UKK Vaellus 100km | Yötön Yö | Retkeily 2023

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 3 ต.ค. 2024
  • Lähdin yksin vaellukselle Urho Kekkosen Kansallispuistoon 2. Kesäkuuta. Vaikka helteitä ei oltu luvattu niin silti liikkumisen kannalta säät suosi. Mikäs sen mukavampaa kantaa rinkkaa alle kymmenen asteen lämpötilassa kun ei tarvitse hikoilla. Matkaa tuli kuljettua aika tarkalleen 100 kilometriä. Reissun pituus oli ajallisesti yhdeksän päivää joista kaksi oli lepopäiviä. Reittini kulki Raja-Joosepista mutkien kautta Tahvontuvalle jonne olin sopinut Olli Järvenkylän kanssa tapaamisen 7.6. Urho Kekkosen kansallispuisto täyttää tänä vuonna 40 vuotta jonka kunniaksi Olli on vaeltamassa paikan päällä 40 päivää putkeen. Oli hieno tavata ja jutella hänen kanssaan Tahvontuvalla ja heittää yhdessä löylyt kiukaalle. Tulihan se Vongoivan räystäskin käytyä katsastamassa matkan varrella joka tasan vuosi sitten jäi käymättä. Video on kanavan tähän mennessä pisin joten kannattaa varata jotain virvoketta viereen jotta ette nukahda. :)
    Retkiruoat.fi saatte tutustumistarjouksena 10% alennusta tilauksesta koodilla RETKIREPPU10
    #Vaellus #Retkeily #UKK #ukk #Lappi

ความคิดเห็น • 132

  • @paivikkipiironki4672
    @paivikkipiironki4672 ปีที่แล้ว +6

    En ole käynyt UKK-puitossa vuosikymmeniin. Retkeilin siellä usein ennen kuin siitä tuli kansallispuisto ja muutaman kerran sen jälkeenkin. Sen vuoksi oli ihanaa katsella retkeäsi ja olla siellä mukana videosi kautta. Miulle nousi elävästi mieleen metsän ja tunturin tuoksu. Kiitos.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos että sain muistutella 😊

  • @SamiKamppuri
    @SamiKamppuri ปีที่แล้ว +9

    Hienoa elokuvaa taas Peter! 👍👏

  • @erkkiheikkilaluonnonpuolesta
    @erkkiheikkilaluonnonpuolesta ปีที่แล้ว +8

    Hienoa kerrontaa taas, itsekkin rauhoittuu.🙋‍♂👍

  • @Frostbite498
    @Frostbite498 ปีที่แล้ว +8

    Kiitos taas uber mahtavasta reissusta!
    Sen verran vinkkinä, että laita ne Vikingit vaihtoon ja Sievin kevytsaappaat tilalle. 👍

    • @kaikkipaljastuu7915
      @kaikkipaljastuu7915 ปีที่แล้ว

      Dunlopin purofortit ja Bekinan saappaat ovat vielä kevyemmät.

  • @havuja_outdoors
    @havuja_outdoors ปีที่แล้ว +6

    Olipas taas mukava video 👌 Heinäkuun alkupuolella ite lähössä ukk puistoon viikoksi. Tahvolla ois ajatus käydä saunomassa.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Se on hyvä kääntöpaikka 😊 kiitos

  • @anna-kaisajarvinen8495
    @anna-kaisajarvinen8495 ปีที่แล้ว +4

    Hieno video, kiitos tosi paljon

  • @a.j924
    @a.j924 ปีที่แล้ว +5

    Kiitos jälleen hyvä retki video hyvää kesän jatkoa ja hyvää juhannusta peter sinulle ja kotijoukoille 👍😎

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos samoin 😊

  • @velipekkat
    @velipekkat ปีที่แล้ว +3

    Ai että uusi video tullut! Tämä jätetään illaksi! 👋😀🌲🌤️

  • @sakkeraappana
    @sakkeraappana ปีที่แล้ว +4

    Kiitos ruokasuisituksesta, täytyy laittaa testiin 👍 erittäin pätevä video muuten 🙌🤌

  • @Kar1heikk1
    @Kar1heikk1 ปีที่แล้ว +7

    Lenkkitossuja näkee yhä useamman jo käyttävän. Toimii varmasti ja kesä kuivattaa. Kylläne sukat ja lahkeet on märät saappaissakin kesällä. Sen verran hiostaa. Hyvä video.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos 😊 Lenkkareilla lähden seuraavalle reissulle näillä näkymin 😊

    • @soileollikainen1157
      @soileollikainen1157 ปีที่แล้ว

      ​@@Retkireppu lllĺmmllllĺķĺ
      9

  • @Lapintaika
    @Lapintaika ปีที่แล้ว +2

    vihdoin yksin vaellus videota, nyt jaksaa taas katsoa 👍

  • @annes6092
    @annes6092 ปีที่แล้ว +4

    Olipa mahtava video jälleen 😊 itselläkin haaveena päästä vaeltamaan UKK- puistoon joskus!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Suosittelen. Kiitos 😊

  • @tuubissa
    @tuubissa ปีที่แล้ว +2

    Taattua laatua, kiitos jälleen! Hauskaa juhannusta!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos paljon! Hyvää juhannusta 😊

  • @annukemppainen4528
    @annukemppainen4528 ปีที่แล้ว +3

    Kiitos kivasta videosta tutuissa maisemissa. Kekkospuistossa on sitä jotain!

  • @Anitta6001
    @Anitta6001 ปีที่แล้ว +4

    Kiitos. 😊 Olipa jälleen tosi hyvä video sekä haastattelu. On nää niin upeita maisemia! ❤

  • @sarivuorinen6639
    @sarivuorinen6639 ปีที่แล้ว +3

    😊 mukava retki/video. Kivaa kerrontaa❤

  • @marjoriitta880
    @marjoriitta880 ปีที่แล้ว +4

    Kiitos, olipa hieno reissu 🌲😍 Kekkospuistossa riittää upeita paikkoja. Mielenkiintoinen tapaaminen sinulla siellä Tahvontuvalla Ollin kanssa, varmasti mielenkiintoiset keskustelut teillä 🙂 Me olemme mieheni kanssa vaeltaneet paljon kansallispuistoissa ja Lapin erämaissa, mutta tubettajiin emme ole törmänneet 😄 Olisikin hauskaa, jos kesän reissuilla törmäisi sinuun, Ali Leiniöön, Jouni Riihelään, Vege Sakkeen muutamia mainitakseni 😄 Ihan mahtavaa 🙋🏼‍♀️

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Joo eihän sitä koskaan tiedä 😊 kiitos

  • @Ollipekka1955
    @Ollipekka1955 ปีที่แล้ว +4

    Tää on niin parasta taas, kiitos.

  • @piaroiha3292
    @piaroiha3292 ปีที่แล้ว +3

    Olispa reppuun mahtunut vielä kopterikamera ja sitten ne musiikit päälle. Mutta koukuttava video näinkin . Upea reissu, kiitos videosta 🔥

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Joo tuol ei saa lentää ilman lupia kun niin lähellä rajaa muuten oli
      Sin ottanut kopterin
      mukaan. Jussin
      jälkeen lähdemme Abiskon seudulle jonne kopteri lähtee mukaan. Itse puistossa ei saa lentää mutta menemmekin omille reiteille puiston ryysiksestä pois 😊

    • @piaroiha3292
      @piaroiha3292 ปีที่แล้ว +1

      @@Retkireppu ok. En tullut ajatelleeksi kopterisääntöjä, hupsista 😅 Oppia ikä kaikki 👍

  • @timofromnorth3786
    @timofromnorth3786 ปีที่แล้ว +1

    Kiitos videosta. Hyvin tuttuja paikkoja koko videolla kun reissut olen aloittanut usein Raja-Joosepista. Urheiluteippi on hyvä suoja hiertymiin.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Joo itellä oli eka kerta rajajoosepista vaikka muuten oli kyllä tuttuja paikkoja paljon 😊

  • @JV-hc4wt
    @JV-hc4wt ปีที่แล้ว +6

    Mukava reissu ja hienoja maisemia + leiripaikkoja 👍..ja videon pituus ihan sopiva.. Kivasti oot saanut rinkan painoa pudotettua,itse myös vuosien mittaan pyrkinyt samaan ja nyt n. 13-15kg viikon reissun tavarat,hartiat ja selkä ainakin kiittää 😅

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Joo oli ihan eri kantaa nyt ku sellasta 24kg pakettia 😃

  • @k7400jm
    @k7400jm ปีที่แล้ว +3

    Jälleen kerran huippu video, tykkään kyllä kovasti😎👍👍❤

  • @leenapesonen1184
    @leenapesonen1184 ปีที่แล้ว +1

    Olipa taas mukava video..kiitos Peter..❤

  • @mrtic1560
    @mrtic1560 11 หลายเดือนก่อน +1

    Hieno video ja hieno mies. Hyvän mielen vaellusvideo :)

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  11 หลายเดือนก่อน +1

      Kiitos paljon 😊😊

  • @markuskomulainen1387
    @markuskomulainen1387 ปีที่แล้ว +2

    Upea video ja hieno kahden reissumiehen kohtaaminen 🔥

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Joo oli kyllä hieno turista Ollin kanssa. Kiitos 😊

  • @koopee8999
    @koopee8999 ปีที่แล้ว +2

    Kiitos jännittävästä videosta.Tuo karhujuttu panee vähän miettimään kun vaeltaa tuolla lähellä Venäjän rajaa.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Kyllä se joo jännittävä on liikkua kun tietää että lähellä on karhun kaato. Olihan tuolla varsinkin tyyryojan lähimetsissä paljon vanhoja karhun kakkoja

  • @democracyalways9801
    @democracyalways9801 ปีที่แล้ว +3

    Kiitos taas! Tuo juttutuokio toi mukavaa vaihtelua myös

  • @KontionJukka
    @KontionJukka ปีที่แล้ว +4

    Onneksi et tullut Tyyrojaa pitkin. Olin siellä saatanan äkäsenä haaskalla😅 Hyvä video ja hienoja maisemia. Tuolle suunnalle itsekin taivallan heinäkuun aikana. En tosin Tahvolle asti. Hammaskurusta suunta Anteriin ja sieltä pikkuhiljaa takas kohti Kiilopäätä👌

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Kuulostaa hyvältä 😊

  • @rumbalikka
    @rumbalikka ปีที่แล้ว +2

    Juuri junassa matkalla UKK-puistoon. Hieno fiilis ja tämä video vain lisäsi intoa. Tulee mukava yöttömän yön vaellus varmasti.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Hyvää reissua! 😊😊

  • @kl5735
    @kl5735 ปีที่แล้ว +2

    Nyt taas tiedossa mukavat unet. Kiitos. Jännitin talsitko korvasienet lyttyyn.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Kiitos. En sentään 😊

  • @anterolehtikangas7225
    @anterolehtikangas7225 ปีที่แล้ว +1

    Kiitos videosta! Siskon pojan kanssa oon käyny samoilla tuvilla.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Ole hyvä 😊 Kyllä tuonne on aina kiva palata.

  • @pahajuulus1969
    @pahajuulus1969 ปีที่แล้ว +7

    Näitä sinun tuotoksia on kyllä aina mukavaa katsoa. Rentoa suorittamista ja hyvää kuvausta.👍🏻

  • @kalliopoika
    @kalliopoika ปีที่แล้ว +3

    Hieno video ja upeat maisemat. Nähtiin Anterinmukan autiotuvassa. Harvinaista, että näkee toista retkitubettajaa erämaassa. Oli hyvät keskustelut. Juhannuksena lähden vaeltamaan Maalpurin ojalle ja putouksille. Tämä on jo viides vaellus tämän kesän osalta. Olen jotenkin urautunut UKK puistoon ja sinne palaan aina uudestaan...

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Onhan se hieno paikka. Oli mukava jutella kyllä 😊

  • @lynxtavastiae3425
    @lynxtavastiae3425 ปีที่แล้ว +1

    Kiva video. Erityisesti toi mielenkiintoa kun olin suunnilleen samoihin aikoihin puiston länsipuolella. Arvuuttelin Kuttarapäillä mikä mahtaa kaukana idässä oleva hyvin luminen huippu olla, mahtaako olla ryssän puolella vai kenties Kuikkapää. Tämä selvitti kai tuon arvoituksen 🙂 Ilves

  • @mattiL
    @mattiL ปีที่แล้ว +7

    Niin mahtava video, että nasautin Leikattua Peterin reissulle!👍Joiltakin se luontuu vain niin hyvin. Terveyttä ja hyvää reissukesää, myös kotiväelle täältä pohjoisesta! Ps. Alemman Kiertämän kammi ollut ilmeisesti Huhti-Heikin helmenkalastuskömmänä. Itse yöpynyt siinä useasti, kun se oli vielä iskussa. Ja Ylä- ja Ala- Kiertämäoja on tullu ongittua, silloinku sieltä vielä kalaa tuli. Ja hyvin tuli😉

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Kiitos suuri 😊

    • @mattiL
      @mattiL ปีที่แล้ว +2

      @@Retkireppu ja keksittiinpä legendaarinen Huhti-Heikin toti siellä nuorina miehinä. Karu juoma, ilman hifistelyjä: Kuksaan Viru Valgea ja HartSportia, muutama murskattu katajanmarja. Nautitaan kesäillanlämpösenä.

  • @annavanhala
    @annavanhala ปีที่แล้ว +4

    Tuli kattotua sun pari viimeisintä videota putkeen ja kyllä taas mukavasti viihdyttiin isännän kanssa ruudun ääressä, jopa näin mökillä, jossa harvemmin tulee "töllöä" katsottua 😄👍🏼 Kylläpä oli hyvä ja itsellekin uusi tuttavuus se Bio Lite -lataussysteemi. Ihan huippukeksintö ja menee kyllä hankintalistalle varmaan meillekin 😊👍🏼 Kiitti taas huippuhyvästä videosta!

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Kiitos paljon 😊

  • @samipirkkanen
    @samipirkkanen ปีที่แล้ว +4

    No hyvä videohan se siitä tuli. osittain mentiinkin peräkanaa samoja reitttejä. Mieli haluisi jo takaisin, mutta syksyä on odotettava ennen seuravaa. Tsemppiä sinulle seuraavaan reissuun.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos samoin 😊

  • @pasikiilunen2022
    @pasikiilunen2022 ปีที่แล้ว +2

    Hyvä oli video pätkä, ja rempseää menoa kaiken puolin👍

  • @Trampas007
    @Trampas007 ปีที่แล้ว +4

    Olipa taas hyvä video, kiitos! Mikä tiuku ranteessa nyt?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos 😊 Garmin Fenix 7X

    • @Trampas007
      @Trampas007 ปีที่แล้ว +2

      Ok, garminiksi epäilinkin...

  • @raimohyttinenrh
    @raimohyttinenrh ปีที่แล้ว +1

    Saappaat tosiaan rasittavat jalkapohjia. Hyvät vaelluskengät kuten esim Hanwag Alaska tmv kalleimmat mallit eivät rasita. Niissä on kova pohja, mutta se on muotoiltu rullaavaksi ja äärimmäisen jäykäksi, jolloin jalkapohjan eikä oikein pohkeenkaan tarvi tehdä työtä juuri lainkaan. Kävely sujuu kuin itsestään. Tuntuma on aivan erilainen.

  • @tiinapatokoski9660
    @tiinapatokoski9660 ปีที่แล้ว +1

    Hieno video taas! Mulla vähän huvitti tuo sinun laastarin laitto, tuli mieleen oma Salamajärven vaellus pari vuotta sitten. Mulla kipeytyi jo ekana päivänä molemmat kantapäät ihan tosissaan ja yritin niitä pehmentää mm teippaamalla tiskisienen palat kantapään alle 😃 Toimivat hyvin noin kilometrin, sitten ne oli ihan litissä eivätkä vaimentaneet iskua yhtään. No, 58 km mentiin sinnillä.

  • @esal4734
    @esal4734 ปีที่แล้ว +2

    Mukavan näköinen reissu tutuissa maisemissa. Oli kiva seurata kartalta menoa ja muistella omia reittejä.
    Olen niin sanottu koronavaeltaja eli aloitellut vaeltamisen ( suunnistanut kyllä jo 40v) koronasulkujen vuoksi. Kaikki vaellukset ( 6 pitkää reissua) olen tehnyt polkujuoksukengillä ns. märkäkenkävaelluksena. Ei rakkoja, ei nirhaumia eikä myöskään nilkan pyörähtämisiä. (elopaino 110kg + yleensä noin 30kg rinkka siihen päälle) Kaiken lisäksi helppoa ja huoletonta, kun ei tarvii kenkiä ottaa välttämättä pois koko päivän aikana ennenkuin vasta illalla leirissä. Suosittelen kokeilemaan 👍

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Joo pitää kokeilla kiitos 😊

  • @hannam1819
    @hannam1819 ปีที่แล้ว +4

    ❤️🥾⛺️❤️

  • @juusoppi1626
    @juusoppi1626 ปีที่แล้ว +2

    Koskaan en ole UKK:ssa käynyt, vielä, sitten kun menen niin hyvin pitkälle samaa reittiä olen suunnitellut kuin mitä kuljit videolla. Video ei ainakaan laskenut intoa lähteä, päinvastoin. Mukava oli kattella.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos paljon😊 Toivottavasti reissusta tulee hyvä ja säät suosii sitten kun lähdet.

  • @hannutaalikka7595
    @hannutaalikka7595 ปีที่แล้ว +1

    Vaihda noihin saappaisiin pohjalliset. Ostin itselle muotoillut ja hiukan pehmustetut pohjalliset. 3 vuotta niillä mennyt, vaikka jalkapohjan luissa on alkaa olla jo kulumaa ikä tuonut. Hieno rento video sulta taas👍👍

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kiitos joo on mulla muotoillut pohjalliset niissä. 😊

  • @KatjaKoivuranta
    @KatjaKoivuranta ปีที่แล้ว +1

    Kiitos upeasta videosta! Kokemus makuupussista kiinnostaa, - pärjäsikö yön lämpimänä sekä hengittävyys/ tila? 😊

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Hyvin pärjäsin ja mahduin pussiin, mutta ei tartte olla yhtää pienempi pussin. Yöllä pidin untuvatakkia lisäksi jalkojen päällä. Ei ollu aamuin kostee pussi eli ilmeisesti hengittelee.

  • @Antunmatkassa
    @Antunmatkassa หลายเดือนก่อน +1

    Kaivelin tän videon (joka on muuten hyvä kuten muutkin👌) uudelleen esiin kun muistin ton makuupussin. Vaikuttaa aika hyvältä varsinkin painon ja pakkauskoon suhteen. Tosin ite tarvin sen long-version. Onko sun mielestä siinä jotai huonoa?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  หลายเดือนก่อน +1

      @@Antunmatkassa se on kyllä hyvä pussi ollut. Sisälle hieman lämmittävä makuupussi lakana. Itse olen 175cm pitkä ja regular pituuksinen pussi on mulle just passeli. Ainoa ehkä miinus on tilavuus. Se ehkä on kapeampi ku normi pussi ja sitten vetoketju on vain sen 25cm pitkä. Mutta siksi se onkin niin kevyt. Aluksi tuntui oudolta änkeä ittensä pussin suusta sisään kun ei olekkaan pitkää vetoketjua, mutta äkkiä siihenkin tottui. Kangas on ohkasta joten kandee käsitellä varoen ettei tule reikiä. Omaan pussiin huppuosaan on tullut jostain reikä jonka joku kipinä on selkeästi siihen sulattanut. Pitää keksiä siihen joku paikka. Mutta ostan kyllä jatkossakin kyseisen pussin jos tuosta joskus aika jättää.

    • @Antunmatkassa
      @Antunmatkassa หลายเดือนก่อน +1

      @@Retkireppu kiitos kattavasta vastauksesta👌 Piti heti kokeilla et pääseekö tällainen köntys omaan 8v vanhaan Haltin pussiin kun vetskari vain vähän auki. Hyvin onnistu, ja pussi laakista oikein toisin kuin täysin avattu pussi yleensä😅 Leveys speksien mukaan melko sama kuin nykyisessä. Toi Halti onkin 230 pitkä, joten samaa luokkaa on long versiokin. Reilun puoli kiloa kevyempi ja reilusti pienempään pakkautuisi tuo Rab🤗

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  หลายเดือนก่อน +1

      @@Antunmatkassa Joo. Tuo mun regular pituuden malli painaa vain 400g ja olen sillä nollakelissäkin nukkunut. Makuupussi lakana, villasukat ja kerrasto päällä.

  • @villemononen5303
    @villemononen5303 ปีที่แล้ว +3

    Hyvä reissu, kiitos että pääsin mukaan! Kohdassa 27:37 roskaamisesta. Usein hehkutetaan laumamentaliteettia / yhdessä olemista, mutta mun mielestä se ei ole niin kovin hienoa lopulta. Laumassa ei ole omaa identiteettiä ja usein eletään muiden kautta. Tehdään asioita, koska muutkin tekee niin... Mitä jos käyttäisi vaikka sitä omaa päätään vaihteeksi? Tai omaa sydäntään kuuntelisi. Siitä hyvänä esimerkkinä vaikkapa Korona -kusetus. Tehdään asioita koska muutkin tekee niin, tai joku auktoriteetti / joku itsensä ulkopuolelta niin sanoo. Noh, siinä sitten saa mitä tilaa. Tuntuu usein olevan enemmänkin niin, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Tosin, vaikuttaa siltä että Korona -kusetuksen jälkeen ihmisistä on tullut paljon kovempia ja epäinhimillisempiä. Piikit ym. alkaa vaikuttamaan. En tiedä sitten miten se vaikuttaa esim. tuohon roskaamiseen / hälläväliä -asenteeseen.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Se on juuri näin 😊

  • @miskarinta-kiikka4643
    @miskarinta-kiikka4643 ปีที่แล้ว +2

    Tulossa varmasti toinenkin hyvä video sieltä. Oon tätä katsonut vasta alun, mutta se sun tupavihosta lukema juttu Nikita, Mikael ja Leila on tubettaja myös, "Viima ulkona" Nikita.

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Joo mä hoksasin sen vasta jälkikäteen että ne on pakko olla ne 😃 mehän tavattiin viimaulkona pariinkin otteeseen korvatunturin videolla

  • @seppokaunonen9936
    @seppokaunonen9936 ปีที่แล้ว +1

    Kiitos videosta. Varusteita jonkin verran esittelitkin, mutta makuualustasta ei tainnut olla puhetta. Mikä alusta mielestäsi on hyvä kevät, kesä syksy käytössä ?

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว

      Itellä ollu pitkään käytössä tuo oranssi Nemo Alpine Tensor. Siinä on hyvät R arvot ja käytän sitä kesät talvet. Talvella lisänä ohut solumuovi. Painaakin vain joku 400g

  • @markosarkela3816
    @markosarkela3816 ปีที่แล้ว +1

    Hyvät tulot ku noita syö 6 ps päivä.. Telttoja kamiinoita yms?

  • @timoanttila1389
    @timoanttila1389 7 หลายเดือนก่อน +1

    Mettämyyrä aiheuttaa pahimmillaan myytäkuumeen pari kaveria on saanu molemmilla lasareeti keikka

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  7 หลายเดือนก่อน

      Joo kyllähän nuo monenlaista bakteeria levittää. Noilla autiotuvilla ja laavuilla pyörii paljon päästäisiä, hiiriä ja myyriä. Nykyään onneksi suojaan ruoat hyvin. Autiotuvassa ruokapussi pitää ehdottomasti ripustaa jonnekkin kattoon.

  • @markosarkela3816
    @markosarkela3816 ปีที่แล้ว +2

    Videot upeita tykkään!!!

  • @markosarkela3816
    @markosarkela3816 ปีที่แล้ว +1

    Ei oo köyhhien Ruokaa

  • @jeppejoonas
    @jeppejoonas ปีที่แล้ว +6

    hanna pitänyt hyvällä ruualla että pääsyt posket turpoon

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      Kyllä 😊 Palvelu pelaa

  • @jukkakoljonen7223
    @jukkakoljonen7223 ปีที่แล้ว +2

    Hienon näköinen reissu on ollut! Mukava että joskus työ myös mahdollistaa harrastamista, kun usein on toisin päin. 😅

  • @teroahtamonoff9255
    @teroahtamonoff9255 ปีที่แล้ว +4

    Kahvinkeitin tulille ja videon kimppuun

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Voi olla että sumppi on paikallaan tätä katsoessa 😊

    • @teroahtamonoff9255
      @teroahtamonoff9255 ปีที่แล้ว +2

      Mukava reissuvideo. Ei ihan yksi kupillinen kahvia riittänyt 👍

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +1

      @@teroahtamonoff9255 Kiitos 😊

  • @peaccamlinamaras8425
    @peaccamlinamaras8425 ปีที่แล้ว +1

    👍🙏🎥👀👌

  • @ELARETKESSA
    @ELARETKESSA ปีที่แล้ว +2

    Oltiin samoihin aikoihin UKK:ssa. Toki ihan eri puolella. Video tulossa

    • @ELARETKESSA
      @ELARETKESSA ปีที่แล้ว

      Nyt saatiin meidän UKK-video valmiiksi. Tuli vielä pidempi kuin sinun videosta😂 Jutut meinaa hieman rönsyillä välillä

  • @viimaulkona
    @viimaulkona ปีที่แล้ว +3

    Ei vitsit mikä sattuma! Me käveltiin kirjaimmellisesti parin askeleen päästä sun teltasta ohi kun olimme matkalla Kiertämäjärveltä autolle. Mikael taisi sanoa hyvät huomenet, mutta emme osanneet arvata kuka siellä teltassa murisi takaisin. 😂

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Kuulin ja vastasin 😃😃😃 luin sen vieraskirja tekstinnekin 😃 Sääli vaan ettei ollu pelikortit nyt mukana ni ei ois voinu ottaa revanssia.

    • @viimaulkona
      @viimaulkona ปีที่แล้ว +2

      @@Retkireppu Täytyy ottaa toisella kerralla uusiksi. 👍 Hiiri muuten kävi munkin rinkassa napostelemassa leipäpussia Anterin mukan tuvalla. 😅

  • @larrywave
    @larrywave ปีที่แล้ว +1

    😄👍

  • @mikapiiroinen8507
    @mikapiiroinen8507 4 หลายเดือนก่อน +2

    Oikein mukava video aitoa erämaa elämää leppoisa tunnelma mukava juttu hetki Ollin kanssa

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  4 หลายเดือนก่อน

      Kiitos 😊

  • @tapanihenttonen3422
    @tapanihenttonen3422 ปีที่แล้ว +1

    Mies käveli komeiden korvasienten ohi....

  • @TeePee72
    @TeePee72 ปีที่แล้ว +1

    Kiitos videosta, nautin sun kerronnasta! Se mitä videon pituuteen liittyen kommentoit, siinä on toisaalta vinha perä. Olen pannut merkille, että retkivideot ovat alkaneet olla pidempiä ja pidempiä. Monet julkaisee usein yli tunnin mittaisia pätkiä, pitkät videot voisivat olla kyllä enemmän poikkeus kuin sääntö. On muutamia retkeilytubettajia joilla kaikki julkaistu materiaali puoltaa paikkaansa, mutta osalla se pituus karkaa, ilmeisesti siksi ettei ole oikein selvää näkemystä käsikirjoittamisesta ja leikkauksesta...👍 voisit ehkä retkitubettaja yhteisössä laittaa sanaa kiertämään, ettei kasvatettaisi videoiden pituuksia. Itsellä saattaa jäädä helposti myöhemmin katsottavien jonoon ylipitkät pätkät...

    • @Retkireppu
      @Retkireppu  ปีที่แล้ว +2

      Monesti pituutta tulee kun höpistään tikusta asiaa ja sitten ei oikein osata leikata videota riittävän tiiviiksi. Homman pitää edetä jouhevasti omasta mielestä 😊