Tuo viimenen lause oli fakta. Moni hyvä yrittäjä, jotka ovat saaneet menestystä, siirtyy sinne sijoituspuolelle ja ovat siinä varsin keskinkertaisia, kun parempi usein olisi jatkaa yritystoiminnan parissa. Vaikka esim sparraajana, mentorina tai hallituksessa, jos eivät enää halua lähteä uusia yrityksiä perustamaan. Mutta useimmiten silti olisi isoin hyöty siellä päivittäisessä toiminnassa uuden yrityksen takana.
Tuo liiketila showroom idea olisi erittäin hyvä ja toivottava idea jos vaan yrityksillä on mahdollista kannattavasti se toteuttaa, toki se vaatii sen että tuotteet siellä on lähinnä myytävissä vain joko siinä omassa ketjussa tai sen showroom edustajan hinta olisi markkinoiden halvin, muuten äkkiä pelaa kilpailijan pussiin. Olisi erittäin mukavaa käydä kokeilemassa nykyisin netissä tapahtuvia ostopäätöksiä sen sijaan että joku yli-innokas myyjä on kokoajan niskan takana hiillostamassa ja häiritsemässä ostopäätöstä.
Samoin tuo crowd sourcing + freelancer idea oli hauska että olen itse samaa ideaa paloittelut mielessäni lenkkeillessäni lähinnä kaupungin ja kuntien infran osalta. esim. pensaiden harvennus, roskien keräys, graffitien peseminen, lakaisettomat/jäiset portaat jne. Kohteita olisi aivan törkeä määrä varsinkin kasvukeskuksissa ja se loisi takuuvarmasti lisää työllisyyttä ja mahdollisuuksia pienimuotoiseen tulotason kasvattamiseen ja ihmisille merkityksekkäiden asioiden tekemiseen niin ajan käytön kuin oman elintilansa parantamisen muodossa. Hyvä idea sinänsä mutta siinä voi muodostua myös ongelmaksi ihmisten oma ahneus joka voi johtaa myös keinotekoisiin ja itseluotuihin kohteisiin jolloin ongelmien määrä vain lisääntyy ja lieveilmiöt kasvaa bisnesidean ympärille ts. freelancer käy yöllä sotkemassa paikat ja päivällä siivoaa ne saaden rahaa siitä omasta ongelmastaan.
Toi on mielestäni idean väheksymistä että idean arvo on nolla. Ymmärrän pointin mutta on se tekemisen arvokin nolla jos ei oo ideaa. Se arvo tulee siitä kokonaisuudesta missä idea on osa sitä. Esimerkkinä voi käyttää vaikka patentteja. Pelkkiä ideoita minkä arvo voi olla paljon paljon enemmän kuin nolla.
Hyvä jakso! Pyytäkää vieraaksi Baronan perustaja Markus Oksa!🔥
Tuo viimenen lause oli fakta. Moni hyvä yrittäjä, jotka ovat saaneet menestystä, siirtyy sinne sijoituspuolelle ja ovat siinä varsin keskinkertaisia, kun parempi usein olisi jatkaa yritystoiminnan parissa. Vaikka esim sparraajana, mentorina tai hallituksessa, jos eivät enää halua lähteä uusia yrityksiä perustamaan. Mutta useimmiten silti olisi isoin hyöty siellä päivittäisessä toiminnassa uuden yrityksen takana.
Onko Kästi & Keskiväli saamassa vielä jatkoa?
Tuo liiketila showroom idea olisi erittäin hyvä ja toivottava idea jos vaan yrityksillä on mahdollista kannattavasti se toteuttaa, toki se vaatii sen että tuotteet siellä on lähinnä myytävissä vain joko siinä omassa ketjussa tai sen showroom edustajan hinta olisi markkinoiden halvin, muuten äkkiä pelaa kilpailijan pussiin.
Olisi erittäin mukavaa käydä kokeilemassa nykyisin netissä tapahtuvia ostopäätöksiä sen sijaan että joku yli-innokas myyjä on kokoajan niskan takana hiillostamassa ja häiritsemässä ostopäätöstä.
Samoin tuo crowd sourcing + freelancer idea oli hauska että olen itse samaa ideaa paloittelut mielessäni lenkkeillessäni lähinnä kaupungin ja kuntien infran osalta.
esim. pensaiden harvennus, roskien keräys, graffitien peseminen, lakaisettomat/jäiset portaat jne.
Kohteita olisi aivan törkeä määrä varsinkin kasvukeskuksissa ja se loisi takuuvarmasti lisää työllisyyttä ja mahdollisuuksia pienimuotoiseen tulotason kasvattamiseen ja ihmisille merkityksekkäiden asioiden tekemiseen niin ajan käytön kuin oman elintilansa parantamisen muodossa.
Hyvä idea sinänsä mutta siinä voi muodostua myös ongelmaksi ihmisten oma ahneus joka voi johtaa myös keinotekoisiin ja itseluotuihin kohteisiin jolloin ongelmien määrä vain lisääntyy ja lieveilmiöt kasvaa bisnesidean ympärille ts. freelancer käy yöllä sotkemassa paikat ja päivällä siivoaa ne saaden rahaa siitä omasta ongelmastaan.
Jännää ajatella, että eläkseen niin, että ei tarvitse omistaa mitään tulee olla rikas. Nykyajan kommunistien pitää siis alkaa vaan tienaamaan.