Kyllä Roni on niin tärkeällä asialla, että tarvitsisi kyllä tuolle hommalle jonkun sponsorin. Tänä päivänä nuoret voivat pahemmin kuin aikoihin ja hallitus ei tee muuta kuin levittelee käsiään ja suoistaa määrärahat minimiin nuorten auttamisesta. Iso käsi Ronille👍👍👍👍
Niin nyt taas on unohdettu kouluampumiset sun muut,kova oli kiihko sillon kun sekin sattui ja A-studiossa vaan juteltiin pöydän ääressä eikä mitään ole tehty,että hyvin menee meidän hallituksella kuten aina!
Hyvällä asialla. Eipä tullut Metsä Man Tuusniemen koululle viime vuoden elokuussa kun oli motoristit koulukiusaamista vastaan tapahtuma, pyysin hyvissä ajoin että ois tullu kaikki 3 herraa mopojen kanssa sinne.
Minä olen jo liianvanha. En jaksa masentua enkä uupua enkä kiusata ketään. Minuakin kiustattiin alaasteella. Aloin nosteleen painoja ja nyrkkeileen. Tuli yläaste eikä enään kiusattu ja Jos yritettiin niin kiusaus loppu alle 5min.😉👍 Olipa harvinaisen mukavaa jutustelua juuri semmosta Kaverillista välitöntä luonnollista.👍
Tärkeällä asialla Roni mopoilee👍 Tilanne on vaan valitettavasti sellainen, että "me hävitään tää peli" niin kuin eräässä sketsisarjassa todettiin. Tai ollaan jo hävitty☹️ Esim. työpaikoilla on paljon kiusaamista, eli kiusaamista tapahtuu iästä riippumatta liian paljon. Aikuisilla on kuitenkin paremmin työkaluja käsitellä kiusaamista mutta lapsilla niitä ei ole ja siksi siihen pitäisi olla paljon enemmän konkreettisia tekoja yhteiskunnan taholta eikä vain poliittisia lupauksia joista kukaan ei kanna todellista vastuuta.
Jonkin asteista kiusaamista on aina ollut, eikä siitä päästä koskaan eroon. Toinen asia on sitten, onko se jatkuvaa. Koskeeko aina yhtä tai yksiä samoja henkilöitä. Käytetäänkö uhkailua tai väkivaltaa alistamiseen. Tavoite on kyllä hyvä päästä kiusaamisesta kokonaan eroon.
Hyvällä asialla Roni Alho on,sitä kiusaamista on ollu aina ja tulee olemaan,😢meidän nuorin poika on myös koulukiusattu ollut,saman ikäinen kuin Roni,mutta onneksi selviytyi,kouluaikana piti poliisi tulla puhumaan oppilaille että saatiin jonkunlainen rauha opetukseen,juu hyvällä asialla hän liikuskelee,ja mukavan tuntuinen nuorimies näkyy olevan,niinkuin meidän poika,parempaa saa hakea❤😂hyvvää torstakkia vuan,täällä etelässä tullu vettä on niin kuivaa että tarpeeseen tullu😂❤🏡🌳🌞🥰♥️👍🐈⬛
Hyvältä asialla Roni on.Sieltä lapsista se kiusaamisen kitkeminen alkaa.Jos siihen ei puututa silloin,se jatkuu aikuisena ,mikäli kiusaaja ei itse ymmärrä lopettaa.Kiitos videosta ,oli asiallinen, jos kukaan ei välitä ,se on hiljaista hyväksyntää kiusaamiselle .
Morjens Metsa Man ja Roni...Ronilla olis ollut mukava ajaa , jos olis ollut sivuvaunu kylessä kiinni..toiselle matkustajalle tilaa..ei tarvis yksin körötellä pitkijä matkoja😂😎🙏🏍
Tuo kiusaaminen on ikivanha juttu eikä lopu koskaan, jo Adamin ja Eevan ajoita se alkoi jos raamatun kirjoituksista on mikään totta, no Kain ja Aabel viritteli uhritulia, mutta jumala katsoi Aabelin krillikyljykset maukkaammiksi kuin Kainin vege lautasen, ja siitä syntyi ensimmäinen tappo, eli toinen nostettiin paremmaksi, koulukiusattujen kannattaisi perustaa oma ryhmä ja taistella joukolla kiusaajia vastaan, meikä kahlasi koulun nyrkit veressä ja savessa läpi, monta voittoa syntyi ja pääsin jopa piireihin, kovaa työtä ja yhteisymmärrytä nuorilta vaaditaan, yksin ei pitäisi jättäytyä.
Niin kauan kun sielunvihollinen saa täällä mellastaa ja vaikuttaa ihmismielissä, niin ei lopu. Ihmisen Poika tulee sen lopettamaan, kun maailman tilanne äityy tästä vielä pahemmaksi. Niin että Jumalako se tämän kaiken pahan ja kiusaamisen aiheuttaa niinkö?. Kuka se sai Adamin ja Eevan lankeamaan syntiin ja valehteli: ette te kuole. Kommenttisi on Jumalaa syyllistävä 😐
@@TuomasK85 Niin ja tuohon viejä pieni lisäys, minäkin olisin valinnu hyvät pihvit pääruuaksi, mutta ei salaatintekijät nykyäänkään tapa pihvinpaistajia, salaatti on oiva lusuke, miltei pakollinen.
@@skyman3344 Tottakai on osaa. Paholaisella on osaa joka asiassa. Hän on tämän maailman ruhtinas tällä hetkellä, ja kaiken aikaa, mutta ei enää kauaa. Sen näkee ja kuulee ihmisten puheista ja käyttäytymisestä.
@@TuomasK85 Käytät sanaa ruhtinas on paholainen...ei ole! paholainen tietää sen itsekin, mutta yrittää villitä ihmisiä pahoihin tekoihin kaikin mahdollisin tavoin, koska aika koittaa, kun kaikki pahuus on loppu, paholainen ja kaikki jotka hänen puoleensa kääntyneet tuhotaan, näin on kirjoitettu!
Se vaan että kentätöissä on esimiehet aika kaukana,jos vaikka raksalla on töissä niin ei paljon mestareita kiinnosta toisten riidat. Kerran tuli yksi rakennusmies haukkumaan ihan turhaan ja hyvä ettei suurempi tappelu tullu,tuli sitten anteeksi pyytelee ruokatunnin jälkeen nii ntokasin että eipä mulla ole mitään annettavaa kunhan pysyt kaukana ja hiljaa niin hyvin menee. Tuntu olevan sellanen joka oli kateellinen putkimiehille!
@@Tessulandia Totta ,raksatöissä on vähän eri maailma .Hyvin tokaisit, mitä turhaan tulla sanomaan jonninjoutavaa ,jos ei ole mitään oikeaa asiaa.Sinällään häneltä hyvä teko ,kun huomasi pyytää anteeksi ja tehneensä väärin.Tuo anteeksipyytäminen kun on vaikeaa nykyaikana.Karsotaan,että on oikeutettua kiusata.
On se noin ja työmailla tai kurssipaikoilla EN ole koskaan alistunu mihinkään kiusaamiseen,haukkumiseen tai muuhunkaan simputukseen,sinne ei eripura kuulu. Asiat saa riidellä mutta ihmisten ei tarvitse pelätä toisiaan!
Kyllä töissä pitää epäasialliseen käytökseen puuttua jo ihan toisten työkavereidenkin. Kun henki on se, että yhdessä tehdään ja ketään ei jätetä pulaan, niin ei siellä mitään kiusaamista esiinny. Vaatii tietysti sen, että porukalla on tahtotila kunnossa.
Kiitos työstänne!! Nuorille tärkeetä että ne huomioidaan ja esimerkki tärkeetä.
Simolle peukku asiallisesta, Koneman otti herneet ja syvälle tyhjästä.
Hyvä video tärkeästä asiasta. Hyväntuulinen vieras Roni👍😃 ja hienoa toimintaa häneltä.
Hienoa toimintaa Ronilta hyvän asian puolesta. Kiitos Roni. Enemmän auttaa varmaan ne kouluilla vierailut hyvän asian puolesta.
Hyvä Roni ja Turku!👍
Kyllä Roni on niin tärkeällä asialla, että tarvitsisi kyllä tuolle hommalle jonkun sponsorin. Tänä päivänä nuoret voivat pahemmin kuin aikoihin ja hallitus ei tee muuta kuin levittelee käsiään ja suoistaa määrärahat minimiin nuorten auttamisesta. Iso käsi Ronille👍👍👍👍
Niin nyt taas on unohdettu kouluampumiset sun muut,kova oli kiihko sillon kun sekin sattui ja A-studiossa vaan juteltiin pöydän ääressä eikä mitään ole tehty,että hyvin menee meidän hallituksella kuten aina!
Kaljan hintaa on vara tiputtaa , mutta lapsiin ei ole vara sijoittaa. Kyllä nyky hallituksella on vielä paskat housussa, kun totuus valkeaa
Tärkeää asiaa❤
Arilla ja Simolla selevästi työmoodi päällä.Sillon ei kahavipöyväsä turhia istuskella.Kohteliaasti poistuivat,kun tärkiä haastattelu alakamassa.Nyt oli Pappa Tunturi oikialla asialla.🙂
Oli kiire saada sateen alta seinä valmiiksi
Hatunnosto hänelle. Tärkeän asian vuoksi ajaa!
Ompa kiva vieras timolla. Ja tuttua asiaa. On kokemusta koulu ja työelämä kiusaamisesta. Jäljet jättää.
kahta suurta ei mahdu yhdelle kylälle.
tulkitkaa kommenttini miten lystäätte.
Hyvällä asialla. Eipä tullut Metsä Man Tuusniemen koululle viime vuoden elokuussa kun oli motoristit koulukiusaamista vastaan tapahtuma, pyysin hyvissä ajoin että ois tullu kaikki 3 herraa mopojen kanssa sinne.
En muista yhtään mikä oli menossa meillä silloin
Illatsuja metsaman! Olihan reipas kaveri tuo Roni!!!
Olipa huippu tyyppi ja aivan mahtavaa tekemistä hyvän asian puolesta!
Todella hieno juttu
No kone man on vähän käärmeissään kun ei saa tälläistä vieraita, kun puheet on mitä on itsekehu
Kiire vaan oli saada seinä valmiiksi
Mielestäni tuossa ei kukaan itteesä kehunu,aika outo luulo...
KoneMan on omanlainen ja ihan kiva kaveri. Äläpä viitsi puhua muista pahaa.
Hyvä video ja loistava vieras tärkeällä asialla.
Hyvän asian puolesta 🎉
Hienolla asialla kaveri ja hienossa paikassa piipahti💪💪kaikki tsempit sinne👍👍
Ajeli tänään meillä päin tuo kaveri👍 hyvällä asialla ja joka ukko ei mopolla ajele tunturilla noita matkoja 😊
....kylläpähän ne kiusaamiset vaan jatkuu vaikka kuinka mopolla ajelis.
Simo kärppänä paikalla,kun mopo pihalla...😮...
Tärkeää asiaa. Iso peukku Ronille.
Hienoa. Meidän pitää ensimmäiseksi sietää toisiamme. Sitten...
Minä olen jo liianvanha.
En jaksa masentua enkä uupua enkä kiusata ketään.
Minuakin kiustattiin alaasteella.
Aloin nosteleen painoja ja nyrkkeileen.
Tuli yläaste eikä enään kiusattu ja
Jos yritettiin niin kiusaus loppu alle 5min.😉👍
Olipa harvinaisen mukavaa jutustelua juuri semmosta
Kaverillista välitöntä luonnollista.👍
Tärkeällä asialla Roni mopoilee👍 Tilanne on vaan valitettavasti sellainen, että "me hävitään tää peli" niin kuin eräässä sketsisarjassa todettiin. Tai ollaan jo hävitty☹️ Esim. työpaikoilla on paljon kiusaamista, eli kiusaamista tapahtuu iästä riippumatta liian paljon. Aikuisilla on kuitenkin paremmin työkaluja käsitellä kiusaamista mutta lapsilla niitä ei ole ja siksi siihen pitäisi olla paljon enemmän konkreettisia tekoja yhteiskunnan taholta eikä vain poliittisia lupauksia joista kukaan ei kanna todellista vastuuta.
Jonkin asteista kiusaamista on aina ollut, eikä siitä päästä koskaan eroon. Toinen asia on sitten, onko se jatkuvaa. Koskeeko aina yhtä tai yksiä samoja henkilöitä. Käytetäänkö uhkailua tai väkivaltaa alistamiseen. Tavoite on kyllä hyvä päästä kiusaamisesta kokonaan eroon.
Sitkasta hommaa ajella papiskalla tuommosia matkoja :D
Hyvällä asialla Roni Alho on,sitä kiusaamista on ollu aina ja tulee olemaan,😢meidän nuorin poika on myös koulukiusattu ollut,saman ikäinen kuin Roni,mutta onneksi selviytyi,kouluaikana piti poliisi tulla puhumaan oppilaille että saatiin jonkunlainen rauha opetukseen,juu hyvällä asialla hän liikuskelee,ja mukavan tuntuinen nuorimies näkyy olevan,niinkuin meidän poika,parempaa saa hakea❤😂hyvvää torstakkia vuan,täällä etelässä tullu vettä on niin kuivaa että tarpeeseen tullu😂❤🏡🌳🌞🥰♥️👍🐈⬛
Halavatun pappoja biisiä aikoinaan lainaten että miten kaavas mopolla piäsöö,tuli vain mieleen,kova äijä kyllä on ja nähnyt maailmaa
Näin tämän kaverin eilen vehmerin kaupalla, jos ois tienny niin ois jututtanu 😅 hieno mies!
Mahtava kaveri
Loistava video ja loisto tyyppi👍
Hieno vieras siulla👍
Tärkeän asian vuoksi ajaa!😊
Kyllä
Tärkeää asiaa ajaa hän, nyt on onneksi entinen koulukiusattu lähtenyt kertomaan koulukiusaamisen loppumisen puolesta.
Siis totta joka sana, kiusaaminen kuriin!❤
muakin on kiusattu peruskoussa ammattikoulussa töissä arvostan
Onko sulla vielä se Peugeot 309?
On
Joko tänä kesänä pitkästä aikaa ottaa talviunilta? Pitäs kurkata onko ampujaispesiä.
Hyvältä asialla Roni on.Sieltä lapsista se kiusaamisen kitkeminen alkaa.Jos siihen ei puututa silloin,se jatkuu aikuisena ,mikäli kiusaaja ei itse ymmärrä lopettaa.Kiitos videosta ,oli asiallinen, jos kukaan ei välitä ,se on hiljaista hyväksyntää kiusaamiselle .
Hyvä video jälleen kerran
👍
Se oli hyvä kohtaaminen.
,, Karavaanarit tulee Karavaanarit tulla Karavaanarit menneet kanavan RIT menee musiikkikomedia teatteri näytelmä Oliko se Iisalmessa😂
Isä ja äiti oli kummatkin opettajia ja minä olin opettajien poika niin kaikenlaista on tullut kyllä vastaan...
Kokemusta samasta asiasta
Morjens Metsa Man ja Roni...Ronilla olis ollut mukava ajaa , jos olis ollut sivuvaunu kylessä kiinni..toiselle matkustajalle tilaa..ei tarvis yksin körötellä pitkijä matkoja😂😎🙏🏍
Hyvä kuvaus..
Tuo kiusaaminen on ikivanha juttu eikä lopu koskaan, jo Adamin ja Eevan ajoita se alkoi jos raamatun kirjoituksista on mikään totta, no Kain ja Aabel viritteli uhritulia, mutta jumala katsoi Aabelin krillikyljykset maukkaammiksi kuin Kainin vege lautasen, ja siitä syntyi ensimmäinen tappo, eli toinen nostettiin paremmaksi, koulukiusattujen kannattaisi perustaa oma ryhmä ja taistella joukolla kiusaajia vastaan, meikä kahlasi koulun nyrkit veressä ja savessa läpi, monta voittoa syntyi ja pääsin jopa piireihin, kovaa työtä ja yhteisymmärrytä nuorilta vaaditaan, yksin ei pitäisi jättäytyä.
Niin kauan kun sielunvihollinen saa täällä mellastaa ja vaikuttaa ihmismielissä, niin ei lopu. Ihmisen Poika tulee sen lopettamaan, kun maailman tilanne äityy tästä vielä pahemmaksi.
Niin että Jumalako se tämän kaiken pahan ja kiusaamisen aiheuttaa niinkö?. Kuka se sai Adamin ja Eevan lankeamaan syntiin ja valehteli: ette te kuole. Kommenttisi on Jumalaa syyllistävä 😐
@@TuomasK85 Mutta tuossa mainitsemassani tapahtumassa ei sielunvihollisella ollut osaa eikä arpaa, jumala vain arvosteli tarjoilun maukkautta.
@@TuomasK85 Niin ja tuohon viejä pieni lisäys, minäkin olisin valinnu hyvät pihvit pääruuaksi, mutta ei salaatintekijät nykyäänkään tapa pihvinpaistajia, salaatti on oiva lusuke, miltei pakollinen.
@@skyman3344
Tottakai on osaa. Paholaisella on osaa joka asiassa. Hän on tämän maailman ruhtinas tällä hetkellä, ja kaiken aikaa, mutta ei enää kauaa. Sen näkee ja kuulee ihmisten puheista ja käyttäytymisestä.
@@TuomasK85 Käytät sanaa ruhtinas on paholainen...ei ole! paholainen tietää sen itsekin, mutta yrittää villitä ihmisiä pahoihin tekoihin kaikin mahdollisin tavoin, koska aika koittaa, kun kaikki pahuus on loppu, paholainen ja kaikki jotka hänen puoleensa kääntyneet tuhotaan, näin on kirjoitettu!
Ronille vielä tsempit Amerikan reissulle. 😊👍 Toivotaan, että mopo kestää reissun läpi..
👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻👍🏻Arto Törrönen
👏😊☀️👍💪🤘✌️😎!!!!!!
Ja sanoisin ,että työelämässä esimiehillä on tärkeä rooli tehdä työpaikasta kiusaamisvapaa .
Se vaan että kentätöissä on esimiehet aika kaukana,jos vaikka raksalla on töissä niin ei paljon mestareita kiinnosta toisten riidat.
Kerran tuli yksi rakennusmies haukkumaan ihan turhaan ja hyvä ettei suurempi tappelu tullu,tuli sitten anteeksi pyytelee ruokatunnin jälkeen nii ntokasin että eipä mulla ole mitään annettavaa kunhan pysyt kaukana ja hiljaa niin hyvin menee.
Tuntu olevan sellanen joka oli kateellinen putkimiehille!
@@Tessulandia Totta ,raksatöissä on vähän eri maailma .Hyvin tokaisit, mitä turhaan tulla sanomaan jonninjoutavaa ,jos ei ole mitään oikeaa asiaa.Sinällään häneltä hyvä teko ,kun huomasi pyytää anteeksi ja tehneensä väärin.Tuo anteeksipyytäminen kun on vaikeaa nykyaikana.Karsotaan,että on oikeutettua kiusata.
On se noin ja työmailla tai kurssipaikoilla EN ole koskaan alistunu mihinkään kiusaamiseen,haukkumiseen tai muuhunkaan simputukseen,sinne ei eripura kuulu.
Asiat saa riidellä mutta ihmisten ei tarvitse pelätä toisiaan!
@@Tessulandia Totta ,niin se ei kuulu mennä ,usein vaan mennään henkilökohtaisuuksiin.

🤔