Videoni vaadittiin poistettavaksi - näin yhden henkilön vääristely loi noitajahdin

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 7 พ.ค. 2024
  • Olin tässä äskettäin mielenkiintoisen draaman keskipisteessä: tekemäni video vaadittiin poistettavaksi ja ihan asianajaja värvättiin ottamaan yhteyttä vaatimuksen kanssa. Erikoiseksi tämän tekee se, että nämä ihmiset eivät olleet varsinaisesti katsoneet videotani, vaan muodostivat mielipiteensä siitä kolmannelta osapuolelta saamansa kuvauksen perusteella ja siksi ryhtyivät toimeen.
    Ja ei, kyse ei ole vihapuheesta tai mistään niin dramaattisesta. Kyse on tapauksesta, missä yksittäinen henkilö muodosti käsityksen videosta katsomatta sitä. Tämä henkilö otti minuun yhteyttä ja vaikka hän lähtikin liikkeelle uhkailemalla, otin hänen palautteensa vakavasti ja tein kokonaan uuden videon aiemman tilalle, nimenomaan hänen nostamansa huolenaiheiden perusteella, ja miten hän silti (edelleen videota katsomatta) yllytti joukon ihmisiä vaatimaan videon poistoa.
    Otan erittäin mielelläni kommentteja vastaan tästä, tsekatkaa video ja kertokaa kuka meistä oli väärässä. Hyväksyn senkin mahdollisuuden, että se olin minä. Kommentit ovat auki ja en poista niitä ellei asiattomuuksia esiinny.

ความคิดเห็น • 453

  • @WebOpettaja
    @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +51

    Suuret kiitokset kaikille kommentoineille! Kommenttimäärä tässä videossa on ylittänyt kykyni vastata kaikille, mutta kaikki kommentit on kyllä luettu. Asia on myös selvitelty valokuvaajaryhmässä josta kaikki on alkanut ja alkuperäistä asiaan liittyvää henkilöä lukuunottamatta, aikalailla kaikki sielläkin ovat olleet puolellani. Asia on nyt omalta puoleltani sovittu, ellei jotain lisäkäänteitä vielä tähän tarinaan tule.

  • @markoaaltonenHH
    @markoaaltonenHH 23 วันที่ผ่านมา +90

    Olet tuonut hyvin esiin Web-maailman mahdollisuuksia. Jonkun se pitää ehdottomassti tehdä, sillä rutiinikäyttäjät eivät näihin erikoisuuksiin ehdi perehtyä. Turha kohu ja savun hävettyä jatka samaan malliin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +7

      Kiitos, huomenna taas normaalimpaa asiaa!

    • @joonajoutsela
      @joonajoutsela 20 วันที่ผ่านมา +1

      @@WebOpettaja voi harmi:(

  • @osivula
    @osivula 23 วันที่ผ่านมา +61

    Draamavideosi on oiva esimerkki älykkäästä ja inhimillisestä somekäytöksestä. Leimavideota en katsonut kun ei ole mun juttu. Sun juttu on opettaa ja valistaa, aina hyväksi katsojalle. Kiitos ja jatka työtäsi, sivuvideoitakin!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +5

      Kiitos kommentista, mukava kuulla että lähestymistapani tässä on ollut oikea muidenkin mielestä.

  • @avoimena
    @avoimena 23 วันที่ผ่านมา +61

    Moi, Esa. Mielestäni alkuperäinen videosi oli oikein hyvä, koska se antoi hyödyllistä tietoa, että miten voi jatkossa paremmin suojautua sekä varoittavaa tietoa siitä, että nykyään vesileimojen poistaminen on todella vaivatonta ja sen voi tehdä kuka tahansa.
    Julkisuudella on valitettavasti nurja puolensa, kuten sinäkin sen olet saanut kokea. Aina on näitä mielensä pahoittajia, jotka tulevat sotkemaan muiden asioita ilman järkevää syytä. Se ei tule poistumaan niin kauan, kuin on ihmisyyttä olemassa. Mielestäni sinun kannattaisi yrittää saada tämä henkilö vastuuseen sanomisistaan ilman, että kärpäsestä tulee härkästä. Tosin onko se lopulta sen arvoista tuhlata omaa aikaa ja energiaansa?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +9

      Aina näitä löytyy, ongelmallisiksi menevät lähinnä kun saavat muita mukaan hulluuteensa ja luovat oikean maailman seurauksia. Silloin joutuu kuluttamaan omaa aikaa ja energiaa asiaan.

  • @heidim3276
    @heidim3276 23 วันที่ผ่านมา +58

    Tietoturvan aukkoja on syytä etsiä ja tuoda esiin. Sitähän tämäkin oli.
    Tuntuu että liian usein ihmiset lukevat vain uutisen otsikon tai katsovat "tiiserin" ja alkavat levittää juttuja sen perusteella. Koko jutun lukemalla tai katsomalla olisi (ehkä) tajunnut oikean sisällön.
    Tietysti aina riittää niitä jotka ryntäävät heti hyödyntämään oppimaansa kiusantekoon tms, mutta tärkeintä on saada tieto niille, jotka eivät ole omaansa osanneet suojata kunnolla.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Tässä vieläpä lähdettiin levittämään väärää tietoa videon perusteella, mitä en julkaissut ja jonka uuden version räätälöin tämän loukkaantujan kommenttien mukaan.

    • @Otto-lo7dt
      @Otto-lo7dt 23 วันที่ผ่านมา

      @@WebOpettaja Eikö tuo täytä rikoksen tunnusmerkit? Tai ainakin Kiusan teon kautta Häirintä, Häiritsevä käytös, tai Haitanteon ja Valheellisen tiedon levittämisen, Mitkä on suomen laissa kaikki kriminalisoitu?
      Vaikka laissa puhutaan toistuvuudesta ja jatkuvuudesta?
      Ja eikö nuo kuulu Oikeuden turva viranomaisen kontolle Eikä jonkun Lokakampanjaan

    • @JJ79_
      @JJ79_ 22 วันที่ผ่านมา +3

      Kun lukee uutissivustojen kommenttikenttiä niin en yhtään ihmettele tätäkään tapausta. Lehdet tekevät klikkiotsikoita ja ihmiset sitten pahoittavat mielen pelkän otsikon perusteella joka ei lopulta ollut edes koko jutun aihe. 🤣

  • @markomiinin4569
    @markomiinin4569 23 วันที่ผ่านมา +126

    Ei ole ihan penaalin terävin juristi, joka kirjoittaa vaatimuksen videosta, videoa katsomatta 😀

    • @soomad
      @soomad 23 วันที่ผ่านมา +9

      Työssäni joskus kohdannut tällaisia, jotka eivät ole selvittäneet tapahtumankulkua saati että tuntisivat soveltuvan lainsäädännön.

    • @trioniska659
      @trioniska659 23 วันที่ผ่านมา +7

      Tekijänoikeus puolen setit ovat mielestäni täysin oma lukunsa näissä asioissa, puhumattakaan tavoista millä lähestytään sisältöjä etc. Niin sinällään en ole yllättänyt. Mutta jos keskustelua jatkaisi tuohon suuntaan niin ei ole hedelmällinen suunta. Paras sato saadaan että asia saataisiin oikaistua ryhmiin missä tämä on viety tunteisiin ja saatavilla olleen tiedon mukaan (videoon pohjautuen) yhden henkilön toimesta.
      Loppuviimein tämäkin on yhteispeliä mikä toimiessaan auttaa kaikkia mutta jos tavoite on hukassa niin...

    • @spectrolit
      @spectrolit 23 วันที่ผ่านมา +25

      Tämä Esan video kannattaa postata niihin ryhmiin, joihin solvaaja oli väärää todistusta levittänyt.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +11

      Juristi tekee mitä asiakas pyytää.

    • @hunnuh
      @hunnuh 23 วันที่ผ่านมา +5

      Juristeja on moneen lähtöön, eettisesti käyttäytyvät harvinaisia. Ainakin paljon kuulee sellaista että ottavat rahaa ajankäytöstä osaamatta itse asiassa hoitaa hoitaakseen ottamiaan asioita. Esim. perintökiistat, avioeroasiat.

  •  23 วันที่ผ่านมา +18

    Se on just näin että nää ihmiset ei oo katsoneet ja haluaa ”leikkiä” ettei tekoäly osaa poistaa leimoja. Tämmösiin draamoihin joskus itsekun joutunut. Valittajaa pelottaa, että joutuu itse vaikeammin tekemään asiat. Sun vinkit on parhaita, kannattas ottaa vakavasti ja kuunnella! Kiitos sulle.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +5

      Olkaa hyvä, mukava kuulla, että videoista on ollut hyötyä!

    • @ylovaht2097
      @ylovaht2097 22 วันที่ผ่านมา

      Karjalan pojat kaukaa eläkkeellä jo varoitti deep frozen elik AI tason vaaroista koska US militääri jo käytti tätä ilmeisesti ja REAL RAW NEWS arkistot on mikäs on koska kukaan ei katso mitään muuta kun omia kiljaisuja

  • @JarnoMakinen
    @JarnoMakinen 23 วันที่ผ่านมา +38

    Siltä toopelta ei homma heti lopu, kun yrittää poistaa kaikki netin ohjeet vesileimojen poistoon. Videosi vesileimojen poistosta oli hyvä.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +2

      Ironista tässä on, että työkalut ovat niin helppoja ettei ohjeita edes tarvitse.

    • @arbitersincantations6519
      @arbitersincantations6519 22 วันที่ผ่านมา +1

      @@WebOpettaja Alkuperäistä videota en nähnyt, mutta nyt tiedän, että vesileimojen poisto on helppoa ja näemmä verkko on täynnä ilmaisia ohjelmia siihen.

  • @TheJarnoldin
    @TheJarnoldin 23 วันที่ผ่านมา +29

    Erinomaisia videoita olet tehnyt ja tämä vouhkaaja tapaus kuulostaa tyypilliseltä tunteet edellä vouhkaamiselta. Hieno suhtautuminen sinulta ettet ole lähtenyt riitelyyn mukaan👍

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +2

      Olen aikanani blogeissa riidellyt ja väitellyt, mutta netissä väittely ja riitely on yleensä turhaa. Ihmiset eivät keskustele ymmärtääkseen, vaan erimielisyys on performatiivista ja ei palvele mitään tarkoitusta, muuten kun luoda sitä engagementiä somealustoille.

  • @J.A.11
    @J.A.11 23 วันที่ผ่านมา +24

    En ole nähnyt alkuperäistä videotasi vesileiman poistosta, enkä myöskään valokuvaajien käymiä keskusteluja asiasta. Kertomasi perusteella videosi sisältöön puuttuneen henkilön käytös on ollut asiatonta. Siitä, että hän on uhannut puuttua elinkeinoosi, voi vetää johtopäätöksiä henkilön moraalin tasosta. Ihmettelen, miksi hän on vetänyt pulttia asiasta, kun tuosta vesileiman poistosta kuitenkin saa helposti tietoa googlettamalla. Uskoisin, että aika moni valokuvaaja olisi arvostanut videota, jossa kerrotaan, miten vesileimasta tehdään vaikeammin poistettava.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +8

      Jo ennen kun video julkaistiin, hän ilmoitti että lähtee valokuvaajaryhmiin valittamaan videostani. Se, että henkilö on näin valmis barrikaadeille näkemättä edes videota kertoo ihan kaiken tarvittavan hänestä.

    • @benben4095
      @benben4095 23 วันที่ผ่านมา +4

      ​@@WebOpettaja Mielestäni olisi siis oikea ratkaisu julkaista video uudelleen, turha välittää marginaalin tai yhden ihmisen mielipiteistä.

  • @marieskavo7159
    @marieskavo7159 23 วันที่ผ่านมา +40

    Tulee mieleen se autokauppias, joka halusi räjäyttää "koko netin", koska ihmiset saattavat pyytää netistä helposti vertailevia tarjouksia omasta autostaan. Mielestäni oli parempi idea julkaista se toinen versio videosta kuin ensimmäinen. Ja mielensä pahoittaneelle olisi ollut parempi idea katsoa se ja suojata kuvansa turvallisesti, kuin panetella sinua julkisesti. Jos hän kuvittelee, että kukaan ei osaa käyttää nettiä ilman sinua, niin ei taida olla ihan tech-skillsit kohdillaan hänellä. Omituista, kuinka pihalla juristikin on tekniikan kehityksestä. Hänen olisi pitänyt lähettää sinulle kiitoskirje.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +5

      Muistan sen videon, ei välttämättä väärässä räjäytysideansa kanssa, mutta teknologiaa vaan ei saa peruutettua kun jokin juttu on keksitty.

    • @JukkaSiirila
      @JukkaSiirila 22 วันที่ผ่านมา +2

      Ei se tainnut ne vertailevat tarjoukset olla se juttu vaan sitä kismitti kovasti se, että ihmiset tietää mitä ne autot maksaa muualla.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา

      @@JukkaSiirila Sepä se, ylihinnoittelu muuttui hieman hankalemmaksi netin myötä. Toisaalta kauppa helpottui ja volyymiä voi kasvattaa helposti netin myötä, kun vaan tajuaa panna busineksen nettiinkin.

    • @jukkalehto1587
      @jukkalehto1587 20 วันที่ผ่านมา

      Nythän oli joku artikkeli siitä, että kaupat tahtovat esim. takuukorjauksien yhteydessä ehdoksi vaitiolovelvollisuuden. Saat laitteesi takuun piiriin jos olet asiasta hiljaa. Ja jos et, uhkaa sopimussakko. Huonoja juttuja ei haluta julki. Tämä kuljettaa palveluja ja tuotteita entistä huonompaan suuntaan, jos tälläiset sopimukset alkavat yleistyä. Toki rehellinen kauppias ei tälläiseen lähde alkuunkaan.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  20 วันที่ผ่านมา

      @@jukkalehto1587 tätä on käytetty erityisesti kun halutaan haudata jokin vika, kuten räjähtävät puhelimen akut.

  • @petrilukin9616
    @petrilukin9616 23 วันที่ผ่านมา +25

    Olet oikealla asialla. Syytökset ja yritys vaikuttaa työnantajasi vetoaminen ovat alhaisia. Harmi, että tämä taho luulee voittaneensa ja jatkaa toimintaansa. Toisaalta sanotaan että viisaampi väistää. Ehkä se on sitten niin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +4

      Hankala sanoa mitä hän luulee tai kuvittelee, toisen pään sisään on vaikea mennä.

  • @summ0
    @summ0 23 วันที่ผ่านมา +10

    Huikee video! Toivon että saisit tuoda videon näytille uudestaan, koska juuri tämänlaltainen sisältö opettaa ja sivistää kun itse niitä vesileimoja on laittamassa omiin kuviin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +5

      Harkitsen jos teen tästä uuden version myöhemmin.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา

      Saahan sen tuoda, nyt on yritetty pelotella aivan perusteettomasti. Ns. hiljentää, vaikka kyseinen teknologia on jo ihan yleisessä tiedossa.

    • @sakkek5349
      @sakkek5349 13 วันที่ผ่านมา

      ​@@WebOpettaja senkun pistät sen uudestaan esille siinä muodossa kun oli. Ja jos joku nostaa asian oikeustoimiin saakka , niin sinun mahdollisuutesi selvitä voittajana on 99 pinnaa. Et ole vastuussa tekoälyn kehityksestä tai mistään muustakaan sisällöstä tai ohjelmista mitä et ole itse tehnyt.

  • @sallulah1984
    @sallulah1984 23 วันที่ผ่านมา +12

    Jos tuntee epävarmuutta nykyteknologian edessä, niin tämä kanava on kyllä väärä paikka purkaa sitä. Alkuperäinen video oli hyvä ja ne kommentit jo alunperin olivat turhia. Toivottavasti et saa liikaa kuraa niskaasi. Ainut voittaja taitaa olla se laskuttanut lakimies.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +2

      Eikös se ole niin, että kun oikeuteen lähdetään riitelemään, vain lakimiehet voittavat.

  • @niilooikari7243
    @niilooikari7243 23 วันที่ผ่านมา +10

    Aikamoinen show nousi tuosta. Ammuttiin niin sanotusti viestintuojaa ja vielä katsomatta videoa. Mielestäni ei ollut väärin tehdä aiheesta videota. Tekoälyn kehittyminen vaatii meitä miettimään tekijänoikeuksia ihan uusilla tavoilla ja siinä ei paljoa perinteiset vesileimat auta. Hyvä, että joku herättelee ajattelemaan! Jatka kiinnostavien videoiden tekemistä. 99% pitää niitä hyödyllisinä!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Perinteinen vesileima on elämänsä elänyt, eikä enää toimi muuten kun muistutuksena kuvan käytön luvattomuudesta, ei niinkään esteenä.

  • @soomad
    @soomad 23 วันที่ผ่านมา +13

    Tapahtumat kuvaavat hyvin, kuinka nykymaailmassa saa hysteriaa aikaan niin somesss kuin mediassa ja ihmiset vaan lähtee moraalipaniikkiin mukaan.
    Siinä missä alkuperäinen video olisi ollut ehkä hieman eettisesti kyseenalaistettavissa, muutettu konsepti oli erinomainen.
    Ei noista "uhkakirjeistä" kannata pelästyä. Siinä käytetään tässä tapauksessa varmaan lakimiehen ja organisaation arvovaltaa hyväksi pelottelutarkoituksessa. Monesti ne on vain ja ainoastaan tätä. Hermot kylmänä miettii onko tässä oikeasti perustetta tai rahallista insentiiviä ajaa asiaa. Jos ei ole, niin odottaa rauhassa jaksavatko lähettää uuden.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +5

      Videon poistaminen oli helpompi vaihtoehto kun säilyttäminen. Varsinkin kun tässä tapauksessa poistaminen vahingoittaa eniten niitä ihmisiä jotka sen poistoa vaativat, ja kukapa minä olen menemään toisten itsetuhoutumisen esteeksi.

  • @TheMakroda
    @TheMakroda 23 วันที่ผ่านมา +18

    Aika muinaisuudessa elelee hän joka tästä on jutun nostanut. Suosittelen hänelle pikaista tutustumista nykyajan tekniikkaan ja miettivänsä lähestymistään uudelleen.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +4

      Näinpä, mutta viestinviejän ampuminen on helpompaa...

  • @KuntoMedia
    @KuntoMedia 22 วันที่ผ่านมา +5

    Mielenkiintoinen juttu. Älä moisesta lannistu. Teet todella hyvää sisältöä. Vahinko, etten ehtinyt nähdä videota. En vain ymmärrä, mihin tuollainen poistovaatimus perustuu. Zemppiä, ja tee edelleen videoita. Kiitos .

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Videoita tulee jatkossakin!

  • @puresourcelove
    @puresourcelove 23 วันที่ผ่านมา +7

    ❤ Tsemppiä! Arvostan sun työtä vaikka joillakin näkyy olevan vaikeuksia sen suhteen. Ethän sinä siihen ole syypää että tämä lesileimoja poistava tekniikka on olemassa!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Viestinviejät on kautta historian ollut tapana ampua.

  • @hellwiw9150
    @hellwiw9150 23 วันที่ผ่านมา +32

    Et tehnyt mitään väärää. Yritit jopa auttaa valokuvaajia suojaamaan oman elinkeinonsa. Ihmisten tulisi useammin pysähtyä ja miettiä ennen kuin reagoivat.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Näin minäkin asian mielsin, mutta joku oli eri mieltä.

    • @joonasv8596
      @joonasv8596 22 วันที่ผ่านมา +1

      Aika härskiä painostaa sinua ja mustamaalata sinua ja vielä painostaa!! Jokainen saa julkaista videoita siksi Suomessa on sananvapaus? Teet hyviä videoita!!

    • @ffffffff-vv7yp
      @ffffffff-vv7yp 22 วันที่ผ่านมา

      Tämänhän ei pitäisi olla mikään uusi juttu tässä maailmassa. Ohjelmistot ja tietoverkot vielä asia erikseen, mutta olen nähnyt ja kokenut kun joku saa hirveän sätkyn siitä että joku yksityishenkilö harrastaa lukkoja ja tiirikointia. Sehän on kamalan rikollista ja pitää heti vaientaa moiset puheet. Muuten joku rosvo saattaa saada lukon auki. :D
      Avoimeen tietoon perustuva turvallisuus on vaan parempaa. Sitä eivät tietenkään kansan syvät rivit aina ymmärrä. Turvallisuuden arviointi ja auditointi pitäisi olla jo alakoulun oppimäärässä idean tasolla, jotta tällaisilta lukutaidottomien aiheuttamilta myrskyiltä vältyttäisiin.

    • @thoubias
      @thoubias 18 วันที่ผ่านมา

      ​@@WebOpettaja Hyvin samanlaisin väittein porukka käy ns. "locksport" -kanavia kohtaan; "näytätte rikollisille, miten helposti he voivat tiirikoida ihmisten lukot". Mutta ongelma ei ole se, etteikö asiaan vihkiytynyt laitapuolenkulkija osaisi jo kyseiset temput, vaan se, että rehelliset tavan tallaajat eivät ole edes tulleet ajatelleeksi, miten heppoisia heidän turvallisuusjärjestelynsä ovat.
      Itse en kyseistä videota ole nähnyt, mutta se kuulostaa kyllä varsin mielenkiintoiselta. Suurin osa minua vastaan tulleista vesileimoista on kyllä ollut sellaisia, joista pääsisi eroon jos nyt ei pelkällä kuvan rajaamisella, niin melko nopealla kuvankäsittelyllä nyt ainakin. Olen monesti miettinyt, miten itse suojaisin kuvani, jos olisin valokuvaaja tai muuten tuottaisin jotain merkittävää kuvamateriaalia.

  • @halko1
    @halko1 23 วันที่ผ่านมา +12

    Nyt kun katselee näitä tämän videon katsojakertoja niin viisas veto! 😂👍 Just näin, tuodaan tällainen sananvapauden kaventamiseen kohdistuva nettivaikuttaminen esiin. Mitään laitonta siinä videossa minkä poistit näkyvistä ei ollut.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Hyvin totta, tämä video on selvästi kiinnostanut paljon enemmän kun alkuperäinen. Ja tuonut paljon useammalle tietoon että tekoälyllä vesileimojen poisto on helppoa, mutta ilman niitä konkreettisia ohjeita tai tapoja suojautua siltä.

  • @jannemahonen1200
    @jannemahonen1200 23 วันที่ผ่านมา +17

    Kannattaa tuoda kyseinen toope julkisuuteen. Kuvaa hyvin ihmisten ymmärtämättömyyttä, ja olet ihan varmasti oikeassa.

    • @halko1
      @halko1 23 วันที่ผ่านมา +1

      Se ongelma kynsin hampain oikeuksistaan kiinni pitämisessä on että se vaatii resursseja ja lopputulos ei ole varma vaikka olisit 100% oikeassa. Ei ole harvinaista että ”voittaja” saa maksettavakseen kymppitonnien laskun. Parasta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on mitä WebOpettaja teki tällä videolla eli tuoda tällainen erittäin arveluttava sananvapauksiin kohdistuva vaikuttaminen julkisuuteen ja käydä keskustelua aiheesta.

    • @jmtapio
      @jmtapio 23 วันที่ผ่านมา +4

      Ehdottomasti. Antamalla sellaisille uhkailijoille periksi ja antamalla heidän toimia varjoissa tehdään suuri karhunpalvelus yhteiskunnalle. Antamalla uhkailijoiden onnistua painostamaan ihmisiä ilman päteviä perusteita he oppivat että uhkailu toimii. On moraalisesti väärin antaa periksi kiristykselle.

    • @spectrolit
      @spectrolit 23 วันที่ผ่านมา +4

      Nimiä ei kannata julkaista, saa syytteen kunnianloukkamisesta ja siitä seuraava matsi. Viisaaasti Esa vältti tässä videossa tuon suon.

    • @jmtapio
      @jmtapio 23 วันที่ผ่านมา

      Ei saa. Kunnianloukkaus edellyttää valehtelemista tai muuta merkittävää halventamista. Sen kertominen faktuaalisesti kenen esittämän ja millaisen uhkauksen kohteeksi on joutunut ei ole laitonta.@@spectrolit

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +2

      En aio nimetä ketään tässä asiassa, noitavainojen aloittaminen ei ole mielekästä.

  • @marja-liisakalliopaasi4958
    @marja-liisakalliopaasi4958 23 วันที่ผ่านมา +12

    Asiantuntemuksesi olisi ollut monelle valokuvaajalle hyödyksi. Elämme mielenkiintoista aikaa. Onko sitä videota mahdollista saada nähdä piilossa (ettei muut näe)? Haluaisin oppia miten tehdään vesileimoja turvallisesti! Teet hyvää työtä ja videosi ovat laaja-alaisesti ja järkevästi toteutettuja. Kaikkea hyvää ja menestystä työllesi!! 👍👍👍

    • @halko1
      @halko1 23 วันที่ผ่านมา +4

      Videon katsottuani voin tiivistää, että tekoäly kykenee tehokkaasti poistamaan läpikuultavia vesileimoja. Sen sijaan vesileimat, jotka ovat läpinäkymättömiä ja peittävät kuvan tärkeitä osia, tuottavat sille enemmän haasteita, sillä puuttuvan kuvamateriaalin generointi on vaikeaa.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Hyvä yhteenveto, lisäsin vielä että värikkäät vesileimat ovat tekoälylle hankalampia tunnistaa kun yksiväriset tai värittömät.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา

      Kiitos! Videota ei ole mahdollista katsoa, olen muuttanut sen yksityiseksi.

    • @jka2107
      @jka2107 23 วันที่ผ่านมา

      @@WebOpettaja Sekään, että tekoäly ei tunnista vesileimaa, ei suojaa sitä. Koska taitava kuvankäsittelyohjelman käyttäjä saa sen poistettua kuitenkin.

    • @marja-liisakalliopaasi4958
      @marja-liisakalliopaasi4958 23 วันที่ผ่านมา +1

      @@WebOpettaja Tosi harmi. Ehkä keksimme keinon vielä videosi uudelleen julkaisuun. Joku roti pitäisi olla, olet oikealla asialla, ja vääryyden ei kuuluisi voittaa. No, mietin asiaa - ehkä on jokin keino... Annetaan pölyn ensin laskeutua... Asia on minulle ajankohtainen ja tärkeä.

  • @sameordifferent
    @sameordifferent 23 วันที่ผ่านมา +11

    Tässä videossa on esitetty hyvä syy miksi monet haluavat olla anonyymejä netissä. Miksi kukaan haluaisi työnantajaansa lähestyttävän omien henkilökohtaisten kommenttiensa tai mielipiteidensä takia. Netissä on satoja ohjeita vesileimojen tekoon ja poistoon. Yksi suomenkielinen video ei merkitse mitään.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Näinhän se on, lynkkausjoukon masinoiminen on yllättävän helppoa.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา

      Eikös maalittamisesta tullut rikos vai onko se vasta tulossa? Vainoaminen ainakin on.

  • @markus9161
    @markus9161 23 วันที่ผ่านมา +3

    Tässä se kommentoija yritti kovasti ampua viestintuojaa. Ei vaan sen ressukan kapasiteetti riittänyt ymmärtämään, että maailma on muuttunut ja alkuperäisen videon oli tarkoitus auttaa kuvaajia. Kiitos kaikista videoistasi, jatka samaa rataa 👍

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Telkkarin meteorologit saavat vihapostia huonosta säästä. :)

  • @miikakainulainen6138
    @miikakainulainen6138 23 วันที่ผ่านมา +13

    Kahdeksan vuotta ammatikseni valo/videokuvaajana toimineena voin sanoa että jokainen vähänkään ammattimainen tekijä 1. Tietää sen että vesileimojen poisto on naurettavan helppoa (ja ollut jo vuosia) ja täten käytännössä turhaa 2. Se että sinä kerrot siitä miten helppoa se on youtubessa/tiktokissa ei lisää sitä että toisten valokuvia ja videoita käytetään väärin. Ne rehelliset ihmiset jotka näitä videoita katsovat eivät tule edelleenkään käyttämään toisten kuvia, koska he ovat rehellisiä. Ne taas jotka vähät välittävät toisten oikeuksista, totta tosiaan löytää 5s tarvittavat työkalut leimojen poistoon. Täysin naurettavaa toimintaa tekijänoikeustoimilta että takertuu moiseen asiaan koska tämä on yksinkertaisesti taistelua tuulimyllyjä vastaan ja ollut sitä oikeastaan jo vuosia. Totuus on se että oikeat ammattikuvaajat tietävät sen että sen minkä nettiin laitat sen sinne menetät ja oikeat tärkeät työt jaetaan vain asiakkaille. Asiakas taas on vastuussa itse maksun jälkeen kuvien leviämisestä. Ja mitä tulee kuluttajille kuvia toimittaessa on paljon parempia tapoja kuin vesileimat millä pyrkiä estämään kuvien varastaminen ennen maksua.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +3

      Jep, vesileimojen poiston helppous on se mitä halusin alleviivata videolla. Kuvaajilla voi olla väärä käsitys, että vaikka vesileimojen poisto on mahdollista, sen osaisivat vain tekniikan osaajat, todellisuus on toinen ja kuka tahansa pystyy siihen nykyään.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา +1

      Sama homma, 9 vuotta tulee syksyllä täyteen ihan samoja hommia :D

  • @hsk62
    @hsk62 23 วันที่ผ่านมา +8

    Tekoälyä käytetään jo jonkin verran valokuvauksessaja jälkikäsittelyssä.
    On oikein hyvä että toit esille myös sen että tekoäly on myös tehokas vanhan tyylin vesileimojen poistoon.
    Hyvä ja opettavainen videosi oli.
    Kyseisestä henkilöstä ei positiivista sanottavaa

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Vaikka positiivista sanottavaa ei löytyisi, emme myöskään lähde jahtaamaan häntä. Maalittaminen on alhaista, ja samaan emme sorru.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา +1

      Tekoälyä käytetään hyvinkin paljon valokuvien ja viedeodenkin kanssa nykyään, vois sanoa että se on jo uusi normaali. Itsellänikin on työkoneella kuvankäsittelysoftia joihin on jo upotettu tekoälyominaisuuksia mukaan.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Tekoäly on ehdottomasti osa modernia kuvankäsittelyä, se on täysin totta.

  • @PerSkeles
    @PerSkeles 23 วันที่ผ่านมา +8

    Jossain youtube-videossa joku ammattikuvaaja kertoi että lähettää erittäin matalaresoluutioiset digikuvat hyväksyttäväksi ja kun työ on maksettu niin asiakas saa parhaalla laadulla olevat haltuunsa. Toki näissäkin on nykyään vaarana että asiakas parantelee niitä pikselöityneitä näytekuvia tekoälyn avulla toimivilla kuvanparanteluohjelmilla.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Jep, tosin heikko tarkkuus on mielestäni tehokkaampi suojauskeino kun vesileima, erityisesti jos tarkkuus pidetään hyvin alhaisena, esim. 200x200 pikseliä.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา

      Ei saa parhaalla laadulla olevia juuri koskaan, itseään kunnioittava valokuvaaja tai videokuvaaja ei luovuta raakamateriaalia edes kovaa korvausta vastaan asiakkaalle, vain parhaan mahdollisen muokatun vedoksen.

  • @teme007
    @teme007 23 วันที่ผ่านมา +4

    Kannustuksena tilattu ja tykätty. Jatka samaan malliin!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Tervetuloa kanavalle!

  • @x-pemi
    @x-pemi 23 วันที่ผ่านมา +4

    Tästä tulee mieleeni Karpolla on asiaa ohjelma joka tuli silloin kauan aikaa sitten... Ohjelmassa Karpo näyttää kuinka helppo sen ajan autoon on mennä oliko meisselin tai jonkun kynsiviilan kanssa (en muista tarkasti) ja tästä nousi hirveä haloo "miksi Karpo näytät kaikille kuinka helppo autoon on mennä sisään?!" johon Karpo sitten vastasi tyyliin "Luuletteko te että varkaat eivät tätä tiedä? Tuon tämän tiedon esille siksi että normi kansalainen sen tietäisi jotta osaisi suojata autoaan ja omaisuuttaan paremmin". (Ei nyt mikään tarkka kuvaus ohjelmasta ja ei mitn tarkkoja lainauksia mutta muistaisin että jotenkin näin se meni :D:D:D)

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Hyvin pitkälti samanlaisesta jutustahan tässä on kyse.

  • @PasiLiukkonen
    @PasiLiukkonen 23 วันที่ผ่านมา +12

    Huh, miten säälittävää porukkaa valokuvaajien keskuudessa. Posketonta toimintaa.. En todellakaan hyväksy tuollaista toimintaa missä vielä otetaan työnantaja mukaan. Ei tarvi valokuvaajien palveluita enää mun firmassa käyttää.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      En syyttäisi valokuvaajia tästä, he lähtivät vilpillisen toimijan väitteiden mukaan viemään asiaa eteenpäin ja tähän liittyvän ryhmän kanssa asia on nyttemmin selvitetty.

    • @TheSimoc
      @TheSimoc 22 วันที่ผ่านมา +3

      ​@@WebOpettajaKyllä vastuuta peräisin myös niiltä lampailta jotka lähtevät pässeiksi naruun, tutustumatta asian taustoihin itse. Nämähän kun se suurin ongelma ovatkin, eivät niinkään yksittäiset mielensäpahoittajasekoilijat.
      Toki tästäkään ei kaikkia valokuvaajia voi tuomita, mutta toisaalta myös koko joukkoon kohdistuva näpäytys voisi herättää itse kutakin miettimään miten kannattaa lähteä omaa oksaansa sahaamaan vilpillisen toimijan narussa.

    • @ffffffff-vv7yp
      @ffffffff-vv7yp 22 วันที่ผ่านมา +3

      @@TheSimoc Näinhän se lynkkausporukka toimii. Ei vastuusta pääse sillä, että "toi sanoi". Aikanaan oli paljon niitä, jotka vain noudattivat käskyjä. Heidätkin tuomittiin.
      Tietysti kiihottaja on se, jolla on eniten vastuuta.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา +1

      Itse ammattivalokuvaaja ja videokuvaaja ja en minä ainakaan verkkareitani repinyt. Ei nyt kannata yleistääkään :D

  • @Kadotus
    @Kadotus 23 วันที่ผ่านมา +11

    Ikäwät Walokuwavarkaat Ry halunnee nyt palkita tuon _vihaisen kommentoijan_ kunniamerkillä. Videon laajempi näkyvyys olisi saattanut tehdä heidän varkauksistaan vaikeampia toteuttaa.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +5

      Voi niitä raukkoja.

  • @mattiharju6781
    @mattiharju6781 23 วันที่ผ่านมา +3

    Luin kaikki kommentit läpi. Ja vastauksetkin. Itselläni on kokemusta nettikeskusteluista jo viime vuosituhannen puolelta. Ja tällä vuosituhannella on tullut luettua useampi satatuhatta viestiä. Ainakin silmäiltyä.
    Jo monta vuotta sitten eräs henkilö uhkasi ottaa lakimieheensä yhteyttä, jos hänen mielestään häntä loukkaavia kaikkia viestejä ei poisteta. Tämä on ollut ainoa kerta, jolloin minua on uhattu lakimiehellä. Tuon kerran jälkeen lopetin kaiken yhteydenpidon tämän henkilön kanssa.
    Olen vuosien varrella lukenut kymmeniä viestejä, jossa tämä eräs henkilö on uhannut lakimiehellään kanssakeskustelijoitaan. Ja kertonut lähettävänsä kanssakeskustelijan työnantajalle sähköpostia. Lukemani perusteella työnantajalle on useita sähköposteja lähetettykin. Lakimiehen _oikeasta_ yhteydenotosta en ole kertaakaan kuullut uhkauksista huolimatta. Sinällään hyvin tehokas keino. Varsinkin kun/jos lakimies ihan _oikeasti_ ottaa yhteyttä.
    Kaikkein tehokkainta tällaisten änkyröiden kanssa on jossain vaiheessa lopettaa kaikki viestintä. Tässä tapauksessa mielestäni toimit oikein - kun kerran tuli lakimieheltä viesti - eli laittaa ko. video yksityiseksi. Vaikka lakimies ei ollut videota edes nähnyt. Oikeudenmukaista tämä ei tietenkään ole. Vähimmällä vaivalla kuitenkin näin pääsee.
    Katsoin tuon poistetun videon heti sen ilmestyttyä. Nettihän on ollut täynnä ohjeita vesileimojen poistoon jo varmaan parikymmentä vuotta. Nyt taisi olla uutta ja ihmeellistä se, että ko. ohje oli kirjoitettu suomeksi. Ja että poisto tehtiin AI:n avulla. Eikä siinä oikeastaan ollut yhtään mitään ohjetta. Oli vain mainittu yksi sadoista nettisivuista, joissa voi poistaa tavallisimpia vesileimoja. Loppupuolella videota annettiin sitten ohjeita, millainen pitäisi olla sellainen vesileima, jota ei ihan niin helposti poistetakaan.
    Google-haku "ai remove watermark" (HUI, tämä pitää HETI poistaa!!!)

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Tässä änkyrä ei vain änkyröinyt, vaan mustamaalasi minua, työpaikkaani ja sai joukon ihmisiä usuttamaan etujärjestön perääni. Siinä kohtaa ei enää yhteydenpidon katkaisu auta.

  • @JPP70
    @JPP70 23 วันที่ผ่านมา +2

    Kiitos teet kansantajuisia videoita👍

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Olkaa hyvä! 👍🏻

  • @erkko69
    @erkko69 23 วันที่ผ่านมา +3

    Hyvää työtä!

  • @eskomies
    @eskomies 23 วันที่ผ่านมา +7

    Vaikuttaa siltä ettei tämä hlö osaa englantia. Englanninkielellä vastaavia videoita löytyy tusinoittain. Et siis mitenkään missään vaiheessa kertonut mitään uutta mitä emme jo tietäisi. Olettaen että olisimme aihetta etsineet netistä toki. Minusta oli hyvä nosto puhua tästä myös suomeksi. Kaikki valokuvaajat eivät tiedä, että vesileimojen poisto onnistuu. Me wanhat tiedämne, että vesileimoja on poistettu digitaalisesti heti ensimmäisten kuvaeditorien avulla: musta palkki, kroppaus, kloonaus jne jne. Ja vielä kerran jne. Kiitos valokuvaus alan videostasi.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +2

      Tämä henkilö uskoakseni on niin pikkumielinen, ettei keskustelussa yritä kuunnella, vaan voittaa. Sellaiset henkilöt jos eivät saa tahtoaan läpi, lähtevät eskaloimaan, oli siihen syytä tai ei.

  • @Simppa100
    @Simppa100 23 วันที่ผ่านมา +2

    Tsemppiä! Jatka tällä hyvällä tavalla videoidesi tekoa, turha provosoitua. 💪Mielenkiintoisia uusia asioita olen oppinut ja tullut erilaista näkökulmaa. Tietokonetta joutunut käyttämään työssä siitä saakka kun tuli käyttökelpoista sovellusta, nälän opettamana atk-tietoutta kerännyt ;D.... Tätä YT vielä seurannut mutta Facebook ym. olen hylännyt kun tuntuu ihan piip"" meiningiltä. Täältä vielä löytänyt itseä kiinnostavia asioita vaikka tuota tauhkaa tulee hakuja tehdessä joukkoon.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Kiitos, videoita tulee tänne jatkossakin.

  • @VammainenSetaMies22
    @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา +3

    Eihän tuossa nyt mitään laitonta ole. Kyllä vesileimojen poistamista saa neuvoa tai näyttää miten se käy. Ei se ole missään tilanteessa rikos. Eri asia jos alkaa niitä julkaisemaan omina teoksinaan ja rikkoo näin tekijänoikeuksia. Itse olisin vaan nauranut ja lyönyt tälläselle "asianajajalle" luurin korvaan, enkä olis takuulla painostuksen alla poistanut mitään julkaisua :D Tämä näyttäytyy lähinnä siten, että sananvapauttasi on haluttu rajoittaa uhkailemalla. Epäilen että mitään oikeaa asianajajaa ei ole koskaan ollut edes olemassa, vaan kyse on tosiaan uhkailusta, minäkin voin helposti esittää asianajajaa esim. sähköpostin välityksellä tai puhelimessa. Tai voin luoda tekoälyllä virtuaalisen asianajajan joka soittaa ihmisille ja kukaan ei tajua että soittaja on itse itseään kehittävä tietokoneohjelma.
    En nähnyt alkuperäistä videota, mutta kiinnostaisi tietää että mistä tämä "asianajaja" sinua syytti, mikä rikosnimike oli kyseessä? Eihän siinäkään ole mitään rikollista, jos näytät videolla miten autojen päästömittauksissa voidaan huijata katsastusmiestä, kunhan et sitä oikeasti tee ja huijaa sitä katsastusmiestä.
    Terveisin valtakunnanmedioissa useita teoksia julkaissut valo-/videokuvaava.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Tekijänoikeuslakimme itseasiassa kieltää "tehokkaiden suojakeinojen" ohittamisen ohjeistamisen. Mutta jos suojakeino voidaan poistaa hetkessä ilman asiantuntemusta, se ei mielestäni ole tehokas suojakeino.

  • @jhalmu
    @jhalmu 6 วันที่ผ่านมา

    Kyllä minä haluaisin nähdä viedeon, jossa kerrotaan miten tehdä mahdollisimman hyvä vesileima. Muun tiedon voin halutessani kaivaa muutenkin, tai kysyä tekoälyltä (kenties unsensored versiolliselta, niidekin käyttöön löytyy paljon ohjeita). Terveisin uusi tilaaja.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  6 วันที่ผ่านมา

      Tässä olisi sellainen, tein tästä nimittäin uuden videon tavalla, josta kukaan ei loukkaantunut. th-cam.com/video/IbT9Ff5zJJc/w-d-xo.html

  • @tiibo
    @tiibo 18 วันที่ผ่านมา +2

    Tämähän oli hyödyllinen video. Nyt tiedän, että netti on täynnä vesileimoja poistavia ilmaisia työkaluja.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  18 วันที่ผ่านมา +2

      Streissand-efekti...

  • @anterometso276
    @anterometso276 14 วันที่ผ่านมา

    Tässä näyttäytyy minusta hyvin se olennainen nykyisen yhteiskunnan ongelma, että prosesseja ei kehitetä kokonaisuuksina. Tämä voi kuulostaa kaukaa haetulta, mutta koetan selventää: Digitalisoituminen ja nyt tällä hetkellä tekoäly ovat distruptiivisia teknologioita, joilla on pelkän tekemisen tehostamisen lisäksi kyky muuttaa olennaisesti sekä tekemisen tapaa että sitä mitä ylipäätänsä kannattaa tehdä. Aina kun tällainen teknologinen murros on tapahtunut, se on johtanut aikaisemasta tilanteesta kaupallisesti hyötyviä yrittämään aikaisempien ansaintamekanismien säilyttämistä lainsäädännöllisin keinoin: Kun rahaa on tullut tietyllä tavalla aikaisemmin, se on sitten heiltä varastamista, kun teknologian kehityksen vuoksi sama ansaintalogiikka ei enää toimikaaṇ. Sitten meillä on uutta tehokasta teknologiaa ja monimutkaisia säännöksiä ja teknisiä rajoitusmekanismeja aikaisemmin rikastuneiden etuja suojaamassa, mutta samalla estämässä uuden teknologian tehostavaa vaikutusta ja uuteen teknologiaan pohjaavien, kenties vielä menestyksellisempien yritysten syntymistä. Hyvänä esimerkkinä tästä on esimerkiksi ns. Mickey Mouse Protection Act (en.wikipedia.org/wiki/Copyright_Term_Extension_Act) joka tuli tarpeelliseksi, kun teknologia oli mahdollistanut mediamateriaalin kopioinnin ja säilyttämisen taloudellisesti hyödynnettävässä muodossa paljon kauemmin kuin mitä alkuperäiset lainsäätäjät olivat kuvitelleen.
    Minusta huvittavinta tässä asiassa on se, että tämä vanhaan takertuminen on pitkällä aikavälillä johtanut lujasti taloudellisesti turpiinsa ottamiseen nimenomaan luovaa työtä tekeville. Ja tekee niin myös tulevaisuudessa. Luovan työn tekijät takertuvat vanhaan ja myyvät nyt työtään yhä halvemmalla suurille ja entistä keskittyneimmille yrityksille jotka hyödyntävät heidät työtään ja syövät voitot. Nämä yritykset olisivat jo ajat sitten menneet konkurssiin digitaalisen levityksen kehittymisen murroksessa ja suurempi osa voitoista menisi suoraan tekijöille, jos teknologian olisi annettu kehittyä nopeammin ilman vanhaa valtaa suojaavaa ja koko ajan vahvemmaksi rakentuvaa lainsäädäntöä. Digitaalisessa maailmassa tekijän työn suojaaminen toistoon asti olisi jo ajat sitten ollut mahdollista ilman välikäsiäkin. Mutta, jos enemmistö haluaa välttämättä tulla sinisilmäisesti kusetetuksi, ei kai siinä mitään, demokratiassa se kyllä onnistuu sekin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  13 วันที่ผ่านมา

      Tämä on täysin totta, uusi teknologia tekee helposti monista työtehtävistä tarpeettomia ja se on varmasti näiden tekijöille pelottava juttu ja voi johtaa epävakaaseen aikakauteen. Näin kävi jäämiehille, koko kiltalaitokselle ja monelle muullekin. Siinä tilanteessa on helppoa lähteä puolustuskannalle, mutta tekoälyä kehittäviä yrityksiä vastaan on vaikea hyökätä. Joten kohteeksi kelpaa jokin pehmeämpi maali.

  • @jota5579
    @jota5579 21 วันที่ผ่านมา +1

    Totuuden puhujat ovat aina olleet kivitettyjä 😮
    Käy voittamassa oikeusjuttu!
    HYVIÄ videoita teet ettei kaikilla ole pää siellä mustassa aukossa!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  20 วันที่ผ่านมา

      Ja meteorologit saavat vihapostia kun ennustavat huonoa säätä.

  • @mikarasinmaki2140
    @mikarasinmaki2140 23 วันที่ผ่านมา +7

    Tekoäly on mahdollistanut monia asioita ja kuvien manipulointi on yksi niistä. Vesileimojen poisto ja muutenkin muokkaaminen on nykyään helppoa. Voi vain antaa tekoälylle ohjeet mitä haluaa niin se luo sen. Pitäisi ammattilaisen ymmärtää että ota selvää ensin mistä puhut ja metelöit ennekuin rupeat haukkumaan muita ja levittelemään sitä. Ihmettelen asianajajaa kun ei ole ottanut selvää tekoälyn mahdollisuuksista. Meinaako ne sitä että kun on reikä ja kunhan siittä ei kerrota kellekään niin sitä ei silloin ole? Ei ehkä järkevin idea.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Sillä logiikalla tässä tunnutaan menevän.

    • @VammainenSetaMies22
      @VammainenSetaMies22 20 วันที่ผ่านมา +1

      Kuvia on manipuloitu valokuvauksen keksimisestä lähtien. Ei kyse ole uudesta asiasta. Ei ole olemassa manipuloimatonta valokuvaa, jo itse kuvan ottamisessa tapahtuu manipulaatiota, jos on kaksi erilaista kameraa, niin ei niillä saa molemmilla keskenään samanlaista kuvaa samasta kohteesta, samoissa olosuhteissa, eli molemmat ovat manipuloituja kuvia jotka eivät vastaa todellisuutta. Valokuva on vain tulkinta todellisuudesta.

  • @sulayhtio
    @sulayhtio 18 วันที่ผ่านมา +1

    Itsekkin kuvaan... en ole koskaan ajatellut, että vesileimanpoistaminen olis todella helppoa.
    Mielestäni, ennen kuin arvostelee/ ottaa kantaa johonkin, olis hyvä tietää sisällöstä, ja olla varma, eikä vain luulla videon nimen tai kaverin kertoman perusteella. Toisten mustamaalaaminen on aina alhaista, ja kertoo tekijän aivokapasiteetistä/ mailman katsomuksesta kyllä jotain...
    Minun mielestä, kertomasi video, oli hyvä idea, jonka vaan joku pilasi. Ymmärrän hyvin, ettei huvita ruveta "taistelemaan" juristeja vastaan.
    Tämä video, jossa kerrot miten asiat meni, sinun perspektiivistä, oli "hyvä veto."

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  18 วันที่ผ่านมา +1

      Ajattelin itsekin, että jos tästä alkaa tapella, ei saavuta mitään. Vastine ja poisto ovat rakentavimmat vaihtoehdot.

  • @AnnePiirainen-tm8rf
    @AnnePiirainen-tm8rf 23 วันที่ผ่านมา +7

    Kyllähän kertomasi henkilö on auttamattomasti pihalla nykyteknologiasta ja sen tuomista haasteista. Video olisi ollut hyvä opetusvideo kaikille kuviensa suojaamisesta kiinnostuneille. Lokakampanjointi osoittaa kyseisen henkilön käsityskyvyn rajallisuuden, ja sen ymmärtämisen, että hän itse syyllistyi rikokseen.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Oma tulkintani oli että kunnianloukkauksen kriteerit täyttyivät, mutta en ole lain asiantuntija, joten vaikea sanoa.

    • @AnnePiirainen-tm8rf
      @AnnePiirainen-tm8rf 23 วันที่ผ่านมา +2

      @@WebOpettaja Kyllä kuvausten perusteella täyttyivät. Vaikka herjaaminen on suljetuissa ryhmissä, on se silti julkista. En ole juristi, mutta olen joutunut joskus selvittelemään k.o. asioita.

    • @smallflower7285
      @smallflower7285 22 วันที่ผ่านมา

      @@AnnePiirainen-tm8rf Itsekään en ole juristi, mutta laissa taitaa olla myös rangaistavana tekona rikokseen yllyttäminen. Tuon alkuperäisen videon nimi saattaa helposti selittyä muotoon Tekijänoikeutta suojaavat vesileimat on helppo poistaa tekoälyllä - näin se tapahtuu ja voit turvallisesti rikkoa tekijänoikeuslain antamaa tekijän suojaa...
      Toisaalta meillä ei ole kuin Esan puol tarinasta ja niin kuin kaikka ala-asteen opettajat tietävät - riidassa on aina kaksi tarinaa ja ne molemmat täytyy kuulla ennen kuin voi ottaa kantaa.

  • @jannekotisalo
    @jannekotisalo 22 วันที่ผ่านมา +1

    Aikoinaan kun vesileimat tuli digitaalisiin kuviin mahdolliseksi niin testailin miten vesileiman poisto onnistuu sen aikaisilla työkaluilla. Aika työlästä se oli mutta melkoisen hyvin se onnistui. Raportoin asiasta mm. Macromedialle sekä Afobelle että jos joku todella haluaa niin vesi leima ei suojaa kuvaa täydellisesti ja yhtiöiden omilla työkaluilla poisto onnistuu jopa harrastelijalta ja esim. makroilla saa prosessia hiukan nopeutettua. Ohjelmisto firmat olivat kuitenkin sitä mieltä että niin harva oikeasti viitsii kuvaa muokata niin paljon että vesileimaa ei kuvassa näy. Totesin silloin että tuo on totta jos ohjelmistot ei enää kehity yhtään. No tekoäly on tehnyt monet vanhat käytännöt merkityksettömiksi ja nopeuttanut paljon ennen manuaalisesti tehtäviä ja aikaa vieviä tehtäviä huimaa kyytiä. Jos tarkkoja ollaan niin aina kun julkaisee kuvan on vaarassa että joku käyttää sitä olipa sitä yritetty suojata miten tahansa. Mikään suojaus ei täydellisesti estä tekijänoikeusrikkomusta. Kaikki ohjeet suojauksen parantamiseksi ovat siksi tervetulleita alan harrastajille sekä ammattilaisille. On osoitus todellisesta tietämättömyydestä jos Esan julkaisema video koetaan uhkaksi. Ongelmat ei katoa jos niistä ei puhuta.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Vesileiman tehtävä ei ole tehdä kuvasta mahdotonta varastaa, vain työlästä varastaa. Se muuttui hetkessä tekoälyllä kun mitään työläyttä ei enää ole.

    • @jannekotisalo
      @jannekotisalo 22 วันที่ผ่านมา +1

      @@WebOpettaja Totta ja sellaista keinoa ei ole millä kuvan varastamisen voisi estää Internetissä kokonaan. 2000 luvun alussa CD levyissä yrittivät myös estää biisien muuntamisen mp3 muotoon mutta teknologia oli jo tuhoon tuomittu kun se julkaistiin. Tietyt ohjelmat kun käänsi suojatut levyt käden käänteessä mp3 muotoon. Ilmoitin asiasta muutamaan levy yhtiöön että suojausta kannattaa parantaa tai unohtaa koko homma. Eipä noita montaa albumia Suomessa julkaistu joissa suojaus oli kun se jäi pois. Käyttäjien ei tarvinnut edes tehdä mitään "rikollista" kun tietyissä ohjelmissa oli käännösominaisuus valmiina.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา +1

      CD-levyjen suojaus oli muutenkin kuolleena syntynyt ajatus, suojaamattomaan formaattiin ei voi jälkikäteen luoda suojausta, ainakaan rikkomatta kaikkia aiempia formaatin ympärille rakennettuja laitteita.

  • @markusoinonen2648
    @markusoinonen2648 22 วันที่ผ่านมา +2

    Vertaisin tätä tapausta suosittuihin tiirikoimis- tai pyörän lukkojen murtamisvideoihin. Niiden hyöty on siinä, että valheellinen turvallisuudentunne karisee pois, kun näkee miten helposti kalliitkin lukot antavat periksi. Niissä ei myöskään ole mitään laitonta. En olisi itse poistanut videota asianajajan uhkailuista huolimatta. Painostuksen alla periksi antaminen antaa lisää bensaa tämmöisille maalittajille.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Ei välttämättä, tämä video toimii hyvänä vastapainona seurauksista. Tämä nimittäin antoi asialle paljon enemmän huomiota kun alkuperäinen video.

  • @54karim70
    @54karim70 23 วันที่ผ่านมา +4

    Katsoin videosi, mutta olin jo viikkoja aiemmin googlannut "poista vesileima valokuvasta" ja hämmästynyt ohjeiden määrää. Työkaluja on paljon eikö tosiaankaan vaadi kummoisia atk-taitoja. Jos osaa raahata matkalaukkua, osaa myös raahata valokuvan ohjelmassa sinne, minne pitää ja kas vesileima oli pois.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Sanoisin jopa ettei vaadi minkäänlaisia atk-taitoja, niin automaattista on nykyisin.

  • @lesalmin
    @lesalmin 22 วันที่ผ่านมา

    Kuten itsekin totesit, kaikki se tieto, mitä tuossa videossa jaoit, on äärimmäisen helposti löydettävissä netistä muutenkin. Tekoäly tekee ennemmin tai myöhemmin varmuudella ihan kaikenlaiset vesileimat tehottomaksi tavaksi suojata tekijänoikeuksia ja se olisi tietysti jokaisen kuvaajan hyvä tietää.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  21 วันที่ผ่านมา

      Tehottomia ja muuttuvat koko ajan tehottomammiksi.

  • @jussitoivanen2667
    @jussitoivanen2667 23 วันที่ผ่านมา +3

    Eipä se itse ongelma sillä korjaannu eikä poistu jos siitä joku mainitsee. Vaikka viestinviejälle tekisi mitä. Ihan väärää puutahan tässä on henkilö lähtenyt haukkumaan.
    Pelko ja suoranainen paniikki asioissa voi olla päällä mutta eihän se puolusta tämän tyyppistä käytöstä. Pitäisi ensin sivistää itsensä aiheesta ja lähteä pitämään sitten meteliä jos sille jää vielä tilaa.
    Missähän jamassa se Suomen maalittamislainsäädäntö liene tällä hetkellä? Ennakkotapauksia turvansoitosta pitäisi ilman muuta saada lisää. Tästäkin asiasta.
    Keep up the good work. 👍

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา

      Maalittamislainsäädäntö ei etene Perussuomalaisten ollessa hallituksessa, he eivät halua lakia mikä häiritsisi heidän pääasiallista toimintatapaansa.

    • @janne8473
      @janne8473 23 วันที่ผ่านมา

      On sitä vastustusta muissakin puolueissa, vasen laita taitaa olla ainoo kun kiljuu tuon puolesta. Mutta siellä ei hahmoteta kokonaiskuvaa vaan puututaan yksittäisiin asioihin. Lakia säätäessä ei aina tule sen mahdollistamat asiat esille.
      Esimerkiksi voi varman ottaa tuon kiihotuslainsäädännön. Räsäsen Päivi varmaan kun oli lakia tekemässä niin ajatteli sen toimivan juuri kuten sitä nyt on käytetty.
      Oma ongelmansa on myös tuo normaalin julkisen kritiikin esittämisen väittäminen maalittamiseksi.
      Nykylainsäädäntö tarjoaa kyllä työkalut asian suhteen, toki useamman eri lain mukaan, kun asiat menevät tarpeeksi pitkälle.

    • @jussitoivanen2667
      @jussitoivanen2667 23 วันที่ผ่านมา

      @@janne8473 Juu, onhan noita keinoja. Kunnianloukkaus sun muut. Näistä pitäisi vain saada keikkoja ulos ja edelleen julkisuuteen. Jos järki ei kasva päässä se pitää sinne järjestää kantapään kautta.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Ongelma on kuitenkin siinä, että nykylainsäädännön kohdalla *minun* täytyy itse sanoa jotain itse, että toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Voin rauhassa maalittaa ihmisiä sanomatta suoraan asioita ja luoda valtavia häirintäkampanjoita. Siksi esimerkiksi Jessica Aroa häirinneet kohudoZentti kavereineen pääsivät niin vähällä, vaikka käytännössä pakottivat Aron pakenemaan maasta.

    • @janne8473
      @janne8473 6 วันที่ผ่านมา

      @@WebOpettaja tosiaan varmaan tarvii nykylainsäädännön mukaan melko suoraan asia ilmaista mutta jos tehdään maalitus omaksi laikseen niin ei sen toteaminen voi oleellisesti nykytilanteesta muuttua. Täytyy olla selkeästi todennetavissa että on tosiaan tehty jotain konkreettista eikä vain että joku luulee näin tapahtuneen. Muutenhan voidaan vaan palauttaa inkvisitiolait menneisyydestä voimaan tietyillä muutoksilla.
      Ja mitä tuohon mainitsemaasi tapaus Aro tulee niin en pidä sitä kovin hyvänä esimerkkinä.
      Suomi ei pysty säätämään sellaista lakia jolla tuon tapauksen tapahtumia olisi pystytty estämään tai muuten vaikuttamaan. Kun mukana on tuon tason vieraan valtion toimintaa ei siihen ole mahdollista tehdä lakia jolla olisi muuta vaikutusta kuin aiheuttaa kuluja yhteiskunnalle.
      Lisäksi tuota tapausta pitäisi työsuojeluviranomaisten tutkia työnantajan laiminlyöntinä työntekijää kohtaan. Tuollaisen jutun tekeminen omalla nimellä on lähes itsetuhoista toimintaa, ihme ettei ole poloniumia ollut jo aamukahvissa. Ei sillä etteikö asiaa olisi tärkeä tutkia ja uutisoida mutta seurauksetkin pitäisi pohtia etukäteen. Toki olihan työnantaja kysynyt että oletko nyt ihan varma asian suhteen.

  • @KKASSE
    @KKASSE 23 วันที่ผ่านมา +1

    Hyvä somekäyttäytymisen esimerkki taas siitä, kun mennään tunnereaktioilla eteenpäin selvittämättä faktoja. Kaikki pitää olla hetihetiheti ja varmaan siinä toivoss, että saa itse huomiota ja mahdollisesti saavansa jonkun palkkion rahakiilto silmissä.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Ristiretken johtamisessa on oma houkutuksensa.

  • @TuomasLevoniemi
    @TuomasLevoniemi 23 วันที่ผ่านมา +2

    Tämä selvitys tapahtuneesta toimi sinun kanavallesi loistavana mainokseksena. Itse en ehkä samassa tapauksessa olisi poistanut videoita vaan jättänyt esille, mutta julkaissut juuri samanlaisen selvitys videon, kun tässä teitä. En ymmärrä mistä sinua olisi tässä voitu syyttää, niin että se olisi pitänyt oikeudessa.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Kun elämä antaa poistopyyntöjä, tee poistopyyntölimonaadia.

  • @romppaukko
    @romppaukko 23 วันที่ผ่านมา +3

    Jaa'a... Koskaan ei ole niin hyvin, etteikö jollain olisi jotain valittamista. Ja tietämättömyydellähän sitä ihmisiä hallitaan.

    • @hunnuh
      @hunnuh 23 วันที่ผ่านมา

      Minuakin huolestuttaa ihmisten impulsiivisuuden ja joukon mukana menemisen taipumusten ruokkimisen kulttuuri. Se on populismia, jota tällä hetkellä käyttää hyödykseen ableistinen, misogynistinen ja rasistinen äärioikeisto. Tyhmyydellä hallitaan isojakin joukkoja. Nuorisoa pidetään tahallaan köyhyydessä joten jopa aivotoiminta heikkenee (heikko ruokavalio ja opiskelumahdollisuudet).

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Tietämättömyys ei myöskään suojaa vaikka jotkut toista luulevatkin.

    • @romppaukko
      @romppaukko 22 วันที่ผ่านมา

      ​@@WebOpettaja Eipä niin... Eli... Vaikka kuinka ohitat, niin aina joku on edelläsi.

  • @digiversumi
    @digiversumi 23 วันที่ผ่านมา +9

    Et ollut väärässä! Taisi taas olla klassinen asioista ymmärtämätön mielensäpahoittaja vain liikkeellä..

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา

      Hyvin paljon mahdollista.

  • @hautagramkvlt
    @hautagramkvlt 23 วันที่ผ่านมา +1

    Se oli hyvä video! Harmi että sen tarkoitus ymmärrettiin väärin

    • @smallflower7285
      @smallflower7285 22 วันที่ผ่านมา +1

      Olisiko se ollut huonompi video, jos sen otsikko olisi ollut esimerkiksi "Valokuvaaja, näin suojaat valokuvasi paremmin vesileiman poistolta"? Nythän video oli nimetty nimenomaan laittomuuden kautta.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Paljon mahdollista, mutta "Näin XYXY" on yleinen tapani nimetä videoita ja siitä poikkeaminen ei tullut mieleen tämän kanssa.

  • @Coregonus445
    @Coregonus445 23 วันที่ผ่านมา +4

    Viestintuojia jos lähtee ampumaan, niin työt ei ihan heti lakimiehiltäkään lopu. Ehdin tuon vesileimavideon katsomaan ja oli mielestäni oikein hyvä ja informatiivinen. Ei tullut sellaista oloa, että tässä yllytetään laittomuuksiin, vaan tuodaan realistisesti riskejä esiin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +2

      Tekoäly muuttaa maailmaa ja se pelottaa monia. Siinä tilanteessa voi tuntua helpommalta hyökätä viestinviejää vastaan. Hämmästyisit paljonko vihapostia telkkarin meteorologit saavat kun ennustavat säätä, jollaista joku ei haluaisi.

  • @kuumasinkitty
    @kuumasinkitty 23 วันที่ผ่านมา +2

    Et ollut väärässä tehdessäsi videon, vaan kyseessä oli mielestäni vastuullinen ja valistava teko.
    Uhkailevan henkilön ja häntä edustaneen juristin osalta jäin pohtimaan, tulikohan ilmaisunvapautta noudatetuksi demokratian perussääntöjen tarkoittamalla tavalla?
    Tämä oli mielenkiintoinen video. Kiitos kokemuksen jakamisesta ja hyvistä ohjeistasi, jotka ovat avanneet minulle monia uusia ovia.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Mukava kuulla, että videoista on ollut apua!

  • @AnneUri
    @AnneUri 23 วันที่ผ่านมา +5

    Otan osaa! Inhottavia tällaiset hyökkäykset.
    Kiitos kaikista web-ope videoistasi! Näistä on ollut hyötyä ja iloa!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Mukava kuulla, videoita tulee kanavalle jatkossakin!

  • @luontokutsuu
    @luontokutsuu 22 วันที่ผ่านมา +2

    Pikaisella haulla tällaisia ohjeita on juutuubissa jo ennestään pilvin pimein. Ilmeisesti valokuvaajien kielitaito on huono, koska älähdettiin vasta nyt, kun joku sen kertoi suomeksi.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Joo, en ole missään nimessä ensimmäinen aihetta käsitellyt.

  • @jarmotoivonen6059
    @jarmotoivonen6059 23 วันที่ผ่านมา +2

    Tekoälyt kehittyvät niin nopeasti, ettei meikäläinen pysy mukana. Siksi seuraan tätä kanavaa ja yritän oppia uusista mahdollisuuksista. Viime syksynä tein elämäni ensimmäisen PowerPoint esityksen tämän kanavan ohjeilla.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Mukava kuulla, että kanavasta on ollut apua!

  • @vehasmaa
    @vehasmaa 23 วันที่ผ่านมา +2

    Tekijänoikeus poppoo on jäänyt ajastaan jälkeen. Se että näytät mikä on mahdollista ja miten sitä vastaan voi suojautua paremmin, on minusta kannustettavaa. Koska noita keinoja listaa mikä tahansa hakukone ja AI systeemi helposti sadoittain.
    Ja nuo tekaistut väiteet vain osoittaa miten vastapuoli tykkää toimia, demonisoidaan asioita että niitä voidaan kieltää.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Tekijänoikeus on muutenkin muuttunut tekijän suojaamisesta suurten älyllistä omaisuutta hamstraavien yritysten suojaamiseksi. Ei auta muusikoita, kuvaajia tai ketään muutakaan nykyisin, lähinnä suuryrityksiä.

  • @aaaroful
    @aaaroful 23 วันที่ผ่านมา +3

    Nuo jutut tulee esille joka tapauksessa. Jatka vaan.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Hyvin totta, vesileimojen poistamiseen tarvittavat työkalut ovat helposti löydettävissä.

  • @MarkoSuvila
    @MarkoSuvila 23 วันที่ผ่านมา +4

    Mielestäni olet tehnyt oikean ratkaisun, kun et lähtenyt "voittamaan" tapausta. Aikaasi säästyy toisiin videoihin.
    Tämä video tavallaan ajaa saman asian kuin alkuperäiset versiot, varsinkin kun lisäät tämän videon nimen perään "(Liittyy tapaukseen: vesileimojen poistaminen valokuvista tekoälyllä)". Käytännössä kerrot tässä jo sen, että poisto on mahdollista ja Googlesta löytyy lisätietoa.
    Harmittaa valittajan puolesta, jos hänen identiteettinsä paljastuu tekoälylle. Silloin on vaikea päästä eroon valittajan maineesta, kun tekoälyt ovat profiloineet henkilön valittajaksi. Toisin sanoen tulevaisuudessa valittajalla voi olla hankalaa, kun jatkuvasti tekoäly käyttää tätä tapausta päätöksien tukena.
    Ei ehkä tällä hetkellä ole ongelma, mutta ehkä jo 20vuoden päästä profiloituminen on ongelma.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Näin ajattelin myös itse, tappeleminen yhden pienelle yleisölle tehdyn videon puolesta on tarpeetonta, jos kyseinen yleisö onnistutaan usuttamaan kyseistä videota vastaan.

  • @teemulaukka7756
    @teemulaukka7756 19 วันที่ผ่านมา +1

    Vaikuttaa aika säälittävältä kun menee suljettuihin ryhmiin tuollaista puhumaan ja isoa porukkaa yhden henkilön kimppuun kun itse menen nettiin ja etsin englanniksi saman mitä silloin videossasi esitit löydän samat ja enemmän. Nyt valokuvaajat ei voi osata odottaa kikkoja millä sen leiman siitä poistaa. Rehellisesti sen videon olisi vain hyvä olla näkyvillä että kaikki näkisi mihin tekniikka on menossa ja kehitellä omia ”suojautumis tapoja”. ps. Videosi on hyviä ja olen sun puolella tässä!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  18 วันที่ผ่านมา

      Muutenkin, väittäisin että jos joku tahtoo riisua vesileiman, ensimmäisenä se olisi törmännyt suoraan tuohon videolla näytettyyn työkaluun, sillä on paljon enemmän somenäkyvyyttä kun kanavallani.

  • @sampsasohlman
    @sampsasohlman 23 วันที่ผ่านมา +3

    Sääli, että piilotit videon katsoin osittain kyllä jo. Monesti katson videosi vain pätkissä nopeasti, se riittää että saa tarvittavan muistijäljen.
    Nyt tuntuu, että viestin viejää ammutaan. Ihmettelen myös lakihenkilön käytöstä, minusta lakihenilö käytti tässä väärin asemaansa ja rajoitti ilmaisun oikeuttasi. Ymmärrän miksi videon otit pois.
    Kysymyksesi:
    1. Olitko väärässä, kun teit videon
    Et ollut, video oli asiallinen
    2. Oli väärin näyttää, miten vesileimoja poistetaan.
    Ei ole, tärkeämpää on ymmärtää, että näin voi käydä. Tieto on jo ulkona muutenkin.
    3. Olisko pitänyt tehdä video vain lopputuloksista
    Ei, ehkä nettipalvelut olisi voinut jättää mainitsematta, jokatapauksessa google kertoo. Ketä tuo oikeasti kiinnostaa löytää sen jokatapauksessa. Tämäkin videon tuon riitävän tiedon.
    4. Mielipide tämän henkilön toiminnasta.
    Kertomuksesi mukaan minusta tämä henkilö on loukannut kunniaasi ja jopa uhkaillut sinua ja toimeentuloasi. Tästä voisi mahdollisesti voisi tehdä rikosilmoituksen, en ole lakimies, mutta typerimmästäkin asiasta tässä maassa ollaan käyty oikeutta. Näkisin, että tämä henkilö olisi vähintään velvollinen julkiseen anteeksi pyyntöön näillä alustoilla, missä tätä asiaa ollaan käsitelty.
    Lopuksi:
    Minusta esimerkeiksi joku tiedotusväline voisi tehdä jutun tästä asiasta.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Julkisen anteeksipyynnön vaatiminen tarkoittaisi että henkilö tuotaisiin julkisemmin esiin, mistä voisi seurata tämän maalittamista. Sitä en siksi pyydä, tai vaadi.

    • @sampsasohlman
      @sampsasohlman 22 วันที่ผ่านมา

      ​@@WebOpettajakuvittelin, että hänet varmasti tiedetään näissä keskustelualustoilla, joten siellä voisi tehdä anteeksipyynnön tai vähintäänin korjauksen edelliseen viestintään. En tarkoittanut, että julkisesti toisi itsensä esiin.
      Sinä olet asiallinen tässä. Tässä ei kuitenkaan ketään tarvitse vahingoittaa, mutta asiallista käyttäytymistä voi olettaa.

  • @onni-emilsiekkinen2376
    @onni-emilsiekkinen2376 23 วันที่ผ่านมา +3

    Ite en ois välittän ollenkaa ignoorannut kyseisen valokuvaajan ja jättänyt alkuperäisen videon tubeen ja juristin ottaessa yhteyttä kysyn että mitä lakia muka rikoin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Se olisi yksi tapa hoitaa asia. Mielestäni parempi oli nostaa asia esiin.

  • @n1xu
    @n1xu 23 วันที่ผ่านมา +4

    Et ole tehnyt mitään väärää. Jokainen järkevä ihminen tietää sen. Tätä vastaavaa tapahtuu jatkuvasti, kuten julkaisijat tietää, että maailmaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja aivotuksia.

  • @smau990
    @smau990 20 วันที่ผ่านมา

    Kenties oli väärin näyttää miten tehdään toimivia vesileimoja. Kyllä minä niin mieleni pahoitin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      No, uusi videon versio ehkä uppoaa paremmin mielensäpahoittajiin.

  • @petterisaveljev8108
    @petterisaveljev8108 20 วันที่ผ่านมา

    Tämä tapahtui ennen digiaikaa. Kun kävin rippikuvassa, ensin valokuvaaja valmisti ns.koevedokset. Niissä oli vesileimat. Sitten,kun valitsin mistä kuvasta valmistetaan rippikuva, niin tuli vesileimattomat kuvat. Valokuvaajat ovat tarkkoja tekijänoikeuksista.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Toki, vesileimoja on käytetty pitkään. Ennen niiden poistaminen vaati jonkinlaista osaamista.

  • @konejuzzi4554
    @konejuzzi4554 20 วันที่ผ่านมา +1

    Olisi ollut mielenkiintoista nähdä se, mistä Tekijänoikeusjärjestö olisi oikeudessa laittanut sinut syytteeseen? Tällä logiikalla kaikenlaiset tiirikointivideot tai BIOS-salasanan ohittamisen videot (esim. Lenovo T43:n biosin salasanan ohittamisvideolla ohitin salasanan tällaisesta koneesta yhdistämällä kaksi juotosta ruuvarilla toisiinsa) pitäisi myös kieltää. Vesileimojen poistaminen ei ole myöskään teknisen suojauksen ohittamista, mistä joskus DVD-suojauksien osalta kohistiin (tekoäly vain muokkaa kuvaa). Itse en olisi poistanut videota, vaan olisin katsonut pelin loppuun, eli pystyttäisiinkö oikeasti tuomitsemaan tekoälyn käyttömahdollisuuksista sakkoihin tai korvauksiin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Joidenkin mukaan ne ovat itseasiassa laittomia. Tässä on kyse lähinnä siitä miten "tehokas suojakeino" ymmärretään. Oma tulkintani on että suojakeino, jonka voit poistaa ilman osaamista viidessä sekunnissa ei ole tehokas.

  • @clubadi
    @clubadi 23 วันที่ผ่านมา +2

    Monta kommenttia onkin jo asiasta. Olit oikealla asialla. Valitettavasti löytyy ihmisiä, jotka eivät halua kuulla tai ymmärtää muuta kuin oman kantansa. Liekkö tajunnut vieläkään, että teki enempi haittaa kuin hyötyä sekä itselleen, että kollegoilleen 🤷‍♂

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Näinpä, reagointi katsomatta otsikkoa pidemmälle lienee normi nykyään.

  • @tomooksanen2478
    @tomooksanen2478 23 วันที่ผ่านมา +4

    Gyl sä oikkias ole! :)

  • @aidinautokanava
    @aidinautokanava 23 วันที่ผ่านมา +1

    Aika kivikautinen veto tyypiltä. En valitettavasti ehtinyt videota nähdä, mutta näin olisin varmaan toiminut, kuten sinäkin. Sulta olen saanut runsaasti hyvää ja hyödyllistä tietoa, että ehdottomasti olet mies paikallaan kertomaan netin kaikkia puolia.
    Toiset kokee, että tieto lisää tuskaa, jos elää siis vielä kivikaudella, mutta kun on virittänyt elämään uteliaan asenteen uusia asioita kohtaan, on hyödyllisempää omaksua niitä uusia juttuja, kuin koittaa estää niiden paljastumista kaikille.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Joskus on mukava laittaa pää pensaaseen ja toivoa, ettei tiikeri näe sinua jos sinä et näe tiikeriä.

  • @viophile
    @viophile 20 วันที่ผ่านมา +1

    Nettidraamat tulee jättää huomiotta, en olisi reagoinut millään tavalla tuohon yhteydenottoon.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Kun työpaikka vedetään mukaan ja ihmiset alkavat kirjoittaa juttuja diilien perumisesta, ollaan reilusta menty ohi tilanteesta missä huomioimattomuus auttaa.

  • @karinlintula1690
    @karinlintula1690 23 วันที่ผ่านมา

    Aina löytyy huonotuulisia katsojia ja muita, jotka asioihin paremmin perehtymättä.haluavat tuoda esiin omia mielipiteitä välittämättä siitä, onko se tuhoamassa toisen työtä tai ei. Kuluttajaelinkeinoko?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Aina löytyy.

  • @hovari86
    @hovari86 23 วันที่ผ่านมา +3

    En ole alkuperäistä videota nähnyt, mutta mitä ilmeisimmin siinä näytit miten hyödyntää tekoälyä vesileimojen poistoon ja ilmeisesti teit sen konkreettisesti ja sitten näytit kuinka siltä suojautua. Toki tälläinen on tehokas tapa konkretisoida kuinka helppoa se on, mutta jos/kun idea oli herätellä valokuuvaajia siihen että kannattaa tehdä parempia vesileimoja, niin ei ole omasta mielestäni ehkä paras tapa esittää sitä (ja varsinkaan videotasi näkemättäni). Annan esimerkin: kaikkihan tietää, että suojaamattaomaan tai pelkästään windows defenderin varassa olevaan koneeseen on helppo murtautua ja jos haluaa tehdä videon kuinka suojata windows kone, niin kannattaako näyttää ensin, että miten siihen murtaudut siihen vai keskittyä niihin toimintoihin, millä koneesta saa turvallisemman? Esim vaikka se että ei lataile netistä mitään epämääräisiltä sivuilta tai klikkaile epämääräisiä linkkejä yms. Yms. Ja toki suositella hommaamaan kunnon viruksentorjunta. Tovottavasti ajatuksestani ja esimerkistä oli mitään hyötyä suunnitellessa ja tehdessä videoita, jotta vastaavilta "selkkauksilta" voisi välttyä. Tsemppiä! Teet hyvää duunia yrittäessä jeesata meitä ei niin valveutuneita tietotekniikan käyttäjiä 👍

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Alkuperäinen video, mitä en koskaan julkaissut keskittyi lähinnä vesileimojen poistoon. Se ei koskaan päässyt TH-camen, koska olin tämän ilmiantajan kanssa lopulta samaa mieltä, ja tein videon kokonaan uusiksi siitä perspektiivistä miten vesileima poistetaan tekoälyllä ja millaista vesileimaa ei voi tehokkaasti poistaa.

  • @72Eba
    @72Eba 23 วันที่ผ่านมา +2

    youtubessa on monia videoita mitenkä vesileimat poistetaan esim. Photoshopilla tekniikat on kehittyneet ja nykyään siihen ei vaadita sitäkään ..hyvä video ikävä että tulit väärin ymmärretyksi.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Näinpä, ei se tieto tästä näin katoa.

  • @klasumenee
    @klasumenee 23 วันที่ผ่านมา +4

    Luulen tietäväni kenestä on kysymys. Jos on tämä henkilö, niin on kyllä tosi äkkiväärä tyyppi, jolta voi odottaa mitä vain. Entinen ammattikuvaaja. Voi toki olla joku muukin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      En halua lähteä täällä nimeämään ketään.

    • @klasumenee
      @klasumenee 23 วันที่ผ่านมา +1

      En toki sitä tarkoittanutkaan.

  • @rynttiwee
    @rynttiwee 21 วันที่ผ่านมา +2

    no, kyllä itselleni tuli kyseisestä pätkästä sellainen fiilis että se oli info paketti kaikille niille jotka käyttää vesileimoja. Tuo sun jatkoosa tukee ensimmäistä osaa erittäin hyvin.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  20 วันที่ผ่านมา

      Puin tämän enemmän testin muotoon.

  • @t-jseppala3979
    @t-jseppala3979 23 วันที่ผ่านมา +2

    Moi, olet oikeassa ja älä anna näiden omaa egoa ponkittävien pikkusiulusten "pakko päteä ja saada huomiota" häiritä. Itse olen vanhan liiton kaveri, jos on sanottavaa oli mies ja tule se livenä sanoo

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Päteminen ja huomion haku on yksi juttu, maalittaminen ja toimeentulon uhkaaminen toinen.

  • @tommiberg4455
    @tommiberg4455 23 วันที่ผ่านมา +1

    Teit oikein kun julkaisit videon ja kerroit kuinka parantaa valokuvaajien kuvien suojausta. Katsoin videon ja oli hyvä.
    Jos olisi resursseja niin kannattaisi laittaa hanttiin asianajajalle ja odottaa uskaltaako viedä oikeuteen. Sit se olis EASY MONEY!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Oikeudessa näistä riitely tuskin on helppoa rahaa kenellekään muulle kun asianajajille.

  • @jari2090
    @jari2090 23 วันที่ผ่านมา +1

    Oikein tehty kun varoitit valokuvaajia, tosin en ole videotasi nähnyt mutta jos asia on kuten kerroit niin oikein tehty! Tämä yksi henkilö oli ilmeisesti jokin ilkeä ja pahantahtoinen pikkusieluinen ihminen!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Ymmärsi asian väärin ja oli liian itsepäinen korjaamaan mielipidettä.

  • @tapi0
    @tapi0 23 วันที่ผ่านมา +1

    Kiinnostaisi kyllä tietää miten niitä turvallisia vesileimoja voi tehdä.
    Voisiko sitä alkuperäistä videota muokata vielä siten että olisi vain tuo asia käsittelyssä?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Harkinnassa, että teen uuden videon aiheesta.

  • @Bart1260
    @Bart1260 23 วันที่ผ่านมา +2

    Noh, täytyy vaan yrittää ymmärtää... tekoäly vie valokuvaajilta työpaikat ja se varmasti harmittaa heitä suuresti. Alkuperäinen video olisi mun mielestä pitänyt jättää liveksi TH-camen. :)

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 23 วันที่ผ่านมา +1

      Tietotekniikka on jo vieny valokuvaajilta ja monilta muiltakin leivän jo pitkän aikaa,moni ala on jo lopettanu työnsä kun kaiken saa vaan netistä!

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Sehän tässä on takana, tekoäly on monille valokuvaajille iso mörkö ja sen ympärille on helppo muodostaa moraalisia paniikkeja kuten tämä.

  • @samppamatinen7241
    @samppamatinen7241 23 วันที่ผ่านมา

    En nähnyt videota, mutta suorastaan oksettaa tuo toisen elinkeinoon vetoava kiristys. Nimi vain esille, niin saa perseilijät sitä ansaitsemaansa kuuluisuutta.
    Siinä mielessä jokaisella on toki oikeus vaatia mitä tahansa videota poistettavaksi... ehkä mielenkiintoiseksi tekee sen, että katsoiko itse juristi ko videota?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      En usko sillä olevan väliä katsoiko juristi videota. Hän toimii niin kun järjestön jäsenet pyytävät.

  • @spectrolit
    @spectrolit 23 วันที่ผ่านมา

    Olisiko noihin valokuvausryhmiin, jossa Esan alkuperäisen videon mainoksesta oli saatu aikaan myrsky, aihetta postata tämä Esan video?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +4

      Aloitin keskustelun yhdessä näistä ryhmistä ja siellä tuo alkuperäinen keskustelu onkin poistettu, koka meni kunnianloukkauksen puolelle.

  • @jtk1788
    @jtk1788 23 วันที่ผ่านมา

    Ei muutako jatkat samaa rataa. Näitä huutelijoita riittää jotka ei perehdy edes aiheeseen kunnolla. Tosi hyviä esimerkkejä tuo ilmi, niin tämäkin, sekä hyvässä että pahassa.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Totta tuokin, huutelijoita on molemmille käsille, mutta harvempi niistä sotkee asianajajia kuvioon.

  • @danielmalinen6337
    @danielmalinen6337 23 วันที่ผ่านมา +3

    Harmi, sillä kyseinen video olisi ollut erittäin hyvä varoitus siitä mihin tekoälypystyy. Mutta samalla todella tyypillistä nykyiselle suomalaiselle keskustelukulttuurille että arkaluontoisista ja herkistä aiheista ei saisi puhua vaan parempi vaihtoehdoksi nähdään puhumattomuus mikä ainakin tässä tapauksessa on huonompi asia koska nyt jää tietämättä se että vesileimat eivät ole tekoälyturvallisia ja tilalle tarvittaisiin jotain parempaa.

    • @spectrolit
      @spectrolit 23 วันที่ผ่านมา

      Ehkä piilotettua linkkiä voi pyytää?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +3

      Sehän se video oli, läpikäynti siitä millaiset vesileimat poistuvat 100% ja millaiset eivät. Tässä yhden ihmisen valheellinen kuvaus videosta muuttui totuudeksi, ja asiasta hermostuneet eivät videota katsoneet, vaan lähtivät barrikaadeille.

    • @smallflower7285
      @smallflower7285 22 วันที่ผ่านมา

      @@WebOpettaja Mielestäsi videon nimeäminen oli onnistunut? Näin teet rikoksen (ja näin teet tuon rikoksen vaikeammaksi). Tutkaile hieman sisimpääsi ja mieti vastaako tuo nimeäminen selitystäsi siitä, miten itse asiassa teit tämän valokuvaajille avuksi suojaamaan heidän teoksiaan.

  • @simpasam
    @simpasam 23 วันที่ผ่านมา

    Voisiko tälle juristille laittaa tämän piilotetun videon ja kysyä hänen mielipidettään asiaan?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +4

      Juristi on asiakkaansa puolella, siitä heille maksetaan. Heidän kanssaan väittely on ajanhukkaa. Huomautin tosin hänelle, että on kyseenalaista osallistua ajojahtiin.

  • @1tootti
    @1tootti 22 วันที่ผ่านมา +1

    Itse olisin jättänyt videon näkyville, koska siinä ei varmasti ollut mitään laitonta. Nämä tapaukset, jotka ottavat työnantajaan yhteyttä ovat erittäin säälittäviä... Ei kannata toistaiseksi julkaista hänen nimeään.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Laillisuus tai laittomuus on eri alan ihmisten tulkinnoista kiinni.

  • @sampsakupari2380
    @sampsakupari2380 23 วันที่ผ่านมา +1

    Tottakai kaikista asioista voi keskustella. On jokaisen oma asia kuinka tietojaan sitten käyttää. Hyvä poliisikin miettii miten rikos olisi mahdollinen, sillä vain sen ymmärtämällä hän voi sellaisen estää. Ei vain toivomalla, ettei mitään sattuisi.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      Nimenomaan. Oleellista on osata suojautua kunnolla, eikä puolivillaisesti.

  • @aimocamper
    @aimocamper 20 วันที่ผ่านมา

    Nyt oli sen verran asiallista settiä että oli pakko tilata kanava

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  19 วันที่ผ่านมา

      Tervetuloa kanavalle! Toivottavasti myös tulevat videot ovat kiinnostavia.

  • @popmarya
    @popmarya 23 วันที่ผ่านมา +8

    Kiinnostaisi tietää, miten teen vesileiman niin, ettei sitä saa poistettua. Harmi etten ehtinyt nähdä videota. Ja luulisi myös, että kaikki valokuvaajat olisivat tiedosta kiitollisia. Aihe on erittäin ajankohtainen ja tärkeä tekoälyn vyöryessä kaikkialle.
    Ymmärrän kyllä myös oikein
    hyvin suuttumuksen siitä, että neuvotaan julkisesti, miten vesileima poistetaan. Mutten sitä, ettei ko. hlö tai lakimies videota katsoneet kokonaan.
    Mietin myös sitä, voiko kukaan tai mikään laki rajoittaa tälläisen videon julkaisemista? Voisitko sinä perustella kritisoijille videon julkaisua esim. sananvapauteen vedoten? Sillähän johtavat poliitikot ovat perustelleet mm. rasistisia ulostulojaan, jotka lienevät paljon haitallisempia ikinä kuin vesileiman poisto-ohje? Tai perusteena voisi olla, että ihmisillä pitää olla oikeus ja mahdollisuus tietää - varsinkin tekoälystä - ihan kaikki mahdollinen? Entä voiko tekijänoikeuslaki rajoittaa sinun julkaisu- ja sananvapautta ( ja mahdollisesti elinkeinoa ) kieltämällä videon julkaisun, koska se mahdollistaisi valokuvaajien tekijänoikeuksien loukkaukset? Entä sitten netissä
    pursuavat mahdolliset muunkieliset ohjevideot samasta aiheesta? Entä mitä laki sanoisi siitä, kun joku levittelee ja paisuttelee netissä osatotuuksia ja saa sillä aikaan vahinkoa? Olisi mielenkiintoista kuulla lakiasiantuntijoiden näkemyksiä tästä.

    • @voxpko
      @voxpko 23 วันที่ผ่านมา +2

      Ei voi kukaan rajoittaa tuollaisen videon tekoa ja julkaisua. Nyt on vaan säikähdetty jotain kiukkusta "lakimiestä". Ei sillä ole mitään juridista oikeutta vaatia videon poistoa. Sen verran minäkin olen lakia lukenut.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Suomen laki on siitä outo, että se kieltää "tehokkaiden teknisten suojausten poistamisen opastamisen" määrittämättä mikä on oikeastaan tehokas tekninen suojaus. Vielä vähän aikaa sitten vesileima oli suht tehokas suojaus, mutta tekoäly on muuttanut mielestäni tilannetta, ettei enää voida puhua tehokkaasta suojauksesta. Muutenkin, videon porkkana kuitenkin oli näyttää millaiset vesileimat ovat kestävämpiä, joten tässä on kaksi asianhaaraa jotka mielestäni tekevät videosta lain hengen mukaisen. Mutta asianajaja en ole.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา

      "Tekijänoikeuslain 50 a §:ssä on säädetty teknisen toimenpiteen kiertämisen kiellosta. Tehokkaalla teknisellä toimenpiteellä tarkoitetaan 50 a §:n mukaan tekniikkaa, laitetta tai osaa, joka on suunniteltu tavanomaisessa käyttötarkoituksessa estämään tai rajoittamaan teoksiin ilman tekijän tai oikeuksien muun haltijan lupaa kohdistuvia tekoja ja jolla tavoiteltu suoja saavutetaan."

    • @voxpko
      @voxpko 23 วันที่ผ่านมา +2

      @@WebOpettaja kiertämisen kielto. Ei kai jos sellainen keino on, siitä puhuminen ole rangaistavaa?

    • @smallflower7285
      @smallflower7285 22 วันที่ผ่านมา

      @@voxpko Itse asiassa rikoslaissa on pykälä rikokseen yllyttämisestä...

  • @teodorlujakallio1259
    @teodorlujakallio1259 23 วันที่ผ่านมา +1

    Tykkäsin tykkäsin kyllä, tästä videosta. Sulla on hyvä tapa selittää asiaa.
    Ai niin tämä aihe, huoh. Itse suhtauduin hiukan samoin fiiliksin siihen alkuperäiseen videoon, kuten erääseen toiseenkin videoosi, josta jo aiemmin annoin palautetta sulle.
    Mä toivon, että ottaisit opiksi tästä juuri noin, kuin kerroit korjatussa videossasi tehneesi.
    Ei tarvi tehdä opetusvideoita aiheesta miten käytät tätä työkalua saadaksesi lisää shaibaa aikaan.
    En kommentoi tä🎉ä enen❤pää.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +1

      Olen nostanut esiin tekoälyn riskejä ja nurjia puolia aiemminkin ja mielestäni myös ne asiat missä tekoälyä voidaan käyttää väärin ovat tärkeitä puheenaiheita.

  • @moottori_paa
    @moottori_paa 22 วันที่ผ่านมา +1

    suututtaa kovasti puolestasi, tuollainen hyökkääminen ihmistä ja hänen elinkeinoa vastaan tuntuu sairaalta. Asioista voi olla eri mieltä, mutta tuollainen toiminta ei ole tervettä.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา

      En tiedä sanoisinko sairaaksi, mutta ainakin se on ajan henki. Meillä on kuitenkin hallituspuolue joka ei halua edetä maalittamisen kriminalisoinnissa, koska itse käyttävät sitä jatkuvasti.

  • @user-iy9zu4kg8m
    @user-iy9zu4kg8m 19 วันที่ผ่านมา +1

    Mun mielestä ihan valid video oli kyseessä ei mitään oikeaa ongelmaa. Lähinnä huvittaa se että ilmeisesti kyseinen henkilö joka sitten kirjeenlähetti ei myöskään katsonut näemmä videota joka on laki teknisesti itsessään myös vähän kyseenalaista tälläisessä tilanteessa.
    Kyseinen henkilö joka lähti alunperin kommentoimaan lienee pelästyneen oman elinkeinonsa puolesta tai jotain muuta mitä ei oikeen kukaan voi juuri tietää mutta aiheetonta valittamista häneltä joka ei selkeästi edes katsonut videota.
    Omamielipide: toimit juuri oikein eikä videossa ollut mitään väärää ja en näe itse kyllä mitään syytä miksi se ei voisi olla enään julkisesti saatavilla koska mitään laitonta siinä ei ole.
    Mutta tottakai kunnioittaen päätöstäsi mitä ikinä päädytkään tekemään videon kanssa.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  18 วันที่ผ่านมา

      Pelko oman elinkeinon puolesta on vahva motivaattori, joten en sinällään ole tälle henkilölle vihainen. Ymmärrän hyvin miten irrationaaliseen tilaan voi joutua jos oma tulevaisuus näyttää epävarmalta.

  • @trioniska659
    @trioniska659 23 วันที่ผ่านมา +1

    Jos pöly laskeutuu tämän osalta johonkin väliin niin kiinnostaa kuulla lopputulos ja jos mahdollista kiinnostaisi itseäni nähdä 1. Ja 2. Vedos tuosta vesileima setistä.
    Oikea ratkaisu tähän väliin tuo katsotaan ja syötetään pallo vastapuolelle jos homma lähtisi eteenpäin.
    Itsehän en ole katsonut kuin tämän videon 😉

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Ensimmäinen versio ei koskaan päässyt TH-camen, poistin sen ja korvasin sen toisella juurikin tämän ilmiantajan kommenttien takia, koska mielestäni hänellä oli hyvä pointti. Toinenkin versio on nyt kokonaan yksityiseksi määritetty.

  • @halko1
    @halko1 23 วันที่ผ่านมา +3

    Näin videon ja siinä ei ollut mitään laitonta. Rikos joka tässä on saattanut tapahtua mikäli sinusta on esitetty valheellista tietoa joka on aiheuttanut vahinkoa tai kärsimystä, on kunnianloukkaus.

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      Näin päättelin myös. Katsotaan nyt jatkaako toimintaansa.

    • @Tessulandia
      @Tessulandia 23 วันที่ผ่านมา +1

      Ei Suomessa saa mitään kertoa miten joku homma tehdään tai miten voi jonkun rikoksen estää,heti tullaan oikeudella uhkailemaan,ammattimiehiltä menee ammattiylpeys jos joku satunnainen matkailija tietääkin enempi kuin he,monesti tähän törmänny.

  • @ileska299
    @ileska299 23 วันที่ผ่านมา +3

    Eiköhän tuo ole ihan perinteinen internet trolli, joka tarvitsee joka päiväisen annoksensa eripuraa, jotta selviää elämässään.
    Haluasin tietää onko kyseistä henkilöä mahdollista syyttää kunnianloukkauksesta?

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  23 วันที่ผ่านมา +1

      En usko trolliksi, enemmän tuntui tosiuskovaiselta. Valokuvaajien elämä on viime vuosikymmenet mennyt vaikeammaksi ja tekoäly on saanut monet pelkäämään toimeentulonsa puolesta, joten ylireagoinnit eivät sinällään ole vaikeita ymmärtää. Kunnianloukkauksen kriteerit mielestäni täyttyivät, mutta en ole lakimies, joten vaikea sanoa.

  • @mikaelsipilainen2680
    @mikaelsipilainen2680 23 วันที่ผ่านมา +1

    Aihe ja erityisesti havainnollistavat esimerkit olisivat erittäin tärkeitä. Juristihan voisi julkisesti kertoa mitä lakia on rikottu perusteluineen. Itseasiassa kuulostaa pikemminkin siltä, että tämä juristi ja mustamaalannut henkilö lähinnä yrittävät estää tiedon jakamisen, jolla kuvaajat voivat suojautua paremmin piratismilta. Kertoo melko tyhjentävästi ko. ihmisoletettujen kyvystä hahmottaa ympäristöään. On toki mahdollista, että heidän tarkoitus onkin helpottaa piratismia. Kiitos kun tuot asian julki. Tämä opasvideosi olisi ollut varsin hyvä ja tarpeellinen esimerkkeineen, vaikka pelkkä satunnainen harrastelijakuvaaja olenkin.

    • @smallflower7285
      @smallflower7285 22 วันที่ผ่านมา

      En ole juristi, mutta jonkin verran asiaa opiskellut eli yritetään:
      Tekijänoikeuslaki sanoo, että tekijänoikeutta suojaavien teknisten keinojen ohittaminen on laitonta. Tarkoittaa siis että aikoinaan cd-levyillä jaettujen PC-pelien suojauksen rikkominen on laitonta, aivan samoin kuin valokuvaajan vesileiman poistaminen tai suoratoistoon murtautuminen on laitonta.
      Rikoslaki sanoo, että rikokseen yllyttäminen tulee rangaista kuten itse teko. Yllyttäminen tarkoittaa sitä, että yllyttäjä vaikuttaa tekijään niin, että tekijä päättää rikoksen tehdä.
      Tätä vasten on hyvä maistella poistetun videon otsikkoa..

    • @WebOpettaja
      @WebOpettaja  22 วันที่ผ่านมา +2

      Jos tarkkoja ollaan, laki puhuu "vahvoista teknisistä suojauskeinoista". Onko vesileima enää sellainen jos sen poisto onnistuu kolmessa sekunnissa täysin automaattisesti?