21:16 Ville ottaa 6k askelia päivässä, kun ei tarvi tehä mitään. Kiinnostuneena katoin omaa Google Fit appia, ja se väittää että en ole kolmeen kuukauteen kävellyt yhtenäkään päivänä yli 900 askelta. Feels bad man.
Kielilaki voisi puuttua suomenkielisen opetuksen määrään. Juuri oli ylellä juttua, että Aalto yliopiston kauppiksen maisterivaiheen kursseista vain 5% on suomeksi, joka on tosi vähän. Määrä todnäk vaan vähenee, myös muissakin yliopistoissa
Oma ehdotus olisi että ruotsia heti ykkösluokalta. Kutosella/seiskalla ku ruotsi alkaa niin jokaiselle on jo keritty luoda kauhukuvia sen opiskelusta ja esiteinit tuskin muutenkaan pitävät uutta kieltä ykkösprioriteettina elämässä. Jos aivan super yksinkertasista asioista alotettas jo ekasta luokasta lähtien, niin jokanen sais ne perusjutut haltuun ja osais muutamat tärkeimmät lauseet mitä arjessa saattas tarvita, ei siitä mitään pro-tason kielioppihelvettiä pitäis alakoululaisille siis luoda. Yläkoulussa ruotsin opiskelu tulis varmasti monelle tän myötä kans paljon luontevammin, mutta tiedä sitä et toimisko tämäkään. Ois mielenkiintosta kuiteni nähä koska voisin kuvitella tällasen systeemin olevan monesta näkökulmasta nykystä parempi, vaikka ensikuulemalta saattaa radikaalilta kuulostaa.
Empun innoittamana astelin pariviikkoa sitten Veikonkoneeseen ja ostin vaimolle äitienpäivälahjaksi Boschin yleiskoneen. Se oli sielä Oulun halvin ja toki ostin lihamyllyversion, jolla voin ite jauhaa omin käsin pyydetyt kalat pihveiksi. 😅
On kyllä ollu loistavaa tässä jouluvalmisteluiden lomassa kuunnella näitä podcasteja, kiitos jätkät! Nyt kielitieteilijän täytyy sanoo, että niinku-tyyppisissä täytesanoissa ei oo sikäli mitään vikaan, koska ne kuuluu puhekieleen ja yleensä toimii osana oman puheenvuoron rakennusta. Toki jatkuva niinku:n käyttäminen saattaa ärsyttää erityisesti vanhempia ihmisiä, mutta "niinku" ei varsinaisesti kerro miten laaja tai suppea sanavarasto sen käyttäjällä on, joten voitte kyllä vapaasti sen käyttöä jatkaa 😊 Sen sijaan siinä kohtaa jos ei muista suomenkielistä vastinetta ihan tutulle sanalle, niin kannattaa alkaa miettimään mikä se suomenkielinen sana oikeen on ja pitäisikö sitä suomea enemmän käyttää, vaikka englanti onkin helpompi reitti kun some ja englannin valta vaikuttaa niin paljon, ihan niin ku mainitsitteki. "Niinku" sen sijaan on ihan suomee 😉 sen sijaan tää Villen legit-komentti loppukaneettina sai melkein repimään hiuksia 😂 oppikirjaesimerkki miten äikän ope toivois että ei puhuta
Heräs tuon teidän porras keskustelun jälkeen halu käydä itekki kokeilemassa. Siitä ku sais sellasen vaikka kerran viikkoon harrastuksen ni vois olla iha jees. Oli kans kova suoritus tuo Villen punnerrus homma! Piti testaa itekkin tätä tuloksella 29 punnerrusta meni :D Oli kyllä tosi jees toi haaste täs jaksossa. Ehdottomasti lisää tälläsiä haasteita jaksoihin jos mahdollista
Finglishistä puheenollen: Tossa nuoria lukemaan kehottaessaan Emppu käytti ilmaisua "taklata ongelma". Suomessa ei taideta taklata ongelmia 😅. "Tackle a problem" on toki hyvä ilmaisu englannin kielessä, mutta myös ylen jossain sarjassa hiljattain kuulin tän suomennetun version ja jäin hetkeks miettimään, että olikohan toi nyt ihan suomen kielen mukasta.
"Niinku" laskin jokaiselle podcastin reunaan ja eniten käyttävälle annetaan jokin "rangaistus". Siinä olisi ainakin lisää hauskaa sisältöä ja mahdollisesti opitte myös artikuloimaan hieman paremmin. :-D
Tuosta teknologian kehityksestä tuli mieleen, että hävittäjälentäjien niiden kypärien lasissa näkyy erilaista tietoa. "Kypärä näyttää esimerkiksi lentokorkeuden, -nopeuden sekä informaation mahdollisista vihollisista". Siinä kypärässä on myös "valoa kaappaava ja vahvistava kamera, joka toimii yönäkölaitteena. Kamera seuraa myös infrapunasäteilyä, siis heijastuvaa lämpöä, joten se on liitetty koneen ohjusvaroitusjärjestelmään. Ja jos pilotti kääntää päänsä alaspäin, hän näkee ikäänkuin lentokoneen pohjan läpi." Kypärä maksaa sen 400 000€. Siihen pisteeseen, että kaikki kävelisi lasit päässä johon tulisi tietoa, niin iso ongelma on siinä miten saat massatuotettua sitä teknologiaa edullisesti.
Tossa intin cooper-tuloksissa on tosi paljon eroa eri paikkakuntienkin välillä, ite tällä hetkellä intissä Sodankylässä ja meitä ihan kehuttiin kun täällä porukka juoksee keskimäärin enemmän ku etelämpänä.
Itte ottasin sirun kyllä jos semmonen tulee maholliseks. Suurin virhe ajattelu on kyllä että se jotenkin voisi vaikuttaa jotenkin sun ajattelutapaan jne. Se ei (ainakaan vielä:D) ole mitenkään kytköksissä sun kehoon. Se saa virran siitä kun se luetaan laitteella, eli se on ns. pois päältä aina kun sitä ei lueta. Samallainen siru mitä pankkikortissa mutta se on vaan tuossa ihon alla josta sitä voi käyttää. Ois omasta mielestä kätevä kun pystyisi käymään esimerkiks kaupassa ilman avaimia tai korttia kun kotiavain ja pankkikortti ois siinä ranteessa. Tai salilla ei tartteis pitää korttia mukana kun se nfc tagi ois sen kortin sijaan ranteessa
ai että! oon ollu teijän fani jo 5vuotta ja oon 15 nyt. muistan kun viime vuonna vaan toukokuussa nään teiltä uuden videon ja se intti aiheinen niin pari pv olin kuulokkeet pääasä putkeen. nyt kelpaa ajella kun on 20 astetta aamulla ja on kun kesä ja kuunnella teijän podeja
Punnerrustestin tulos 34, tehden niin maksimilla liikeradalla kuin voi tehdä, 89kg painolla ja vaikka ei ole mitenkään erityisemmin urheilutaustaa niin kai tähän voi olla ihan tyytyväinen:D
Asuin ennen ihan portaiden lähettyvillä, kilsan matkan päässä.. Ennen remonttia niitä portaita oli 426, kävin usein treenailee niissä.. :D Yks päivä salilla vedin porraslaitteessa ne ihan "huvikseni" :D Oispa kiva mennä pitkästä aikaa vetelee niit ihan irl.
@@Krouppii Mutta käytin vähäistä järkeäni ja tajusin että enhän minä ymmärrä esim. Villen kamera touhuista yhtään mitään. Ei voi suuttua eri kiinnostuksen kohteista.👍
Ylellä on kyllä paikkansa mainoksista riippumattomana toimijana, mutta budjettia voisi varmasti leikata pienemmäksi. Hyvä esimerkki oli Kirjolla sarja. (Kannattaa kaikkien katsoa dokumentoitu autististen nuorten aikuisten elämää!!!) Sellaista sarjaa ei todellakaan olisi kaupalliset kanavat tehnyt, vaan kaupallisten kanavien ohjelmat on aina tietyn tyyppisiä. Yle tekee asiapitoisempaa kontenttia kaikkien Tempparien ja Unelmahäiden yms rinnalle.
Ainakin Teslassa on jonkinlainen elektronisesti lisätty ääni just tuon takia että se ei ole vaan hiljanen ja mitään ei kuulu kun se lähtee liikkeelle. Luulis että jonkinlainen yleinen laki tulee tulevaisuudessa että sähköautoissa on pakko olla jonkinlainen ääni että ei käy sitä että jalankulkija ja kuski ei huomaa toisiaan ja tapahtuu kolari joka olisi ollut estettävissä simppelillä moottorinäänellä
Ylen budjetti on yli puoli miljardia VUODESSA. Sitä saa ja pitää kritisoida. Ylen tehtävä ei ole kilpailla katsojista vaan tuottaa sisältöä mitä muut media ei pysty tuottamaan koska se ei kannata. Toki te voitte maksaa yleveroa jos haluatte, mutta kaikki ei halua. Tuo on valtion mediaksi suhteutettuna asukaslukuun järkyttävä summa.
Hyviä pointteja! Yle on nyt polttava puheenaihe ja jännä nähdä mitä muutoksia siihen nyt on tulossa. 163€ vuodessa omaan korvaan kuulostaa melko vähältä, mutta kaippa senkin summan voisi sitten käyttää haluamaansa sisältöön. -Ville
Intissä meni 74 punnerrusta minuuttiin ja kaks hylättiin. Ilman hylsyjä 76 mutta punnerukset riippuu paljon kuinka leveällä on kädet yms. Nykyään 32v ja menee toi vähä reilu 50 minuuttiin!
Vaasassa ja Pietarsaaressa (esimerkit) ei todellakaan tarvitse ruotsinkieltå - Se on tietty etu esim. työelämässä ja joku random lappu jossain saattaa olla pelkästään ruotsiksi, mutta ei siihen maailma kaadu jos ei osaa.
Etsinpä tässä punnerrussegmentin aikana käsiini 95 bpm metronomin ja kokeilin, millaista se 95 punenrrusta minuuttiin tahti olisi. Ei siinä kyllä meinaa täyttä liikerataa saada aikaan niillä punnerruksilla
Villelle twitterin käytöstä, että lue vain niiden julkaisuja joita seuraat, niin sitä negatiivist materiaalia ei tuu niin paljoa vastaan. Kuulemma kaikki ei edes tiedä sitä, että siinä on ylhäällä vaihtoehtona "sinulle" ja "seurataan".
Onhan se seriously aika annoying jos joka lauseessa on sanoja in english. Pyrin tietoisesti välttämään noiden käyttöä. Onhan suomalaisilla tosi hyvä englannin taito, kunpa se ei vaan syrjäyttäisi suomea kokonaan. Niinku-täytesanoja ei voi välttää kukaan :D
6 000 askeltakin kuulostaa aika paljolta henkilölle joka tekee etätöitä ja ei omista eläimiä joita pitäisi ulkoiluttaa. Tuokin määrä vaatii sen että pitää lähteä lähikauppaa kauemmas pyörähtämään
Tosta netflixin formula sarjasta nii joo kyllähän siinä tapahtuu ja varmaan kiinnostava jos ei oo ennen katottu mutta kyllähä se on aivan ylidramatisoitu ja tosi formula fanin kulmasta aivan paskaa
Meillä oli koulussa 3d printteri. Meidän sitten piti tehdä, jokun auton pienoismalli. No minun auton kohdalla printer kusahti, enkä saanut ikinä omaa autoani. Autoni oli Toyota ae 86.
Villelle juur lähetin paremmat tiedostot tulostamista varten, itsellä sama FFA3+ tulostin, ollut jo 1.5vuotta. Siellä ne sun messagessa makaa @Vinkare :D
Tää on todella loistava podcast kuuntelen aina kun teen timanttimaalausta😊💕 jatkakaa samaan malliin🙃💕
21:16 Ville ottaa 6k askelia päivässä, kun ei tarvi tehä mitään. Kiinnostuneena katoin omaa Google Fit appia, ja se väittää että en ole kolmeen kuukauteen kävellyt yhtenäkään päivänä yli 900 askelta. Feels bad man.
Ylivoimaisesti lemppari podcast 👍
😊
Kielilaki voisi puuttua suomenkielisen opetuksen määrään. Juuri oli ylellä juttua, että Aalto yliopiston kauppiksen maisterivaiheen kursseista vain 5% on suomeksi, joka on tosi vähän. Määrä todnäk vaan vähenee, myös muissakin yliopistoissa
Oho! Kuulostaa tosi vähältä. 🤔
Oma ehdotus olisi että ruotsia heti ykkösluokalta. Kutosella/seiskalla ku ruotsi alkaa niin jokaiselle on jo keritty luoda kauhukuvia sen opiskelusta ja esiteinit tuskin muutenkaan pitävät uutta kieltä ykkösprioriteettina elämässä. Jos aivan super yksinkertasista asioista alotettas jo ekasta luokasta lähtien, niin jokanen sais ne perusjutut haltuun ja osais muutamat tärkeimmät lauseet mitä arjessa saattas tarvita, ei siitä mitään pro-tason kielioppihelvettiä pitäis alakoululaisille siis luoda. Yläkoulussa ruotsin opiskelu tulis varmasti monelle tän myötä kans paljon luontevammin, mutta tiedä sitä et toimisko tämäkään. Ois mielenkiintosta kuiteni nähä koska voisin kuvitella tällasen systeemin olevan monesta näkökulmasta nykystä parempi, vaikka ensikuulemalta saattaa radikaalilta kuulostaa.
Empun innoittamana astelin pariviikkoa sitten Veikonkoneeseen ja ostin vaimolle äitienpäivälahjaksi Boschin yleiskoneen. Se oli sielä Oulun halvin ja toki ostin lihamyllyversion, jolla voin ite jauhaa omin käsin pyydetyt kalat pihveiksi. 😅
On kyllä ollu loistavaa tässä jouluvalmisteluiden lomassa kuunnella näitä podcasteja, kiitos jätkät! Nyt kielitieteilijän täytyy sanoo, että niinku-tyyppisissä täytesanoissa ei oo sikäli mitään vikaan, koska ne kuuluu puhekieleen ja yleensä toimii osana oman puheenvuoron rakennusta. Toki jatkuva niinku:n käyttäminen saattaa ärsyttää erityisesti vanhempia ihmisiä, mutta "niinku" ei varsinaisesti kerro miten laaja tai suppea sanavarasto sen käyttäjällä on, joten voitte kyllä vapaasti sen käyttöä jatkaa 😊 Sen sijaan siinä kohtaa jos ei muista suomenkielistä vastinetta ihan tutulle sanalle, niin kannattaa alkaa miettimään mikä se suomenkielinen sana oikeen on ja pitäisikö sitä suomea enemmän käyttää, vaikka englanti onkin helpompi reitti kun some ja englannin valta vaikuttaa niin paljon, ihan niin ku mainitsitteki. "Niinku" sen sijaan on ihan suomee 😉 sen sijaan tää Villen legit-komentti loppukaneettina sai melkein repimään hiuksia 😂 oppikirjaesimerkki miten äikän ope toivois että ei puhuta
24:44 no dna test needed😂😂😅
Heräs tuon teidän porras keskustelun jälkeen halu käydä itekki kokeilemassa. Siitä ku sais sellasen vaikka kerran viikkoon harrastuksen ni vois olla iha jees. Oli kans kova suoritus tuo Villen punnerrus homma! Piti testaa itekkin tätä tuloksella 29 punnerrusta meni :D Oli kyllä tosi jees toi haaste täs jaksossa. Ehdottomasti lisää tälläsiä haasteita jaksoihin jos mahdollista
Joo on kyllä hauska haastaa itseä! Sen porrastreenin jälkeen on muuten pohkeet ihan jumissa. :DD
Finglishistä puheenollen:
Tossa nuoria lukemaan kehottaessaan Emppu käytti ilmaisua "taklata ongelma". Suomessa ei taideta taklata ongelmia 😅. "Tackle a problem" on toki hyvä ilmaisu englannin kielessä, mutta myös ylen jossain sarjassa hiljattain kuulin tän suomennetun version ja jäin hetkeks miettimään, että olikohan toi nyt ihan suomen kielen mukasta.
Oli taas hyvää asiaa ja hauska podi jakso 😄😆😁🤣😂🤣👍🏼
"Niinku" laskin jokaiselle podcastin reunaan ja eniten käyttävälle annetaan jokin "rangaistus". Siinä olisi ainakin lisää hauskaa sisältöä ja mahdollisesti opitte myös artikuloimaan hieman paremmin. :-D
kiitos poijjaat jaksosta sain hyvät naurut😂
Yleensä ku haluun kuulla huohotusta katson ihan toisen genren videoita, mut oli tääkin ihan hyvä!
Hahah! No hyvä jos tämäkin tyydytti. 😂😂
@@Krouppii Noh ei nyt sellasta tyydytystä 😂
1:02:40 Wheeler Dealers ja Top Gear on Top.
1:19:35 Tääl Imatral kyl varmaa tarvii enemmä venäjän kielt ku ruotsii.
Tuosta teknologian kehityksestä tuli mieleen, että hävittäjälentäjien niiden kypärien lasissa näkyy erilaista tietoa. "Kypärä näyttää esimerkiksi lentokorkeuden, -nopeuden sekä informaation mahdollisista vihollisista". Siinä kypärässä on myös "valoa kaappaava ja vahvistava kamera, joka toimii yönäkölaitteena. Kamera seuraa myös infrapunasäteilyä, siis heijastuvaa lämpöä, joten se on liitetty koneen ohjusvaroitusjärjestelmään. Ja jos pilotti kääntää päänsä alaspäin, hän näkee ikäänkuin lentokoneen pohjan läpi." Kypärä maksaa sen 400 000€. Siihen pisteeseen, että kaikki kävelisi lasit päässä johon tulisi tietoa, niin iso ongelma on siinä miten saat massatuotettua sitä teknologiaa edullisesti.
Näin 14 v ja hieman ylipainoinnen niin irtos minuutissa 24 punnerusta
voi ei luin ensin 'pitäisikö fisting kieltää', no onneks ei ollu kuitenkaan!
Eihän sitä saa missään nimessä kieltää...
Tossa intin cooper-tuloksissa on tosi paljon eroa eri paikkakuntienkin välillä, ite tällä hetkellä intissä Sodankylässä ja meitä ihan kehuttiin kun täällä porukka juoksee keskimäärin enemmän ku etelämpänä.
6:35 "kävis juoksee cooperin, kattoo mikä aika siinä on" olisko 12 min🤔😂
Punkaharjun reitit suosittelen ajelee moottoripyörällä, mutta sinne on vaan helsingistä jokunen matka. :D
Itte ottasin sirun kyllä jos semmonen tulee maholliseks. Suurin virhe ajattelu on kyllä että se jotenkin voisi vaikuttaa jotenkin sun ajattelutapaan jne. Se ei (ainakaan vielä:D) ole mitenkään kytköksissä sun kehoon. Se saa virran siitä kun se luetaan laitteella, eli se on ns. pois päältä aina kun sitä ei lueta. Samallainen siru mitä pankkikortissa mutta se on vaan tuossa ihon alla josta sitä voi käyttää. Ois omasta mielestä kätevä kun pystyisi käymään esimerkiks kaupassa ilman avaimia tai korttia kun kotiavain ja pankkikortti ois siinä ranteessa. Tai salilla ei tartteis pitää korttia mukana kun se nfc tagi ois sen kortin sijaan ranteessa
Viime kesänä tuli juostua intissä tuo cooperi ja sama kuin iirolla eli 2700m ja arvosana siitä oli kolme ja asteikko siis on 1-5
nonii
ai että! oon ollu teijän fani jo 5vuotta ja oon 15 nyt. muistan kun viime vuonna vaan toukokuussa nään teiltä uuden videon ja se intti aiheinen niin pari pv olin kuulokkeet pääasä putkeen. nyt kelpaa ajella kun on 20 astetta aamulla ja on kun kesä ja kuunnella teijän podeja
En malta oottaa kun pääsen kuuntelee! 😊
Punnerrustestin tulos 34, tehden niin maksimilla liikeradalla kuin voi tehdä, 89kg painolla ja vaikka ei ole mitenkään erityisemmin urheilutaustaa niin kai tähän voi olla ihan tyytyväinen:D
Paras podcast!
Ihanaa vihdoin❤
no just ku hetki sit mietin, et mihis se krouppi on jääny ku ei oo tullu kontsaa vähää aikaa :D
On kyl legit tai niinku by the way ehkä semist.. No niinku yks top goat podevedcast😄
FR nyt oli asia podcast legit, ngl
Thx bro!!!!
Kuuluisat "Tahdon portaat" Tapparan ja Ilveksen portaat Pyynikillä.
Vihakommentti:
20:03 Villeä kiinnosti äänikirjat tasan yhteistyön verran?
Vinkare mites olis tollasen neulanreikäkameran tulostus?
Sehän onnistuis kans näppärästi. 👍👍
Asuin ennen ihan portaiden lähettyvillä, kilsan matkan päässä.. Ennen remonttia niitä portaita oli 426, kävin usein treenailee niissä.. :D Yks päivä salilla vedin porraslaitteessa ne ihan "huvikseni" :D
Oispa kiva mennä pitkästä aikaa vetelee niit ihan irl.
47 punnerrusta meni saakeli, yhellä hävisin Villelle
Kova tulos!!
Tätä on taas kerran ootettu😅
Discordissa on muuten nykyään soundboard niin tämä ratkaisee teidän soundboard ongelman 😉
02:04:10 Emppu on paras
02:05:55 sääli että ville vei asianhaaraan, jäi empun logiikka/opetus/kasvatus poies käytännöstä
Rintaa lähemmäs lattiaa noissa punnerruksissa... Käsistäkin näkee että liike jää vajaksi. Luulis et Emppu olis jotain sanonu 😄
näin auto harrastajana ja moottori urheilun ystävänä siis melkein suutuin!😁🤣
Haha! Syystäkin. XD Ei tämmösten ihme veteläpoikien kannata huudella yhtää.
@@Krouppii Mutta käytin vähäistä järkeäni ja tajusin että enhän minä ymmärrä esim. Villen kamera touhuista yhtään mitään. Ei voi suuttua eri kiinnostuksen kohteista.👍
Ylellä on kyllä paikkansa mainoksista riippumattomana toimijana, mutta budjettia voisi varmasti leikata pienemmäksi. Hyvä esimerkki oli Kirjolla sarja. (Kannattaa kaikkien katsoa dokumentoitu autististen nuorten aikuisten elämää!!!) Sellaista sarjaa ei todellakaan olisi kaupalliset kanavat tehnyt, vaan kaupallisten kanavien ohjelmat on aina tietyn tyyppisiä. Yle tekee asiapitoisempaa kontenttia kaikkien Tempparien ja Unelmahäiden yms rinnalle.
Ainakin Teslassa on jonkinlainen elektronisesti lisätty ääni just tuon takia että se ei ole vaan hiljanen ja mitään ei kuulu kun se lähtee liikkeelle. Luulis että jonkinlainen yleinen laki tulee tulevaisuudessa että sähköautoissa on pakko olla jonkinlainen ääni että ei käy sitä että jalankulkija ja kuski ei huomaa toisiaan ja tapahtuu kolari joka olisi ollut estettävissä simppelillä moottorinäänellä
Ylen budjetti on yli puoli miljardia VUODESSA. Sitä saa ja pitää kritisoida. Ylen tehtävä ei ole kilpailla katsojista vaan tuottaa sisältöä mitä muut media ei pysty tuottamaan koska se ei kannata. Toki te voitte maksaa yleveroa jos haluatte, mutta kaikki ei halua. Tuo on valtion mediaksi suhteutettuna asukaslukuun järkyttävä summa.
Hyviä pointteja! Yle on nyt polttava puheenaihe ja jännä nähdä mitä muutoksia siihen nyt on tulossa. 163€ vuodessa omaan korvaan kuulostaa melko vähältä, mutta kaippa senkin summan voisi sitten käyttää haluamaansa sisältöön. -Ville
@@Krouppii eihän se kenenkään taloutta kaada, mutta tuolla argumentilla minkä tahansa rahareiän voi perustella.
Jep! Ei käy kateeks lähtee tommosia budjetteja tekemään. :D Kaikki säästöt on aina jostain pois. Saa nähdä mitä tuleva hallitus alkaa touhuamaan.
Taas hyvä jakso niinku
Nice nice itel sama määrä punnerruksii mut 49 ja paljo nopeemmi
Hyvä tää "julkaistu 2 Min sitten. 27 näyttö kertaa
Empulla vielä joulu koristeet
Lähti 65 punnerrusta minuuttiin näin 15v ja 88kg painosena. Muuten puhtaita, mutta kädet ei ollu joka toistolla ihan lukituksessa.
Sehän on tosi kova tulos!
Suomen kieli kyllä pitää säilyttää
Wallah bro mä vannon
@@artyz3242 cringe
@@Erkkiii yeah boiii
Suomen kelii ei
Brooo sooo trueeee
Emppu pitäs pistää kettingillä peräkoukkuu ku tohomallii puhuu auto harrastelusta :D
:D
Peach balladissa ja never gonna give you up on sama sointu kierto kannattaa kuunnella
1:02:02 totaalisen repeäminen tälle (hävettää)
1:03:25 rip tunnelma
Intissä meni 74 punnerrusta minuuttiin ja kaks hylättiin. Ilman hylsyjä 76 mutta punnerukset riippuu paljon kuinka leveällä on kädet yms. Nykyään 32v ja menee toi vähä reilu 50 minuuttiin!
Ja olen yleisurheilua harrastanut ja juossut kisoissa 3000m silloin 15 vuotiaana 10 minuuttiin
Ja Paavo nurmi kävi Säkylässä cooperin ja juoksi intin porteista läpi yli 4000 metriä
VIHDOIN!!
hyvä jakso👌🏻🐵
Millos sitä uutta jaksoa? 😤😓
Huomen varmaan nauhotellaan
Kyllä pitäisi
tehkää salividep tai sali aiheinen podcast
Testaamatta voin todeta että saan 0 punnerrusta 30 sekunnissa
Jos haluatte uppoutua lisää ajatus rikokseen kannattaa kuunnella George Orwell vuonna 1984
1984*
Vaasassa ja Pietarsaaressa (esimerkit) ei todellakaan tarvitse ruotsinkieltå - Se on tietty etu esim. työelämässä ja joku random lappu jossain saattaa olla pelkästään ruotsiksi, mutta ei siihen maailma kaadu jos ei osaa.
Etsinpä tässä punnerrussegmentin aikana käsiini 95 bpm metronomin ja kokeilin, millaista se 95 punenrrusta minuuttiin tahti olisi. Ei siinä kyllä meinaa täyttä liikerataa saada aikaan niillä punnerruksilla
No jep! Kuulostaa mahottomalta
Kokeilkaa tekoälyllä myös nuutti ja visa osa 2
th-cam.com/video/NcmjY7UX4uU/w-d-xo.html
⬆️ Tuosta Villelle punnerrusoppia...
Hetkonen mikäs tämä nyt on. 😂😂😂 ei ihan puhtailta näyttäny. Pari omaakin punnerrusta oli kyl rajoilla
Villelle twitterin käytöstä, että lue vain niiden julkaisuja joita seuraat, niin sitä negatiivist materiaalia ei tuu niin paljoa vastaan. Kuulemma kaikki ei edes tiedä sitä, että siinä on ylhäällä vaihtoehtona "sinulle" ja "seurataan".
pitäs kieltää
Ville onneksi Cha cha cha:SSA voi laulaa niinku
Vaikka olis 10minuuttia aikaa punneruksia menis joku 7
Kyllä Euroopassa koska yksikään maa ei sitä puhu EU-alueella? Kaikki omilla kielillään.
Kyllä se 73 meni ku laitto Rammsteinin tarpeeks kovalle
Oijoi! Kova suoritus. :D Pitää itsekin kokeilla vielä kunnon musiikeilla ja levänneenä.
Joo vetää ihan uuteen leveliin suorituskyvyn (ei se podcast)
Onhan se seriously aika annoying jos joka lauseessa on sanoja in english. Pyrin tietoisesti välttämään noiden käyttöä. Onhan suomalaisilla tosi hyvä englannin taito, kunpa se ei vaan syrjäyttäisi suomea kokonaan. Niinku-täytesanoja ei voi välttää kukaan :D
Joo kyl se itselläkin särähtää korvaan. 😅👌 Osaispa artikuloida hienosti. -Ville
💓 You hemmot
6 000 askeltakin kuulostaa aika paljolta henkilölle joka tekee etätöitä ja ei omista eläimiä joita pitäisi ulkoiluttaa. Tuokin määrä vaatii sen että pitää lähteä lähikauppaa kauemmas pyörähtämään
Tosta netflixin formula sarjasta nii joo kyllähän siinä tapahtuu ja varmaan kiinnostava jos ei oo ennen katottu mutta kyllähä se on aivan ylidramatisoitu ja tosi formula fanin kulmasta aivan paskaa
Joo mielenkiintoista kuulla miltä se vaikuttaa formulafanin näkökulmasta.
2700 myös
6:33 rakas emppu Coopperissa kaikilla on sama aika
Ei voi ainakaan pettyä tulokseen 😂 - Emppu
Älkää ny sanoko että Suomen kieli katoaa😢😳Finglish kuulostaa nii kamalalta🤢🤯
0 reps done
peukku teille
Meillä oli koulussa 3d printteri. Meidän sitten piti tehdä, jokun auton pienoismalli. No minun auton kohdalla printer kusahti, enkä saanut ikinä omaa autoani. Autoni oli Toyota ae 86.
En saanut autoani, koska oli 9 luokka lopussa, ja koulu kerksi loppua
fribaa heitän mutta niin hullu en ole että tämän kanavan unsubaisin