Se kone kannattaa ajaa lähemmäksi eikä roikkia pitkällä puomilla sinne etuviistoon. Kaada ne puut ajouralle päin. Vasemman puolen puut puidaan vasemmalle puolelle ja oikean puolen puut puidaan oikealle puolelle. Ajourien välistä keskeltä sitten puomin alle. Se riittää kun ajouraa aukaisee kerralla reilu 5 m . Ne etuviiston lahot voit ottaa sitten kun koneen saat lähemmäksi. Se että koura ei osu puuhun johtuu siitä että koukit puuta liian kaukaa. Mielenkiintoinen harvennus kun ei tarvii aukaista kuin ajourat. Ajourien välissä ei taida olla juurikaan harvennettavaa.
Huomenta,Timo kyllä lintuja on bongattu meillä on vaikka mitä lintuja kun ruokitaan niitä,on talitiaisia,punatulkkuja,varpusia,mustarastaita,tikkoja,keltasirkkuja,kirjosieppoja,ja oravia🥰♥️🏡🌲🐾🐦🐦⬛🦜🕊️🦆🪿🐧
@@Lauris6462 Joo ei oo itärajallakaan kovin paljoa, 2020 helmikuun viimeisenä päivänä vanhassa kuusikossa mustikanvarvut näkyi, on nyt kuitenkin enemmän.
Isäni kertoi, että ennen talvisotaa, olisko ollut v. 1938, niin olivat tehneet tammikuussa peltoa. Routaa ei ollut, ja kaatoivat kuusia juurineen hevosen toimiessa köysien kera "kaatovänkärinä". Ilmeisesti luntakaan ei ole ollut haitalle asti. Harvinaista näin Kainuun korkeudella, lähellä Oulujärveä 😊
@@SusirajanKeisari Kyllä vaan, seuraavana talvena pellonkin tekijät kärvistelivät Suomussalmella ja Raatteen tiellä ankarissa pakkasissa. Hevonen ei joutunut talvisotaan, mutta jatkosotaan sekin joutui. Yksi setä pellon tekijöistä kaatui 1940 ja Isäni haavoittui 1941, hevonen tuli terveenä, mutta laihempana kotiin 😊
Se etu tuosta vähästä lumesta on, että ei ainakaan jää pitkiä kantoja nk. viime talvena vai toissa talvenako se oli..🤔 Siitä se männikkö alkaa näkymään 👍
Metsän monimuotoisuus on hyvä asia ,että on monia puulajeja .Meillä esim.möklllä oli tiheä kuusikko tontilla .Vuosikymmenien kuluessa olemme saaneet koivua ,pihlajaa tontille ,kun olemme jjoutuneet isot kuuset kaadattamaan pois .Mäntyä ei ole kuin muutama tontilla.Tätä ei voi verrata tietenkään metsänomistajiin ,joilla paljon metsää .Meillä käytetään vain takassa ja saunassa mökillä puut.Niin se vain etenee Metsa manilla harvennus,männikkö tulee esiin.
Se kone kannattaa ajaa lähemmäksi eikä roikkia pitkällä puomilla sinne etuviistoon. Kaada ne puut ajouralle päin. Vasemman puolen puut puidaan vasemmalle puolelle ja oikean puolen puut puidaan oikealle puolelle. Ajourien välistä keskeltä sitten puomin alle. Se riittää kun ajouraa aukaisee kerralla reilu 5 m . Ne etuviiston lahot voit ottaa sitten kun koneen saat lähemmäksi. Se että koura ei osu puuhun johtuu siitä että koukit puuta liian kaukaa. Mielenkiintoinen harvennus kun ei tarvii aukaista kuin ajourat. Ajourien välissä ei taida olla juurikaan harvennettavaa.
Opettelua koko homma kun niin vähän ajanut ja harvoin, kyllä tuosta sivuilta lähtee puuta, kuva vähän hämää
Kaatopäätä olet rasvaillut useasti. Eikö puomissa ole tappeja joita pitäisi voidella?
Ekan kerran rasvasin tälle kaudelle kun kone nyt mulla, puomiin palataan kyllä
Päivittäin ne puomistontapit pitäisi rasvata
Muuramessa on lämmintä +2 ja liukasta. Hyvää päivän jatkoa teille kaikille tasapuolisesti 😊
Eikös kuusi menestyisi noin kosteassa paremmin🤔Tulee räkämäntyjä😊
Ei.
Ikänä en oppis tuommaista härveliä ajamaan. Nappuloitakin on kuin avaruusaluksessa😂
Siitähän se vastaus tulikin. Pitikin alkaa ihmettelee, että kuinka pitkää saa energiapuu olla, mutta niinhän metsaman sen sanoikin että 5200mm
Onks toi enon mehtää,kun vaikuttaa oudommalta kuin mitä oon yleensä videoilla nähnyt?
Tuli mieleeni sukulaisuudesta, että onko miten ennen vanhaan noterattu korkealle, jos jonkun henkilön puujalka tarpeet on toisen metästä... 😁
Ei ole, en ole ennen tuolla harventanut
Huomenta,Timo kyllä lintuja on bongattu meillä on vaikka mitä lintuja kun ruokitaan niitä,on talitiaisia,punatulkkuja,varpusia,mustarastaita,tikkoja,keltasirkkuja,kirjosieppoja,ja oravia🥰♥️🏡🌲🐾🐦🐦⬛🦜🕊️🦆🪿🐧
❤❤❤❤❤
Jusape sanoi: haluun sua! Topi Tuppurainen sanoi: ENkä haluu!
Mielestäni harvinaisen hyvä talvi räme kohteille täällä pohjosemmassa suomessa ja niin näkyy savon maillaki👍
Harvoin on näin vähän lunta Savossa kun nyt on. Hyvää sunnuntai päivää.
@@Lauris6462 Joo ei oo itärajallakaan kovin paljoa, 2020 helmikuun viimeisenä päivänä vanhassa kuusikossa mustikanvarvut näkyi, on nyt kuitenkin enemmän.
Sunnuntakkia, hyvä keli tehdä
Isäni kertoi, että ennen talvisotaa, olisko ollut v. 1938, niin olivat tehneet tammikuussa peltoa. Routaa ei ollut, ja kaatoivat kuusia juurineen hevosen toimiessa köysien kera "kaatovänkärinä".
Ilmeisesti luntakaan ei ole ollut haitalle asti. Harvinaista näin Kainuun korkeudella, lähellä Oulujärveä 😊
@@marlinhjk450 Siihen aikaan varmaan erittäin harvinaista. Sotatalvena lienee ollut senkin edestä?
@@SusirajanKeisari Kyllä vaan, seuraavana talvena pellonkin tekijät kärvistelivät Suomussalmella ja Raatteen tiellä ankarissa pakkasissa. Hevonen ei joutunut talvisotaan, mutta jatkosotaan sekin joutui. Yksi setä pellon tekijöistä kaatui 1940 ja Isäni haavoittui 1941, hevonen tuli terveenä, mutta laihempana kotiin 😊
Siitä se homma vaan etenee,eikä ole lumesta suurempaa haittaa,😀💥👍🇫🇮
Kun pysyis näin niin ois hyvä
Pitkän ajan ennuste näytti +keliä koko viikolle. @@MetsaMan
Hyvää sunnuntaipäivää kaikille. Kun päivä valkenee, kaikki sankoin joukoin osallistumaan pihabongaukseen! ☃️🦤🦜🕊️
Kiitos pihabongaus muistutuksesta!!
😊👍 🐦🎶 🐦⬛ 👀
@LuonnonLumo-f1p (Halpa) ja mielenkiintoinen harrastus!
On todella, talvellakin kiva seurailla mitä luonnossa näkyy! 😊
@@LuonnonLumo-f1p Ihan sisätiloista onnistuu, tuo (halpa) viittasi siihen, kuinka paljon tirpoille ostaa evästä...
Huomenta. Itse en harrasta,mutta näytti olevan tällä hetkellä 2350 osallistujaa.
Rauhallista sunnuntaita kosulaan ja kaikille rauhaa rakastaville!!!!
Hyvää huomenta!
😊 ☕️🥪 🍎
Huomenta
Se etu tuosta vähästä lumesta on, että ei ainakaan jää pitkiä kantoja nk. viime talvena vai toissa talvenako se oli..🤔 Siitä se männikkö alkaa näkymään 👍
Metsän monimuotoisuus on hyvä asia ,että on monia puulajeja .Meillä esim.möklllä oli tiheä kuusikko tontilla .Vuosikymmenien kuluessa olemme saaneet koivua ,pihlajaa tontille ,kun olemme jjoutuneet isot kuuset kaadattamaan pois .Mäntyä ei ole kuin muutama tontilla.Tätä ei voi verrata tietenkään metsänomistajiin ,joilla paljon metsää .Meillä käytetään vain takassa ja saunassa mökillä puut.Niin se vain etenee Metsa manilla harvennus,männikkö tulee esiin.
@@teijaakonniemi9364 Onko näkynyt lintuja, ruokitko talvella?
@@SusirajanKeisariOn näkynyt ,mutta en ruoki ,koska pitäisi pystyä olemaan pitempiä aikoja mökillä .Ehkä tulevaisuudessa sitten.
@@teijaakonniemi9364Joo se on totta! Jos ruokinnan aloittaa pitää jatkaa sitä sitten kevääseen asti! 😊👍
Periaatteessa sekametsä vois paremmin kestää ilmastonmuutosta
@@teijaakonniemi9364 Joo, ei pidä aloittaakaan, kun ei oo jatkuvasti evästä tarjolla.
Hyvää huomenta vaan kaikille ja mukavaa sunnuntaipäivää 😊
Huomenta ja sunnuntakkia
@MetsaMan Kiitos samoin sinulle
Hyvää huomenta ja mukavaa sunnuntaipäivää jokaiselle ☕🥪
Huomenta ja sunnuntakkia
@MetsaMan Kiitos samoin