Upeaa tulkintaa kappaleesta Come Prima. Upea rautalanka saundi ja haitari. Ehkäpä pääsen vielä pyörähtämään suomalaiselle tanssilavalle, tuli niin haikea olo tätä kuunnellessani. Siis todella mahtavaa tulkintaa, kiitos.-Robert
Olisiko jollain ladata TH-camen Hannun alkutaipaleen kappaleita. Ostin noin 25 vuotta sitten Hannun kasetin, jossa oli aikakin pari aivan loistavaa kappaletta.
Mun mielestäni yksi suomen parhaista artisteista . Mutta miten on mahdollista että hänen levyjään ei löydy mistään Edes tuurin keskiseltä ei löytynyt yhtään hannun levyä. Ei myöskään heidän kirjoistaan.
Palo laulaa, niinkuin ilma loppuisi heti. Vetäisi ilmaa keuhkoihin, ennenkuin alkaa laulamaan, niin olisi helpompaa alkaa laulamaan. Minä ainakin ahdistun, kun joudun kuuntelemaan laulajaa, jolla ei ole äänenmuodostuksen alkeita hallussa. Sen opetus maksaa, mutta se kannattaa! Eihän tätä nauhoitetta tarvitse kuunnella! Kannattaisi ainakin opetella lauluhengitystä! H-mollimessu ,MatteusPassio ja vaikka Messias-kuoroissa ei noin huonoilla hengitystaidoilla olisi mitään asiaa! Hyvä laulajan ei tarvitse välttämättä hengittää koko 2 minuutin aikana ollenkaan! Kevyen musiinin laulajat eivät kunnioita kuulijoitaan edes sen vertaa, että opettelisivat lauluhengitystä! Ei se niin vaikeaa ole!
aivan ihana hannu
Ihana biisi ja kaunis lauluääni❤️😴♥️♥️
Ou jee Hannu Palo 😍
Upeaa tulkintaa kappaleesta Come Prima. Upea rautalanka saundi ja haitari. Ehkäpä pääsen vielä pyörähtämään suomalaiselle tanssilavalle, tuli niin haikea olo tätä kuunnellessani. Siis todella mahtavaa tulkintaa, kiitos.-Robert
Wau,love this hit''.
Hyvä musiikkia!
Aivan Ihana!
aivan ihanaa,kuulla näitä vanhoja ihanuuksia
Kävin Googlaamassa ja se ensilevy oli vuodelta -90 "Yhden kerran eletään".
Tätä ei liene CD -versiona.
Hienoa Hannu. Upeaa. Aivan ainutlaatuinen ääni (vrt. Ola).
Hannulla on hieno ääni, joka muistuttaa Olaa
En ole suudellut vielä niinkuin pitäisi.💋💋
Olisiko jollain ladata TH-camen Hannun alkutaipaleen kappaleita. Ostin noin 25 vuotta sitten Hannun kasetin, jossa oli aikakin pari aivan loistavaa kappaletta.
Mikä ääni,mikä Mies.
Mun mielestäni yksi suomen parhaista artisteista .
Mutta miten on mahdollista että hänen levyjään ei löydy mistään
Edes tuurin keskiseltä ei löytynyt yhtään hannun levyä.
Ei myöskään heidän kirjoistaan.
Onnittelut ystävä. Tenerife. Duo Meridian Blue. Hotel Jacaranda
Hyvä on Palokin
Mahtava veto,mikä ääni ja laulamisen helppous.
toi missä hannu on ruudun reunassa on ihan kiva kuva
Ihana ❤❤
Joo "Robert "olet hyvä jäpä ":kiitos swing '
Löytysisikö Hannun kappaletta Niin sateinen on tie?
Hannu Palolta ei varmaan epäonnistu mikään kappale
Tulee nuaruus miäleen.
Palo laulaa, niinkuin ilma loppuisi heti. Vetäisi ilmaa keuhkoihin, ennenkuin alkaa laulamaan, niin olisi helpompaa alkaa laulamaan. Minä ainakin ahdistun, kun joudun kuuntelemaan laulajaa, jolla ei ole äänenmuodostuksen alkeita hallussa. Sen opetus maksaa, mutta se kannattaa!
Eihän tätä nauhoitetta tarvitse kuunnella! Kannattaisi ainakin opetella lauluhengitystä! H-mollimessu ,MatteusPassio ja vaikka Messias-kuoroissa
ei noin huonoilla hengitystaidoilla olisi mitään asiaa! Hyvä laulajan ei tarvitse välttämättä hengittää koko 2 minuutin aikana ollenkaan!
Kevyen musiinin laulajat eivät kunnioita kuulijoitaan edes sen vertaa, että opettelisivat lauluhengitystä! Ei se niin vaikeaa ole!
Pidätä hengitystäsi kunnes ymmärrät että kaikki solistit ei oo samasta puusta veistettyjä..ok 👍👍
miksi hannu on kuvattu tässä pitkään vain takapuolelta?