tuotetta myydään. Noin yleisesti kuitenkin näin.
Se ei ollut tarkoitus. Se oli pelkkä sivujuonne enkä omasta mielestäni ottanut kantaa asiaan kovin vahvasti muutenkaan. Lisäksi tämä nauhoitettiin jo ennen kuin rähinät oli päällä, joten aihe ei tuolloin ollut niin herkkä 👍Kokonaisuudessa politiikasta taidettiin puhua muutama minuutti.
Oli pakko keskeyttää ja miettiä jaksaako kuunnella loppuun kun politiikkaa pitikin jauhaa useampaan kertaa. Kelaan vähän eteenpäin ja jos jatkuu niin ei tarvii mentalistia enään kuunnella.
5:10 Tulee vaikutelma kuin tässä vieras luo oman uskomuksen siitä kuin suuret mediat eivät valehtele ja käsittelevät asioita rehellisesti. Todellisuudessa kaikki uutisaiheet ovat valintoja. Eikä tosiaan kaikkia isoja aiheita käsitellä välillä ollenkaan. Hyvinkin merkittävää tietoa voidaan pimittää suurelta yleisöltä, jonka voi laskea hyvin kusetuksena. Vieras ei ole selkeästi myöskään perehtynyt millään tavalla kyseiseen salaliittoteoriaan. Fakta on vain siinä, että jos kyseinen #pizzagaten materiaali esitettäisiin kenelle tahansa, niin väitän jokaisen olevan sitä mieltä, että tähän liittyy selkeitä pedofiliaan liittyviä aiheita. Tuo ei tarkoita samaa kuin pizzeriassa olisi tapahtunut mitään, mutta ilman muuta asiaan liittyy jotain epäilyttävää.
En väitä tuollaista. Esitin vain selkeän loogisen kysymyspatteriston, että jos valtamediat pelaisivat joidenkin tiettyjen tahojen pussiin niin silloin pitäisi olla selvää, että joku / jotkut johtavat tätä ja miten tämä johto toimii, missä ja miten he asiaa organisoivat, kun ihmisiä ja johtajia vaihdetaan niin miten heidät saadaan kastettua samaan organisaatioon ja kun työnteijät vaihtavat työpaikkaa niin miten heidän suunsa saa pysymään supussa. Liian monta kysymystä, johon ei koskaan saada vastausta. Sen sijaan pidemmässä juoksussa on hyvinkin mahdollista, että rekryprosessi esimerkiksi ohjaa tiettyä aatemaailmaa omaavia työpaikalle tai tietty tapa kirjoittaa avaa mahdollisuuksia työpaikkaan X. On siis eri asia puhua siitä, että joku on myötämielinen jollekin kuin, että joku tekee tilaustyönä juttuja ja uutisia jollekin taholle.
@@mentalisti Valtamediat toimivat ilman muuta joidenkin tahojen puolesta ja pussiin. Onko tässä mitään suoraa keskusjohtoa, joka määrittää mitä asioita voi sanoa ja mitä ei, niin siitä voi olla montaa mieltä. Taustalla voi toimia yhtä hyvin pelkkä sosiaalinen kontrolli, mutta joku taho ilman muuta aina päättää mistä asioista ei uutisoida ja mistä uutisoidaan. Jostain kumman syystä vain kaikki valtamediat voivat jättää jonkun aiheen uutisoimatta ja taas uutisoida jonkun toisen aiheen hyvinkin laajasti tietyllä tavalla. Esimerkiksi mainitsemasi QAnonin "vaarallisuutta" uutisoitiin joka paikassa, no todellisuus oli toista. Sen sijaan erittäin rajuja väkivaltaisuuksia ja hengenuhreja ja rikosaaltoja luoneen BLMn toimintaa ylistettiin tauotta. Oma lukunsa on myös hyvin yksipuolinen uutisointi näistä blm-marttyyreista mm. Floyd. Koronan kohdalla uutisointi oli hyvinkin yksipuolista, vaikka samaan aikaan paljastui koko ajan laajemmin tietoa. Tätä tietoa uutisoitiin lähinnä vuosi tai pari vuotta myöhemmin tai ei ollenkaan. Elokapinaliikeen johtaja jäi kiinni vakavasta lentokoneisiin kohdistuneesta terrorismista. Suomessa vain yksi puoluelehti uutisoi tästä.
@@mentalisti Isojen mediatalojen omistukset ovat kovin keskitettyjä niin täällä, kuin lätäkön toisella puolen. Omistajaohjauksella saattaa olla merkittävää vaikutusta henkilövalintoissa tiettyihin tehtäviin näissä suuryrityksissä. Yhdysvalloissa myös tiedustelupalvelujen yhteys uutisorganisaatioihin on todettu fakta, mikä mahtaa olla heidän roolinsa tänä päivänä? Oletko koskaan ajatellut, että sellaiset ihmiset, jotka kirjoittavat/toimivat intressien vastaisesti, tuskin tulevat myöskään urallaan kovin pitkälle etenemään. Tässä muutama pointti.
@@sami3570 Yhdysvalloissa medioissa polarisoituminen näkyykin melko selvästi. Siellä sitä ei varsinaisesti aina edes piilotella. Täällä minun on vaikea nähdä, että kenen asiaa esimerkiksi Aamulehti tai Hesari ajaisi? Näyttää, että aina sen josta satumme olemaan eri mieltä.
@@mentalisti Molempien ulkomaanuutisointi tulee valmiiksi purtuna meille, lähinnä copy-paste-käännöksinä (mm. tuolta Yhdysvalloista). Siinä yksi syy, miksi uutiset joskus näyttävät kovin yksipuolisilta. Ymmärrän etteivät voi pitää toimitusta ympäri maailmaa, jonka vuoksi informaatio liikkuu keskitetysti. Disinformaation torjuntaa harjoittaa kumpainenkin taho, mikä on 50/50 milloin mikäkin luetaan disinformaatioksi. Siihen on päätynyt kovin paljon mielestäni myös poliittista sisältöä. Vaikka JSN välillä jakaa huomautuksia, niin mitä väliä todella (pukki kaalimaan vartijana). Kun skuuppi saadaan lentoon, niin se muuttuu todeksi. Ei sen korjaaminen vaikka asiavirheiden vuoksi viikon kuluttua enää muuta sen alkuperäisen viestin saamaa reaktiota/julkisuutta. Kotimaan uutisoinnissa totuudenmukaisuudessa pysyminen on varmasti onnistuneempaa molemmissa taloissa.
Salaliitoista puhuttaessa, olisi hyvä kutsua keskustelemaan vieras, joka olisi käyttänyt edes hetken aikaansa perehtyen aiheeseen. Poskiparta ei kaikessa naiviudessaan selkeästi perusta heittojaan mihenkään tietoon, vaan täyteen mutuun. Suomesta löytyy kyllä akateemisen taustan omaavia ihmisiä, jotka kykenevät argumentoimaan salaliittoihin liittyvien historiallisten faktojen valossa. Kutsukaa vieraaksi vaikka valtiotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri Mari Kallanne, hän on kirjoittanut ihan gradunkin aiheeseen liittyen.
Ei nyt ihan mutulla sentään. Salaliitoista en voi sanoa olevani asiantuntija, mutta huijauksesta ja sen anatomista kyllä. Useissa salaliitoissa ja niiden levittämisessä on kyse juuri siitä. Asiantuntemukseni kelpaa kyllä niin viranomaisille, medialla kuin turva-alalle, joten oletan sen kelpaavan myös podcastiin. Sen sijaan itse salaliitoista voi varmasti puhua suuremmalla asiantuntemuksella moni muu. Se oli vain sivuaihe tässä kokonaisuudessa.
Joo tämä on aivan naurettava tyyyppi. Totta kai suurin osa salaliittoteorioista on huuhaata. Ne ovatkin valtaeliitin liikkeelle laskemia. Päättäjät eivät päätä asioista. Näiden vaihtuminen ei merkitse. Päättäjät saavat ohjeensa globaalilta eliitiltä. Liskoja eivät ole, mutta eivät ole tavisten kavereita.
@@mentalisti Justiinhan tässä perustellusti tuotiin esille sun rokotus- ja työhistoriaa. Sen perusteella sun pitäis saada rahaa Yleltä. Jos näin ei ole, niin ottaisin yhteyttä liittoon. 😂
Kiitos kaikille palautteista. Itse asiassa hauska havaita miten muutaman minuutin hairahdus politiikkaa tuossa keskustelussa oli monelle liikaa :) Se oli sivujuonne ja tämähän nauhoitettiin ennen kuin lakot olivat kunnolla alkaneet, joten se oli vain pohdintaa siitä miten politiikassa ja yleensä vallan koneistossa myös kiirettä ja auktoriteettia hyödynnetään, kuten myös disinformaatiota. Mukavaa kevättä!
Puheenaihe-kanavalla on jatkuvasti politiikka-aiheita, niin luulen, että iso osa kuulijakunnasta on niistä hyvin perillä, joten - kuten itsekin totesit - kun vieras kommentoi aihealuetta, josta ei ole erityisen perillä ja kuulijat ovat, niin tämä voi nostaa närän. Aikalailla koko politiikkahan on loppupeleissä sumuverhon rakentamista, joten politiikassa todellakin on käytössä kaikki huijaamisen keinot, business as usual. Politiikassa niistä ei vain saa jäädä kiinni, eikä näin ollen saa myöskään sanoa ääneen, jos joku toinen huijaa, ellei sitten ole vahvat todisteet, mutta sumuverhosta määritelmällisesti ei yleensä ole. Poliittisten mielipiteiden ympärille luodaan siis sumuverho, kehys, framework, jonka sisällä sanotaan, mitä sanotaan, mutta kuulijoiden eli äänestäjien mieleen jää lähinnä sumuverhon ja kehyksen karmit, eikä se, mitä faktisesti on sanottu, joka onkin usein latteaa, banaalia, mitäänsanomatonta, mutta taskuliinat ja muut on kyllä viimeisen päälle kohdillaan.
Peten mukaan kiireellä ajetut asiat ovat yleensä huijausta? Sote, Ympäristoasiat, aborttilaki, luontokato, ilmasto, lämpötilan nousu, translaki jne.. ovatko nämä kaikki huijauksia, siis ilman politiikkaa.
@@erajuhani7151 Ei ole. En tiedä mitä keskustelua kuuntelit. Huijarit vain vetoavat aina kiireeseen ja keskustelua voi laajentaa siihen, että mitä enemmän kiirettä, sitä vähemmän harkinta-aikaa. Eli en väitä tämän enkä minkään hallituksen tahallaan huijaavan, mutta toki asiassa kuin asiassa tiedetään, että kiireellä saadaan painetta tehdä päätös. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi myyjä yrittää saada meidät ostamaan nyt, koska tietävät, että jos menemme kotiin pohtimaan asiaa niin saatamme tullakin siihen johtopäätökseen ettemme tarvitse myytyä tuotetta mihinkään. Mukavaa alkanutta viikkoa.
@@mentalisti Otit itse kantaa politiikkaan ja tähän kommentoin Melko outoa että puhut täysin vasemmistolaisella retoriikalla ja sekoitat ay-liittojen ulkoparlamenttisen toiminnan, hyväksyttäväksi toiminnaksi? Suomi on saanut varoituksia EU:ta ja luokittajilta talouden tasapainottomuudesta myös valtiovarainministeriön asiantuntijat ovat varoittaneet jo vuosia eri hallituksia asiasta? Sinä selkeästi luotat vasemmistolaisuuteen enemmän kuin EU tarkastusvirastoon, rahoituslaitoksien luokittajiin, valtionvarainministeriön virkamiehiin, koska sinulle on epäselvää kuka valehtelee ja kuka puhuu totta? Olivatko nämä edellisen hallituksen hankkeet pakollisia tehdä heti, nämä ajettiin kiireellä väkisin läpi (siis luotat edellisen hallituksen toimiin, mutta et tämän hallituksen toimiin) ¨aborttilaki, Sote, ilmasto, translaki jne¨, asioista ei sallittu avointa keskustelua ja niistä on tullut ääriryhmille salaliittoteorioita täysin turhaan. Kyse oli puhtaasti hysterialla väkisin runtatuista ideologisista asioista, jotka tulevat aiheuttamaan pitkään erimielisyyksiä ja kansan kahtiajakautumista. Salaliittoteoriat on helppoa tyrmätä faktalla, kun sallitaan avoin keskustelu asioista ilman leimakirvestä?
@@erajuhani7151 En väittänyt niin, vaan väitteeni kuuluu, huijauksissa kiire on usein läsnä, koska mitä vähemmän aikaa miettiä, sitä huonommin punnittuja monet päätökset ovat. Kiire ei siis automaattisesti tarkoita huijausta, mutta on lähes aina huijauksissa mukana.
Mielestäni kyseinen Pete Poskiparta on kunnon kaveri, en näe tässä mitään epäilyttävää. Rehellinen metkupetku ja luvan kanssa! Kovan luokan mentalisti.
Ei tarvitse kontroloida kaikkea, kunhan vaan suorassa tai epäsuorassa hallinnassa vipuja joilla voi säädellä. Esimerkkinä usein käytetty lainaus, "Give me control of a nations money supply, and I care not who makes it’s laws" - Amschel Rocthchild
@@Lerppunen Pizzerian kellarissa väitettiin pidettävän lapsia vankeina, yksi hörhö otti asian todesta ja lähti aseen kanssa pelastamaan näitä lapsia. Pizzeriaan päästyään totesi, että kyseisessä rakennuksessa ei ollu edes kellaria lapsista nyt puhumattakaan.
@japi246 mmm niin noh, tuskinpa pizzeria oli mikään lapsosten pääasiallinen säilytyspaikka jos sitä meinasit. Heistä kiinnostuneet henkilöt nyt vain ilmeisesti kävivät siellä. Kellareita, luolastoja,bunkkereita,tunneleita ynnä muuta on maailmansivu täynnä.. Se että kyseinen höyrypää ei sieltä pizzeriasta niitä löytänyt ei todista mitään. Pizzerian omistussuhteet ovat suoraan politiikan ytimeen ja toiseksi sähköposti viestintä eräiden poliitikkojen kesken oli noh, hieman hämmentävää. Hämmentävää on myös kyseisten poliitikkojen ja heidän kaveriensa itse tekemä/ kotiinsa haalima taide joka ei kovin terveeltä vaikuta. Siinä nyt vain muutama itu.
Juu minullekkin tuli yhteen aikaan näitä microsoft huijaus puheluita, että teidän koneella on sitä sun tätä. Sitten kun kysyin, että miksi soitatte microsoftilta kun minulla applen kone ja käyttöjäjestelmä jumalavita löivät aina luurin korvaan.
Totta. Otan tuon piikkiini. Se lähti vähän sivuraiteille, joskin tarkemmin kuunneltuasi varmaan huomasit mitä ajoin takaa? Siis, että olemme tilanteessa, että jompikumpi puhuu kukkua, kun väittää lakiesitysten johtavan tähän ja tähän, kun kerran näkemykset ovat päinvastaiset. Kysyinkin, että huijaako mua hallitus vai AY-liike, vai puhuuko kumpikin vasten parempaa tietoa.
Olen asunut Tanskassa 50 vuotta. Olin äitini hautajaissa helmikuussa. Siellä veljeni poika näki netistä, että Skandinaviassa asuvia vanhempia naisia/miehiä ottaa suomea puhuva poliisi yhteyttä pankkiasioista. Tultuani kotiin minulle on soittanut suomea puhuva poliisi kaksi kertaa. Paiskoin puhelimen ja sanoin sinun kanssasi en tosiaankaan halua keskustella! Onko niistä tapauksista enemmän tietoa?
Juuri tuosta ilmiöstä on kyse. Poliisi on se auktoriteetti ja yleensä lepertelevät taitavasti sekä kiirehtivät antamaan milloin luottokortin tietoja ja milloin pankkitunnuksia. Poliisit eivät tällaisia ikinä kysele puhelimessa.
Vakuutushuijausten kohdalla nyt menossa jakso, niin minulta kerran kyseltiin kuvia koiratarhasta kun ilmoitin koiran tapatumaisesta kuolemasta. No pistin kuvat tarhasta ja tarkan kuvauksen tilanteesta ja korvaus tuli koiran ostohinnasta jonka ilmoitin olevan 500 euroa, jota se olikin ja siitä omavastuu 200 pois, eli 300 euroa tuli tilille. Mutta sitten mietin tuossa muutama vuosi sitten, miten ilmoittaa kannettavan tietokoneen hinta vakuutukseen kun sattui hajoamaan kun kaadoin juomat vahingossa päälle. Katsoin netistä hintoja, mutta kun ei löytynyt enää juuri sille mallille hintaa. Huollossa sanoi, että sen koneen hinta on ollut uutena noin 1500 euroa muutama vuosi sitten. No miten sen arvioit sitten koneen hinnan josta en itse ole maksanut, niin pistin jotain 600 muistaakseni, ja siitä ottivat omavastuun pois ja jäi vielä useampi satanen vaikka ei tarvinnut mitään kuvia laitella. Että onko se sitten kusetusta vai ei? :D
On myös huono lähteä pätemään jos mielikuvitusta ei ole lainkaan. Jos Kiinan (vastapuolen) sovellukset pystyy kuunnella kun lupa on annettu lataamalla sovellus. Miksi google ja muut lännen sovellukset ei voisi sitä tehdä?
Kyse ei ole mielikuvituksesta vaan ihan teknisistä asioista. Withsecurityn tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen tyrmää kännyköiden salakuuntelun yksiselitteisesti kirjassaan Internet. Samoin tekee Petteri Järvinen kirjassa Digiajan tietoturva. Myös me tyrmäämme tämän samojen asiantuntijoiden perusteluin kirjassa Huijauksen anatomia. Syyt ovat yksinkertaiset. 1. Jos markkinointimielessä meitä salakuunneltaisiin ja firma jäisi siitä kiinni niin se kaatuisi joukkokanteiden vuoksi. 2. Olemassa olevat systeemit, kuten se mitä teet älylaitteellasi, missä käyt, ketä tapaat, mitä ostat, mitä klikkaat jne... on paljon tehokkaampi tapa kohdistaa ja mainoksia. 3. Pelkästään akku jo paljastaisi, jos mikrofoni olisi koko ajan aktiivinen. Uudemmissa iPhoneissa syttyy aina pieni valo, joka kertoo mikrofonin olevan auki ja ainakaan toistaiseksi mikään tietoturvayhtiö ei ole huomannut, että joku appi voisi tämän ominaisuuden kiertää. Suomeksi, on eri asia puhua valtion vakoiluorganisaatioista, jotka toki koko ajan vakoilevat meitä kuin siitä, että joku tai jotkut yhtiöt pyrkisivät salakuuntelemaan meitä vain siksi, että voisi näyttää meille mainoksia. Jos tämä toimisi niin sinun pitäisi kyetä tekemään tuo Petteri Järvisen video, jossa mainoksia alkaa pudota näytölle, kun olet luetellut tiettyjä tuotteita ja palveluita puhelimen vieressä.
@@scouttis Sekin. Tosin länsiyritykset ovat myös hyviä kiertämään vastuuta ja vetoamaan vaikka mihin tietosuoja vastuuvapautus lomakkeisiin jonka jälkeen suurinosa hallituksista voi olla hiljaa.
Eduskuntakausi on vain neljä vuotta. Jos halutaan tehdä muutoksia, ne on tehtävä nopeasti. Toisaalta kyllä plörinäkausikin käytti huijauksen periaatteita. Se tosin saattoi lähteä jo Kiinasta eli he käyttivät huijauksen periaatteita ja saivat muutkin kansat käyttäytymään niin kuin halusivat. Se taas ei ole varmaa, miten paljon Suomen hallitus tiesi, että kyse on huijauksesta,. Itse tulin siihen tulokseen, että hallituskin tiesi, että kyseessä on huijaus toukokuussa 2020, kun ministerit kilpaa vetivät omia sanojaan pois.
Podin vetäjien olisi hyvä lukea Geert Vanden Bosschen kirja "The Inescapble Immune Escape Pandemic" ja sitten pyytää vaikka Tamara Tuuminen vieraaksi. Rupeisi ehkä palaset loksahtelemaan paikalleen. Mutta, mutta, "You can`t save your face and ass at the same time"... 90 % ylpeistä ihmisistä menettää mieluummin pyllynsä kuin kasvonsa. It is what it is.
Ei varmaan miksikään, mutta jos siellä johdetaan maailmanlaajuisia asioita, joiden rahallinen arvo on miljardeja, kuten väitetään niin tuskin sitä Teams palaverissa käydään? Salaliittoja on maailma pullollaan, mutta mikään ei viittaa siihen, että olisi joku yksi rikkaimmisto, joka pyörittäisi liki kaikkia hallituksia mielensä mukaan, kuten villeimmät väitteet esittävät.
Mentalistina tunnettu Noora Karma teki tälläisen julkisen korttitempun ohjelmassaan, jossa vilautti korttipakan kortit ja sanoi etukäteen miten pitää valita yksi kortti mieleen. Kyllä se aika yllättävää oli miten mieleen jäänyt kortti oli sama, minkä Karma valitsi myöhemmin esille.
Mikä tässä on mielenkiintoista? Yksi vanhimmista tempuista, eikä mitenkään erikoinen. Tästäkin miljoona erilaista "temppua" ja kaikki menee suht samalla kaavalla "plärään pakkaa ja sano, kun pysäytän...".
@@JaakkoJamsa Siinä on n. 15-30-- korttia jotka ehtii nähdä korttipakasta. Siitä huolimatta laitoin mieleeni kortin, jonka hän valitsi. En ole perehtynyt logiikkaan tempun taustalla. Luultavasti toimii ensimmäisellä kerralla suurelle yleisölle.
@mentalisti Kiitoksia. Mukava oli kuunnella ja tosi mielenkiintoinen aihe. Kerronpa ku kerran yhessä autoliikkeessä oli makkaran syöntiä ja taikuri kiersi ja teki lähi temppuja niin minä voin Harry Potter fanina sanoa että oikesti oikeita temppuja se teki,😊 nostan vaan lätsää ammattilaiselle. Niin sielläpä oli nainen joka tuli just voi sanoa että hysteeriseksi ku taikuri teki lähi temppuja... se vain kovaan äöneen jankutti että ei voi olla totta sinä. Sinä. Sinä. Sinä... Mukavaa vuoden jatkoa kaikille.
Parikymmentä minuuttia riitti. Ei osannut vastata mihinkään kysymykseen mutta sitä enemmän kyseenalaisti itsestään selviä asioita. Millähän meriiteillä tämmönkin sankari on jonkun kirjan tehny
Toimittajathan tunnetusti kirjoittavat sitä, mitä omistaja vaatii. Ei ole mikään salaliittoteoria ja varmasti vastattaisiin, jos tämä mies kysyisi, miksimitään ei vyuodeta. ihän mitään tarvitse vuotaa. Kaikki vähänkin ajattelevat ja tietoa hankkivat ihmiste tietävät "journalismin salat". jo MArtti Valkonen kirjassaan sanoi taas kerran suoraan asiat. Niin tässähän siis Hesarin toimittaja vuoti koko maailmalle asiat taas kerran. Kaikkihan tällaisista puhuvat. Tämä puhuva pää on kuin valtaeliitin ammattihuijari. Yksinkertaisesti tällaisia kirjoja tai tomijoita ei ole hänelle olemassakaan. Koska niistä ei valtamedia puhu
Liskoväki on sellaista väkeä, jotka kyttäävät tilaisuutta. Niin pitkään kuin tarvitsee ja sitten nappaavat sen mitä haluavat. Esimerkiksi Sor os on tosiasiassa vain pelkkä ryysyläinen verrattuna oikeisiin rahamiehiin, jotka teettävät hänellä pellen tehtäviä. Ovat itse hiljaa piilossa, hajauttaneet omaisuutensa ja osakkeensa niin ettei niitä pysty kukaan edes selvittää tai laskea.
@Monsuuri Lisko termininä voi viitata pankki ja sijoitusmaailmassa työskenteleviin tai sitten niihin itseensä. Jos sana lisko jätetään pois laskuista niin aloittajan komentti on kaikilta osin varmasti juurikin noin. 🦾 Vai mikä siinä oli epäselvää..😅
@@Monsuuri Ja oudointa oli, että varsinaisesti en ottanut edes kantaa puolesta tai vastaan vaan otin vain esimerkin, että kumpi huijaa, hallitus vai AY-liike vai puhuuko molemmat vasten parempaa tietoa.
Eiköhän naisvakuuttava itke ja ole pelokas? En ole tv.tä seurannut sen 12 vuoteen, mutta aikoinaan hätätiedotteet tulivat tv.n ylälaitaan pyörimään. Toimiiko tv vielä niin ja tuliko epidemiatiedotteita vuosina 2020-2022
Vassari tuli tekemään politiikkaa ohjelmaan, joka ei ollut poliittinen. Väärässä tietenkin taas. Yle puskee selvää propagandaa. Ei tarvi tietää missä kokoonnutaan, kun sen näkee ihan vain niitä uutisia lukemalla että niissä jätetään aina toinen puoli kertomatta tarinasta, jotta oma agenda etenee. Se on yhdentekevää niiden uutisten virheellisyyden kannalta, että onko se päätetty johtoa myöten että näin toimitaan vai onko vika äärivasemmistolaisessa toimittajakunnassa.
Huomaa tässä kommentissa ihmisten yleisen harhaluulon, että uutiset ovat tarinoita. Uutiset ovat uutisia. Niissä tarkoituksena on esittää asioita. Vahvistamattomia asioita usein jätetään kertomatta tai jos niihin viitataan, tulee tuoda esille, että asiaa ei voida vahvistaa tai sille ei ainakaan vielä ole vahvistusta. Tällöinkin tulee omata terve medialukutaito, joka valtaosalta (ainakin folioista) puuttuu kokonaan. He eivät käsitä eroa uutisessa, jossa tuodaan asia esille jonkin ulkopuolisen lähteen mukaan taikka paikan päältä uutisoidun empiirin lähteen pohjalta.
@@xvnbm Olen hyvin perillä kyllä Suomen sekä usean länsimaalaisen maan uutisvirrasta. Kiitos vain ehdotuksesta, mutta kommentti ei ole naiivi. Omasi osoittaa kyllä luetun ymmärryksesi tason sekä edelleen vahvistaa alkuperäistä näkemystäni, näin ollen osoittaa omani todeksi. Kiitos siitä.
@@JaakkoJamsa Se, että sanot ettei näkemyksesi ole naiivi ei muuta mitenkään sitä, että se on ilmiselvästi naiivi, koska et tunnista selvää tiettyjen agendojen ajamista Suomen mediassa. Voit toki olla seurannut sitä paljonkin, mutta et selvästikään osaa tarkastella sitä objektiivisesti. Se ei yllätä minua lainkaan, koska selvä valtaosa ei osaa.
@@xvnbm En ole puhunut agendojen ajamisesta länsimediassa, vaan tuonut esille sitä kuinka ihmiset eivät ymmärrä uutisia tai ylipäätään lukemaansa, tämän sinä jo toistamiseen todistit. Et ole varmaankaan ymmärtänyt yhtäkään minun kommentiani. Mielenkiintoista, että tuot objektiivisuuden esille. Ihan kuin olisin siitä maininnut? Voi ironiaa...
En tietenkään unohtanut. Valehtelu on synonyymi huijaukselle. Ilman valhetta huijaus ei onnistu, mutta valhe menee läpi usein näiden kolmen psykologisen syyn vuoksi eli kehu, kiire ja auktoriteetti. Kirjassamme Huijauksen anatomia on aiheesta lisää.
Toiston merkitys propagandassa oli alan uusinta tietoa1900-luvun alussa. Tietenkin jo aikaa sitten havaittu. Göbbelsin sijaan voisi joskus tarkastella tosiaan tätä Lännen valtamedian toimintaakin, kun propagandan oppeja mietitään. Kuuluisa mies tässä on yllätys yllätys amerikkalainen Bearnais. Hänhän juuri suunnitteli verkoston, jolla nimenomaansaataisiin propagandaa levitettyä taidokkasti. Silloin jo esitettiin, millä tavoin voidaan kansalaiset saada aivopestyä ja tottelemaan. Siis taas se suuri kysymys,jotä tämä hemmo pähkäilee koko ajan
Mistä löytyisi tästä lisäinfoa? Mua kiinnostaa aihe oikeasti. Mä olen lukenut kyllä, että jo muinaisessa Egyptissä tunnettiin tämä menetelmä, jossa asiaa toistamalla saatiin kansa ruotuun, mutta sen ajan menetelmät olivat tietenkin hyvin erilaiset muutenkin.
@@mentalisti Mein Kampfista luin ja myös jossain Hitleristä kertovassa ihan valtavirtakirjassa oli, kuinka nuo opit olivat juuri tuolloin pinnalla. Nearnysistä olen lukenut lyhyen artikkelin, mutta käsittääkseni hän on kirjoittanut aiheesta kirjan
@@tuomashako3983 Aiheesta kerrotaan kyllä myös Ian Kershawn kirjassa Hitler, mutta tosiaan ilmiö on tunnettu kyllä paljon kauemmin. Tuolloin vain tuli sähköiset välineet tämän levittämisen nopeuttamiseen, josta radio oli merkittävin.
Vähän kalskahtaa korvaan oli toi naivi käsitys, että puhelimet ei muka jossain määrin kuuntele ns jatkuvasti käyttäjäänsä. Mulla ei ole foliolakkia eikä salaliittoja päässä, mutta mm. mainonnan kohdentamiseksi puhelin kuuntelee satavarmasti avainsanoja. Etenkin kiinalaiset. Täysin ajankysymys kun sekin asia paljastuu. Mikään kanne tai asia ei todellisuudessa enää kaada noita firmoja, teollisuutta ja ihmisiä sekä valtioita niiden takana. Pahimmassa tapauksessa muka jotain kaatuisi ja maanantaina on tilalla toinen palvelu nimellä Beta. Siksi ne ei todellakaan välitä tai tuhoudu kun lopulta näin käy. Vastaavia kyetään tekemään ilman että hyppöset tietää tai siihen liittyy salaliittoa. Esimerkkejä piisaa, tutkii vaikka wall steeetin historiaa, vw päästöhuijaus ja ihan vaikka kryptohuijauksia. Niistäkään kukaan asiantuntija osaa mitään solidia sanoa. Ja aivan fuulaa kaikki olleet. Jos sen voi tehdä, se satavarmasti tehdään. Ihminen toimii näin. Muutenkin tässä oli nyt paljon sellasta mikä ei ole Poskiparran asiantuntijuuden piirissä. Ukossa on nyt aika vanhaa dataa pullollaan. Se on ihan luonnollista, kelkasta pudotaan jossain kohtaa.
@@dannil9878 Suomen kielen taito?😄 Kommentti kertoo riittävästi tekijästään. Olet pudonnut pahemmin maailman kehityksestä kun Poskipaska tai edes minä. Vinkki: jos sulle soittaa joku prinssi Afrikasta, niin se ei välttämättä ole tosi juttu. Koita pärjätä nyt kuitenkin tässä "nykymualimassa"
Uskomuksellesi ei vain löydy minkäänlaista todistusaineistoa. Kyllä, valtiolliset tahot varmasti vakoilevat, mutta puhelimet eivät itsessään sitä tee markkinointitarkoituksiin. Tähän olemassa olevat konstit ovat paljon tehokkaampia ja olisi jälleen melkoisen kova salaliitto, jos kaikki puhelinvalmistajat, appien tekijät ja valtiot toimisivat yhdessä salaa eikä kukaan vuotaisi ikinä näitä tietoja mihinkään. Hauskaa myös, että mikään tietoturvayhtiö ei olisi tätä pystynyt todentamaan. Tärkeintä olisi oivaltaa, että on eri asia puhua mitä NSA tai FSB tekee kuin mitä Google tai FB tekevät.
mites nää juutalaisten tunnelit mistä puhuttiin että täyttä salaliittoa ja just kuukaus sitten about bustattiin new yorkissa juutalaisten pakotunneli synagogasta jossa oli yhteydet lapsikauppaan, tää jätkä on selvästi ite ammattihuijari.
@@Monsuuri lampaita ovat kaikki valtamedian ap-uhrit, jotka ovat ottanut kaikki myrkyt hihaansa niin kuin sinä näköjään, ulostulostasi päätellen. Onko kiva kuulua höynäytettyihin joilla puntit tutisee.
Onhan kaikenlaisia rottia ollut täs elämvarrella,jotakin vähän mennyt mut olen antanut takasin erikoisin taik norm.keinoin joko kipeää yms.& kovin korkojen kera 😎🇫🇮👌
Eli länsi loi Venäjän hyökkäyssodan. Melkonen väite, että Putin olisikin lännen tossun alla. En oikein näe hyötyä tässä sodassa. Muutoin, kun että venäläisien määrä vähenee päivittäin, mikä tietenkin on positiivinen asia.
Monissa salaliittoteorioissa on jotain pohjaa kuitenkin mihin ne perustuvat ja jotkut niistä jopa osuvatkin oikeaan. Ei pidä niputtaa kaikkia kriittisesti ajattelevia ihmisiä samaan laariin ja leimata heitä hörhöiksi. Esim. monien yhteiskunnallisisten päätösten takana on taloudellisia voimia (suuryritykset, korporaatiot) ja ne harvoin tulevat ilmi. Näitä "varjodiilejä" tehdään maailmalla päivittäin. Suomessa onneksi vähemmän. Mun mielesta tuollainen ylimielinen mentaliteetti mitä tässä jaksossa esiintyi on aika perseestä. Se ei auta ketään.
Jep, olen samaa mieltä, että osa salaliittoteorioista on totta. Toisaalta välillä menee epäluulot ylikin. Itse seuraan kaikenlaista, mutta kyllästyn nopeasti, jos kaikki laitetaan jonkin salaliittoteorian piikkiin. Olemme erilaisia ihmisiä. Jotkut niputtavat sen salaliitoksi, kun ihmiset oikeasti ovat eri mieltä ja toimivat sen oman mielipiteensä mukaisesti. Itse niputin Vapan veljekset hörhöiksi ja naureskelin heidän jutuilleen, kunnes heidät pidätettiin. Ehkä he jossain asiassa olivat oikeassa.
David Icke oli ensimmäinen mainstream "salaliittoteoreetikko" ysärin alussa. Hän veti ne teoriat ihan tappiin ja selitteli ufoista, jättiläisistä, liskoihmisistä ym. Miksi näin? No totta kai siksi että hän oli CIA operaatio ja hänen tehtävänsä oli tehdä koko salaliitto- scenestä ihan spedeilyä.. eli että siis ne oikeat, todelliset salaliitot pysyisivät salassa. ELI, kun ihminen kuulee sanan "salaliitto" niin he rupeavat naureskelemaan sitä hörhöilyksi mikä liittyy jättiläisiin, liskoihmisiin, alieneisiin ym. Todella älykäs psyoppi.
Ai Suomessa vähemmän vaikka täällä korporaatiot (mm. AY-liike) omaavat aivan liikaa valtaa
Salaliittoja ei ole,eikä ole koskaan ollut ? Totta vai tarua ?
Salaliitot ja salaliittoteoriat on täysi totta ja osa niistä teorioista on huonompia ja toiset parempia. Se että media nostaa kaikkin älyttömimmät teoriat julkisuuteen johtuu siitä että sellainen myy paremmin
Kiireestä hyvä esimerkki on ilmastonmuutokseen liittyvä aktivismi. Siinä onvielä poliitikoille edullinen ja riskitön tarttumapinta, koska vaikka mitä muutoksia tehtäisiin seuraavien vuosien aikana niin tuloksia ei nähdä poliitikon elinaikana.
Näin se on. Ilmastonmuutos on täysin abstrakti asia.
Siihen liittyvä todellinen keskustelu on täysin poissuljettu asia julkisuudesta. Yksinkertaisempia kriittisiä väitteitä ei käsitellä mitenkään.
Esimerkiksi vaikka mitkä tarvitsevat hiilidioksidia.... Mikä on ihmisen osuus hiilidioksidin tuotannosta ja mikä kaasu aiheuttaa eniten ilmastonmuutosta.
Pidän varsin todennäköisenä, että syy nykyiselle pelottelulle johtuu siitä, että fossiilisten polttoaineiden käyttö loppuu joka tapauksessa. Kehitystä on haluttu nopeuttaa tästä syystä.
Kiireellä voidaan saada aikaan tietysti kaikenlaista sellaista, jota ei olisi järkevää toteuttaa.
Kiirettä käytetään hyvin usein huijauksissa.
Ilmastonmuutoksen kohdalla tilanne on saanut hieman huvittavia puolia, kun välillä on äärimmäinen kiire rajuille toimille ja kaikki kuolee muuten, mutta toisinaan koko asia unohtuu täysin.
Nykyisessä hallituspolitiikassa asioita käsitellään myös kiireellä, mutta valikoidaan varsin tarkasti mistä asioista voidaan leikata ja mistä ei.
Eikä välttämättä mietitä pidempiaikaisia seurauksia. Kokonaisvaikutukset ovat myös varsin hämärän peitossa.
Ottamatta kantaa juuri ilmastonmuutokseen ja sen hoitoon niin kyllä politiikassa varmasti kiirettä käytetään usein hyväksi, koska onhan selvää noin yleisestikin elämässä, että jos harkinta-aikaa annetaan vähemmän niin päätös perustuu heikommalle harkinnalle. Myyjät mm. pyrkivät juuri tästä syystä klousaamaan kaupan nopeasti, koska aika moni heistä tietää, että jos päästät asiakkaan kotiin miettimään asiaa niin harva heistä palaa. Tämäkin toki riippuu mitä ja miten arvokasta tuotetta myydään. Noin yleisesti kuitenkin näin.
Onneksi parani loppua kohti. Älä vaan Poskiparta sotke päivänpolitiikkaa taikuri juttuihin.
Se ei ollut tarkoitus. Se oli pelkkä sivujuonne enkä omasta mielestäni ottanut kantaa asiaan kovin vahvasti muutenkaan. Lisäksi tämä nauhoitettiin jo ennen kuin rähinät oli päällä, joten aihe ei tuolloin ollut niin herkkä 👍Kokonaisuudessa politiikasta taidettiin puhua muutama minuutti.
Oli pakko keskeyttää ja miettiä jaksaako kuunnella loppuun kun politiikkaa pitikin jauhaa useampaan kertaa. Kelaan vähän eteenpäin ja jos jatkuu niin ei tarvii mentalistia enään kuunnella.
@@JuhaniTuomisto Mielestäni politiikkaa oli kahden tunnin aikana noin 5 minuuttia. Ei kovin iso rooli.
5:10 Tulee vaikutelma kuin tässä vieras luo oman uskomuksen siitä kuin suuret mediat eivät valehtele ja käsittelevät asioita rehellisesti.
Todellisuudessa kaikki uutisaiheet ovat valintoja. Eikä tosiaan kaikkia isoja aiheita käsitellä välillä ollenkaan. Hyvinkin merkittävää tietoa voidaan pimittää suurelta yleisöltä, jonka voi laskea hyvin kusetuksena.
Vieras ei ole selkeästi myöskään perehtynyt millään tavalla kyseiseen salaliittoteoriaan.
Fakta on vain siinä, että jos kyseinen #pizzagaten materiaali esitettäisiin kenelle tahansa, niin väitän jokaisen olevan sitä mieltä, että tähän liittyy selkeitä pedofiliaan liittyviä aiheita.
Tuo ei tarkoita samaa kuin pizzeriassa olisi tapahtunut mitään, mutta ilman muuta asiaan liittyy jotain epäilyttävää.
En väitä tuollaista. Esitin vain selkeän loogisen kysymyspatteriston, että jos valtamediat pelaisivat joidenkin tiettyjen tahojen pussiin niin silloin pitäisi olla selvää, että joku / jotkut johtavat tätä ja miten tämä johto toimii, missä ja miten he asiaa organisoivat, kun ihmisiä ja johtajia vaihdetaan niin miten heidät saadaan kastettua samaan organisaatioon ja kun työnteijät vaihtavat työpaikkaa niin miten heidän suunsa saa pysymään supussa. Liian monta kysymystä, johon ei koskaan saada vastausta. Sen sijaan pidemmässä juoksussa on hyvinkin mahdollista, että rekryprosessi esimerkiksi ohjaa tiettyä aatemaailmaa omaavia työpaikalle tai tietty tapa kirjoittaa avaa mahdollisuuksia työpaikkaan X. On siis eri asia puhua siitä, että joku on myötämielinen jollekin kuin, että joku tekee tilaustyönä juttuja ja uutisia jollekin taholle.
@@mentalisti Valtamediat toimivat ilman muuta joidenkin tahojen puolesta ja pussiin. Onko tässä mitään suoraa keskusjohtoa, joka määrittää mitä asioita voi sanoa ja mitä ei, niin siitä voi olla montaa mieltä. Taustalla voi toimia yhtä hyvin pelkkä sosiaalinen kontrolli, mutta joku taho ilman muuta aina päättää mistä asioista ei uutisoida ja mistä uutisoidaan.
Jostain kumman syystä vain kaikki valtamediat voivat jättää jonkun aiheen uutisoimatta ja taas uutisoida jonkun toisen aiheen hyvinkin laajasti tietyllä tavalla.
Esimerkiksi mainitsemasi QAnonin "vaarallisuutta" uutisoitiin joka paikassa, no todellisuus oli toista.
Sen sijaan erittäin rajuja väkivaltaisuuksia ja hengenuhreja ja rikosaaltoja luoneen BLMn toimintaa ylistettiin tauotta. Oma lukunsa on myös hyvin yksipuolinen uutisointi näistä blm-marttyyreista mm. Floyd.
Koronan kohdalla uutisointi oli hyvinkin yksipuolista, vaikka samaan aikaan paljastui koko ajan laajemmin tietoa. Tätä tietoa uutisoitiin lähinnä vuosi tai pari vuotta myöhemmin tai ei ollenkaan.
Elokapinaliikeen johtaja jäi kiinni vakavasta lentokoneisiin kohdistuneesta terrorismista. Suomessa vain yksi puoluelehti uutisoi tästä.
@@mentalisti Isojen mediatalojen omistukset ovat kovin keskitettyjä niin täällä, kuin lätäkön toisella puolen. Omistajaohjauksella saattaa olla merkittävää vaikutusta henkilövalintoissa tiettyihin tehtäviin näissä suuryrityksissä. Yhdysvalloissa myös tiedustelupalvelujen yhteys uutisorganisaatioihin on todettu fakta, mikä mahtaa olla heidän roolinsa tänä päivänä? Oletko koskaan ajatellut, että sellaiset ihmiset, jotka kirjoittavat/toimivat intressien vastaisesti, tuskin tulevat myöskään urallaan kovin pitkälle etenemään. Tässä muutama pointti.
@@sami3570 Yhdysvalloissa medioissa polarisoituminen näkyykin melko selvästi. Siellä sitä ei varsinaisesti aina edes piilotella. Täällä minun on vaikea nähdä, että kenen asiaa esimerkiksi Aamulehti tai Hesari ajaisi? Näyttää, että aina sen josta satumme olemaan eri mieltä.
@@mentalisti Molempien ulkomaanuutisointi tulee valmiiksi purtuna meille, lähinnä copy-paste-käännöksinä (mm. tuolta Yhdysvalloista). Siinä yksi syy, miksi uutiset joskus näyttävät kovin yksipuolisilta. Ymmärrän etteivät voi pitää toimitusta ympäri maailmaa, jonka vuoksi informaatio liikkuu keskitetysti. Disinformaation torjuntaa harjoittaa kumpainenkin taho, mikä on 50/50 milloin mikäkin luetaan disinformaatioksi. Siihen on päätynyt kovin paljon mielestäni myös poliittista sisältöä. Vaikka JSN välillä jakaa huomautuksia, niin mitä väliä todella (pukki kaalimaan vartijana). Kun skuuppi saadaan lentoon, niin se muuttuu todeksi. Ei sen korjaaminen vaikka asiavirheiden vuoksi viikon kuluttua enää muuta sen alkuperäisen viestin saamaa reaktiota/julkisuutta. Kotimaan uutisoinnissa totuudenmukaisuudessa pysyminen on varmasti onnistuneempaa molemmissa taloissa.
Salaliittoteoriat toteutuvat parhaillaan.
Ehkäpä sinulla muttei muilla.
Ja Davos on mentalistien korkeakoulutus paikka 😂
Poskiparta on valtamedian uhri.
@@RampeKaukonen-yd8ro ääliö, höynäytetyillä puntit tutisee ja se on ihan oikein teille pelleille.
Salaliitoista puhuttaessa, olisi hyvä kutsua keskustelemaan vieras, joka olisi käyttänyt edes hetken aikaansa perehtyen aiheeseen. Poskiparta ei kaikessa naiviudessaan selkeästi perusta heittojaan mihenkään tietoon, vaan täyteen mutuun. Suomesta löytyy kyllä akateemisen taustan omaavia ihmisiä, jotka kykenevät argumentoimaan salaliittoihin liittyvien historiallisten faktojen valossa. Kutsukaa vieraaksi vaikka valtiotieteiden ja kasvatustieteiden maisteri Mari Kallanne, hän on kirjoittanut ihan gradunkin aiheeseen liittyen.
Hyvä juttu että jos se hyvää joulunaikaa ja Åland
Ei nyt ihan mutulla sentään. Salaliitoista en voi sanoa olevani asiantuntija, mutta huijauksesta ja sen anatomista kyllä. Useissa salaliitoissa ja niiden levittämisessä on kyse juuri siitä. Asiantuntemukseni kelpaa kyllä niin viranomaisille, medialla kuin turva-alalle, joten oletan sen kelpaavan myös podcastiin. Sen sijaan itse salaliitoista voi varmasti puhua suuremmalla asiantuntemuksella moni muu. Se oli vain sivuaihe tässä kokonaisuudessa.
Poskiparta väisti koronahuijauksen joka oli massiivisuudessaan ja vaarallisuudessaan täysin omalla levelillä.
Joo tämä on aivan naurettava tyyyppi. Totta kai suurin osa salaliittoteorioista on huuhaata. Ne ovatkin valtaeliitin liikkeelle laskemia. Päättäjät eivät päätä asioista. Näiden vaihtuminen ei merkitse. Päättäjät saavat ohjeensa globaalilta eliitiltä. Liskoja eivät ole, mutta eivät ole tavisten kavereita.
Poskiparran kommentointi koronasta löytynee edelleen Xstä. Selittää tuota väistöä, liian kiusallinen aihe sen dramatisoinnin jälkeen.
Olisi erittäin tärkeää ihmisten lopettaa asiasta puhumisen pelkääminen. Kohta tulee muuten toinen "kierros"...
Erikoinen huijaus, koska kuolleisuusluvut kymmeniä miljoonia koholla jo ennen piikkejä.
Ei ihme että tämä Poskiparta saa ohjelma aikaa YLE.llä. Punavihreys paistaa läpi koko haastattelun ajan.
Pete on 3 piikin hesarin tilaaja
😅
Jep😀ja YLE:n palkkalistoilla.
@@Tomppa845 Sekin vielä. Tosin palkkalistoilla en ole ollut missään vuoden 1999 jälkeen.
@@mentalisti Justiinhan tässä perustellusti tuotiin esille sun rokotus- ja työhistoriaa. Sen perusteella sun pitäis saada rahaa Yleltä. Jos näin ei ole, niin ottaisin yhteyttä liittoon. 😂
Kiitos kaikille palautteista. Itse asiassa hauska havaita miten muutaman minuutin hairahdus politiikkaa tuossa keskustelussa oli monelle liikaa :) Se oli sivujuonne ja tämähän nauhoitettiin ennen kuin lakot olivat kunnolla alkaneet, joten se oli vain pohdintaa siitä miten politiikassa ja yleensä vallan koneistossa myös kiirettä ja auktoriteettia hyödynnetään, kuten myös disinformaatiota. Mukavaa kevättä!
Puheenaihe-kanavalla on jatkuvasti politiikka-aiheita, niin luulen, että iso osa kuulijakunnasta on niistä hyvin perillä, joten - kuten itsekin totesit - kun vieras kommentoi aihealuetta, josta ei ole erityisen perillä ja kuulijat ovat, niin tämä voi nostaa närän.
Aikalailla koko politiikkahan on loppupeleissä sumuverhon rakentamista, joten politiikassa todellakin on käytössä kaikki huijaamisen keinot, business as usual. Politiikassa niistä ei vain saa jäädä kiinni, eikä näin ollen saa myöskään sanoa ääneen, jos joku toinen huijaa, ellei sitten ole vahvat todisteet, mutta sumuverhosta määritelmällisesti ei yleensä ole.
Poliittisten mielipiteiden ympärille luodaan siis sumuverho, kehys, framework, jonka sisällä sanotaan, mitä sanotaan, mutta kuulijoiden eli äänestäjien mieleen jää lähinnä sumuverhon ja kehyksen karmit, eikä se, mitä faktisesti on sanottu, joka onkin usein latteaa, banaalia, mitäänsanomatonta, mutta taskuliinat ja muut on kyllä viimeisen päälle kohdillaan.
Peten mukaan kiireellä ajetut asiat ovat yleensä huijausta? Sote, Ympäristoasiat, aborttilaki, luontokato, ilmasto, lämpötilan nousu, translaki jne.. ovatko nämä kaikki huijauksia, siis ilman politiikkaa.
@@erajuhani7151 Ei ole. En tiedä mitä keskustelua kuuntelit. Huijarit vain vetoavat aina kiireeseen ja keskustelua voi laajentaa siihen, että mitä enemmän kiirettä, sitä vähemmän harkinta-aikaa. Eli en väitä tämän enkä minkään hallituksen tahallaan huijaavan, mutta toki asiassa kuin asiassa tiedetään, että kiireellä saadaan painetta tehdä päätös. Ei ole sattumaa, että esimerkiksi myyjä yrittää saada meidät ostamaan nyt, koska tietävät, että jos menemme kotiin pohtimaan asiaa niin saatamme tullakin siihen johtopäätökseen ettemme tarvitse myytyä tuotetta mihinkään. Mukavaa alkanutta viikkoa.
@@mentalisti
Otit itse kantaa politiikkaan ja tähän kommentoin
Melko outoa että puhut täysin vasemmistolaisella retoriikalla ja sekoitat ay-liittojen ulkoparlamenttisen toiminnan, hyväksyttäväksi toiminnaksi? Suomi on saanut varoituksia EU:ta ja luokittajilta talouden tasapainottomuudesta myös valtiovarainministeriön asiantuntijat ovat varoittaneet jo vuosia eri hallituksia asiasta? Sinä selkeästi luotat vasemmistolaisuuteen enemmän kuin EU tarkastusvirastoon, rahoituslaitoksien luokittajiin, valtionvarainministeriön virkamiehiin, koska sinulle on epäselvää kuka valehtelee ja kuka puhuu totta?
Olivatko nämä edellisen hallituksen hankkeet pakollisia tehdä heti, nämä ajettiin kiireellä väkisin läpi (siis luotat edellisen hallituksen toimiin, mutta et tämän hallituksen toimiin) ¨aborttilaki, Sote, ilmasto, translaki jne¨, asioista ei sallittu avointa keskustelua ja niistä on tullut ääriryhmille salaliittoteorioita täysin turhaan. Kyse oli puhtaasti hysterialla väkisin runtatuista ideologisista asioista, jotka tulevat aiheuttamaan pitkään erimielisyyksiä ja kansan kahtiajakautumista.
Salaliittoteoriat on helppoa tyrmätä faktalla, kun sallitaan avoin keskustelu asioista ilman leimakirvestä?
@@erajuhani7151 En väittänyt niin, vaan väitteeni kuuluu, huijauksissa kiire on usein läsnä, koska mitä vähemmän aikaa miettiä, sitä huonommin punnittuja monet päätökset ovat. Kiire ei siis automaattisesti tarkoita huijausta, mutta on lähes aina huijauksissa mukana.
Nyt on mielenkiintoinen
Mielestäni kyseinen Pete Poskiparta on kunnon kaveri, en näe tässä mitään epäilyttävää. Rehellinen metkupetku ja luvan kanssa! Kovan luokan mentalisti.
”Metkupetku” 😅😅😅
Ei tarvitse kontroloida kaikkea, kunhan vaan suorassa tai epäsuorassa hallinnassa vipuja joilla voi säädellä. Esimerkkinä usein käytetty lainaus, "Give me control of a nations money supply, and I care not who makes it’s laws" - Amschel Rocthchild
Mikä oli se sarja mis oli ammatti huijarit ja ne huijas helvetin hyvin ja ovelasti, yks niistä tais olla taekuvaras. Ei kotimainen
Juu oliha se pitsabaari juttu vähän hassu, mutta se yks saari onkin eri stoori.
Pizzagatekin oli todennäköisesti täyttä totta.
Salaliitto-huijaus. Ei kannata uskoa vaarallista kulttipotaskaa. Miten he muka voisivat pimittää sen meiltä kaikilta. Hah, naurettavaa...
@@Lerppunen Pizzerian kellarissa väitettiin pidettävän lapsia vankeina, yksi hörhö otti asian todesta ja lähti aseen kanssa pelastamaan näitä lapsia. Pizzeriaan päästyään totesi, että kyseisessä rakennuksessa ei ollu edes kellaria lapsista nyt puhumattakaan.
@japi246 mmm niin noh, tuskinpa pizzeria oli mikään lapsosten pääasiallinen säilytyspaikka jos sitä meinasit.
Heistä kiinnostuneet henkilöt nyt vain ilmeisesti kävivät siellä.
Kellareita, luolastoja,bunkkereita,tunneleita ynnä muuta on maailmansivu täynnä..
Se että kyseinen höyrypää ei sieltä pizzeriasta niitä löytänyt ei todista mitään.
Pizzerian omistussuhteet ovat suoraan politiikan ytimeen ja toiseksi sähköposti viestintä eräiden poliitikkojen kesken oli noh, hieman hämmentävää.
Hämmentävää on myös kyseisten poliitikkojen ja heidän kaveriensa itse tekemä/ kotiinsa haalima taide joka ei kovin terveeltä vaikuta.
Siinä nyt vain muutama itu.
@@reht1 Siinä oli muutama harha, ei itu 😂😂
Juu minullekkin tuli yhteen aikaan näitä microsoft huijaus puheluita, että teidän koneella on sitä sun tätä. Sitten kun kysyin, että miksi soitatte microsoftilta kun minulla applen kone ja käyttöjäjestelmä jumalavita löivät aina luurin korvaan.
Poskiparta VMTK puheenjohtaja VSitR. Heikkilä I/97
Sama mies 😊
Tarkoitus puhua huijauksesta - alkaa puhua hallituksen poliitiikasta, ok. Oli ihan Rusimainen syrjähdys 😄
Totta. Otan tuon piikkiini. Se lähti vähän sivuraiteille, joskin tarkemmin kuunneltuasi varmaan huomasit mitä ajoin takaa? Siis, että olemme tilanteessa, että jompikumpi puhuu kukkua, kun väittää lakiesitysten johtavan tähän ja tähän, kun kerran näkemykset ovat päinvastaiset. Kysyinkin, että huijaako mua hallitus vai AY-liike, vai puhuuko kumpikin vasten parempaa tietoa.
Se on sopimus. Mä suostun huijattavaksi.
Ukko näyttää siltä että häntä olis huijattu oikeen kunnalla
🤷
Olen asunut Tanskassa 50 vuotta. Olin äitini hautajaissa helmikuussa. Siellä veljeni poika näki netistä, että Skandinaviassa asuvia vanhempia naisia/miehiä ottaa suomea puhuva poliisi yhteyttä pankkiasioista. Tultuani kotiin minulle on soittanut suomea puhuva poliisi kaksi kertaa. Paiskoin puhelimen ja sanoin sinun kanssasi en tosiaankaan halua keskustella! Onko niistä tapauksista enemmän tietoa?
Juuri tuosta ilmiöstä on kyse. Poliisi on se auktoriteetti ja yleensä lepertelevät taitavasti sekä kiirehtivät antamaan milloin luottokortin tietoja ja milloin pankkitunnuksia. Poliisit eivät tällaisia ikinä kysele puhelimessa.
Niin mitkä säästöt😆 kun eläke tulee niin se myös menee.
Ikävä kyllä monilla se on näin :(
@@mentalisti tili tuli, tili meni. Kuka perk... rahan jäljet tunnistaa 😆
Tili tuli tili meni laulaa viskisieppo😂
Vakuutushuijausten kohdalla nyt menossa jakso, niin minulta kerran kyseltiin kuvia koiratarhasta kun ilmoitin koiran tapatumaisesta kuolemasta. No pistin kuvat tarhasta ja tarkan kuvauksen tilanteesta ja korvaus tuli koiran ostohinnasta jonka ilmoitin olevan 500 euroa, jota se olikin ja siitä omavastuu 200 pois, eli 300 euroa tuli tilille. Mutta sitten mietin tuossa muutama vuosi sitten, miten ilmoittaa kannettavan tietokoneen hinta vakuutukseen kun sattui hajoamaan kun kaadoin juomat vahingossa päälle. Katsoin netistä hintoja, mutta kun ei löytynyt enää juuri sille mallille hintaa. Huollossa sanoi, että sen koneen hinta on ollut uutena noin 1500 euroa muutama vuosi sitten. No miten sen arvioit sitten koneen hinnan josta en itse ole maksanut, niin pistin jotain 600 muistaakseni, ja siitä ottivat omavastuun pois ja jäi vielä useampi satanen vaikka ei tarvinnut mitään kuvia laitella. Että onko se sitten kusetusta vai ei? :D
Tuskin, jos kerran kuitenkin vaivauduit selvittämään asiaa. Eikä ne yleensä tuollaisia summia ole mitä huijataan.
On myös huono lähteä pätemään jos mielikuvitusta ei ole lainkaan. Jos Kiinan (vastapuolen) sovellukset pystyy kuunnella kun lupa on annettu lataamalla sovellus. Miksi google ja muut lännen sovellukset ei voisi sitä tehdä?
Länsimaiset yksityisyritykset vaan on vastuussa toimistaan hallituksille. Kiinan hallitus itse suoraan koordinoi kaikkia teknologiayrityksiä.
Eikun pitää uskoa vain näissä olevan hyvä ja paha.
Pitää vaan uskoa, että yksipuoluejärjestelmä on ihan yhtä hyvä kuin demokratia.
Kyse ei ole mielikuvituksesta vaan ihan teknisistä asioista. Withsecurityn tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen tyrmää kännyköiden salakuuntelun yksiselitteisesti kirjassaan Internet. Samoin tekee Petteri Järvinen kirjassa Digiajan tietoturva. Myös me tyrmäämme tämän samojen asiantuntijoiden perusteluin kirjassa Huijauksen anatomia. Syyt ovat yksinkertaiset. 1. Jos markkinointimielessä meitä salakuunneltaisiin ja firma jäisi siitä kiinni niin se kaatuisi joukkokanteiden vuoksi. 2. Olemassa olevat systeemit, kuten se mitä teet älylaitteellasi, missä käyt, ketä tapaat, mitä ostat, mitä klikkaat jne... on paljon tehokkaampi tapa kohdistaa ja mainoksia. 3. Pelkästään akku jo paljastaisi, jos mikrofoni olisi koko ajan aktiivinen. Uudemmissa iPhoneissa syttyy aina pieni valo, joka kertoo mikrofonin olevan auki ja ainakaan toistaiseksi mikään tietoturvayhtiö ei ole huomannut, että joku appi voisi tämän ominaisuuden kiertää.
Suomeksi, on eri asia puhua valtion vakoiluorganisaatioista, jotka toki koko ajan vakoilevat meitä kuin siitä, että joku tai jotkut yhtiöt pyrkisivät salakuuntelemaan meitä vain siksi, että voisi näyttää meille mainoksia. Jos tämä toimisi niin sinun pitäisi kyetä tekemään tuo Petteri Järvisen video, jossa mainoksia alkaa pudota näytölle, kun olet luetellut tiettyjä tuotteita ja palveluita puhelimen vieressä.
@@scouttis Sekin.
Tosin länsiyritykset ovat myös hyviä kiertämään vastuuta ja vetoamaan vaikka mihin tietosuoja vastuuvapautus lomakkeisiin jonka jälkeen suurinosa hallituksista voi olla hiljaa.
Eduskuntakausi on vain neljä vuotta. Jos halutaan tehdä muutoksia, ne on tehtävä nopeasti. Toisaalta kyllä plörinäkausikin käytti huijauksen periaatteita. Se tosin saattoi lähteä jo Kiinasta eli he käyttivät huijauksen periaatteita ja saivat muutkin kansat käyttäytymään niin kuin halusivat. Se taas ei ole varmaa, miten paljon Suomen hallitus tiesi, että kyse on huijauksesta,. Itse tulin siihen tulokseen, että hallituskin tiesi, että kyseessä on huijaus toukokuussa 2020, kun ministerit kilpaa vetivät omia sanojaan pois.
Podin vetäjien olisi hyvä lukea Geert Vanden Bosschen kirja "The Inescapble Immune Escape Pandemic" ja sitten pyytää vaikka Tamara Tuuminen vieraaksi. Rupeisi ehkä palaset loksahtelemaan paikalleen. Mutta, mutta, "You can`t save your face and ass at the same time"... 90 % ylpeistä ihmisistä menettää mieluummin pyllynsä kuin kasvonsa. It is what it is.
Miksi juuri salaliitoissa pitäisi kokoontua fyysisesti, mutta nykyiset Auervaarat voivat hoitaa viestinnän sekä huijauksen virtuaalisesti?
Ei varmaan miksikään, mutta jos siellä johdetaan maailmanlaajuisia asioita, joiden rahallinen arvo on miljardeja, kuten väitetään niin tuskin sitä Teams palaverissa käydään? Salaliittoja on maailma pullollaan, mutta mikään ei viittaa siihen, että olisi joku yksi rikkaimmisto, joka pyörittäisi liki kaikkia hallituksia mielensä mukaan, kuten villeimmät väitteet esittävät.
Se 3 euron tuntipalkka on just sellanen huijaus.. laitonta..
Mentalistina tunnettu Noora Karma teki tälläisen julkisen korttitempun ohjelmassaan, jossa vilautti korttipakan kortit ja sanoi etukäteen miten pitää valita yksi kortti mieleen. Kyllä se aika yllättävää oli miten mieleen jäänyt kortti oli sama, minkä Karma valitsi myöhemmin esille.
Mikä tässä on mielenkiintoista? Yksi vanhimmista tempuista, eikä mitenkään erikoinen. Tästäkin miljoona erilaista "temppua" ja kaikki menee suht samalla kaavalla "plärään pakkaa ja sano, kun pysäytän...".
@@JaakkoJamsa Siinä on n. 15-30-- korttia jotka ehtii nähdä korttipakasta. Siitä huolimatta laitoin mieleeni kortin, jonka hän valitsi.
En ole perehtynyt logiikkaan tempun taustalla. Luultavasti toimii ensimmäisellä kerralla suurelle yleisölle.
Jos ammattihuijari sanoo olevansa rehellinen, niin ei ehkä kannata uskoa väitettä kovin nopeasti.
Kannat näemmä aika pitkään kaunaa menneistä. Tsemppiä valitsemallasi tiellä.
@mentalisti Kiitoksia. Mukava oli kuunnella ja tosi mielenkiintoinen aihe.
Kerronpa ku kerran yhessä autoliikkeessä oli makkaran syöntiä ja taikuri kiersi ja teki lähi temppuja niin minä voin Harry Potter fanina sanoa että oikesti oikeita temppuja se teki,😊 nostan vaan lätsää ammattilaiselle. Niin sielläpä oli nainen joka tuli just voi sanoa että hysteeriseksi ku taikuri teki lähi temppuja... se vain kovaan äöneen jankutti että ei voi olla totta sinä. Sinä. Sinä. Sinä...
Mukavaa vuoden jatkoa kaikille.
Parikymmentä minuuttia riitti. Ei osannut vastata mihinkään kysymykseen mutta sitä enemmän kyseenalaisti itsestään selviä asioita. Millähän meriiteillä tämmönkin sankari on jonkun kirjan tehny
Pari peukkua tälle. 👍👍
Jaaha taitaa tätä olut maistelijaa vituttaa Nato jäsenyys :)
Ei vituta! Olen iloinen jäsenyydestä. Ja mikä maistelija?
Toimittajathan tunnetusti kirjoittavat sitä, mitä omistaja vaatii. Ei ole mikään salaliittoteoria ja varmasti vastattaisiin, jos tämä mies kysyisi, miksimitään ei vyuodeta. ihän mitään tarvitse vuotaa. Kaikki vähänkin ajattelevat ja tietoa hankkivat ihmiste tietävät "journalismin salat". jo MArtti Valkonen kirjassaan sanoi taas kerran suoraan asiat. Niin tässähän siis Hesarin toimittaja vuoti koko maailmalle asiat taas kerran. Kaikkihan tällaisista puhuvat. Tämä puhuva pää on kuin valtaeliitin ammattihuijari. Yksinkertaisesti tällaisia kirjoja tai tomijoita ei ole hänelle olemassakaan. Koska niistä ei valtamedia puhu
Homma bueno!
Liskoväki on sellaista väkeä, jotka kyttäävät tilaisuutta. Niin pitkään kuin tarvitsee ja sitten nappaavat sen mitä haluavat. Esimerkiksi Sor os on tosiasiassa vain pelkkä ryysyläinen verrattuna oikeisiin rahamiehiin, jotka teettävät hänellä pellen tehtäviä. Ovat itse hiljaa piilossa, hajauttaneet omaisuutensa ja osakkeensa niin ettei niitä pysty kukaan edes selvittää tai laskea.
Varmasti 😂
@Monsuuri Lisko termininä voi viitata pankki ja sijoitusmaailmassa työskenteleviin tai sitten niihin itseensä.
Jos sana lisko jätetään pois laskuista niin aloittajan komentti on kaikilta osin varmasti juurikin noin. 🦾
Vai mikä siinä oli epäselvää..😅
@@reht1 En usko, että liskoväkeä on. Toki minäkin olen lisko, koska muiden tavoin haluan maksimaalista tuottoa sijoituksilleni.
@@Monsuuri Varmasti näinkin.
Tarkoitin myös että jos lauseessa on sana lisko se ei tee koko muuta tekstiä tyhjäksi. ✌🏼
@@reht1 Liskoväestä kirjoittaminen ei ole mielestäni erityisen fiksua
16min pysty kuuntelemaan tätä ja sit oli pakko lopettaa.
Loppuiko prepaidista saldo?
@@Monsuuri Ei vaan siinä kohdassa puhuttiin muutama minuutti politiikkaa ja se on joillekin liian herkkää näinä aikoina.
@@mentalisti Niin, siitähän toki kyse, että oman kuplan vastaisia ajatuksia ei haluta kuunnella (defenssi).
@@Monsuuri Ja oudointa oli, että varsinaisesti en ottanut edes kantaa puolesta tai vastaan vaan otin vain esimerkin, että kumpi huijaa, hallitus vai AY-liike vai puhuuko molemmat vasten parempaa tietoa.
@@mentalisti Olet punavihreä.
Eiköhän naisvakuuttava itke ja ole pelokas?
En ole tv.tä seurannut sen 12 vuoteen, mutta aikoinaan hätätiedotteet tulivat tv.n ylälaitaan pyörimään.
Toimiiko tv vielä niin ja tuliko epidemiatiedotteita vuosina 2020-2022
Vassari tuli tekemään politiikkaa ohjelmaan, joka ei ollut poliittinen. Väärässä tietenkin taas. Yle puskee selvää propagandaa. Ei tarvi tietää missä kokoonnutaan, kun sen näkee ihan vain niitä uutisia lukemalla että niissä jätetään aina toinen puoli kertomatta tarinasta, jotta oma agenda etenee. Se on yhdentekevää niiden uutisten virheellisyyden kannalta, että onko se päätetty johtoa myöten että näin toimitaan vai onko vika äärivasemmistolaisessa toimittajakunnassa.
Huomaa tässä kommentissa ihmisten yleisen harhaluulon, että uutiset ovat tarinoita. Uutiset ovat uutisia. Niissä tarkoituksena on esittää asioita. Vahvistamattomia asioita usein jätetään kertomatta tai jos niihin viitataan, tulee tuoda esille, että asiaa ei voida vahvistaa tai sille ei ainakaan vielä ole vahvistusta. Tällöinkin tulee omata terve medialukutaito, joka valtaosalta (ainakin folioista) puuttuu kokonaan. He eivät käsitä eroa uutisessa, jossa tuodaan asia esille jonkin ulkopuolisen lähteen mukaan taikka paikan päältä uutisoidun empiirin lähteen pohjalta.
@@JaakkoJamsa Olipa todella naiivi ja tietämätön kommentti. Perehdy hieman edes Suomen uutisvirtaan ennen kuin lähde tällaiseen keskusteluun.
@@xvnbm Olen hyvin perillä kyllä Suomen sekä usean länsimaalaisen maan uutisvirrasta. Kiitos vain ehdotuksesta, mutta kommentti ei ole naiivi. Omasi osoittaa kyllä luetun ymmärryksesi tason sekä edelleen vahvistaa alkuperäistä näkemystäni, näin ollen osoittaa omani todeksi. Kiitos siitä.
@@JaakkoJamsa Se, että sanot ettei näkemyksesi ole naiivi ei muuta mitenkään sitä, että se on ilmiselvästi naiivi, koska et tunnista selvää tiettyjen agendojen ajamista Suomen mediassa. Voit toki olla seurannut sitä paljonkin, mutta et selvästikään osaa tarkastella sitä objektiivisesti. Se ei yllätä minua lainkaan, koska selvä valtaosa ei osaa.
@@xvnbm En ole puhunut agendojen ajamisesta länsimediassa, vaan tuonut esille sitä kuinka ihmiset eivät ymmärrä uutisia tai ylipäätään lukemaansa, tämän sinä jo toistamiseen todistit. Et ole varmaankaan ymmärtänyt yhtäkään minun kommentiani.
Mielenkiintoista, että tuot objektiivisuuden esille. Ihan kuin olisin siitä maininnut? Voi ironiaa...
Koska Pete olet itse kokenut wau-tunteen ? Eli "miten helvetissä se tuon teki" ?
Tuon tuostakin. Varsinkin korttitaikurit vetää mua ihan kuusnolla, kun oikein kovan alan tekijän kanssa pääsee samaan pöytään.
Välil toivois et tällä kanavalla ois kommentointi estetty.
No toisaalta tämä kertoo osin miten eri ääripäissä uskomukset kulkevat.
Pete unohti tärkeimmän…….valehtelu.
Mitä röyhkeämpiä sen toimivampi.
En tietenkään unohtanut. Valehtelu on synonyymi huijaukselle. Ilman valhetta huijaus ei onnistu, mutta valhe menee läpi usein näiden kolmen psykologisen syyn vuoksi eli kehu, kiire ja auktoriteetti. Kirjassamme Huijauksen anatomia on aiheesta lisää.
Toiston merkitys propagandassa oli alan uusinta tietoa1900-luvun alussa. Tietenkin jo aikaa sitten havaittu. Göbbelsin sijaan voisi joskus tarkastella tosiaan tätä Lännen valtamedian toimintaakin, kun propagandan oppeja mietitään. Kuuluisa mies tässä on yllätys yllätys amerikkalainen Bearnais. Hänhän juuri suunnitteli verkoston, jolla nimenomaansaataisiin propagandaa levitettyä taidokkasti. Silloin jo esitettiin, millä tavoin voidaan kansalaiset saada aivopestyä ja tottelemaan. Siis taas se suuri kysymys,jotä tämä hemmo pähkäilee koko ajan
Mistä löytyisi tästä lisäinfoa? Mua kiinnostaa aihe oikeasti. Mä olen lukenut kyllä, että jo muinaisessa Egyptissä tunnettiin tämä menetelmä, jossa asiaa toistamalla saatiin kansa ruotuun, mutta sen ajan menetelmät olivat tietenkin hyvin erilaiset muutenkin.
@@mentalisti Mein Kampfista luin ja myös jossain Hitleristä kertovassa ihan valtavirtakirjassa oli, kuinka nuo opit olivat juuri tuolloin pinnalla. Nearnysistä olen lukenut lyhyen artikkelin, mutta käsittääkseni hän on kirjoittanut aiheesta kirjan
@@tuomashako3983 Aiheesta kerrotaan kyllä myös Ian Kershawn kirjassa Hitler, mutta tosiaan ilmiö on tunnettu kyllä paljon kauemmin. Tuolloin vain tuli sähköiset välineet tämän levittämisen nopeuttamiseen, josta radio oli merkittävin.
@@mentalisti Edward Bernays: Propaganda(1928)
Kerro mulle että käpyrauhanen on kalkkeutunut kertomatta sitä.. semmonen fiilis tulee tästä vieraasta
Otan tämän suurena kehuna.
Tää jäbä on kyl hukassa :D
Selvä se! Tsemppiä.
😢
Kommenteissa paikalla Bodilaiset sekä Arto Lauri fanclub näköjään.
On kyllä hyvin sakeisto löytänyt paikalle 😂
@@jere4352Näin käy aina, kun aiheena huijaukset, salaliitot tai ah… rokotteet 👍
Vähän kalskahtaa korvaan oli toi naivi käsitys, että puhelimet ei muka jossain määrin kuuntele ns jatkuvasti käyttäjäänsä. Mulla ei ole foliolakkia eikä salaliittoja päässä, mutta mm. mainonnan kohdentamiseksi puhelin kuuntelee satavarmasti avainsanoja. Etenkin kiinalaiset. Täysin ajankysymys kun sekin asia paljastuu. Mikään kanne tai asia ei todellisuudessa enää kaada noita firmoja, teollisuutta ja ihmisiä sekä valtioita niiden takana. Pahimmassa tapauksessa muka jotain kaatuisi ja maanantaina on tilalla toinen palvelu nimellä Beta. Siksi ne ei todellakaan välitä tai tuhoudu kun lopulta näin käy. Vastaavia kyetään tekemään ilman että hyppöset tietää tai siihen liittyy salaliittoa. Esimerkkejä piisaa, tutkii vaikka wall steeetin historiaa, vw päästöhuijaus ja ihan vaikka kryptohuijauksia. Niistäkään kukaan asiantuntija osaa mitään solidia sanoa. Ja aivan fuulaa kaikki olleet. Jos sen voi tehdä, se satavarmasti tehdään. Ihminen toimii näin. Muutenkin tässä oli nyt paljon sellasta mikä ei ole Poskiparran asiantuntijuuden piirissä. Ukossa on nyt aika vanhaa dataa pullollaan. Se on ihan luonnollista, kelkasta pudotaan jossain kohtaa.
Kiinalaiset siellä Sirkka -Einaria kuuntelee. Onneksi heillä on kattava suomen kielen taito.
@@dannil9878 Suomen kielen taito?😄 Kommentti kertoo riittävästi tekijästään. Olet pudonnut pahemmin maailman kehityksestä kun Poskipaska tai edes minä. Vinkki: jos sulle soittaa joku prinssi Afrikasta, niin se ei välttämättä ole tosi juttu. Koita pärjätä nyt kuitenkin tässä "nykymualimassa"
Uskomuksellesi ei vain löydy minkäänlaista todistusaineistoa. Kyllä, valtiolliset tahot varmasti vakoilevat, mutta puhelimet eivät itsessään sitä tee markkinointitarkoituksiin. Tähän olemassa olevat konstit ovat paljon tehokkaampia ja olisi jälleen melkoisen kova salaliitto, jos kaikki puhelinvalmistajat, appien tekijät ja valtiot toimisivat yhdessä salaa eikä kukaan vuotaisi ikinä näitä tietoja mihinkään. Hauskaa myös, että mikään tietoturvayhtiö ei olisi tätä pystynyt todentamaan. Tärkeintä olisi oivaltaa, että on eri asia puhua mitä NSA tai FSB tekee kuin mitä Google tai FB tekevät.
@@dannil9878 mihin ne tarvii Suomen kielen taitoa?
@@veikko6veikko suomen ei Suomen☺️
Tuu ftf please. Aa. Ei pysty koska on kiire.
Vasemmassa korvassa on tällä miehellä tyypillinen KGB:n implanttikamera😂
On on ja päässä seurantasiru.
Rami ajattelee niin monimutkaisesti että hän on varmasti Mensan jäsen, ei kahta sanaa 😉
Kuka Rami?
@@mentalisti mitäs se mentalisti nyt hassuttelee? Rami Kurimo, se mies joka sinua jututtaa.
@@JPH921 Noniin Noniin 😊
mites nää juutalaisten tunnelit mistä puhuttiin että täyttä salaliittoa ja just kuukaus sitten about bustattiin new yorkissa juutalaisten pakotunneli synagogasta jossa oli yhteydet lapsikauppaan, tää jätkä on selvästi ite ammattihuijari.
Toi tiätsä ei oo fresh, että olis oikee news, tiäkkö.
Miten, jos kokeilisit opetella puhumaan?
Teille tiedoksi salaliittoteoria toteutuu parhaillaan, mutta sitähän myrkky piikkien ottajat ei tajua tietyistä syistä.
Lol mitä aivomätää 😂
Ei tajua ei. Venäjään kallellaan olevat elämänkoululaiset tajuavat selvästi paremmin kuin tiedemiehet (lampaat).
@@scouttis joo sulla tullut niistä m-piikeistä mätää arvoihin.
@@Monsuuri lampaita ovat kaikki valtamedian ap-uhrit, jotka ovat ottanut kaikki myrkyt hihaansa niin kuin sinä näköjään, ulostulostasi päätellen. Onko kiva kuulua höynäytettyihin joilla puntit tutisee.
Poskiparralla on ihan hyviä juttuja, mutta politiikkaosiossa taitaa kyllä puhua läpiä päähänsä. Suutarin kannattaisi pysyä lestissään.
No viisi minuuttia yli kahden tunnin keskustelussa oli aika pieni osuus 😊
EU osti jokaiselle kansalaiselle 7 rokotetta.. tekstiviestillä..🤦♂️😡🤬
Täys pelle tämä mentanisti
Asia kunnossa. Mukavaa viikonloppua myös sulle.
Onhan kaikenlaisia rottia ollut täs elämvarrella,jotakin vähän mennyt mut olen antanut takasin erikoisin taik norm.keinoin joko kipeää yms.& kovin korkojen kera 😎🇫🇮👌
Nyt kyl. Ei aiv. Pysy. Ymmärt. viest. Sisält.
Venäjän "hyökkäyssota" on se minkä länsimedia on rakentanut. Kannatta tutustua historiaan ihan oikeasti.
Putinin trollihan se siinä.
Eli länsi loi Venäjän hyökkäyssodan. Melkonen väite, että Putin olisikin lännen tossun alla. En oikein näe hyötyä tässä sodassa. Muutoin, kun että venäläisien määrä vähenee päivittäin, mikä tietenkin on positiivinen asia.
Eli sielläkö ei sodita nyt? Eikä Venäjän joukkoja ole suvereenin itsenäisen Ukrainan alueella?
Foliohatut vaan puuttu poikien päistä😂😂