'Portaan kylä' Tammelan pitäjässä (lyhytelokuva - 1963)

แชร์
ฝัง
  • เผยแพร่เมื่อ 17 พ.ค. 2008
  • "Savesta * raudasta":
    Portaan kylä edustaa Tammelan pitäjän vanhinta asutusta. Portaan kylän nimi löytyy vuodelta 1463. Suoperäinen maa vaati runsaasti pitkospuita, mistä arvellaan kylän nimen tulleen. Laajaan Loimon eli Portaan hallintopitäjään vuosina 1563-1578 kuuluivat nykyiset Tammela, Forssa, Jokioinen, Humppila, Ypäjä ja Somero sekä osa Nummi-Pusulan kylistä. Kylän halki kulkevalla Turpoonjoella Portaassa oli keskeinen asema kyläläisten elämässä. Turpoonjoki oli runsaan puumäärän uittoväylänä aina 1950-luvun lopulle saakka. Hämeen Härkätie on vilkastuttanut elämää kylällä. Porras olikin tärkeä risteyspaikka aina 1950-luvulle saakka.
    Portaaseen rakennettiin 1400-luvun alkupuolella kirkko, jota sanottiin kappeliksi. Raunioita kirkosta oli jäljellä karttamerkinnässä 1700-luvun alkupuolella. Kappelin oletetaan sijainneen Turpoonjoen itärannalla Härkätien eteläpuolella. Vielä nykyäänkin puhutaan kappelin pellosta, joka sijaitsee ydinkylällä.
    Kylällä on ollut matkailutoimintaa vuosisatojen ajan, kulkijoille oli krouveja jo 1500-luvulla. Kestikievari eli majatalo vaihtui talosta toiseen 1700-luvulla ja toimi viimeiseksi vuoteen 1936 Talosella kylän keskellä.

ความคิดเห็น • 4

  • @Anvilfolk
    @Anvilfolk 11 ปีที่แล้ว +3

    Amazing! There is a similar video of Portuguese blacksmiths doing the same in museum in Entradas, Portugal. I'll have to try to do this someday :)

  • @jikutk
    @jikutk 13 ปีที่แล้ว +1

    Mielenkiintoinen video, kiitos siitä. Olisiko Portaan historiasta lisää videoita?

  • @maritomppa123
    @maritomppa123 14 ปีที่แล้ว

    kymmenisen vuotta ton leffan valmistumisen jälkeen minäkin heiluin Portaan raitilla :)