Satunnaisia havaintoja: järeää veistettyä hirttä (2:30); leivinuuni ei ole alkuperäinen (2:40); ainakin 10 leivän uuni (3:00); komea pystyuuni (7:20); samoin kuurausläveksi epäilisin (13:15); melko lailla tervettä puuta (15:00). - Komea talo on aikanaan ollut. Ilmeisesti oli sähköistämätön eli on jäänyt vaille asutusta jo kauan sitten. Kuurausläpiä on näkynyt ainakin Lonelyn eteläpohjalaisvideoilla, mutta yleensä niitä on ilmeisesti enemmän käytetty kaupunkien porvaristaloissa. Harmillisesti katon pellitys on jäänyt viime tippaan ja vesi aiheuttanut isoja vahinkoja. Toivottavasti talolle löytyisi käyttöä, jotta se kannattaisi remontoida 👍 Lopun kuvakavalkadi kruunaa koko videon 👋🙏👋
Mitä kuurausläveksi sanot, on olleet yleisiä 1800luvun pohjalaistaloissakin, lattianrajassa hirressä kanttinen reikä, joka hirrenpätkällä tukittu. Vedellä ja hiekalla lankkulattia harjattu puhtaaksi ja likavesi reiästä ulos.
Paljon auttaisi jos katon laittaisi, hirsikerrat hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Se voi olla että tulevaisuudessa vielä joku tahtoisi rakennuksen kunnostaa vaikka nykyinen omistaja ei jostain syystä pystyisikään tai haluaisi peruskunnostaa niin siksi katon pitäminen kunnossa on tärkeää. Hieno rakennus ja pihapiiri!
Nilsiässä Tahkon lähellä Aholan saaressa on vähän vastaava kohde. Tuolla 1800 luvun alkupuolella eli ja tuonne kuoli Paavo Ruotsalainen. Körttiläisyydestä taas hän on jäänyt historiasn..
Voi kun omistaja / perikunta jaksaisi huolehtia tästä hienosta vanhasta tilasta, upeat rakennukset! Kiitos videosta! ,,,joku "rane" on kaatanut tuon ikivanhan kuusen😁
kotimaisten elokuvien filmauspaukka ollut suuret tilat tehda elokuvia hirsinen rakennus omistaja pitaa harvinaissta rakennussta kunniossa kiitos vidossta urbex arttu
Kiitos videoista.jäi hiukan kuusen ikä mietityttämään olisi mukavaa jos sen saisit tai kannon läpimitan noin .. lyötiin arvaus että140cm oltiinko hakoteillä
Perinnehirsirakentaminen kirjasta löytyy tuonajan rakennustyylin ajatus. Rakennuksia pystyttiin laajentamaan ja muuton yhteydessä purkamaan osa pois, mukaan.
Onhan se ollut karua kun on tultu metsän keskelle ja alettu kaatamaan puita alettu rakentaa taloa samoin tähän paikkaan on tullut mummon isä tehty talo 1914
Pidän rauhallisesta tavastasi kuvauksissa. Kuvat hienoja. Arvostat paikkoja joissa käyt. Ihanaa, että olet palannut.
Kiitos
Vielläkö teet videoita?kovasti odotellessa
Mahtavan hieno talo, harmi kun katto on vuotanut. Toivottavasti omistajalla riittää resursseja ja tahtoa säilyttää tämä. Kiitos videosta!
Hieno kohde,kiitos,historiaa varmasti talolla.
Satunnaisia havaintoja: järeää veistettyä hirttä (2:30); leivinuuni ei ole alkuperäinen (2:40); ainakin 10 leivän uuni (3:00); komea pystyuuni (7:20); samoin kuurausläveksi epäilisin (13:15); melko lailla tervettä puuta (15:00).
- Komea talo on aikanaan ollut. Ilmeisesti oli sähköistämätön eli on jäänyt vaille asutusta jo kauan sitten. Kuurausläpiä on näkynyt ainakin Lonelyn eteläpohjalaisvideoilla, mutta yleensä niitä on ilmeisesti enemmän käytetty kaupunkien porvaristaloissa. Harmillisesti katon pellitys on jäänyt viime tippaan ja vesi aiheuttanut isoja vahinkoja. Toivottavasti talolle löytyisi käyttöä, jotta se kannattaisi remontoida 👍 Lopun kuvakavalkadi kruunaa koko videon 👋🙏👋
Mitä kuurausläveksi sanot, on olleet yleisiä 1800luvun pohjalaistaloissakin, lattianrajassa hirressä kanttinen reikä, joka hirrenpätkällä tukittu. Vedellä ja hiekalla lankkulattia harjattu puhtaaksi ja likavesi reiästä ulos.
Paljon auttaisi jos katon laittaisi, hirsikerrat hyvässä tai erinomaisessa kunnossa. Se voi olla että tulevaisuudessa vielä joku tahtoisi rakennuksen kunnostaa vaikka nykyinen omistaja ei jostain syystä pystyisikään tai haluaisi peruskunnostaa niin siksi katon pitäminen kunnossa on tärkeää. Hieno rakennus ja pihapiiri!
Tuo on sitä historiaa , hienon kohteen olet löytänyt . Kiitos videosta.
Kyllä pitäis ehdottomasti säilyttää. Toivottavasti tätä ei kiinteistöveron innoittamana hävitetä! Sitä henkeä kun maakunnissa on..
Nilsiässä Tahkon lähellä Aholan saaressa on vähän vastaava kohde.
Tuolla 1800 luvun alkupuolella eli ja tuonne kuoli Paavo Ruotsalainen. Körttiläisyydestä taas hän on jäänyt historiasn..
Kiitos vinkistä.
Voi kun omistaja / perikunta jaksaisi huolehtia tästä hienosta vanhasta tilasta, upeat rakennukset! Kiitos videosta! ,,,joku "rane" on kaatanut tuon ikivanhan kuusen😁
kotimaisten elokuvien filmauspaukka ollut suuret tilat tehda elokuvia hirsinen rakennus omistaja pitaa harvinaissta rakennussta kunniossa kiitos vidossta urbex arttu
Kiitos videoista.jäi hiukan kuusen ikä mietityttämään olisi mukavaa jos sen saisit tai kannon läpimitan noin .. lyötiin arvaus että140cm oltiinko hakoteillä
Perinnehirsirakentaminen kirjasta löytyy tuonajan rakennustyylin ajatus. Rakennuksia pystyttiin laajentamaan ja muuton yhteydessä purkamaan osa pois, mukaan.
Moikka olisi varmaan mukavan näköinen Rakennus jos kunnostaisi ,tukisin ajatusta vaikka saattaa olla töisevväkin ja tulla hintaakin 👍👌🕊️🙏🇫🇮☀️🌻💛💙🌼🌺🌸🏵️
Voi vitsi mikä talo!!!Nuo hirret,uunit ....ja kaikki.Voi kun joku herättäisi henkiin.Aikaa ja rahaa vaatii kyllä, mut silti.
Kiitos kun julkasit videon😂
Minun syntymäkotini... Oli saman näk.. enemmän ikkunoita vaan...
Liljan kukka 1970 luvulla siinnä toisessa talossa
No niinpäs onkin. Ylen elävässä arkistossa on pätkä nähtävissä Elokuvasta ja siinä pihakohtauksessa näkyy myös videon talo.
Hyvinkäällä on tuon näköinen rakennus? Tervehdys pitkästä aikaa ja hyvää kesää 🌿🐝🐞🦆
Komea talo ollut aikoinaan😊 toivottavasti korjataan vaikka iso urakkahan se on
Hieno paikka. Et taida tietää mikä elokuva on kuvattu. Kiitos videosta
En tiedä valitettavasti, enkä saanut vastausta siihen.
@@UrbexArttuveikkaan Rauli Mollberg elokuvia..😮
Synti on tossa kunnossa😢
Onhan tuo ekoloogista tuohon aikaan jos on hirret otettu vanhasta rakennuksesta ja siirretty uuteen paikkaan
Metsurille tullut muita kiireitä kun kuusi rojahtanut vajan päälle
Onhan se ollut karua kun on tultu metsän keskelle ja alettu kaatamaan puita alettu rakentaa taloa samoin tähän paikkaan on tullut mummon isä tehty talo 1914