Aika paljon on tullut hapoteltua. Noiden jarrumäntien kanssa saattaa käydä niin, että lähtee myös pinnoitetta pois, jos sitä on ohuelti. Lisäksi karkaistuja ja korkealujuuksisia metalleja kannattaa hapotella maltilla, jos ollenkaan, koska niihin tulee vetyhaurastumaa. Jonkun hapotetun jousen saa pahimmillaan sormilla napsuteltua poikki, ohuempi jousi voi hävitä kokonaan. Kovat pultit siis mielummin puhallukseen. Elektrolyysillä olen likaisia ja paksummalti ruosteisia putsaillut ensin, kun ei ole puhalluskaappia. Siitä jää ruosteen paikalle musta magnetiittikerros, joka lähtee hapolla nopeasti pois. Sen huomasin, että ei kannata pikkuosia ripustella yhteen kuparilangalla, kun happoon laittaa, alkavat syöpymään...
Itse suosin myös sitruunahappoa kun on turvallista ja helppo hävittää. Nuukana olen käyttänyt vain jopa 2% seosta ja toimii sekin ja harjaus välissä nopeuttaa sekä parantaa lopputulosta. Happoa olen hakenut lähimmän marketin maustehyllystä, sallisen sitruunahappo tai maustepörssin sitruunahappo. Happokylvetyksen aiheuttama vetyhauraus voi olla melko pahakin ongelma, pahimmillaan rauta haurastuu ihan ripuliksi mutta sitä en tiedä kuinka voimakkaasti sitruunahappo aiheuttaa haurastumista.
Hyvää settiä oot jutustellu tänne 👍🏻 Kyllä nuo kaikki lähtee ihan puhtaaksi sitruunahapolla. Itse tehnyt niin että, noin 5% sekoittanut lämpimään veteen. Ja sen jälkeen osat sinne, 2-3vuorokautta ja se on siinä yleensä. Osissa ei rasvaa ja irto ruosteet koputellut pois. Huutelu lämpimällä vedellä ja kuivaus paineilmalla. Pikkuosissa parhaimmillaan. Ei kylläkään ole mitään hätäsen miehen touhua. Mitään lohkoa yms. valettua osaa en suosittele, voi ja menee huokosiin, niin on valmista kakkua. On tapaus missä tuttu oli liottanut lohkoa. Ja sen jälkeen kun kasatiin uusiksi niin valutti vettä ja öljyä lohkosta, mitä ei ajemmin ollut tehnyt. Oli tullut reikiä lohkoon.
Lämpötila n. 25 astetta,paksulti ruosteessa oleva täytyy harjata välillä se musta mönjä pois. Ei saa jättää yli vuorokaudeksi seisomaan, pintaan muodostuu pirun huonosti irtoava kerros. Kyllä puhallus parempi on, happo menee pienempiinkiin kolosiin siinä se on parempi. Alumiiniosia ei kannata hapottaa.
Ite ku rakentelee noita periä niin 10% sitruunahappo seis ja elektrolyytti 60-100A puikkoinventerillä nii lähtee. (En suosittele etes kokeiltavaksi jos ei tiedä mitä tekee)
3 ปีที่แล้ว +1
Sillä metodilla kyllä varmaan lähtee 😀 kaveri joskus vanhoja kirveen teriä sillä elektrolyytti meiningillä putsaili.
@ noissa perän kopissa on aina paksu lamelli ruuoste ja melko haastav mekaanisesti poistaa. Anitrol tai sitruuna happo niin 100A rupeaa tapahtumaan. Todella vaarallisia kaasuja tulee ja paljon. Ulkotiloissakin pitää kahtuabtuulen suuntaa 😃
@ elektrolyysi on myös hyvä jos ei tarvitse pelätä vanhan maalin lähtöä Lämpimään veteen liotetaan kidesoodaa. 12v akkulaturista plussaan "uhrimetalli" ja miinukseen puhdistettaava osa.
Lähimmän marketin maustehyllystä yleensä löytyy vajaan kilon purkkeja ja se kyllä riittää moneen hommaan. ite ole nuukana käyttänyt jopa vain 2-3%til seosta ja putsautuu silläkin. Harjaus välissä nopeuttaa hommaa ja parantaa lopputulosta.
@ IKH 85% fosforihappoo saa kohtuu hintaan. Se vaan muuntaa ruosteen oksidiksi. Mekaaninen puhdistus ennen hapotusta. Sitruunahappo putsoo ns. paremmin. (Ja on vielä turvallinen happo. Sitähän on jopa karkeissa). Sitruunahapolle EI SAA olla rasvasia osia eikä muutakaan paskoo. Sitruunahappo ei pure jos puhdistettavissa osissa on yhtään rasvoo ja muuta paskoo. Ne pitää pestä liuotinaineella puhtaaksi ennen käsittelyä. Pelkästään puhtaat ruosteiset osat puhdistuu. Kokeile ultraäänipesuria mikä lämmittää seoksen siihen +80 asteeseen. Sitruunahappolla prosessi nopeutuu helevetisti, kun on seoksessa lämpöö. Se pelaa hyvin ja on leikitty monta vuotta tuolla sitruunahapolla ruosteen kanssa.
3 ปีที่แล้ว +1
@@Manu300cea24 Ok, täytyy kokeilla. Kiitos vinkeistä!
Amatoori hommia sulla, kokeileppa AMMATTILAISEN HAPPOA, FOSFORIHAPPOA, Se ruosteen poiston lisäksi FOSFATOI raudan oinnan. Rautaruukki käyttää sitä muunmuassa. Otaessa tarvitaan toiminimen ostolappu, mm. BANG & CO. 6
Aika paljon on tullut hapoteltua. Noiden jarrumäntien kanssa saattaa käydä niin, että lähtee myös pinnoitetta pois, jos sitä on ohuelti. Lisäksi karkaistuja ja korkealujuuksisia metalleja kannattaa hapotella maltilla, jos ollenkaan, koska niihin tulee vetyhaurastumaa. Jonkun hapotetun jousen saa pahimmillaan sormilla napsuteltua poikki, ohuempi jousi voi hävitä kokonaan. Kovat pultit siis mielummin puhallukseen. Elektrolyysillä olen likaisia ja paksummalti ruosteisia putsaillut ensin, kun ei ole puhalluskaappia. Siitä jää ruosteen paikalle musta magnetiittikerros, joka lähtee hapolla nopeasti pois.
Sen huomasin, että ei kannata pikkuosia ripustella yhteen kuparilangalla, kun happoon laittaa, alkavat syöpymään...
Itse suosin myös sitruunahappoa kun on turvallista ja helppo hävittää. Nuukana olen käyttänyt vain jopa 2% seosta ja toimii sekin ja harjaus välissä nopeuttaa sekä parantaa lopputulosta. Happoa olen hakenut lähimmän marketin maustehyllystä, sallisen sitruunahappo tai maustepörssin sitruunahappo. Happokylvetyksen aiheuttama vetyhauraus voi olla melko pahakin ongelma, pahimmillaan rauta haurastuu ihan ripuliksi mutta sitä en tiedä kuinka voimakkaasti sitruunahappo aiheuttaa haurastumista.
Hyvää settiä oot jutustellu tänne 👍🏻
Kyllä nuo kaikki lähtee ihan puhtaaksi sitruunahapolla.
Itse tehnyt niin että, noin 5% sekoittanut lämpimään veteen.
Ja sen jälkeen osat sinne, 2-3vuorokautta ja se on siinä yleensä. Osissa ei rasvaa ja irto ruosteet koputellut pois. Huutelu lämpimällä vedellä ja kuivaus paineilmalla.
Pikkuosissa parhaimmillaan.
Ei kylläkään ole mitään hätäsen miehen touhua.
Mitään lohkoa yms. valettua osaa en suosittele, voi ja menee huokosiin, niin on valmista kakkua. On tapaus missä tuttu oli liottanut lohkoa. Ja sen jälkeen kun kasatiin uusiksi niin valutti vettä ja öljyä lohkosta, mitä ei ajemmin ollut tehnyt. Oli tullut reikiä lohkoon.
Lämpötila n. 25 astetta,paksulti ruosteessa oleva täytyy harjata välillä se musta mönjä pois. Ei saa jättää yli vuorokaudeksi seisomaan, pintaan muodostuu pirun huonosti irtoava kerros. Kyllä puhallus parempi on, happo menee pienempiinkiin kolosiin siinä se on parempi. Alumiiniosia ei kannata hapottaa.
Tuo sinkitty ämpäri on hiukan huono tuon sitruunahapon, kuin myös fosforihapon kanssa, sinkki liukenee happoon nopeammin ja helpommin kuin ruoste
Huomasin kun ei kunnolla pessyt sitä jälkeenpäin. Varmaan siksikin ei osat niin hyvin putsautuneet.
Ite ku rakentelee noita periä niin 10% sitruunahappo seis ja elektrolyytti 60-100A puikkoinventerillä nii lähtee. (En suosittele etes kokeiltavaksi jos ei tiedä mitä tekee)
Sillä metodilla kyllä varmaan lähtee 😀 kaveri joskus vanhoja kirveen teriä sillä elektrolyytti meiningillä putsaili.
@ noissa perän kopissa on aina paksu lamelli ruuoste ja melko haastav mekaanisesti poistaa. Anitrol tai sitruuna happo niin 100A rupeaa tapahtumaan. Todella vaarallisia kaasuja tulee ja paljon. Ulkotiloissakin pitää kahtuabtuulen suuntaa 😃
Etikka on aikas tehokas.
Tää kanava on kyllä oma suosikki tällähetkellä, aina tulee sulta video niistä aiheista mitä oon aatellu kun omaa caddya rassaan 😅
Hyvä tuuri 😂
Montako projektia rataspäällä nyt on
4 😀
Cadilakki honda mitä 2 muuta rojektia
@@Puntti435 isoukin 28 chevy ja uusimpana tuo subaru elcat
Ok hyviä videoita teet kiva katella
oksaalihappo on myös hyvä ite käytän sitä
Täytyypä sitäkin joskus kokeilla.
@ elektrolyysi on myös hyvä jos ei tarvitse pelätä vanhan maalin lähtöä Lämpimään veteen liotetaan kidesoodaa. 12v akkulaturista plussaan "uhrimetalli" ja miinukseen puhdistettaava osa.
Oletko kokeillut koskaan fosforihappoa ruosteen poistoon on aika nopea aine
En ole sitä vielä kokeillut. Vois joskus kokeilla kaikki nuo yleisimmät aineet ja vertailla.
Mistä tuota sitruunahappoa saa ostettua..
Tämän ostin puuilosta. 25e oli 4,8kg pönikkä.
Esim. maatalouskaupat, puuilo... Eli ns. sianripulilääke. Puuilosta esim. 5kg:n purkki noin 25 epiä.
Lähimmän marketin maustehyllystä yleensä löytyy vajaan kilon purkkeja ja se kyllä riittää moneen hommaan. ite ole nuukana käyttänyt jopa vain 2-3%til seosta ja putsautuu silläkin. Harjaus välissä nopeuttaa hommaa ja parantaa lopputulosta.
Kokeile fosforihapolla
Mistä sitä edullisimmin saa? Vois kokeilla kyllä johonkin jaksoon kaikki nämä yleisimmät. Kokistakinhan ne jotkut käyttää :D
@ IKH 85% fosforihappoo saa kohtuu hintaan. Se vaan muuntaa ruosteen oksidiksi. Mekaaninen puhdistus ennen hapotusta. Sitruunahappo putsoo ns. paremmin. (Ja on vielä turvallinen happo. Sitähän on jopa karkeissa). Sitruunahapolle EI SAA olla rasvasia osia eikä muutakaan paskoo. Sitruunahappo ei pure jos puhdistettavissa osissa on yhtään rasvoo ja muuta paskoo. Ne pitää pestä liuotinaineella puhtaaksi ennen käsittelyä. Pelkästään puhtaat ruosteiset osat puhdistuu. Kokeile ultraäänipesuria mikä lämmittää seoksen siihen +80 asteeseen. Sitruunahappolla prosessi nopeutuu helevetisti, kun on seoksessa lämpöö. Se pelaa hyvin ja on leikitty monta vuotta tuolla sitruunahapolla ruosteen kanssa.
@@Manu300cea24 Ok, täytyy kokeilla. Kiitos vinkeistä!
4-5% seos riittää, vahvemmasta ei ole hyötyä.
Hyvä tietää, säästää aika paljon.
@ lähtikö muuten sinkit sankosta? Pinnoiteet tavallaan lähtee hapotuksessa.
olis kannattanu varmaan itekki googlata ensin paljon laitoin varmaa 30% seoksella😂😂
sekotus jäi ...
Amatoori hommia sulla, kokeileppa AMMATTILAISEN HAPPOA, FOSFORIHAPPOA, Se ruosteen poiston lisäksi FOSFATOI raudan oinnan. Rautaruukki käyttää sitä muunmuassa. Otaessa tarvitaan toiminimen ostolappu, mm. BANG & CO.
6