Kontra ja Veltto oli meidän lukiossa, kun olin oppikoulun alkuluokilla Hatanpäällä. Meidän koulun ekat bileet (johoin osallistuin) oli Kontran ja Velton järjestämät.
Jerry Cottonia tuli luettua ihanalla neuvosto 70- luvulla, niin että pää oli haljeta. Jerryt on kirjoitettu loistavasti ! Tarzan, Tex Willer, Korkeajännitys, Hymy ja Aku Ankka, kovaa kamaa kaikki.
Tämän biisin on alkujaajn tehnyt The Kinks nimellä Jack The Idiot Dunce (vuonna 1975). Kontra levytti tämän kolmisen vuotta myöhemmin. Minun milestäni Kontran versio on paljon parempi!
Jerry Cotton oli todella hyvä lehti silloin kun sitä kirjoitti joku suomalainen. Hän lisäsi sinne aina silloin tällöin "vähän omiaan", mutta hyvällä maulla sen tehden. Kuten että Jerry Cotton ihmetteli kuinka Suomessa poliisi toimii kentällä rikollisia kiinni ottaessaan. "Siellä Suomessa toimitaan oudosti rikollisia pidätettäessä. Enemmän huudellaan kuin toimitaan, koska säännöt sanovat niin. Tyyliin että kädet ylös tai ammun kolmannen varoituslaukauksen." fi.wikipedia.org/wiki/Jerry_Cotton
Tämä Kontran versio on vuodelta 1978..."Turon Paskat Piraatit" perustettiin 1985. Älkää, please seottako Jumalia, johonkin lahtelaiseen lastenlauluryhmään.
ainii näin hämeenlinnassa joskus 1990 livenä kontran olin tosin jotain 8v nii muistan vaan hämärästi mutta hämeenlinnan puisto ja ne aulangon nähtävyydet jäi mieleen terävästi. nyt on taas kontra soittolistalla ja kevättä kohden mennään.
Hienoa!!! Biisi on hyvä, ja itse Cotton- kirjoitelmat parasta viihdettä maailmassa. Tuli jo lapsena 70luvulla luettua,monia vuosia postikin kantoi kyseistä tekelettä kotiin.. Hienoa!
Näitä ihania vanhoja biisejä mitä kuunnellessa itsekin kasvoin vaikka olen vuonna -99 syntynyt mutta näitä iskävainaan kanssa kuunneltiin kun ajeltiin uimaan ja töihin💓
Kuuntelin tämän biisin n. 10 000 kertaa lapsuudessani, jonka seurauksena olin pakotettu perustamaan etsivätoimiston. Olin järkyttynyt n. 18 v. kuullessani, että tämä on Kinksien biisi. Mauri on hyvä hyvä mies - tuottanut meille mm. KellopeliAppelsiinin etc... Sköt om Dig!
@ViimeinenUmpikuja Mitä ihmeellistä siinä on? Turo's Hevi Gee tehnyt oman versionsa tästä. Eihän tämäkään ole Kontran biisi vaan versio - en tiedä miksi tulee Kinks mieleen?? Mutta Kontran versio, siis tämä, oli helevetin hienoo matskuu -70-luvulla.
*Kiitos.Tämä piisi ja Ke-ke-ke-Rosberg. Mun lempi musaa ”Made in Finland“ Bangkok-Jomppa CarSanook suoraan THAIMAASTA* th-cam.com/video/vQZNOvIEN78/w-d-xo.html
@susisti HEI,nykyään ei enään löydä helpolla niitä "helmi" cottoneita,kaikki cottonit mitä olen löytänyt ovat olleet niitä epäaitoja!Minulla on vielä parin kymmenen cottonit tallessa,ne olivat ne kunnon cottonit,sitten on niitä uudempia jotka on surkeita!
🤔 Excuse me... but it seems that no one here knows that this is a cover of a Kinks' original A-side single, and album track from the 1975 'Schoolboys In Disgrace' conceptual/argumental/Rock-Opera album... Words and music by Ray Davies. 👀 👇 th-cam.com/video/Gcqf8FFXhJ8/w-d-xo.htmlsi=ZD4nPju-Q-bPxY0o PS: Look for its B-side single, "No More Looking Back"... That is a gem. Superb. 👇 th-cam.com/video/g8t54mJo2NA/w-d-xo.htmlsi=Nu5EWvT4xYy4_wnG 👋
Sepänsällin spesiaalilla viitataan kylläkin Jerry Cottonin voimakkaaseen nyrkiniskuun eikä .38 specialiin. Cotton oli nuoruudessaan toiminut pajalla sepänsällinä. Cottonin ase oli 9mm Sig Sauer.
4 ปีที่แล้ว
@@spketola 'Sepänsällin spesiaali' tosiaan liittyi nyrkkitappeluihin, mutta ainakin 80-luvun Cottoneissa Jerryllä oli virka-aseena Smith & Wesson .38 Police Special -revolveri.
No johan on, eikö muka kukaan liikahda tälle biisille? Kyllä suomalaiset on viisaita.. Tai sitten ne ei oo lukenu Cottonia, niissä tais olla ihan kiälenkäyttökin kohillaan = ) Jota useimmat tampiot eivät vaan pysty handlaamaan. Tosi hyvää sanantaivuttelua ja vääntöä; että mä nautin. Kiitos sinulle metal96man tästä
Olin jo unohtanu tämän rallin vaa aarne tenkaselta oli tullu uusi biisi minkä nimi oli rakkauden jerry cotton nii päässä alko heti soimaan jeejee jerry cotton
🎉kuka ajaa Jaguaarilla On naama kuin George Naderilla Taidolla minkä Hoover loi Hän pahat pojat imuroi New Yorkin jokaisen Urpon Näin juomalla Bourbon😂
Eihän tästä Moog Herrasta voi muuta todeta muuga kuin että ...aivan huikea ...- Moog. Koko nuoruusajan ja koko lyhyen aikuusiän olen noudattanut kaikkia Moogin oppeja ...Tiesittekö muuten mikä oli moog ?
Kontra ja Veltto oli meidän lukiossa, kun olin oppikoulun alkuluokilla Hatanpäällä. Meidän koulun ekat bileet (johoin osallistuin) oli Kontran ja Velton järjestämät.
Tai silloin sen nimi oli Pirkanmaan oppikoulu ja lukio...
Nuoruuden idolini, ihana MOOG! Vautsi, mikä sanoitus!!
Jerry Cottonia tuli luettua ihanalla neuvosto 70- luvulla, niin että pää oli haljeta. Jerryt on kirjoitettu loistavasti ! Tarzan, Tex Willer, Korkeajännitys, Hymy ja Aku Ankka, kovaa kamaa kaikki.
Moi sama täällä
Tämän biisin on alkujaajn tehnyt The Kinks nimellä Jack The Idiot Dunce (vuonna 1975). Kontra levytti tämän kolmisen vuotta myöhemmin. Minun milestäni Kontran versio on paljon parempi!
Paljon parempi. Tätä ei kyllästy kuuntelemaan ollenkaan! :D Kontra teki muutenkin loistosanoituksia.
Roland Weckström Kontra rulee tämän biisin osalta. Ensimmäinen biisi minkä muistan lapsuudestani 70 luvulla.
varmasti totta,mutta hulttio nimeltä mauri teki sanat
na minen
maybe not sure
Jerry Cotton oli todella hyvä lehti silloin kun sitä kirjoitti joku suomalainen. Hän
lisäsi sinne aina silloin tällöin "vähän omiaan", mutta hyvällä maulla sen tehden.
Kuten että Jerry Cotton ihmetteli kuinka Suomessa poliisi toimii kentällä rikollisia
kiinni ottaessaan.
"Siellä Suomessa toimitaan oudosti rikollisia pidätettäessä. Enemmän huudellaan
kuin toimitaan, koska säännöt sanovat niin. Tyyliin että kädet ylös tai ammun
kolmannen varoituslaukauksen." fi.wikipedia.org/wiki/Jerry_Cotton
Ai hitto mikä klassikko!🔥
79-ammattikoulussa oltiin ja levy tupsahti myyntiin. Täähä oli meidän raamattu ja kaverin fillari puunlatvaan hiiwattiin!!! ROCK ROCK
Nää on näitä lapsuuden helmiä.
Bändi soittaa hyvin ja tiukasti.🎶🥁
Joo hieno biisi, joka tiivistää Jerry Cottonit. Minäkin luin 60- ja 70-luvun Cottoneita. Jerry, Phil ja Neville tulivat tutuiksi :)
hitsi mä tykkään tästä biisistä, mun suur suosikki aina
Täytyy sanoa että täähän on parempi kuin lapsuudesta muistinkaan
Aivan huippu. Ei perusteluja 👍💖
muistu mieleen tää piisi pakko, oli kuunnella hyvä Kontra!!
Miten ihmeessä biisi voi olla näin rautaa! JJee!
Tämä Kontran versio on vuodelta 1978..."Turon Paskat Piraatit" perustettiin 1985. Älkää, please seottako Jumalia, johonkin lahtelaiseen lastenlauluryhmään.
Aivan helevetin hyvä :D huippu sanoitus ja napsakka soitto, Jerry Jee :D heheh ei saatana
ainii näin hämeenlinnassa joskus 1990 livenä kontran olin tosin jotain 8v nii muistan vaan hämärästi mutta hämeenlinnan puisto ja ne aulangon nähtävyydet jäi mieleen terävästi. nyt on taas kontra soittolistalla ja kevättä kohden mennään.
Kontra on paras!!!
Niin on!
This charted in Finland in October 1978 reaching No 1. A Finnish language cover version of a song entitled JACK THE IDIOT DANCE.
Mulla n 1ooo lehta myös n 1,
Yea the song is from the kinks. Also this song is better than jack the idiot dunce imo.
Hienoa!!! Biisi on hyvä, ja itse Cotton- kirjoitelmat parasta viihdettä maailmassa. Tuli jo lapsena 70luvulla luettua,monia vuosia postikin kantoi kyseistä tekelettä kotiin.. Hienoa!
Moogi on huippu!!
Jerry Cotton is Amazingk!
Manse rokin legenda Ilpo R:n Manserokin lyhyessä oppimäärässä Moog ja Kontra Jee Jee ja Jerry Kotton Phil Deckerin kanssa on paljon hauskempaa
Tää on rautaa huvä musa ja sanat. Moogin ääni sivan iskomaton enn o kuunnellu 30 vioteen
1973- 1976 luin varmaan pari tuhatta Jerry Cottonia. Suosittelen kaikille Cottonia lämpimästi.
Hienoa kun löytyy kanssa- ajattelijoita!
Väärän mallinen Jaguar alussa! Jerry Cotton ajeli Jaguar E-Typellä!
Tätä mä kuuntelen aina kun hyppään mun punaiseen jaguaariin ja lähden kruisailemaan 😉🚘
Jerry 2020 kännissä ja lääkkeissä!
Tiukkaa soittoa suomalaisessa bändigenressä. Tulee nuoruus mieleen.
Olin sitten 41 000 katsoja : )
My time in NYC❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤❤
Tätä tuli kuunneltua kasetilta lapsena, hauskaa löytää se täältä youtuben syövereistä.
Näitä ihania vanhoja biisejä mitä kuunnellessa itsekin kasvoin vaikka olen vuonna -99 syntynyt mutta näitä iskävainaan kanssa kuunneltiin kun ajeltiin uimaan ja töihin💓
Kyllä c kasetteja löytyy vielä
Så som i himmelen
Oih mikä nostalgia 😂😂
Kuuntelin tämän biisin n. 10 000 kertaa lapsuudessani, jonka seurauksena olin pakotettu perustamaan etsivätoimiston. Olin järkyttynyt n. 18 v. kuullessani, että tämä on Kinksien biisi. Mauri on hyvä hyvä mies - tuottanut meille mm. KellopeliAppelsiinin etc... Sköt om Dig!
Moog KOnttinen on aivan huippujannu! kannattaa katsoa myös live-esitys Punainen paroooooni... :)
@ViimeinenUmpikuja Mitä ihmeellistä siinä on? Turo's Hevi Gee tehnyt oman versionsa tästä. Eihän tämäkään ole Kontran biisi vaan versio - en tiedä miksi tulee Kinks mieleen?? Mutta Kontran versio, siis tämä, oli helevetin hienoo matskuu -70-luvulla.
Olin onnellisten joukossa, joka kävi Hatanpään lukiota, kun koulun bileissä soitti Kontra ja Virtanen..
kaikki Kontran/konttisen tuotanto on sanallista neroutta ja biisit on aivan helkkarin hauskoja
Siis kuka on noin napakan sanoituksen laatinut, en tiedä tätä Konttista ??
*Kiitos.Tämä piisi ja Ke-ke-ke-Rosberg. Mun lempi musaa ”Made in Finland“ Bangkok-Jomppa CarSanook suoraan THAIMAASTA* th-cam.com/video/vQZNOvIEN78/w-d-xo.html
tää on ihan best!!!
Classic from Kontra
Ostin juuri kirpparilta ison läjän Jerry Cottoneita!
tää on niin hyvä.Parhautta contra
Moogie in kova !😄
juu tää oli jossain 80-luvun lastenlaulukasetilla
Joo, ihmetelinkin miks oon kuullu tän
Sorry,no interviews, Im retired❤❤❤❤❤😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂
Jerry koot kot kot koot kot kot koot. Kaikkien aikojen biisin lopetus. Onkohan tää biisi millään karaokelistalla?
Sanoitus on suorastaan nerokasta, viittauksia joka suuntaan.
The finnish (FBI) Cotton against the mafia on the Manhattan.
Hyvä biisi 😄
@susisti HEI,nykyään ei enään löydä helpolla niitä "helmi" cottoneita,kaikki cottonit mitä olen löytänyt ovat olleet niitä epäaitoja!Minulla on vielä parin kymmenen cottonit tallessa,ne olivat ne kunnon cottonit,sitten on niitä uudempia jotka on surkeita!
Ihanaa, olen aina ollut Moogin suuri ihailija!!! Kiiittti siis tästäkin biisistä!!!
@limplad. En kyllä tiennyt, että norjalainen. Morgan Kanen kirjoittaja oli myös norjalainen. Morgan Kanesta ei tiettävästi ole omaa biisiä.
🤔 Excuse me... but it seems that no one here knows that this is a cover of a Kinks' original A-side single, and album track from the 1975 'Schoolboys In Disgrace' conceptual/argumental/Rock-Opera album... Words and music by Ray Davies. 👀
👇
th-cam.com/video/Gcqf8FFXhJ8/w-d-xo.htmlsi=ZD4nPju-Q-bPxY0o
PS: Look for its B-side single, "No More Looking Back"... That is a gem. Superb.
👇
th-cam.com/video/g8t54mJo2NA/w-d-xo.htmlsi=Nu5EWvT4xYy4_wnG
👋
Sepänsällin Spesiaali..Smith&Wesson 38 Special..
Sepän&Sälli nice
Sepänsällin spesiaalilla viitataan kylläkin Jerry Cottonin voimakkaaseen nyrkiniskuun eikä .38 specialiin. Cotton oli nuoruudessaan toiminut pajalla sepänsällinä. Cottonin ase oli 9mm Sig Sauer.
@@spketola 'Sepänsällin spesiaali' tosiaan liittyi nyrkkitappeluihin, mutta ainakin 80-luvun Cottoneissa Jerryllä oli virka-aseena Smith & Wesson .38 Police Special -revolveri.
Tää on mainio, täytyykin jostaan yrittää löytää 70-80 luvun Cotton lehtiä, ne oli hauskoja :)
Oliko kansanedustaja Pertti "Veltto" Virtanen tämän bändin jäsen aikoinaan?
gerbilserfver Veltto oli bändissä Virtanen, jossa Moog Konttinen lauloi. Velton lähdettyä nimeksi muuttui Kontravirtanen ja sitten Kontra.
Ei.
Tarttis lähteä sinne Max Salosen baariin käymään näitä asioita läpi = )
Jerry jaggella kaahaa kohti connecticutia ja matkalla poimii mukaan pari Elliä. Klassikko niin musiikissa, tarinanan kuin G-ruudissa - erinomainen.
No johan on, eikö muka kukaan liikahda tälle biisille?
Kyllä suomalaiset on viisaita..
Tai sitten ne ei oo lukenu Cottonia,
niissä tais olla ihan kiälenkäyttökin kohillaan = )
Jota useimmat tampiot eivät vaan pysty handlaamaan.
Tosi hyvää sanantaivuttelua ja vääntöä; että mä nautin.
Kiitos sinulle metal96man tästä
J. Edgar Hoover todellakin "imuroi" pahoja poikia....
G-miehet olivat komeita silloin joskus.....
Alkuperäne on Iha Kontran piisi. Nuo teki tästä sitten coverin ~ vuotta myöhemmin
@Deekoo311 Tiesitkö että Jerry Cottonin kirjoittaja oli Norjalainen.
Ehkä Maxkin puhuu parempaa Norjaa kun Suomea.
Sanoisinko, että jotenki parempi kuin Kinksien, hyvät sanat ja eläytyminen
go jerry
Aahh - nuoruus ja Jerry Cotton !!!
Kontra tunnetusti soittaa kovia kovereita....siitä se johtuu
Jee, Jee, Jerry Cotton!
Hiton hyvä👍
tää on niin kova biisi että
Lyijyn alla on lämmin. Nikkeli ei nikottele. Kumijalka. nää jäi mieleen.
Maanalaisella manalaan
@mulkkujoonas
aito E-type on nauhan alussa 5-18 s. kohdalla
@susisti
En enää muista, osasiko Max hyvin suomea. Sanoista ei ehkä kaikkea ymmärrä, ellei ole lukenut cottoneita.
Hyvä biisi
Nää sanat tulee jokaisen osata ulkoa. 😂
Aikanaan tuli luettua jokainen Jerry Cotton minkä käsiinsä sai ja silloin laulun sanat osasi unissaan 🕵️♂️
joskus joku biisi vain ...toimii
Paras mahdollinen mies
hyvä biisi...
Olin jo unohtanu tämän rallin vaa aarne tenkaselta oli tullu uusi biisi minkä nimi oli rakkauden jerry cotton nii päässä alko heti soimaan jeejee jerry cotton
Kuka soitti bassoa noin? haloo
😎😎😎😎😁😎😎😎😎
En tiiä mis oon kuullu mut osaan ulkoo!!
onneks ei oo missään karaoke versiona! 😀
jerry jee....
Isäni katkoi kajarin piuhat ja laittoi heti korvatulpat kun löysin nappikuulokkeeni ja avasin tämän ikkunan,yrittääköhän isäni sanoa jotain...
Seppo lähteenlinnan ajoilta
🎉kuka ajaa Jaguaarilla
On naama kuin George Naderilla
Taidolla minkä Hoover loi
Hän pahat pojat imuroi
New Yorkin jokaisen Urpon
Näin juomalla Bourbon😂
siis kukaan ei kommentoi ?
NE 2050
Soita jos....
Eihän tästä Moog Herrasta voi muuta todeta muuga kuin että ...aivan huikea ...- Moog. Koko nuoruusajan ja koko lyhyen aikuusiän olen noudattanut kaikkia Moogin oppeja ...Tiesittekö muuten mikä oli moog ?
2005 kuollut syntikkapioneeri?
Moog on nero :D
melkee 90 k TÄYNNÄ :D
laulatko mun pippelin biisin ?
jee jee jerry kotton
Suomi rock klassikko
Hey, it's a take on The Kinks - Jack the Idiot Dunce!
jeeeeeeeeeeeeeeeeee
tykkää jos tulit mun pippelistä siis biisitä
Ja toi numerohan osu jollekin Turkulaiselle :"D Kyllä tykkää kun ihmiset soittelee, varsinkin kännissä....
no vittu Cotton kova jätkä..
ouu jee but c70 pyhimys now jakuaari hajos jo aik sitten
Jee Jee Jyrki Haapala ; ) Paitsi ettei jaggea.. = (
Mun lapsuuden sankaribiisi, heh. Nyt 6v poikani kanssa perintöä eteenpäin !