Tämmöinen illan viimeinen hidas keikalle onkin puuttunut, kiitos sinne äänityspöydälle mutta myös mikin varteen. Olen kaivannut juuri tällaista. ❤ Loistava loppuhuipennus tuo kaulakoru. Teidän RP on kestänyt aikaa hyvin.
So cool!!! Ihana Saila!!! 😍 Sinä olet mukava ja kaunis😍💓 your songs come out at a time when it's really needed, in difficult times they cheer you up and help you have fun when everything is fine
Huomaa jo biisin rakenteesta kotona tehty melodia, jonka päälle hieman venyttämällä tehty säkeistö ja kruununa jouhevammin laulettu kertosäe joka kasvaa loppuun. Hieno melodia, jossa solisti naulitsee kuulijan.
Kiitokset tästäkin, tää on niin h*n kaunis laulu, tää on niin mun ja mun isän biisi, isä kuoli keuhkosyöpään vajaa 3vuotta sitten mutta jotenkin tää tuo isän vierelle niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.
Jos dominanttisointu on molli, niin se tekee kappaleesta hiukan alakuloisen, mutta se on minun makuuni!😀😀😀😀Hiukan siis on haikea tämä kappale, mutta kaunis!
Mikä tarina! Ja täytyy sanoa että olen hieman yllättynyt tästäkin videosta koska suurin osa tuoreen albumin biiseistä on päättynyt musiikkivideoiksi mutta toisaalta kyllä tässä biisissä on hyvä tunnelma
Tää on kyllä mun voimabiisi, isän kuoltua Tää nosti mut pohjamudista, sun täytyy jatkaa olikuin isän suusta joka potki eteenpäin, reilu kuukausi sit menetin viimeisen miehen mallini eli enoni, joka oli enemmän kuin kovajätkä, mutta tämän biisin myötä tuntuu entistä vahvemmalta, aivan kuin iskä ja eno olis edelleen tukemassa elämän poluilla...
Biisi, teema, kuvauspaikat kaikki kohdallaan. Videon leikkaus tekee kokonaisuudesta todella levottoman. Kuvakulmat vaihtuu melkein pyytäen ettei katsoja ehtisi kiinnittää huomiota ja saada otetta tilanteen tunnelmaan ja tunteeseen. Vaihdot tapahtuu kesken lauseiden, epärytmissä musiikin kanssa ja aivan liian tiheään. Tästä ainut iso miinus. Biisin tunnelma on haikaileva ja hitaan puoleinen joten miksi vaihtaa kuvakulmaa kuin rokkibiisissä?
Villekulmala ❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Kysyin poikani mielipidettä tästä kappaleesta. Hän vastasi että ihan kiva, jää helposti soimaan mieleen!
👍🙂
Villekulmala ❤❤❤❤
Villekulmala ❤❤❤❤❤❤
Tämmöinen illan viimeinen hidas keikalle onkin puuttunut, kiitos sinne äänityspöydälle mutta myös mikin varteen. Olen kaivannut juuri tällaista. ❤ Loistava loppuhuipennus tuo kaulakoru. Teidän RP on kestänyt aikaa hyvin.
Kiitos paljon ❤️🙂
Kaunista❤
Kiitos 🥰
Semmoset kylmät väreet tuli ja iho meni kananlihalle. Koskettava kaunis tulkinta ❤
Kiitos ❤️
Kaunis kappale taas, kiitos ❤❤❤
Kiitos ❤️
No nyt😍😍 nyt joutu oikeen pysähtymään ja istua kuuntelemaan. Oli koskettava ja samalla niin…..aivan mahtava. Kiitos taas❤️❤️❤️❤️❤️
Kiitos paljon ❤️
So cool!!! Ihana Saila!!! 😍 Sinä olet mukava ja kaunis😍💓 your songs come out at a time when it's really needed, in difficult times they cheer you up and help you have fun when everything is fine
Thank you ❤️
Kaunista!
Kiitos ❤️
Vetää sanattomaksi. Mahtavaa. 👏👍💖
Kiitos ❤️
voisipa tilanne ollakkin näin.mutta kiitos..tämä auttaa eteenpäin
❤️
Olette hyviä❤
Kiitos ❤️
Vihdoin näkee teidät pian livenä, Alastaron Ysärifesteillä. Mahdatteko vetää tätä biisiä keikoilla? Upea kappale ❤
Hienoa 🥳 Kiitos ❤️ Valitettavasti tällä hetkellä kappale ei kuulu ohjelmistoon. Nähdään Alastarolla ☺️
Hitto mikä biisi.. kaunis ja toimii
Kiitos ☺️
Tarttuva melodia,, aamulla kuuntelin ja kokopvn soi päässä...hyvällä tietty.
Kiitos ❤️
Huomaa jo biisin rakenteesta kotona tehty melodia, jonka päälle hieman venyttämällä tehty säkeistö ja kruununa jouhevammin laulettu kertosäe joka kasvaa loppuun. Hieno melodia, jossa solisti naulitsee kuulijan.
Kiitos ☺️
Tosi hieno kertsi ja muutenkin melodia. Mutta jos viel säkeistöö enemmän sanoja venytysten sijaa, ni tää ois iha radiohitti 🎉 😊👍
Kyllä tämä Sailan ääni on vaan aivan mahtava. Koskettaa syvältä.
Kiitos paljon ❤️
Hyvinhän se hitaampikin biisi onnistuu, äänessä on jotakin jännää...
Kiitos ☺️
Taiteellinen Mahtavuus!
Pioneer of Space 🇫🇮😁
🙂
Oho! Nyt on kova. En yleensä tykkää tällaisista biiseistä, mutta nyt toimii.
Hienoa kiitos ☺️
Hyvät sanat ja hyvällä äänellä selkeää laulantaa ,oikein miellyttävää .
Kiitos 🙂
Perfect!
Thanks 🙂
Nyt on kaunis piisi.
Kiitos 🙂
Aivan mahtava kappale!!!
Kiitos ☺️
Aivan jotain uskomatonta! Todella hieno kappale 👌
Kiitos ❤️
Mukava kappale ! I like that !
Hieno tausta turusta. On kyllä ääni minun mieleen
🥰
perfect
Kiitos ❤️
Helvetin ihana biisi ❤ Iskäkin diggaa ❤
Kiitos ❤️
Nyt on hyvä biisi, enemmän näitä. Hevityylinen biisi.
Kiitos ☺️
Tää on jo liian kaunista,nyt ei voi muuta enää sanoo
Kiitos ❤️
Hieno biisi ja kyllä tuo laulanta iskee tälläisen hevimiehenkin sieluun! Bravo 👏
Kiitos paljon ❤️
Olet kyllä ääretömän hyvä
Kiitos ☺️
ISÄNMAA On meidän koti SAILA, En pelkää mitään, olen kokenut sellaista mitä EI TODISTANUT USKO, JA HYVÄ NIIN!
Pioneer of Space! 🇫🇮😁
Kiitos ❤ kyynel valui pitkin rintapieliä
❤️
Kiitokset tästäkin, tää on niin h*n kaunis laulu, tää on niin mun ja mun isän biisi, isä kuoli keuhkosyöpään vajaa 3vuotta sitten mutta jotenkin tää tuo isän vierelle niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.
❤️❤️❤️
Kiitos
Kiitos 🙂
Jos dominanttisointu on molli, niin se tekee kappaleesta hiukan alakuloisen, mutta se on minun makuuni!😀😀😀😀Hiukan siis on haikea tämä kappale, mutta kaunis!
👌
Aivan uskomattoman upea esitys!!!!
Tuli ihan tippa linssiin kohta 50-v ukolla.
KIitos Saila!!!!!
Kiitos ❤️
👍👍👍🎵
👌🙂
❤️
❤️
🌹
❤ 😊🤝🙏
🥰
Vau. Mahtava kappale taas.
Kiitos 🙂
Loistavaa ja hieno video jälleen.
Kiitos 🙂
Какая красивая песня ! Спасибо ! Mikä kaunis laulu! Kiitos !
Kiitos ❤️
Kaunista
Kiitos ☺️
😢tää on jotain uskomatonta❤upeeta😊
Kiitos ❤️
Mikä tarina! Ja täytyy sanoa että olen hieman yllättynyt tästäkin videosta koska suurin osa tuoreen albumin biiseistä on päättynyt musiikkivideoiksi mutta toisaalta kyllä tässä biisissä on hyvä tunnelma
Kiitos ☺️
Kyllä vaan on komiaa ja kaunista. Ristus notta.
Kiitos ☺️
Слов не понимаю, но мне стало грустно от песни. И любовался певицей всё время. Как хорошо исполняет.
🥰👍
☺️
Sailan ääni sopii tähän, tai Saila laulaa tämän hyvin!
Kiitos 🙂
Спасибо! Очень понравилось! Жаль, что не понимаю финский язык.
Kiitos 👍🙂
Kommentoin,aikaa sitten.Oon Turust,kiitos.Mut Aki Kaurismäen leffaan.Taikoja on.Aki tykkäsi.ootte niin kotimaata,vaik joskus lipsunu?Annetaan anteex.
😢😊😅
Suomi humppaa:)
👌🙂
Hitaampi biisi...se ehkä kaikista hankalin genre....mutta RP:lta tämä ihan ok veto. Toivottavasti saa myös radiosoittoa!
Kiitos ☺️
Tää on kyllä mun voimabiisi, isän kuoltua Tää nosti mut pohjamudista, sun täytyy jatkaa olikuin isän suusta joka potki eteenpäin, reilu kuukausi sit menetin viimeisen miehen mallini eli enoni, joka oli enemmän kuin kovajätkä, mutta tämän biisin myötä tuntuu entistä vahvemmalta, aivan kuin iskä ja eno olis edelleen tukemassa elämän poluilla...
❤️
Hieman surullinen mutta ihku rakkausbiisi. Kaikkea hyvää ja onnea teille Retropop.
Kiitos paljon ❤️
Turku
👌
Iskee kyllä, koska rakastan yli kaiken tuossa kaupungissa asuvaa naista. Siellä kai kotini tulee sitten vielä olemaan jos hyvin käy
❤️
Missä tämä on?
Voisko olla Aurajoelta eli Turusta? 🤔
Kovasti Turulta näyttää, ja onkin, tuon punaisen sillan ja kirkon nähtyäni
Turku ja Maarianhamina 🙂
sulla on kanis ääni
miksulta terkuit
10 pistettä 😂
🤗
Tämä on oikein hyvää musiikkia ! I like that !
Kiitos ☺️
mitähän mahtaisi maksaa pienimuotoinen keikka Haapasaaren lomakylän mökillä ? @@retropop
Pahoittelut, huomasin vasta nyt kysymyksen. Keikoista voi kysyä tarjousta: info@pienijaihmeellinen.net
Biisi, teema, kuvauspaikat kaikki kohdallaan. Videon leikkaus tekee kokonaisuudesta todella levottoman. Kuvakulmat vaihtuu melkein pyytäen ettei katsoja ehtisi kiinnittää huomiota ja saada otetta tilanteen tunnelmaan ja tunteeseen. Vaihdot tapahtuu kesken lauseiden, epärytmissä musiikin kanssa ja aivan liian tiheään. Tästä ainut iso miinus. Biisin tunnelma on haikaileva ja hitaan puoleinen joten miksi vaihtaa kuvakulmaa kuin rokkibiisissä?
Kiitos kommentista ☺️
🎯😍🥰👍
☺️
Nyt vasta löytänyt, hyvin toimii. Kiitos👍👍
Kiitos 🥰
❤
❤️
Villekulmala ❤❤❤❤❤
❤❤
❤
Kyynelee
t avautuu ❤
❤❤