Tärkeä jakso, lähetetty jo vuosi sitten. Tilanne sama nyt 2021. Logistiikkaketjut tällä hetkellä häiriintyneet, lähinnä Aasiaan. Puolijohteiden toimitusajat kasvaneet haitaten autoteollisuutta. Elintarvikkeiden hinnannousu FAO:n mukaan kiihtynyt ja indeksin nousu on jatkunut 8 kk peräkkäin.
@@KaitsuMaitsu Elintarvikehyllyn hinnat ja toimituskertojen viikkomuutokset seurantaan. Tiettyjen teoll. varaosien toimitusajat kasvaneet. Puolijohdealan kysyntäpiikeissä tuotanto fokussoidaan stabiiliin kysyntään, jossa edessä hintojen korotukset. Itse seuraisin siellä muistipiirien toimitusaikoja ja hintoja.
@@JussiKeskinen Joo mutta uhraavat suomen ja imevät kuiviin eun takia kunhan sirkus jatkuu. Ihan ku suomi mistään päättää voisi. Tosin kansanäänestykseen olisi tietääkseni oikeus
Tämä on ajankohtainen jakso nyt helmikuun viimeisellä viikolla 2021. Toinen kuuntelemisen arvoinen on maaliskuussa 2020 radioitu Pörssipäivä-ohjelman jakso "Pörssiromahdus 2020 - ja mitä sen jälkeen?". Areenasta löytyvässä ohjelmassa vieraina Danske Bankin päästrategi Ahti sekä GnS tj Malinen keskustelemassa mm eurooppalaisten pankkien taseista, korkojen ja työllisyyden näkymistä.
@@anneloytonen3743 Eli toimittajan tietämättömyys on kansalaisen vastuulla joka sen huomaa? En ymmärrä tälläistä lapsellista kommentointia. Toimittajat ovat ylipäätään todella pihalla aihealueesta riippumatta.
Laitatko oman kantasi miten maailma pelastetaan, kun sinulla tuntuu olevan parempi tietämys asiasta. Kunhan voitaisiin pitää Suomi itsenäisenä seuraavatkin 100v . Voin toki olla juntti , mutta tunnistan sen itsessäni enkä yritä olla maailman pelastaja. yst ter. Hekuli
Ja tässä tilanteessa suomen hallitus vaan vetää vielä lisää kapuloita yritystalouden rattaisiin kohta sukeltaa ja syvälle.
Ja sitten syyllistetään työttömiä kun työpaikkoja ei ole mistä maksettaisiin palkkaa millä voisi jopa elää ilman tukia.
Hyvin toimittaja haastoi ja teki hyviä kysymyksiä.
Hyvä Tuomas! 👍👍
Tärkeä jakso, lähetetty jo vuosi sitten. Tilanne sama nyt 2021. Logistiikkaketjut tällä hetkellä häiriintyneet, lähinnä Aasiaan. Puolijohteiden toimitusajat kasvaneet haitaten autoteollisuutta. Elintarvikkeiden hinnannousu FAO:n mukaan kiihtynyt ja indeksin nousu on jatkunut 8 kk peräkkäin.
@@jkinkamo Kuulostaa huolestuttavalta! 😰
@@KaitsuMaitsu Elintarvikehyllyn hinnat ja toimituskertojen viikkomuutokset seurantaan. Tiettyjen teoll. varaosien toimitusajat kasvaneet. Puolijohdealan kysyntäpiikeissä tuotanto fokussoidaan stabiiliin kysyntään, jossa edessä hintojen korotukset. Itse seuraisin siellä muistipiirien toimitusaikoja ja hintoja.
I realize it's kind of off topic but does anybody know a good place to stream newly released movies online ?
Kiitos Tuomas järkevistä ja selkeistä mielipiteistä. Näyttää siltä että Suomen junassa on vain yksi jarrumies. Saa nähdä mitä on tulossa?
Maksakoon saksa ite ne korot mitä on lainottanut. Mitä se meidän ongelma on, et noille makaroneille ovat pistäneet piikin auki.
Kun Saksa kaatuu, menee siinä samassa koko EU, onneksi. Saksa on siellä missä kirjat, talot ja ihmiset palaa.
@@JussiKeskinen Joo mutta uhraavat suomen ja imevät kuiviin eun takia kunhan sirkus jatkuu. Ihan ku suomi mistään päättää voisi. Tosin kansanäänestykseen olisi tietääkseni oikeus
Tämä on ajankohtainen jakso nyt helmikuun viimeisellä viikolla 2021. Toinen kuuntelemisen arvoinen on maaliskuussa 2020 radioitu Pörssipäivä-ohjelman jakso "Pörssiromahdus 2020 - ja mitä sen jälkeen?". Areenasta löytyvässä ohjelmassa vieraina Danske Bankin päästrategi Ahti sekä GnS tj Malinen keskustelemassa mm eurooppalaisten pankkien taseista, korkojen ja työllisyyden näkymistä.
Tämä toimittaja on valitettavan pihalla talousasioista...
Toivon nyt, että valaiset suuressa viisaudessasi ja annat oman vastineesi tähän. Jäämme kuulolle!
Asiat eivät ole yksinkertaisia ja esitettävissä ilman taloustietojen tuntemusta!
@@anneloytonen3743 Eli toimittajan tietämättömyys on kansalaisen vastuulla joka sen huomaa? En ymmärrä tälläistä lapsellista kommentointia. Toimittajat ovat ylipäätään todella pihalla aihealueesta riippumatta.
👍
ja viimesin helmikuuun puolelta !!!
Hyvä Tuomas!
Mä olen kertonut jo ja kuinka vaihtuu vaivattomasti!
Jos asiat olisi yksinkertaisia ei tarvittaisi asiantuntijoita.
Painu ryssiin
Ai Jätkä on Maailman parantaja ... !
Laitatko oman kantasi miten maailma pelastetaan, kun sinulla tuntuu olevan parempi tietämys asiasta. Kunhan voitaisiin pitää Suomi itsenäisenä seuraavatkin 100v . Voin toki olla juntti , mutta tunnistan sen itsessäni enkä yritä olla maailman pelastaja. yst ter. Hekuli
Ppå
Mikähän tämä äijä haluaa . Tietysti hakee poliittista uraa siis eduskuntaan. Persoja tämä
Ei se mitään hae pistää vaan faktaa pöytään mitä toisten on niin kovin vaikea hyväksyä.Sen pohjalta pitäs vaan nyt toimia
@@topivaan8102 Ihan niin!