ฝัง
- เผยแพร่เมื่อ 12 ก.พ. 2023
- Mitä on empatia? Miksi se on tärkeä ominaisuus ihmiselle? Voiko empatiaa olla liikaa, tai voiko se vääristää kuvaamme todellisuudesta? Miksi hyvä itsetuntemus on tärkeää empatian kannalta? Mitä epävarmuus tekee ihmiselle? Vastaukset näihin kysymyksiin eivät välttämättä ole itsestäänselviä.
Katri Saarikivi on Helsingin yliopiston aivotutkija, kolumnisti ja tieteen popularisoija, joka erikoistuu empatian sekä ja ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksen tutkimiseen. Puhuimme Katrin kanssa sekä yllä mainituista teemoista, että modernin teknologian vaikutuksesta ihmiseen. Tervetuloa kuuntelemaan tätä erittäin mielenkiintoinen jakso.
-
Valaisusetti: bit.ly/30vMf53
Kamera: bit.ly/3lRXY64
---
▶️ Tilaa kanava: th-cam.com/users/Futucastpodc...
🍏 Apple Podcasts: podcasts.apple.com/fi/podcast...
🎧 Spotify: spoti.fi/32scrMD
👂 Google Podcasts: bit.ly/3ma1Ayj
🌐 Futucast.com: www.futucast.com
🐦 Twitter: / futucast
🎶 Tiktok: / futucast
📸 Instagram: / futucast
👔 Linkedin: / futucast
🔵 Facebook: / futucast
![[Full Episode] MasterChef Junior Thailand มาสเตอร์เชฟ จูเนียร์ ประเทศไทย Season 3 Episode 4](http://i.ytimg.com/vi/e7Oqqo90x_w/mqdefault.jpg)
Kiitoksia mielenkiintoisesta keskustelusta! Jakso oli ehkä paras futucast, vieras ja keskustelu oli silmin nähden vapautunutta mikä teki myös seuraamisesta helppoa. Toki keskustelu polveili hieman, mutta eipä tullut ainakaan liian käsikirjoitettua.
Mielellään kuulisi Katria lisää, kun jos asioitakin jäi vielä käymättä. Etenkin tekoälyn puolta ja siihen liittyvää asiaa, mahdollisuuksia, huolia, ihmisen suhdetta inhimilliseltä tuntuvaan koneeseen jne. asiantuntijan näkökulmasta. Hiukan ehditte asiaa onneksi raapaista.
Katrilla mukava rauhallinen esitystapa. Ja oli kiva huomata keskustelun rönsyillessäkin ns. aito puoli eikä asiantuntijana liian vakavamielinen olemus. Samalla siitä välittyi myös pöydällä ollut empatiakin.
Katri tuijotti kameraan... ;)
Moikka Futucastin kaverit ja Katri, Kiitos hyvästä jaksosta :) Yksi kysymys tuli mieleen, kun puhuitte liiasta empatiasta ja toisen ihmisen tunteen kokemisesta. Koske empatia muuttuu sympatiaksi ja mikä näiden ero teidän mielestä on? Kiitos vastauksesta jo etukäteen!
Isak voisi kehittää empatiaa "loronarokotedenialisteja" kohtaan. Sopiva harjoitus olisi kutsua joku folio vieraaksi...
43:50 Kävin kattomas sen Finnish jaegers survive- videon. Oli kyl hyvää ja rauhallista toimintaa tältä kuvaaja kaverilta! Taas hyvä podcast ja aika meni tosiaa niinku siivillä:D Heitin kanavan tilauksee
Ei siihen rakastumiseen kroppaa tarvita, kyllä sitä juttuihin ja luonteeseenkin voi rakastua, tai ainakin ihastua, ja jos on ääni. Ihastuin ihan suoraan Katriin, ääni, olemus
Yläpeukku Katrille!
Hyvää settiä Katri ja Isak&Samuel, herätti paljon ajatuksia, toivon ehdottomasti jatkoa tälle jaksolle. Vaikuttamisen käsite oli hyvä ja usein vasta jälkikäteen voi tietää, oliko vaikuttaminen manipulointia vai ei. Olisi kiva kuulla, milloin ja miten ihmisen (lapsen) empatia kehittyy, mikä osuus empatiasta on reaktiivista ja mikä ns. automaattista sekä olisi kiva kuulla ihmistyypeistä, joilla ei ole empatiaa tai on madaltunut empatiakyky.
Isakin pointti, että ahdistuminen olisi narsistista, oli hieman jännä, perusteluja kaipaisin. Itse näen, että ahdistuminen on inhimillinen reaktio, joka johtuu siitä, että oma sietokyky ylittyy ja stressihormonia erittyy. Tutkimusten mukaan ääriesimerkkinä ovat psykopaatit, jotka eivät ilmeisesti ahdistu ollenkaan. Asiasta loukkaantuminen/tunteiden ylikorostaminen voi olla narsistista, varsinkin jos oman kokemuksen nostaa muiden kokemusten yläpuolelle (itsekeskeisyys). Oman ahdistumisen korostaminen tai jatkuva esiintuominen voi olla narsistista.
Sanoin tarkoituksella vähän raflaavasti. En tarkoita, että ahdistuneisuus olisi merkki narsismista. Se on todellakin inhimillinen tunne, minä ja suurin osa meistä olemme tunteneet sen ja tulemme monta kertaa tuntemaan.
Pointtini oli pikemminkin se, että väittäisin ahdistuneisuuden muuttamaan tajuntaamme itsekeskeisemmäksi, koska ahdistuneena olemme yliherkkiä kaikille ärsykkeille suojellaksemme itseämme. Ahdistuneena maailma vaikuttaa usein vääristyneen uhkaavalta, ja se ei ole aina sopiva mielentila tehdä hyviä johtopäätöksiä ympäristöstämme. Joskus se osuu oikeaan.
Hyvä jatkokysymys tuohon voisi olla, että sikäli kun tietoisuutemme on rajattu sisäistämään vain rajallinen määrä ahdistusta aiheuttavia asioita, onko ahdistus sittenkin ”täysjärkisempi” mielentila maailmassa, jossa kieltämättä siis on äärettömän paljon asioita, joista voisi ja ehkä pitäisikin ahdistua? Se ei vain vaikuta yksilölle terveeltä tavalta elää tai toimia.
EDIT. Toinen kuuntelija lisäsi, että iso osa meidän ihmisten ahdistuneisuudesta kohdistuu muihin ihmisiin. Se on hyvä pointti, enkä tässä viittaa sellaiseen. / Isak
@@Futucast Onko se hyvä jatkokysymys? Mitä varten tunteet ovat pohjimmiltaan olemassa? Eikö ihmisen toimintakyky perustu monin tavoin pikemminkin siihen, että omia sisäisiä tasapainoja (homeostaasi) suhteutetaan toimintaympäristöön? Adaptiivisuus on aina kontekstuaalista, eikä ahdistuminen taida olla mikään päämäärä.
Olen pannut merkille podcastistanne, että kysymyksenne kärsivät usein keskinäisestä irrallisuudesta. Uskomuksenne ovat vankkoja. Tietonne ei ole avointa päivitykselle, vaan välillä peitätte epävarmuuksia raflaavuuteen. Olen pannut merkille, että siitä syystä huumorinnekaan ei ole edes aina huumoria, vaan hienovaraista lyttäämistä. Lytätkää vaikka rehellisemmin, koska nykyisestä mallista jää aina välillä pelkkä limainen maku. Hymistelevämpi kulttuurinne ei auta kysymysten kanssa.
Yritän siis nyt herätellä huomiotanne kohdistumaan siihen, että pyrkimys esittää näennäisesti supersyvällisiä kysymyksiä tai esiintyä filosofianopiskelijana ei ole itsessään kiinnostavaa, jos kysymykset eivät itsessään asetu osaksi selvää pyrkimystä ymmärtää jotain aihepiiriä puhtaan uteliaisuuden hengessä. Jos ymmärtäisitte hieman nöyrtyä tiedon tavoittelun edessä ja eräällä tavalla asettua jopa naiviin ymmärryksen tavoittelijan rooliin, oli tietämyksenne aihealueesta millainen hyvänsä, olisitte ehkä kiinnostavammassa dialogissa vieraidenne kanssa hyvän shown tavoittelun sijaan. Käytätte kysymyksiä työkaluna, mutta millaisiin tarkoitusperiin? Vaikka tavoitteet ovat luonnostaan ristiriidassa, miksi asia näkyy niin selvästi negatiivisessa mielessä, alentaen sitä mitä jaksot voisivat olla? Odotan puoliksi, että alatte kehua yleisöä rivien välissä.
Annoit siihen hyvän vastauksen, eli kyllä se suht hyvä kysymys ainakin oli.
Okei. Olen saanut paljon kriittistä palautetta vuosien varrella, mutta en ole koskaan kuullut tätä, joten en ole ihan varma mitä tarkoitat. Olen podin aikana muuttanut käsityksiäni suuremmasta määrästä asioita kuin edes muistan.
Otan kyllä palautteen hyvällä vastaan, tottakai näiden julkisten keskusteluiden tarkoitus on olla kiinnostavia muille kuin minulle. Mulla on jatkuva prosessi yrittää löytää sopiva tapa tuoda itseäni mukaan näihin, joskus se onnistuu paremmin ja joskus huonommin.
Se, että joskus kuulostan pseudoälykkäältä ja näsäviisaalta on mullekin selvää, eikä se ole yleensä hyvä asia😄 mutta yleisesti pidän näitä jaksoja ja haastatteluja nykyään hyvinä. Ja kiitos palautteesta, on hyvä kuulla rehellisiä mielipiteitä. / Isak
@@Futucast En kommentoi sinua, vaan sitä mitä näen tehtävän jaksojen sisällä. Pointti menee yhä hieman ohi, mutta sen kanssa vika taitaa olla omien kommunikaatiotaitojeni puutteissa.
Yritän sanoa, ettei tämä ilmeinen avoimuus käsitysten muutokselle ainakaan näy selvänä, johdonmukaisena asennoitumisena omaan tai muiden ihmisten kantamaan tietoon ja luuloihin tai syihin ajatella tietyllä tavalla, näiden keskustelujen sisällä. Vaikka oman pään sisällä ja jaksojen ulkopuolella tapahtuisi mitä, jaksojen laatu voisi parantua, jos niiden sisällä omaksuttaisiin egoista riisutumpi, tietoisesti harjoitettu haastattelumetodi, jossa keskitytään virtaviivaisemmin pelkkiin asioihin ja riisuttuihin, terävästi kohdistettuihin kysymyksiin. Podcastin pitäjinä te preparoitte myös sen laadun ja tavoitteet. Toisaalta jos tavoitteena on tuottaa vaihtoehtoja viihdyttävämpää showta, jaksot hiertäisivät ja hieroisivat egoja valikoivasti vähemmän, jos haastattelijasta välittyisi radikaali episteeminen nöyryys (haastattelija viittaa tässä rooliin, eikä kehenkään tiettyyn henkilöön). Tämä saattaisi kasvattaa ajan kanssa katsojakuntaa, vaikka olettekin jo kerenneet brändätä podcastianne tovin, mikä tarkoittaa ennakko-odotuksia. Nykyinen haastattelija-haastateltava -vuorovaikutusmalli on laadultaan viihdyttävä, mutta se hämärtää ja haittaa itse kysymysten käsittelyä. Tämä näyttää huonolta, jos kuulijan annetaan odottaa asioiden tasapainoista käsittelyä. Onko luulot tehty vahvistettaviksi vai kyseenalaistettaviksi? Haastatellaanko julkisia henkilöitä vai halutaanko keskustella asioista? Miten suhtautuisitte siihen, jos haastattelija joutuisi kiusalliseen asemaan luulojensa kanssa kesken jakson? Miten nykyinen mallinne reagoisi tällaisen tilanteen kanssa?
Enkä siis sano, etteikö esimerkiksi tämän jakson vieraan karisma ja tirskunta tai muiden jaksojen vieraiden kanssa näkyvä henkilödynamiikka, jota nykyinen mallinne tuo esiin läikähtelisi positiivisesti kuulijan päädyssä, mutta se ei ole ehkä kestävä syy kuunnella sitä, mistä vieras kykenee parhaiten kertomaan, eikä kestävä syy palata kuuntelemaan seuraavaa jaksoanne.
Tätä vierasta kuuntelisi vaikka kuinka pitkään! Empatiasta eräs negatiivinen puoli, joka jää usein huomioimatta on toden totta se, että empatia voi tarkoittaa myös muiden negatiivisten tunteiden ottamista kyytiin. Eli ihminen saattaa reagoida vaikka muiden vihamielisyyteen liian voimakkaasti. Tunteiden heittely ei ole hyvästä. Myös se voi tuoda haasteita, jos löytyy tasoeroja kognitiivisen ja affektiivisen empatian välillä. Esimerkiksi jos on hyvin korkea taipumus affektiiviseen empatiaan, mutta kognitiivinen puoli heikompaa. Tähän voisi liittää ehkä myös eräänlaisen hygienian ajatuksen - muita ihmisiä riepottelevia tunnetiloja ei välttämättä kannata lietsoa, vaan omaa ulosantia pitää kyetä myös hallitsemaan. Empatiakyky voi itsessään käydä raskaaksi, jos itsesäätelyn välineet eivät vastaa tarpeita, minkä suuntaisesti tässä puhuttiin. Olisi mielenkiintoista tietää, löytyykö ihmisten väestöntiheydestä jotain vaikutusta ihmisten taipumukseen empaattisuuteen.
Rakkaus ei taida olla sellaisenaan tunne, vaan asiaa pitäisi ehkä lähestyä pikemminkin kiihtymyksen, mielihyvän, himon, kiintymyksen ja muun tällaisen kautta. Rakkaus on asiana melkoinen cocktail eri asioita.
Ehkä olisi hyvä, jos arvostettaisiin empatiakykyä enemmän onnistunutta, vastavuoroisesti ihmisiä kunnioittavaa vuorovaikutusta. Podcastin pitäjien kannattaisi pitää mielessä vahvemmin episteemisen nöyryyden käsite. Törmään tähän samaan asiaan kerta toisensa jälkeen jaksojenne kanssa.
Joudun pienen pettymyksen tuottamaan Isakille. Paras vuosikymmen oli ilmiselvästi 2000-2010. Silloin maailma oli paljon normaalimpi. Esim cancel-kulttuurista tai wokesta ei ollut tietoakaan.
Onhan amerikoissa jo kehitelty ja siis rakennettukkin miehille seurustelukumppaneita, ihan siis fyysisessä muodossakin näitä jo on. Miehet ei kohta tarvii naisia mihinkään. Robottinukke vaan laitetaan päälle silloin kun seuraa kaivataan. Robotille voi laittaa vielä vaihtelevia ohjelmia, niin että ei se aina samaa jauha. Tämä säästää valtavasti miesten aikaa tärkeämpiin asioihin, kun ei enää niin tarvitse vaikkapa jostain baareista käydä naisia yrittämässä.
Jos haluaa puhua myös katsojille täytyy pakosta katsoa kameraan. Muutoin se asia ei kohdistu niille potentiaalisille kuulijoille joille puhuu. Siinä oli is poliitikoilla paljon opittavaa. He puhuvat yleensä sille haastattelijalle, mutta eivät omille asiakkaillensa eli äänestäjille.
Puolitoista tuntia kuin siivillä paitsi että Katri vilkuili kameraan😄
Kuuntelin mielenkiinnolla....haastateltavalla oli kovin vähän sanottavaa verrattuna siihen miten paljon aikaa kysyjä käytti kysymyksen muotoiluun. Jäi mietityttämään jakson tarkoitus...oliko tässä tarkoitus saada haastateltavalta vain nii joo mmm kommentteja ja kuunnella kysyjän näkemyksiä. Oliko tässä väärä kohde haastateltavana näihin kysymyksiin...
Joo, aiheellisia sanoja. Ihan aluksi, sanoin itse äänityksen jälkeen, että tuntui heti siltä, että olin liian paljon äänessä tässä. Moni on kyllä ollut eri mieltä, mutta ymmärrän itse kyllä yskän.
Suurin osa meidän kuuntelijoista tykkää siitä, että nämä jaksot ovat pikemminkin sekä minua että vierasta osallistavia keskusteluita kuin mahdollisimman neutraaleja haastatteluita. Se on myös se suunta, johon tätä kehitämme. Kaikki eivät tykkää siitä, ja se on tietysti ok, ei ole pakko tykätä.
Mutta se ei tarkoita, että turhat anglismit ja sivistyssanat tai epäselkeät kysymykset ja pohjustukset olisivat jees. Tai etenkään se, jos vieras itse putoaa pääroolista pois. Eli jep, mietin ja pyrin kehittämään samoja asioita. / Isak
Hyvä jakso jälleen mutta noi turhat anglismit syö uskottavuutta haastattelijoilta
Lautasmalli ei toimi varmasti kaikille. Ravintosuositukset muuttuu jatkuvasti.
Mistä esimerkki Isak ja random-Iisalmelainen? (25min). Oliko Isak just kuullu paikkakunnasta, mutta ei tunne sieltä ketään tai tiedä paikasta mitään?:D
Tiedän/tunnen kaks iisalmelaista, toinen asuu nykyään Los Angelesissa ja toisesta en oo kuullut. En tiedä miten se tuli mieleen, Iisalmen nimi muistuttaa mua mun nimestä ja se on plussa in my book. Joku päivä ehkä vierailen. / Isak
Mitäköhän Katri ajattelee, onko hän ihmisenä muuta kuin aivot?
Vähemmän isakia enemmän vierasta.
Paha maneeri: lause hörähdys, lause hörähdys ...
Nuorilla/nuorehkoilla naisilla, häviää iän myötä...
Se on merkki hermostuneisuudesta
Oleellinen asia, sisällöstä viis.
Vapaassa keskustelussa se on ihan luonteva tapa suhtautua asiaan josta keskustellaan ja ilmaista myös sen että asiaa voi katsoa monesta näkökulmasta. Eteenkin kun puhutaan ihmisten emotionaalisesta käyttäytymisestä. Ihminen on varsin koominen eläin käyttäytymisensä suhteen.